Automaatiotrukkijärjestelmän soveltuvuus logistiikkakeskuksen keräystoimintoihin


Autoria(s): Turpeinen, Jukka
Data(s)

20/10/2008

20/10/2008

2008

Resumo

Työn tavoitteena oli selvittää soveltuvatko automaatiotrukit Inexin Espoon logistiikkakeskuksen toimintaympäristöön ja voidaanko niiden avulla saavuttaa kustannussäästöjä. Työn pääpainoalueena olivat kerääminen ja siihen läheisesti liittyvät toiminnot, kuten lähetysyksiköiden siirtäminen keräyksestä lähettämöön. Logistiikkakeskuksen keräystoiminnat ovat nykyisellään hyvällä tasolla. Vuonna 2005 käyttöönotettu puheohjattu keräysjärjestelmä, on tehostanut huomattavasti toimintaa ja vähentänyt keräysvirheitä verrattuna aikaisempaan tarrakeräykseen. Logistiikkakeskuksen toimintamalli on kuitenkin hyvin työvoimaa sitova, koska pääkeräysalueilla ei ole käytössä automaatiota. Tämän johdosta osittaisetkin automatisointimahdollisuudet haluttiin selvittää. Tutkimuksen perusteella keräykseen liittyviä toimintoja olisi mahdollista osittain tehostaa automaatiotrukkijärjestelmällä. Soveltuvien keräystehtävien osuus on kuitenkin melko pieni, joten investoinnin kustannukset nousevat suureksi verrattuna saavutettavaan hyötyyn. Lähetysyksiköiden lähettämöön siirtojen automatisoinnin haasteena on tilanahtaus ja suuri manuaalitrukkiliikenne.

Identificador

http://www.doria.fi/handle/10024/42492

Idioma(s)

fi

Palavras-Chave #AGV #kerääminen #automaatio #trukki #logistiikkakeskus
Tipo

Master's thesis

Diplomityö