Muutos kuntaorganisaatiossa - tapaustutkimus erään kunnan teknisestä toimialasta
Data(s) |
30/04/2014
30/04/2014
09/05/2014
|
---|---|
Resumo |
Kuntaorganisaatioiden muutokset ovat tulleet Suomessa runsaan parinkymmenen vuoden aikana yhä välttämättömämmiksi sekä globaalien että kansallisten toimintaympäristöjen muuttumisen vuoksi. Niitä tehtäessä on kuitenkin kohdattu suuria vaikeuksia jo muutosprosessien alussa, suunnittelu- ja päätöksentekovaiheessa. Keskityttäessä organisaatiomuutosten tavoitteisiin ja lopputulokseen ovat keinot niihin pääsemiseksi jääneet vaille riittävää huomiota. Tämän väitöskirjatutkimuksen päätavoite on selvittää syitä, jotka edistävät ja haittaavat kuntaorganisaation muutosprosessia. Sekundäärisenä tavoitteena on tarkastella motivaation, toimintakulttuurin, poliittisten ja ideologisten eroavaisuuksien sekä arvojen ja asenteiden vaikutusta muutosprosessiin sen eri vaiheissa sekä erilaisissa olosuhteissa. Tutkimuksessa käytetään kvalitatiivista tutkimusmenetelmää, joka tukeutuu erään kunnan teknisen toimialan muutosprosessiin. Tutkimuksen kohteena olevana ajanjaksona sekä vakaassa että muuttuvassa toimintaympäristössä ovat tuon kunnan teknisen toimialan organisaatiomuotoina olleet virasto, liikelaitos, osakeyhtiö ja toimintojen ulkoistaminen. Empiirisen aineiston sekä niin kansallisten kuin kansainvälisten tutkimusten perusteella pyritään löytämään muutosprosessia vaikeuttavia tekijöitä sekä keinoja vaikuttaa prosessin onnistumiseen. Tapaustutkimuksen aineistona ovat tarkastellun kunnan organisaatiomuutoksia koskevat dokumentit. Niitä on täydennetty haastattelemalla henkilöitä, jotka ovat joko suoraan vaikuttaneet muutokseen tai ainakin olleet siinä kiinteästi mukana. Muutosprosessiin liittyviä haasteita lähestytään prosessitutkimuksen avulla pyrkien selvittämään erilaiset kriittiset tapahtumat ja käännekohdat, syy-yhteydet sekä mahdolliset muutoksia suuntaavat mallit. Vaikka muutoksiin vaikuttavat tekijät ovat tämän tutkimuksen tulosten perusteella pääosin samat kuin mitä on havaittu kansainvälisissä tutkimuksissa, liittyy niihin kuitenkin tutkimuksen tapauskohteessa kansallisia ja osittain paikallisiakin erityispiirteitä. On havaittavissa sekä kansallisten ominaispiirteiden että pohjoismaisen hyvinvointiyhteiskunnan ihanteen vaikutusta ihmisten suhtautumisessa muutosprosessiin sekä käyttäytymiseen sen aikana. Tämän tutkimuksen valossa avoimuus ja oikeudenmukaisuus ovat vahvimmin vaikuttavia tekijöitä kuntaorganisaation muutoksessa. Tämän tutkimuksen teoriatarkastelu pohjautuu tutkimuksiin, jotka ovat kohdistuneet muutosprosesseihin yleensä niin julkishallinnon kuin yksityissektorin organisaatioissa. Vaikka tämän väitöskirjan tutkimuksen fokus on kuntasektorilla, ovat sen tulokset suurelta osin sovellettavissa myös yksityissektorille. The need for changes in municipal organizations has over the past two decades become more and vital in Finland due to changes in the global and national environment. However, when implementing the changes, great difficulties have been faced already in the beginning; the planning and decision-making phase of the change processes. As the focus has been on the goal and outcome of the organizational changes, adequate attention has not been paid to the measures to pull them through. The main objective of this doctoral dissertation is to investigate the reasons enhancing and hindering the change process of a municipal organization. The secondary objective is to observe the impact that motivation, organizational culture, political and ideological differences as well as values and attitudes have on the change process at its different phases and in differing circumstances. The research method is qualitative. The research is based on the change process in the technical services department of one Finnish municipality. The target of the research at the period in question, both in a stable and in a changing environment, has been the different organizational forms of the municipal technical services, namely municipal office, public utility, limited company and outsourcing of the activities. The factors complicating the change process as well as the measures affecting the success of the change process are identified on the basis of the empirical data as well as both national and international research conclusions. The case study data comprise documents on the organizational change of the municipality in question. They have been complemented by interviewing persons who have directly affected the change or have been closely involved in it. The challenges in the change process are approached via process research with the purpose of pinpointing the effective critical events and turning points, causalities and change-directing models. Although the factors affecting change according to the results of this research are largely similar to the results in international research, the case involves certain national and partly also local characteristics. It is noticeable that both the national characteristics as well as the ideal of the Nordic welfare society have an effect on how people see the change process and how they react during its implementation. In light of this research, openness and justice are the factors having the greatest impact in municipal organizational change. The theoretical investigation is based on studies focusing on change processes in general - both in public admististration and in private sector organizations. Although the emphasis in this research is in the municipal sector, the conclusions are to a great extent also applicable in the private sector. |
Identificador |
978-952-265-581-3 1456-4491 http://www.doria.fi/handle/10024/96541 URN:NBN:978-952-265-581-3 |
Idioma(s) |
fi |
Publicador |
Lappeenranta University of Technology |
Relação |
978-952-265-580-6 Acta Universitatis Lappeenrantaensis |
Palavras-Chave | #toimintaympäristö #muutos #johtaminen #organisointi #environment #change #managing #organization |
Tipo |
Väitöskirja Doctoral Dissertation |