TENHO -hankkeen ennakointiosion vaikuttavuusarviointi

TENHO -hanke eli työllisyyden, ennakoinnin, nuorten, hankintojen ja osaamisen kehittämisen hanke on Etelä-Savon ELY-keskuksessa vuoden 2011 alussa käynnistynyt oman tuotannon hanke (ESR). Tässä rapotissa arvioidaan TENHO -hankkeen vuoden 2014 loppuun jatkuvan ennakointiosion vaikuttavuutta sen ollessa loppusuoralla kesäkuussa 2014. Vaikuttavuutta tarkastellaan hankkeen toiminnan ja projektisuunniltelman toteutumisen näkökulmasta sekä loppukeväästä 2014 toteutetun ennakoinnin vaikuttavuus- ja kehittämistarvekyselyn tulosten kautta. Ennakointiosion tavoitteena oli tuottaa maakunnan päätöksenteon tueksi ennakointitietoa, joka auttaa kohdentamaan varoja ja kehittämistoimia maakunnan menestyksen kannalta strategisesti oikeisiin kohteisiin. Käytännössä hanketta toteutettiin laatimalla tietotarpeiden mukaisia selvityksiä, raportteja ja katsauksia sekä rakentamalla ennakointietoa yhteenkokoavat internetsivut (www.esavoennakoi.fi). Lisäksi hanke järjesti ajankohtaisista teemoista seminaareja ja työpajoja, sekä viesti hankkeessa tuotetusta tiedosta erilaisissa tilaisuuksissa sekä sähköisesti mm. hankkeen -ja ELY-keskuksen internetsivuja hyödyntäen. Hankkeelle asetettujen tavoitteiden näkökulmasta voi sen toiminnan arvioida olleen projektisuunnitelmanmukaista ja vaikuttavaa. Ennakoinnin vaikuttavuus- ja kehittämistarvekyselyyn vastasi sähköisesti yhteensä 64 TENHOn ennakoinnin yhteistyö- ja sidosryhmätahoa. Suurin osa vastanneista hyödynsi ennakointitietoa työssään. Tärkeimmiksi teemoiksi nousivat aluetalouden kehitys, yritystoiminta eri toimialoilla, koulutustarpeet sekä väestönkehitys. Yli puolet (35) koki ennakointitietoa olevan riittävästi saatavilla ja lähes puolet (27) näki tietoa olevan taas liian vähän. Enemmän tietoa kaivattiin etenkin arvojen muutoksesta sekä yritystoiminnasta eri toimialoilla. Liian paljon resursseja nähtiin kohdistuvan taas väestökehityksen sekä työllisyyden kehitykseen. Laajojen kirjallisten julkaisujen sijasta ennakointitieto toivottiin lyhyessä, informatiivisessa ja sähköisessä muodossa. Hyödyllisimmäksi ennakointitiedon aikajänteeksi koettin 2-4 vuotta ja aluetasoista maa- ja seutukuntatasoinen tieto. Kyselyssä TENHO-hankkeen ennakointiosio oli tullut vastaajille useimmin tutuksi hankkeessa tuotetun ennakointitiedon tai hankkeen nettisivujen kautta. Yli puolet kertoi olevansa hankkeeseen melko- tai erittäin tyytyväinen ja voineensa hyödyntää sen tuotettua ennakointitietoa työssään. Tyytyväisiä oltiin niin ikään www.esavoennakoi -nettisivustoon, hankkeessa tuotetun tiedon laatuun, hankkeen asiantuntijoiden palveluun sekä hankkeen järjestämiin tilaisuuksiin. Kehittämisen varaa vastaajat näkivät lähinnä hankkeen viestinnässä ja eri tahojen kanssa tehtävän yhteistyön laajuudessa. Myös hankkeen nettisivujen toivottiin sisältävän enemmän tulevaisuustietoa eri teemoista (mm. työvoiman tarve 2-5 vuoden kuluttua, järjestörakenne/kolmas sektori, hyvinvointitieto, kulttuuri ja taide).

Yhteistoiminta pelastusviranomaisten kanssa pelastustehtävissä rauhan aikana

Aiheena yhteistoiminta pelastusviranomaisten kanssa on ajankohtainen. Yhteistoiminnan tarve on lisääntynyt ja sen muoto muuttunut yhteiskunnassa tapahtuneen kehityksen vuoksi. Pelastusviranomaisten kanssa tehtävän yhteistyön tarkoituksenmukaiset toimintatapamallit eivät ole yksiselitteisiä ja tämän vuoksi yhteistoiminnan muotoja on tarpeellista selventää myös johtamisen näkökulmasta. Tutkimus on kvalitatiivinen ja pääasiallisena tutkimusmenetelmänä on käytetty hermeneuttista tutkimusmenetelmää. Lakien lisäksi erilaiset oppaat, asetukset ja käsikirjat ovat antaneet tutkimukseen ne tosiasioihin perustuvat tiedot, mitkä ovat olleet tärkeitä tutkimuksen rakenteen kannalta. Johtamiseen liittyvä kirjallisuus on toiminut perusteena vastauksen saamiseksi pääkysymykseen ja lisännyt ymmärrystä pelastustehtävien haasteisiin liittyen johtamisen näkökulmasta. Tutkimustyössä käsitellään ensisijaisesti sitä, millaisia pelastustehtävät ovat erityisesti johtamisen näkökulmasta. Pääkysymys on, mitä haasteita ja rajoituksia yhteistoiminta pelastustehtävissä aiheuttaa johtamisen näkökulmasta. Tutkimuksen pääkysymyksen käsittelyn yhteydessä tutkitaan pelastustehtävien johtosuhteita, kun mukana on useita viranomaisia. Alakysymyksenä tutkitaan myös, mitä vaiheita pelastustehtäviin sisältyy. Puolustusvoimat osallistuu pelastustehtäviin pelastusviranomaisten pyynnöstä tai ennalta sovittujen sopimusten mukaisesti. Puolustusvoimien antama tuki voi olla esimerkiksi tehtävän toteuttamiseen tarvittavaa erikoiskalustoa tai erikoisasiantuntijoita. Pelastustehtävissä johtovastuu on käytännössä aina apua hälyttäneellä siviiliviranomaisella. Yhteistoiminta on välttämätöntä eri viranomaisten välillä ja sen tarkoituksen on tehdä toiminnasta tehokkaampaa sekä taloudellisesti kannattavampaa. Johtamisen kenttä viranomaisyhteistyön näkökulmasta on haastava. Pelastustehtävien osalta rauhan ajan toimintaympäristössä johtamisen nelikentän tarkastelussa painottuvat erityisesti johtajuus ja johtaminen.

Asutuskeskustaistelukoulutus Suomen puolustusvoimissa 1945–1989

Suomen puolustusvoimissa annettu asutuskeskustaistelukoulutus vuoden 1945 jälkeen on harvemmin tutkittu aihe. Toinen maailmansota osoitti, että taistelut asutuskeskuksissa kuuluivat erottamattomasti nykyaikaiseen taistelukenttään. Neuvostoliiton asema Itämeren alueen ainoana sotilasmahtina ja Porkkalan tukikohdan vuokraus Neuvostoliitolle muodostivat sotilaallisen uhkan niin valta-kunnan pääkaupungille kuin koko Etelä-Suomelle. Suomen itärajan siirtyminen lännemmäksi toi lisäksi useita asutuskeskuksia rajan läheisyyteen. Tässä tutkimuksessa on selvitetty miten asutuskeskustaistelukoulutus on kehittynyt Suomen puolustusvoimissa vuosien 1945–1989 välisenä aikana. Taustan tutkimukselle muodostaa koulutuksen yleinen kehittyminen tutkittavana olevana ajanjaksona. Lähdeaineina tutkimuksessa on käytetty Kansallisarkiston, Sörnäisten toimipisteen julkista lähdemateriaalia ja koulutuksen yleisestä kehittymisestä kirjoitettua kirjallisuutta. Tutkimuksessa selvisi, että sotien jälkeen annettu asutuskeskustaistelukoulutus on ollut hyvin vähäistä 1980-luvun puoleen väliin saakka. Vuonna 1979 Afganistanin miehitykseen liittynyt Kabulin valtaus osoitti miten suurvalta lamauttaa yhdellä erikoisoperaatiolla valtion päätöksentekokyvyn. Sen seurauksena syntyi tarve kouluttaa pääkaupunkiseudulla toimimaan kykeneviä joukkoja.

Euroopan Unionin Rajaturvallisuusviraston yhteisen opetussuunnitelman mukainen oppimisen arviointi RMVK:n rajavartijan peruskurssin merivartiolinjalla

Euroopan Unionin yhdentyneen ulkorajojen rajavartioinnin myötä on syntynyt tarve kehittää eurooppalaisten rajavartijoiden peruskoulutusta. Vastauksena tähän tarpeeseen Euroopan Unionin Rajaturvallisuusvirasto on kehittänyt rajavartijoiden koulutukseen yhteisen opetussuunnitelman, joka tarjoaa yhteiset standardit kansallisille rajavalvonta- alan oppilaitoksille sekä niiden opettajille ja oppilaille. Yhteisessä opetussuunnitelmassa opetettaville aiheille on annettu taksonomiatasot, jotka oppilaiden tulee opinnoissaan saavuttaa. Yhteinen opetussuunnitelma antaa myös suosituksia käytettävistä opetusmenetelmistä ja oppimisen arviointimenetelmistä. Tutkimusongelmana oli havaita miten Raja- ja merivartiokoulun oppimisen arviointi rajavartijan peruskurssilla vastaa yhteisen opetussuunnitelman taksonomisiin ja suosittelemiin oppimisen arviointimenetelmiin. Keskeisimmät tutkimustulokset ovat: 1) Rajavartijan peruskurssin loppuarviointiin vaikuttavat koemenetelmät ovat riittävät yhteisen opetussuunnitelman tasojen määrittämiseen. Loppuarviointikokeiden koekysymyksien kohdentuminen yhteisen opetussuunnitelman aihealueille oli kuitenkin vähäistä. 2) Rajavartijan peruskurssin muut kvalitatiiviset oppimisen arviointimenetelmät kuitenkin kattoivat laajasti myös yhteisen opetussuunnitelma aihealueita. Lisäksi niillä pystyttiin saamaan havaintoja oppilaiden affektiivisen tason kehittymisestä. 3) Rajavartijan peruskurssilla käytetyt oppimisen arviointimenetelmät soveltuvat paremmin konstruktiiviseen oppimiskäsitykseen kuin yhteisen opetussuunnitelman suosittamat.

Käyttöpääoman hallinta kolmessa kaupanalan case-yrityksessä 2008-2012

Käyttöpääoman tehokkuuden tarve on ajanut yritykset suunnittelemaan hankintojaan entistä tarkemmin, sillä käyttöpääomaan suuruuteen vaikuttavat ratkaisut tehdään yrityksen osto- ja myyntitoiminnoissa. Tässä kandidaatintutkielmassa tarkastellaan hankintatoimen merkitystä ja vaikutusta yrityksen käyttöpääomaan kolmen kaupanalan case-yrityksen avulla. Hankintatoimen hallintaa yrityksissä tarkastellaan käyttöpääoman sitoutumisella vaihto-omaisuuden varastoihin, osto- ja myyntisaamisiin sekä näiden kiertoaikoja. Tutkimus on toteutettu kirjallisuustutkimuksena hyödyntäen samalla valikoitujen pörssinoteerattujen case-yritysten tilinpäätöksiä ja vuosikertomuksia. Tutkimuksen empiirinen osa suoritetaan tilinpäätösanalyysinä, analysoiden valittujen caseyritysten tilinpäätöslukuja.

Elinkaarihankkeen rakennusliikeriskit

Tiivistelmä: Elinkaaren palvelumallit ovat suosittuja julkisten palveluiden hankintamuotoja Iso-Britanniassa. PPP–malli on yksi monista julkisten palvelujen kumppanuusmalleista, josta on tullut joissakin kunnissa yhä suositumpi hankintamalli myös Suomessa. Tämä on seurausta kuntien tiukasta taloustilanteesta, jossa PPP–hankkeen katsotaan mahdollistavan julkisen sektorin investoinnit joutumatta leikkaamaan muita pakollisia hankintoja. Kuitenkin koko elinkaaren kattavat palvelutarjonnan hankintamallit ovat vielä melko uusia malleja ja meillä on tarve löytää toimivia sopimusmalleja ja käytäntöjä, jotta hankkeista saadaan rakennusliikettä kiinnostavia liiketoimintamalleja. Ulkomailla elinkaarihankkeista on tehty monia tutkimuksia ja konsultit ovat kääntäneet niitä omiin tarkoituksiinsa sopiviksi. Kuitenkin Suomen lainsäädäntö on erilainen julkisten palveluiden tuottamisessa, erityisesti lakisääteisissä terveydenhuoltopalveluissa, vesi- ja jätevesihuollossa, vankeinhoidossa, ja niin edelleen. Tästä näkökulmasta ulkomailla tehdyt tutkimukset eivät sellaisenaan sovi Suomeen käytettäviksi. Esimerkiksi tutkimuksissa esitetään, että elinkaarihankkeet tuottavat pitkän aikavälin kassavirtaan, mutta tämä etu koskee vain rahoittaja ja kiinteistöpalvelu yrityksiä - ei rakennusyritystä. Tutkimuksissa mainitaan myös muista elinkaarihankkeiden mahdollisuuksista, jotka jäävät kuitenkin rakennusliikkeen näkökulmasta epäselviksi. Perinteisiin rakennuttamisen malleihin verrattuna elinkaarihankkeiden sopimusmenettelyt ovat monimutkaisempia sekä aikaa vievempiä ja sopijaosapuolten yhteistyö elinkaarihankkeissa on välttämätöntä. Käytännössä elinkaarihankkeiden riskienjako nähdään julkisen sektorin ja yksityisen sektorin välillä yksipuoliseksi. Jotta elinkaarimalli yleistyisi Suomessa, niin elinkaarisopimuksen riskienjaosta on tehtävä tasapuolinen ja käyttäjä pitää saada myös riskejä kantamaan. Tässä työssä keskitytään arvioimaan elinkaarimallien keskeisiä menestystekijöitä ja riskitekijöitä ja löytää mahdollisia tapoja tehdä hankintaprosessista helppoa ja sujuvaa. Samalla yritetään selvittää, miten elinkaarihankkeesta saadaan rakennusliikkeen kannalta menestyvää liiketoimintaa. Johtopäätökset perustuvat aikaisempiin tutkimuksiin ja empiiriseen tapaustutkimukseen. Työssä arvioidaan niitä seikkoja, jotka vaikuttavat yksityisen sektorin tarjouspäätökseen. Arvioinnissa erotetaan toisistaan kolme erillistä riskitekijää; tarjouksen tekemisen riskit, rakennushankkeen riskit ja elinkaaren aikaiset riskit. Työssä todetaan, että aikaisemmat tutkimukset ovat riittämättömiä rakennusliikkeen riskien arvioimiseen.

Kriisinhallintatehtävissä palvelevien suomalaisten upseerien kielitaito

Kriisinhallinnan toimintaympäristö muuttuu jatkuvasti, mutta operaatioiden mandaatista ja luonteesta riippumatta suomalaisten upseerien kanssakäyminen muiden kansainvälisten toimijoiden sekä operaatioalueiden paikallisväestön kanssa on jatkuvaa. Tehokas kommunikaatio edellyttää riittävää kielitaitoa, joka onkin noussut jopa kriittiseksi tekijäksi monikansallisissa kriisinhallintaoperaatioissa. Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää viimeaikaisiin suomalaisten upseerien kokemuksiin perustuen nykyaikaisten kriisinhallintaoperaatioiden asettamat vaatimukset upseerin kielitaidolle, upseerien arviot omasta kielitaidostaan sekä näiden kahden kohtaaminen. Tutkimus on luonteeltaan kuvaileva ja tutkimusstrategiana on käytetty survey-tutkimusta. Tutkimuskohteeksi valittiin vuonna 2009 tai sen jälkeen kriisinhallintatehtävissä aloittaneet upseerit, jotka olivat palvelleet viidessä eri operaatiossa. Tiedonkeruu toteutettiin laajalla verkkokyselyllä, jolla kohderyhmältä kerättiin pääasiassa kvantitatiivista aineistoa. Lopulliseksi tutkimusmenetelmäksi muotoutui ”hallitseva – vähemmän hallitseva” -sekamalli (Dominant – Less Dominant Mixed Model), jolla aineistoa tarkasteltiin sekä kvantitatiivisesta että kvalitatiivisesta näkökulmasta eurooppalaisen viitekehyksen toiminnallisen kielitaidon teoriapohjaa vasten. Otantana käytettiin kokonaisotantaa, vastausprosentin ollessa 53 (N = 151). Tutkimustulokset vahvistavat englannin kielen kiistämättömän tarpeen kansainvälisten kriisinhallintaoperaatioiden yleiskielenä. Ranskan kielitaidon tarve korostuu niissä operaatioissa, joissa Ranska toimii johtovaltiona tai operaatioalue on ranskankielinen. Operaatioalueiden paikalliskielten osaamistarpeena upseereille koetaan perussanontojen ja -kohteliaisuuksien hallinta. Muista kielistä saatu lisäarvo kriisinhallintatehtävien hoitamiseen nähdään kokonaisuudessaan vähäisenä. Upseerien englannin kielitaito on yleisesti ottaen korkealla tasolla. Sen ja kotimaisten kielten osaamisen lisäksi vain neljäsosalla upseereista on toiminnallista kielitaitoa muusta vieraasta kielestä, tyypillisesti saksasta, venäjästä tai ranskasta. Kriisinhallinnan operaatioalueiden paikalliskielten tarpeelliseksi koetun osaamistason oli hankkinut noin joka toinen upseeri kriisinhallintatehtävänsä tai siihen valmistavan koulutuksen aikana. Johtopäätöksinä voidaan todeta, että upseerien kielitaito vastaa hyvin kriisinhallintatehtävien asettamiin vaatimuksiin englannin kielen osalta. Ranskan osalta upseerien kielitaitovaranto on riittämätön ja voi johtaa tilanteisiin, joissa kielitaito ei välttämättä riitä tehtävien menestyksekkääseen hoitamiseen. Operaatioalueiden paikalliskielten osalta kielitaitovaranto ei vastaa koettuun tarpeeseen, mikä osaltaan korostaa tulkkien erittäin keskeistä roolia kanssakäymisessä paikallisviranomaisten ja -väestön kanssa. Kriisinhallintaoperaatioissa kielitaito on keskeinen osa upseerin ammattitaitoa ja sosiaalista toimintakykyä.

Työhyvinvointiraportointi osana henkilöstöraportointia - Henkilöstöraportoinnin kehittäminen kohdeyrityksessä

Työntekijöitä ja heidän tietojaan ja taitojaan pidetään yhtenä yrityksen tär-keimmistä resursseista. Jatkuvasti muuttuvan toimintaympäristön vuoksi on tärkeää huolehtia työntekijöiden terveydestä ja hyvinvoinnista. Työhyvinvoinnista tarvitaan ajankohtaista tietoa, jotta voidaan seurata henkilöstön kehitystä ja luoda realistinen kuva henkilöstön pitkäaikaiseen suorituskykyyn vaikuttavista tekijöistä. Tutkimuksen tavoitteena on tutkia kohdeyrityksen henkilöstöraportoinnin kehitystarpeita. Tutkimus on rajattu kohdeyrityksen sisäiseen raportointiin ja työhyvinvointiraportointiin. Aineisto kerättiin teemahaastatteluiden ja sähköpostihaastatteluiden avulla. Kohdeyrityksessä on tarve uusille henkilöstötunnusluvuille ja säännölliselle, tarpeeksi usein toteutettavalle henkilöstökyselylle. Lisäksi henkilöstökyselyiden tuloksista ja työhyvinvoinnin kehittämisen toimenpiteistä tarvitaan koko henkilöstölle näkyvää raportointia.

Palvelumuotoilu yksityisessä ja julkisessa tehostetussa palveluasumisessa

Tutkimuksessa haetaan vastausta siihen, millaisia eroja ja yhtäläisyyksiä yksityisellä ja julkisella tehostetulla palveluasumisella on palvelumuotoilun osalta. Tulevaisuudessa ikääntyneiden määrä ja palveluiden tarve tulee lisääntymään merkittävästi, ja myös tehostetun palveluasumisen kysyntä kasvaa. Ikääntyneiden erityispiirteet asiakkaina tulee huomioida myös palveluita suunniteltaessa ja kehitettäessä. Palvelumuotoilu on edelleen kehittymässä oleva osaamisala, jonka tavoitteena on erilaisia toimintatapoja ja toimijoita yhdistämällä muodostaa asiakkaan toiveita ja tarpeita vastaava yhtenäinen palvelukokonaisuus. Keskeisessä roolissa palvelumuotoilussa ovat asiakasymmärrys, yhteissuunnittelu ja kontaktipisteet. Palvelumuotoilu tarjoaa myös mielenkiintoisen ja kaivatun uuden näkökulman vertailulle yksityisestä ja julkisesta tehostetusta palveluasumisesta. Tutkimusongelmaan haettiin vastausta haastattelemalla sekä yksityiseltä, että julkiselta puolelta henkilöä, joka vastaa yksikön tehostetun palveluasumisen toiminnasta. Haastattelut toteutettiin teemahaastatteluina, mikä mahdollisti myös uusien ja odottamattomien asioiden esiin tulon. Haastatteluiden lähtökohtana oli palvelumuotoilun toteutuminen käytännössä ja teemahaastatteluiden runko laadittiin teoreettisesta viitekehyksestä nousseiden kontaktipisteiden varaan. Analyysivaiheessa yksityiseltä ja julkiselta puolelta saatuja vastauksia vertailtiin keskenään sekä suhteessa aiempaan teoriaan. Tutkimuksessa löydettiin sekä eroja, että yhtäläisyyksiä palvelumuotoilun osalta. Molemmista kohteista löytyi myös kehitettävää ja uusia ideoita palvelumuotoilun hyödyntämisestä. Tämä oli odotettavissa, koska palvelumuotoilun tiedettiin olevan vielä melko vieras asia tutkimuskohteille, eikä tietoista palvelumuotoilua ole tehty. Yleisesti ottaen voidaan todeta, että yksityisellä puolella kontaktipisteet olivat paremmin suunniteltuja ja niiden kautta oli nähtävissä enemmän asiakasymmärryksen ja yhteissuunnitteluun sisältyvää toimintaa. Julkisella puolella raskaampi hallinto vaikeutti osaltaan asiakkaiden huomioimista palveluiden suunnittelussa. Toisaalta myös toimintatavoissa oli eroja, ja julkisen puolen tausta laitoksena tuli esiin toimintatapoja tarkasteltaessa.

Yli 50-vuotiaiden näkemyksiä keinoista edistää työssä jaksamista ja jatkamista : Case: Tampereen Seudun Osuuspankki

Suomalaisen väestön vanheneminen on synnyttänyt yhteiskunnallisen tarpeen hallita hoiva- ja sosiaalimenojen kasvua. Keskeisenä tavoitteena on työurien pidentäminen. Ikääntyvä ikärakenne ja työurien pidentämisen tarve haastaa myös organisaatiot miettimään ikäsidonnaisia käytäntöjä työssä jatkamiseen. Tässä tutkimuksessa tarkastellaankin, miten organisaatio voi toimia proaktiivisesti yli 50-vuotiaiden työssä jatkamisessa ja siten pitää ihmiset aktiivisina, tuottavina ja työstänsä innostuneina vanhuuseläkeikään asti. Tutkimuksessa vastataan kysymykseen miten organisaatio voi ikäjohtamisen ja osaamisen johtamisen avulla tukea yli 50-vuotiaiden työskentelyä. Tutkielman toimeksiantaja Tampereen Seudun Osuuspankki tavoittelee työurien pidentämistä ja harkitsee ikäohjelman toteuttamista. Tutkimus tehtiin laadullisena tapaustutkimuksena, jossa tutkimusmetodina käytettiin ryhmähaastatteluja hyödyntäen teemoja, jotka olivat ikäjohtaminen ja henkilöstöstrategia, osaaminen ja hiljainen tieto sekä yli 50-vuotiaiden huomioiminen organisaatiossa ja ikäohjelma. Tutkimusaineisto kerättiin 5 ryhmähaastattelussa, jotka koostuivat yhteensä 20 eri ammattiryhmää, toimintoja ja konttoreita edustaneita haastatelluista. Analyysi tehtiin aineistolähtöisesti. Tutkimuksessa havaittiin, että kohdeorganisaatio oli jo suhteellisen ikäystävällinen. 50–67-vuotiaat kokivat, että heidän kokemustaan arvostettiin ja että heidän ikäryhmänsä nähtiin työyhteisössä voimavarana muiden ikäryhmien tapaan. Ikäohjelman nähtiin pääsääntöisesti keinona tasata työn kuormitusta ja motivoida jatkamaan työssä hieman alle 60-vuotiaasta lähtien. Kirjallisuuden mukaan ikäohjelma olisi hyvä kuitenkin kohdistaa koko henkilöstölle, joskin painotus olisi ikääntyneissä työkyvyn edistämisen takia. Haastateltavien mukaan mahdollisessa ikäohjelmassa keskeisiä keinoja olisivat terveyden edistäminen, urakehitys ja työn sisällön muokkaaminen, työaikajoustot sekä tavoitteiden sopeuttaminen. Alle 60-vuotiaat kaipasivat keskimäärin enemmän urakehitystä kun taas yli 60-vuotiaat vaikuttivat hakevan enemmän stabiiliutta työuran loppuvaiheille. Tärkeimmäksi yksittäiseksi keinoksi nousi ikään sidotut palkalliset vapaat, joilla haastatellut voisivat tasata työn kuormituksen piikkejä. Työaikajoustojen puolesta puhuivat myös haastateltujen positiiviset kokemukset osa-aikaeläkkeestä työstressin vähentäjänä. Näyttäisi siltä, että ikäohjelmaan olisi hyvä sisällyttää ikääntyneille kohdennetut kehityskeskustelut, joissa käydään läpi työssä jaksamista ja työssä jatkamisen edellytyksiä. Hiljaista tietoa kohdeorganisaatiossa siirtyi haastateltujen mukaan määrällisesti ja laadullisesti jo tarpeeksi. Hyviä oppimisen ja hiljaisen tiedon jakamisen käytäntöjä voitaisiin ottaa käyttöön laajemmin.

Sopimussotilaiden koulutustaidon kehittäminen perusyksiköissä

Vuosien 1999–2006 välillä puolustusvoimissa palveli noin 2500 sopimussotilasta. Valtioneuvoston tekemän puolustuspoliittisen selonteon (1997) mukaan sopimussotilasjärjestelmän tulisi lisätä ammattitaitoa reserviläisissä, jonka tarve lisääntyy ase- ja johtamisjärjestelmien kehittyessä. Näkemys ei vastaa järjestelmän nykysuuntausta, koska sopimussotilaita käytetään pääasiassa kouluttajan tehtävissä. Sopimussotilaat ovat muista poikkeava henkilöstöryhmä. Puolustusvoimissa on eri henkilöstöryhmille tarkoitettuja johtaja- ja kouluttaja koulutusjärjestelmiä. Puolustusvoimat eivät tarjoa sopimussotilaille erilaisia koulutustaidon jatkokursseja, kuten varusmiesjohtajille tai muille henkilöstöryhmille. Tutkielma perehtyy työssä oppimisen näkökulmaan, koska työssä oppiminen ei ole sidoksissa mihinkään koulutukseen, koulutustasoon, henkilöstöryhmään tai pätevyyteen. Työssä oppiminen on jokaisen henkilöstöryhmän osaamisen kehittämistä. Tutkielman viitekehys on sopimussotilaiden koulutustaidon kehittyminen työssä oppimisen näkökulmasta. Tutkimusaineistoa analysoimalla vastataan tutkielman päätutkimuskysymykseen: Miten sopimussotilaiden koulutustaito kehittyy perusyksikössä? Samaa menetelmää käyttämällä vastataan tutkielman alakysymyksiin: Miten perusyksikön peruskoulutettua sotilashenkilöstöä hyödynnetään sopimussotilaiden koulutustaidon kehittämisessä? Minkälaista palautetta sopimussotilas saa koulutussuorituksistaan? Tutkimusaineisto koostuu kohderyhmälle lähetetyistä haastattelulomakkeista. Tekemällä oppiminen on monen sopimussotilaan tapa kehittää omaa koulutustaitoaan. Kokemukset ja havainnot omasta toiminnasta antavat hyvän perustan oman koulutustaitonsa kehittämiselle. Perusyksikön peruskoulutetun sotilashenkilöstön työkokemuksien ja arvokkaiden neuvojen avulla sopimussotilaat pystyvät kehittämään omaa koulutustaitoaan. Sopimussotilaat oppivat seuraamalla ja ottamalla mallia esimiehiensä koulutuksista. He seuraavat kokeneempien kouluttajien koulutusmetodeja ja pyrkivät löytämään sieltä heille sopivat koulutustyylit. Kokemattomat sopimussotilaat hakevat ohjeita, oppeja ja vinkkejä koulutussuorituksiinsa kokeneemmilta kouluttajilta. He haluavat tietää, millä tavalla koulutus on toteutettu aikaisemmin. Sopimussotilaalla on mahdollisuus saada valmiiksi testattuja koulutusmetodeja, jos he uskaltavat kysyä vinkkejä tai valmista harjoitussuunnitelmaa. Vaikuttaa siltä, että paras aika arvioinnille ja palautteen antamiselle on välittömästi koulutuksen jälkeen. Kohderyhmän vastauksien perusteella sopimussotilaiden koulutussuorituksia arvioidaan liian harvoin.

Yhdysvaltalaisten ja eurooppalaisten ilmasta laukaistavien risteilyohjusten kehitysnäkymät

Tässä tutkielmassa tutkitaan yhdysvaltalaisten ja eurooppalaisten ilmasta laukaistavien ristei-lyohjusten lähitulevaisuuden kehitysnäkymiä. Päätutkimuskysymys on: minkälaisia ovat yh-dysvaltalaisten ja eurooppalaisten ilmasta laukaistavien risteilyohjusten kehitysnäkymät? Tutkielmassa tarkastellaan useita nykyaikaisia risteilyohjuksia, näiden kehitysprojekteja sekä uusia risteilyohjusprojekteja. Käsiteltävät risteilyohjukset ovat AGM-158 JASSM, AGM-129 ACM, TAURUS KEPD 350, Storm Shadow / Scalp EG ja ASMP. Lisäksi tutkimuksessa kä-sitellään näiden ohjusten vanhempia tai uudempia versioita, joihin lukeutuvat AGM-158B JASSM-ER, Apache sekä ASMP-A. Tutkielman tutkimusmenetelminä ovat kirjallisuustutkimus, jonka avulla selvitetään tietoja risteilyohjuksista ja kehitysprojekteista, sekä vertailu, jolla pyritään löytämään kehitysnäkymiä. Vertailun avulla kehitysprojekteista kyetään havaitsemaan laajempia trendejä. Lähdeaineistona tutkimuksessa käytetään IHS Jane’s -tietokantaa, internetlähteitä sekä kirjallisuutta. Tutkimus käsittelee risteilyohjusten tekniikkaa yleisellä tasolla, aiemmin mainittujen risteilyohjusten tekniikkaa tarkemmin, niiden kehitysprojekteja sekä risteilyohjusten kehitysnäkymiä. Vertailun perusteella tutkimuksen tuloksena löydetään lähitulevaisuuden kehitysnäkymille kolme selkeää trendiä. Trendit ovat datalinkin asentaminen, toimintamatkan pidentäminen sekä vaikutusosan kehittäminen. Nämä kolme kohdetta esiintyvät laajalti sekä nykyään käytössä olevien risteilyohjusten kehitysprojekteissa sekä uusissa kehitysprojekteissa. Datalinkin avulla ohjuksiin voidaan olla yhteydessä laukaisun suorittaneesta lentokoneesta tai johtokeskuksesta. Pidentämällä toimintamatkaa ohjus voidaan luonnollisesti ampua kauemmas vihollisen alueelle, tai se voidaan ampua kauempana vihollisen alueelta, jolloin laukaisua on vai-keampi havaita ja laukaisualusta on paremmassa turvassa. Vaikutusosan kehittämisellä pyritään sekä yhä parempaan asevaikutukseen että myös monipuolisuuteen. Keskeisimpänä johtopäätöksenä tutkimuksessa havaitaan, että kehitystä tapahtuu kahdesta syystä. Joko risteilyohjuksille kehitetään korvaajia tai uusilla risteilyohjuksilla vastataan uuteen tarpeeseen. Asejärjestelmien vanhetessa kehitetään uusia järjestelmiä, joilla korvataan poistuvia suorituskykyjä. Toisaalta myös uusi tarve, kuten uudet laukaisualustat, luovat tar-peen kehittää uusia asejärjestelmiä. Tämänkaltaista tarvetta ovat luoneet esimerkiksi F-22 Raptor ja F-35 Lightning -häivehävittäjät.

Ad hoc -reititysprotokollien hyödyntämismahdollisuudet tulevaisuuden taistelukentällä

Tulevaisuuden taistelukenttä tulee asettamaan useita haasteita asevoimille. Joukot liikkuvat enemmän ja nopeammin sekä sijaitsevat hajaantuneemmin taistelualueilla. Tilannetietoa pystytään tuottamaan kehittyneillä järjestelmillä, jolloin niiden siirtämiseen käytettyjen viestijärjestelmien pitää pystyä toimittamaan tätä kasvanutta informaation määrää. Ad hoc ja Mobile Ad Hoc Network (MANET) -verkoilla voidaan siirtää suuria määriä informaatiota tai dataa joukkojen välillä. Verkoissa käytetyt reititysprotokollat määrittävät miten lähetetty tieto liikkuu verkossa. Oikealla reititysprotokollan valinnalla pystytään vaikuttamaan verkon ruuhkautumiseen, tiedon siirtymisen varmuuteen, tiedonsiirtonopeuksiin, kaluston toimintakykyyn sekä siirtotien toimivuuteen. Päätutkimuskysymykseni on: Mitä käyttömahdollisuuksia AD HOC -reititysprotokollilla on tulevaisuuden taistelukentällä? Tutkimusta tukevat alakysymykset: Mitä viestillisiä vaatimuksia tulevaisuuden taistelukenttä voi asettaa MANET-verkolle? Mitä eroja erilaisilla ad hoc -reititysprotokollilla on? Mitä vaikutuksia erilaisilla siirtoteillä on MANET-verkossa? Tutkimukseen käytetty aineisto on kerätty internet- sekä kirjallisuuslähteistä. Lähteisiin sisältyy aihepiirin kuuluvia tutkimuksia, artikkeleita, oppaita ja yritysten tuote-esitelmiä. Johtopäätöksenä voidaan todeta, että taistelukentän muuttujat määrittävät parhaan käytettävän reititysprotokollan. Olennaisena tekijänä on hahmottaa verkkoa käyttävän joukon tarve sekä minkälaista dataa verkossa liikkuu. Erilaiset reititysprotokollat soveltuvat paremmin erilaisille joukoille ja erilaiseen toimintaympäristöön. Reititysprotokollaa valittaessa tulee huomioida käytössä olevat siirtotiet, jotta tiedonsiirtokaistaa ei tuhlata ja tällä tavalla ruuhkauteta verkkoa.

Metsäenergian käytön kasvun liiketoimintamahdollisuudet Kaakkois-Suomessa

Kaakkois-Suomessa (Kymenlaakson ja Etelä-Karjalan maakunnat) metsäenergian käytön kasvaessa on tullut tarve tarkastella käytön kasvua eri käyttäjien näkökulmasta sekä arvioida kasvaneen käytön luomia liiketoimintamahdollisuuksia alueen toimijoille. Tutkimuksen tavoitteena on selvittää metsäenergian nykyinen käyttö ja käytön kasvumahdollisuudet alueella. Metsäenergian käytön kasvumahdollisuuksia voidaan arvioida nykyisen energian tuotantorakenteen sekä energian tarpeen perusteella. Näiden tietojen pohjalta voidaan arvioida metsäenergian riittävyyttä, käytön laajentamista ja laajentamisen yhteydessä syntyviä liiketoimintamahdollisuuksia alueen metsäenergian hankinnassa mukana oleville toimijoille ja energian tuotannon pk-yrittäjille (mm. energiayrittäjät ja -osuuskunnat). Hankkeen toteutuksen yhteydessä valmistellaan laajempaa hankekokonaisuutta uusiutuvien paikallisten energiamahdollisuuksien hyödyntämiseksi ja liiketoiminnan kehittämiseksi alueella. Tutkimusten tavoitteena on luoda hyvinvointia ja liiketoimintamahdollisuuksia alueelle. Etelä-Karjalan ja Kymenlaakson maakuntien osalta tutkimus sisälsi seuraavat osatehtävät: metsäenergian nykyisen käytön selvittäminen käyttökohteittain ja polttoainelajeittain (hakkuutähteet, kannot, pienpuu), metsäenergian potentiaalisten käyttökohteiden selvittäminen, metsäenergian kuntakohtaisen saatavuuden selvittäminen polttoainelajeittain, metsäenergian käytön suhde saatavuuteen, metsäenergian ympärille liittyvien liiketoimintamahdollisuuksien tunnistaminen ja kartoittaminen sekä tulosten raportointi. Tutkimuksen tuloksina saatiin Etelä-Karjalan ja Kymenlaakson maakuntien kuntakohtaiset taseet metsäenergian kysynnän ja tarjonnan määristä sekä alaan liittyvistä työllisyys- ja liiketoimintamahdollisuuksista. Tutkimuksen toteutuksessa on tehty tiiviisti yhteistyötä Kaakkois-Suomen metsäkeskuksen kanssa. Tutkimuksen seurantaryhmänä toimi Kaakkois-Suomen metsäenergianeuvottelukunta. Tutkimuksessa on luotu toimintamalli alueellisen ja paikallisen metsäenergian käytön ja saatavuuden tarkastelua varten. Toimintamallilla voidaan esittää paikalliset mahdollisuudet metsäenergian hyödyntämiseksi ja liiketoimintamahdollisuuksien arvioimiseksi.

What do Sports Sponsors Really Want? The effects of service quality, service value and customer satisfaction on behavioral intentions in sports sponsorship context

The aim of this Master’s thesis was to study the antecedents of customer satisfaction and behavioral intentions and their relative relationships in the sports sponsorship context. The possible antecedents under investigation in the current research are service value and service quality. As the academic background in the sports sponsorship literature is still rather modest there was a need for further empirical testing. The theoretical part of the research builds on the existing services marketing literature with sports sponsorship and business-to-business contexts in mind. The empirical study focused on the case company Liiga-SaiPa Oy. The data for the empirical analysis was collected via quantitative online survey. The total sample consisted of 357 the case company’s business customers and a total of 80 usable responses were collected. The data was analyzed by using statistical analysis software, SPSS. According to the results of the empirical analysis the most important antecedent of behavioral intentions in the underlying context is customer satisfaction. Also service value was found to have a direct and positive relationship with behavioral intentions. Moreover no indirect relationships through satisfaction were found between service quality and service value and behavioral intentions. However both constructs of service value and service quality were diagnosed to have a direct and positive effect on customer satisfaction. Service quality was also found to be a direct antecedent of service value with other service value benefits. However a contradicting finding with the current literature was, that service value sacrifices were not found to have a significant relationship with overall service value perceptions.