949 resultados para Liukkonen, Jarmo: Taitolajina työ
Resumo:
Työn tavoitteena oli perehtyä laulunopetuksessa käytettävään käsitteeseen tuki ja selvittää, miten se muodostetaan. Tarkoituksena oli myös tehdä tuesta eli hengitysilmanpaineen säätelystä oppi- ja opetusmateriaalia sekä laulajille että laulunopettajille. Pohdin työssäni hengityksen suhdetta tukeen ja vertailin eri näkökulmia tuesta. Tutustuin eri laulu- ja puheäänen muodostamiseen erikoistuneisiin teoksiin ja tuon esille niissä ilmenneitä tukeen ja äänenmuodostukseen liittyviä käsitteitä. Lisäksi haastattelin muutamia laulupedagogeja aiheesta. Suunnittelin tuen harjoittelua varten harjoituksia ja tein niiden avuksi äänitteen. Työ toteutettiin pääosin kirjallisuuskatsauksena. Tuon esille mielipiteitä tuesta sekä tarkastelen tukeen liittyvien näkemysten eroavaisuuksia. Pyrin työlläni myös kehittämään toimivan tavan tuen opetteluun ja opettamiseen. Tukilihasten käyttö äänenmuodostuksessa on välttämätöntä terveen äänielimistön kannalta. Ilman kunnollista ilmanpaineen säätelyä ääni ei välttämättä kestä, kanna tai soi. Työssäni pohdin miten ja millä lihaksilla ääntä voidaan tukea. Pyrin selvittämään, mitkä ovat toimivan tuen edellytykset. Päädyin työssäni muun muassa siihen johtopäätökseen, että tuki voidaan muodostaa monella eri tavalla. Tuen oppimiseen vaikuttaa olennaisesti hyvä lihastuntoaisti ja oman kehon tuntemus. Ihmisten yksilöllisyys tekee tuen oppimisesta ja opettamisesta haasteellista. Jokaiselle puhujalle ja laulajalle löytyy juuri hänelle sopiva tapa tukea ääntä, eikä yhtä oikeaa tapaa ole. Työn teko on lisännyt ammattitaitoani opettajana, koska työni myötä ymmärrän aikaisempaa syvällisemmin tukeen liittyviä käsitteitä. Uskon työstäni olevan apua henkilöille, joita askarruttaa erityisesti tukeen mutta myös yleisesti äänenmuodostukseen liittyvät kysymykset.
Resumo:
Työn aihe oli pianon vapaan säestyksen perustaso 1:n opettaminen. Lähtökohtana työlle olivat Suomen musiikkioppilaitosten liitto ry:n uudet tasosuoritusohjeet, joiden mukaan kaikkien klassisen pianonsoiton opiskelijoiden tulee suorittaa vapaan säestyksen perustaso 1:n oppijakso pianonsoiton perustasojen 1 ja 2 aikana. Tavoite oli suunnitella opettajan opas, jonka avulla perustaso 1:n oppijakson voisi opettaa. Perusteena työlle oli materiaalin suuri käytännön tarve: vapaan säestyksen alkeismateriaalia ei vielä oikeastaan ollut olemassa. Tarkoitus oli selvittää ensin mitä vapaan säestyksen perustaso 1:n oppisisältöihin kuuluu ja sen jälkeen miten nämä asiat opetetaan. Oppaan suunnittelussa pyrittiin ottamaan huomioon erityisesti klassisen pianonsoiton opettajien tarpeet. Työ tehtiin kirjallisen materiaalin, tekijän oman opetuskokemuksen sekä pianonsoiton opettajilta ja oppilailta saatujen kommenttien pohjalta. Koska aiheesta oli vain vähän kirjallista materiaalia, käytettiin aineistona muun muassa vapaasta säestyksestä viime vuosina tehtyjä opinnäytetöitä. Työ toteutettiin alkuperäisen suunnitelman mukaan. Tuloksena syntyi opettajan opas, jossa käydään läpi vapaan säestyksen perustaso 1:n oppisisällöt. Opettajan opas antaa opettajalle kokonaiskuvan vapaan säestyksen perustaso 1:n oppisisällöistä ja niiden opettamisesta. Sen lisäksi opas tarjoaa ideoita opetuksen toteuttamista varten. Opas auttaa klassisen pianonsoiton opettajaa hänelle vieraampien vapaan säestyksen oppisisältöjen kuten improvisoinnin opettamisessa. Oppaassa käsiteltäviä vapaan säestyksen osa-alueita ovat sointujen harjoittelu, säestäminen, soinnuttaminen, melodian soittaminen vasemman käden säestyksen kanssa ja improvisointi. Opas on jaettu kahteen osaan, joista ensimmäinen käsittelee sointuja ja säestämistä ja toinen improvisointia. Opetuksen sisällöt esitellään asiakokonaisuuksittain ja edeten johdonmukaisesti kullakin osa-alueella erikseen. Opas koostuu harjoitusehdotuksista, joita on opetuksen jokaiselle osa-alueelle, ja opettajalle kirjoitetuista opetusohjeista. Harjoitukset on esitetty lyhyin, nopeasti hahmotettavin nuottiesimerkein. Oppaan lopussa on opettajaa tarvittaessa eteenpäin auttavaa lisämateriaalia.
Resumo:
Internationalization and the following rapid growth have created the need to concentrate the IT systems of many small-to-medium-sized production companies. Enterprise Resource Planning systems are a common solution for such companies. Deployment of these ERP systems consists of many steps, one of which is the implementation of the same shared system at all international subsidiaries. This is also one of the most important steps in the internationalization strategy of the company from the IT point of view. The mechanical process of creating the required connections for the off-shore sites is the easiest and most well-documented step along the way, but the actual value of the system, once operational, is perceived in its operational reliability. The operational reliability of an ERP system is a combination of many factors. These factors vary from hardware- and connectivity-related issues to administrative tasks and communication between decentralized administrative units and sites. To accurately analyze the operational reliability of such system, one must take into consideration the full functionality of the system. This includes not only the mechanical and systematic processes but also the users and their administration. All operational reliability in an international environment relies heavily on hardware and telecommunication adequacy so it is imperative to have resources dimensioned with regard to planned usage. Still with poorly maintained communication/administration schemes no amount of bandwidth or memory will be enough to maintain a productive level of reliability. This thesis work analyzes the implementation of a shared ERP system to an international subsidiary of a Finnish production company. The system is Microsoft Dynamics Ax, currently being introduced to a Slovakian facility, a subsidiary of Peikko Finland Oy. The primary task is to create a feasible base of analysis against which the operational reliability of the system can be evaluated precisely. With a solid analysis the aim is to give recommendations on how future implementations are to be managed.
Resumo:
Työn tavoitteena oli määritellä mistä pop/jazz-laulajan luovuus saa alkunsa ja miten laulun opettaja voi omalla tekemisellään ja olemisensa tavalla kasvatettua oppilasta luovuuteen. Luovuus nähdään työssä laajemmassa merkityksessä ns. luovana asenteena. Niin ikään tavoitteena oli pyrkiä ymmärtämään musiikin tekemisen ja erityisesti laulamisen teknis-instrumentillisen puolen ja persoonallis-emotionaalisen puolen välisiä yhdistäviä tekijöitä ja selvittää, miten molemmat kehittyvät laulun opetuksessa tasapainoisesti. Työssä nähdään pedagogisena riskinä laulunopetuksen liiallinen painottuminen pelkästään tiedostamista, kontrollia ja analyyttisyyttä korostavaan teknis-instrumentilliseen osaamiseen. Työ on toteutettu tutkimalla aiempaa kirjallisuutta luovuudesta ja musiikinopetuksesta, pyrkimällä ymmärtämään asioiden yhteyksiä, ja soveltamalla tuloksia pop/jazz laulunopetukseen. Keskiössä on psykoanalyyttinen musiikin tutkimus. Näkökulma on osittain kasvatusfilosofinen ja tutkimusmenetelmä on enemmänkin pohtiva kuin tiukan totuudellinen. Pyrkimyksenä on ollut erilaisia näkemyksiä ja käytännön kokemuksia yhdistelemällä luoda lukijaa koskettava ja ajattelemaan herättävä uusi kokonaisuus, joka mahdollisesti johtaa parempaan oman toiminnan tiedostamiseen tai toimintatapojen muutokseen. Työn filosofinen luonne johtaa siihen, että tutkimustulosten totuudellisuus on puhtaasti subjektiivinen ja pragmatistinen kysymys.Työn tulokset liittyvät musiikin ja luovuuden psykodynaamisen luonteen ymmärtämiseen ja tiedostamiseen laulajan ja laulunopettajan näkökulmasta. Tuloksena on leikkiä, vapautta, intuitiivisuutta ja spontaaniutta korostavia toimintatapoja, sekä johtopäätöksiä koskien laulunopettajan roolia, toimintaa ja arvomaailmaa. Sekä teknis-instrumentillista, että persoonallis-emotionaalista puolta on mahdollista pitää esillä laulunopetuksessa alusta alkaen, eikä luovuuteen kasvattaminen ole ristiriidassa teknisen edistymisen kanssa. Myös laulutekniikan oppiminen on luova ja tunne-elämään kytkeytyvä prosessi. Kun opetuksesta välittyy luova asenne, oppilaan mielen dynamiikka pääsee vapaasti tekemään työtään ja motivaatiosta tulee sisäistä. Tekemistä eivät silloin kahlitse ulkoiset tai sisäiset pakot, vaan musiikki saa heijastella vapaasti persoonan eri puolia ja kuvia mielen sisäisestä todellisuudesta. Leikki tai peli nähdään ihanteellisena musiikillisen tekemisen ideana. Tällöin soittamisessa ja laulamisessa on sopivassa suhteessa kurinalaisuutta ja vapautta.
Resumo:
Viimeisien vuosikymmenien aikana teknologinen kehitys on muuttanut yritysten toimintaympäristöä suuresti. Yritysten käyttöön on tullut lukuisia teorioita ja menetelmiä, joilla yrityksen suorituskykyä voidaan mitata, kehittää ja vertailla. Näin myös erilaisten johtamisen menetelmien ja käytäntöjen rooli on korostunut yritysten johtamisjärjestelmissä. Myös yritysten suorituskykyä on tutkittu monella eri tavoin viimeisien vuosien aikana. Näiden tutkimusten tavoitteena on ollut löytää vertailtavuutta globaalien toimijoiden välillä. Tämä tutkimus lähestyy suorituskykyä aivan uudenlaisesta näkökulmasta ja tarkastelee tuloksia vertailuoppimisen, osaamisen ja tiedon johtamisen näkökulmasta. Oleellista on ollut luoda uusi näkökulma aikaisempiin tutkimuksiin, jotka ovat keskittyneet vertailemaan yrityksien operatiivista ja liiketoiminnan suorituskykyä sekä sitä, kuinka hyvin ne ovat pystyneet hyödyntämään parhaita käytäntöjä toiminnassaan. Tutkimuksen teoreettisen tarkastelun tavoite on selkeyttää koko strategisen johtamisen mallia. Tutkimus lähti liikkeelle analysoimalla aikaisemmista yritysten suorituskykyyn tehtyjä tutkimuksia. Tästä tehtiin havainto, että osaamisen johtamista ja kehittämistä on tutkittu varsin vähän yritysten suorituskyvyn kehittymiseen liittyen. Luotiin teoreettinen viitekehys, joka avulla henkilöstön osaaminen liitettiin osaksi strategian toteutumisen prosessia. Tämän tutkimuksen tulokset ja johtopäätökset perustuvat vuosina 1993 ja 2003 Made in Finland tutkimuksessa kerättyyn yritysten suorituskykyä tarkastelevaan aineistoon. Se perustuu 23 yrityksen haastatteluihin. Aineistosta valittiin kaikki ne tulokset, joilla katsottiin olevan merkitystä osaamisen johtamisen ja kehittämisen kannalta. Tutkittujen yritysten suorituskyvyssä oli kymmenen vuoden seurantajakson aikana tapahtunut selvää kehittymistä. Työn joustavuus ja työntekijöiden sitoutuminen on lisääntynyt ja vertailuoppimista on hyödynnetty. Tuotannon prosesseja on kehitetty ja näin uusien tuotteiden markkinoille tuloaikaa on saatu nopeutetuksi. Merkillepantavaa on, että satsaukset koulutukseen eivät ole lisääntyneet vaan osissa tutkituissa yrityksissä satsaukset ovat jopa vähentyneet. Tulokset tavoitteisiin nähden ovat hyvin ristiriitaisia. Toiminnan tehostumista odotetaan kaikilla osa-alueilla. Kuitenkin osaamiseen ei olla valmiita satsaamaan, eikä yritysten johdossa nähdä osaamisen kehittämistä tärkeänä tavoitteiden saavuttamiseksi. Suurimpana esteenä tavoitteen saavuttamiseksi yritysten johto näkee pätevän henkilökunnan saatavuuden. Vaikka moni yrityksistä käyttää tasapainotettua mittaristoa strategisen johtamisen työkaluna, ei sen kaikkia osa-alueita ja niiden tasapainon merkitystä ole selvästi ymmärretty.
Resumo:
Tämä työ tehtiin Bosch Rexroth Oy:n Vantaan yksikölle. Työssä selvitettiin servo-järjestelmien historiaa ja kehitystä sekä nykyaikaisen servojärjestelmän käyttöönottoa kenttäväylän avulla. Työssä tutustuttiin IAC-R servosolenoidiventtiiliin, joka on tarkoitettu eritoten sahateollisuuden käyttöön. Työn tarkoituksena oli tuottaa lyhyt helppolukuinen manuaali IAC-R-järjestelmän käyttöönotosta Bosch Rexroth Oy:n ja heidän asiakkaiden käyttöön. Manuaalin avulla tulisi lähes kenen tahansa teknisesti riittävän pätevän henkilön pystyä ottamaan IAC-R-järjestelmä käyttöön, parametrisoida ja virittää järjestelmä. Työ aloitettiin tutustumalla IAC-R-järjestelmään, sen komponentteihin ja käyttöoppaaseen, Profibus DP-kenttäväylään ja WinHPT-ohjelmaan jolla järjestelmän parametrisointi on tarkoitettu suoritettavan. Työn alkupuolella järjestelmää parametrisointia koestettiin minimikokoonpanossa ilman hydrauliikkaa. Järjestelmää voidaan koestaa jopa kotioloissa. Loppupuolella järjestelmä liitettiin hydrauliikkasylinteriin jolla suoritettiin varsinainen koestus. Työn tuloksena todettiin että nykyaikaisen digitaalisen servojärjestelmän käyttöönotto on tehty erittäin helpoksi erilaisten ohjelmien avulla. IAC-R- järjestelmän parametrisointi ohjelma WinHPT todettiin erittäin helpoksi käyttää, ja käyttäjän ei tarvitse tietää varsinaisesta väyläliikenteestä ja sen toiminnasta mitään. Säätötekniikkaan ei tässä työssä varsinaisesti kiinnitetty huomiota, mutta jos käyttäjä hallitsee säätötekniikan perusteet, on järjestelmän säätäminen erittäin helppoa.
Resumo:
Insinöörityössä määritettiin pneumaattisen tarttujan mekaanisiin osiin vaikuttavia voimia. Voimien määrittäminen tehtiin SimDesigner- ohjelmalla. Ensin mallinnettiin tarttujan osat ja tehtiin kokoonpano Catialla. Kokoonpano siirrettiin SimDesigneriin, jossa kokoonpanon osille määritettiin liikkeet ja voimat. Varsinainen rasitusten määrittäminen tehtiin AdamsPostprosessor-ohjelmalla, joka aukeaa SimDesignerin kautta. Adams ei toimi, jos SimDesigner ei ole päällä ja kokoonpano auki. Tulosten todenperäisyyden varmistamiseksi laskettiin SAM5.0-ohjelmalla vertailuarvot vastaavalla mallilla. Työ osoittaa, että SimDesignerillä ja SAM5.0:llä saadut tulokset vastaavat toisiaan.
Resumo:
Työssä keskitytään tarkastelemaan kaukolämmön pääsäätöjä, jotka ovat lämpötilan, paineen ja keskipaineen säädöt. Lisäksi työssä on pintapuolisesti käsitelty myös kaukolämpöön liittyviä perusasioita, toimintaperiaatteita, kaukolämmön erilaisia tuotantotapoja sekä varastointia. Lämpötilan säätöön liittyvät keskeisimmät tekijät ovat menoveden absoluuttisen ala- ja ylärajan määrittäminen, paluuveden alimman optimaalisen arvon määrittäminen, lämpötilan asetusarvon asettaminen, sekä lämpötilan muutosten vaikutus kaukolämmön tuotantoon. Lämpötilan muutoksilla on huomattava vaikutus kaukolämmön tuotannossa. Paine-erolla säädetään kaukolämpöveden virtausmäärää ja tehoa, jolla on merkittävä osuus kaukolämpöjärjestelmässä. Paine-eron säätö Salmisaaren voimalaitoksessa on toteutettu sumeaan logiikkaan perustuvalla tietokoneohjelmalla, joka automaattisesti valvoo paine-eron vaihteluita, säätöpoikkeamaa, säätötasoja ja seuraa paine-eron oloarvoa. Keskipaineen säätäminen on toteutettu siten, että Salmisaaren ja Hanasaaren voimalaitoksissa pystytään keskipainetta säätämään samanaikaisesti. Näin toimien on mahdollistettu suurempi toimintavarmuus ja parempi asetusarvossa pysyminen. Kaukolämpöverkoissa on yleensä vain yksi keskipaineen säätäjä, joten Helsingissä voimassa oleva järjestelmä on ainoa laatuaan. Työ on tehty pääosin haastattelemalla Salmisaaren voimalaitoksen automaatiomestari Guy Lindmania sekä automaatioverstaan muuta henkilöstöä. Työn tavoitteena on ollut saattaa kirjalliseen muotoon toistaiseksi dokumentoimatonta tietoa.
Resumo:
Tämän insinöörityön tavoitteena on herätellä henkiin orbitaali-TIG-hitsauksen käyttömahdollisuuksia Aker Yardsin telakoilla. Työ on jaettu kolmeen eri osaan. Ensimmäisessä osassa kerrotaan teoriatietoa lähtien aivan ruohonjuuritasolta, koskien TIG ja orbitaali-TIG-hitsausta. Toisessa osassa tutustutaan käytännön läheisesti orbitaalilaitteiston toimintaan koehitsauksien avulla. Kolmannessa eli projektiosuudessa tavoitteena oli laatia orbitaali-TIG-hitsausohjelma saumattomalle ja seostamattomalle teräsputkelle S355J2H, EN10210 / Ø 48,3 x 4,5(NS40). Tarkoituksena oli löytää koehitsien avulla oikeat hitsausparametrit tasalaatuisen sekä virheettömän hitsausliitoksen aikaansaamiseksi ja suorittaa virallisen menetelmäkoestandardin SFS-EN 288-3 (EN ISO 156141)sisältämät rikkova ja rikkomaton aineenkoetus. Ainetta rikkomaton tarkastus (NDT) tehtiin Polartest Oy:n toimesta ja ainetta rikkova aineenkoetus Helsingin ammattikorkeakoulu Stadian materiaalitekniikan laboratoriossa. Työ onnistui hyvin ja projektin tuloksena saatiin yksiselitteiset hitsausohjeet, joita käyttämällä saadaan laadullisesti onnistunut hitsi saamaan ja tarvittaessa hyväksyä ja muuttaa se hitsausohjeeksi (WPS).
Resumo:
Tämän opinnäytetyön aihe nousee paitsi kasvaneesta mielenkiinnostani ikääntyneiden kuntoutusta kohtaan, niin myös oman terapeuttiseen ajatteluen kasvun, sekä arkielämän tarkkailemisen ja opintoihin liittyvien töiden kautta. Työ tehdään yhteistyössä ikääntyneitä dementiakuntoutujia kuntouttavien, toimintaterapeuttien kanssa, jotka käyttävät kuntoutuksessaan toimintana kahvin juomista. Opinnäytetyön tarkoituksena on selvittää mikä tekee kahvin juomisesta terapeuttisen toiminnan ikääntyneiden dementiakuntoutujien toimintaterapiassa eli mikä on kahvin juomisen terapeuttinen voima. Tämä on laadullinen tutkimus. Haastateltavia toimintaterapeutteja haettiin helmi-maaliskuussa 2008. Yksityisesti tehtyjen puhelinkontaktien avulla etsittiin toimintaterapeutteja, jotka toimivat toimintaterapeutin työtehtävässä sekä kuntouttavat ikääntyneitä dementikkoja käyttäen kuntoutuksessa kahvin juomista. Materiaali kerättiin haastattelemalla kahta toimintaterapeuttia. Haastattelut tehtiin maaliskuussa 2008 käyttäen teemahaastattelua, jonka aiheet nousivat Doris Piercen Terapeuttisen voiman -mallista. Kaikki äänimateriaali purettiin kirjalliseen muotoon ja analysoitiin temaattisesti. Opinnäytetyön tuloksiksi nousi neljä yläluokkaa. Yläluokat olivat: yhteistyöhön vaikuttaminen, ajallisuuden huomioiminen, sisäisten voimavarojen merkittävyys ja kahvittelu nautintona. Kahvin juomista pidettiin paitsi piristävänä, niin myös avartavana kokemuksena. Lisäksi kahvinjuontitilanteen avulla pidettiin kuntoutujaa ajan hermolla sekä kiinni elämässä. Haastateltavat toimintaterapeutit käyttävät kahvin juomista runsaasti, koska sitä pidetään helppona ja ikääntyneen dementiakuntoutujan kuntoutusta hyvin palvelevana toimintana. Työn jatkotutkimukseksi ehdotan jonkin opinnäytetyössä esiintuodun kohdan perusteellisempaa selvittämistä tai terapeuttisen kahvinjuontiryhmän toteuttamista, ikääntyneiden dementiakuntoutujien parissa työskentelevien toimintaterapeuttien kanssa tehtynä yhteistyönä.
Resumo:
Tämä insinöörityö tehtiin EVTEK-ammattikorkeakoulun fysiikan laitokselle. EVTEK-ammattikorkeakoulu on kansainvälinen tekniikan, liiketalouden ja kulttuurin alat yhdistävä ammattikorkeakoulu. EVTEK-ammattikorkeakoulun fysiikanlaitos tarjoaa lämpökuvaus palveluja. Insinöörityön tavoitteena oli selvittää, voidaanko pintalämpötilojen muutoksesta eri painesuhteissa tehdä päätelmiä ilmavuodon suuruudesta. Työssä tutkittiin paine-eron vaikutusta rakennuksen vaipan ilmavuotokohtien pintalämpötiloihin. Työssä selvitettiin, kuinka erikokoisten ja -muotoisten ilmavuotokohtien pintalämpötilat käyttäytyvät paine-eroa muutettaessa. Tutkimuksessa selvitettiin, millaisella paine-erolla ilmavuotokohdan jäähdyttävä vaikutus alkaa näkymään pintalämpötilassa. Työ aloitettiin perehtymällä rakentamismääräyksiin, rakennusfysiikkaan, lämpökuvaus- normiin ja kirjalliseen materiaaliin sekä lämpökuvauksella havaittaviin rakennusten yleisimpiin ilmavuotokohtiin. Tutkimusta varten vuokrattiin TKK:n LVI-tekniikan laboratoriosta tutkimustila. Tilaan rakennettiin tutkimusta varten tarvittavat rakenteet, joihin tehtiin hallitusti rakennusten tyypillisimpiä ilmavuotokohtia. Tutkimuksen tuloksena saatiin tietoa rakenteiden pintalämpötilojen tasaantumisajasta paine-eron muutoksen jälkeen ja havaittiin ilmavuotojen erittäin suuri jäähdyttävä vaikutus rakenteiden pintalämpötiloihin. Rakennuksen vaipan tiiviydellä on erittäin suuri vaikutus rakennuksen energiatalouteen.
Resumo:
Tämän insinöörityön tavoitteena oli kehittää ja tuotteistaa rakentamisprojektin arviointi eli Construction process assessment -selvitys. Selvityksessä tunnistetaan rakennushankkeen ja sen tuloksena valmistuvan rakennuksen riskejä ja näin ollen vähennetään investointiin liittyviä epävarmuuksia. Selvityksiä on tehty vasta muutaman vuoden ajan ja selvitystyön käytännöt ovat vaihdelleet paljon tekijästä ja kohteesta riippuen. Selvitystyön kehittäminen ja tuotteistaminen päätettiin suorittaa tekemällä sen apuvälineiksi lähtötietolista, asiantuntijakohtaiset tehtävälistat, palvelukuvaus, vastuurajaukset sekä malliraportti täyttöohjeineen. Insinöörityö tehtiin Pöyry CM Oy:lle. Työ aloitettiin tutustumalla yrityksen vanhoihin Construction process assessment -selvityksiin sekä aihetta sivuavaan kirjallisuuteen. Construction process assessment on osa due diligence -selvitystä, joten insinöörityössä tarkasteltiin ensin due diligencea yleisesti. Tämän jälkeen keskityttiin riskien arviointiin, mikä on Construction process assessmentin olennaisin osa. Kootun aineiston pohjalta tehtiin alustavat malliasiakirjat, joita käytettiin eri Pöyry-yhtiöissä pidettyjen asiantuntijahaastattelujen pohjatietona. Malliasiakirjat vietiin lopulliseen muotoonsa asiantuntijahaastatteluissa saatujen kommenttien ja kehitysehdotusten pohjalta. Työn lopputuloksena syntyivät tavoitteiden mukaiset malliasiakirjat. Näiden asiakirjojen avulla Construction process assessment -selvitysten menettelytavat pystyttiin yhtenäistämään ja selvitystyön tekeminen helpottui. Asiakirjoja käytettiin usealla kommenttikierroksella, jonka ansiosta ne saatiin heti toimivaan ja käytettävään muotoon. Vaikka malliasiakirjat helpottivatkin selvitystyötä, ei se edelleenkään ole ongelmatonta. Construction process assessment -selvitysten teko vaatii tekijältään huomattavasti asiantuntemusta ja ammattitaitoa. Konsultin tulee lyhyessä ajassa pystyä tutustumaan laajaan aineistoon ja antamaan sen perusteella luotettava kuva asiakkaalle kohteen laadusta, riskeistä ja puutteista. Jatkossa selvitystä voitaisiin kehittää laajentamalla sitä käsittämään myös muun muassa hankkeen positiiviset riskit sekä hankkeen alueellisen tarkastelun.
Resumo:
Tässä insinöörityössä kehitettiin Agilent VEE -ohjelmaan pohjautuva tietokoneohjattu antennimittausjärjestelmä, joka mittaa ja piirtää tutkittavan antennin säteilykuvion. Työ aloitettiin perehtymällä radioaaltojen ja antennien ominaisuuksiin sekä antennien mittauspaikkoihin ja siihen, miten antennien ominaisuuksia mitataan. Näiden lisäksi kartoitettiin markkinoilla olevia valmiita mittausjärjestelmiä, selviteltiin niiden laajuutta, ominaisuuksia ja käyttömahdollisuuksia sekä selviteltiin vielä, minkälaiseen käyttöympäristöön ja tilanteeseen ne soveltuvat. Mittausjärjestelmä tehtiin liittämällä graafiseen Agilent VEE -ohjelmaan mittauksessa käytettävät laitteet ja ohjelmoimalla ne mittaamaan ja piirtämään tutkittavan antennin säteilykuviot. Lopuksi ohjelmaan liitettiin tulosten esittäminen, tulostaminen ja tallentaminen Adobe Acrobat -ohjelman avulla. Työn tuloksena syntyi yksinkertainen, nopea ja helppokäyttöinen antennimittausjärjestelmä, joka soveltuu antennin säteilykuvion mittaamiseen ja graafiseen esittämiseen. Ohjelmien päivityksellä saadaan mittausjärjestelmää kehitetyksi monipuolisemmaksi, etenkin graafisten tulosteiden osalta.
Tyypin I diabetesta sairastavan nuoren ohjausmenetelmät ja niiden vaikuttavuus : kirjallisuuskatsaus
Resumo:
Diabeetikkojen määrä on lisääntynyt viime vuosina ja sairastuvuus on edelleen nousussa. Ohjaus on tämän päivän hoitotyössä yksi sairaanhoitajan tärkeimmistä taidoista. Tätä aihetta on siis ajankohtaista käsitellä. Työ kuuluu osana Lapsen, nuoren ja lapsiperheen ohjaus -projektia. Tarkoituksena on ollut selvittää mitä eri ohjausmenetelmiä on käytössä kun ohjataan tyypin I diabetekseen sairastunutta nuorta ja mitkä tekijät ovat vaikuttaneet nuorten voimaantumiseen ja omahoitoon sitoutumiseen. Työ on rajattu käsittelemään 13-18 vuotiaiden nuorten ohjausta. Työ on tehty soveltaen systemaattista kirjallisuuskatsausta. Kirjallisuushaut tehtiin Helka, Kurre, Ovid (CINAHL ja MEDLINE) sekä Medic tietokannoista. Työhön on koottu mahdollisimman kattavasti aihetta käsitteleviä tieteellisiä julkaisuja. Tutkimusaineisto koostuu yhteensä 17 tieteellisestä artikkelista, pro graduista ja väitöskirjoista. Kirjallisuuden mukaan tyypin I diabeteksen ohjausmenetelmiä ovat: yksilö- ja ryhmäohjaus, suullinen ja kirjallinen ohjaus, diabetesleirit ja sopeutumisvalmennuskurssit, puhelin- ja sähköpostiohjaus, demonstraatio ja käytännönharjoittelu, audiovisuaalinen ohjaus, ongelmaperustainen oppiminen eli PBL (problem based learning) sekä empowerment-ajattelutapaan perustuva viiden askeleen ohjausmalli. Tutkimusten mukaan potilaat arvostavat enemmän yksilöohjausta. Sairauden hyväksymisen ja sopeutumisen kannalta erityisen tärkeää nuorille on ryhmältä saatu tuki, jota on mahdollista saada muun muassa sopeutumisvalmennuskursseilla. Kirjallisen ohjausmateriaalin on todettu olevan vaikuttava ja taloudellinen menetelmä, kun se on tukemassa suullista ohjausta. Puhelinohjaus on varteenotettava tapa antaa ohjausta diabeetikoille, varsinkin niille jotka eivät ole lähellä terveyspalveluita. Tutkimuksista tuli myös esille, että potilaat halusivat ohjausmateriaalia myös videoina, koska se auttaa heitä havainnollistamisessa. Verrattaessa PBL-ohjausta saaneita nuoria yksilöohjausta saaneisiin diabeetikoihin, oli PBL-ohjauksessa olevat nuoret sitoutuneempia hoitoon. Nuorten hoitoon sitoutumiseen vaikuttaa myös perheeltä ja kavereilta saatu tuki sekä hoitohenkilökunnalta saatu tuki. Diabetesohjausta voidaan toteuttaa monella eri menetelmällä. Ohjausmenetelmistä löytyy vaihtelevasti syventävää tietoa. Tutkimuksellista tietoa tarvitaan lisää ohjausmenetelmien käytännön toteutuksesta ja niiden vaikutuksesta nuoren omahoitoon sitoutumiseen.
Resumo:
Tämän tutkimuksen aiheena on tarkastella rahoitusvälineiden arvostamista suomalaisessa kirjanpidossa, verotuksessa ja IFRS (International Accounting Reporting Standards) -standardeissa. Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää suomalaisen kirjanpidon ja verotuksen eroavaisuudet IFRS-standardeihin rahoitusvälineiden jaottelussa ja arvostamisessa. Tavoitteena on selvittää rahoitusvälineiden arvostamiseroista johtuvien realisoitumattomien arvonmuutosten kirjaaminen kansallisessa kirjanpidossa ja verotuksessa ja IFRS-standardeissa sekä realisoitumattomien arvonmuutosten vaikutus verotukseen. Tutkimus on teoreettinen tutkimus, joka on komparatiivista analyysiä kirjanpidon, verotuksen ja IFRS-standardien välillä rahoitusvälineiden luokittelussa ja arvostamisessa. Tutkimus on luonteeltaan deskriptiivinen ja ymmärtämään pyrkivä. Tutkimuksessa käsitellään kirjanpitolakia (1336/1997), Kauppa- ja teollisuusministeriön asetusta rahoitusvälineiden arvostamisesta sekä merkitsemisestä tilinpäätökseen ja konsernitilinpäätökseen (1315/2004), elinkeinoverolakia (360/1968) sekä IAS 32 - ja 39 -standardeja.