424 resultados para Tuominen, Veikko
Resumo:
Referee-artikkeli
Resumo:
Kimmo Tuomisen esitys Kirjastoverkkopäivillä Helsingissä 21.10.2015.
Resumo:
Tutkielmani aiheena on osakeyhtiölain 23. luvussa säädetty vaikutusvallan väärinkäyttöön perustuvat oikeussuojakeinot. Näitä säädöksiä on suomalaisessa oikeuskäytännössä sovellettu varsin vähän, joten tutkimuksen tarkoituksena on selvittää, minkälaisten tilanteiden ratkaisemiseen säädökset soveltuvat, kuinka tehokkaasti säädökset vaikuttavat konfliktien ratkaisussa ja ennaltaehkäisyssä sekä mikä on niiden vaikutus osakeyhtiöjärjestelmän tehokkuuteen. Tutkielmani alkaa asian kannalta relevanttien osakeyhtiöteorioiden ja muiden osakeyhtiöön ja osakkeenomistajaan liittyvien seikkojen läpikäynnillä. Tämän jälkeen varsinaisissa käsittelyluvuissa avaan ensin vaikutusvallan väärinkäyttöä osakeyhtiölain 23. luvun säännösten muodostamassa ympäristössä. Toiseksi käsittelen vaikutusvallan väärinkäytön arvioinnin perusteena varsin merkittävää osakeyhtiölain yhdenvertaisuusperiaatetta ja sitä, miten se on otettava huomioon vaikutusvallan väärinkäyttöä ja osakeyhtiölain 23. luvun tarjoamia oikeussuojakeinoja tutkittaessa. Kolmanneksi käsittelen osakeyhtiön osakkeenomistajien välisiä konflikteja käytännön tilanteissa sekä hypoteettisesti että todellisten tapausten pohjalta. Olen pyrkinyt käyttämään lähdemateriaalina laaja-alaisesti asiaan liittyviä teorioita ja ilmiöitä käsitteleviä kirjoja ja artikkeleita. Lähdeaineisto on pääosin kotimaista, mutta olen käyttänyt jonkin verran myös ulkomaista materiaalia. Erityisen tärkeinä lähteinä voidaan mainita Veikko Vahteran, Ville Pönkän sekä Jukka Mähösen ja Seppo Villan tuotokset. Lisäksi ulkomaisen kirjallisuuden osalta on mainittava kokoomateos ”Anatomy of Corporate Law”. Oikeuskäytännön rooli lähdemateriaalina on jäänyt edellä mainitusta syystä varsin vähäiseksi. Tutkielmani lopputulos voidaan kiteyttää siihen, että osakeyhtiölain 23. luvun säännökset täydentävät varsin tehokkaasti osakeyhtiölain ensisijaisia oikeussuojajärjestelmiä, josta kertoo myös säännösten varsin vähäinen soveltaminen tuomioistuimissa, mutta väärinkäytön ehkäisemisen tehostaminen olisi mahdollista säännösten kehittämisen kautta.
Resumo:
Polyfenolit ovat yleisin kasvien sekundaarimetaboliittiluokista. Kasveissa ne toimivat puolustusyhdisteinä muun muassa kasvinsyöjiä ja taudinaiheuttajia vastaan. Tammia on käytetty laajasti polyfenolien puolustuskapasiteetin selvittämiseen, mutta monikaan tutkimus ei ole paneutunut asiaan molekyylitasolla yhdistekoostumuksen vaihtele-vuuden ja monien polyfenolien rakenteellisen haastavuuden takia. Ellagitanniinit ovat polyfenoleihin kuuluvien hydrolysoituvien tanniinien suurilukuisin ryhmä, joita kohtaan kiinnostus on kasvanut niiden bioaktiivisuuden takia. Ellagitanniineilla on havaittu olevan esimerkiksi oksidatiivista aktiivisuutta sekä tulehdusta ja syöpää ehkäisevää vaikutusta. Etenkin Aasiassa oligomeerisia ellagitanniineja sisältäviä kasveja on käytetty lääkitsemiseen. Oligomeeristen ellagitanniinien moninaisten rakenteiden karakterisointiin on käytetty laajaa kirjoa eri menetelmiä. NMR-spektroskopia on ollut tärkein menetelmä rakennetutkimuksessa, mutta oligomeeristen rakenteiden karakterisointi on vaatinut esimerkiksi aikaavievien hydrolyysimenetelmien käyttöä. Muista menetelmistä kuten UV-spektroskopiasta sekä massaspektrometriasta saatavan tiedon määrä on kasvanut ja niitä on käytetty korvaamaan työläitä analysointimenetelmiä. Tutkielman kirjallisessa osassa käydään läpi monomeeristen ja oligomeeristen ellagitanniinien rakenteet sekä miten erilaisia analyysimenetelmiä on käytetty niiden rakenteiden selvittämiseen. Kokeellisessa osassa tutkitaan Kaliforniasta kerättyjen 54:n eri tammilajin lehtien polyfenolikoostumusta. Ensin tunnistettiin UPLC-MS-analyysien perusteella osa yhdisteistä, minkä jälkeen eristettiin ja puhdistettiin tuntemattomiksi jääneitä pääyhdisteitä geeli- ja nestekromatografian avulla. Puhdasaineiden rakenteet pyrittiin selvittämään NMR-spektroskopian avulla käyttäen apuna eristysprosessin aikana UV- ja massaspektreistä kertynyttä tietoa. Työn aikana onnistuttiin puhdistamaan yli 30 erilaista polyfenolia, joista suurin osa myös kyettiin tunnistamaan. Muutamaa yhdistettä ei ollut aiemmin tammista löydetty. Eristysprosessissa huomattiin olevan parantamisen varaa käänteisfaasinestekromato-grafiassa myöhään eluoituvien flavonoidien osalta. Käytetyn kasvimateriaalin määrä oli turhan vähäinen NMR-spektroskopiaan painottuvaan tutkimukseen. Vaikka monien yhdisteiden spektrit olivat niiden pienen määrän vuoksi aika heikkolaatuisia, onnistuttiin useimmat niistä silti tunnistamaan kirjallisuuslähteiden avulla. Tuntemattomiksi jääneitä yhdisteitä olisi hyvä yrittää karakterisoida esimerkiksi massafragmenttien avulla tai puhdistaa lisää kattavampaan NMR-spektroskooppiseen tutkimukseen.
Resumo:
While traditional entrepreneurship literature addresses the pursuit of entrepreneurial opportunities to a solo entrepreneur, scholars increasingly agree that new ventures are often founded and operated by entrepreneurial teams as collective efforts especially in hightechnology industries. Researchers also suggest that team ventures are more likely to survive and succeed than ventures founded by the individual entrepreneur although specific challenges might relate to multiple individuals being involved in joint entrepreneurial action. In addition to new ventures, entrepreneurial teams are seen central for organizing work in established organizations since the teams are able to create major product and service innovations that drive organizational success. Acknowledgement of the entrepreneurial teams in various organizational contexts has challenged the notion on the individual entrepreneur. However, considering that entrepreneurial teams represent a collective-level phenomenon that bases on interactions between organizational members, entrepreneurial teams may not have been studied as indepth as could be expected from the point of view of the team-level, rather than the individual or the individuals in the team. Many entrepreneurial team studies adopt the individualized view of entrepreneurship and examine the team members’ aggregate characteristics or the role of a lead entrepreneur. The previous understandings might not offer a comprehensive and indepth enough understanding of collectiveness within entrepreneurial teams and team venture performance that often relates to the team-level issues in particular. In addition, as the collective-level of entrepreneurial teams has been approached in various ways in the existing literatures, the phenomenon has been difficult to understand in research and practice. Hence, there is a need to understand entrepreneurial teams at the collective-level through a systematic and comprehensive perspective. This study takes part in the discussions on entrepreneurial teams. The overall objective of this study is to offer a description and understanding of collectiveness within entrepreneurial teams beyond individual(s). The research questions of the study are: 1) what collectiveness within entrepreneurial teams stands for, what constitutes the basic elements of it, and who are included in it, 2) why, how, and when collectiveness emerges or reinforces within entrepreneurial teams, and 3) why collectiveness within entrepreneurial teams matters and how it could be developed or supported. In order to answer the above questions, this study bases on three approaches, two set of empirical data, two analysis techniques, and conceptual study. The first data set consists of 12 qualitative semi-structured interviews with business school students who are seen as prospective entrepreneurs. The data is approached through a social constructionist perspective and analyzed through discourse analysis. The second data set bases on a qualitative multiplecase study approach that aims at theory elaboration. The main data consists of 14 individual and four group semi-structured thematic interviews with members of core entrepreneurial teams of four team startups in high-technology industries. The secondary data includes publicly available documents. This data set is approached through a critical realist perspective and analyzed through systematic thematic analysis. The study is completed through a conceptual study that aims at building a theoretical model of collective-level entrepreneurship drawing from existing literatures on organizational theory and social-psychology. The theoretical work applies a positivist perspective. This study consists of two parts. The first part includes an overview that introduces the research background, knowledge gaps and objectives, research strategy, and key concepts. It also outlines the existing knowledge of entrepreneurial team literature, presents and justifies the choices of paradigms and methods, summarizes the publications, and synthesizes the findings through answering the above mentioned research questions. The second part consists of five publications that address independent research questions but all enable to answer the research questions set for this study as a whole. The findings of this study suggest a map of relevant concepts and their relationships that help grasp collectiveness within entrepreneurial teams. The analyses conducted in the publications suggest that collectiveness within entrepreneurial teams stands for cognitive and affective structures in-between team members including elements of collective entity, collective idea of business, collective effort, collective attitudes and motivations, and collective feelings. Collectiveness within entrepreneurial teams also stands for specific joint entrepreneurial action components in which the structures are constructed. The action components reflect equality and democracy, and open and direct communication in particular. Collectiveness emerges because it is a powerful tool for overcoming individualized barriers to entrepreneurship and due to collectively oriented desire for, collective value orientation to, demand for, and encouragement to team entrepreneurship. Collectiveness emerges and reinforces in processes of joint creation and realization of entrepreneurial opportunities including joint analysis and planning of the opportunities and strategies, decision-making and realization of the opportunities, and evaluation, feedback, and sanctions of entrepreneurial action. Collectiveness matters because it is relevant for potential future entrepreneurs and because it affects the ways collective ventures are initiated and managed. Collectiveness also matters because it is a versatile, dynamic, and malleable phenomenon and the ideas of it can be applied across organizational contexts that require team work in discovering or creating and realizing new opportunities. This study further discusses how the findings add to the existing knowledge of entrepreneurial team literature and how the ideas can be applied in educational, managerial, and policy contexts.
Resumo:
Anu Tuomisen (s. 1961 Lemi) taideteokset yhdistävät löydettyjä esineitä ja käsityötä. Esineistö on tuttua arkipäivän käyttötavaraa, joka on pääosin hankittu kirpputoreilta tai kerätty luonnosta. Taideteosten ja esineinstallaatioiden lisäksi Tuominen on julkaissut Kuvan sijamuotoja -taidekirjan (1. painos 2001), joka koostuu teosten valokuvista ja kirjallisista teosideoista. Vuonna 2003 Tuominen voitti Ars Fennica -kuvataidepalkinnon. Tarkastelen Anu Tuomisen työskentelytapoja strukturalistisessa viitekehyksessä. Käsittelen esineiden keräilyä ja käsityötä kielenkaltaisina järjestelminä, jotka kykenevät kertomaan jotakin omasta rakentuneisuudestaan. Roland Barthesin kirjoitukset strukturalistisesta toiminnasta ja intertekstuaalisuuden teoria valottavat Tuomisen tapaa kutoa teoksiin merkityksiä ja viittauksia. Käsittelen Anu Tuomisen tekijyyttä tai taiteilijuutta Claude Lévi-Straussin bricoleur- termin avulla. Bricolage on taiteellinen strategia, jossa koostetaan teoksia monimuotoisesta materiaalista – mutta myös tapa yhdistää taide ja elämä. 1980-luvulla bricoleur kytkeytyi Michel de Certeaun kirjoituksissa kekseliääseen ja luovaan kulutukseen. Tuomisen kohdalla bricolage tuo mukanaan myös kysymyksen amatööriyden arvostuk-sesta ja merkityksestä. Tuominen ymmärretään poikkeuksetta käsitetaiteilijaksi. Tuominen käyttää valmisesineitä (readymade), leikkii tekstillä ja kuvalla, pohtii teoksen merkityksen rakentumista ja taiteen metakieltä teoksissaan. Tuomisen teosten keskiössä on prosessuaalisuus, joka korostaa teosten vaatiman työn ja työskentelyn merkitystä. Tuomisen teoksissa käsityö on käsitteellistä, koska sillä prosessoidaan ideoita. Toinen silmiinpistävä piirre Tuomisen teoksissa on tekijyyden kyseenalaistaminen tai monikollisuus. Tutkielmassa luodaan läpileikkaus kanonisoituun antiformalistiseen käsitetaiteeseen Robert Morrisin, Sol LeWittin, Lawrence Weinerin ja Yoko Onon teoksien kautta, mutta se on jäsennetty Tuomisen taiteessa ilmenevien piirteiden kautta.
Resumo:
Selvityksen tavoitteena oli tuottaa kokonaiskuva raskaan liikenteen taukopaikkojen nykytilanteesta, kehittämistarpeista, kysynnästä ja tarjonnasta Uudenmaan ELY-keskuksen alueella sekä kartoittaa esimerkkejä tauko- ja levähdysalueiden toimintamalleista Suomessa ja muualla. Tavoitteena oli tuottaa tietoa kehittämistoimenpiteiden suuntaamiselle ja eri sidosryhmien välisen yhteistoiminnan kehittämiselle. Selvitys toteutettiin kesäkuun ja joulukuun 2015 välisenä aikana. Hankkeessa toteutettiin taukopaikkojen raskaan liikenteen käyttäjälaskenta ja kapasiteetin inventointi elokuussa 2015. Laskenta suoritettiin sekä päivällä että yöllä. Inventoiduista valtion taukopaikoista on tehty myös levähdysaluekortit, joissa on esitetty taukopaikkojen ominaisuustietoja. Taukopaikkojen kysyntää arvioitiin lisäksi selvittämällä suurimmista kaupungeista etelän suuntaan lähtevien kuljetusten ajo- ja lepoaikojen perusteella määritellyt (4½ h ja 9 h) taukovyöhykkeet Uudenmaan ELY-keskuksen alueella. Taukopaikkojen kysynnän kehittymistä arvioitiin vertailemalla käyttäjälaskennan tuloksia aiemmin tehdyn käyttäjälaskennan tuloksiin. Kysynnän kehittymistä tulevaisuudessa arvioitiin Uudenmaan 4. vaihemaakuntakaavan kehityskuvavaihtoehtoa varten tehdyn liikenne-ennusteen perusteella. Kysynnän ja kehittämismahdollisuuksien (tauko- ja levähdysalueiden ominaisuudet) perusteella valittiin ne taukopaikat, joilla on eniten kehittämistarvetta ja -mahdollisuuksia. Nämä kehittämiskohteet priorisoitiin hankkeessa kehitetyllä priorisointimenetelmällä. Uusien taukopaikkojen likimääräinen tarve laskettiin taukopaikkojen kapasiteetin ja yön keskimääräisen käyttöasteen perusteella. Uusien alueiden tarvetta ja toteuttamismahdollisuuksia arvioitiin olemassa olevien suunnitelmien ja kysynnän perusteella. Raportin viimeisessä luvussa esitetään tutkimustuloksista pääteltyjä jatkotoimenpidetarpeita.
Resumo:
Since different stock markets have become more integrated during 2000s, investors need new asset classes in order to gain diversification benefits. Commodities have become popular to invest in and thus it is important to examine whether the investors should use commodities as a part for portfolio diversification. This master’s thesis examines the dynamic relationship between Finnish stock market and commodities. The methodology is based on Vector Autoregressive models (VAR). The long-run relationship between Finnish stock market and commodities is examined with Johansen cointegration while short-run relationship is examined with VAR models and Granger causality test. In addition, impulse response test and forecast error variance decomposition are employed to strengthen the results of short-run relationship. The dynamic relationships might change under different market conditions. Thus, the sample period is divided into two sub-samples in order to reveal whether the dynamic relationship varies under different market conditions. The results show that Finnish stock market has stable long-run relationship with industrial metals, indicating that there would not be diversification benefits among the industrial metals. The long-run relationship between Finnish stock market and energy commodities is not as stable as the long-run relationship between Finnish stock market and industrial metals. Long-run relationship was found in the full sample period and first sub-sample which indicate less room for diversification. However, the long-run relationship disappeared in the second sub-sample which indicates diversification benefits. Long-run relationship between Finnish stock market and agricultural commodities was not found in the full sample period which indicates diversification benefits between the variables. However, long-run relationship was found from both sub-samples. The best diversification benefits would be achieved if investor invested in precious metals. No long-run relationship was found from either sample. In the full sample period OMX Helsinki had short-run relationship with most of the energy commodities and industrial metals and the causality was mostly running from equities to commodities. During the first sub period the number of short-run relationships and causality shrunk but during the crisis period the number of short-run relationships and causality increased. The most notable result found was unidirectional causality from gold to OMX Helsinki during the crisis period.
Resumo:
Tässä sosiaalisen pääoman verkostotutkimuksessa tarkastellaan valitun rahoitusalalla toimivan kohdeyhtiön sosiaalisen verkoston rakennetta. Työn tavoitteena on määritellä kohdeorganisaation sosiaalinen verkosto ja löytää avainhenkilöt, jotka ovat keskeisiä organisaation toiminnalle ja tiedonjakamiselle. Näiden tunnistettujen roolien kautta pyritään selvittämään miten yritykset laajemmin voivat hyödyntää yritysten epämuodollista sosiaalista verkostoa yleensä tiedon jakamisessa. Tuloksilla pyritään myös hakemaan tukea sille miten sosiaalista epämuodollista verkostoa voidaan hyödyntää silloin kun organisaatio on muutostilassa. Työ on laadullinen tutkimus jota tuetaan numeerisella aineistolla joka on kerätty verkostokyselyllä. Pääasiallinen aineisto tutkimukselle kerättiin teemahaastatteluilla. Empiirinen aineisto kerättiin verkostoanalyysillä koko kohdeyhtiön henkilökunnalle lähetetyllä kyselyllä. Tästä johdettuna luotiin sosiaalisen verkosto kartta ja analysoitiin tulokset. Tuloksien avulla löydettyjä havaintoja käytettiin teemahaastatteluiden pohjana varsinaiselle tutkimukselle. Haastateltavat henkilöt edustivat organisaation eri yksiköitä ja ammattiryhmiä. Tutkimuksen tulokset osoittavat sen, että kohdeyrityksen sosiaalisen verkoston rakenne poikkeaa tyypillisestä muodollisesta organisaatiorakenteesta huomattavasti. Tutkimuksessa havaittiin selkeitä avainhenkilöitä joiden roolit korostuvat organisaation toiminnalle oleellisina tietoväylinä. Näiden avainhenkilöiden kautta haetaan tietoa ja apua päätöstentekoon organisaation kaikilla tasoilla. Tutkimus osoittaa myös sen, että sosiaalisen pääoman kasvaessa oikeaa tietoa osataan hakea oikeasta paikasta nopeammin ja tehokkaammin epämuodollisia reittejä pitkin. Tunnistamalla avainhenkilöt organisaatiossa, yritykset pystyvät vaikuttamaan tiedonkulkuun myös silloin kun yritys on muutostilassa. Vaikuttamalla ja kommunikoimalla myös epäformaalien verkostojen kautta yrityksien on helpompi muokata toimintatapojaan muutoksien yhteydessä.
Resumo:
Tässä tutkimuksessa ohjauksella ymmärretään ammatillisen auttamisen menetelmää, ohjaajan ja ohjattavan avointa sokraattista ja kommunikatiivista dialogia, jonka filosofinen perusta on heideggeriläis-gadamerilaisessa eksistentialismissa. Gadamerilaisittain ymmärrän ohjauksen ”pelinä” ja ”merkityshorisonttien fuusioitumisena”. Se on seurausta kääntymisestä traditioon. Siinä negatiivisuus on produktiivista avaten uusia näkökulmia. Toimintana ohjausta ei pidetä kriittisen teoriaan viitaten neutraalina, koska sitä tehdään aina jostakin näkökulmasta, johon niin politiikalla kuin vallalla on vaikutusta. Tutkimuksen tarkoituksena on kuvata väitöskirjaprosessia, sen ohjausta ja kehittämistä sellaisena, kuin sen tekijät ovat ne kokeneet. Juuri fenomenologisessa tutkimuksessa korostuu väitöskirjantekijöiden oma elämismaailma, oleminen ja siitä tehdyt tulkinnat. Menetelmältään tutkimus on laadullinen ja empiirinen sekä teorialtaan abduktiivinen monitapaustutkimus, jossa tutkimusaineisto on hankittu teemahaastattelun avulla. Kaikki haastateltavat edustavat ihmistieteitä. Haastatteluteemojen ja niiden kysymysten laadintaa on ohjannut tutkimuskirjallisuuden perusteella laadittu teoreettinen viitekehys, jossa ohjaus ymmärretään kokemusten fuusioistumisena. Tutkimuksen johtopäätökset täydentävät ja vahvistavat aikaisemman tutkimuksen tuloksia. Kaikki väitöskirjantekijät korostivat yhtäältä tekijän omaa henkilökohtaista vastuuta väitöskirjan tekemisessä. Kuitenkin ohjauksessa on tärkeintä ohjaajalta ohjauskeskustelussa annettu henkilökohtainen ohjaus, arviointi ja saatu palaute. Ohjauksessa arvostetaan eniten ohjaajan tieteellistä kompetenssia. Myös positiivisen, välittävän, mutta rakentavan kriittisen palautteen saaminen koetaan tärkeäksi. Sen sijaan vain negatiivista palautetta sisältävää ohjausta pidetään huonona. Kiteytetysti: kuitenkaan muulla ohjauksella ei ole merkitystä, jos ohjaajan tieteellinen osaaminen ei ole hyvää. Väitöskirjan tekijöiden näkemyksessä tulee esille huoli väitöskirjantekijöiden polarisoitumisesta monen kerroksen väkeen. Erityisesti yliopiston ulkopuolelta tulevat ja sivutyönään väitöskirjaa tekevät jatko-opiskelijat kokevat olevansa yksin, tiedeyhteisön ulkokehällä. Siellä tieteellinen infrastruktuuri on tohtorikoulutettaviin nähden heikompi ja juuri tämän tilanteen korjaamiseen tulisi tiedeyhteisön panostaa. Toiseksi kehittämisehdotuksissa nousi selkeästi esille, että nykyisiä ohjausrakenteita tulisi uudistaa. Vaikka henkilökohtainen ohjaus koetaan tärkeimmäksi ohjausmuodoksi, niin vertaisohjaus ja sen kehittämistä tukevat käytännöt tulisi saada huomattavasti paremmin hyödyttämään väitöskirjantekoa. Tarvitaan uusia ohjauskäytäntöjä, kuten professoreiden ohjausvastuun jakamista esimerkiksi dosenttitasoisille lehtoreille. Tarvitaan enemmän pienryhmäohjausta sekä verkostoihin tukeutuvan ohjauspotentiaaliin hyödyntämistä väitöskirjaohjauksessa. Kolmas parannusehdotus, joka tutkimuksesta nousee esille, on henkilökohtaisten opintosuunnitelmien tuominen tohtorikoulutuksen osaksi. Pelkkien tutkimussuunnitelmien varassa etenevä väitöskirjan tekeminen nähdään liian strukturoimattomaksi. Hopsit voisivat parantaa niin ohjausta kuin auttaa väitöskirjantekijää suunnistaman selkeämmin väitöskirjaprosessin monissa eri vaiheissa.
Lean-ajattelun hyödyntäminen laskentatoimen raportointiprosessissa – Case tuloslaskelman raportointi
Resumo:
Useat yhtiöt ovat nähneet lean-tuotannon uutena mahdollisuutena vastata kiristyneeseen globaaliin kilpailuun ja suorittaa prosessit tehokkaammin ja pienemmillä kustannuksilla. Lean-ajattelun levitessä on se tullut osaksi myös laskentatoimea. Täman tutkielman tavoitteena on selvittää, miten lean-ajattelu ja -työkalut sopivat laskentatoimen raportointiprosessiin ja tutkia, minkälaisia hyviä ja huonoja puolia niissä on. Tutkimuksen tavoitteena on samalla tehdä prosessista entistä tehokkaampi, virtaviivaisempi ja nopeampi riskeeraamatta raportoinnin laatua. Raportointiprosessia tutkitaan case-yrityksessä, joka on iso suomalainen teknologian, automaation ja palveluiden toimittaja ja kehittäjä. Case-yrityksestä tutkielmaan on valittu yksi raportoiva yksikkö. Motivaatiota aiheeseen luo se, että lean-ajattelu on usein yhdistetty tuotantoon ja toimitusketjuihin, jolloin sen tuominen talouden ajatteluun ja raportointiprosessiin on mielenkiintoinen tehtävä. Lisäksi yrityksessä on todettu, että raportointi vie liian kauan ja liiketoiminnan päätöksenteon tueksi tieto tarvitaan yhä nopeammin. Tutkielma on kvalitatiivinen tutkimus. Tutkimuksen empirian aineisto on kerätty teemahaastattelujen, fokusryhmätyöskentelyn ja raportointiprosessista kerätyn datan avulla. Lean-työkaluista raportointiprosessin parantamisessa hyödynnettiin ensisijaisesti arvovirtakartoitusta, ja A3-työkalua käytettiin konsernitasolla projektin hallintaan. Kaizenin eli jatkuvan parantamisen kulttuurin luominen oli myös yksi tavoitteista. Raportointiprosessista kuvattiin aluksi arvovirtakartoituksella nykytilanne, jonka pohjalta löydettiin parannettavia asioita. Kehitysideoiden avulla luotiin yksikölle tavoitetila, jonka hyötyjä verrattuna alkuperäiseen arvovirtaan mitattiin läpimenoajalla, korjausten lukumäärän muutoksella ja säästetyllä työkustannuksella. Kaikki edellä luetellut mittarit paranivat. Läpimenoaika lyheni yhdellä päivällä, korjausten määrä pieneni kolmannekseen alkuperäisestä ja työnkustannus pieneni vajaan neljänneksen alkuperäisestä. Parantuneiden mittareiden ja tutkielmaan tehtyjen haastattelujen perusteella voidaan todeta, että lean-ajattelu sopii talouden raportointiprosessin parantamiseen ja ajattelumaailmaksi. Prosessia parannettaessa kävi myös ilmi, ettei teorian mukaisesti tätäkään prosessia voi parantaa irrallaan muista yrityksen prosesseista vaan parannusta tehdessä pitää koko organisaatiossa olla hyvä kommunikaatio ja parantaa myös muita prosesseja. Lisäksi raportointiprosessin nopeuttamista vaikeuttavat tekniset edellytykset, vaatimus korkeasta laadusta ja kunkin prosessin toiminnon tuoman arvon määrittäminen. Lean-työkalut ja etenkin arvovirtakartoitus todettiin talouden prosesseihin sopiviksi. Tutkielman prosessi ja sen muutokset todettiin vaikeasti yleistettäväksi organisaatiossa muihin yksiköihin tai prosesseihin, mutta sitä pidettiin hyvänä esimerkkinä ja todisteena siitä, että lean-ajattelua voidaan hyödyntää tarkkuutta vaativassa raportointiprosessissa.
Resumo:
Lähtökohdat Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli analysoida nuorten tyytyväisyyttä oman hampaistonsa toimintaan ja ulkonäköön. Aineisto ja menetelmät Tutkimusaineiston muodostivat peruskoulun 9. luokkalaiset (n=159), joista tutkimukseen osallistui 126 (79 %). Nuorten purentoja arvioitiin sekä kliinisesti että kipsimalleilta käyttäen IOTN-menetelmää. Tietoja nuorten tyytyväisyydestä omaan hampaistoonsa ja heidän kokemastaan oikomishoidon tarpeesta kerättiin kyselylomakkeella. Tulokset Nuorista 90 % oli tyytyväisiä hampaistonsa toimintaan ja 71 % hampaistonsa ulkonäköön. Viisi prosenttia osallistujista koki olevansa oikomishoidon tarpeessa; tarve oli yleisempää oikomishoidossa olleiden kuin ei-oiottujen nuorten keskuudessa (9 % vs. 2 %, p > 0.05). Johtopäätökset Suurin osa tutkituista nuorista oli tyytyväisiä oman hampaistonsa toimintaan ja ulkonäköön. Yleisimmin tyytymättömyyttä aiheuttivat yksittäisten hampaiden virheasennot.