687 resultados para Osserman, Robert: Kosminen runous. Maailmankaikkeuden matemaattinen tutkimus
Resumo:
Vastine dosentti Kimmo Elon artikkeliin "Tapaus Pakaslahti" ja tiedustelututkimuksen metodiikka" (HAik 2/2014).
Resumo:
Tutkimuksen tavoitteena on selvittää, miten mielenterveysperusteinen työkyvyttömyys vaikuttaa nuoren aikuisen identiteettiin, itsenäistymiseen ja sosiaalisiin suhteisiin. Lisäksi tutkimuksessa tarkastellaan nuorten kokemuksia palvelujärjestelmästä. Tutkimuksessa pyritään tuomaan kuuluviin nuorten aikuisten oma ääni ja ymmärtämään, mitä työkyvyttömyyseläkkeelle joutuminen merkitsee nuorelle aikuiselle. Tutkimus on empiirinen ja sen metodologinen viitekehys on fenomenologia, jolloin tutkimuksen tehtävänä on kuvata ja ymmärtää tutkittavien kokemuksia ja heidän kokemuksilleen antamia merkityksiä. Tutkimuksen aineisto kerättiin haastattelemalla kahdeksaa mielenterveydellisistä syistä kuntoutustuella ollutta 23–29-vuotiasta nuorta aikuista avoimella haastattelulla. Aineisto analysoitiin fenomenologisen metodologian mukaisesti tutkimusta varten muokatun analyysimenetelmän avulla. Tutkimustulosten mukaan nuoret olivat hyväksyneet sairauden osaksi identiteettiään ja päällimmäinen tunne, joka diagnoosin saamisesta oli jäänyt heille mieleen, oli helpotus. Nuoret kuitenkin korostivat, että he ovat muutakin kuin sairautensa, eivätkä he halunneet tulla määritellyiksi vain sen mukaan. Nuoret eivät hyväksyneet sairauden mukanaan tuomaa leimaa ja ympäristössä vallitsevia ennakkokäsityksiä, vaan he pyrkivät kyseenalaistamaan niitä. Monet nuorista kokivat sosiaalisten suhteidensa olevan sairauden vuoksi niukkoja. Vertaistuki oli kuitenkin heille tärkeää. Itsenäistyminen merkitsi lähes kaikille sitä, että he olivat joutuneet itsenäistymään pakosti jo nuorena erilaisten vaikeiden elämänkokemustensa vuoksi. Sairauden vaikutus itsenäistymiseen ja itsemääräämisoikeuteen tuli esiin, kun nuoret kertoivat sairauden mukanaan tuomista rajoitteista. Viimeinen sana heidän taloudellisissa asioissaan ja kuntoutuksessaan oli aina ulkopuolisilla. Kaikki olivat sairauden pahimmissa vaiheissa olleet riippuvaisia läheisistään. Sairauden vuoksi nuorten tulevaisuutta leimasi epävarmuus. Osa nuorista oli siirtynyt mielenterveyspotilaan identiteetistä mielenterveyskuntoutujan identiteettiin. He olivat kuntoutumisessa huomattavasti muita pidemmällä. Vaikka asenteet mielenterveyskuntoutujia kohtaan ovat viime vuosina tiedon lisääntymisen myötä parantuneet, nuoret kokivat yhä joutuvansa leimatuiksi sairautensa vuoksi. Nuoret olivat passiivisia toimenpiteiden kohteita, eikä heidän mielipiteitään heitä itseään koskevassa asiassa kuultu. Asenteissa on siis yhä paljon parannettavaa ja jatkossa kuntoutujia tulisi ottaa aktiivisesti mukaan oman hoitonsa suunnitteluun.
Resumo:
Increased rotational speed brings many advantages to an electric motor. One of the benefits is that when the desired power is generated at increased rotational speed, the torque demanded from the rotor decreases linearly, and as a consequence, a motor of smaller size can be used. Using a rotor with high rotational speed in a system with mechanical bearings can, however, create undesirable vibrations, and therefore active magnetic bearings (AMBs) are often considered a good option for the main bearings, as the rotor then has no mechanical contact with other parts of the system but levitates on the magnetic forces. On the other hand, such systems can experience overloading or a sudden shutdown of the electrical system, whereupon the magnetic field becomes extinct, and as a result of rotor delevitation, mechanical contact occurs. To manage such nonstandard operations, AMB-systems require mechanical touchdown bearings with an oversized bore diameter. The need for touchdown bearings seems to be one of the barriers preventing greater adoption of AMB technology, because in the event of an uncontrolled touchdown, failure may occur, for example, in the bearing’s cage or balls, or in the rotor. This dissertation consists of two parts: First, touchdown bearing misalignment in the contact event is studied. It is found that misalignment increases the likelihood of a potentially damaging whirling motion of the rotor. A model for analysis of the stresses occurring in the rotor is proposed. In the studies of misalignment and stresses, a flexible rotor using a finite element approach is applied. Simplified models of cageless and caged bearings are used for the description of touchdown bearings. The results indicate that an increase in misalignment can have a direct influence on the bending and shear stresses occurring in the rotor during the contact event. Thus, it was concluded that analysis of stresses arising in the contact event is essential to guarantee appropriate system dimensioning for possible contact events with misaligned touchdown bearings. One of the conclusions drawn from the first part of the study is that knowledge of the forces affecting the balls and cage of the touchdown bearings can enable a more reliable estimation of the service life of the bearing. Therefore, the second part of the dissertation investigates the forces occurring in the cage and balls of touchdown bearings and introduces two detailed models of touchdown bearings in which all bearing parts are modelled as independent bodies. Two multibody-based two-dimensional models of touchdown bearings are introduced for dynamic analysis of the contact event. All parts of the bearings are modelled with geometrical surfaces, and the bodies interact with each other through elastic contact forces. To assist in identification of the forces affecting the balls and cage in the contact event, the first model describes a touchdown bearing without a cage, and the second model describes a touchdown bearing with a cage. The introduced models are compared with the simplified models used in the first part of the dissertation through parametric study. Damages to the rotor, cage and balls are some of the main reasons for failures of AMB-systems. The stresses in the rotor in the contact event are defined in this work. Furthermore, the forces affecting key bodies of the bearings, cage and balls can be studied using the models of touchdown bearings introduced in this dissertation. Knowledge obtained from the introduced models is valuable since it can enable an optimum structure for a rotor and touchdown bearings to be designed.
Resumo:
Tässä tutkimuksessa selvitettiin, miten suorituskyvyn johtamista ja mittaamista käytännössä toteutettiin suuressa tutkimus- ja tuotekehitystoimintaa Suomessa harjoittavassa elintarvikealan yrityksessä. Tutkimuksessa kartoitettiin tärkeimpiä suorituskykyyn vaikuttavia tekijöitä suorituskyvyn johtamisen ja mittaamisen näkökulmasta. Tutkimuksen tavoitteena oli saada kooste suosituksista tutkimus- ja tuotekehitystoiminnan suorituskyvyn johtamisen ja mittaamisen kehittämiseksi. Tutkimuksen laajuus rajattiin neljään case-yritykseen. Tutkimuksessa tehtiin empiirinen puolistrukturoitu kyselytutkimus, strukturoidut haastattelut sekä tulosten arviointi. Tutkimusote oli lähinnä toiminta-analyyttinen, koska tutkimuksessa käsiteltiin organisaation toimintaa, johtamista, ongelmanratkaisua, päätöksentekoprosesseja sekä kehitys- ja muutosprosesseja. Tutkimustulosten perusteella suorituskyvyn johtamista ja mittaamista case-yrityksissä toteutettiin BSC:n yleisten näkökulmien mukaisesti. Tutkimus- ja tuotekehitystoiminnan mittauksen tavoitteet poikkesivat toisistaan niiden toiminnan luonteesta johtuen. Tutkimustoiminnassa suorituskyvyn mittauksen tavoitteet painottuivat lähinnä innovatiivisuuteen, oppimiseen ja motivointiin. Tuotekehitystoiminnassa mittauksen tavoitteet olivat enemmän diagnostisia. Tuotekehitystoiminnassa tavoitteena olivat projektien seurantaan, toiminnan tulostenarviointiin, talouteen sekä koordinaatioon ja kommunikointiin liittyvät tekijät. Tutkimustulosten perusteella puutteita havaittiin suorituskyvyn viestinnän riittävyydessä ja vaikuttavuudessa, mittaustiedon hyödynnettävyydessä, aineettoman pääoman mittauksessa, projektien arviointikriteerien viestinnässä, prosessien selkeydessä ja toimivuudessa, projektiosaamisessa, suorituskyvyn mittauksessa, vaikutusmahdollisuuksissa, johtamisessa ja esimiestyössä.
Resumo:
Verkkokaupan merkitys osana taloutta voimistuu koko ajan, ja tutkimuskirjallisuus on tutkinut sitä useista eri lähtökohdista. Yleisiä tutkimuskohteita ovat olleet muun muassa ostopäätökseen vaikuttavat tekijät ja asiakasuskollisuus. Näitä asioita on kuitenkin tarkasteltu tähän mennessä lähinnä yksittäin, kun yritysten näkökulmasta nämä asiat liittyvät tiiviisti yhteen. Tämä tutkimus pyrkii tuomaan esiin, mitkä tekijät edesauttavat asiakkaan ostopäätöksen syntymistä ja mitkä tekijät saavat asiakkaat palaamaan ostoksille sekä tutkimaan näiden tekijöiden välistä yhteyttä. Tutkimukset, jotka ovat tutkineet ostopäätöksentekoa, ovat tyypillisesti tutkineet yksittäisten tekijöiden yhteyttä ostopäätökseen, eivätkä ne ole kyenneet muodostamaan kokonaiskuvaa ostopäätöksestä. Tutkimuksien arvokas pohjatyö koottiin tässä tutkimuksessa yhteen, jotta ostopäätökseen vaikuttavien tekijöiden keskinäisiä suhteita voitiin tutkia ja ymmärtää ostopäätöstä kokonaisuutena. Tutkielma tarkastelee myös asiakasuskollisuutta ja sen suhdetta ostopäätökseen vaikuttaviin tekijöihin. Asiakasuskollisuuden ja ostopäätökseen vaikuttavien tekijöiden välisten suhteiden tarkastelu on tämän tutkielman ensisijaisena tutkimuskohteena. Tutkimus on toteutettu kvantitatiivisena kyselytutkimuksena ja sen aineisto on kerätty internet-kyselyllä yhden caseyrityksen asiakkailta. Tutkielmassa on käytetty teoreettisina viitekehyksinä Engelin, Kollatin ja Blackwellin (1968) mallia asiakkaan ostoprosessista, Hayesin (2011) RAPID-mallia sekä aikaisemman tutkimuksen pohjalta tehtyä luokittelua ostopäätökseen vaikuttavista tekijöistä. Tutkimus vahvisti aiempien tutkimusten tekemiä havaintoja ostopäätökseen vaikuttavista tekijöistä ja asiakasuskollisuudesta ja onnistui täydentämään niitä tekijöiden keskinäisten suhteiden osalta. Tutkimuksessa havaittiin, että suurin vaikutus ostopäätöksen syntymiseen on asiakkaan kokemalla riskillä ja ostokokemuksella. Yksittäisistä tekijöistä tärkeimpiä asiakkaille ovat luotettavan mielikuvan välittyminen, navigoinnin helppous sekä tuotetietojen laatu. Tutkimuksessa havaittiin myös, että sekä ostokokemuksella että asiakkaan kokemalla riskillä on voimakas yhteys asiakasuskollisuuteen. Asiakkaat, jotka olivat erittäin tyytyväisiä ostokokemukseensa caseverkkokaupassa osoittivat suurempaa asiakasuskollisuutta case-verkkokauppaa kohtaan kuin asiakkaat, jotka olivat vain melko tyytyväisiä ostokokemukseensa. Vastaavasti ne asiakkaat, jotka kokivat case-verkkokaupan erittäin turvalliseksi ja luotettavaksi osoittivat suurempaa asiakasuskollisuutta case-verkkokauppaa kohtaan kuin ne asiakkaat, jotka kokivat caseverkkokaupan vain melko turvalliseksi ja luotettavaksi
Resumo:
Pro Gradu –tutkielman tarkoituksena on ollut selvittää tämän hetken yritysmaailman yhtä keskeisintä aihetta, tehtävien keskittämistä palvelukeskukseen. Yrityksen tekemään päätökseen ovat vaikuttaneet useat eri tekijät, joista kiristyvä kilpailu ja toimintaympäristön muutokset ovat olleet merkittävimmät. Muutosprosessin läpivieminen vie aikaa ja siihen tulisi valmistautua huolella, sillä prosessiin liittyy useita eri vaiheita. Toimintojen organisointi ja muutosjohtaminen muodostavat tutkimuksen teoriapohjan. Tutkimus on laadullinen tutkimus, jonka aineisto on kerätty haastatteluiden ja havainnoinnin avulla. Tutkimus tehtiin eräässä kansainvälisessä yrityksessä, sen yhden liiketoiminta-alueen ja yhden toimintayksikön osalta. Tutkimustuloksista voitiin havaita, että tehtävien keskittäminen palvelukeskukseen koostui useasta vaiheesta. Se koettiin hyväksi ja onnistuneeksi toimintatavaksi. Tehtävien keskittämisprosessiin liittyy hyötyjä ja haasteita, näiden osalta tutkimustuloksissa löytyi yhteneviä tekijöitä aiempien tutkimusten ja kirjallisuusmateriaalin kanssa. Tutkimustulokset osoittivat, että muutosjohtaminen noudatteli tunnettua vaiheistusmallia. Muutosjohtamiseen liittyy merkittävästi ihmisten ja organisaation käyttäytyminen, joka vaikuttaa muutosprosessin onnistuneeseen läpiviemiseen. Ihmiset kokevat muutoksen eri tavoin ja aluksi vastustavat uutta tilannetta.
Resumo:
Tutkielma käsittelee kuluttajien ja brändien välillä vallitsevia positiivisilla tunteilla ladattuja brändisuhteita. Brändisuhteet ovat luonnoltaan hyvin moniulotteisia, jolloin niiden mittaaminen ja tarkastelu on haasteellista. Brändisuhteet voivat saada lukuisia erilaisia muotoja, sillä siihen vaikuttavat sekä brändin että sitä käyttävän kuluttajan subjektiiviset ominaisuudet ja kokemukset. Brändisuhteilla on myös lukuisia erilaisia funktioita. Tunnepitoisissa brändisuhteissa kuluttajan ja brändin välillä on yhteys, jolloin kuluttaja voi brändin avulla laajentaa minäkuvaansa sekä vahvistaa omaa yksilöllistä tai sosiaalista identiteettiään ja viestiä sitä muille. Tämän tutkimuksen tarkoituksena on tehdä ymmärrettäväksi brändisuhteita, niihin liittyviä tarkoituksia, tunteita ja assosiaatioita, jotka vaikuttavat vahvan ja tunnepitoisen brändisuhteen olemassaoloon. Tutkimus toteutettiin laadullisin menetelmin haastattelemalla neljää kuluttajaa. Tutkimusaiheen moniulotteisen ja subjektiivisen luonteen vuoksi tutkimusmenetelmäksi valittiin puolistrukturoitu haastattelu, kuitenkin hyvin fenomenologisella lähestymistavalla. Haastattelut olivat ikään kuin keskusteluita tutkijan kanssa, ja jokainen haastattelu kesti noin tunnin. Litteroidun aineiston perusteella haastateltavista muodostettiin omat kuluttajaprofiilit, jotka kuvaavat kuluttajien subjektiivisia kokemuksia brändisuhteissa. Kuluttajaprofiilien pohjalta aineistosta nostettiin narratiivisen analyysin avulla esiin yhteneväisiä elementtejä eri brändisuhteiden välillä. Tutkimuksessa selvisi, että kuluttajat muodostavat suhteita brändien kanssa ilmaistakseen omaa yksilöllistä identiteettiään. Haastateltavat kokivat brändiin liittyvät assosiaatiot yhteneväisiksi oman minäkuvansa kanssa tai ne edustivat heille jotain tavoiteltavaa ominaisuutta tai muuta asiaa. Kolmessa tapauksessa brändisuhde oli ollut hyvin pitkäaikainen, jolloin se oli vakiintunut osa haastateltavan elämää, ja yhdessä tapauksessa brändisuhde oli tuoreempi. Tuoreempi brändisuhde tarjosi kuluttajalle myös keinoja minäkuvan laajentamiseen. Tutkimustulokset olivat yhteneväisiä aikaisemman tutkimuksen kanssa, vaikka tutkimuksella ei haettu yleistettäviä tuloksia. Brändisuhteet ovat hyvin subjektiivisia ja moniulotteisia ilmiöitä, jotka tarjoavat kuluttajalle mahdollisuuden identiteetin rakentamiseen ja ilmaisuun. Tällaiset brändisuhteet ovat kuluttajille tunteellisesti merkityksellisiä. Jokaisella kuluttajalla on omat kulutusrituaalinsa brändisuhteissa, joiden avulla he ylläpitävät ja vaalivat brändisuhdetta. Tutkimuksessa korostuu brändisuhteiden subjektiivisuus ja kuluttajien oman kokemusmaailman ymmärtäminen.
Resumo:
Luottoluokittajat käyttävät suurta valtaa antaessaan luottoluokituksia, sillä niiden luokituksiin nojaavat monet sijoittajat, jopa keskuspankitkin. Viimeisten talouskriisien, finanssikriisin ja eurokriisin, aikaan on kuitenkin tehty huomioita, etteivät luottoluokitukset ole kuvanneet paikkaansa pitävästi kohteiden takaisinmaksukykyä. Lisäksi luottoluokittajia on syytetty osaksi finanssikriisin synnystä. Tutkielman on tarkoituksena paneutua luottoluokituksiin vaikuttaviin tekijöihin ja sitä kautta tarkastella, ovatko nämä tekijät muuttuneet talouskriisien aikana ja seurauksena ja jos ovat niin miten. Tutkimuksessa tarkastellaan valtioiden luottoluokituksia. Tutkimus on tehty OECD-maiden luottoluokituksille. Aineisto koostuu kolmen suurimman luottoluokittajan, Standard & Poor’sin, Moody’sin ja Fitchin, luottoluokituksista ja lisäksi 11 selittävästä muuttujasta. Selittävissä muuttujissa on sekä taloudellisia että institutionaalisia muuttujia. Tutkimuksen aineisto on peräisin vuosilta 1995–2014, ja se on neljännesvuosittaista. Koko tutkimusperiodin lisäksi tutkimuksessa tarkastellaan periodin sisältäviä lyhyempiä aikavälejä. Tutkimusmenetelmänä käytetään lineaarista paneeliregressiota. Tutkimuksen malleissa estimointimenetelmänä on käytetty sekä kiinteiden että satunnaisten vaikutusten malleja. Tulosten mukaan luottoluokittajien arvioinnit valtioiden velan takaisinmaksukyvystä eivät ole olleet niin läpinäkyviä kuin kriisittöminä aikoina. Talouskriisien aikaan ainoastaan selkeät luottoluokituksiin vaikuttavat tekijät liittyvät suoraan velan takaisinmaksukykyyn, kuten julkisen velan koko.
Resumo:
Pro gradu -tutkielmassani tarkastelen porilaisissa sanomalehdissä käytyjä keskusteluja suomen ja ruotsin kielestä ajanjaksolla 1863–1917. Kyseisellä aikavälillä suomen kielen asema vahvistui, minkä vuoden 1863 kieliasetus laittoi alulle. Tutkielman rajaus on vuoteen 1917, jolloin Suomi itsenäistyi ja kieliolot muuttuivat jälleen. Tutkimusaineistona käytän pääasiassa Porissa ilmestyneitä sanomalehtiä Björneborgs Tidningiä ja Satakuntaa. Tutkin lähdeaineistoni kautta, miten lehdissä käsiteltiin suomen ja ruotsin kielten välisiä kielikiistoja ja millaisen kuvan paikallinen media välitti yleisölle kielen asemasta. Lisäksi tutkin lehtikirjoituksista, miten suomen- ja ruotsinkieliset toimivat Venäjän sortovuosien aikana ja miten he suhtautuvat venäjän kieleen. Tutkimukseni on aatehistoriallinen, joten olen keskittynyt seuraamaan lehtikeskusteluiden ilmaisuja ja huomioinut lehtien suuntautumisen suomen- ja ruotsinmielisyyteen. Aatehistoriallinen tutkimus suo minulle mahdollisuuden pohtia asettamiani tutkimuskysymyksiä ja kontekstoimaan keskustelut aikakauteen. Tavoitteeni on tuoda tietoa Porin kaupungin asukkaista ja aikalaismediasta, sillä lehdissä saivat äänensä kuuluviin paitsi toimittajat myös lukijat. Tutkielma tuo oman näkökulmansa siihen, miten Porista on tullut kaupunki, jossa aiemmin hallinneet ruotsinkieliset ovat nyt sulautuneet valtaväestöön lähes näkymättömiin. Porissa kielitaistelut olivat rauhanomaisia, vaikka lehtien sivuilla välillä tunteet kuohuivat. Kielikiistoja käytiin 1900-luvun alkuvuosiin saakka. Välillä ne olivat tauolla, kun Venäjän sortotoimenpiteitä käytiin yhdessä vastustamaan. Myös sosiaalidemokraattien tuleminen mukaan politiikkaan vähensi huomiota kielikiistoihin. Lehtiartikkelien perusteella ruotsinkieliset luottivat kielensä säilyvän, vaikka Porin hallinnon kielenä siitä luovuttiinkin vuonna 1905. Suomenkieliset pelkäsivät ensin ruotsin, myöhemmin venäjän, syrjäyttävän oman kielensä. Ennen Suomen itsenäistymistä Suomalainen puolue läheni perustuslaillisia niin, että yhteistyö oli mahdollista. Porissa on edelleen hyvä henki suomen- ja ruotsinkielisten kesken. Ruotsinkielisyys ei tosin kaupungissa kovinkaan paljon näy valtaväestölle. Varsinkin ruotsalaisen koulun ansiosta sekä ruotsin- että suomenkieliset pitävät huolen, ettei kieli pääse kuihtumaan kaupungista.