1000 resultados para tiedon siirtäminen
Resumo:
Työn tavoitteena on tehdä pohjatutkimus tarjoustoiminnan kehittämiseksi Larox Oyj:ssä. Työssä hahmotetaan haastatteluiden avulla tämänhetkiset ongelma-alueet tarjoustoiminnassa ja tiedonhallinnassa. Nykyisin suurimpina kehityshaasteina ovat rutiinityön manuaalinen hallinta, tiedon hankala saatavuus ja selkeiden yhteisten pelisääntöjen puuttuminen tarjoustoiminnassa. Näihin haasteisiin pyritään löytämään ratkaisuvaihtoehtoja. Työ sisältää teoriaosan, jossa käydään läpi projektin ominaispiirteitä, tarjoustoiminnan osuutta projektiliiketoiminnassa, elinkaarenaikaisen tiedonhallinnan keinoja sekä massaräätälöinnin toimintaperiaatteita. Tarjoustoimintaa pyritään kehittämään käsitellyn teorian, benchmark-vierailuilta saatujen ideoiden sekä haastatteluissa tulleiden toiveiden pohjalta. Tuloksena saadaan kehitysideat pitkäjänteiseen kehitystyöhön sekä nopeasti toteutettaviin toimenpiteisiin. Keskeinen kehitysidea on tarjouskonfiguraattorin kehitystyön aloittaminen. Sen avulla pyritään vähentämään tarjousinsinöörien työtaakkaa. Silloin tarjousinsinööreille jää aikaa toteuttaa osaamistaan haastavampien ja suurempien tarjouksien tekemisessä. Tuloksena on saatu neliportainen kehityspolku, jota kulkemalla päästään kohti hahmotettua tavoitetilaa. Työn tuloksia käytetään hyväksi aloitettaessa konfiguraattorin kehitys Laroxilla sekä kehitettäessä koko tarjoustoimintaa ja elinkaarenaikaista tiedonhallintaa yrityksessä.
Resumo:
Työn tarkoituksena on tutkia prosessinosturiliiketoiminnan rajatun arvoketjun ja - verkoston kustannuksia. Tavoitteena on selvittää valittujen vaihtoehtoisten valmistuspaikkojen toimintojen pohjalta yleinen arvoketju kustannuskertymineen. Lisäksi tavoitteena on kehittää taulukkolaskentaohjelmistoon perustuva laskentamalli tai perustyökalu kustannusten kasautumisen arviointiin. Edelleen pyrkimyksenä on löytää rakennetusta mallin avulla kehitys- ja jatkotoimenpiteiden kohteita. Työssä perehdytään aluksi arvoketju -viitekehykseen ja niihin seikkoihin joista se muodostuu kirjallisuudesta löytyvän tiedon pohjalta. Arvoketjuajattelu on yksinkertaisimmillaan yrityksen toimintojen tarkastelua kilpailukyvyn ja -edun näkökulmasta. Liiketoiminnan kehittyminen verkostomaiseksi vaatii kuitenkin laajemman ¿ arvoverkosto - tarkastelunäkökulman. Toisaalta liiketoiminnan pidemmän aikavälin kilpailukyvyn suunnittelu edellyttää syvällisempää arvoketjujen ja toimintojen tarkastelua ja hallintaa, jolloin tarvitaan kehittyneempiä laskentatoimen menetelmiä ja kustannuslaskentajärjestelmiä. Tutkimuksen empiirisessä osiossa arvoketjuajattelua ja arvoverkostoviitekehystä sekä kustannuslaskentamenetelmiä sovelletaan käytännön tapauksiin. Tulokset osoittavat tutkimukseen valittujen neljän valmistuspaikan kustannuskertymän ja -rakenteen. Kustannuskertymältään alhaisimmaksi osoittautui tuotantolaitos Saudi-Arabiassa, kunloppuasiakkaan sijainti on Qatarissa. Puolalainen tehdas osoittautui puolestaankilpailukykyisimmäksi, kun nosturin toimitusosoite on Italian pohjoisosaan. Tulosten perusteella kustannusrakenteiden suurimmat kustannuserät ovat kuljetus-, teräsrakenteen valmistus- ja suunnittelutoiminnot.
Resumo:
Tämän diplomityön keskeisenä päätavoitteena on luoda toimintamallivarustelutarvikkeiden kustannusten ja logistiikan hallinnalle. Päätavoite voidaan jakaa osatavoitteisiin, joita ovat tuotannon palvelutason parantaminen, kustannusten tarkempi kohdistaminen sekä kustannussäästöjen saavuttaminen. Työssä keskitytään kahden tavarantoimittajan toimittamiin varustelunimikkeisiin. Nimikkeistön analysoinnin perusteella valittiin uuteen toimintamalliinsopiva nimikkeistö. Teoriasta valittiin viitekehys, jonka ympärille uutta toimintamallia lähdettiin rakentamaan. Toimintamallin rungoksi valittiin VMI-malli eli täydennysyhteistyö. Lisäksi uuden toimintamallin rinnalle kehitettiin uusi kustannusten kohdistusmenetelmä. Tuotannon palvelutason voidaan katsoa parantuneen ja varaston sekä oston työmäärän vähentyneen jo työn aikana. Tiedon liikkuminen asiakkaan ja toimittajien välillä lisääntyi ja liiketoimintasuhteet tiivistyivät. Saatuja tuloksia verrattiin teorian ja tutkimuksen tuloksiin.
Resumo:
Diplomityön tavoitteena oli tutkia, miten uusi arkkitehtuurialusta soveltuu erään teolli-suusyrityksen tietojärjestelmien kehittämiseen ja sovellusten toteuttamiseen. Työssä keskeisin käsite oli ohjelmistoarkkitehtuuri ja siihen liittyvät suunnittelumallit sekä komponentit, jotka hyvin suunniteltuina toimivat perustana nopeammalle sovelluskehi-tykselle. Tutkimusmetodina käytettiin konstruktiivista (suunnittelutieteellistä) tutkimusmetodia. Sen vahvat ominaisuudet tukevat tutkimusaiheen innovatiivisuutta sekä soveltavan tie-teen käyttöä uuden tiedon tuottamiseksi. Heikkoutena voinee pitää tulosten analysoinnin vaikeutta, sillä evaluointi tapahtuu käytännöstä saatujen kokemusten perusteella. Työn tuloksena saatiin lisätietämystä komponenttiensuunnitteluun ja toteutukseen liit-tyvissä kysymyksissä. Lisäksi sovelluspalvelimelle luotiin joukko komponentteja, joita tullaan käyttämään jatkossa tietokantasovelluksissa: uusien komponenttien suunnittelua jatketaan ja järjestelmien suunnittelua muutetaan oliopohjaiseksi.
Resumo:
Tämän diplomityön tavoitteena on vertailla maailmanlaajuisen sähköalan yhtiön kanavapartneriohjelmaa yhtiön kilpailijoiden vastaaviin ohjelmiin, sekä laatia yhtiön käyttöön konkreettinen työkalu kanavapartneriohjelmien vertailua varten. Tavoitteena on myös tutkimuksessa kerätyn tiedon perusteella selvittää yhtiön kanavapartneriohjelman vahvuudet ja heikkoudet. Tässä diplomityössä tutkimusongelmaa on ensin tarkasteltu kirjallisuuden valossa, keskittyen kirjallisuuteen kilpailijavertailusta sekä jakelukanavista. Kilpailijavertailu, benchmark,on kuvattu tässä yhteydessä osana laadunhallintaa, painottaen yleisesti käytössä olevaa Campin 10 askeleen kilpailijavertailuprosessia. Tässä tutkimuksessa tarkasteltavat jakelukanavateoriat on jaoteltu kahteen osaan; jakelukanavan rakennetta käsitteleviin teorioihin sekä jakelukanavan hallintaa käsitteleviin teorioihin. Ensin mainitussa keskitytään lähinnä jakelukanavamalleihin ja -tyyppeihin, ja toisessa lähemmin partneri -käsitteeseen; kumppanuuteen, kanavapartnereihin ja kanavapartneriohjelmiin. Tavoitteena oli kerätä mahdollisimman tarkkaa ja ajankohtaista tietoa tutkimuksen kohteena olevien kilpailijayritysten kanavapartneriohjelmista. Tämä osoittautui varsin haastavaksi tehtäväksi. Tarpeeksi tietoa saatiin kuitenkin kerättyä sekä kirjallisuudesta että tehdyn kyselyn avulla, mikä mahdollisti alkuperäisenä tavoitteena olleen kilpailijavertailun sekä sen pohjalta tehdyt analyysit.
Resumo:
Työn tavoitteena oli selvittää tullivastuiden jakautuminen toimijoiden välillä kontin eri kulkuvaiheissa sekä kartoittaa mahdolliset ongelmakohdat. Aluksi selvitettiin toimintaa nykyisessä muodossa ja transitoliikenteen kehitystä viime vuosina Suomessa sekä Trans-Siperian radan merkitystä transitoliikenteelle. Työssä tarkasteltiin tullilainsäädäntöä tullittomille tavarankäsittelyalueille ja sentoteuttamista Mustolan logistiikkakeskuksen vapaa-alueella. Tullilainsäädännöiija nykyisen vapaa-alueen toiminnan pohjalta tutkittiin eri vaihtoehtoja, joita tullittomat tavarankäsittelyalueet tarjoavat. Toimintaa vapaa-alueella tarkasteltiin turvallisuuden ja palvelun tehokkuuden varmistamiseksi. Tullivastuut ja velvollisuudet vapaa-alue toiminnassa ovat erittäin yksiselitteiset tullilainsäädännön perusteella. Toiminnassa ei havaittu puutteita tullivarastoinnista aiheutuvien vastuiden ja velvollisuuksien täyttämisessä. Vapaa-alueen toiminnassa tiedon kulku ja sen reaaliaikaisuus ovat turvallisuuden kannalta erittäin tärkeitä.
Resumo:
Työn tarkoituksena oli kartoittaa ja tehdä esiselvitys Business Intelligencen(BI) mahdollisuuksista tiedon hallinnassa. Tavoitteena oli selvittää, kuinka yritys voi tietotekniikan avulla paremmin hyödyntää operatiivisten järjestelmien tuottamia tietoja päätöksenteon tukena. Työssä sovellettiin konstruktiivista tutkimusotetta. Business Intelligence -teknologiaan tutustuttiin aluksi kirjallisuuden avulla. Ongelmaa lähestyttiin selvittämällä kohdeyrityksen tiedonhallinnan nykytila ja siihen liittyvät ongelmat. Käyttäjävaatimukset selvitettiin strukturoidulla kyselytutkimuksella. Lisäksi työn empiriaosuudessa tutustuttiin kahteen Business Intelligence -toteutukseen ja arvioitiin teknologian kypsyyttä suhteessa asiakasvaatimuksiin. Tiedonhallinnalta toivottiin joustavuutta ja helppokäyttöisyyttä.Erityisesti tutkimuksessa esiin nousi se, että tiedon jakeluun tarvitaan monipuolisempia vaihtoehtoja. Käyttäjät olivat valmiita hyödyntämään uusia BI-ominaisuuksia varsin laajalti. Haastavinta tutkimuksessa oli liiketoiminnan ymmärtäminen. Suurimmat BI-teknologian puutteet havaittiin loppukäyttäjän sovelluksissa. Tietovarastointiprosessiin liittyvä teknologia todettiin toimivaksi.
Resumo:
Työn tavoitteena oli kehittää yrityksen liiketoimintaprosessikuvausta, mallintaa eräiden siinä esitettyjen toimintoryhmien ja yksittäisten toimintojen kuormitukset sekä tutkia toimintolaskennan käyttöönottomahdollisuuksia yrityksessä. Työssä on tuotu esille kapasiteettiin ja resursseihin liittyviä käsitteitä, kuten kapasiteettipäätösten ajoitus, resurssitarvesuunnittelu ja resurssien kohdistaminen. Työssä on myös tarkasteltu perinteisen kustannuslaskennan ja toimintolaskennan välisiä eroja. Aiempaa tutkimustietoa on käytetty asetettujen tavoitteiden saavuttamiseen. Liiketoimintaprosessikuvausta on muokattu vastaamaan paremmin yrityksen nykyistä rakennetta. Toimintojen kuormitukset on mallinnettu liiketoimintaprosessikuvauksesta ja kyselyistä saadun tiedon perusteella. Toimintolaskennan käyttöönottomahdollisuuksien arviointiperusteena on käytetty toimintolaskennan laskennallista toteutettavuutta yrityksessä. Työn ensimmäinen tulos on yksinkertaisempi ja monikäyttöisempi liiketoimintaprosessikuvaus, jota voidaan käyttää henkilöstöhallinnossa ja yrityksen toiminnan kehittämiseen. Toinen tulos on kuormitusmalli, jota voidaan käyttää muun muassa tulevaisuuden kapasiteettitarpeen arvioimiseen. Työnkolmas tulos on analyysi toimintolaskennan käyttöönottomahdollisuuksista ja työnumeroperusteisen kustannusten kohdistamisen periaatteet.
Resumo:
Diplomityön tavoitteena oli lyhentää hankinnallisin keinoin DD-pesurin toimituksen kokonaisläpimenoaikaa Savonlinna Works Oy:lla. Kirjallisuustutkimuksessa perehdytään tutkimaan hankinta- ja toimitusprosessia sekä läpimenoaikaa. Käsiteltäviä alueita ovat hankintastrategia, tuotekategoriat ja teknisen tieto. Empiirisen osan alussa kuvattiin Savonlinna Works Oy:nnykytilaa. Käsiteltäviä osa-alueita olivat kriittiset hankinnat, joiden pääongelmina havaittiin olevan toimittajaverkon ja teknisen tiedon hallinta. Empiirisenosan tiedot ovat kerätty haastattelujen ja intranetin avulla. Empiirinen osa perustuu kirjallisuuteen, joka on peräisin artikkeleista ja kirjoista. Työn tuloksena Savonlinna Works Oy:lle luotiin hankintastrategia ja tuotekategoriat, joiden avulla toimittajia hallitaan. Teknisen tiedon hallinnassa ratkaisuksi kehitettiin työkaluja, joiden avulla tieto on paremmin sitä tarvitsevien käytettävissä.
Resumo:
Sosiaalinen pääoma on viime aikoina ollut suosittu tutkimusaiheeri tieteenaloilla maailmanlaajuisesti. Tästä huolimatta yritysjohtajien rooliasosiaalisen pääoman rakentajana ja innovaatiotoiminnan edistäjänä on tutkittu melko vähän. Aiemmat tutkimukset ovat osoittaneet, miten sosiaalinen pääoma mahdollistaa tiedon ja muiden resurssien nopeamman ja paremman saatavuuden. Tämä tapaustutkimus keskittyy yrityksen johtajan rooliin, erityisesti yrittäjänä toimivien pk-yritysten johtajien rooliin. Tavoitteena on kerätä tietoa siitä, miten johtajat ovat kehittäneet ja kokeneet sosiaalisen pääoman. Tavoitteena on myös tutkia kuinka sosiaalinen pääoma on vaikuttanut innovaatiotoimintaan. Tutkimuksen empiirinen osuus perustuu kahden pk-yrityksen yrittäjä-johtajan haastatteluihin. Tutkimuksessa havaitaan, että sosiaalinen pääoma on tärkeintä johtajan suhteissa avainasiakkaisiin ja rahoittajiin. Nämä kontaktit ovat elintärkeitä myöskoko yrityksen suoriutumisen kannalta. Johtajan kyky luottaa ja olla luotettu on yksi sosiaalisen pääoman edellytyksistä. Tiivis yhteistyö teknologiainnovaatioiden kehitystyössä ei ole mahdollista ilman hyviä suhteita ja osapuolten keskinäistä luottamusta. Tutkimus myös tuo esiin miten yrityksen alkuvaiheessa johtajanrooli sosiaalisen pääoman rakentajana ja innovaatiotoiminnan edistäjänä on keskeinen.
Resumo:
Pro gradu -tutkielman tavoitteena on operationalisoida T&K- yhteistyön prosessimaista luonnetta, eli tarkemmin sanottuna analysoida T&K-yhteistyösuhteidenmuodostumista ja motiiveja. Tutkielman hypoteesit muodostettiin analysoimalla yrityksen teknologiastrategiaan perustuvia uuden tiedon tuonnin ja olemassa olevan tiedon hyväksikäytön oppimistavoitteita. Motivaatio T&K- yhteistyölle syntyy mahdollisuudesta T&K- projektien riskien jakamiseen. T&K- yhteistyön motiiveja analysoitiin transaktio- ja byrokratiahyötyjen, jotka pohjautuvat mittakaava- ja synergiaeduille, lähteitä arvioiden. Hypoteeseja testattiin 276 suomalaisen teollisuusyrityksen otoksella. Otoksen yrityksillä oliollut T&K- toimintaa. Otos perustuu kyselyyn, joka toteutettiin Lappeenrannan teknillisen yliopiston kauppatieteiden osastolla vuonna 2004. Hypoteeseja testattiin tilastollisilla menetelmillä; lineaarisella regressioanalyysillä, parillisten ja riippumattomien otosten t-testeillä. Validiteetti- ja multikollineaarisuusongelman todennäköisyydet on huomioitu. Hypoteesit vahvistuivat osittain. Teknologisella epävarmuudella ja monimutkaisuudella ei ole suoraa vaikutusta T&K- yhteistyön intensiivisyyteen. Teknologisella epävarmuudella on osittainen vaikutus teknologiastrategian valintaan. Yrityksen transaktio- ja byrokratiahyödyt riippuvat teknologisista kyvykkyyksistä. Vain korkean teknologian alan yritykset saavuttavat hyötyjä myös intensiivisesti T&K- yhteistyösuhteita koordinoimalla. Teknologiaintensiivisyyteen perustuvien erot perustuvat teknologisen tiedon luonteeseen toimialalla. Transaktiokustannusteorian mukainenkustannusten minimointi ja kompetenssiperusteisten teorioiden mukainen strategisointi selittävät komplementaarisesti T&K-yhteistyösuhteiden muodostumista ja yrityksen rajojen määräytymistä.
Resumo:
Uudistumiskyvyn suurimmat esteet johtuvat tietämyksen luomisprosessin epäonnistumisesta. Epäonnistumisen taustalla ovat tiedon lukkiutuminen organisaation konteksteihin ja organisaation kyvyttömyys uudistua toimintaympäristön muuttuessa. Jatkuva uudistuminen edellyttää organisaatiolta tietämystä. Tämä on edellytyksenä organisaation kyvylle tunnistaa dynaamisiakyvykkyyksiään ja luoda tietämyksestään merkitystä, mikä mahdollistaa uuden oppimisen. Uuden oppiminen luo perustan organisaation kyvylle uudentaa, kehittää jainnovoida toimintaansa. Uutta oppiakseen organisaation on luotava edellytykset tietovirtojen virtaamiselle organisaation ulkopuolelta sisäpuolelle. Tämän tekee mahdolliseksi organisaation henkilöstö, joka ymmärtää asiakasrajapintojen kautta tulevan ulkopuolisen uuden tiedon strategisen merkityksen.Tiedon strategisen merkityksen ymmärtämiseksi, henkilöstön osaamista on kehitettävä organisaation henkilöstöstrategian välityksellä. Henkilöstöstrategiaprosessi kertoo sen, miten organisaatio aikoo henkilöstön kehittämisen toteuttaa. Henkilöstöstrategiaprosessin onnistuminen edellyttää organisaation kontekstien tiedostamista ja niiden merkityksen ymmärtämistä kollektiivisen strategisen tietämyksen luomisessa.
Resumo:
Työ tutkii yritysportaalin roolia organisaation tietojohtamisessa. Tutkimusongelman ratkaisemiseksi luodaan viitekehys, jossa yritysportaalin ja tietojohtamisen teoriat linkittyvät. Työn empiirisessä osassa viitekehys on pohjana case-yritykselle rakennettavalle yritysportaalille. Laadullinen tutkimus käsittää teoriaosuuden sekä osallistuvaan case-tutkimukseen perustuvan empiriaosuuden. Työn runko muodostuu kahden vastakkaisen tietojohtamisajattelun vuoropuhelusta, jotka ovat informaatioteknologiaan- ja strategiseen johtamiseen perustuvat näkökulmat. Toimivan tietojohtamismallin täytyy sisältää molemmat aspektit. Jokainen organisaatio tarvitsee informaation hallintaan liittyviä toiminnallisuuksia ja täten eksplisiittisen tiedon hallinta tietojärjestelmien avulla on onnistuneen tietojohtamisen kulmakiviä. Tätä perusinfrastruktuuria on mahdollista laajentaa hiljaisen tiedon hallintaan perustuvilla tietojohtamismenetelmillä. Työn ratkaisu näiden kahden näkemyksen, 'kovan' informaatioteknogiaan painottuvan sekä 'pehmeän' ihmisnäkökulman integrointiin, on yritysportaali. Työssä käytettävä yritysportaalin viitekehys rakentuu kolmeen päätoiminnallisuuteen; sisällönhallintaan, yhteistyöominaisuuksiin ja liiketoimintatiedon hallintaan. Työ todistaa yhteyden viitekehyksen sekä tietojohtamisen perusmallien, kuten tietojohtamisen prosessimallin sekä tietoympäristöjen välillä. Yritysportaali voi täten toimia, ei ainoastaan yksittäisten tietojohtamistyökalujen implementoinnissa, vaan tietojohtamisstrategian luomisen apuna tarjoten alustan tai 'katalyytin' kokonaisvaltaiselle tietojohtamiselle.
Resumo:
Tutkielman tavoitteena oli laatia Martela Oyj:n-käyttöön asiakkuuden arvoa määrittävä mittaristo, jonka avulla yrityksessä voidaan kehittää asiakkuudenhallintaa sekä asiakkuuden arvoa ja kannattavuutta. Tutkielman tavoitteeseen pääsemiseksi käytettiin konstruktiivista tutkimusmenetelmää. Mallin laatimiseksi perehdyttiin asiakkuudenhallinnan doktriiniin sekäcase -yrityksen nykyisen asiakkuudenhallinnan ongelmiin ja kehittämistarpeisiin. Näiden pohjalta laadittiin asiakkuuden arvoa määrittävä mittaristo, jonka avulla valittu otos yrityksen asiakkaista analysoitiin. Tutkimuksen keskeisempiä tuloksia on laadittu arvoanalyysimalli, jota voidaan jatkossa käyttää apuna asiakkuuksien johtamisessa ja asiakkuudenhallinnan kehittämisessä. Mallin avulla tutkittiin kaikki suurasiakasryhmän asiakkuudet ja tuloksia voidaan hyödyntää heti käytännössä mm. hoitomallien kehittämisessä sekä potentiaalien hyödyntämisessä. Tutkimuksen tuottaman tiedon avulla asiakkuuksien johtamista voidaan tehostaa ja vaikuttaa asiakkuuden arvon kehittymiseen. Tutkielmantulosten avulla voidaan yrityksessä aloittaa asiakkuudenhallinnan nykytilan systemaattinen kehittäminen sekä käynnistää asiakaskannattavuuden laskennan kehittämisprojekti.
Resumo:
Tutkielmani aiheena on Sarbanes-Oxley -lain vaikutukset suomalaisten pörssiyhtiöiden sisäiseen valvontaan. Tavoitteenani on tutkia, millaisia vaikutuksia Sarbanes-Oxley -lailla on ollut hyvään johtamis- ja hallintojärjestelmään Suomessa ja ennen kaikkea sisäiseen valvontaan. Päästäkseni tavoitteeseen olen tutkinut, mitkä lait, säädökset ja ohjeistukset säätelevät corporate governancea Suomessa ja millainen on näiden ohjeiden sisältö. Olen suorittanut tutkimuksen normatiivisena, eli tavoitteeni on selvittää, millainen hyvän johtamis- ja hallintojärjestelmän pitäisi Suomessa olla, ja miten Sarbanes-Oxley on vaikuttanut näihin vaatimuksiin. Tutkimus on puhtaasti teoreettinen eikä sisällä empiiristä osaa. Corporate governancea ohjaa Suomessa lainsäädäntö ja monet erilaiset lain-säädäntöä täydentävät säädökset. Tärkeimmiksi corporate governancea koskeviksi arvoiksi nousevat riippumattomuus, avoimuus, tiedon läpinäkyvyys ja ennen kaikkearehellisyys. Sarbanes-Oxley laki on tuonut paljon uusia vaatimuksia lain piirissä oleville yhtiöille. Se sisältää paljon ohjeistusta koskien riippumattomuutta.Sarbanes-Oxley - laki on lisännyt tarkastusvaliokunnan roolia yritysten toiminnassa. Yhtiön johdolta SOX vaatii muodollisia todistuksia osallisuudesta talousraportoinnin prosessissa. Sarbanes-Oxley -laki lisää myös yhtiön raportointivaatimuksia merkittävästi, ja tästä syystä tietoa yhtiöistä onkin saatavilla enemmän kuin koskaan. Sarbanes-Oxley -laki on vaikuttanut suuresti yhtiöiden sisäiseen valvontaan. SOX vaatii, että yhtiön on raportoitava sen sisäisessä valvonnassa havaituista heikkouksista. Yhtiön täytyy myös tutkia sen sisäisen valvontajärjestelmän tehokkuutta säännöllisesti. Johdon tai sisäisen tarkastuksen on tehtävä tästä valvonnasta oma raporttinsa. Corporate governancea koskeva lainsäädäntö ja muuohjeistus muuttuu jatkuvasti sekä Suomessa että muualla maailmalla. Kehitystä on seurattava sekä kotimaassa että ulkomailla ja ohjeistusta päivitettävä tarvittaessa.