540 resultados para Yhden hengen osakeyhtiö
Resumo:
Relatiivisuuden ylistys on kirja tieteiden historian tutkimuksesta. Se pohtii tiedon luonnetta, tieteen merkityksen muutoksia sekä tiedettä inhimillisen toiminnan muotona, jonka vaikutus on kasvanut jatkuvasti. Tieteeseen tukeudutaan, sitä mystifioidaan ja sitä vastustetaan. Se on ottanut hengen paikan lopullisen totuuden lähteenä. Tämän takia tieteen vaiheita ja vaikutuksia pitää analysoida. Teoksen artikkelit tarkastelevat tieteiden historian käännekohtia ja marginaaliin jääneitä ilmiöitä kuten myös niiden yhteiskunnallista vaikutusta ja käyttöä. Artikkelit hahmottavat yksittäisen tieteen historian sijasta useiden erillistieteiden vaiheita. Relatiivisuuden ylistykseen sisältyvät niin luonnontieteet, yhteiskuntatieteet kuin humanistinen tutkimus. Niitä yhdistää pyrkimys totuuteen ja luotettavaan tietoon, mutta samalla nuo käsitteet ovat osin muuttuvia. Juuri siksi tieteiden historiaa tarvitaan hahmottamaan universaalin sekä aikaan ja paikkaan sitoutuneiden käsitysten suhdetta.
Resumo:
Tutkielmassa selvitetään Euroopan Parlamentin sähköisestä tunnistamisesta ja sähköisiin transaktioihin liittyvistä luottamuspalveluista antaman asetusehdotuksen merkitystä sähköisessä tunnistamisessa ja sähköisissä transaktioissa osakeyhtiöiden näkökulmasta yritysten välisessä liiketoiminnassa huomioiden Suomen tämänhetkinen kansallinen lainsäädäntö ja sen kautta omaksutut toimintatavat. Tutkielmassa käytetty pääasiallinen tutkimusmenetelmä on lainoppi. Tutkimusmenetelmänä käytetään myös oikeustaloustieteestä regulaatioteorian normatiivista lähestymistapaa. Tutkielmaa varten on myös haastateltu viranomaisten ja yritysten edustajia. Asetusehdotuksen tavoitteena on edistää rajat ylittävää sähköistä toimintaa. Tätä pyritään lisäämään muun muassa sillä, että jäsenvaltioiden tulee hyväksyä toisessa jäsenvaltiossa käytössä olevia EU:lle ilmoitettuja tunnistusmenetelmiä. Nykyiset direktiivipohjaiseen sääntelyyn perustuvat kansalliset tulkinnat eivät ole johtaneet tavoiteltuun lopputulokseen, joten asetusmuotoinen sääntely on perusteltu. Toimijoina luonnolliset henkilöt ja oikeushenkilöt, kuten osakeyhtiöt, asettavat erilaisia vaatimuksia sähköiselle tunnistamiselle ja sopimusprosessille. Nykymuodossaan asetusehdotus ei sisällöllisesti välttämättä ole taloudellisesti kannattava vaihtoehto yksittäisen EU-valtion kannalta eikä se näin ollen kannusta ilmoittamaan EU:lle tunnistusmenetelmiä eikä yritysten väliseen sähköiseen liiketoimintaan. Tämä johtaa siihen, ettei asetusehdotuksen tavoite välttämättä toteudu.
Resumo:
Tutkimus tarkastelee kulttuuriperinnön asemaa perheyrityksen yrityskulttuurin,identiteetin ja yrityskuvan osatekijänä ja sitä, miten historiatietoisuus ohjaa yrityksen toimintaa paikallisen vaikuttavuuden näkökulmasta. Samalla tutkimus selvittää, miten liiketoiminnan laajeneminen ja globalisoituminen vaikuttavat paikallistason toimintaan ja miten yritys käyttää kulttuuriperintöään muutosten hallinnassa. Tutkimus on historiallinen tapaustutkimus. Esimerkkitapauksena on A. Ahlström Osakeyhtiö ja Länsi-Suomessa sijaitseva Noormarkun ruukki, joka on ollut yrityksen omistuksessa 1870-luvulta lähtien. 1800-luvun lopusta 2000-luvulle ulottuva tutkimus perustuu pääasiassa arkistolähteisiin. Tutkimuksessa yhdistyvät kulttuuriperinnön ja liiketaloustieteen tutkimuksen sekä historiantutkimuksen lähestymistavat. Paikallistason toiminnan tarkastelussa tutkimus saa piirteitä myös tehdasyhdyskuntatutkimuksesta. Tutkimuksessa perheyrityksen kulttuuriperintöön sisällytetään aineellisen kulttuuriperinnön ja menneisyyden kuvausten lisäksi yrityksen jatkuvuuteen, omistajuuteen, kotipaikkaan ja yhteiskuntavastuuseen liittyvät perinteet. Tutkimus osoittaa, että historia ja perinteet voivat olla yritykselle voimavara mutta myös hidaste. Perheyhtiön traditio on kestänyt liiketoiminnallisista ja organisatorisista muutoksista huolimatta. Suvun rooli yhtiön sisällä on kuitenkin muuttunut. Perhejohtajuudesta on siirrytty sukuomistukseen. Ahlström on tyyppiesimerkki siitä, miten yritykset korostavat historian avulla toimintansa jatkuvuutta, luotettavuutta, uskottavuutta ja innovatiivisuutta. Yritys on rakentanut historiallista yrityskuvaansa muun muassa museoiden, näyttelyiden ja julkaisujen avulla. Yrityksen suhde historialliseen kotipaikkaansa, Noormarkkuun, on ollut poikkeuksellisen kiinteä. Noormarkun ruukki on esimerkki siitä, miten yrityksen menneisyyteen liittyvistä paikoista voi muodostua symbolisia muistin paikkoja. Historiatietoisuus synnyttää ja ylläpitää paikallisvastuuta, joka on ilmennyt eri aikakausina eri tavoin. Ruukin toimintoja on kehitetty, kun vanhat toiminnot ovat päättyneet. 2000-luvulla yritys hyödyntää kulttuuriperintöään liiketoiminnan resurssina, paikallisen liiketoiminnan ja matkailun kehittämisen lähtökohdista. Kansainvälisissä tutkimuksissa historian aktiivista käyttöä yrityksen strategisessa suunnittelussa kuvataan käsitteellä history management. Suomessa aihetta on toistaiseksi tutkittu vähän. Tutkimus on siten avaus yrityksiä kulttuuriperinnön säilyttäjinä ja käyttäjinä koskeville keskusteluille.
Resumo:
Bioprocess technology is a multidisciplinary industry that combines knowledge of biology and chemistry with process engineering. It is a growing industry because its applications have an important role in the food, pharmaceutical, diagnostics and chemical industries. In addition, the current pressure to decrease our dependence on fossil fuels motivates new, innovative research in the replacement of petrochemical products. Bioprocesses are processes that utilize cells and/or their components in the production of desired products. Bioprocesses are already used to produce fuels and chemicals, especially ethanol and building-block chemicals such as carboxylic acids. In order to enable more efficient, sustainable and economically feasible bioprocesses, the raw materials must be cheap and the bioprocesses must be operated at optimal conditions. It is essential to measure different parameters that provide information about the process conditions and the main critical process parameters including cell density, substrate concentrations and products. In addition to offline analysis methods, online monitoring tools are becoming increasingly important in the optimization of bioprocesses. Capillary electrophoresis (CE) is a versatile analysis technique with no limitations concerning polar solvents, analytes or samples. Its resolution and efficiency are high in optimized methods creating a great potential for rapid detection and quantification. This work demonstrates the potential and possibilities of CE as a versatile bioprocess monitoring tool. As a part of this study a commercial CE device was modified for use as an online analysis tool for automated monitoring. The work describes three offline CE analysis methods for the determination of carboxylic, phenolic and amino acids that are present in bioprocesses, and an online CE analysis method for the monitoring of carboxylic acid production during bioprocesses. The detection methods were indirect and direct UV, and laser-induced frescence. The results of this work can be used for the optimization of bioprocess conditions, for the development of more robust and tolerant microorganisms, and to study the dynamics of bioprocesses.
Resumo:
Tämän tutkimuksen aiheena on yhden lapsen kielenkehitys kahden vuoden tarkastelujakson aikana. Tutkimus on aloitettu lapsen ollessa vuoden ja kahdeksan kuukauden (1;8) ikäinen. Kielenkehitystä seurataan ikään kolme vuotta ja kahdeksan kuukautta (3;8). Tutkimusaineisto jakautuu neljään eri tarkastelujaksoon (ikä 1;8–2;0, 2;6–2;7, 3;0–3;1 ja 3;7–3;8). Olen seurannut informanttini kielenkehitystä syntymästä alkaen ja havainnut, että lapsen kielessä voi tapahtua jo hyvin lyhyessäkin ajassa huomattavaa edistymistä. Toisaalta jotkin lapsenkielelle tyypilliset piirteet, kuten ongelmat astevaihtelussa (näkit ’näit’), voivat säilyä vielä pitkäänkin lapsen puheessa. Aineisto koostuu päiväkirjamerkinnöistä ja lapsen puheesta tehdyistä nauhoituksista, jotka on litteroitu. Työn tavoitteena on selvittää, miten lapsen verbit ja lauserakenteet kehittyvät. Lisäksi tuon esiin jokaisena tarkasteltavana ikäkautena joitakin kyseiselle iälle tyypillisiä kielen piirteitä, kuten murteellisuutta ja uudissanoja. Aineistoa analysoidaan sekä kvalitatiivisesti että kvantitatiivisesti. Tutkimus kuuluu lapsenkielen tutkimuksen alaan. Tutkimustulokset osoittavat, että informanttini kielenkehitys noudattelee suomalaislapselle tyypillisiä kehityspolkuja. Informanttini ensimmäisinä omaksumat verbinmuodot esimerkiksi ovat yksikön 2. persoonan imperatiivi (iskä päisty ’väisty’) ja yksikön 3. persoonan indikatiivin preesens (Aada tottaa ’ottaa’). Persoona-, modus- ja tempuskategoriat monipuolistuvat iän karttuessa. Esimerkiksi iässä 2;6 informantti käyttää jo kaikkia muita moduksia paitsi potentiaalia. Iässä 3;0 lapsi on omaksunut kaikki persoonamuodot. Ikään 3;8 mennessä lapsi käyttää myös kaikkia tempuksia. Infinitiivejäkin puheessa esiintyy jo varhain (nykätä ’tykätä’, nukkumassa). Toisaalta variaatio voi olla samanikäistenkin lasten välillä varsin suurta, vaikka kehitys olisi täysin ikäkaudelle ominaista. Siksi jokainen lapsenkielen tutkimus antaa arvokasta tietoa kielenkehityksestä, joka on hyvin yksilöllistä. Tutkimustulokset tuovat esiin monia lapsenkielelle tyypillisiä piirteitä, kuten analogiamuotojen (hakes ’haki’) ja lapsenkielisten sanojen (sylkky ’syli’) esiintymistä puheessa. Toisaalta lapsen puheessa esiintyy alusta asti aikuiskielelle ominaisesti esimerkiksi niin konkreettisia verbejä (mennä, tulla), mentaalisia verbejä (haluta, puhua) kuin sekundaariverbejäkin (voida, täytyä). Toisaalta verbin vaatimat pakolliset täydennykset voivat toisinaan erityisesti tutkittavan ajanjakson alussa olla vielä puutteellisia. Esimerkiksi subjekti saattaa puuttua sitä edellyttävästä lauseesta (peekää tota ’Aada pelkää tuota’). Toisaalta aikuistenkin puhekielelle ovat ominaisia muun muassa yksisanaiset ilmaukset ja verbittömät lauseet. Puhekieli ja alueellinen variaatio tulisikin aina huomioida myös tutkittaessa lapsenkieltä. Nopeasti lapsen lauseet kuitenkin monipuolistuvat ja lauseissa alkaa täydennysten lisäksi esiintyä runsaasti vapaita määritteitä. Lapsen yhdyslauseet ja konjunktioiden käyttö lisääntyvät erityisesti iästä 2;6 alkaen. Lapsen lauserakenteet monipuolistuvat sanaston ja erilaisten verbilekseemien ja verbinmuotojen lisääntyessä.
Resumo:
In today's logistics environment, there is a tremendous need for accurate cost information and cost allocation. Companies searching for the proper solution often come across with activity-based costing (ABC) or one of its variations which utilizes cost drivers to allocate the costs of activities to cost objects. In order to allocate the costs accurately and reliably, the selection of appropriate cost drivers is essential in order to get the benefits of the costing system. The purpose of this study is to validate the transportation cost drivers of a Finnish wholesaler company and ultimately select the best possible driver alternatives for the company. The use of cost driver combinations as an alternative is also studied. The study is conducted as a part of case company's applied ABC-project using the statistical research as the main research method supported by a theoretical, literature based method. The main research tools featured in the study include simple and multiple regression analyses, which together with the literature and observations based practicality analysis forms the basis for the advanced methods. The results suggest that the most appropriate cost driver alternatives are the delivery drops and internal delivery weight. The possibility of using cost driver combinations is not suggested as their use doesn't provide substantially better results while increasing the measurement costs, complexity and load of use at the same time. The use of internal freight cost drivers is also questionable as the results indicate weakening trend in the cost allocation capabilities towards the end of the period. Therefore more research towards internal freight cost drivers should be conducted before taking them in use.
Resumo:
En ny familj av reversibla (switchable) joniska vätskor (SIL) innehållande 1,8-diazobicyklo-[5.4.0]-undek-7-en (DBU), en molekyl innehållande en eller flera hydroxyl- grupper (t.ex. glycerol) och en sur gas (CO2, SO2) syntetiserades via en enkel procedur samt karakteriserades. [DBU][karbonat] eller [sulfonat] bildades ur en respektive icke-jonisk blandning av en molekylär, organisk polyol (eller ennan molekyl innehållande en OH-grupp) och en amidinbas under bubblandet av en sur gas. Därtill kunde den joniska vätskan omvandlas tillbaka till sina beståndsdelar med hjälp av att upphetta och/eller bubbla en inert gas såsom kväve genom vätskan. SIL- strukturerna kartlades med bl.a. NMR- och FTIR- spektroskopi. Omvandlingen från lågpolära (molekylära) vätskor till högpolära joniska vätskor (SIL) bekräftades även genom att observera förändringar i deras fysikaliska egenskaper, såsom viskositet och färg. Nedbrytningstemperaturerna hos SILs bestämdes med hjälp av termogravimetrisk analys (TGA) som antydde att nedbrytningstemperaturen hos de syntetiserade föreningarna log mellan 50 och 200oC. De nya joniska vätskorna uppvisade högre nedbrytningstemperaturer jämfört med i litteraturen tidigare förekommande exempel och kunde därför tillämpas på flera ändamål. Därtill, reversibla (switchable) joniska vätskor uppbyggda av bl.a. alkoholer, antingen hexanol eller butanol, och CO2 samt en amidin (DBU) användes vid upplösning och fraktionering av ved. Joniska vätskor syntetiserade ur glycerol och sura gaser tillsammans med amidiner användes även för fraktionering av andra lignocellulosor såsom färsk björk (Betula pendula). Björkflis utsattes för behandling, för en period på en till fem dagar vid 100oC och under atmosfäriskt tryck. Alla syntetiserade joniska vätskor visade sig vara relativt neutrala i avseende på upplösning och avlägsnandet av lignin. Slutligen, optimala fraktioneringprocessbetingelser för ved med reversibla joniska vätskor kartlades. Fraktionering av vedbiomassa med dessa joniska vätskor uppvisade sig att vara en selektiv och effektiv metod för extraktion av olika komponenter från lignocellulosa. Den olösta fraktionen hos en vedflis, närmast cellulosa, fibrillerades. -------------------------------------------------------------------------------------------------------------------- Tässä työssä kehitettiin perhe uuden tyyppisiä, reversiibeleitä (switchable) ioninesteitä ( SIL ) joka koostuvat orgaanisesta super-emäksestä kuten 1,8- diatsabisyklo [ 5.4.0] undek- 7-eeni (DBU ) ja yhden tai useampia hydroksyyliryhmiä sisältältävästä molekyylistä (esim. glyseroli) ja happamasta kaasusta (CO2 , SO2) yksinkertaisen menetelmän avulla. [DBU] [ karbonaatti] tai [sulfonaatti] syntetisoitiin kunkin lähtöaineen seoksista kuplittamalla seosta happamalla kaasulla jolloin eksoterminen reaktio tapahtui ja ioninen neste syntyi. Ioniset nesteet voitiin palauttaa takaisin lähtöaineseokseksi kuumentamalla ja/tai kuplittamalla neutraalia kaasua (esim. typpi) seoksen läpi. SIL rakenteet määritettiin ja niiden ominaisuudet kartoitettiin eri menetelmillä, mukaan lukien NMR- ja FTIR -spektroskopia. Ionisen, korkeapoläärisen nesteen syntyminen todennettiin myös viskositeettimittauksilla ja värinmuutoksilla käyttäen hyväksi polariteetti-indikaattoria (Nile red). Myös hajoamislämpötilat määritettiin termogravimetrisellä analyysillä (TGA) ja todettiin että syntetisoitujen yhdisteiden hajoamislämpötila oli välillä 50 ja 200oC . Näiden uusien reversiibeleiden ioninesteiden hajoamisämpötilat olivat korkeammat verrattuna kirjallisuudessa aikaisemmin mainittuihin esimerkkeihin joten niitä voidaan soveltaa useisiin tarkoituksiin. Myös ioninesteitä jotka sisälsivät primäärejä alkoholeja rakennusaineina syntetisoitiin ja hyödynnettiin puun fraktioinnissa. Männyn ja kuusen lisäksi tuoreita koivulastuja onnistuttiin fraktioimaan miedoissa olosuhteissa. Kaikkien syntetisoitujen ioninesteiden todettiin olevan suhteellisen neutraaleja ligniinin liuotuksen suhteen. Vielä, optimaaliset fraktiointiolosuhteet määritettiin ryhmälle reversiibeleitä ioninesteitä ja näiden uudenlaisten ioninesteiden todettiin olevan tehokkaita puun ja muiden lignoselluloosien eri fraktioiden liuotuksessa. Liukenematon osa puulastua joka oli lähinnä selluloosaa fibrilloitui.
Resumo:
Binary probes are oligonucleotide probe pairs that hybridize adjacently to a complementary target nucleic acid. In order to detect this hybridization, the two probes can be modified with, for example, fluorescent molecules, chemically reactive groups or nucleic acid enzymes. The benefit of this kind of binary probe based approach is that the hybridization elicits a detectable signal which is distinguishable from background noise even though unbound probes are not removed by washing before measurement. In addition, the requirement of two simultaneous binding events increases specificity. Similarly to binary oligonucleotide probes, also certain enzymes and fluorescent proteins can be divided into two parts and used in separation-free assays. Split enzyme and fluorescent protein reporters have practical applications among others as tools to investigate protein-protein interactions within living cells. In this study, a novel label technology, switchable lanthanide luminescence, was introduced and used successfully in model assays for nucleic acid and protein detection. This label technology is based on a luminescent lanthanide chelate divided into two inherently non-luminescent moieties, an ion carrier chelate and a light harvesting antenna ligand. These form a highly luminescent complex when brought into close proximity; i.e., the label moieties switch from a dark state to a luminescent state. This kind of mixed lanthanide complex has the same beneficial photophysical properties as the more typical lanthanide chelates and cryptates - sharp emission peaks, long emission lifetime enabling time-resolved measurement, and large Stokes’ shift, which minimize the background signal. Furthermore, the switchable lanthanide luminescence technique enables a homogeneous assay set-up. Here, switchable lanthanide luminescence label technology was first applied to sensitive, homogeneous, single-target nucleic acid and protein assays with picomolar detection limits and high signal to background ratios. Thereafter, a homogeneous four-plex nucleic acid array-based assay was developed. Finally, the label technology was shown to be effective in discrimination of single nucleotide mismatched targets from fully matched targets and the luminescent complex formation was analyzed more thoroughly. In conclusion, this study demonstrates that the switchable lanthanide luminescencebased label technology can be used in various homogeneous bioanalytical assays.
Resumo:
Tutkielma käsittelee Suomen kalliomaalauksia ja erityisesti hirven (Alces alces) merkitystä ja asemaa maamme kalliotaiteessa. Tutkimuksen tarkoituksena on pohtia kalliomaalaustemme yhteyttä kuvia tehneiden pyyntiyhteisöjen elinkeinoihin. Näkökulma on tärkeä, sillä etenkin viime vuosikymmeninä on kalliokuvia tulkittu lähes yksinomaan uskomuksellisten viitekehysten kautta, ekologisten ja profaanien tekijöiden loistaessa selitysmalleissa poissaolollaan. Tutkielmassani poikkean tietoisesti tällaisista tulkintatavoista ja lähestyn kalliomaalauksiamme käytännönläheiseltä pohjalta. Työn teoreettisena viitekehyksenä toimii kalliotaiteen ja maiseman välisestä suhteesta käytävä keskustelu. Työssäni keskityn kalliomaalaustemme sijaintiin maisemassa, ja käsittelen erityisesti kalliotaiteemme yhteyttä vesireitteihin, suotuisiin metsästyspaikkoihin ja muihin arkeologisiin muinaisjäännöksiin. Koska hirvi on erityisasemassa koko Pohjois-Fennoskandian kalliotaiteessa, tarkastelen hirven ja kalliotaiteen suhdetta pintapuolisesti myös naapurimaidemme osalta. Pohdin työssäni myös esihistoriallisia hirvenmetsästystapoja sekä muita hirvenpyyntiin kytkeytyneitä tekijöitä. Tutkielma osoittaa eritoten kahden tekijän, vesireiteillä tapahtuneen matkanteon sekä eri keinoin harjoitetun hirvenmetsästyksen, olleen keskeisessä asemassa esihistoriallisten pyyntiyhteisöjen elämässä. Molempia osa-alueita voidaan perustellusti pitää selittävinä tekijöinä myös kalliomaalaustemme tekemiselle sekä kuvien sijoittumiselle keskeisten vesireittien varrelle. Työssäni painotan toisaalta myös kalliomaalauskohteidemme keskinäisiä eroavaisuuksia, ja tutkielman yksi keskeinen havainto onkin, ettei kalliomaalauksiamme voida tyydyttävästi tulkita vain yhden teorian avulla. On selvää, että niin kalliotaidekohteiden koossa, sijainnissa kuin kuva-aiheissakin nähtäviin eroavuuksiin on kiinnitettävä huomiota kalliomaalauksia tulkittaessa. Riippumatta kunkin kalliomaalauskohteen erityisluonteesta, vaikuttaa kaikilla kalliomaalauksillamme olevan yhteisenä nimittäjänä käytännönläheinen yhteys pyyntiyhteisöjen elinkeinoihin. Huomio on merkityksellinen, ja se osoittaa, että kalliomaalauksemme tulee uskomuksellisten selitysmallien sijaan ymmärtää konkreettisena osana sitä elämäntapaa, jota kuvia maalanneet ihmiset edustivat. Toivon tutkielman esimerkillään kannustavan myös tulevia kalliotaidetutkimuksia kiinnittämään aiempaa enemmän huomiota tähän seikkaan. On lisäksi toivottavaa, että tulevissa tutkimuksissa havaittaisiin eri alueiden välisen kalliotaidetutkimuksen merkitys, ja Suomen kalliomaalauksia verrattaisiin systemaattisemmin Pohjois-Fennoskandian kalliotaiteeseen.
Resumo:
Tämän tutkimuksen tavoitteena oli selvittää miten logistiikka-alan asiantuntijapalvelu voidaan tuotteistaa palvelun tarjoajan ja palvelun ostajan kannalta selkeäksi kokonaisuudeksi. Tutkimus toteutettiin konstruktiivisella tutkimusotteella. Tutkimuksessa rakennettiin alan kirjallisuutta hyödyntäen tuotteistamisprosessi, jonka avulla asiantuntijapalveluita on mahdollista tuotteistaa Mantsinen Groupissa. Tuotteistamisprosessi toteutettiin yhden palvelun osalta. Tuotteistamisprosessi sisälsi muun muassa liiketoimintamallin laadinnan, palvelun paketoimisen, palvelun osien dokumentoinnin, koemarkkinoinnin sekä hinnoittelun. Tuotteistamista varten haastateltiin yhteensä 11 henkilöä. Lisäksi tehtiin yksi laajempi ryhmätyö. Kilpailijakatsauksessa hyödynnettiin julkisia tietolähteitä. Tutkimuksen tuloksena oli tuotteistettu, moduuleihin jaettu asiantuntijapalvelu sekä palveluun liittyvä dokumentointi. Yksityiskohtainen dokumentaatio on vain yrityksen sisäistä käyttöä varten, mutta yleiskuvaus palvelusta on esitetty tässä työssä. Tutkimuksessa todettiin, että tuotteistaminen on hyvä tapa järkeistää asiantuntijapalveluliiketoimintaa. Tutkimuksessa myös havaittiin, että koemarkkinoinnin toteuttaminen asiantuntijaprojektityössä on hankalaa.
Resumo:
Yhden miehen ja kitaran huumorishow, sis. lauluja, verbaalista komiikkaa, imitaatiota. Lavataltiointi.
Resumo:
Kuntaorganisaatioiden muutokset ovat tulleet Suomessa runsaan parinkymmenen vuoden aikana yhä välttämättömämmiksi sekä globaalien että kansallisten toimintaympäristöjen muuttumisen vuoksi. Niitä tehtäessä on kuitenkin kohdattu suuria vaikeuksia jo muutosprosessien alussa, suunnittelu- ja päätöksentekovaiheessa. Keskityttäessä organisaatiomuutosten tavoitteisiin ja lopputulokseen ovat keinot niihin pääsemiseksi jääneet vaille riittävää huomiota. Tämän väitöskirjatutkimuksen päätavoite on selvittää syitä, jotka edistävät ja haittaavat kuntaorganisaation muutosprosessia. Sekundäärisenä tavoitteena on tarkastella motivaation, toimintakulttuurin, poliittisten ja ideologisten eroavaisuuksien sekä arvojen ja asenteiden vaikutusta muutosprosessiin sen eri vaiheissa sekä erilaisissa olosuhteissa. Tutkimuksessa käytetään kvalitatiivista tutkimusmenetelmää, joka tukeutuu erään kunnan teknisen toimialan muutosprosessiin. Tutkimuksen kohteena olevana ajanjaksona sekä vakaassa että muuttuvassa toimintaympäristössä ovat tuon kunnan teknisen toimialan organisaatiomuotoina olleet virasto, liikelaitos, osakeyhtiö ja toimintojen ulkoistaminen. Empiirisen aineiston sekä niin kansallisten kuin kansainvälisten tutkimusten perusteella pyritään löytämään muutosprosessia vaikeuttavia tekijöitä sekä keinoja vaikuttaa prosessin onnistumiseen. Tapaustutkimuksen aineistona ovat tarkastellun kunnan organisaatiomuutoksia koskevat dokumentit. Niitä on täydennetty haastattelemalla henkilöitä, jotka ovat joko suoraan vaikuttaneet muutokseen tai ainakin olleet siinä kiinteästi mukana. Muutosprosessiin liittyviä haasteita lähestytään prosessitutkimuksen avulla pyrkien selvittämään erilaiset kriittiset tapahtumat ja käännekohdat, syy-yhteydet sekä mahdolliset muutoksia suuntaavat mallit. Vaikka muutoksiin vaikuttavat tekijät ovat tämän tutkimuksen tulosten perusteella pääosin samat kuin mitä on havaittu kansainvälisissä tutkimuksissa, liittyy niihin kuitenkin tutkimuksen tapauskohteessa kansallisia ja osittain paikallisiakin erityispiirteitä. On havaittavissa sekä kansallisten ominaispiirteiden että pohjoismaisen hyvinvointiyhteiskunnan ihanteen vaikutusta ihmisten suhtautumisessa muutosprosessiin sekä käyttäytymiseen sen aikana. Tämän tutkimuksen valossa avoimuus ja oikeudenmukaisuus ovat vahvimmin vaikuttavia tekijöitä kuntaorganisaation muutoksessa. Tämän tutkimuksen teoriatarkastelu pohjautuu tutkimuksiin, jotka ovat kohdistuneet muutosprosesseihin yleensä niin julkishallinnon kuin yksityissektorin organisaatioissa. Vaikka tämän väitöskirjan tutkimuksen fokus on kuntasektorilla, ovat sen tulokset suurelta osin sovellettavissa myös yksityissektorille.
Resumo:
Opinnäytetyö toteutettiin Pohjois-Karjalan koulutuskuntayhtymälle. Koulutusorganisaatiossa tapahtuu lähitulevaisuudessa rakenteellisia muutoksia. Organisaation pääprosessi (opetusprosessi) muuttuu ryhmäopetuksesta yksilöä valmentavaan suuntaan. Tämä aiheuttaa myös johtamisen ja organisaatiokulttuurin muutoksen, vanhat toimintatavat eivät enää riitä. Organisaation rajapinnoilla toimivien esimiesten asema on muutoksessa avainasemassa. Jotta toiminta voi jatkua ja kilpailuetu pystytään säilyttämään, rakennetaan valmentavan johtamisen ja osallistavan organisaatiokulttuurin avulla tukiprosessit pääprosessin ympärille. Tutkimus toteutettiin kvalitatiivisena tapaustutkimuksena (case). Tutkimuksessa keskityttiin yhden Pohjois-Karjalaisen ammattiopiston nykytilan johtamismallin vertaamista kehitettävään uuteen toimintamalliin. Tutkimusaineisto kerättiin puolistrukturoidulla teemahaastattelulla. Tutkimuksessa haastateltiin yhdeksää esimiestä (koulutusjohtajia ja lähiesimiehiä). Tutkimustulosten mukaan valmentavaa johtamista ja organisaatiokulttuurin muutosta ei ymmärretä selkeästi. Koulutusjohtajilla on selkeämpi käsitys muutoksesta kuin lähiesimiehillä. Lähiesimiehillä esiintyy selkeää muutosvastarintaa. Selkeimmät haasteet muutoksessa liittyvät resurssien käyttöön, hankkeiden ja projektien hallintaan sekä osastojen väliseen yhteistyöhön ja verkostoitumiseen. Tärkeintä on ymmärtää, että valmentama toiminta on jatkuvaa kehittämistä ja ihmisten välistä vuorovaikutusta. Tässä tutkimuksessa saatiin havaintoja, jotka tukevat esitettyä teoriaa.
Resumo:
Tutkimustyö liittyy NH90 Helikopterin RTM-322 moottoreiden syklivaihdettavi-en osien huollonsuunnitteluun ja sen kehittämiseen. Tavoitteena oli löytää nykyi-sen käyttösyklilaskennan tilalle säästävämpi ratkaisumalli ja saada määritettyä suihkumoottorin osakokonaisuuksille lisälentoaikaa sekä huollonsuunnitteluun järkevämmät käyttöjaksot. Tähän päästiin selvittämällä käytännön lentotoiminnan avulla uudet laskentakertoimet ja -mallit moottorin eri osien eliniän määrittämi-seksi. Konkreettisena tavoitteena oli saada koneen käyttöhistoriaan perustuen kohdeorganisaatiolle esitys, miten moottoreiden käyttösyklilaskentaa tulisi muut-taa ja tehostaa. Diplomityön aihe muodostuu kolmesta tutkimusongelmakokonaisuudesta; moot-torin käyttöhistorian tutkimisesta, moottorivalmistajan hyväksymien syklilasken-tamenetelmien tutkimisesta ja moottorin syklien säästövaikutustarkastelusta tut-kimuksen määrittämillä uusilla laskentamenetelmillä. Tutkimuksen tuloksena muodostui NH90 huollonsuunnitteluun arvio mahdollisis-ta moottorisyklisäästöistä sekä moottoreiden näkökulmasta priorisoitu lista heli-kopterien moottoreiden laitevaihtohuoltojen järjestyksestä seuraavan viiden vuo-den aikana. Syklien säästötarkastelun pohjalta suoritettiin yhden koneen osalta koko käyttöhistorian ajalta takaisinlaskentatarkastelu. Tutkimuksessa selvitettiin Ilmavoimien meneillään olevien projektien valossa moottorisyklien tarkanlasken-nan toteuttamismahdollisuudet tulevaisuudessa. Tutkimuksessa saatujen tulosten avulla vältyttäisiin tulevaisuudessa RTM-322 moottorin ennenaikaisilta laitevaih-doilta koko NH90 kaluston suhteen ja näin saataisiin aikaan merkittävän suuria säästöjä vuoteen 2020 mennessä.
Resumo:
Uusiutuvan sähköntuotannon osuuden kasvaessa kasvaa tarve tasata sähköntuotannon ja kulutuksen vaihteluita varastoimalla sähköä. Power to Gas (PtG) - sähköenergiasta luonnonkaasua tarjoaa yhden mahdollisuuden varastoida sähköä. Sähköä käytetään veden elektrolyysiin, jossa syntynyt vety käytetään metanoinissa yhdessä hiilidioksidin kanssa muodostamaan korvaavaa luonnonkaasua. Näin syntynyttä korvaava luonnonkaasua sähköstä kutsutaan e-SNG-kaasuksi. Tässä työssä tutkitaan PtG-laitoksen investointi, käyttö- ja kunnossapitokuluja. Työssä luodaan laskentamalli, jolla lasketaan PtG-laitoksen neljälle käyttötapaukselle kannattavuuslaskelma. Käyttötapauksille lasketaan myös herkkyystarkasteluja. Kannattavuuslaskelmien perusteella päätellään PtG-laitoksen liiketoimintamahdollisuudet Suomessa. Työssä laskettujen kannattavuuslaskelmien perusteella PtG-laitoksen perustapausten liiketoimintamahdollisuudet ovat huonot. Laskettujen herkkyystarkastelujen perusteella havaittiin, että investointikulut, laitoksen ajoaika ja lisätulot hapesta ja lämmöstä ovat kannattavuuden kannalta kriittisimmät menestystekijät.