270 resultados para Homanen, Riikka
Resumo:
Kirja-arvio
Resumo:
Vantaan ensimmäinen, ja edelleen ainoa ammattimainen puheteatteri Teatteri Kehä III perustettiin vuonna 1986. Teatteri Kehä III on ensimmäisiä ns. vapaita teatteriryhmiä, jotka halusivat itse päättää mitä esitetään, missä ja kenelle. Tärkeää oli, että jokainen teatterissa toimiva voi taiteellisesti sitoutua lopputulokseen. Pienen teatterin pyörittäminen on vaatinut sinnikkyyttä, kekseliäisyyttä, ja uskoa teatterin tarpeellisuuteen. Pienuudestaan huolimatta Teatteri Kehä III ei ole pelännyt ottaa suuria taiteellisia ja taloudellisia riskejä. Oman tilan kunnostaminen vuonna 1995 tyhjillään olleeseen Tikkurilan Silkkitehtaaseen ilman yhteiskunnallista tukea oli rohkea, ja ihailua herättävä kulttuuriteko. Teatteri Kehä III on kantaesittänyt suuren joukon eurooppalaisia näytelmiä, ja ollut usein aikaansa edellä mitä esitysten teemoihin tulee. Yhtenä motiivina kokeellisillekin tuotannoille on ollut apurahojen saanti; uudet tekstit ja ideat kun ovat saaneet helpommin tukea. Pienten teattereiden suurin ongelma on ainainen rahanpuute. Tämän historiikin kokoamista varten olen käynyt läpi Teatteri Kehä III:n arkistoja: lukenut kokousten pöytäkirjoja ja toimintasuunnitelmia, sekä tutkinut teatterin vuosikirjoja ja esitysten käsiohjelmia. Olen myös haastatellut vuosien varrella Teatteri Kehä III:ssa toimineita ihmisiä. Teatteri Kehä III:n tuottamien esitysten määrä suuri ja hyvin monipuolinen, siksi keskityn käsittelemään teatterin elinkaarta sen ohjelmiston kautta. Teatteri Kehä III juhli 20-vuotista taivaltaan marraskuussa 2006, ja vaihtoi samalla nimensä Teatteri Vantaaksi.
Resumo:
American Heart Journal Vol. 152, Issue 3, pp 538-542, 2006
Resumo:
Elektroniikan alihankintapalveluiden (EMS) liiketoimintaympäristössä yritykset toimivat pääasiassa asiakkaiden projektien ja ulkoistamispäätösten keskellä. Tämän tyyppisessä liiketoimintaympäristössä on asiakas keskeisessä roolissa, kuten liiketoiminnassa yleensäkin. Termi EMS sisältää koko tuotteen elinkaaren aina suunnittelusta myynnin jälkeisiin palveluihin. Asiakkaan olessa erittäin tärkeä yritykselle, on myös selvitettävä mitkä asiakkaat ovat yrityksen kannalta arvokkaimmat. Tämän tutkimuksen tavoitteena oli selvittää myyntijohdon tietotarpeet sekä löytää selkeä ja helppokäyttöinen tapa tuoda tarvittava informaatio heidän käyttöönsä. Tietotarpeet selvitettiin haastatteluilla ja kyselytutkimuksella ja sopivan järjestelmän löytämisessä käytettiin prototyyppi-lähestymistä, jotta saataisiin selville täyttääkö valittu järjestelmä myyntijohdon tarpeet. Nk. dashboard-mittaristot ovat hyvä tapa tuoda asiakasinformaatiota päätöksenteontueksi. Tälläisillä mittaristoilla voidaan myös yhdistellä eri lähteistä olevaa tietoa ja tuoda se ymmärrettävässä muodossa esiin. Tässä tutkimuksessa kuvataan mittariston suunnittelu myyntijohdon tarpeisiin. Ensimmäisenä tutkitaan kyselyn avulla myyntijohtajien tiedon tarpeet ja tämän jälkeen etsitään sopiva tekninen sovellus ja ratkaistaan tiedon siirtoihin liittyvät ongelmat. Kun ensimmäinen versio on valmis, esitellään se myyntijohdolle, jotta saadaan kerättyä kommentit seuraavaan versioon.
Resumo:
Tämän diplomityön tarkoituksena on tutkia paperimassan jakautumiseen vaikuttavia tekijöitä paperinvalmistusprosessissa. Työn empiirisen osan tavoitteena on analysoida perälaatikon hienoainepitoisuuden ja paperimassan virtausnopeuden vaikutusta paperimassan jakautumiseen pilottipaperikoneessa, sekä selvittää voidaanko näitä prosessiparametreja optimoimalla saavuttaa merkittävää retention, vedenpoiston ja kaksipuolisuuden parantumista. Työn teoreettinen osa sisältää kirjallisuuskatsauksen märänpään kemiasta ja yhteenvedon aikaisemmasta tutkimuksesta koskien paperimassan jakautumista paperinvalmistusprosessissa. Työn empiirisessä osassa on tutkittu perälaatikon hienoainepitoisuuden ja paperimassan virtausnopeuden vaikutusta retentioon, vedenpoistoon ja paperimassan jakautumiseen Papricanin pilottipaperikoneessa. Analyysissä on käytetty yhteensovitettua dataa, joka on saatu kattavien pilottipaperikonekokeiden ja taulukkolaskentaohjelmalla toteutettujen staattisten simulointimallien avulla. Simulointimalleissa perälaatikon hienoainepitoisuus on 30-55%, sekä paperimassan virtausnopeudet ovat 2470 L/min, 3870 L/min ja 5230 L/min. Muut prosessiparametrit on vakioitu, eikä retentioainetta käytetty. Retentio pilottipaperikoneessa oli 55-82% riippuen perälaatikon hienoainepitoisuudesta ja paperimassan virtausnopeudesta. Perälaatikon hienoainepitoisuuden ja retention välillä oli voimakas negatiivinen korrelaatio. Myös paperimassan virtausnopeuden ja retention välillä oli negatiivinen korrelaatio. Mitä alhaisempi retentio, sitä enemmän hienoainesta kerääntyi systeemiin. Hienoaineen huuhtoutuminen paperirainasta korreloi vedenpoistoon: pienemmällä paperimassan virtausnopeudella enemmän sekä vettä että hienoainetta poistui viirapuolelta, ja suuremmalla paperimassan virtausnopeudella saman verran sekä vettä että hienoainetta poistui rainan molemmilta puolilta. Paras paperirainan kaksipuolisuus saavutettiin korkeilla perälaatikon hienoainepitoisuuksilla (50% ja 55%) suurilla paperimassan virtausnopeuksilla (3870 L/min ja 5230 L/min).
Resumo:
Työn tavoitteena oli tutkia tislauskolonnin dynamiikkaa ja dynaamista mallintamista simulointien avulla. Dynaamisen simulointimallin avulla selvitettiin pentaanin erotuskolonnin toimintaa poikkeus- ja häiriötilanteissa. Lisäksi pyrittiin arvioimaan työssä käytettyjen simulointiohjelmistojen soveltuvuutta tislauksen dynaamiseen simulointiin. Työn kirjallisuusosassa käsiteltiin tislauskolonnindynamiikan mallintamista matemaattisten mallien avulla sekä tislauskolonnimallin rakentamista simulointiohjelmistoon. Kirjallisuusosassa esiteltiin myös tislauskolonnin häiriötilanteita ja niiden aiheuttamia varopurkaustapauksia. Tämän lisäksi kirjallisuusosassa käytiin läpi tislauskolonnin varoventtiilien mitoittamisen perusteita. Työn soveltavassa osassa muodostettiin tislauskolonnille dynaaminen simulointimalli Aspen HYSYS Dynamics ja PROSimulator-simulointiohjelmistolla. Mallien avulla tarkasteltiin erilaisten häiriöiden ja poikkeustilanteiden vaikutusta kolonnin käyttäytymiseen ja varopurkaus-tapauksiin. Työssä arvioitiin myös ohjelmistojen soveltuvuutta tislauksen dynaamiseen simulointiin. Työssä saatujen tulosten perusteella voidaan todeta, että dynaamisen simuloinnin avulla saadaan hyödyllistä tietoa tislauskolonnin toiminnasta häiriö- ja poikkeustilanteissa. Dynaamisen simuloinnin onnistuminen ja luotettavien tulosten saaminen edellyttää kuitenkin tarkasteltavan prosessin tuntemista ja ohjelmiston käytön hallintaa. Työssä käytetyn Aspen HYSYS Dynamics simulointiohjelmiston käytettävyydessä havaittiin puutteita ja ohjelmisto vaatii vielä kehitystyötä. Työssä käytetty PROSimulator-simulointiohjelmisto soveltui pienistä puutteista huolimatta hyvin tislauskolonnin häiriötilanteiden tutkimiseen.
Resumo:
Työn tavoitteena on selvittää mitkä ovat tärkeimmät aineettomat resurssit, joita tarvitaan teollisuuksien risteyskohdassa tapahtuvassa tuotekehityksessä. Teollisuuksien risteyskohdissa syntyvät tuotteet ovat usein radikaaleja, mikä tekee tuotteista mielenkiintoisia, paljon liiketoimintapotentiaalia tarjoavia. Tämä tutkimus lähestyy tuotekehitystä resurssipohjaisesta näkökulmasta. Myös tietämyspohjaista ja suhdepohjaista näkemystä hyödynnetään korostamaan keskittymistä aineettomiin resursseihin. Tutkimuksessa rakennetaan viitekehys, jossa tutkitaan eri resurssikategorioita. Valitut kategoriat ovat teknologiset, markkinointi-, johtamiseen ja hallinnointiin liittyvät ja suhdepohjaiset resurssit. Empiirisessä osassa tutkitaan kahta uutta tuotekonseptia, jotka ovat syntyneet teollisuuksien risteyskohdissa. Empiirisen osan tavoitteena on määritellä tutkimuksen kohteena olevia alustavia tuotekonsepteja tarkemmin ja selvittää millaisia resursseja näiden toteuttamiseen tarvitaan. Myös tarvittavien resurssien nykytila selvitetään ja pohditaan tulisiko puuttuvia resursseja kehittää yrityksen sisällä vai hankkia ne ulkopuolelta. Tutkimus toteutettiin asiantuntijahaastatteluin. Kahden tapaustutkimuksen perusteella näyttäisi siltä, että suhdepohjaiset resurssit ovat erittäin tärkeitä teollisuuksien risteyskohdissa tapahtuvassa tuotekehityksessä. Myös teknologiset resurssit ovat tärkeitä. Markkinointiresurssien tärkeys riippuu lopullisesta tuotekonseptista, kun taas johtamiseen ja kehittämiseen liittyvät resurssit ovat tärkeitänäiden konseptien luomisessa.
Resumo:
Tämän pro gradu -tutkielman tavoitteena on selvittää, millainen prosessi on yksityisliikkeen muuttaminen osakeyhtiöksi. Tutkielmassa tarkastellaan yksityisliikettä ja osakeyhtiötä sekä niiden välistä yritysmuodonmuutosta yhtiö- ja vero-oikeudellisen normiston ja case-yrityksen tilinpäätösma-teriaalin perusteella. Tutkielmassa hyödynnetään kvalitatiivisia tutkimusmenetelmiä ja case-tutkimusta. Tutkielman teoriaosa luo pohjan empiiriselle osalle, jossa case-yrityksen tilinpäätöstietojen perusteella tehdään esimerkkiverolaskelmia. Tutkimuksen tulokset osoittavat, että mitään yleispätevää tilannekatsausta sellaisesta yksityisliikkeestä, jonka jatkossa pitäisi toimia osakeyhtiönä, ei ole. Yritysmuodon muuttamispäätökseen vaikuttaa usein verotukselliset tekijät tai syy voi olla hyvinkin tapauskohtainen. Tutkimuksessa kuitenkin nousi esille muutamia syitä toimintamuodonmuuttamispäätökselle kuten osakeyhtiön verotukselliset edut sekä yrittäjän mahdollisuudet tehdä erilaisia toimia osakeyhtiön kanssa. Yksityisliikettä voidaan pitää verotuksellisesti kannattava, kun ansiotulosta syntyvä kokonaisvero on yhteisöverokannan 26 prosenttia suuruinen tai sen alle. Varsinainen yhtiömuodonmuutos tapahtuu yksinkertaisesti niin, että perustetaan osakeyhtiö, jonne yksityisliikkeen omaisuus siirretäänapporttina.