59 resultados para Drag Kingdom of Sweden (elokuva)


Relevância:

40.00% 40.00%

Publicador:

Resumo:

Euroopan unionissa päätettiin jo yli vuosikymmen sitten, että rautatieliiketoiminta vapautetaan kilpailulle. Iso-Britanniasta olimäärä tulla esimerkkivaltio tämän prosessin käyttöönotossa. Pääideana oli säännöstelyn keventäminen, jolloin omistuspohja toimialalla laajenee ja rautateiden infrastruktuuri sekä toiminta parantuvat. Infrastruktuuri on määrä olla yhden organisaation hallinnassa ja raiteiden käyttöoikeus on kaikilla lupaehdot täyttävillä operaattoreilla, jotka kilpailevat keskenään matkustajista ja tavararahdeista. Kuitenkin Yhdysvalloissa ja eräissä Latinalaisen Amerikan maissa kilpailu on vapautettu siten, että rautatieyritys omistaa raideinfrastruktuurin, junat, tavarankuljetus- sekä matkustajavaunut. Iso-Britannian yksityistämistä pidettiin aluksi isonaepäonnistumisena: nopealla aikataululla sovellettiin jäykkiä transaktioperusteisia ulkoistamisstrategioita infrastruktuurin kunnossapitoon, jotka lopulta johtivat junien jatkuviin myöhästymisiin ja muutamaan tuhoisaan onnettomuuteen. Liiketoiminnallisessa mielessäkään ei oikein onnistuttu: infrastruktuurista vastaava yritys jouduttiin listaamaan pois Lontoon pörssistä, ja hallituksen oli pakko luoda tukipaketti pahasti velkaantuneen, vain marginaalisien investointien kohteena olleen yrityksen toimintaa varten (vaikka kapasiteettitarvetta oli markkinoilla). Myös rautatieoperaattorit olivat taloudellisessa ahdingossa ja vain määrätietoisten hallituksen laatimien pelastuspakettien avulla ala nousi syvimmästä kriisistään. Tästä huolimatta näiden negatiivisten sivuvaikutusten ohella koko ala pystyi kasvattamaan kysyntää, niin matkustaja- kuin rahtiliikenteenkin osalta. Vähenevän kysynnän trendi, joka alkoi 1970-luvulla, otti käännöksen parempaan. Toinen eurooppalaismaa, jolla on pitkät kokemukset yksityistämisestä, on Ruotsi. Tämä maatapaus on melko konservatiivinen verrattuna tilanteeseen edellisessä; vain rajattu määrä reittejä on avattu kilpailulle ja sopimukset tehdään kerralla pitkäksi aikaa eteenpäin. Ruotsin säännöstelyn purku osoittautui menestykseksi, koska tuottavuus onollut vakaassa kasvussa ja rautateiden markkinaosuus erityisesti matkustajapuolella on noussut merkittävästi, verrattuna muihin kuljetusmuotoihin. Kuitenkin kilpailua on käytännössä vähän tässä maassa ja parempiatuloksia on lupa odottaa, kun vain säännöstelyn purkaminen jatkuu. Viimeinen tutkimuksemme kohteena oleva maa on Yhdysvallat, joka alistutti rautatiet kilpailulle jo 1980-luvun alussa, käyttäen jo edellä mainittua vertikaalista integraatiota; tämä valinta on taas johtanut hyvin erilaisiin tuloksiin. Vaihtoehtoinen rakenteellinen uudistustapa on suosinut rahtivirtoja matkustajiin nähden, ja lopputuloksena tämä tapaus synnytti yrityksiä huolehtimaan toista näistä kahdesta pääasiakasryhmästä. Viimeaikaiset tulokset tästä yksityistämisprosessista ovat olleet hyviä: jäljellejääneiden yritysten voitot ovat kasvaneet, osinkoja ollaan kyetty jakamaan ja osakkeiden arvostus on noussut. Tässä tutkimusraportissa yritämme kolmen maatapauksen kautta esittää, miten yksityistämisprosessi tulee vaikuttamaan Euroopassa, kun kilpailu rautateillä vapautuu. Me käymmeläpi, mikä näistä kolmesta maaesimerkistä on kaikkein todennäköisin jaesitämme ehdotuksia siihen, miten valtiot voisivat välttää ei-haluttuja sivuvaikutuksia. Kolme maaesimerkkiä, ja lopuksi esitetty lyhyt tilastollinen analyysi osoittavat, että rautateillä on tulevaisuuden potentiaalia Euroopassa, ja kilpailun vapauttaminen on avain tämän potentiaalin realisointiin.

Relevância:

40.00% 40.00%

Publicador:

Resumo:

Diplomityö on tehty STTF:lle (Software Technology Transfer Finland), joka pyrkii kansainvälisille markkinoille Experience Pro -tuotekonseptillaan. Kansainvälistyminen on haasteellinen prosessi pk-yritykselle, ja haastetta haluttiin lähestyä strategisella suunnittelulla. Työn tavoitteena oli teoriatiedon ja löydettyjen kansainvälistymisesimerkkien avulla tuottaa STTF:lle kansainvälistymissuunnitelma strategiaan pohjautuen.Kaksi merkittävintä strategista valintaa STTF:n kansainvälistymisessä olivat kohdemaiden ja operaatiomuodon valinnat. Päätökset tehtiin strategisten analyysien perusteella. Analyysien avulla määritettiin myös yrityksen kilpailuedut. Löydettyjä vahvuuksia pyrittiin hyödyntämään myöhemmin kansainvälistymisen osastrategioita rakennettaessa. Tavoitteiden asettaminen ja markkinointi-mix:n kehittäminen olivat keskeisimmät osat markkinoinnin osastrategiassa. Jakelukanavan merkitystä korostettiin STTF:n kansainvälistymisessä ja yhteistyölle pyrittiin luomaan hyvät edellytykset. Strategia konkretisoitiin luomalla operatiiviset suunnitelmat markkinoinnin tukimateriaalien tuottamiseksi ja yhteistyökumppanien etsimiseksi. Markkinatutkimuksen perusteella potentiaaliset kohdemaat Experience Pro -konseptille olivat Australia, Hollanti, Irlanti, Iso-Britannia, Norja, Ruotsi, Saksa ja Tanska. STTF:llä on muutama sopiva vaihtoehtoinen operaatiomuoto valittavanaan riippuen kohdemaasta. Suomen maine vakaana, korkean teknologian maana voidaan nähdä maaetuna STTF:lle ja muita vahvuuksia ovat STTF:n teknologinen osaaminen, tuotteeseen liittyvät palvelut ja henkilökohtaiset kontaktit. SWOT-analyysi paljasti STTF:n heikkouksia voitettaviksi.Tulevaisuudessa STTF voi jatkaa kansainvälistymistään suunnitelman mukaisesti. Tavoitteiden saavuttaminen vaatii sitoutumista, aktiivista yhteistyökumppanien etsimistä ja jatkuvaa prosessien kehittämistä vastaamaan kansainvälisten markkinoiden vaatimuksia.

Relevância:

40.00% 40.00%

Publicador:

Resumo:

This thesis presents an approach for formulating and validating a space averaged drag model for coarse mesh simulations of gas-solid flows in fluidized beds using the two-fluid model. Proper modeling for fluid dynamics is central in understanding any industrial multiphase flow. The gas-solid flows in fluidized beds are heterogeneous and usually simulated with the Eulerian description of phases. Such a description requires the usage of fine meshes and small time steps for the proper prediction of its hydrodynamics. Such constraint on the mesh and time step size results in a large number of control volumes and long computational times which are unaffordable for simulations of large scale fluidized beds. If proper closure models are not included, coarse mesh simulations for fluidized beds do not give reasonable results. The coarse mesh simulation fails to resolve the mesoscale structures and results in uniform solids concentration profiles. For a circulating fluidized bed riser, such predicted profiles result in a higher drag force between the gas and solid phase and also overestimated solids mass flux at the outlet. Thus, there is a need to formulate the closure correlations which can accurately predict the hydrodynamics using coarse meshes. This thesis uses the space averaging modeling approach in the formulation of closure models for coarse mesh simulations of the gas-solid flow in fluidized beds using Geldart group B particles. In the analysis of formulating the closure correlation for space averaged drag model, the main parameters for the modeling were found to be the averaging size, solid volume fraction, and distance from the wall. The closure model for the gas-solid drag force was formulated and validated for coarse mesh simulations of the riser, which showed the verification of this modeling approach. Coarse mesh simulations using the corrected drag model resulted in lowered values of solids mass flux. Such an approach is a promising tool in the formulation of appropriate closure models which can be used in coarse mesh simulations of large scale fluidized beds.