418 resultados para Laestadius, Lars Levi: Pieni saarnakokoelma
Resumo:
Tehdasyhdyskunnat on nähty usein jo kadonneen yhteisöllisyyden näyttämöinä, joissa kaikki yhdyskunnan jäsenet olivat kuin yhtä suurta perhettä – tai sitten ristiriitojen täyttäminä taistelukenttinä. Onko kaksijakoinen näkemys kuitenkin liian yksioikoinen? Mikä oikein oli tehtaan vaikutus yhdyskunnan yhteisyyteen? Inkeri Ahvenisto tutkii tehtaan tapoja rakentaa yhteisyyttä ja eroja pohjoiskymenlaaksolaisessa Verlan pahvitehdasyhdyskunnassa. Verla on mielenkiintoinen tutkimuskohde, koska yhdyskunnan kohtalaisen pieni koko sallii sen tutkimisen ruohonjuuritasolla tehtaan perustamisesta lakkauttamiseen saakka. Lisäksi Verla rakentaa voimakkaasti populaaria historiakuvaa Unescon maailmanperintökohteena. Mikä merkitys yhteisyydelle oli tehdasyhdyskunnan maantieteellä ja arkkitehtuurilla, ihmisillä verkostoineen, tehdastyöllä, politiikalla, paternalismilla ja hyvinvointikapitalismilla? Tehdasyhdyskunnan arki ja asukkaat pääsevät teoksessa ääneen laajan muistitietoaineiston kautta. Muistitietoa tulkitaan herkästi ja oivaltavasti, samalla kun se elävöittää kokonaisuutta. Kirja muodostaa kuvan yhdyskunnasta, jonka menneisyydessä on monta ääntä ja ulottuvuutta.
Resumo:
The strength properties of paper coating layer are very important in converting and printing operations. Too great or low strength of the coating can affect several problems in printing. One of the problems caused by the strength of coating is the cracking at the fold. After printing the paper is folded to final form and the pages are stapled together. In folding the paper coating can crack causing aesthetic damage over printed image or in the worst case the centre sheet can fall off in stapling. When folding the paper other side undergoes tensile stresses and the other side compressive stresses. If the difference between these stresses is too high, the coating can crack on the folding. To better predict and prevent cracking at the fold it is good to know the strength properties of coating layer. It has measured earlier the tensile strength of coating layer but not the compressive strength. In this study it was tried to find some way to measure the compressive strength of the coating layer and investigate how different coatings behave in compression. It was used the short span crush test, which is used to measure the in-plane compressive strength of paperboards, to measure the compressive strength of the coating layer. In this method the free span of the specimen is very small which prevent buckling. It was measured the compressive strength of free coating films as well as coated paper. It was also measured the tensile strength and the Bendtsen air permeance of the coating film. The results showed that the shape of pigment has a great effect to the strength of coating. Platy pigment gave much better strength than round or needle-like pigment. On the other hand calcined kaolin, which is also platy but the particles are aggregated, decreased the strength substantially. The difference in the strength can be explained with packing of the particles which is affecting to the porosity and thus to the strength. The platy kaolin packs up much better than others and creates less porous structure. The results also showed that the binder properties have a great effect to the compressive strength of coating layer. The amount of latex and the glass transition temperature, Tg, affect to the strength. As the amount of latex is increasing, the strength of coating is increasing also. Larger amount of latex is binding the pigment particles better together and decreasing the porosity. Compressive strength was increasing when the Tg was increasing because the hard latex gives a stiffer and less elastic film than soft latex.
Resumo:
Raportissa analysoidaan yrittäjyyskoulutuksen merkitystä yrittäjäksi ryhtymisessä ja kysytään, miten yrittäjyyskoulutus on onnistunut tehtävässä tuottaa yrittäjiä. Koulutuksen tuloksia tarkastellaan työmarkkinoille sijoittumisen,työmarkkinamenestyksen ja koulutuksen vaikuttavuuden näkökulmista. Viitekehys työlle on varsin käytännöllinen ja koulutussosiologinen. Ekspansiivisen koulutuspolitiikan keskeinen kiinnostuksen kohde, työllistyminen tai työllistyvyys, nähdään osana laajempaa koulutukseen ja edelleen työmarkkinoille valikoitumisen prosessia. Se, ketkä alun perin hakevat ja pääsevät johonkin koulutukseen, määrittää osaltaan myös lopputulosta. Oleellista on myös se, mitä koulutus antaa tai tuottaa eli työmarkkinoille sijoittumisessa sekä menestymisessä tarvittavia asenteita, taitoja ja tietoja. Miten esimerkiksi valmistuneet kokevat sen, mitä koulutus antaa tai miten he pystyvät hyödyntämään koulutusta pyrkimyksissään yrittäjäuralle. Tutkimuksessa on analysoitu yrittäjyyskoulutuksen tuloksia sekä määrällisin että laadullisin mittarein. Tutkimuksen kohderyhmänä ovat Tiimiakatemiasta sekä yrittäjyyden yksiköistä vuosina 2001-2005 valmistuneet (yhteensä 406 henkilöä). Kyseiset yksiköt ovat Suomessa ammattikorkeakoulujen yhteydessä tunnetuimmat yrittäjyyteen erikoistuneet opinahjot. Vastausprosentti yhden karhukierroksen jälkeen tammikuussa 2006 oli 48, eli vastanneita oli yhteensä 195. Vastanneista 65 prosenttia oli naisia. Aineisto on määrällisesti varsin pieni, mutta niin on myös yrittäjyyskoulutuksen volyymi huomioiden yksiköistä valmistuneiden määrät. Vastausprosenttia puolestaan voi pitää suhteellisen hyvänä. Vastanneiden joukko ei sinänsä poikkea muista ammattikorkeakoulutetuista pohjakoulutuksensa perusteella. Valtaosa oli hakeutunut koulutukseen lukiotutkinnolla ja ilman suurempia työelämäkokemuksia. Noin kolmanneksella oli ammatillinen perustutkinto. Tutkinnoista selvästi suosituimmat olivat merkonomin tai kaupan alan perustutkinto. Voi olla siis mahdollista, että varsin moni on hakeutunut koulutukseen sen vuoksi, että tarjolla on ollut tradenomin tutkinto. Verrattaessa yrittäjyyden yksiköistä yrittäjäksi ryhtyneiden määriä vuosina 2000-2004 ammattikorkeakoulututkinnon suorittaneiden yrittäjien määriin vuoden 2004 lopussa, yrittäjämäiset yksiköt ovat onnistuneet kasvattamaan yrittäjäksi lähteneiden osuutta useilla prosenttiyksiköillä. Toisaalta huomioitaessa kohderyhmän varsin yrittäjämäinen tausta, herää kysymys, miksei koulutuksen jälkeen useampikin olisi voinut päätyä yrittäjäksi? Ensimmäiseksi tulee huomioida aineiston poikkileikkauksenomainen luonne. Konkreettista tietoa siitä, kuinka moni loppujen lopuksi pidemmällä aikatähtäimellä sijoittuu yrittäjäksi tai lopettaa yritystoiminnan, ei ole. Tosin kysyttäessä valmistuneilta pidemmän aikavälin suunnitelmia, niistä, jotka kyselyhetkellä eivät toimineet yrittäjinä, ainoastaan noin 16 prosenttia suunnitteli ryhtyvänsä yrittäjäksi. Tulos kertoo siitä, että koulutuksen kautta yrittäjyyden ovet eivät kaikille halukkaille avaudu. Kyselyhetkellä yrittäjinä toimivista suhteellisen harva, yksi kolmesta, menestyi hyvin työmarkkinoilla kun arvioidaan ansioita ja yrittäjän menestymiseen liittyviä käsityksiä. Enemmistö luokittui yritystoimintansa heikosti kannattavaksi arvioineisiin, korkeintaan 1 200 euroa kuukaudessa ansaitseviin. Yritystoiminnan luonteesta kertoo myös se, että neljännes kyselyyn vastanneista oli harjoittanut liiketoimintaa jossain elämänsä vaiheessa. Syyt yritystoiminnan lopettamiseen ovat moninaiset, mutta yksi keskeisimmistä on yritystoiminnan kannattamattomuus. Tuloksien perusteella voidaan todeta, että yrittäjäksi ryhtyminen voi olla suhteellisen helppoa, mutta yrittäjänä menestyminen ei.
Resumo:
Työn tavoitteena oli selvittää soveltuvatko automaatiotrukit Inexin Espoon logistiikkakeskuksen toimintaympäristöön ja voidaanko niiden avulla saavuttaa kustannussäästöjä. Työn pääpainoalueena olivat kerääminen ja siihen läheisesti liittyvät toiminnot, kuten lähetysyksiköiden siirtäminen keräyksestä lähettämöön. Logistiikkakeskuksen keräystoiminnat ovat nykyisellään hyvällä tasolla. Vuonna 2005 käyttöönotettu puheohjattu keräysjärjestelmä, on tehostanut huomattavasti toimintaa ja vähentänyt keräysvirheitä verrattuna aikaisempaan tarrakeräykseen. Logistiikkakeskuksen toimintamalli on kuitenkin hyvin työvoimaa sitova, koska pääkeräysalueilla ei ole käytössä automaatiota. Tämän johdosta osittaisetkin automatisointimahdollisuudet haluttiin selvittää. Tutkimuksen perusteella keräykseen liittyviä toimintoja olisi mahdollista osittain tehostaa automaatiotrukkijärjestelmällä. Soveltuvien keräystehtävien osuus on kuitenkin melko pieni, joten investoinnin kustannukset nousevat suureksi verrattuna saavutettavaan hyötyyn. Lähetysyksiköiden lähettämöön siirtojen automatisoinnin haasteena on tilanahtaus ja suuri manuaalitrukkiliikenne.
Resumo:
Suomen ympäristönsuojelulaki (86/200) velvoittaa toiminnanharjoittajia olemaan selvillä päästöistään ja hakemaan ympäristöluvan ympäristön pilaantumisen vaaraa aiheuttavalle toiminnalle. Sellutehtaat tuottavat tietoa merkittävimmistä ilmaan johdettavista päästöistään mittaamalla niitä jatkuvatoimisesti. Tuloksia käytetään tiedottamisessa ja päätöksenteossa. Yksi tärkeimmistä käyttökohteista on ympäristöluvan ehtojen täyttymisen seuranta. Mittaustulosten on oltava luotettavia. Luotettavuutta voidaan arvioida vertailumittauksien ja mittausepävarmuustarkastelujen avulla. Tässä työssä määritettiin mittausepävarmuudet Imatran tehtaiden kuorikattilan (LCP-kattila) NOX-mittaukselle sekä sellutehtaan meesauunien ja soodakattiloiden mittauksille. Tämän jälkeen tarkasteltiin, kuinka mittausepävarmuus huomioidaan ympäristö¬luparajaseurannassa. Lopuksi arviointiin, kuinka jatkuvatoimisten mittalaitteiden laadunvarmistusstandardia SFS-EN 141481 voidaan soveltaa Imatran tehtailla. Tarkastellut jatkuvatoimiset mittaukset todettiin varsin luotettaviksi. Etenkin NOx¬mittaukset ovat luotettavia. Kuorikattila 2:lla luotettavuutta heikentää mittauspaikan epä¬edustavuus. Rikin yhdisteiden (SO2 ja TRS) mittausten luotettavuus on alhaisempi, koska mitattavat pitoisuudet ovat pieniä. Mittausten luotettavuus on kuin vertailumittausten. Kuorikattila 2:lla Mittausepävarmuus huomioidaan NOX-pitoisuuden lupaseurannassa LCP-asetuksen mukaisesti. Sellutehtaan TRS-päästöillä mittausepävarmuus voidaan huomioida joko LCP-asetuksen mukaisesti tai tilastomatemaattisesti. Kummallakin tavalla saadaan negatiivisia luparajaan verrattavia keskiarvoja. Standardia SFS-EN 141481 voidaan soveltaa kuorikattilalla mutta sellutehtaalla se voi olla epäkäytännöllistä, eikä välittömästi paranna mittausten luotettavuutta
Resumo:
Teräksen hyvällä lastuttavuudella tarkoitetaan useita eri tekijöitä, joita ovat esimerkiksi terän pitkä kestoikä, prosessin kannalta edullinen lastun muoto sekä lastuttavan kappaleen hyvä mittatarkkuus ja pinnan laatu. Materiaalin lastuttavuuden mittaamisella teräksen valmistaja pyrkii varmistumaan siitä, että asiakkaan teräkselle asettamat lastuttavuusvaatimukset täyttyisivät mahdollisimman hyvin. Tämä diplomityö on tehty Ovako Bar Oy Ab:lle Imatran terästehtaalle. Diplomityön tavoitteena oli kartoittaa olemassa olevat lastuttavuuskokeet ja laatia suunnitelma M-teräksen laadun testaamiseen soveltuvasta uudesta lastuttavuuskokeesta Ovakon yli 20 vuotta vanhan lastuttavuuskokeen eli Mq-kokeen tilalle. Mq-kokeen toimivuus on erittäin riippuvainen käytettävästä teräpalasta. Kyseisten teräpalojen valmistus on lopetettu eikä vastaavaa teräpalaa ole saatavilla. Tämän vuoksi oli tarve selvittää mahdollisuuksia korvata Mq-koe. Uuden lastuttavuuskokeen suunnittelua ohjaavat lastuttavuuskokeelle asetettavat vaatimukset, joita ovat luotettavuus, nopeus, helppokäyttöisyys ja pieni koemateriaalimäärän tarve. Tämän työn kirjallisuusosuudessa esitetyistä poraamalla, sorvaamalla ja jyrsimällä tehtävistä lastuttavuuskokeista ei löydy suoraa ratkaisua M-teräksen testaamiseen. Työn soveltavassa osuudessa esitetään kolme koevariaatiota uudeksi lastuttavuuskokeeksi. Ensimmäinen on Mq-koe täydennettynä sitä tukevilla lastuttavuuskokeilla ja siihen liittyvien ongelmien poistaminen. Toinen koevariaatio on pistosorvauskoe, ja kolmantena koekappaleen ja teräpalan väliseen resistanssiin perustuva koe. Kokeiden toimivuudesta M-teräksen testaukseen ei tarkalleen tiedetä, joten työssä on laadittu koejärjestely kokeiden toimivuuden testaamiseksi. Työn keskeisimpiä havaintoja on, että M-teräksen ja normaalin teräksen välinen ero terän kestoiässä mitattuna on kaventunut nykyaikaisten pinnoitettujen teräpalojen vuoksi. Tämä asettaa suuren haasteen uuden kokeen laadinnalle. Lyhyessä kokeellisessa osuudessa testattu pistosorvauskoe kuitenkin antoi myönteisiä tuloksia sen kehityspotentiaalista toimia M-teräksen lastuttavuuskokeena. Diplomityö antaa Ovakolle näkemyksiä erilaisista lastuttavuuskoe vaihtoehdoista ja niiden mahdollisista hyödyistä, haitoista ja mahdollisuuksista. Työssä esitettyjen vaihtoehtojen pohjalta pystytään laatimaan uusi lastuttavuuspikakoe.
Resumo:
Tämän työn tavoitteena oli löytää keinot taivekartongin riittävän z-suuntaisen lujuuden saavuttamiseksi tilanteessa, jossa runkokerrokseen annosteltavan hylyn määrää joudutaan pysyvästi vähentämään. Työn kirjallisuusosassa selvitettiin taivekartongin tärkeimmät ominaisuudet, joista tarkemmin tarkasteltiin palstautumislujuutta ja siihen vaikuttavia tekijöitä. Lisäksi käytiin läpi palstautumislujuuden mittausmenetelmät. Merkittävimpiä teoriaosassa käsiteltyjä palstautumislujuuteen vaikuttavia tekijöitä olivat massojen käsittely ja annostelu, kuivalujalisäaineiden käyttö sekä rainanmuodostus. Hylyn annosteluosuuden pienentäminen vähensi taivekartongin paksuussuuntaista lujuutta ja runkomassan vedenpoistovastusta, mutta samanaikaisesti lisääntyivät kartongin paksuus ja taivutusjäykkyys. Hylyn vähäisemmän käytön seurauksena menetettyä lujuutta ei pystytty palauttamaan hylyn jauhatuksen määrää lisäämällä, eikä kartonkikoneen runkoviiraosan vedenpoistoon vaikuttamalla. Kun hylyn annosteluosuus laskettiin 20 %:in, saavutettiin runkokerroksen riittävä lujuus ainoastaan runkomassan pääkomponenttina käytettävän hiokemassaseoksen jauhatusastetta nostamalla tai korvaamalla pieni osa hiokkeesta hyvin hienoksi jauhetulla mäntysellulla. Hiokkeen freeness oli laskettava tasolta 300 ml CSF tasolle 250 ml CSF. Vastaavasti mäntysellu oli jauhettava hyvin pitkälle (°SR 74) tai annosteluosuuden oli oltava vähintään 2 %, jolloin jauhatusaste °SR 49 oli riittävä. Vähäisemmällä hylyn käytöllä saavutettu etu vedenpoistossa saatettaisiin menettää näiden toimenpiteiden vaikutuksesta.
Resumo:
Tämän diplomityön lähtökohtana oli metallijätteen mittausmenetelmien kehittäminen Loviisan voimalaitoksella. Työn taustalla oli myös Säteilyturvakeskuksen antaman ohjeen YVL 8.2 ’Ydinjätteiden ja käytöstä poistettujen ydinlaitosten vapauttaminen valvonnasta’ uusinta. Työssä arvioitiin miten YVL 8.2 -ohjeen päivitys vaikuttaa Loviisan voimalaitoksen metallijätteen käsittelyyn vapautusmenettelyn osalta. Diplomityössä arvioitiin eri aktiivisuusmittausmenetelmien havaitsemia aktiivisuuksia metallijätteessä. Metallijätteen mittausmenetelmien arviointi aloitettiin kirjalliseen materiaaliin tutustumisella, jonka jälkeen mittausmenetelmiä verrattiin kokeellisesti. Verrattavia mittauksia olivat suora kontaminaatiomittaus, gammaspektrometrinen mittaus, kuiva-, märkä-, ja happopyyhintänäytteet sekä mittaus Condor E -monitorilla. Diplomityö sisältää myös arvioinnin ajoneuvojen säteilymittauslaitteiston käytöstä metallijätteen valvonnasta vapauttamisessa. Työssä arvioitiin myös mittausmenetelmän vaikutusta logistiikkaketjuun Loviisan voimalaitoksella ja kaiken metallijätteen loppusijoittamisen vaikutuksia. Nykyinen metallijätteen vapautusmenettely on raskas, eikä täysin uusitun ohjeen YVL 8.2 vaatimusten mukainen. Diplomityön tuloksena metallijätteen käsittelymenetelmäksi suositellaan metallijätteen vapauttamista valvonnasta seuraavin menettelyin. Pieni metallijäte tulisi huolellisen esimittauksen jälkeen pakata ja analysoida gammaspektrometrisesti. Suuret metallijätekappaleet tulisi analysoida pyyhintänäytteiden perusteella. Pyyhintänäytteiden analysointi kannattaisi suorittaa gammaspektrometrillä, koska sillä saavutetaan tarkin tulos ja se on täysin ohjeen YVL 8.2 vaatimusten mukainen. Loppusijoitusluolaan tulisi sijoittaa mahdollisimman pieni määrä vapauttamiskelpoista metallijätettä. Myös ajoneuvojen säteilymittauslaitteiston käyttöä varmentavana mittauksena tulisi tehostaa.
Resumo:
Samlingen med signum HB VIb finns vid huvudbiblioteket och innehåller litteratur om nationalekonomi till och med år 1999. Bankhistoriker ingår i denna samling. Vid Institutionen för samhällsekonomi och statistik finns dessutom en samling nationalekonomiskt litteratur. Nationalekonomisk litteratur har ingått i bokdonationer såväl från hemlandet som från Sverige. Bland donatorerna kan nämnas Gösta Söderholm, Lars Wasastjerna, J.V.Tallqvist och Tor von Wright. Samlingen har kompletterats med friexemplar som erhållits från 1919. Den nationalekonomiska litteraturen söks i Alma med sökfunktionen Signum och söktermen HB VIb. En del litteratur tryckt före 1980 skall sökas manuellt i huvudbibliotekets systematiska kortkatalog, men retroaktiv inmatning i Alma av litteratur tryckt mellan 1830 och 1979 pågår. Från och med år 2000 ingår den nationalekonomiska litteraturen vid huvudbiblioteket i en numerus currens-samling.