988 resultados para Uusi kirjanpitolainsäädäntö ja tilinpäätös


Relevância:

30.00% 30.00%

Publicador:

Resumo:

Julkaisu sisältää yleissuunnitelman meluesteiden toteuttamiseksi valtatiellä 5 välillä Kellolahdentie - Päiväranta. Meluesteiden sijoittamisessa on tarpeen varautua tulevaisuudessa tien leventämiseen 3+3-kaistaiseksi moottoritieksi, mistä on tehty alustava suunnitelma. Lisäkaistojen rakentaminen kasvattaa moottoritien leveyttä nykyisestä 22,5 metristä 32 metriin. Kallantielle on tarpeen rakentaa uusi silta moottoritien ylitse. Ritosentien ahdas alikulku esitetään jätettäväksi pelkästään kevyen liikenteen käyttöön. Majaniemen ryhmäpuutarhaalueelle esitetään tehtäväksi uusi tieyhteys Päivärannan suunnasta. Moottoritien varteen esitetään tehtäväksi meluvalleja, meluaitoja ja melukaiteita yhteensä 4560 metrin pituudelta. Kiireellisimpinä esitetään melukaiteiden rakentamista Majaniemen ryhmäpuutarhan, Ritosentien ja Pitkälammen kohdille. Meluvalleja esitetään tehtäväksi sitä mukaa, kun alueella syntyy ylijäämämassoja. Meluesteiden ansiosta asukkaiden määrä yli 55 dB:n melualueella vähenee 750 asukkaasta 430 asukkaaseen (- 42 %). Pahiten melusta kärsivien yli 60 dB:n melualueella asuvien määrä pienenee runsaasta 200 asukkaasta 12 asukkaaseen. Hankkeen karkea kokonaiskustannusarvio on 9,7 milj. €, josta moottoritien leventämisen osuus on 5,3 milj. € ja meluesteiden osuus 4,4milj. €. Meluesteiden toteuttaminen vaatii yksityiskohtaisempia estekohtaisia suunnitelmia. Meluesteiden sijoittaminen ja tien leventäminen vaativatpaikoin asemakaavanmuutoksia. Näiltä osin suunnittelua tulisi pikimmiten jatkaa.

Relevância:

30.00% 30.00%

Publicador:

Resumo:

Suojelusuunnitelma on laadittu Kerimäen Keplakon ja Rohvostinrinteen pohjavesialueille EAKR-osarahoitteisessa Pohjavesien suojeluohjelma, Itä-Suomi -hankkeessa. Hankkeen muut rahoittajat ovat Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus, Mikkelin Vesilaitos, Pieksämäen Vesi, Savonlinnan Vesi ja JJR (Juva-Joroinen-Rantasalmi). Keplakon pohjavesialueella on vedenottamo. Uusia vedenottamoiden paikkoja on tutkittu ja suunnitteilla on lisää tutkimuksia. Keplakon pohjavesialueella on entinen kaatopaikka ja autopurkaamo, joiden vaikutusten pohjavesitarkkailua olisi syytä jatkaa, etenkin jos alueen läheisyyteen tulee uusi vedenottamo. Suurin osa Rohvostinrinteen pohjavesialueesta on Natura- tai luonnonsuojelualueita. Keplakon pohjavesialueella on kylätaajama ja asutusta etenkin Keplakon vedenottamon lähellä. Alueelle on rakenteilla viemäriverkosto. Jätevedet tulee ensisijaisesti johtaa yleiseen viemäriverkkoon. Rohvostinrinteen pohjavesialueella on voimassa oleva maa-ainesten ottolupa. Uusia maa-ainestenottoalueita tai murskausasemia ei pidä perustaa luonnontilaisille alueille. Edellä mainitusta periaatteesta voidaan poiketa, mikäli maaperä- ja pohjavesitutkimukset osoittavat, että hydrogeologiset olosuhteet alueella ovat sellaiset, että toimintojen sijoittumisesta ei aiheudu pohjaveden pilaantumisvaaraa. Vedenottamoiden tai tutkittujen vedenottoalueiden lähisuoja-alueilla ei tule suorittaa lainkaan maa-ainestenottoa. Vanhat maa-ainestenottoalueet tulee kunnostaa ja maisemoida maa-ainestenottolupien mukaisesti. Mopoilu vanhalla maa-ainesten ottoalueella tulee lopettaa esim. puomien avulla, ja kiinnittää huomiota alueen maisemoitumiseen. Mikäli uusi vedenottamo rakennetaan tien 4731 itäpuolelle, tulee selvittää mahdollisuudet tiesuojauksiin. Pohjavesialueiden kautta tapahtuvat vaarallisten aineiden kuljetukset tulisi selvittää ja laatia toimintaohjeet onnettomuustilanteiden varalle. Kaavoituksessa on huomioitava se, että riskitoimintoja ohjataan pohjavesialueiden ulkopuolelle tai määrätään toiminnallisia rajoituksia. Suojelusuunnitelmien yhteydessä laadittiin toimenpideohjelmat, joissa esitetään toimenpidesuositukset toiminnoittain, joissa esitetään vastuutahot, valvontavastuutahot ja aikataulut. Toimenpideohjelmia seurataan ja päivitetään vuosittain. Etelä-Savon ELY-keskuksen tulisi olla seurantaryhmän koollekutsuja. Suojelusuunnitelmien seurantaryhmät ja vesienhoitosuunnitelmien työryhmät voidaan yhdistää. Suunnitelma tulee viedä Kerimäen kunnanvaltuuston hyväksyttäväksi.

Relevância:

30.00% 30.00%

Publicador:

Resumo:

Raskaiden ajoneuvojen kuljettajien lakisääteisiin taukoihin ja yöpymiseen soveltuvien pysäköintipaikkojen kysyntä pääkaupunkiseudulla on kasvanut ja toisaalta paikkojen tarjonta on vähentynyt, kun käytöstä on poistunut tai poistumassa rakennustoiminnan tai uusien liikennejärjestelyjen takia useita kuljettajien käyttämiä pysäköintialueita. Uudenmaan ELY-keskus selvitti syksyllä 2010 tehdyssä käyttäjälaskennoissa yhteensä 33 palvelualueen sekä pysäköinti- ja levähdysalueen käyttöä raskaiden ajoneuvojen pysäköintiin yöaikaan. Kartoitus kattoi 50 – 70 km säteellä Kehä III:lta sijaitsevat tärkeimmät raskaalle liikenteelle soveltuvat tauko- ja yöpymispaikat päätieverkon varrella. Laskennassa todettiin, että näillä alueilla oli pysäköitynä öisin noin 200 - 250 rekkaa ja alueiden pysäköintipaikoista on käytössä 70 – 90%. Noin joka kolmannelle alueelle oli pysäköitynä enemmän rekkoja kuin alueelle oli suunniteltu pysäköintipaikkoja. Suosituimpia yöpymispaikkoja ovat öisin auki olevat palvelualueet ja liikenneasemat, joilla on yleisesti pysäköitynä yöaikaan 15 – 30 rekkaa. Myös eräät levähdysalueet, joilla ei ole palveluja, ovat suosittuja yöpymispaikkoja. Esimerkiksi valtatien 7 Tammion levähdysalueella laskettiin 20 pysäköityä rekkaa, vaikka alue on mitoitettu vain 10 – 12 autolle. Rekkoja joudutaan pysäköimään yöllä myös henkilöautoille tarkoitetuille pysäköintipaikoille ja levähdysalueen ramppien varrelle. Selvityksen tuloksena todettiin, että valtatien 3 varrelta lähivuosina poistuvaa Keimolanportin palvelualuetta korvaava uusi Luhtaanmäen alue tulisi mitoittaa vähintään 30 – 50 rekka-auton yöaikaista pysäköintiä varten. Kysytyimmillä levähdysalueilla tulisi muuttaa liikenteenohjausta vastaamaan alueiden todellista käyttötarvetta siten, että ainakin yöaikaan sallitaan raskaiden ajoneuvojen pysäköinti myös henkilöautopaikoilla.

Relevância:

30.00% 30.00%

Publicador:

Resumo:

14 x 22 cm

Relevância:

30.00% 30.00%

Publicador:

Resumo:

Maantie 313 (Anianpellontie) on Asikkalan kuntakeskuksen Vääksyn ja Heinolan Vierumäen välinen seututie. Maantie 14133 (Salonsaarentie) on yhdystie, joka johtaa maantieltä 313 Päijänteen Salonsaareen. Maantien 313 kevyen liikenteen väylän rakentaminen välille Anianpelto–Loukkuharju kuuluu Uudenmaan ELY-keskuksen kevyen liikenteen tarveselvityksessä kiireellisimpään A1-luokkaan. Maantien 14133 kevyen liikenteen väylä välille Anianpellontie–Häkäläntie kuuluu em. tarveselvityksessä luokkaan B, mutta on Asikkalan kunnan maankäytön kehittämisen ja liikenneturvallisuuden kannalta tarpeellinen. Tässä toimenpideselvityksessä esitetään kevyen liikenteen väylän sijoittamista maantien 313 eteläpuolelle nykyisen väylän jatkeelle ja maantiellä 14133 kokonaan uusi väylä tien länsipuolelle. Perusratkaisu on päällysteleveydeltään 3,0 metriä leveä kevyen liikenteen väylä, joka erotetaan ajoradasta 5,0 metriä leveällä välikaistalla. Paikoitellen perusratkaisusta poiketaan paremman pystygeometrian saavuttamiseksi tai pysäkkijärjestelyjen ja maastoon sopeuttamisen parantamiseksi. Maantielle 14133 on esitetty kaksi vaihtoehtoa: ajoradan vähäinen siirto tai ajoradan linjauksen parantaminen. Maantielle 313 esitetään kolme saarekkeellista suojatietä ja maantielle 14133 kaksi. Suojateiden takia nopeusrajoitusta lasketaan tasolle 50 km/h koko suunnittelualueella lukuun ottamatta maantien 313 osuutta Salonsaarentien itäpuolella. Maantien 313 kevyen liikenteen väylän rakentamiskustannuksiksi arvioidaan noin 600 000 euroa. Maantien 14133 kevyen liikenteen väylän rakentamiskustannukset ovat vaihtoehdosta riippuen noin 390 000–490 000 euroa. Kevyen liikenteen väylien rakentaminen parantaa liikenneturvallisuutta ja alueen asukkaiden ja työntekijöiden liikkumisedellytyksiä. Kevyen liikenteen olosuhteet paranevat merkittävästi ja jalankulku ja pyöräily muuttuvat houkuttelevammiksi kulkumuodoiksi mm. työ- ja asiointimatkoilla. Hanke tukee myös valtakunnallisia aluekehitykseen ja ilmastopolitiikkaan liittyviä tavoitteita. Kevyen liikenteen väylistä laaditaan tie- ja rakennussuunnitelmat, kun hankkeiden rahoitus on tiedossa. Hankkeiden toteutumisajankohtaa voidaan arvioida sitten, kun ne sisältyvät Uudenmaan ELY-keskuksen tienpidon ja liikenteen suunnitelmaan.

Relevância:

30.00% 30.00%

Publicador:

Resumo:

Tämän diplomityön tavoitteena on ollut suunnitella uusi öljyntorjunnassa käytettävä puomiankkuri. Nykyisin käytössä olevat ankkurit ovat painavia, paljon tilaa vieviä, jäykkiä rakenteeltaan ja hankalia käyttää. Työn tavoitteena on ollut suunnitella rakenne, jossa muotoilun avulla pyritään korvaamaan ankkurin painoa ja saavuttaa hyvä tunkeutuminen eri pohjalaaduissa. Ankkurin suunnitteluun kuuluu merkittävänä osana materiaalinvalintaprosessi, jonka perusteella materiaaliksi valittiin kulutusteräs. Kulutusteräksen korkea lujuus ja hyvä kulumiskestävyys mahdollistavat ohuemman materiaalin käytön rakenteessa, jonka seurauksena rakenteen painoa saatiin vähennettyä merkittävästi. Ankkurin rakenteen suunnittelussa käytettiin hyväksi nykyisiä ankkurin rakenteita, joiden pohjalta hahmoteltiin eri variaatioita ankkureista. Suunnittelutyössä käytettiin hyväksi tyypillisiä ankkurirakenteita hyvien puolien kannalta, joita pyrittiin toteuttamaan uudessa ankkuri- rakenteessa. Ankkurin suunnittelu toteutettiin järjestelmällisen suunnittelun avulla, jossa ensin laadittiin ankkurille vaatimuslista. Tämän jälkeen laadittiin ankkurille toimintorakenne ja jakaminen osatoimintoihin. Ankkurin rakenteista toteutettiin kaksi eri versiota: sisävesillä ja merialueilla käytettävät ankkurit, joille laadittiin mitoitus. Työssä suunnitellun terävän tunkeutumisosan ja optimaalisen tunkeutumiskulman avulla ankkureiden painoa saatiin huomattavasti alhaisemmaksi, jonka seurauksena ankkurille saatiin kevyempi rakenne ja materiaalikustannukset pienenivät merkittävästi. Uusien ankkurien rakenne on pienemmän koon ja painon ansiosta käyttäjäystävällisempi.

Relevância:

30.00% 30.00%

Publicador:

Resumo:

Diplomityö tehtiin kunnallisessa omistuksessa olevaan kiinteistö- ja palveluyhtiöön. Työn tavoitteena oli suunnitella ja luoda uusi budjetointimalli, jota kohdeyritys pystyy hyödyntämään talousjohtamisessa. Mallin keskeisiä ominaisuuksia on tulevan tilikauden toiminnan rahamääräinen ennustaminen, jonka avulla yritys pystyy hinnoittelemaan kiinteistöjen ylläpitovastikkeet ja palvelukokonaisuudet. Työn teoriaosuudessa esitellään budjetoinnin keskeiset tehtävät sekä budjetointi-järjestelmän sisältö; budjetin rakenne, budjetointiprosessin vaiheet, erilaiset menetelmät ja sovellukset sekä sen kehittämiseen liittyvät edellytykset. Työssä on esitetty perinteiseen budjetointiin kohdistunutta kritiikkiä, joiden huomioiminen on tärkeää toimivan budjetointimallin luomisessa. Empiirisessä osiossa kuvataan mallin kehittämisen vaiheita, budjetointiprosessia sekä siihen luotuja ominaisuuksia. Mallin ominaisuuksiin kuuluvat budjetointilomakkeet, niiden väliset yhteydet sekä kuluvan tilikauden ennustaminen, joka perustuu toteumaan sekä budjetoituihin tietoihin. Budjetin seuranta on järjestetty yrityksen taloudenhallintajärjestelmässä. Luodun budjetointimallin avulla yritys pystyy paremmin suunnittelemaan ja ennustamaan tulevan tilikauden toimintansa. Mallin kehittäminen jo prosessina paransi kohdeyrityksen talousjohtamista. Kustannukset saatiin paremmin esille, jolloin tärkeimpiin eriin ja ongelmiin voidaan puuttua. Mallista saatavan ennusteen avulla yritys pystyy tekemään tarvittavia toimenpiteitä tilikauden aikana. Tulevaisuudessa budjetointimallia tulisi kehittää tukemaan paremmin strategista johtamista sekä huomioimaan paremmin suorituskyvyn seuraamisen näkökulma.

Relevância:

30.00% 30.00%

Publicador:

Resumo:

Suojelusuunnitelma on laadittu Kolman ja Kotkatharjun pohjavesialueille EAKRosarahoitteisen hankkeen nimeltään Pohjavesien suojeluohjelma, Itä-Suomi yhteydessä. Kolman pohjavesialueella on käytössä Kalalammen vedenottamo. Kotkatharjun pohjavesialueen Valvatuksen vedenottamo toimii varavedenottamona. Kotkatharjun pohjavesialue on luokiteltu vesipuitedirektiivin mukaiseksi selvityskohteeksi. Pohjaveden kemiallista tilaa ei voida tiedon puutteen vuoksi vielä arvioida. Pohjaveden laatu tulee selvittää Jormetin ja VT5 välillä sekä vanhoilla kunnostetuilla kaatopaikan ja lietealtaan alueella. Kolman pohjavesialue ei ole luokiteltu selvityskohteeksi tai riskialueeksi. Kolman pohjavesialueella on yksi voimassa oleva lupa, jonka mukaan soraa ja hiekkaa voidaan ottaa 60 000 m3. Lisäksi 40 000 m3 lupa on myönnetty ja se on parhaillaan lupaprosessissa. Kotkatharjun pohjavesialueella valtatie 5:n (vanha ja uusi linjaus) ympärillä on erittäin runsaasti maa-ainestenottoa. Tämän hetkisten soranottolupien (7 kpl) mukaisesti alueella voidaan ottaa soraa 1 040 000 m3. Uusia maa-ainestenottoalueita, asfalttiasemia tai murskausasemia ei pidä perustaa luonnontilaisille alueille. Vedenottamoiden tai tutkittujen vedenottoalueiden lähisuoja-alueilla ei tule suorittaa lainkaan maa-ainestenottoa. Pohjavesialueilla suojakerrokseksi tulisi jättää vähintään 4 metriä ja muodostumisalueella 4-6 metriä. Ottoalueilla on seurattava pohjaveden pintaa ja laatua. Vanhat maa-ainestenottoalueet tulee kunnostaa ja maisemoida. Uusi maisemointisuunnitelma VT5 uuden linjauksen ympäristöön Joroisten Kotkatharjun alueelle tulisi laatia. Arvioidun alueen suuruus on noin 20 hehtaaria. Kaavoituksessa on huomioitava se, että riskitoimintoja ohjataan pohjavesialueiden ulkopuolelle tai määrätään toiminnallisia rajoituksia. Golfkentän laajennusta ei tule tehdä keskeiselle pohjaveden muodostumisalueelle. Suojelusuunnitelmien yhteydessä laadittiin toimenpideohjelmat, joissa esitetään toimenpidesuositukset toiminnoittain, joissa esitetään vastuutahot, valvontavastuutahot ja aikataulut. Toimenpideohjelmia seurataan ja päivitetään vuosittain. JJR (Juva, Joroinen, Rantasalmi) teknisen toimen johdon tulisi olla seurantaryhmän koollekutsuja. Suojelusuunnitelmien seurantaryhmät ja vesienhoitosuunnitelmien työryhmät voidaan yhdistää. Suunnitelma tulisi käsitellä Joroisten kunnanvaltuustossa.

Relevância:

30.00% 30.00%

Publicador:

Resumo:

Tämän diplomityön tavoitteena on ollut suunnitella uusi öljyntorjunnassa käytettävä puomiankkuri. Nykyisin käytössä olevat ankkurit ovat painavia, paljon tilaa vieviä, jäykkiä rakenteeltaan ja hankalia käyttää. Työn tavoitteena on ollut suunnitella rakenne, jossa muotoilun avulla pyritään korvaamaan ankkurin painoa ja saavuttaa hyvä tunkeutuminen eri pohjalaaduissa. Ankkurin suunnitteluun kuuluu merkittävänä osana materiaalinvalintaprosessi, jonka perusteella materiaaliksi valittiin kulutusteräs. Kulutusteräksen korkea lujuus ja hyvä kulumiskestävyys mahdollistavat ohuemman materiaalin käytön rakenteessa, jonka seurauksena rakenteen painoa saatiin vähennettyä merkittävästi. Ankkurin rakenteen suunnittelussa käytettiin hyväksi nykyisiä ankkurin rakenteita, joiden pohjalta hahmoteltiin eri variaatioita ankkureista. Suunnittelutyössä käytettiin hyväksi tyypillisiä ankkurirakenteita hyvien puolien kannalta, joita pyrittiin toteuttamaan uudessa ankkuri- rakenteessa. Ankkurin suunnittelu toteutettiin järjestelmällisen suunnittelun avulla, jossa ensin laadittiin ankkurille vaatimuslista. Tämän jälkeen laadittiin ankkurille toimintorakenne ja jakaminen osatoimintoihin. Ankkurin rakenteista toteutettiin kaksi eri versiota: sisävesillä ja merialueilla käytettävät ankkurit, joille laadittiin mitoitus. Työssä suunnitellun terävän tunkeutumisosan ja optimaalisen tunkeutumiskulman avulla ankkureiden painoa saatiin huomattavasti alhaisemmaksi, jonka seurauksena ankkurille saatiin kevyempi rakenne ja materiaalikustannukset pienenivät merkittävästi. Uusien ankkurien rakenne on pienemmän koon ja painon ansiosta käyttäjäystävällisempi.

Relevância:

30.00% 30.00%

Publicador:

Resumo:

Diplomityö tehtiin Konecranes Oyj:lle, joka on nostureita valmistava ja niille kunnossapitopalveluita tarjoava suomalainen pörssiyhtiö. Työn kuluessa suunniteltiin ja toteutettiin siltanosturiavusteisiin automaattivarastoihin soveltuva simulointiohjelmisto ja varastonohjausjärjestelmä. Työssä keskityttiin pääsääntöisesti paperirullavarastoihin, mutta suunnitteluvaiheessa otettiin huomioon myös muut Konecranesin tarjontaan kuuluvat automaattivarastotyypit kuten vaakarulla ja kontti. Simulointiohjelmistolla mallinnetaan automaattivarastossa tapahtuvia liikkeitä. Käyttäjä pystyy näkemään nostureiden ja muiden varastossa olevien komponenttien liikkeet 3D- muotoisena simulaattorin käyttöliittymästä. Simulaattorin tavoitteena on helpottaa automaattivaraston suunnittelua ja nopeuttaa sen käyttöönottoa, sekä toimia myös vakuuttavana myyntityökaluna asiakaskontakteissa. Varastonohjausjärjestelmä tekee päätökset varaston tapahtumista ja ohjaa mm. nostureiden toimintaa. Diplomityön päämääränä oli perehtyä tarkasti nykyisen varastonohjausjärjestelmän toimintaan, kehittää uusi ratkaisumalli puutteiden sekä toiveiden perusteella ja lopulta osoittaa ratkaisumallin toimivuus ohjelmoimalla esittelyversio simulaattorista ja varastonohjausjärjestelmästä. Samaa varastonohjausjärjestelmää on määrä käyttää simulaattorissa ja tulevaisuudessa todellisen varaston ohjaamisessa. Asetetuista vaatimuksista johtuen järjestelmästä suunniteltiin mahdollisimman mukautuva. Työn lopputuloksena saatiin perusominaisuudet kattava 3D-simulaattori ja siihen liitetty varastonohjausjärjestelmä. Toteutuksen avulla oli mahdollista osoittaa ratkaisumallin toimivuus sekä esitellä ideaa laajamittaisemmin. Diplomityön kuluessa saatiin nykyisestä järjestelmästä kattavat tiedot ja pystyttiin määräämään suunta, kuinka kehitystyötä jatketaan.

Relevância:

30.00% 30.00%

Publicador:

Resumo:

Kirjallisuusarvostelu

Relevância:

30.00% 30.00%

Publicador:

Resumo:

Työssä tutkittiin Ruukki Oyj:n suorasammutetusta S960QC-teräksestä valmistetun kuormaakantavan levyjen ristiliitoksen pienahitsien lujuutta, muodonmuutoskykyä ja vaurioitumismekanismia laajaan kokeelliseen aineistoon perustuen. Tärkeimpänä muuttujana koematriisissa olivat eri MAG-hitsausprosessit. Perinteisen kuumakaarihitsauksen vertailukohteena oli Kemppi Oy:n uusi adaptiivinen valokaaren pituutta säätävä WiseFusion-hitsaustoiminto kuuma- ja pulssikaarihitsauksessa. Näiden kolmen hitsausprosessin rinnalla varioitiin erisuuruisia a-mittoja, eri hitsauslisäaineita ja hitsin erikylkisyyttä. Lisäksi juuritunkeuman estämisen vaikutusta hitsien käyttäytymiseen tutkittiin täydentävällä koesarjalla, jossa tunkeuman muodostuminen estettiin levyjen väliin asetetulla volframilevyllä. Työn perimmäisenä tavoitteena oli selvittää syy aiemmassa tutkimuksessa havaitulle pienahitsien vaurioitumiselle leikkautumalla sularajaa pitkin. Sularajan suhteellista pituutta saadaan kasvatettua estämällä hitsin juuritunkeuma ja absoluuttista pituutta saadaan lisää kateettipoikkeaman avulla. Lisäksi tutkimuksessa oli tarkoitus tuoda esille suurlujuusteräksisen liitoksen eri mitoituslähtökohdat (mm. lämmöntuonnin kontrollointi). Tämän vuoksi hitsausparametrit mitattiin jännitteen ja virran hetkellisiin arvoihin perustuen, jolloin kuuma- ja pulssikaarihitsauksen laskennalliset hitsaustehot ovat vertailukelpoisia. Koehitseistä valmistettiin hieet hitsien tarkan geometrian määrittämiseksi ja liitoksen mekaaniset ominaisuudet tutkittiin vetokokeella. Tulosten perusteella sularajavaurio aktivoituu pulssikaarella hitsatuissa koekappaleissa. Tämä aiheutunee pulssi- ja kuumakaarihitsauksen sularajan mikrorakenteiden eroavaisuudesta. Sularajavaurio näyttää huonontavan hitsien muodonmuutoskykyä, mutta jatkokokeita tuloksen verifioimiseksi on tehtävä. S960QC-teräkselle ominaisen pehmenneen vyöhykkeen vaurio ei aktivoitunut, vaikka Ruukin antamat jäähtymisaikasuositukset ylitettiin reilusti.

Relevância:

30.00% 30.00%

Publicador:

Resumo:

Lempäälään aiotaan rakentaa uusi kaukolämpölaitos, jossa polttoaineena käytettäisiin haketta. Nykyään Lempäälässä tuotetaan kaukolämpöä maakaasulla, jonka käyttämisestä halutaan siirtyä käyttämään lähialueilta saatavaa biopolttoainetta. Tässä työssä halutaan selvittää, mitä hyötyjä saataisiin hakkeen koneellisesta kuivauksesta. Työn toisena tavoitteena on suunnitella ja pohtia biopolttoaineterminaalin rakentamista sekä käsitellä hakkeen varastointia yleensä. Työssä tutustutaan hakkeeseen aiheesta kertovan kirjallisuuden avulla. Työssä on myös laskettu hakkeen kuivauksesta saatavia hyötyjä hakkeen lämpöarvoon sekä energiatiheyteen. Erityisesti perehdytään metsätähdehakkeeseen, rankahakkeeseen, kuorihakkeeseen sekä sahanpuruun. Laskelmien tuloksista on havaittu, että suurin hyöty hakkeen energiatiheyden parantumisessa saadaan kun hake kuivataan 35 % kosteuspitoisuuteen. Tämän jälkeen energiatiheyden paraneminen tapahtuu hitaammin. Hakkeen kuivauksesta saadaan myös muita hyötyjä kuin energiatiheyden paraneminen. Kuivan hakkeen käsittelyn ja varastoinnin on havaittu olevan vaivattomampaa kuin märän hakkeen. Biopolttoaineterminaalin ja voimalaitoksen tulisi sijaita rinnakkain, jotta hakkeen kuivauksesta saadaan mahdollisimman kustannustehokasta. Näin ollen syntyisi myös säästöjä hakkeen kuljetuksen suhteen. Biopolttoaineterminaalin rakentamista varten tarvittaisiin tilaa alustavien laskelmien perusteella noin yksi hehtaari. Työssä on myös laskettu biopolttoaineterminaalin rakentamisesta aiheutuvia kustannuksia sekä hakkeen kuljetuksesta koituvia logistiikka kustannuksia. Haketerminaalin ja voimalaitoksen sijaintia Lempäälässä on myös kartoitettu.

Relevância:

30.00% 30.00%

Publicador:

Resumo:

Työssä tarkastellaan Kaakkois-Suomen ELY-keskuksen alueen kaikkien seutu- ja yhdysteiden merkittävyyttä tieosittain. Seutu- ja yhdystieverkon tiejaksot, joiden KVL on alle 500 ajoneuvoa vuorokaudessa, kuuluvat tässä työssä vähäliikenteiseen tieverkkoon. Tiet, joiden KVL on vähintään 500 ajoneuvoa vuorokaudessa, kuuluvat keskivilkkaaseen tieverkkoon. Tarkasteltavan tieverkon kokonaispituudeksi muotoutui näin ollen 3 430 kilometriä. Merkitsevyysluokitus jakaantuu kolmeen pääluokkaan ja niihin sisältyviin yksittäisiin merkitsevyystekijöihin. Pääluokka 1 sisältää säännöllisen henkilöliikenteen, pääluokka 2 säännöllisen tavaraliikenteen ja pääluokka 3 muita tekijöitä. Koska vähäliikenteinen ja keskivilkas tieverkko eroavat merkityksellisesti ja liikenteellisesti toisistaan, laadittiin niille kunkin pääluokan osalta omat erilliset merkitsevyystekijänsä. Pääpiirteissään luokitus on molemmilla samansuuntainen, mutta eroja syntyy merkitsevyystekijöiden erilaisista painotuksista ja pääluokkien alla tarkasteltavista merkitsevyystekijöistä. Työn aikana käydyssä vuoropuhelussa keskusteltiin monien merkitsevyystekijöiden lisäämisestä osaksi merkitsevyysluokitusta. Osa vuoropuhelun aikaisista tekijöistä lisättiin osaksi merkitsevyysluokitusta, osa jätettiin perustellusti pois. Päätettyjen merkitsevyysluokkien, niiden pisteiden ja painoarvojen perusteella kullekin tieosuudelle laskettiin merkitsevyyspisteiden summa. Merkitsevyyspisteiden perusteella tieosat jaettiin neljään eri luokkaan, joista luokka 1 on merkittävin ja luokka 4 vähiten merkittävä. Merkitsevyysluokitukset toimivat apuna niin sanotun alemman tieverkon hankkeiden priorisoinnissa ja tienpidon ohjelmoinnissa. Työssä laaditun tietokannan avulla voidaan tehdä lisäanalyysejä esimerkiksi silloin, kun halutaan asettaa tiet parantamisen osalta kiireellisyysjärjestykseen. Merkitsevyysluokituksia voidaan hyödyntää esimerkiksi hoito- ja soratieluokituksissa, päällystettyjen teiden ylläpitoluokituksessa, rakenteen parantamishankkeiden priorisoinnissa, täsmähoitokohteita määritettäessä ja tien hallinnollisen luokituksen muutoksissa. Merkitsevyysluokitukset toimivat myös apuvälineenä sidosryhmien, kuten esimerkiksi maakuntaliittojen ja kuntien, kanssa käytävässä vuoropuhelussa. Tietokantaan on rakennettu myös herkkyystarkasteluosio. Muuttamalla minkä tahansa merkitsevyystekijän pistearvoa tai pääluokkien painotusta, muuttaa tietokanta jokaisen tieosan sijoitusta automaattisesti. Uusi sija samoin kuin sijamuutos näkyvät alkuperäisen sijoituksen vieressä, jolloin jokaisen tietokantaa käyttävän on helppo ja havainnollista tehdä haluamiaan herkkyystarkasteluja. Herkkyystarkastelun avulla voi myös reaaliajassa nähdä pisteytyksessä tapahtuvan muutoksen vaikutuksen luokituksen jakaumaan. Työkalu laskee automaattisesti luokituksen ja näyttää merkitsevyysluokkien kilometri- ja tieosajakauman.

Relevância:

30.00% 30.00%

Publicador:

Resumo:

Rajavartiomies voi rajavartiolaitokselle säädettyjä virkatehtäviä suorittaessaan joutua tilanteeseen, jossa hän on oikeutettu ja usein myös velvoitettu käyttämään voimaa. Tällöin puhutaan voimankäytöstä, joka tässä tutkimuksessa nähdään yläkäsitteenä. Voimankäyttö voidaan arvioida juridisesti tuomioistuimessa voimakeinojen käytöksi (rajavartio- ja poliisilaki), hätävarjeluksi (rikoslaki) tai lain vastaiseksi teoksi. Rajavartiomiehille koulutetaan voimankäyttöä peruskoulutuksensa aikana ja myöhemmin vuosittaisena työyksiköissä toteutettavana työpaikkakoulutuksena. Työyksiköissä koulutuksen suunnittelevat ja toteuttavat voimankäyttökouluttajiksi koulutetut rajavartiomiehet. Nämä voimankäyttökouluttajat työskentelevät myös itse operatiivisessa kenttätoiminnassa. Tässä tutkimuksessa voimankäyttöä rajavartiolaitoksessa tarkastellaan näiden voimankäyttökouluttajien näkökulmasta. Tämän tutkimuksen päätavoitteena oli tuottaa uutta tietoa ilmiöstä nimeltä voimankäyttö rajavartiolaitoksessa. Työn toinen tavoite oli saatuun uuteen tietoon perustuen, esittää konkreettisia ehdotuksia voimankäytön kehittämiseksi rajavartiolaitoksessa. Tutkimuksen päätavoitetta pyrin saavuttamaan kuvailemalla ensin voimankäyttöä ilmiönä oikeustieteellisestä ja ihmistieteellisistä näkökulmista. Tällä tavalla pyrin kuvailemaan ilmiötä mahdollisimman kokonaisvaltaisesti. Seuraavaksi hankin ilmiöstä empiiristä aineistoa verkkokyselyllä, joka suunnattiin yhteensä 62 voimankäyttökouluttajalle kolmeen rajavartiolaitoksen hallintoyksikköön, jotka olivat Kaakkois-Suomen rajavartiosto, Pohjois- Karjalan rajavartiosto ja Suomenlahden merivartiosto. Ilmiöstä tuotettu uusi tieto on kouluttajien käsityksistä fenomenografisella menetelmällä analysoidut ylä- ja alakategoriat. Yläkategoriat kuvaavat johtamista, koulutusta, operatiivista kenttätoimintaa, sekä rajavartiomiehen tarvitsemia henkisiä ja fyysisiä ominaisuuksia. Tutkimuksen tuloksista voidaan havaita voimankäytön rajavartiolaitoksessa olevan vähintään kohtuullisella tasolla, mutta kaikissa näissä yläkategorioissa on myös kipeästi kehitystä kaipaavia kohteita. Tutkimuksen kehittämistavoitetta pyrin saavuttamaan tulkitsemalla saamaani uutta tietoa hankkimani esiymmärrykseni perusteella, noudattaen Gadamerilaisen filosofisen hermeneutiikan periaatteita. Tällä tavoin muodostin 12 konkreettista kehitysehdotusta voimankäytön kehittämiseksi rajavartiolaitoksessa.