801 resultados para Rojola, Lea: Varmuuden vuoksi


Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Lohjan Pikkujärven tilaa on selvitetty vuonna 2008. Uudenmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen ympäristö ja luonnonvarat -vastuualueen ja Kirkniemen kartanon yhteistyöprojektina sovittiin kunnostussuunnitelman tekemisestä tämän selvityksen pohjalta Pikkujärvelle vuonna 2010. Pikkujärvi kuuluu Natura 2000 verkostoon, mikä on huomioitu jokaisen kunnostusmenetelmän kohdalla erikseen. Erityisen tärkeää on huomioida vaikutukset linnuston kannalta. Pikkujärveen tulevaa ulkoista kuormitusta pitäisi saada vähennettyä. Laskennallinen ulkoinen fosforikuormitus ylittää sallitun tason. Järveen tulevaa kuormitusta tulisi saada vähennettyä 30 – 40 %, jotta sen ylläpitämä järven rehevöityminen vähenisi. Kuormituksen vähentäminen on pitkän ajan projekti. Pikkujärven tilaa voidaan parantaa tai ainakin estää sen heikentyminen järvessä tehtävillä toimenpiteillä. Näitä hoitotoimia on jatkettava niin kauan kuin ulkoinen kuormitus on liian suurta, usein vielä sen jälkeenkin. Pikkujärvelle ehdotetaan tehtäväksi tarkempi ilmastussuunnitelma. Suunnitelmassa valitaan järvelle parhaiten sopiva laite ja määritetään sen sijainti ja ilmastusaika. Ilmastuksen myötä järven sisäisen kuormituksen pitäisi vähentyä ja järven tilan parantua tätä kautta. Kalaston rakennetta tulee muuttaa vähemmän särkikalavaltaiseen suuntaan. Naturan vuoksi suositellaan, että tehokalastus tehdään asiantuntijatyönä nuottauksena. Jotta tehokalastus ei häiritse vesilintuja, suositellaan talvinuottauksia. Ruovikoita ja kaislikoita voidaan niittää, kunhan työssä huomioidaan vaikutukset linnustoon. Tämä tarkoittaa työn ajoittamista lintujen pesimäajan jälkeen. Lisäksi Pikkujärven ollessa lintujen syksyinen levähdysalue tulee vesikasvien poiston olla laajuudeltaan vähäistä. Käsiteltävän alueen pesimälinnusto on selvitettävä ennen toimenpiteeseen ryhtymistä. Veden laatua pitää seurata intensiivisesti, jotta kunnostusten vaikutukset nähdään ajoissa. Tällöin toimenpiteitä voidaan ohjata oikeaan suuntaan, jos veden laadussa näkyy muutoksia.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Kieli on jatkuvassa muutoksessa, ja tutkielmani aihe on eräs ruotsin kielessä tapahtuva kielenkäytön muutos. Selvitän tutkielmassani sanan själv (‘itse’) käyttöä tämän päivän ruotsissa. Sanaa själv on alettu käyttää sanan ensam (‘yksin’) sijasta tai yhdessä sanan ensam kanssa yhteyksissä, joissa pelkkä ensam olisi norminmukainen. Tutkielmassani kuvaan sanan själv käyttöä ja selvitän, mitä sana nykyään ruotsinkielisten mielestä tarkoittaa. Keskityn pääsääntöisesti ruotsinruotsiin ja sen käyttäjiin. Ensisijaisena aineistona käytän Internetin blogeja ja keskustelupalstoja, mutta joitain esimerkkejä uudenlaisesta käytöstä olen löytänyt myös päivälehdistä. Aineistoni koostuu 180 esimerkistä, jotka olen ryhmitellyt käyttötavan, kontekstin ja merkityksen mukaan, minkä lisäksi olen analysoinut kielenkäyttäjien omia kommentteja ja keskusteluita sanasta själv. Analysoin yksittäisiä tekstejä seikkaperäisesti. Teoreettisena lähtökohtana käytän semantiikan malleja prototyypeistä ja merkitysketjuista. Tutkimusmetodini on siis deskriptiivinen ja vertaileva. Sanan själv norminvastainen käyttö merkityksessä ‘yksin’ on ollut käytössä Ruotsissa jo kauan, mutta käyttö tuntuu lisääntyneen viime vuosien aikana. Etsin tutkielmassani syitä tälle muutokselle ja sen leviämiselle. Yksi syy vaikuttaisi olevan sanojen själv ja ensam läheinen merkityssuhde, joka mahdollistaa niiden sekoittamisen sekä tietyt sanonnat, jotka kenties entisestään hämärtävät rajaa sanojen välillä. Lisäksi sana ensam vaikuttaa saaneen negatiivisen vivahteen, minkä vuoksi sen käyttöä vältetään. Tutkielmassani käy ilmi, että sana själv tuntuu tarkoittavan kielenkäyttäjille ensisijaisesti ‘yksin’, mutta se näyttää viittaavan myös itsenäisyyteen ja naimattomuuteen. Tämän lisäksi sanaa själv käytetään edelleen myös norminmukaisessa merkityksessä ‘itse’. Sanan ensam merkityssisältöön koetaan sen sijaan kuuluvaksi asioita kuten yksinäisyys tai hylätyksi jääminen.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Tahkon opastussuunnitelma on laadittu osana laajempaa Tahkon matkailualueen liikennettä ja turvallisuutta koskevaa suunnitelmaa. Suunnitelmassa käsitellään Tahkon opastusta laaja-alaisesti. Suunnitelmassa käsitellään tieviitoituksen muutokset, palvelukohteiden opastus, kevyen liikenteen väylien viitoitus, jalankulkuopastus, tienvarsimainonta, ulkoilureitteihin liittyvä opastus, opastuspisteet ja opastuksen toteuttaminen. Edellinen Tahkon alueen opastussuunnitelma on laadittu v. 2008. Suunnitelma keskittyi autoliikenteen opastukseen ja sen taustalla oli v. 2007 tapahtunut laaja uudistus palvelukohteiden opastusmerkeissä. Suunnitelman perusteella Tahkon tienvarsiopastusta on muutettu ja suunnitelma on ollut pohjana uusille opastusmerkeille. Tahkon kehitys on ollut nopeaa ja opastukseen vaikuttavia muutoksia on edellisen suunnitelman jälkeen tullut runsaasti. Uusia palveluja ja toimintoja on syntynyt, osa on vaihtanut paikkaa ja nimimuutoksia kohteiden osalta tulee jatkuvasti. Tämän vuoksi opastussuunnitelman päivittäminen on ollut tarpeellista.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Tämän tutkimuksen tavoitteena oli selvittää niitä tekijöitä, jotka vaikuttavat työn ja työympäristön hallintaan tietoteknisessä työssä: työn hallinta, työn nopeampi tekeminen, työn sisältö, työn tulokset ja vaikutusmahdollisuudet. Näitä tekijöitä tutkittiin suhteessa työntekijän tietoteknisiin taitoihin ja työntekijän ikään. Tutkimuksen viitekehyksenä ovat maailmanlaajuisesti tapahtuneet ja edelleen tapahtuvat muutokset työelämässä sekä tietoyhteiskunnan kehittyminen. Aikaisemmat tutkimukset nostavat esiin yleisiä kehityslinjoja, mutta myös ristiriitaisia tuloksia. Siksi tässä tutkimuksessa nämä kysymykset purettiin hyvin konkreettisiksi, työyhteisössä havaituiksi osakysymyksiksi ja suhteutettiin vastaajia koskeviin taustatietoihin. Tutkimus kohdistui eri ikäisiin työntekijöihin, joista osa on kokenut tietotekniikan tulon työelämään ja sen käytön lisääntymisen useamman viime vuosikymmenen aikana. Tänä aikana yhteiskunnassa on tapahtunut yleisemminkin merkittävää kehitystä, joka on nostanut esille laajemminkin tarpeet tietoteknisen osaamisen ja taitojen kehittymiseen ja elinikäiseen oppimiseen. Tämä tutkimus ajoittuu noihin vuosikymmeniin ja vaikka se kohdistuukin yhden organisaation sisällä koettuihin vaikutuksiin, niin on selvää, että yleisempikin yhteiskunnallinen kehitys heijastuu tuloksiin. Tämä tutkimus on tehty kvantitatiivisella tutkimusotteella. Tutkimusaineisto on kerätty sähköisellä lomakkeella. Tämän tutkimuksen mukaan tietoteknisiltä taidoiltaan hyvät kokivat hallitsevansa työnsä ja työympäristönsä paremmin kuin tietoteknisiltä taidoiltaan heikot. He kokivat myös tietotekniikan helpottaneen työtä, mahdollisuudet itsensä kehittämiseen lisääntyneen ja työn itsenäisyyden lisääntyneen. Tietoteknisiltä taidoiltaan heikot puolestaan kokivat työn ja työnympäristön hallinnan vähentyneen, työn vaativuuden lisääntyneen, työn tauotuksen vähentyneen, sosiaalisen ympäristön heikentyneen, työn henkisen rasittavuuden lisääntyneen, oman ammattialan arvostuksen vähentyneen ja työhön liittyvien vaikutusmahdollisuuksien vähentyneen. Tulosten perusteella kaikki työntekijät kokivat työn tulosten parantuneen tietotekniikan avulla, mutta toisaalta kokivat työn sisällön köyhtyneen tietotekniikan vuoksi – varsinkin iäkkäät työntekijät kokivat näin. Tutkimuksessa selvitettiin myös työn ja työympäristön hallintaa tukevia ja uhkaavia tekijöitä. Tämän tutkimuksen mukaan pelot tietotekniikkaa kohtaan ja puutteellinen tuki tietoteknisissä ongelmissa uhkaavat työn ja työympäristön hallintaa.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Uusiutuva energia elää voimakasta kasvukautta ja hallituksen tekemien tukipäätösten vuoksi tuulivoimaa tullaan rakentamaan huomattavasti lisää tulevien vuosien aikana. Tuuligeneraattorin siipien huolto- ja tarkastustoiminta on uusi ja kehittyvä toimiala. Tämä diplomityö onkin tehty oppaaksi helpottamaan tuulivoimaa omistavien, rakentavien, tai tuulivoimapuiston perustamista harkitsevien tahojen huoltosuunnitelmien tekemistä varten. Diplomityössä käydään läpi yleisimmät tuulivoimaloiden lapojen vikaantu-miset, sekä työskentelytavat ja käytettävät laitteistot voimaloiden lapojen huoltoja ja tarkastuksia tehtäessä.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Työn lähtökohtana oli tieto siitä, että Valtiontalouden tarkastusvirasto (VTV) on lähtenyt tarjoamaan kustannuslaskentajärjestelmien sertifiointeja valtion virastoille ja laitoksille. Ensimmäisenä tavoitteena oli selvittää, mitä kustannuslaskentajärjestelmien sertifioiminen valtionhallinnossa tarkoittaa. Työn toisena tavoitteena oli selvittää, miten Maanmittauslaitoksen kustannuslaskenta muuttuu vuoden 2014 vaihteessa tapahtuvan organisaatiouudistuksen johdosta, ja miten ja milloin tämä uusi kustannuslaskentajärjestelmä voidaan sertifioida. Diplomityö toteutettiin tapaustutkimuksena ja empiirinen aineisto kerättiin kvalitatiivisin menetelmin tekemällä organisaation sisäisiä ja ulkoisia haastatteluja. Maanmittauslaitoksen lisäksi haastateltavat osapuolet olivat VTV, Ernst & Young, sertifiointiprosessin lähes läpikäyneen Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitoksen entinen ja nykyinen talouspäällikkö, Maa- ja metsätalousministeriö ja Valtiokonttori. Haastatteluiden lisäksi valtion virastoilta ja laitoksilta kysyttiin ovatko he kuulleet VTV:n tarjoamasta sertifiointipalvelusta ja ovatko he kiinnostuneita tästä kyseisestä palvelusta. Työn tuloksista käy ilmi, että VTV:n palvelu etenee samalla tavalla kuin mikä tahansa muu sertifiointiprosessi. VTV:n palvelu eroaa kuitenkin jonkin verran sertifioinnin perusrakenteesta, koska kustannuslaskentajärjestelmien tapauksessa ei ole laadittu yleisiä standardeja kustannuslaskennalle. Tämän vuoksi perusrakenteessa ei ole ollenkaan standardin omistajaa. Standardin omistajan paikalle sijoittuvat laki valtion talousarviosta ja asetus valtion talousarviosta. Maanmittauslaitoksen kustannuslaskenta muuttuu organisaatiouudistuksen myötä odotettua enemmän. Uuden organisaatiorakenteen vuoksi kustannuksia ei tarvitse vyöryttää toimintayksiköille, tulosyksiköille ja vastuualueille. Kustannukset vyörytetään jatkossa vain tuotteille ja projekteille. Maanmittauslaitoksen kannattaa sertifioida uusi kustannuslaskentajärjestelmänsä vuonna 2014, vaikka seuraavien vuosien aikana on tiedossa uusia muutoksia sekä organisaatioon, että tietojärjestelmiin. Ennen varsinaista tarkastusta Maanmittauslaitoksen kustannuslaskentajärjestelmä kuvattiin uudelleen.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Tutkimukseni aiheena on Suomessa asuvien bosnialaistaustaisten nuorten aikuisten nykyidentiteetti sekä kulttuurisen monimuotoisuuden ja etnisen murroksen näkyminen arjessa. Kotoutumistutkimuksen sijaan olen kiinnostunut ennen kaikkea identiteetin kokemisesta ja muovautumisesta silloin, kun etnisyys on määrittävä tekijä sekä lähtö- että tulomaassa. Tutkimuskysymyksenäni on, kuinka kansallisuus, etnisyys ja kulttuurinen monimuotoisuus näkyvät sekä muovaavat arkea ja identiteettiä pakolaistaustaisten nuorten aikuisten uudessa elinympäristössä, kun lähtösyyt kotimaasta ovat olleet pitkälti etnisyyteen pohjautuvia. Kuinka etninen identiteetti muotoutuu ja mikä on kahden kulttuurin merkitys etnisyyden määrittelyssä? Mikä on kahden eri kotimaan ja kahden eri kulttuurin rooli arjessa ja identiteettipuhunnassa? Tärkeimpänä tutkimusaineistona ovat bosnialaistaustaisten nuorten aikuisten parissa tekemäni teemahaastattelut. Haastateltavani ovat vuosina 1992–1995 käydyn Bosnian sodan vuoksi pakolaisina Suomeen muuttaneita tai heidän jälkeläisiään. Tein kymmenen teemahaastattelua haastatellen viittä naista ja viittä miestä, jotka kaikki asuvat Varsinais-Suomen alueella. Lisäksi vierailin Bosniassa ymmärtääkseni paremmin sekä haastattelemieni nuorten aikuisten taustaa ja lähtökohtia että heidän ylirajaista arkeaan. Olen lähestynyt identiteetin kokemista kulttuurin, etnisyyden, uskonnon, paikan ja paikallisuuden sekä kodin ja kotimaan käsitteiden kautta. Näistä kaikilla on oma merkityksensä identiteetin muovautumisessa, ja identiteetin kokemiseen vaikuttavat sekä entinen että nykyinen kotimaa. Bosnialaisuus vaikuttaa vahvana taustalla identiteetin kokemisessa, mutta myös suomalainen kulttuuri ja arki muovaavat etnistä ja paikallista identiteettiä. Samalla on kuitenkin huomattava, että identiteettiä ei voi nähdä tiukkarajaisena eikä sitä voi asettaa selviin rajoihin. Identiteetti on jatkuvassa prosessissa ja sidoksissa myös muihin arjen tekijöihin kuin etnisyyteen, paikallisuuteen ja yhteisön kulttuuriin. Lopulta kyse on aina ihmisyksilöistä ja heidän persoonallisesta identiteetin kokemuksestaan.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Lukion ja perusopetuksen valtakunnallisen opetussuunnitelman perusteiden mukaan opettajien tulisi tarjota oppilaille monipuolisia oppiaineelle ominaisia työtapoja. Maan-tieteen opetuksen työtapoja ovat esimerkiksi verkko-opetus, ryhmätyöt, projektit, maastotyöskentely ja paikkatieto-opetus. Paikkatieto-opetuksessa käytetään paikkatieto-ohjelmia opetuksen tai oppimisen välineenä. Paikkatieto-opetuksessa on mahdollista motivoida ja aktivoida oppilaita oppimaan sekä vaikuttaa myönteisesti oppimistuloksiin. Paikkatietoa soveltavien laitteiden ja ohjelmien käyttö on yleistynyt arki- ja työelämässä, mikä luo osaltaan painetta oppilaiden paikkatietotaitojen kehittämiselle. Paikkatieto-opetuksen toteuttaminen on kuitenkin kohdannut monia haasteita, eikä se ole täysin nivoutunut osaksi koulumaantiedettä. Haasteina ovat olleet opettajien paikkatietovalmiudet, ajalliset resurssit sekä laitteistojen, paikkatieto-ohjelmien ja -materiaalin saatavuus. Paikkatietoala on kuitenkin nopeasti kehittyvä ala, ja etenkin paikkatieto-opetuksen kannalta myönteistä kehitystä on tapahtunut. Tässä tutkimuksessa selvitettiin, millaisilla toimenpiteillä paikkatieto-opetuksen toteuttamista voitaisiin tukea – opettajan näkökulmasta. Tutkimuksen aineisto kerättiin sähköisellä Webropol -kyselylomakkeella valtakunnallisen, ”Tukea paikkatietotaitojen verkko-opetukseen” -täydennyskoulutushankkeen koulutuksiin ilmoittautuneilta (Ni = 120) ja osallistuneilta opettajilta (N = 68). Lisäksi aineistona oli opettajien tekemiä etätehtäviä (n = 20). Tutkimusaineisto koostui numeerisesta ja laadullisesta aineistosta, minkä vuoksi aineiston analysoinnissa käytettiin sekä tilastollisia että laadullisia analysointimenetelmiä. Tulokset osoittavat, että paikkatieto-opetusta voitaisiin tukea tarjoamalla ja kehittämällä opetukseen soveltuvia laitteistoja, paikkatieto-ohjelmia ja -oppimateriaalia. Opettajat tarvitsevat monipuolisia, eri oppiaineiden opetukseen ja oppiaineiden eheyttämiseen soveltuvia paikkatietoaiheisia tehtäviä ja toteutusmalleja. Opetukseen tulisi luoda rakenteita, jotka tukevat oppilaiden paikkatietotaitojen systemaattista kehittämistä alakoulusta lukioon ja yliopisto-opintoihin saakka. Opettajien tietoisuutta paikkatieto-opetuksesta tulisi lisätä kehittämällä esimerkiksi verkkosivusto, jonka kautta opettajat voisivat etsiä ja jakaa paikkatieto-opetukseen liittyviä ideoita sekä saada tietoa ajankohtaisista paikka-tietoalalla tapahtuvista muutoksista. Paikkatietokoulutusta tulisi olla tarjolla säännöllisesti ympäri Suomea sekä opettajaksi opiskeleville että virassa toimiville opettajille. Tämän tutkimuksen tuloksia voidaan hyödyntää valtakunnallisten opetussuunnitelmien perusteiden suunnittelussa sekä paikkatietokoulutuksien ja Paikkaoppi-verkko-oppimisympäristön kehittämisessä.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Tämän diplomityön tarkoituksena oli kiinnittää lakkaasientsyymi polyeetterisulfonimembraaniin suodatusominaisuuksien parantamiseksi. Lakkaasientsyymin tiedetään pilkkovan ligniiniä ja kiinnittämällä lakkaasientsyymi membraaniin tavoiteltiin ligniinin aiheuttaman membraanin likaantumisen vähentämistä. Tällöin vältyttäisiin lisäksi erilliseltä esikäsittely vaiheelta ja voitaisiin saada puhtaampi lopputuote. Lakkaasientsyymivalmisteena tutkimuksessa käytettiin Novozym® 51003 ja ristisilloittajana käytettiin glutaarialdehydiä. Vapaan ja kiinnitetyn lakkaasientsyymin aktiivisuuden määritettiin 2,2-atso-bis(3- etyylibentsotiatsolyyli-6-sulfonihappo):n avulla. Lakkaasin kiinnittymistä membraaniin tutkittiin ATR-FTIR spektroskoopilla kiinnittymisen varmentamiseksi. Lakkaasi modifioituja membraaneja testattiin koivu-uute suodatuksella ja adsorptio kokeella. Lakkaasientsyymi saatiin kiinnitettyä membraaniin ristisilloittajan avulla, mutta lakkaasilla modifioitujen membraanien vesivuot laskivat noin puoleen alkuperäisestä. Koivu-uuteen suodatuksissa modifioidusta membraanista ei saatu permeaattia lävitse, mutta adsorptiokokeen tulosten perusteella voidaan todeta lakkaasientsyymin pilkkoneen ligniiniä. Kiinnitetyn lakkaasin aktiivisuus vaihteli rinnakkaisten määritysten välillä, minkä vuoksi lakkaasin kiinnitysmekanismin lisätutkiminen olisi tarpeen luotettavimpien tulosten saamiseksi.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

This thesis examines the application of data envelopment analysis as an equity portfolio selection criterion in the Finnish stock market during period 2001-2011. A sample of publicly traded firms in the Helsinki Stock Exchange is examined in this thesis. The sample covers the majority of the publicly traded firms in the Helsinki Stock Exchange. Data envelopment analysis is used to determine the efficiency of firms using a set of input and output financial parameters. The set of financial parameters consist of asset utilization, liquidity, capital structure, growth, valuation and profitability measures. The firms are divided into artificial industry categories, because of the industry-specific nature of the input and output parameters. Comparable portfolios are formed inside the industry category according to the efficiency scores given by the DEA and the performance of the portfolios is evaluated with several measures. The empirical evidence of this thesis suggests that with certain limitations, data envelopment analysis can successfully be used as portfolio selection criterion in the Finnish stock market when the portfolios are rebalanced at annual frequency according to the efficiency scores given by the data envelopment analysis. However, when the portfolios were rebalanced every two or three years, the results are mixed and inconclusive.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Wastes and side streams in the mining industry and different anthropogenic wastes often contain valuable metals in such concentrations their recovery may be economically viable. These raw materials are collectively called secondary raw materials. The recovery of metals from these materials is also environmentally favorable, since many of the metals, for example heavy metals, are hazardous to the environment. This has been noticed in legislative bodies, and strict regulations for handling both mining and anthropogenic wastes have been developed, mainly in the last decade. In the mining and metallurgy industry, important secondary raw materials include, for example, steelmaking dusts (recoverable metals e.g. Zn and Mo), zinc plant residues (Ag, Au, Ga, Ge, In) and waste slurry from Bayer process alumina production (Ga, REE, Ti, V). From anthropogenic wastes, waste electrical and electronic equipment (WEEE), among them LCD screens and fluorescent lamps, are clearly the most important from a metals recovery point of view. Metals that are commonly recovered from WEEE include, for example, Ag, Au, Cu, Pd and Pt. In LCD screens indium, and in fluorescent lamps, REEs, are possible target metals. Hydrometallurgical processing routes are highly suitable for the treatment of complex and/or low grade raw materials, as secondary raw materials often are. These solid or liquid raw materials often contain large amounts of base metals, for example. Thus, in order to recover valuable metals, with small concentrations, highly selective separation methods, such as hydrometallurgical routes, are needed. In addition, hydrometallurgical processes are also seen as more environmental friendly, and they have lower energy consumption, when compared to pyrometallurgical processes. In this thesis, solvent extraction and ion exchange are the most important hydrometallurgical separation methods studied. Solvent extraction is a mainstream unit operation in the metallurgical industry for all kinds of metals, but for ion exchange, practical applications are not as widespread. However, ion exchange is known to be particularly suitable for dilute feed solutions and complex separation tasks, which makes it a viable option, especially for processing secondary raw materials. Recovering valuable metals was studied with five different raw materials, which included liquid and solid side streams from metallurgical industries and WEEE. Recovery of high purity (99.7%) In, from LCD screens, was achieved by leaching with H2SO4, extracting In and Sn to D2EHPA, and selectively stripping In to HCl. In was also concentrated in the solvent extraction stage from 44 mg/L to 6.5 g/L. Ge was recovered as a side product from two different base metal process liquors with Nmethylglucamine functional chelating ion exchange resin (IRA-743). Based on equilibrium and dynamic modeling, a mechanism for this moderately complex adsorption process was suggested. Eu and Y were leached with high yields (91 and 83%) by 2 M H2SO4 from a fluorescent lamp precipitate of waste treatment plant. The waste also contained significant amounts of other REEs such as Gd and Tb, but these were not leached with common mineral acids in ambient conditions. Zn was selectively leached over Fe from steelmaking dusts with a controlled acidic leaching method, in which the pH did not go below, but was held close as possible to, 3. Mo was also present in the other studied dust, and was leached with pure water more effectively than with the acidic methods. Good yield and selectivity in the solvent extraction of Zn was achieved by D2EHPA. However, Fe needs to be eliminated in advance, either by the controlled leaching method or, for example, by precipitation. 100% Pure Mo/Cr product was achieved with quaternary ammonium salt (Aliquat 336) directly from the water leachate, without pH adjustment (pH 13.7). A Mo/Cr mixture was also obtained from H2SO4 leachates with hydroxyoxime LIX 84-I and trioctylamine (TOA), but the purities were 70% at most. However with Aliquat 336, again an over 99% pure mixture was obtained. High selectivity for Mo over Cr was not achieved with any of the studied reagents. Ag-NaCl solution was purified from divalent impurity metals by aminomethylphosphonium functional Lewatit TP-260 ion exchange resin. A novel preconditioning method, named controlled partial neutralization, with conjugate bases of weak organic acids, was used to control the pH in the column to avoid capacity losses or precipitations. Counter-current SMB was shown to be a better process configuration than either batch column operation or the cross-current operation conventionally used in the metallurgical industry. The raw materials used in this thesis were also evaluated from an economic point of view, and the precipitate from a waste fluorescent lamp treatment process was clearly shown to be the most promising.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Tämän diplomityön tavoitteena oli tutkia, miten UPM:n Kymin tehtaan A4- arkittamon kunnossapitotoimintaa pystyttäisiin kehittämään niin, että tuotantolaitoksen kokonaistehokkuutta saataisiin kasvatettua. Työssä on pohdittu keinoja nykyisen, pääasiallisesti korjaavan kunnossapitotoiminnan muuttamiseksi suunnitelmalliseksi eri teorialähtökohtien pohjalta. Keskeinen teoria, johon työn tulokset pohjautuvat, on kokonaisvaltainen tuottava kunnossapito (TPM). Kirjallisuuslähteisiin tukeutuvaa tutkimusta täydensivät useat haastattelut, A4-valmistajille suunnattu laitteiden kuntokartoituskysely ja tuotannon- ja toiminnanohjausjärjestelmistä kerätty mittausaineisto. Työn merkittävimmät tulokset osoittavat, että A4-arkittamon kunnossapitotoimintaa tulisi suunnata nykyistä enemmän käyttökunnossapitolähtöiseksi. Käyttökunnossapito perustuu tuotannon operaattoreiden osallistumiseen kunnossapitotoimiin varsinaisen kunnossapitohenkilöstön ohella. Tuotantooperaattoreilla on työnsä vuoksi parhaat mahdollisuudet käyttämiensä laitteiden kunnonvalvontaan ja näin ollen mahdollisten vikaantumisten ennakointiin jo varhaisessa vaiheessa. Ennakoimalla pystyttäisiin parantamaan kunnossapidon suunnitelmallisuutta, minkä ansiosta laitteiden käytettävyys ja sitä kautta tuotantolaitoksen kokonaistehokkuus olisivat nykyistä korkeampia.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Growing traffic is believed to increase the risk of an accident in the Gulf of Finland. As the consequences of a large oil accident would be devastating in the vulnerable sea area, accident prevention is performed at the international, regional and national levels. Activities of shipping companies are governed with maritime safety policy instruments, which can be categorised into regulatory, economic and information instruments. The maritime regulatory system has been criticised for being inefficient because it has not been able to eliminate the violations that enable accidents. This report aims to discover how maritime governance systems or maritime safety policy instruments could be made more efficient in the future, in order to improve the maritime safety level. The results of the research are based on a literature review and nine expert interviews, with participants from shipping companies, interest groups and authorities. Based on the literature and the interviews, a suggestion can be made that in the future, instead of implementing new policy instruments, maritime safety risks should be eliminated by making the existing system more efficient and by influencing shipping companies’ safety culture and seafarers’ safety related attitudes. Based on this research, it can be stated that the development of maritime safety policy instruments should concentrate on harmonisation, automation and increasing national and cross-border cooperation. These three tasks could be primarily accomplished by developing the existing technology. Human error plays a role in a significant number of maritime accidents. Because of this, improving companies’ safety culture and voluntary activities that go beyond laws are acknowledged as potential ways of improving maritime safety. In the future, maritime regulatory system should be developed into a direction where the private sector has better possibilities to take part in decision-making.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

The safety of shipping operations in the Baltic Sea is an extensively studied issue due to the density of traffic and the ecological sensitivity of the area. The focus has, however, mainly been on ship technology or on traffic control measures and the operative safety aspect of shipping is in a minor position in maritime safety studies and is lacking in terms of solutions. Self-regulatory and voluntary measures could be effective ways to improve the operational safety of shipping. Corporate social responsibility, or CSR, is one example of a voluntary measure that the shipping companies can take. CSR can enhance maritime safety and improve the shipping companies’ competitiveness. The aim of this study is to increase the knowledge of CSR in the maritime sector and study its applicability and benefits to the shipping companies. The research comprises of a theory part and a questionnaire study, which examine the significance of corporate social responsibility in shipping companies’ maritime safety and competitiveness. The aim of the questionnaire study is to find out how corporate social responsibility is implemented in the shipping companies. According to the literature review, responsible actions can produce financial and time costs, but due to these actions cost savings in the form of learning and increased efficiency can be achieved. Responsible actions can also produce concrete improvements and a reputation of responsibility that can lead to both cost savings and increase in the company’s income. CSR is recognised as having real business benefits in terms of attracting customers and high-quality employees. In shipping, CSR usually focuses on environmental issues. Environmental social responsibility in shipping is mainly motivated by the need to comply with existing and forthcoming regulation. Shipping companies engage in CSR to gain competitive advantage and to increase maritime safety. The social aspects of CSR take into account the well-being and skills of the employees, corporation and other stakeholders of the company. The questionnaire study revealed that the most common CSR measures in shipping companies are environmental measures, and that environmental concerns are considered to be the most important reason to engage in CSR. From the preliminary question about the concept of CSR it can also be seen that safety issues are commonly considered to be a part of CSR and safety gains are the second most important reason to engage in CSR. From the questionnaire, it can also be extrapolated that gaining a better reputation is one of the most important reasons to engage in CSR in the first place. For example, the main economic benefit was seen to be the increase of customer numbers as a result of a better reputation. Based on the study, it would seem that companies are starting to realise that they might gain competitive advantage and be favoured as shippers if they engage in sustainable, responsible operations and present themselves as “green”.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Tämä raportti on tehty osana Kymenlaakson ammattikorkeakoulun hallinnoiman NELIn (North European Logistics Institute) esiselvitystä vaarallisten aineiden tunnistamisesta konttiliikenteessä. Tässä Turun yliopiston merenkulkualan koulutus- ja tutkimuskeskuksen Kotkassa toimivan Merenkulun logistiikan tutkimus -yksikön tekemässä selvityk-sessä on tutkittu kansallista satamaliikenteen PortNet-järjestelmää hyödyntäen, mitä pakattuina kuljetettavia vaarallisia aineita ja kuinka suuria määriä Suomen satamissa käsitellään. PortNet-analyysin tulosten pohjalta tutkimuksessa on selvitetty Suomen satamissa eniten käsiteltyjen, pakattuina kuljetettavien vaarallisten aineiden vaaraominaisuuksia sekä ihmisten että ympäristön kannalta. Tutkimuksessa tehdyn PortNet-analyysin perusteella pakattuja vaarallisia aineita käsiteltiin 16:ssa Suomen satamassa vuonna 2012. Käsiteltyjen aineiden kokonaismäärä oli noin 820 000 tonnia, josta viennin osuus oli 53 % ja tuonnin 47 %. Eniten kuljetettuja IMDG-luokkia olivat luokan 3 palavat nesteet (31 %:n osuus), luokan 9 muut vaaralliset aineet ja esineet (25 %) sekä luokan 8 syövyttävät aineet (23 %). Muiden luokkien osuus oli alle 10 %. Suomen satamissa käsiteltiin vuonna 2012 yhteensä noin 1 020 eri-laista, pakattua vaarallista ainetta. Yli 10 000 tonnia käsiteltyjä aineita oli yhteensä 16, 1 000–10 000 tonnia käsiteltyjä aineita 84, 100–1 000 tonnia käsiteltyjä aineita 148 ja alle 100 tonnia käsiteltyjä aineita noin 770. Eniten käsiteltyjä aineita olivat pääasiassa erilaiset aineyhdisteet ja tarkemmin määrittelemättömät aineet, kuten ympäristölle vaarallinen aine n.o.s, maalit, polymeeripelletit, hartsiliuos, kohotetussa lämpötilassa oleva neste n.o.s. ja nikkelimetallihybridiakut. Näitä kaikkia käsiteltiin Suomen satamissa yli 20 000 tonnia vuonna 2012. Varsinaisista yksittäisistä vaarallisista aineista eniten käsiteltyjä olivat muurahaishappo, vetyperoksidin vesiliuos, natriumkloraatti, ammoniumnitraatti, fenoli ja kloorietikkahappoliuos. Näitä kaikkia käsiteltiin yli 10 000 tonnia vuonna 2012. PortNet-analyysin tulosten pohjalta valittiin kymmenen ainetta, joiden vaaraominaisuuksia sekä ihmisten että ympäristön kannalta tarkasteltiin tarkemmin. Tarkasteluun valittiin, tieteellistä harkintaa käyttäen, eniten kuljetettavia vaarallisia yksittäisiä kemikaaleja. Tarkasteluun valitut kemikaalit olivat muurahaishappo, vetyperoksidi, natrium-kloraatti, kloorietikkahappo, fenoli, akryyliamidiliuos, ksyleenit, akryylinitriili, tolueeni ja epikloorihydriini. Tutkituista kemikaaleista ympäristölle haitallisimpia ovat fenoli, kloorietikkahappo ja akryyliamidiliuos. Ihmisen kannalta kaikki 10 tutkittua kemikaalia muodostavat onnettomuustilanteessa riskin ihmisten terveydelle joko syövyttävyytensä, reaktiivisuutensa tai myrkyllisyytensä vuoksi. Osa kemikaaleista voi aiheuttaa ihmisille myös kroonisia haittoja, kuten kohonnutta syöpäriskiä tai muutoksia perimässä, joko suurina kerta-annoksina tai pieninä toistuvina pitoisuuksina. Suomen satamissa käsiteltävien pakattujen kemikaalien erilaisuus ja suuri lukumäärä tekevät niistä vaikeasti hallittavissa olevan riskitekijän. Yleisesti ottaen voidaan sanoa, että pakatuista kemikaaleista aiheutuu pienehköissä vuototilanteissa suurempi uhka ihmisen terveydelle kuin ympäristölle, kun taas irtolastikuljetuksissa tapahtuvien onnettomuuksien yhteydessä vuotaneen aineen määrä on yleensä suurempi ja näin ollen myös ympäristölle koituva uhka voi olla suuri.