710 resultados para maankäytön muutos
Resumo:
Suomen turvallisuuspolitiikka on ollut jatkuvassa muutoksessa kylmän sodan päättymisen jälkeen. Kriisinhallinta on kohonnut puolustuspolitiikan sektorilla yhä keskeisemmäksi, mutta puolustuspoliittisia ratkaisuja perustellaan edelleen kansallisen puolustuksen tarpeilla ja sotilaallisella uskottavuudella. Tämän tutkimuksen pääongelmana on selvittää, miten Suomen sotilaallinen uskottavuus määrittyy läntisen sodan kuvan viitekehyksessä. Tähän haetaan vastausta kahdella alakysymyksellä. Ensimmäinen niistä selvittää läntisen sodan kuvan mukaista käsitystä sotilaallisesta uskottavuudesta. Toinen selvittää, miksi Suomi osallistuu aktiivisesti kriisinhallintaan. Sotilaallinen uskottavuus on Suomessa melko vähän tutkittu aihealue. Uskottavuus on vuorovaikutusta, jossa kyse on tulkinnoista. Tässä tutkimuksessa selvitetään, mitä sisältyy sotilaalliseen uskottavuuteen länsimaiden, pääasiassa EU:n ja NATO:n jäsenmaiden, näkökulmasta. Uskottavuus määrittyy sodankuvan kautta ja tässä tutkimuksessa keskitytään läntiseen sodan kuvaan. Tutkimuksessa käytetään pohjana konstruktivistista yhteiskuntafilosofiaa, ja aineisto on valittu ja sitä käsitellään teoriasidonnaisen sisällönanalyysin kautta. Tutkimuksen teorialuvussa tarkennetaan tutkimuksen pohjana käytettyä maailmankuvaa ja yhteiskuntafilosofiaa. Tutkimuksen kolmessa asialuvussa käsitellään sotilaallista uskottavuutta, sotilaallista kriisinhallintaa ja Suomen osallistumista kriisinhallintaan 2000-luvulla. Käsitteet uskottavuus ja kriisinhallinta määritellään kyseisissä luvuissa. Sodankuva on jatkuva prosessi, joka rakentuu sen mukaan, miten sen vaikutuspiirissä olevat sitä muokkaavat. Läntisen sodankuvan mukainen asevoiman käytön muutos on suunnannut länsimaiden sotilaallisen voiman kehitystä kylmän sodan jälkeen. Osa vanhoista uhkakuvista on poistunut, mutta tilalle on tullut vähintään saman verran uusia. Uusiin uhkiin ei voida vastata perinteisen sodankäynnin menetelmillä. Ennaltaehkäisystä onkin tullut lähes ainoa keino ehkäistä laajempien turvallisuusuhkien syntyä. Tutkimuksen keskeisenä tuloksena voidaan pitää sitä, että Suomi on kylmän sodan jälkeen pyrkinyt muodostamaan itselleen länsimaisen identiteetin, ja sen takia integroitunut vahvasti läntiseen arvoyhteisöön ja siihen liittyviin organisaatioihin. Tästä on seurannut se, että Suomi on mukana läntisen sodankuvan muutosprosessissa ja toisaalta toteuttaa sitä. Sodankuvaan liittyvät uhkakuvat ja käsitykset asevoimasta ja sen käytöstä muodostavat kehyksen, jonka puitteissa puolustusta kehitetään. Kriisinhallinta on keskeinen osa läntisen sodankuvan mukaista turvallisuuspolitiikkaa, ja Suomi on aktiivisesti mukana sen kehittämisessä.
Resumo:
Tutkimuksen tarkoituksena on kuvata, millainen käsitys valmistuvilla kadeteilla on hyvästä kouluttajuudesta. Hyvään kouluttajuuteen päästäksemme kadeteille on täytynyt muodostua käsitys heidän valmiuksistaan kouluttajana toimimiseen. Tätä kouluttajaksi valmiutta tarkastellaan toimintakyky käsitteen kautta, joka voidaan liittää kuuluvaksi osaksi kouluttajan identiteettiä. Toimintakyvyn lisäksi kouluttajalta vaaditaan tietämystä johtamiskäyttäytymisestä. Johtamiskäyttäytymistä tarkastellaan tässä tutkimuksessa syväjohtamisen viitekehyksen avulla. Syväjohtamisen viitekehykseen liittyy kiinteästi oppiminen. Kouluttajan oppimiseen liittyen tutkimuksessa tarkastellaan konstruktivistisen oppimiskäsityksen käsitteistöä. Kouluttajan toimintakyvyn ja johtamiskäyttäytymisen kautta päästään tutkimuksen toimintaympäristöön ja kolmanteen aihealueeseen kouluttajan vaikuttavuuteen, kouluttajan toiminnan päätavoite on kouluttaa puolustusvoimien eri perusyksiköissä varusmiespalveluksen aikana henkilöistä suorituskykyisiä sodanajan joukkoja. Tutkimuksen taustalla vaikuttaa puolustusvoimiakin muokkaava yhteiskunnan rakenteellinen muutos. Tätä yhteiskunnan rakenteellista muutosta on tarkasteltu teoria osassa kasvatuksessa ja koulutuksessa tapahtuneen muutoksen sekä sosiologian kautta. Yhteiskunnallinen muutos näkyy Suomen Puolustusvoimissa esimerkiksi naissukupuolen mukaan tulona sotilaskouluttajiksi. Naisten tuleminen sotilaskouluttajaksi on vaikuttanut osaltaan myös tänä päivänä siihen, että asioita on ryhdytty katsomaan nais- ja miestutkimuksen sekä työelämän tasa-arvoisuuden näkökulmasta. Tutkimuksessa puolustusvoimia tarkastellaan organisaation liittyvien kuvauksien ja käsitteiden kautta, joita ovat; perusyksikkö, organisaatiokulttuuri, virallinen ja epävirallinen organisaatio sekä symboliympäristö ja kulttuuri. Teoreettisia taustakäsitteitä tarkastellaan empiirisessä osassa kahdesta eri näkökulmasta, ensimmäisenä näkökulma on kadettien käsitys heidän oman valmiuden kautta tapahtuva lähestyminen ja toisena näkökulmana on kadettien käsitysten vertailunäkökulma, jossa verrataan mies- ja naiskouluttajaa keskenään. Tutkimusjoukkona tutkimuksessa toimi 92. kadettikurssi ja 75. merikadettikurssi. Tutkimus on luonteeltaan laadullinen tutkimus. Tutkimuksen empiirisenä tutkimuskohteena ovat kadettien käsitykset ja niiden erilaiset ymmärtämisen tavat hyvästä kouluttajasta ja kouluttajuudesta, valmiuksista kouluttajaksi, oppimisen kehittymisestä, toimintakyvyllisistä valmiuksista sekä verrataan kadettien käsityksiä mies- ja naiskouluttajista. Tutkimuksen empiirisen osan tutkimusongelmiksi muodostuivat: - Millaisia käsityksiä kadeteilla on hyvästä kouluttajasta ja kouluttajuudesta? - Millaisia käsityksiä kadeteilla on miesten ja naisten valmiuksista toimia kouluttajana? - Mihin kadettien käsityksen mukaan kouluttajana toimimisella ja koulutuksella vaikututetaan? Tutkimukseni tulokset esitän fenomenografisesti jäsennettyinä ja erilaisiin kuvauskategorioihin ryhmiteltyinä. Kuvauskategoriat on kuvattu horisontaalisessa kuvauskategoriajärjestelmässä. Kategoriat käsittelevät; millä tavalla kadettien käsitys hyvästä kouluttajasta on muodostunut, hyvän kouluttajan identiteettiä, miten kouluttajan identiteetti eroaa kouluttajuudesta, kadettien omat valmiudet kouluttajaksi, kadettien oman oppimisen kehittymistä, toimintakyvyn ja valmiuden vaikuttamista kouluttajan tehtäviin, käsityksiä nais- ja miespuolisesta sotilaskouluttajasta sekä kadettien käsityksiä koulutuksen vaikuttavuudesta. Tarkastellessa tutkimuksen tuloksia yhteiskunnallisen muutoksen näkökulmasta huomaa muutoksen merkkejä olevan havaittavissa ainakin nyt nuoriksi upseereiksi valmistuvissa kadeteissa. Kadetit eivät näe ammatteja enää niin vahvasti sukupuolirajoitteisina tekijöinä eivätkä myöskään perinteisiä roolimalleja noudattavina tekijöinä. Mielestäni tämän päivän kadeteilla on ajan tasalla oleva käsitys miesten ja naisten soveltuvuudesta sotilaskouluttajan ammattiin. Miesten ja naisten valmiudet nähdään yhtäläisinä sotilaskouluttajan tehtäviin. Teoriakäsitysten pohjalta tarkasteltuna toimintakykyä voidaan pitää keskeisenä osana sotilaskouluttajan tehtävässä vaikuttavana tekijänä. Toimintakyvyllä luodaan pohja omalle toiminnalle. Tarkasteltaessa kadettien kehittymistä ja käsityksiä syväjohtamisen viitekehyksen näkökulmasta, kadetit ovat tiedostamattaan sisäistäneet syväjohtamisen viitekehyksen ajatuksen oppimisesta. Kadettien toiminnasta saadussa palautteessa havaitaan innostusta sotilaskouluttajan toimintaa kohtaan, sekä toimita on herättänyt arvostusta alaisissa.
Resumo:
Vuoden 1995 valtioneuvoston selonteossa, ”Turvallisuus muuttuvassa maailmassa”, todetaan, että sotilaallinen tilanne on muuttunut kylmän sodan jälkeen. Suursodan uhka on purkautunut, varustelua vähennetään ja avoimuutta lisätään. Tämä kylmän sodan jälkeen tapahtunut muutos toistuu kantavana aiheena myös kaikissa myöhemmissä turvallisuus- ja puolustuspoliittisissa selonteoissa. Uudet uhkakuvat ja uudet käsitykset asevoimista ovat johtaneet mittaviin muutoksiin eri valtioiden kansallisen puolustuksen toteutuksessa. Suomen puolustusratkaisun keskeisinä periaatteina ovat kuitenkin säilyneet sotilaallinen liittoutumattomuus ja kansallinen puolustus. Tässä tutkielmassa tarkastellaan näitä muutoksia ja verrataan niitä Suomen tekemiin ratkaisuihin. Tutkielma on luonteeltaan teoreettinen. Tutkimusongelmana on: Onko Suomi sotilaallisesti uskottava läntisen ja/tai venäläisen sodan kuvan valossa? Tutkielmassa pyritään lisäksi määrittelemään uskottavuutta ja sotilaallista uskottavuutta. Tutkimusmenetelmänä on deduktiivinen asiakirjatutkimus. Tutkielman viitekehys pohjautuu konstruktivismiin kansainvälisen politiikan tutkimuksen välineenä. Konstruktivismi korostaa kansainvälisen järjestelmän sosiaalisesti rakentunutta luonnetta. Suomen sotilaallisen uskottavuuden arviointi toteutetaan venäläisen ja läntisen sodan kuvan ja niihin liittyvien muutostekijöiden avulla. Vertaamalla sodan kuvia Suomen puolustusvoimien ja puolustuksen kehittämiseen pyritään vastaamaan kysymykseen voidaanko Suomea pitää sotilaallisesti uskottavana kyseisten sodankuvien omaksuneiden tarkastelijoiden silmissä. Tutkielmasta ilmenee, että uskottavuus on tarkastelijan haluttu tulkinta kohteesta (olettaen, että haluamme olla uskottavia). Tulkintaan vaikuttaa ainakin lähde (tarkastelun kohde), viesti, viestintä ja tarkastelija. Jokainen tarkastelija asettaa omat odotuksensa uskottavuudelle. Uskottavuus ja sotilaallinen uskottavuus osoittautuivat tässä tutkielmassa luonteeltaan konst-ruktivistisiksi käsitteiksi. Ne saavat perustansa materiaalisesta todellisuudesta, mutta se mikä on uskottavaa, määrittyy vuorovaikutuksessa kansainvälisessä yhteisössä. Uskottavuus syntyy, muuttuu ja sitä ylläpidetään vuorovaikutuksessa. Yhteiset ymmärrykset luovat yleisen kehyksen uskottavuudelle, mutta pitää muistaa, että kansainvälisessä järjestelmässä on myös yksityisiä ymmärryksiä; kaikille uskottavuus (tai sotilaallinen uskottavuus) ei ole sama asia. Myös identiteetit ja intressit, niin vastaanottajan kuin lähteenkin, vaikuttavat tulkintaan: haluammeko tulkita jonkin joksikin. Tässä työssä on määritelty kaksi eri sodan kuvaa, venäläinen ja läntinen, kuvaamaan tarkas-telijoiden odotuksia. Työssä esitettyjen tarkastelijoiden odotusten (läntisen ja venäläisen so-dan kuvien) valossa Suomea ja Suomen puolustusta voidaan pitää sotilaallisesti uskottavina molemmissa tapauksissa. Sotilaallinen uskottavuus ei ole pysyvä olotila, vaan vaatimukset (tarkastelijoiden odotukset) uskottavuudelle muuttuvat. Molemmissa tapauksissa on löydettävissä tekijöitä, jotka vahvistuessaan joko tarkastelijassa tai lähteessä (tutkielmassa käsitellyissä sodan kuvissa tai Suo-men sotilaallisen maanpuolustuksen toteutuksessa) voivat kiistää Suomen sotilaallisen uskottavuuden.
Resumo:
Biokuvainformatiikan kehittäminen – mikroskopiasta ohjelmistoratkaisuihin – sovellusesimerkkinä α2β1-integriini Kun ihmisen genomi saatiin sekvensoitua vuonna 2003, biotieteiden päätehtäväksi tuli selvittää eri geenien tehtävät, ja erilaisista biokuvantamistekniikoista tuli keskeisiä tutkimusmenetelmiä. Teknologiset kehitysaskeleet johtivat erityisesti fluoresenssipohjaisten valomikroskopiatekniikoiden suosion räjähdysmäiseen kasvuun, mutta mikroskopian tuli muuntua kvalitatiivisesta tieteestä kvantitatiiviseksi. Tämä muutos synnytti uuden tieteenalan, biokuvainformatiikan, jonka on sanottu mahdollisesti mullistavan biotieteet. Tämä väitöskirja esittelee laajan, poikkitieteellisen työkokonaisuuden biokuvainformatiikan alalta. Väitöskirjan ensimmäinen tavoite oli kehittää protokollia elävien solujen neliulotteiseen konfokaalimikroskopiaan, joka oli yksi nopeimmin kasvavista biokuvantamismenetelmistä. Ihmisen kollageenireseptori α2β1-integriini, joka on tärkeä molekyyli monissa fysiologisissa ja patologisissa prosesseissa, oli sovellusesimerkkinä. Työssä saavutettiin selkeitä visualisointeja integriinien liikkeistä, yhteenkeräytymisestä ja solun sisään siirtymisestä, mutta työkaluja kuvainformaation kvantitatiiviseen analysointiin ei ollut. Väitöskirjan toiseksi tavoitteeksi tulikin tällaiseen analysointiin soveltuvan tietokoneohjelmiston kehittäminen. Samaan aikaan syntyi biokuvainformatiikka, ja kipeimmin uudella alalla kaivattiin erikoistuneita tietokoneohjelmistoja. Tämän väitöskirjatyön tärkeimmäksi tulokseksi muodostui näin ollen BioImageXD, uudenlainen avoimen lähdekoodin ohjelmisto moniulotteisten biokuvien visualisointiin, prosessointiin ja analysointiin. BioImageXD kasvoi yhdeksi alansa suurimmista ja monipuolisimmista. Se julkaistiin Nature Methods -lehden biokuvainformatiikkaa käsittelevässä erikoisnumerossa, ja siitä tuli tunnettu ja laajalti käytetty. Väitöskirjan kolmas tavoite oli soveltaa kehitettyjä menetelmiä johonkin käytännönläheisempään. Tehtiin keinotekoisia piidioksidinanopartikkeleita, joissa oli "osoitelappuina" α2β1-integriinin tunnistavia vasta-aineita. BioImageXD:n avulla osoitettiin, että nanopartikkeleilla on potentiaalia lääkkeiden täsmäohjaussovelluksissa. Tämän väitöskirjatyön yksi perimmäinen tavoite oli edistää uutta ja tuntematonta biokuvainformatiikan tieteenalaa, ja tämä tavoite saavutettiin erityisesti BioImageXD:n ja sen lukuisten julkaistujen sovellusten kautta. Väitöskirjatyöllä on merkittävää potentiaalia tulevaisuudessa, mutta biokuvainformatiikalla on vakavia haasteita. Ala on liian monimutkainen keskimääräisen biolääketieteen tutkijan hallittavaksi, ja alan keskeisin elementti, avoimen lähdekoodin ohjelmistokehitystyö, on aliarvostettu. Näihin seikkoihin tarvitaan useita parannuksia,
Resumo:
Ranta-alueiden monikäyttösuunnitelmassa esitellään Eurajoen – Luvian ranta-alueille maankäytön ja hoidon tavoitteet, joilla pyritään muun muassa ylläpitämään lajistollista monimuotoisuutta, alueen linnustollisia arvoja ja vahvistamaan alueella taantunutta pikku-apolloperhoskantaa. Lisäksi suunnitelman esittämillä toimilla edistetään alueen perinnemaisemien hoitoa, parannetaan lahtien vesien tilaa, parannetaan virkistyskäytön edellytyksiä, sekä palautetaan entistä avointa maisemaa. Kasvillisuudeltaan umpeutuva ja vesialueiltaan mataloituva rannikkoalue, sekä uhanalaisen perhosen umpeutuvat elinympäristöverkostot tarvitsevat pikaisia hoitotoimia, jotta esimerkiksi vesialueen rehevöityminen ja ranta-alueiden umpeenkasvu voitaisiin pysäyttää. Tavoitteena on, että suunnitelmassa esitetyt maankäyttö- ja hoitosuositukset innostaisivat palauttamaan avoimia, niitettyjä ja/tai laidunnettuja rantamaisemia. Etenkin Luvian lahtiketjusta löytyi runsaasti hienoja, hoitamisen arvoisia ruovikoituvia rantaniittyjä ja niihin liittyviä puustoisia reuna-alueita, joista olisi palautettavissa maisemallisestikin upeita hakamaita. Samalla mahdollinen jo umpeutuneiden entisten merenlahtien ruovikoiden hyödyntäminen toisi alueen luonnonhoitoon kustannustehokkuutta. Vesiruovikoiden vesileikkuu jokisuistoalueilla poistaisi ravinteita rehevistä ja matalista lahdista, sekä hidastaisi maankohoamisen ja jokisuiston sedimentoitumisen aiheuttamaa rantaviivan luontaista siirtymistä. Suunnittelualueen koko on 2800 hehtaaria, joista n. 540 hehtaarille esitetään maankäyttötavoitteita. Kunnostettavaksi soveltuvia rantaniittyjä on 246 ha. Näistä osa on jo hoidon piirissä, mutta niilläkin tarvitaan täydentäviä hoitotoimia, kuten ruovikon äestystä tai murskausta (yhteensä 6 ha). Avoimia rantaniittyjä täydentämään on ehdotettu luonnonhoitopeltoja n. 50 hehtaaria, sekä niiden lisäksi vesiensuojelullisia suojavyöhykkeitä perustettavaksi muutama hehtaari. Niitä täydentävät maatalouden yleissuunnitelmassa esitetyt suojavyöhyketarpeet etenkin Eurajoen ja Lapinjoen valuma-alueille. Lisäksi suunnittelualueelta kartoitettiin muita avoimia niittyjä 13 hehtaaria, sekä 164 hehtaaria puustoisia perinnemaisemia. Mahdollisia maalla kasvavan ruovikon hyödyntämiskohteita löytyi noin 100 hehtaaria, mutta pääosa näistäkin soveltuisi myös uudelleen kunnostettavaksi perinnemaisemiksi (rantaniityiksi ja niityiksi) joko niittämällä tai laiduntamalla. Niitto- tai laidunnushoitoa suositellaankin kaikkiaan n. 450 hehtaarille ranta-alueita. Tämä palauttaisi luontoarvoja ja maisemaa avoimuudessaan samalle tasolle, kuin se on ollut niitto- ja laiduntalouden ”kulta-ajalla” 1900-luvun alussa. Suunnitelmassa käsitellään laajimmat maankäyttö- ja hoitosuositusalueet tekstien ja karttojen kera. Suppeammat hoitoalueet löytyvät vain maankäyttö- ja hoitosuosituskartoilta. Koko alueen rantoja ja kaikkia saaria ei aika- ja resurssipulan vuoksi voitu kartoittaa, vaan pienimmistä saarista ja ruovikoista annetaan suunnitelmassa maankäytön ja hoidon yleisohjeet. Suunnitelmassa esitetyt ranta-alueiden maankäyttö- ja hoitosuositukset ovat maanomistajille vapaaehtoisia, eikä niiden noudattaminen ole sitovaa.
Resumo:
Ranta-alueidemme tila on heikentynyt merkittävästi viime vuosikymmeninä. Vesistöjen rehevöityminen sekä ranta-alueiden laidunnuksen ja niiton huomattava vähentyminen 1950-luvun jälkeen ovat johtaneet avointen rantaniittyjen ja vesialueiden umpeenkasvuun. Varsinais-Suomen ELY-keskuksen VELHO-hanke testasi ja kehitti ranta-alueiden hoidon suunnittelua kolmella alueella Lounais-Suomessa. Ranta-alueiden monikäyttösuunnittelulla tarkoitetaan rantojen kokonaisvaltaista tarkastelua, jossa huomioidaan aiempi maankäyttöhistoria, nykyhetken tilanne, maanomistajan mielipide alueen kehittämisestä sekä tulevaisuuden maankäyttömahdollisuudet. Tavoitteena on sovittaa yhteen ranta-alueiden eri käyttömuotoja. Hyödynnettävien ruovikoiden, avoimena ylläpidettävien rantaniittyjen ja säilytettävien ruovikoiden välille pyritään löytämään optimaalinen verkosto siten, että suunnittelualueiden vesien ja luonnon tilan parantaminen hyödyttää myös paikallisia asukkaita ja yrittäjiä. Tässä raportissa esitellään yhden toiminta-alueen ranta-alueiden monikäyttösuunnittelualueen valintaa varten tehty esiselvitys Satakunnan rannikon ruovikoista ja kunnostettavista merenrantaniityistä. Esiselvitys tehtiin pääosin paikkatietotarkasteluna koko Satakunnan rannikolla. Keskeisenä taustatietona oli v. 2008 julkaistu Selkämeren rannikkovesien tila, vesikasvillisuus ja kuormitus- raportti, sekä maa- ja metsätalousalueiden monimuotoisuutta ja kosteikkoja käsittelevät yleissuunnitelmat. Hyödyntämällä vanhoja maankäyttökarttoja (venäläiset topografikartat 1900-luvun alusta), sekä uusimpia peruskarttoja ja ilmakuva-aineistoja alueen karttatarkastelussa pyrittiin löytämään potentiaaliset kunnostettavat merenrantaniityt, laajimmat yhtenäiset ruovikkoalueet, maisemallisesti ja virkistyskäytön kannalta merkitykselliset alueet sekä kohteet, joista maastokäyntien yhteydessä luultavimmin löytyisi vanhan maankäytön, pitkään jatkuneen niiton tai laidunnuksen, johdosta arvokasta lajistoa. Satakunnan rannikon laajojen, potentiaalisten kunnostettavien merenrantaniittyjen, sekä hyödynnettävien maa- ja vesiruovikoiden yhteisalaksi saatiin n. 1800 hehtaaria. Maalle sijoittuu näistä noin 1200 hehtaaria ja vesiruovikoita on n. 600 hehtaaria. Kohteet on esitetty kartoilla. Eniten potentiaalista merenrantaniityksi kunnostettavaa alaa on Porissa, jossa on myös eniten jo hoidon piirissä olevaa alaa. Nämä sijoittuvat suurelta osin Natura 2000-alueille. Toiseksi eniten on mahdollista rantaniittyalaa Eurajoella. Merenrantaniittyverkoston täydentämiseen soveltuvia kohteita kannattaa siis etsiä nimenomaan näiltä alueilta. Myös vesiruovikoita on runsaasti Porissa ja Merikarvialla, joten puhtaasti pinta-alatarkastelun perusteella nämä vaikuttavat hyvin potentiaalisilta ranta-alueiden monikäyttösuunnittelukohteina vesiruovikoiden hyödyntämisen osalta. Vesiruovikkokeskittymistä on laajin (190 ha) Merikarvian Peipunlahti-Pooskerinlahti-Merimaanlahti. Hoitotoimia tulisi suunnata sinne, missä on ollut laajalti pitkään jatkunutta perinteistä maankäyttöä ja laajoja kunnostuskelpoisia kokonaisuuksia. Rehevöitymisen ja umpeenkasvun aiheuttamien haittojen lieventämisen lisäksi saadaan näille alueille suunnatulla hoidolla samalla runsaasti luonnon monimuotoisuushyötyjä, sillä nämä kohteet ovat usein kasvillisuudeltaan ja lajistoltaan edelleen rikkaita ja nopeimmin uudelleen kunnostettavissa, mikä säästää kunnostukseen käytettävissä olevia niukkoja resursseja. Ranta-alueiden monikäyttösuunnittelun tapaiselle suunnittelulle on tarvetta Satakunnan rannikolla jo tehdyn suunnittelun (Eurajoki-Luvia) lisäksi etenkin Merikarvian Peipun-Pooskerinlahdessa, Porin Ahlaisten Mustalahden alueella ja Keikveden alueella. Myös Porin Preiviikinlahdella ja mahdollisesti Kokemäenjokisuussa voi Natura-alueilla olla jatkossa tarvetta alueille laadittuja hoito- ja käyttösuunnitelmia tarkempaan toimenpidesuunnitteluun. Raporttiin on poimittu esimerkkinä myös joitakin indikaattorilajeja, jotka voivat vaikuttaa Satakunnan rannikolla monikäyttösuunnittelualueen valintaan tai rajaukseen, sekä suunnittelun tavoitteiden asettamiseen.
Resumo:
Ilmaliikenteen määrän kasvaessa Euroopassa, joudutaan luomaan uusia menetelmiä siviilija sotilasilmaliikenteen yhteensovittamiseksi. Tutkimuksessa kuvataan millainen on Euroopan Unionin suunnittelema tulevaisuuden dynaamisempi ilmatilan hallinnan konsepti, ja kuinka Euroopan laajuinen ilmatilan hallinnan muutos aiotaan toteuttaa nykyisten suunnitelmien ja visioiden pohjalta. Tutkimuksessa tarkastellaan, Suomen ilmavoimien näkökulmasta eurooppalaisen ilmatilan hallinnan kehityksestä aiheutuvia vaikutuksia ja vaatimuksia Ilmavoimien ilmatilankäytölle ja Puolustusvoimien ilmatilan hallinnalle normaaliolojen aikana. Tutkimus on laadittu kirjallisuusselvityksenä käyttäen pääasiallisina lähteinä julkisia Eurocontrol: n ja SESAR–ohjelman julkaisuja. Tutkimuksen oikeellisuutta ja tulevaisuuden ilmatilan hallinnan kansallisten vaikutusten ja vaatimusten arviointia, on pyritty vahvistamaan ja selvittämään tekemällä kaksi asiantuntijahaastattelua. Euroopan Unionin tulevaisuuden ilmatilan hallinta konseptin toteutuksen arviointi osoittautui haastavaksi, koska Euroopan alueella esiintyy paljon erilaisia kansallisia intressejä ilmaliikenteen hallintaan liittyen. Tutkimuksen mukaan, voimassa oleva Suomen kansallinen ilmatilan hallinta kokonaisuus on toteutettu pääsääntöisesti Euroopan Unionin asettamien tavoitteiden mukaisesti. Tämä integroitu siviili- ja sotilasilmailun ilmatilan hallinta malli, mahdollistaa SESAR-ohjelman liittyvien lyhyen tähtäimen uudistusten suhteellisen helpon implementoinnin kansalliseen ilmatilan hallintaan. Sen sijaan pidemmän tähtäimen suunnitelmien käytäntöön saattaminen, johtuen uusien teknologioiden laajamittaisesta käyttöönotosta, näyttäytyy huomattavasti haastavampana ja kalliimpana. Tutkimuksen mukaan, nykytiedon valossa näiden konseptien käyttöönotolla ei saavuteta merkittävää parannusta Ilmavoimien ilmatilankäyttöön ja Puolustusvoimalliseen ilmatilan hallintaan. Suomen tulee tulevaisuudessa määritellä oma kanta kansainvälisiin ilmatilan hallinnan kokonaisuuksiin, jotta kansallinen kokonaisetu ilmatilan hallinnassa toteutuu.
Resumo:
Tämä pro gradu -tutkielma esittelee ja analysoi steinerpedagogista vieraiden kielten oppimis- ja opettamiskäsitystä sekä siihen liittyviä ideaaleja. Steinerpedagogisessa vieraiden kielten opetuksessa korostuu kielen kokonaisvaltainen kokeminen, suullisen kompetenssin harjoittaminen ja yhteistoiminnallisuus. Tutkielman empiirinen osio tarkastelee suullisen kompetenssin eri aspekteihin liittyvien steinerpedagogisten ihanteiden toteutumista käytännössä saksanopetuksessa. Tutkimusmenetelmänä oli osallistuva havainnointi, joka systemaattisesti kohdistui luokka-asteiden 1-6 saksanopetukseen kolmessa Suomen steinerkoulussa. Tutkimukseen osallistui kuusi saksan kielen opettajaa ja observoituja saksan oppitunteja kertyi yhteensä 39. Havainnointitulosten mukaan näyttää siltä, että tarkasteltavina olleisiin ideaaleihin liittyen saksan kielen opetuksessa on nähtävissä selvä metodologinen muutos siirryttäessä alaluokilta (1-3) ylemmille (4-6) luokille. Systemaattisen havainnoinnin perusteella voidaan päätellä, että saksan kielen opetus kohdekoulujen alaluokilla vastaa hyvin pitkälti steinerpedagogisia ideaaleja ja käytäntöjä. Tulosten myötä on myös todettava, että ylempien luokka-asteiden (4-6) saksan kielen opetus ei näytä vastaavan steinerpedagogisia ideaaleja yhtä suuressa määrin kuin mitä alaluokkien opetus. Neljänneltä luokalta lähtien suullisen ilmaisun ja harjoittelun määrä väheni huomattavasti ja opettajat tarttuivat opetuksessaan enenevässä määrin myös oppikirjoihin. Kiinnostavaa oli myös huomata, että mitä korkeammasta luokka-asteesta oli kyse, sitä vähemmän opettaja käytti kohdekieltä oppitunneillaan. Samanaikaisesti vastaavasti kääntämisen määrä lisääntyi eli opettaja käänsi kohdekielellä ilmaisemiaan asioita tunnin aikana useammin oppilaiden äidinkielelle. Systemaattisen observoinnin perusteella voidaan tulla siihen johtopäätökseen, että saksan opetus steinerkouluissa on steinerpedagogisempaa ensimmäisten kouluvuosien aikana kuin niiden jälkeen.
Resumo:
Varusmiesten peruskoulutuskauden aikana koulutettavien maksimaalinen hapenottokyky paranee ja elimistön rasvan määrä vähenee. Kestävyyssuorituskyvyn nousu ja kehon koos-tumuksen muutokset ovat sitä myönteisemmät, mitä huonommassa fyysisessä kunnossa va-rusmies on palveluksen alussa ja mitä alhaisempi on palvelusta edeltävä liikunta-aktiivisuus. Voimaominaisuuksien kehittymisen osalta peruskoulutuskauden kestävyyspainotteinen soti-laskoulutus saattaa osittain estää voima- sekä kestävyysharjoittelun spesifiset vaikutukset. Erikoiskoulutuskauden aikana toteutettu koulutussuunnitelmien mukainen fyysinen harjoitte-lu ei yleisesti paranna voimaominaisuuksia. Tämä tutkimus on ensimmäinen Suomessa tehty kenttätutkimus, jossa tarkastellaan suoma-laisten varusmiesten erikoiskoulutuskauden koulutukseen lisätyn voimaharjoittelun vaikutus-ta maksimaaliseen voimantuottoon, kehon koostumukseen ja taakan kantamiseen. Tuloksia voidaan soveltaa pohdittaessa maavoimien jalkaväkisotilaalle asetettavia fyysisiä vaatimuk-sia, koulutettavien valintaa eri tehtäviin, eri koulutuskausien liikuntakoulutuksen rakennetta ja kannettavan taakan massan vaikutusta sotilaan kuormittumiseen ja toimintakykyyn taiste-lukentällä. Tutkimusjoukko (n=25) koostui vapaaehtoisista Kaartin Jääkärirykmentin varusmiehistä. Kontrolliryhmä (n=12) harjoitteli erikoiskoulutuskauden koulutussuunnitelman mukaisia harjoitteita. Koeryhmän (n=13) erikoiskoulutuskauden koulutukseen lisättiin kahdeksan vii-kon ajan, kaksi kertaa viikossa, toteutettu voimaharjoittelu. Alkumittaukset suoritettiin eri-koiskoulutuskauden alussa ja loppumittaukset erikoiskoulutuskauden lopussa. Muuttujina käytettiin yläraajojen, keskivartalon ja alaraajojen maksimaalista voimantuottoa, kehon koos-tumuksen muutoksia ja kahden mailin taakkajuoksua. Koeryhmän yläraajojen maksimaalisessa voimantuotossa ei havaittu muutoksia. Kontrolli-ryhmän yläraajojen maksimaalisen voimantuotto kasvoi 990 ± 320 N 1140 ± 360 N, p<0,05. Koeryhmän vatsalihasten maksimaalisen voimantuotto kasvoi 3260 ± 510 N 3740 ± 750 N, p<0,05. Selkälihasten maksimaalinen voimantuotto laski molempien ryhmien osalta, koeryhmä 4290 ± 990 N 3570 ± 480 N, p<0,01 ja kontrolliryhmä 3920 ± 720 N 3410 ± 530 N, p<0,05. Molempien ryhmien alaraajojen maksimaalinen voimantuotto laski, koeryhmä 5250 ± 1110 N 4290 ± 720 N, p<0,001, kontrolli 5170 ± 1050 N 4330 ± 1230 N, p<0,05. Kahden mailin taakkajuoksun suoritusajan muutos oli erittäin merkitsevä. Koeryhmä 1162 ± 116 s 1047 ± 81 s, p<0,001 ja kontrolliryhmä 1142 ± 95 s 1035 ± 819 s, p<0,001. Kehon rasvaprosentin ja kahden mailin taakkajuoksuun käytetyn suoritus-ajan välillä havaittiin loppumittauksissa koeryhmän osalta positiivinen korrelaatio r =0,65*, p≤0,05. Kehon koostumuksen muutosten tai voimantuoton muutosten ja taakkajuoksun muu-tosten välillä ei havaittu yhteyttä. Varusmiespalveluksen erikoiskoulutuskauden aikana toteutetun yhdistetyn voima- ja kestä-vyysharjoittelun harjoitusvaikutuksiin saattaa vaikuttaa erikoiskoulutuskauden kestävyyspai-notteinen koulutus, harjoittelun kokonaisvolyymi ja puutteellinen palautuminen. Nämä saat-tavat johtaa ylirasitustilaan ja siten haitata optimaalista voimantuoton kasvua. Koulutettavien yksilölliset fysiologiset ominaisuudet tulee huomioida yksityiskohtaisemmin ja yksilölli-semmin erikoiskoulutuskauden harjoittelun optimoinnissa. Fyysisten ominaisuuksien kehit-tämisessä tulee entistä tarkemmin huomioida palveluksen kokonaiskuormittavuus, voima- ja kestävyysominaisuuksien tasapainoinen ja nousujohteinen kehittäminen sekä laadukas palau-tuminen.
Resumo:
Esitteessä esitellään 2014 Etelä-Savon kulttuuriperintötietokanta kuntoon -hankkeessa. Inventoijat kiertävät kuvaamassa ympäristö- ja rakennuskohteita ja tarkistavat tietoja. Tavoitteena on, että jatkossa inventointitieto on helposti löydettävissä yhdestä paikasta. Hankkeen tavoitteena on laajentaa kulttuuriympäristötiedon käyttäjäkuntaa ja helpottaa tiedon hyödyntämistä maankäytön suunnittelussa, opetuksessa ja kunta- ja matkailumarkkinoinnissa.
Resumo:
Tässä tutkielmassa kehityskeskustelua kuvaa tutkijan mielestä parhaiten määritelmä, jossa kehityskeskustelu yhdistetään osaksi yrityksen johtamisjärjestelmää. Kirjallisuuden perusteella kehityskeskustelua pidetään tärkeänä foorumina strategisesti tärkeiden asioiden käsittelylle. Tästä huolimatta ei Ruoranen (2011) väitöskirjansa kirjallisuuskatsauksessa löytänyt kehityskeskustelujen sisällöstä suoraa linkkiä yritysten strategioihin. Lisäksi empiirisiä tutkimuksia strategian välittymisestä kehityskeskusteluiden kautta yrityksen työntekijöille on vähän. Kehityskeskustelua pidetään kuitenkin esimiesten yhtenä merkittävänä keinona viestiä työntekijälle organisaation strategiasta. Kirjallisuudesta esiin nouseva strategian ja kehityskeskustelun integroimisesta saatava hyöty verrattuna vähäiseen empiiriseen aineistoon, herätti tutkijan mielenkiinnon aihetta kohtaan. Tutkimus oli toimeksianto Yliopiston Apteekille. Tutkimuksen tavoitteena oli kehittää yritykselle strategiaan pohjautuvat kehityskeskustelulomakkeet. Tutkimusongelman pääkysymys määriteltiin seuraavasti: Miten strategiaan pohjautuvat kehityskeskustelulomakkeet voidaan kehittää osaksi operatiivista toimintaa case-organisaatiossa henkilöstön näkökulmasta? Syksyllä 2013, ennen varsinaista pro gradu -tutkimusta, tutkija laati uudet kehityskeskustelulomakkeet. Varsinainen tutkimus koski uusien strategiaan pohjautuvien lomakkeiden edelleen kehittämistä henkilöstön näkökulmasta. Empiirinen aineisto kerättiin pääosin kvantitatiivisesti survey-lomaketutkimuksella, kokonaisotanta oli n=779. Tutkimukseen vastasi yhteensä 47 % (n=370) henkilöstöstä. Lähes kaikki vastanneista pitivät osallistumista lomakkeiden kehittämistyöhön tärkeänä. Vastausten perusteella uusina elementteinä lomakkeisiin liitettiin palautteet esimiehille ja kollegapalaute. Merkittävä muutos oli myös asenteen pohtiminen suorituksen arvioinnin yhteydessä. Lisäksi esimiesten kouluttaminen kehityskeskusteluiden pitämiseksi oli yksi toimenpide operatiivisten toimintojen kehittämiseksi. Tutkimuksessa kartoitettiin myös työntekijöiden tietämystä yrityksen strategiasta. Vastanneista lähes kaikki tunsivat yrityksen strategian. Tutkimuksen ja kirjallisuuden perusteella näyttäisi siltä, että strategia ja kehityskeskustelu voidaan integroida. Tämän tutkimuksen valossa organisaatioiden kannattaisi panostaa kehityskeskusteluiden kehittämiseen, sillä pelkästään Yliopiston Apteekissa käytetään vuosittain noin 2500 tuntia aikaa keskusteluihin. Kun kehityskeskustelut yhdistetään osaksi organisaation johtamisjärjestelmää, keskusteluista saatava hyöty laajenee yksilötasolta koko organisaation hyödyksi. Laajemmassa kontekstissa tutkimus voisi hyödyntää yrityksiä, jotka haluavat kehittää strategialähtöisesti kehityskeskustelulomakkeitaan.
Resumo:
Toisen maailmansodan jälkeen Saksa oli voitettu ja miehitetty. Jälleenrakennus alkoi, mutta samalla Saksa jakautui Itä- ja Länsi-Saksaan. Molemmat maat liittyivät kylmän sodan vastakkainasettelun takia muodostettuihin sotilasliittoumiin. Toteuttaakseen tehtävänsä Natossa Länsi-Saksa tarvitsi laivaston. Bundesmarine kehittyi Natossa toiminta-alueenaan Itämeri ja Pohjanmeri läpi kylmän sodan vuosikymmenien. Tutkimus alkaa toisen maailmansodan jälkeisistä vuosista jolloin, miehittäjien alaisuudessa toimi merellisiä organisaatioita miinanraivauksen ja merialueen valvonnan tehtävissä Länsi- Saksan alueella. Tutkimus päättyy vuoteen 1990, jolloin Länsi- ja Itä-Saksa sekä niiden laivastot, Bundesmarine ja Volksmarine, yhdistyivät. Päätutkimusongelmana on selvittää, mitkä olivat Saksan liittotasavallan laivastovoimien käyttöperiaatteet vuosina 1956–1990. Aihetta on tutkittu tarkastelemalla Natoa, Neuvostoliiton muodostamaa uhkaa, Bundesmarinen tehtäviä, toiminta-aluetta sekä kalustoa. Tutkimuksessa on käytetty laadullista tutkimusmenetelmää ja laajan tutkimusperiodin takia näkökulma on strateginen, jotta koko aikakausi on pystytty tutkimaan. Lähdeaineisto on kerätty sotilaslehtien aikalaislehdistöstä ja tiedot on varmennettu myöhempien opinnäytteiden ja kirjallisuusteoksien avulla. Pääosa lähdeaineistosta on englanninkielisiä ja länsimaiden tuottamia. Tuloksena voidaan sanoa, että Bundesmarine kehittyi perustamisensa jälkeen erittäin tehokkaaksi osaksi Natoa, joka oli korvaamaton pohjoisen selustan turvallisuudelle. Bundesmarine oli yhden jäsenmaan laivasto Natossa, joka hoiti osuuttaan jaetun vastuun mukaisesti huomioiden annettu tehtävä ja toiminta-alueen erityispiirteet. Yksittäinen uusi doktriini, uhkakuvan muutos, tekninen kehitys tai rajoituksen poisto toiminta-alueessa ja aserajoituksissa ei muuttanut koko käyttöperiaatetta, mutta vaikutti johonkin käyttöperiaatteen osa-alueeseen.
Resumo:
Kokemukset viimeaikaisista konflikteista ovat johtaneet siihen, että eri valtioiden asevoimat ovat kehittäneet aikaisempaa raskaampia taisteluajoneuvoja. Pääasiallinen valmistusmenetelmä on ollut käyttää jo olemassa olevia taistelupanssarivaunun runkoja uuden vaunun rakentamiseen. Resurssien rajallisuus, vaikutuskeskeisyyden korostuminen sotataidossa ja taistelukentän muutos asettaa nykyisille taisteluajoneuvoille vaatimuksia, joihin ne eivät täysin kykene vastaamaan. Ajoneuvoille asetettuihin vaatimuksiin voitaisiin etsiä vastausta myös Leopard 2A4 -alustaisella raskaalla jalkaväen taisteluajoneuvolla. Tämän tutkielman tavoitteena on selvittää, mitä etuja Leopard 2A4 -vaunujen hyödyntämisellä raskaan jalkaväen taisteluajoneuvon valmistukseen voitaisiin saavuttaa. Tavoitteeseen päästäkseen tutkimuksessa vastataan seuraaviin kysymyksiin: mitä ovat raskaat jalkaväen taisteluajoneuvot? Mitä haasteita raskaiden jalkaväen taisteluajoneuvojen valmistus aiheuttaa? Miten raskaat jalkaväen taisteluajoneuvot soveltuvat 2000-luvun taistelukentän toimintaympäristöön? Tutkielman pääasiallinen tutkimusmenetelmä on kirjallisuusanalyysi. Näkökulma on pääosin tekninen. Tärkeimpinä lähteinä ovat toimineet Serbian yliopiston tutkijoiden tutkimus raskaista jalkaväen taisteluajoneuvoista, Maanpuolustuskorkeakoulun Taktiikan laitoksen julkaisema Liikkuvuus 2030 -tutkimus, sekä Puolustusvoimien Teknillisen tutkimuslaitoksen Sotatekninen arvio ja ennuste 2025. Maailmalla näytetyt esimerkit osoittavat, että taistelupanssarivaunuista on mahdollista tuottaa toimiva raskas jalkaväen taisteluajoneuvo. Ajoneuvojen vahvuuksia ovat hyvä taistelutekninen ja taktinen liikkuvuus, ylivertainen suojaus ja yhdistettyjen alustaratkaisuiden tuomat logistiset säästöt. Heikkouksina ovat strateginen liikkuvuus ja uuden kaluston tutkimus- ja kehityskustannukset. Leopard 2A4 -rungolle rakennetulla ajoneuvolla olisi aikanaan mahdollista korvata vanhentuvaa BMP-2 rynnäkköpanssarivaunukalustoa.
Resumo:
Kontiolahdella sijainnut Pohjois-Karjalan prikaati lakkautettiin 31. joulukuuta 2013 osana puolustusvoimauudistusta. Kontiolahdella toimii aktiivinen reserviläisyhdistys Kontiolahden reserviläiset ry, jolle Pohjois-Karjalan prikaati on ollut merkittävä tekijä yhdistyksen toiminnan ja maanpuolustustahdon kannalta. Tutkimuksen kohteena olivat Kontiolahden reserviläiset ry ja sen jäsenet. Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää, miten Pohjois-Karjalan prikaatin lakkauttaminen vaikuttaa Kontiolahden reserviläiset ry:n jäsenten maanpuolustustahtoon ja yhdistyksen toimintaan. Tutkimus on luonteeltaan kuvaileva laadullinen tutkimus. Tutkimuksen empiirinen aineisto kerättiin teemahaastatteluilla ja strukturoidulla kyselylomakkeella ennen Pohjois-Karjalan prikaatin lakkauttamisen toimeenpanemista. Haastateltavina olivat Kontiolahden reserviläiset ry:n varapuheenjohtajat sekä Pohjois-Karjalan reserviläispiiri ry:n toiminnanjohtaja. Kyselyyn vastasi 118 reserviläistä, joista 33 oli Kontiolahden reserviläiset ry:n jäseniä. Kyselyn tulosten mukaan valtaosa reserviläisistä koki lakkauttamisen laskevan heidän maanpuolustustahtoaan. Toisaalta kyselyn tulosten perusteella voidaan sanoa reserviläisillä olleen mittaushetkellä korkea maanpuolustustahto. Haastateltavien mukaan yhdistyksen toiminnassa on tukeuduttu paljon Pohjois-Karjalan prikaatiin ja samalla alueella sijainneeseen Pohjois-Karjalan aluetoimistoon. Yhdistys on tehnyt paljon yhteistyötä aluetoimiston ja varuskunnan kanssa. Yhteistyö Joensuuhun siirtyneen aluetoimiston kanssa jatkuu tulevaisuudessakin. Haastateltavien mukaan Pohjois-Karjalan prikaati on mahdollistanut monipuolisen ja laadukkaan reserviläistoiminnan Kontiolahden alueella. Joukko-osasto on tukenut reserviläisten toimintaa esimerkiksi kaluston lainaamisella ja tilojen vuokraamisella. Myös ammattisotilaita on voitu hyödyntää reserviläisten toiminnassa. Strukturoitujen kysymysten perusteella Kontiolahden reserviläiset ry:n jäsenet kokivat maanpuolustustahtonsa laskevan, mutta kyselyn avoimen kysymyksen vastauksista voidaan havaita maanpuolustustahdossa säilyvyyden ilmiö. Kyselyn tulosten perusteella voidaan sanoa yhdistyksen maanpuolustustahdon olevan korkea. Ampumaratatoiminnan loppuminen kiväärikaliiperin aseilla oli näkyvin muutos yhdistyksen ja yksittäisen reserviläisen toiminnassa Kontiolahdella. Pohjois-Karjalan prikaati on ollut maanpuolustustahtoa kohottava tekijä alueella. Lakkauttamisen jälkeen alueella on kohottavia tekijöitä yksi vähemmän ja tämän vuoksi maanpuolustustahdon ylläpitäminen vaikeutuu. Lakkauttamisen vaikutukset reserviläisten maanpuolustustahtoon voidaan tilastollisesti todentaa uusimalla maanpuolustustahdon mittaus, kun lakkauttamisesta on kulunut enemmän aikaa.
Resumo:
Harjukiviaineksia otetaan Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen (ELY-keskus) toimialueella enemmän kuin muiden ELY-keskusten alueilla. Kalliokiviainesten otto puolestaan on Kanta- ja Päijät-Hämeessä suhteellisen vähäistä muihin Etelä-Suomen maakuntiin verrattuna Luonnonsoran käytön kasvu sekä kalliokiviainesten ja uusiomateriaalien käytön vähäisyys ovat ympäristönsuojelun kannalta epätoivottavaa kehitystä sekä ristiriidassa alueellisesti ja valtakunnallisesti asetettujen luonnonvarojen kestävää ja säästeliästä käyttöä sekä jätemateriaalien hyötykäyttöä koskevien tavoitteiden kanssa. Tässä hankkeessa on selvitetty, mitkä ovat merkittävimmät esteet harjukiviaineksia korvaavien kalliokiviainesten ja uusiomateriaalien käytölle Kanta- ja Päijät-Hämeessä. Keskeisimpänä tutkimusmenetelmänä oli alan toimijoille tehty kyselytutkimus. Lisäksi toteutettiin materiaalivirtatarkastelu sekä paikkatietoanalyysi kalliokiviainesten ottoon ja korvaavien materiaalien käsittelyyn soveltuvista alueista. Merkittävin tutkimuksessa havaittu este harjukiviaineksia korvaavien materiaalien käytön kasvulle on, että Kanta- ja Päijät-Hämeen alueella harjukiviaineksia on saatavissa vielä suhteellisen monipuolisesti ja edullisesti. Myös murskattavaksi kelpaavaa soraa on vielä saatavissa, jolloin tarvetta kalliokiviainesten ottamisalueiden avaamiseen ei juuri ole ollut. Harjukiviaineksia korvaavina materiaaleina on kattavasti hyödynnetty ainoastaan rakentamisesta ja purkamisesta sekä betoniteollisuudesta peräisin olevaa betonijätettä. Muita alueella syntyviä tai sinne tuotavia määrältään merkittäviä uusiomateriaaleja ovat rakentamisen ylijäämämaat, energiateollisuuden tuhkat sekä pilaantuneilta alueilta kaivetut ainekset. Näiden hyödyntäminen on ollut lähinnä satunnaista ja se on tapahtunut usein jätteenkäsittelytoimintojen yhteydessä sellaisissa tarkoituksissa, joilla ei välttämättä ole ollut tosiasiallista merkitystä harjukiviainesten korvaavuuden kannalta. Ylijäämämaiden syntymisestä ja hyödyntämisestä ei ole olemassa kattavaa seurantatietoa. Muita hankkeessa tunnistettuja esteitä ovat korvaavien materiaalien käyttöä suosimattomat säädökset ja niiden tulkinnat, korvaavia materiaaleja huomioimattomat suunnittelu- ja kilpailutuskäytännöt, maankäytön suunnittelun puutteet sekä informatiiviset esteet eli tiedon ja tietämyksen puute sekä ennakkoasenteet ja tottumukset. Kaikkia mainittuja esteitä on mahdollista purkaa alueellisin keinoin, mutta monelta osin ongelmat ovat valtakunnallisia. Raportissa on esitetty alustava suunnitelma harjukiviaineksia korvaavien materiaalien käytön esteiden purkamiseksi seudullisesti toteutettavin hankkein.