941 resultados para johtamisen haasteet
Resumo:
Tässä diplomityössä tarkasteltiin laseria ja sen käyttöä laserhitsauksessa. Laserin käyttäminen asettaa omat vaatimuksensa ja haasteet laserhitsattavan tuotteen ja mahdollisen kiinnittimen suunnittelulle. Lisäksi laserin käyttö konepajassa asettaa tiettyjä vaatimuksia työympäristölle. Diplomityössä suunniteltiin uudelleen eräs ohutlevystä valmistettava kotelo ja pyrittiin selvittämään soveltuuko se laserhitsattavaksi, ja saako kotelosta hitsattua täysin tiiviin. Kotelo soveltui hyvin laserhitsattavaksi, mutta täysin tiiviin kotelon hitsaaminen oli haasteellista ja hyvin epävarmaa.
Resumo:
Viimeisten vuosikymmenien aikana johtamistutkimuksessa on noussut kiinnostuksen kohteeksi alaisten vaikutus johtamiseen sekä esimiehen ja alaisen välinen suhde. Johtamistutkimuksen piirissä 1980-luvulla kehitetyn itsensä johtamisen teorian mukaan työntekijän toimintaa ohjaavat ennen kaikkea henkilön sisäiset voimat ja vain toissijaisesti ulkoiset vaikuttimet, kuten esimies ja hänen toimintansa. Esimies voi kuitenkin omalla toiminnallaan kannustaa alaisiaan kehittämään omia itsensä johtamistaitojaan. Tätä kutsutaan superjohtajuudeksi. Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää, mitkä tekijät vaikuttavat alaisten itsensä johtamistaitojen tasoon akateemisessa tutkijayhteisössä eli yliopistossa työskentelevän tutkimus- ja opetushenkilöstön keskuudessa. Erityisesti tarkastellaan, paranevatko alaisten itsensä johtamistaidot sen mukaan, mitä enemmän esimies toimii superjohtajuuden edellyttämällä tavalla, ja vaikuttavatko henkilökohtaiset taustatekijät, kuten ikä tai koulutusaste, itsensä johtamistaitojen tasoon. Tutkimus toteutettiin sähköpostikyselynä, joka lähetettiin Turun yliopiston matemaattis-luonnontieteellisessä sekä yhteiskuntatieteellisessä tiedekunnissa työskenteleville henkilöille. Kyselyssä kartoitettiin vastaajan taustatietojen lisäksi hänen itsensä johtamistaitojensa tasoa sekä esimiehen toimintaa. Itsensä johtamistaitojen tasoa ja esimiehen toimintaa kuvaavista muuttujista muodostettiin faktorianalyysin perusteella summamuuttujat, joiden yhteisvaihtelua tutkittiin lineaarisen regressioanalyysin avulla. Tutkimustulosten perusteella itsensä johtamisen teorian olettamat yhteydet alaisten itsensä johtamistaitojen tason sekä superjohtajuuden välillä ovat havaittavissa akateemisessa työyhteisössä. Esimiehen toiminnalla on selvä vaikutus siihen, kuinka paljon alaiset hyödyntävät itsensä johtamisen strategioita. Tulosten perusteella esimiehet pystyvät myös akateemisissa työyhteisöissä toiminnallaan kannustamaan alaisiaan yhä tehokkaampaan toimintaan siitä huolimatta, että alaiset ovat omien alojensa asiantuntijoita ja työskentelevät itsenäisesti. Taustamuuttujien ja itsensä johtamistaitojen välillä havaittiin yhteyksiä, jotka saattavat olla tyypillisiä juuri akateemiselle työyhteisölle. Erityisesti sukupuolella oli selvä vaikutus itsensä johtamistaitojen tasoon. Naiset hallitsevat itsensä johtamisen strategioiden hyödyntämisen hieman miehiä paremmin tällaisessa työympäristössä. Taustamuuttujista myös ikä vaikutti itsensä johtamistaitojen tasoon. Tämä tulos tukee aiemmin esitettyjä tutkimustuloksia, joiden mukaan työntekijän vanhetessa itsensä johtamisen strategioita hyödynnetään vähemmän.
Resumo:
Terveydenhuollon tila on herättänyt viime aikoina paljon keskustelua sekä Suomessa että muualla maailmassa. Väestön ikääntyminen ja lääketieteen kehitys ovat saaneet huomion kiinnittymään terveydenhuollon resursseihin ja toimivuuteen ja johtamisesta on muodostunut kriittinen tekijä. Yksi terveydenhuollon keskeisimmistä toimijoista on lääkäriprofessio, jolla on yhteiskunnassamme ainutlaatuisen vahva asema. Profession asema ja valta tulevat selkeästi esiin terveydenhuollon tilasta tai johtamisesta keskusteltaessa tai sitä tutkittaessa. Tässä tutkimuksessa tarkasteltiin lääkäriprofession valtaa siten, että kohteena oli kieli ja sitä kautta rakentuvat merkityssysteemit. Tutkimus pohjautui sosiaalisen konstruktionismin käsitykseen, jonka mukaan kielenkäyttö luo sosiaalista todellisuutta. Lääkäriprofession valtaa tutkittiin diskurssianalyysin keinoin. Tavoitteena oli selvittää, minkälaista kuvaa profession vallasta tuotetaan lääkärien ammattijulkaisun pääkirjoitusten diskursseissa. Tutkimusta taustoitettiin profession ja vallan käsitteiden avulla. Analyysin kohteena olivat Suomen Lääkärilehden pääkirjoitukset vuosilta 2009 ja 2010. Analyysissä kiinnitettiin huomiota tekstien lisäksi kielenkäyttäjiin sekä kielenkäyttötilanteisiin ja -ajankohtaan. Konteksteiksi määriteltiin terveydenhuollon tila tarkasteluajankohtana sekä itse professio taustakehyksenään Suomen Lääkäriliitto. Aineistosta muodostettiin neljä erilaista diskurssia: valtaa vahvistava, valtaa puolustava, valtaa ylläpitävä ja valtaa suojeleva diskurssi. Vahvistava diskurssi pyrki laajentamaan profession vallan vaikutusaluetta ja lujittamaan profession roolia terveyspoliittisena toimijana. Puolustava diskurssi keskittyi asiantuntijuuden ja asiantuntijan vallan tukemiseen. Ylläpitävä diskurssi korosti Suomen Lääkäriliiton roolia ja liiton asemaa lääkärikunnan edunvalvojana. Suojeleva diskurssi pyrki pitämään lääkärin ja potilaan välisen suhteen koskemattomana. Diskurssit rakentuivat muun muassa poliittisen päätöksenteon käytännöistä, terveyskeskusten tilasta, johtamisen ja priorisoinnin kysymyksistä sekä luottamuksesta. Profession valtaa olivat rakentamassa lehden pääkirjoittajat, Suomen Lääkäriliiton edustajat sekä joukko muita asiantuntijoita. Tutkimuksen perusteella voidaan todeta, että lääkäriprofessiolla on vankka asema terveydenhuollon sektorilla. Diskurssien taustalla ei ollut havaittavissa profession aseman horjumista, vaikka ympäristö aiheuttaa jatkuvia muutoksia työhön, työympäristöön ja sidosryhmäsuhteisiin. Kaikki toimijat olivat syvästi huolissaan terveydenhuollon tilasta. Diskurssien tavoitteena oli toimivampi terveydenhuolto itse profession, potilaiden ja yhteiskunnan kannalta. Terveyspoliittisessa keskustelussa voidaan käytetyn retoriikan perusteella pohtia, jakaako lukijakunta kirjoittajien kriittisen kannan esitettyihin asioihin ja vahvistaako käytetty retoriikka profession asemaa.
Resumo:
Technological capabilities are built to support different types of collaboration, and this gives the justification to widely observe, how activity environments are influenced by technology. Technology as an enabler can be addressed from different perspectives, other than merely technological. Dynamic, evolving environment is at the same time interesting but also challenging. As a multinational collaboration environment, the maritime surveillance is an good example of time critical and evolving environment, where technological solutions enable new ways of collaboration. Justification for the inspiration to use maritime environment as the baseline for understanding the challenges in creating and maintaining adequate level of situational awareness, derives from the complexity of the collaboration and information sharing environment elements, needed to be taken into account, when analyzing criticalities related to decision making. Situational awareness is an important element supporting decision making, and challenges related to it can also be observed in the maritime environment. This dissertation describes the structures and factors involved in this complex setting, found from the case studies that should be taken into account when trying to understand, how these elements affect the activities. This dissertation focuses on the gray area that is between a life threatening situation and normal everyday activities. From the multinational experimentation series case studies, MNE5 and MNE6 it was possible to observe situations that were not life threatening for the participants themselves, but not also basic every day activities. These case studies provided a unique possibility to see situations, where gaining of situational awareness and decision making are challenged with time critical crisis situations. Unfortunately organizations do not normally take the benefit from the everyday work to prepare themselves for possible emerging crisis situations. This dissertation focuses on creating a conceptual model and a concept that supports organizations – also outside the maritime community – to improve their ability to support gaining of situational awareness from the individual training level, all the way to changes in organizational structures in aiming for better support for decision making from the individual level to the highest decision making level. Quick changes and unpredictability are reality in organizations and organizations do not have the possibility to control all the factors that affect their functioning. Since we cannot be prepared for everything, and predict every crisis, individual activities inside teams and as a part of organizations, need to be supported with guidance, tools and training in order to support acting in challenging situations. In fact the ideology of the conceptual model created, lies especially in the aim of not controlling everything in beforehand, but supporting organizations with concrete procedures to help individuals to react in different, unpredictable situations, instead of focusing on traditional risk prevention and management. Technological capabilities are not automatically solutions for functional challenges; this is why it is justified to broaden the problem area observation from the technological perspective. This dissertation demonstrates that it is possible to support collaboration in a multinational environment with technological solutions, but it requires the recognition of technological limitations and accepting the possible restrictions related to technological innovations. Technology should not be considered value per se, the value of technology should be defined according to the support of activities, including strategic and operational environment evaluation, identification of organizational elements, and taking into account also the social factors and their challenges. Then we are one step closer to providing technological solutions that support the actual activities by taking into account the variables of the activity environment in question. The multidisciplinary view to approach the information sharing and collaboration framework, is derived especially from the complexity of decision making and building of situational awareness, since they are not build or created in vacuity, but in the organizational framework by the people doing it with the technological capabilities, enabled by the organizational structures. Introduced case studies were related to maritime environment, but according to the research results, it is valid to argue, that based on the lessons learned it is possible to create and further develop conceptual model and to create a general concept to support a wider range of organizations in their attempt to gain better level of situational awareness (SA) and to support decision making. To proof the versatile usage of the developed concept, I have introduced the case study findings to the health care environment and reflected the identified elements from the trauma center to the created concept. The main contribution to complete this adventure is the presented situational awareness concept created in the respect to NATO concept structure. This has been done to tackle the challenge of collaboration by focusing on situational awareness in the information sharing context by providing a theoretical ground and understanding, of how these issues should be approached, and how these elements can be generalized and used to support activities in other environments as well. This dissertation research has been a several year evolving process reflecting and affecting presented case studies and this learning experience from the case studies has also affected the goals and research questions of this dissertation. This venture has been written from a retro perspective according to ideology of process modeling and design rationale to present to the reader how this entire journey took place and what where the critical milestones that affected the end result, conceptual model. Support in a challenging information sharing framework can be provided with the right type of combination of tools, procedures and individual effort. This dissertation will provide insights to those with a new approach to war technology for the organizations to gain a better level of awareness and to improve the capabilities in decision making. This dissertation will present, from the war technology starting point, a new approach and possibility for the organizations to create a better level of awareness and support for decision making with the right combination of tools, procedures and individual effort.
Resumo:
Taloudellisen taantuman jälkeen yksi suurimmista puheenaiheista työväestön keskuudessa on tyytymättömyys suhteellisen pieniin yleisiin palkankorotuksiin tai jopa niiden puuttumiseen kokonaan. Vuonna 2013 ei näkyvissä ole sellaisia merkkejä talouskasvusta, että palkkoja voitaisiin merkittävästi korottaa yleisellä tasolla. Tämä seikka nostaa esille kokonaisvaltaisen kannustinjärjestelmän arvon eri organisaatioissa. Henkilöstön kokonaisvaltainen kannustinjärjestelmä on yksi väline, jolla voidaan motivoida, sitouttaa, kehittää ja johtaa nykyisen työelämän tietotyöntekijöitä taloudellisesti kannattavalla tavalla ja sitä kautta vahvistaa organisaation kilpailukykyä sekä paikallisilla että yhä globaalimmilla markkinoilla. Tämä tutkimus toteutettiin konstruktiivisena tutkimuksena tarkoituksenaan henkilöstön kokonaisvaltaisen kannustinjärjestelmän luominen toimeksiantajayrityksen, Sport-Cotton Oy:n liikunta- ja hyvinvointiliiketoiminnan, tarpeisiin. Henkilöstön kokonaisvaltaisen kannustinjärjestelmän perustana ovat organisaation sille asettamat tavoitteet. Kannustinjärjestelmälle asetetut tavoitteet ja reunaehdot määrittelevät käytettävät kannustimet, mutta kannustinjärjestelmästä tekee kokonaisvaltaisen sekä aineettomien että aineellisten kannustimien hyödyntäminen tavoitteiden saavuttamiseksi. Järjestelmä ei voi olla kiveen hakattu, sillä organisaatiot ja niiden toimintaympäristöt muuttuvat jatkuvasti. Esimerkiksi teknologisen kehityksen myötä työn luonne muuttuu ja markkinat globalisoituvat, mikä puolestaan voi merkittävästi vaikuttaa kannustinjärjestelmälle asetettuihin tavoitteisiin. Tutkimuksen mukaan henkilöstön kokonaisvaltainen kannustinjärjestelmä voidaan nähdä päivittäisen johtamisen työkaluna, joka on osa organisaation päivittäistä toimintaa. Henkilöstön osallistuminen kannustinjärjestelmän suunnitteluprosessiin on luonnollinen keino osallistaa ja sitouttaa henkilöstöä heihin vaikuttavaan uuteen asiaan ja usein sen mukanaan tuomaan muutokseen. Organisaation kannalta henkilöstön sitouttamisella prosessiin voidaan saavuttaa selkeitä hyötyjä.
Resumo:
Työssä käsitellään innovaatioprosessin ensimmäistä ”fuzzy front end” -vaihetta, jota työssä kutsutaan front end -vaiheeksi. Front end -vaihe on innovaatioprosessin alustava tutkimus ja suunnittelu vaihe ennen teknistä kehittämisvaihetta. Front end -vaihetta on tutkittu innovaatioprosessin osista vähiten, sekä se on useimmille yrityksillä sumea ja vaikeasti käsitettävä. Tutkimusten mukaan front end -vaiheen osaaminen on kuitenkin erittäin merkittävä tekijä yrityksen innovatiivisuudelle. Työssä avataan innovaatioprosessin sisältöä ja tavoitteita, sekä vertaillaan käytössä olevia malleja front end -vaiheen rakenteesta. Työssä selvitetään avaintekijöitä front end -vaiheen menestykseen ja tehokkuuteen. Lisäksi käsitellään johtamisen tekijöitä, jotka edesauttavat onnistumaan front end -vaiheessa.
Resumo:
Terveydenhuollon tietojärjestelmiin investoidaan entistä suurempia summia, mutta merkittävä määrä näistä investoinneista kuluu tehottomiin järjestelmiin tai järjestelmiin, jotka eivät pääse edes implementaatiovaiheeseen asti. Suurin osa julkisen puolen IT-hankkeista epäonnistuu. Suomessa terveydenhuollon tietojärjestelmät ovat 10–15 vuotta muita aloja jäljessä, ja kärsivät muun muassa käytettävyys ja integraatio-ongelmista. Ongelman on arveltu johtuvan osittain julkisen sektorin hankintaosaamisen tasosta. Tämä tutkimus pyrkii osaltaan parantamaan julkisen sektorin hankintaosaamista terveydenhuollon saralla, luomalla työkalun alueellisten tietojärjestelmäkokonaisuuksien hankinnan tueksi. Lisäksi tutkimuksessa pyritään syventämään käsitystä julkisen sektorin hankinnasta terveydenhuollon piirissä. Tutkimus on toteutettu konstruktiivista tutkimusotetta hyödyntäen. Tutkimuksessa on luotu, teorian pohjalta, analyyttiseen hierarkiaprosessi – malliin pohjautuva työkalu. Tutkimuksen aineistona käytettiin asiantuntijahaastatteluja terveydenhuollon, tietohallinnon ja akateemisen tutkimuksen parista. Tutkimuksen empiirisessä osassa työkalua on paranneltu, ja sen käytettävyyttä arvioitu kriittisesti. Empiriaosassa on myös keskitytty julkisen sektorin hankintaorganisaation ja hankinnan ymmärtämiseen. Tutkimuksessa luodulla työkalulla katsotaan olevan lisäarvoa terveydenhuollon tietojärjestelmien hankinnassa. Malli on helppokäyttöinen visuaalisuutensa ja analyyttisen otteensa ansiosta. Malli edistää kommunikaatiota hankintaorganisaatiossa ja parantaa kompromissivalmiutta. Mallin haasteet liittyvät mallin hierarkian verkostorakenteeseen ja päätösongelman monimutkaisuuteen. Tutkimuksen perusteella voidaan sanoa että Suomen julkisen sektorin tietojärjestelmähankinnoissa painotetaan hankinnan pehmeitä osa-alueita paljon enemmän kuin kovia osa-alueita. Tutkimuksessa saatu kustannusten pieni painoarvo on vahvasti ristiriitainen aikaisempien tutkimusten kanssa. Tutkimuksen tulosten mukaan, tietojärjestelmien kokonaisarkkitehtuuri ja käytettävyys ovat ensiarvoisen tärkeitä hankintojen onnistumisen kannalta.
Resumo:
Muutos on kiinteä osa tämän päivän organisaatioiden toimintaa. Tämä asettaa haasteita niin muutoksen johtamiselle kuin esimiesten osaamiselle. Tämän työn tavoitteena oli selvittää, kuinka suuressa teollisessa tuotanto-organisaatiossa toteutettuun toimintatapamuutokseen vaikutetaan johtamisen keinoin ja miten eri henkilöstöryhmät kokevat muutoksen. Näiden pohjalta tunnistettiin ne johtamisen osa-alueet ja muut tekijät, joita tulee kehittää seuraavassa muutosprosessissa ja sen suunnittelussa. Työssä tutkitaan toteutettua muutosta viiden eri näkökulman kautta suorittamalla teemahaastattelut johdon, esimiesten ja työntekijöiden edustajille. Teemat, joihin tämä tutkimus pureutui olivat; uuden toimintamallin merkittävin sisältö, muutoksen välttämättömyys, muutosviestintä, muutoksen toteuttaminen ja muutoksen seuranta. Työn johtopäätöksinä ja yhteenvetona voidaan todeta, että muutoksen suunnitteluun kannattaa panostaa runsaasti ajallisia resursseja ja sitouttaa henkilöitä eri organisaatiotasoilta. Muutosviestintä on oleellinen osa muutoksen onnistumisessa ja sen osaamista tulisi kehittää, sekä luoda ymmärrystä viestinnän tärkeydestä muutoksessa. Keskijohto sekä työntekijöiden suorat esimiehet ovat ne ryhmät, joiden ymmärrys toteutettavasta muutoksesta on kriittinen tekijä ja joille täytyy erityisesti varmistaa riittävä muutosjohtamisen osaaminen.
Resumo:
Työssä tarkastellaan teknologia- ja teollisuusyritysten strategiaprosesseissa käytettyä roadmapping-menetelmää ja kartoitetaan roadmapping-menetelmän tutkimusta johtamiskirjallisuudessa ja tieteellisissä julkaisuissa. Roadmapping on strategisen johtamisen välineenä vahva visuaalisen ja aikasidonnaisen luonteensa ansiosta. Menetelmää käytetään kaikilla teollisuuden aloilla, mutta eniten informaatio- ja kommunikaatiotekniikan aloilla. Työssä käsitellään eri tilanteisiin soveltuvia roadmapping-prosesseja ja pohditaan strategisen johtamisen vaatimuksia työkaluille. Roadmapping-työkalun käyttö asiantuntijoiden yhteistyön orkestroinnissa on yleistä ja muihin johtamisjärjestelmiin integroituja kaupallisia roadmapping-sovelluksia on tarjolla yhä useampia. Roadmapping-menetelmän hyödyt saadaan esille kiinnittämällä huomiota prosessiin. Roadmapping-menetelmän tarkoituksenmukainen käyttötapa ja motivoituneet käyttäjät ovat tehokkaasti toimivan organisaation sydän.
Resumo:
Companies and organizations business activities rely on information. IT systems that manage master data must provide the highest level of service, world-class scalability and reliable information. This study discusses product information and how it can support the creation of a spare part catalog and the launching of eBusiness. The study consists of a theoretical and empirical part. The theoretical part contains a literature review and a framework for the analysis. For the empirical study two companies were selected and their information management processes were studied and analyzed based on the framework. The empirical results indicate that the challenges the companies face reflect the ones that can be found in the literature study. The results of the empirical study also show that the companies had recognized the issues which need to be developed and had recognized trends in eBusiness and product information management.
Resumo:
When modeling machines in their natural working environment collisions become a very important feature in terms of simulation accuracy. By expanding the simulation to include the operation environment, the need for a general collision model that is able to handle a wide variety of cases has become central in the development of simulation environments. With the addition of the operating environment the challenges for the collision modeling method also change. More simultaneous contacts with more objects occur in more complicated situations. This means that the real-time requirement becomes more difficult to meet. Common problems in current collision modeling methods include for example dependency on the geometry shape or mesh density, calculation need increasing exponentially in respect to the number of contacts, the lack of a proper friction model and failures due to certain configurations like closed kinematic loops. All these problems mean that the current modeling methods will fail in certain situations. A method that would not fail in any situation is not very realistic but improvements can be made over the current methods.
Resumo:
Organisaatiorajat ylittävät poikkitoiminnalliset tiimit ovat yleistyneet organisaatioissa, ja niitä käytetään muun muassa erilaisissa kehitystehtävissä ja päätöksentekoprosesseissa. Käytön lisääntymisen myötä tarve varmistaa tiimien tehtävässään onnistuminen ja menestyminen ovat korostuneet. Tämän tutkimuksen tavoitteena oli kartoittaa kohdeorganisaation hankinnan poikkitoiminnallisten tiimien menestystekijöitä ja mahdollisia kehityskohteita. Tutkimuksessa hyödynnettiin Edward McDonoughin esittelemää mallia poikkitoiminnallisten tiimien menestystekijöistä. Tutkimuksessa kartoitettiin McDonoughin mallin sisältämien elementtien toteutuminen kohdeorganisaation poikkitoiminnallisissa tiimeissä ja samalla tunnistettiin tekijöitä, joihin poikkitoiminnallisten tiimien johtamisessa kannattaa jatkossa panostaa ja kehitystoimenpiteitä kohdistaa. Aineisto kerättiin haastattelemalla kohdeorganisaatiossa poikkitoiminnalliseen tiimityöhön osallistuvia henkilöitä. Tässä tutkimuksen tuloksissa poikkitoiminnallisten tiimien menestystekijöinä korostuivat tiimin tehtävän määrittely ja selkeiden tavoitteiden asettaminen. Näihin menestystekijöihin panostamalla tiimin jäsenet sitoutetaan poikkitoiminnallisen tiimin toimintaan ja tehtävään. Selkeä tehtävä ja tavoitteellisuus auttavat myös jäseniä priorisoimaan tiimin työtä muun työn rinnalla. Tulosten perusteella tehtävän määrittelyssä ja sitouttamisessa korostui tiimin johtamisen ja tiiminvetäjän vastuullinen rooli. Osaava tiiminvetäjä voi toiminnallaan mahdollistaa poikkitoiminnallisen tiimin menestymisen. Tulosten perusteella kohdeorganisaatiossa kehityskohteiksi nousivat poikkitoiminnallisten tiimien tehtävänmäärittelyn selkeyttäminen ja tiimityöskentelyn osalta yhteisistä toimintatavoista ja pelisäännöistä sopiminen.
Resumo:
The purpose of the study is to determine general features of the supply chain performance management system, to assess the current state of performance management in the case company mills and to make proposals for improvement – how the future state of performance management system would look like. The study covers four phases which consist of theory and case company parts. Theoretical review gives understanding about performance management and measurement. Current state analysis assesses the current state of performance management in the mills. Results and proposals for improvement are derived from current state analysis and finally the conclusions with answers to research questions are presented. Supply chain performance management system consists of five areas: perfor-mance measurement and metrics, action plans, performance tracking, performance dialogue and rewards, consequences and actions. The result of the study revealed that all mills were quite average level in performance management and there is a room for improvement. Created performance improvement matrix served as a tool in assessing current performance management and could work also as a tool in the future in mapping the current state after transformation process. Limited harmonization was revealed as there were different ways to work and manage performance in the mills. Lots of good ideas existed though actions are needed to make a progress. There is also need to harmonize KPI structure.
Resumo:
Mittaustietoa tuotetaan paljon, jolloin haasteena on poimia liiketoiminnan johtamisen tarpeiden kannalta oleellinen informaatio. Samalla muuttuva toimintaympäristö asettaa yrityksen suorituskykymittaristolle uudenlaisia haasteita. Mittariston tulee mukautua johtamisen informaatiotarpeisiin ja kehittyä yrityksen strategian mukana. Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää, mitkä mittarit ovat oleellisia rakennustuoteteollisuudessa toimivan yrityksen liiketoiminnan johtamisessa ja kehittää toimintaa ohjaava mittaristo. Tutkimuksen tavoitteisiin liittyen tutkimuksessa pyrittiin selvittämään mittaamiseen liittyviä haasteita sekä ymmärtämään johtamisen informaatiotarpeita. Tutkimus on menetelmältään laadullinen. Tutkimuksen empiirisen osan aineiston keräämisessä käytettiin menetelmänä haastattelua, joka oli tyypiltään teemahaastattelu. Haastattelun kohteena oli rakennustuoteteollisuudessa toimivan yrityksen liiketoimintayksikön johto. Tutkimuksen teoriakatsauksen perusteella tunnistettiin mittariston kehittämisessä huomioitavia seikkoja, joita ovat yleiskäsityksen luominen toimintaympäristöstä, mittaamiselle asetettujen päämäärien tunnistaminen, strategian määrittäminen ja menestystekijöiden hahmottaminen. Näiden perusteella määritetään tavoitteet ja niille mittarit. Tutkimuksen empiirisen osan tutkimusaineiston analyysin avulla pyrittiin hahmottamaan liiketoimintaympäristön mittaamisen nykytilaa ja siihen liittyviä haasteita sekä tunnistamaan toimintaa ohjaavat mittarit. Tutkimuksen tuloksena kehitettiin toimintaa ohjaava mittaristo. Tutkimuksessa havaittiin johdon päätöksenteon ja johtamisen informaatiotarpeille kolme näkökulmaa, jotka ovat talous, tuotanto ja myynti. Tulosten perusteella tunnistettiin jatkotutkimustarve koskien toimintaa ohjaavan mittariston kehittämistä konserniympäristöissä.
Resumo:
The requirements set by the market for electrical machines become increasingly demanding requiring more sophisticated technological solutions. Companies producing electrical ma-chines are challenged to develop machines that provide competitive edge for the customer for example through increased efficiency, reliability or some customer specific special requirement. The objective of this thesis is to derive a proposal for the first steps to transform the electrical machine product development process of a manufacturing company towards lean product development. The current product development process in the company is presented together with the processes of four other companies interviewed for the thesis. On the basis of current processes of the electrical machine industry and the related literature, a generalized electrical machine product development process is derived. The management isms and –tools utilized by the companies are analyzed. Adoption of lean Pull-Event –reviews, Oobeya –management and Knowledge based product development are suggested as the initial steps of implementing lean product development paradigm in the manufacturing company. Proposals for refining the cur-rent product development process and increasing the stakeholder involvement in the development projects are made. Lean product development is finding its way to Finnish electrical machine industry, but the results will be available only after the methods have been implemented and adopted by the companies. There is some enthusiasm about the benefits of lean approach and if executed successfully it will provide competitive edge for the Finnish electrical machine industry.