Vaikutusperusteiset konseptit : EBO-, EBAO-, SOD- ja CA-käsiteanalyysi

Tutkimuksessa tarkastellaan vaikutusperusteisuuteen pohjautuvia uusia sotataitoa soveltavia konsepteja kuvaavia käsitteitä ja niiden sisältöä. Tutkimuksessa tuodaan myös esiin sellaisia syitä ja tekijöitä, jotka ovat johtaneet tai mahdollistaneet uusien konseptien synnyn ja kehittämisen. Asioita tarkastellaan nimenomaan vaikutusperusteisuuden näkökulmasta. Tarkastelun kohteena olevat käsitteet ovat EBO (Effect Based Operations), EBAO (Effect Based Approach to Operations), SOD (Systemic Operational Design) ja kokonaisvaltainen lähestymistapa, CA (Comprehensive Approach). Työn keskeisinä johtopäätöksinä esitetään seuraavat tutkimustulokset: Asevoimiin kohdistuneet rakenteelliset muutokset ovat johtaneet länsimaisissa asevoimissa joukkojen supistamiseen sekä uuden tyyppisen teknologisen toimintakyvyn ja toimintatapamallien luomiseen. Verkostokeskeinen sodankäynti ja erityisesti sen mahdollistama yhteinen tilannekuva toimivat vaikutusperusteisten konseptien mahdollistajana ja niiden ydinprosessien tukena erityisesti, kun asiaa tarkastellaan teknologiselta kannalta. Verkostosodankäynti, kuten nykypäivän talo-uselämäkin, nojaa nopeaan päätöksentekoon, kustannusten minimointiin ja teknologian luomiin mahdollisuuksiin verkottuneessa maailmassa. Taloudellisuusajattelu, tuhovaikutusten minimoinnit, omien tappioiden välttäminen ja niin edelleen, toistuvat eri yhteyksissä uusilla termeillä. Yhteinen nimittäjä on kustannustehokkuus. Mikään ei ole kuitenkaan perustavasti muuttunut. Kaikki se, mitä sodankäynti on ja on ollut, tulee säilymään.

VII armeijakunnan keskittäminen Persianlahden sodassa 1990-1991

Irak hyökkäsi Kuwaitiin elokuussa 1990 ja 48 tunnin kuluessa Kuwait oli miehitetty. Kansainvälinen yhteisö reagoi invaasioon nopeasti ja vaati Irakia poistumaan Kuwaitista. Yhdistyneiden kansakuntien Turvallisuusneuvoston langettamista pakotteista ja toistuvista vaatimuksista huolimatta Irak ei antanut periksi. Jo heti hyökkäystä seuranneina päivinä aloitettiin kansainvälisen koalition muodostaminen Yhdysvaltojen johtamana. Ensimmäisessä vaiheessa tarkoituksena oli Saudi-Arabian suojeleminen. Sen jälkeen, kun kävi todennäköiseksi, ettei Irak poistuisi Kuwaitista ilman voimankäyttöä, aloitettiin Saudi-Arabiassa olevan joukon vahventaminen siten, että voima riittäisi Irakin pakottamiseen pois Kuwaitista. Tässä vaiheessa päätettiin VII armeijakunnan keskittämisestä. Tutkimuksen pääkysymys on miten VII armeijakunnan keskittäminen toteutettiin. Lisäksi selvitetään miten huolto oli toteutettu yhdysvaltalaisten joukkojen osalta Saudi-Arabiassa. Tutkimusmenetelmänä on lähdekritiikki ja lähteinä julkiset asiakirjat. Tutkimuksen näkökulma on huollollinen. Ensimmäisessä pääluvussa selvitetään kriisin kehittymistä sekä muita tapahtumia ennen päätöstä VII armeijakunnan keskittämisestä. Lisäksi luvussa on käsitelty yhdysvaltalaisten joukkojen huollon toteutus Saudi-Arabiassa. Toisessa pääluvussa keskitytään VII armeijakunnan keskittämiseen ja vastataan tutkimuksen pääkysymykseen sekä pääosaan alakysymyksistä. Kolmannessa pääluvussa on yhdistelmä johon on koottu tutkimuskysymysten vastaukset tiivistettynä.

Ahvenanmaan strateginen merkitys

Ahvenanmaan erityisasemaa määrittävistä kansainvälisistä valtiosopimuksista vanhin on liki 150 vuotta vanha ja uusin on vuodelta 1947. Vaikka maailma on näistä ajoista muuttunut, Ahvenanmaan asemaa pidetään itsestään selvänä. Tämä tutkimustyö kokoaa yhteen tärkeimmät Ahvenanmaata käsittelevät historialliset tapahtumat ja valtiosopimukset sekä käsittelee niiden merkitystä nykypäivänä Suomen ja Itämeren näkökulmasta katsottuna. Tutkimustyössä käsitellään geopoliittisen analyysin ja voimavara-analyysin avulla Ahvenanmaata alueena, joka sijaitsee keskellä Itämerta, sekä Ahvenanmaan strategista merkitystä yhteiskunnallisesti ja sotilaallisesti tarkasteltuna. Lisäksi tutkimustyössä selvitetään mahdollisen sotilaallisen liittoutumisen merkitystä Ahvenanmaan asemalle ja erityisjärjestelylle. Tutkimustyö on luonteeltaan teoreettinen, ja sen tutkimusmenetelmä on laadullinen asiakirjatutkimus, jota on täydennetty asiantuntijahaastatteluilla. Tutkimusongelma on: “Mikä on Ahvenanmaan strateginen merkitys yhteiskunnallisesti ja sotilaallisesti tarkasteltuna?” Tutkimusongelma pyritään avaamaan pohtimalla Ahvenanmaan kansainvälistä merkitystä Itämeren alueella, sekä vertaamalla merisodan ja yhteiskunnan turvallisuuden nykyisiä uhkakuvia sodanaikaisiin uhkakuviin ja historiantutkimuksen esittävään taustaan. Lisäksi tutkimusongelmaan haetaan ratkaisua pohtimalla, miten muuttuva kansainvälinen politiikka Pohjois-Euroopassa ja Itämeren alueen olojen muuttuminen vaikuttavat Ahvenanmaan erikoisaseman säilyttämiseen Suomen kannalta katsottuna. Tutkimustyö on rajattu 1930-luvulta nykypäivään. Painopisteenä on Itämeren alueen kehitys kylmän sodan jälkeisenä aikana taloudellisen ja kauppapoliittisen suorituskyvyn noustessa tärkeydessä sotilaallisen suorituskyvyn edelle. Tutkimusaineistona ovat kotimaiset ja kansainväliset julkiset asiakirjat sekä lehtiartikkelit ja asiantuntija-haastattelut. Tutkimuksessa ilmenee, että Ahvenanmaan strateginen merkitys on Suomelle edelleen suuri, mutta kansainvälisesti Itämeren kokonaisuuden kannalta katsottuna huomattavasti pienempi kuin sotiemme ja kylmän sodan aikana. Itämeren nykyisen roolin huomattiin olevan kaupallinen eikä sotilaallinen, kuten se oli kylmän sodan aikana. Itämeren strategisen painopisteen todettiin siirtyneen Tanskan salmille – päinvastoin kuin asiantuntijat arvioivat 1990-luvun puolivälissä. Suomen mahdollisesta sotilaallisesta liittoutumisesta todettiin, ettei se vaikuttaisi Ahvenanmaan erityisasemaan. Suomen keinoja täyttää Ahvenanmaata koskevat kansainväliset velvoitteet se kuitenkin lisäisi. Osa tutkimustyön aineistosta on kylmän sodan aikana laadittua kirjallisuutta. Siihen suhtaudutaan käsittelyssä kriittisesti, joskin se muodostaa tutkimustyön historiankatsauksen rungon ja sitä pidetään luotettavana. Tähän pohjautuen tutkimuksessa kuitenkin painotetaan Ahvenanmaan strategista merkitystä ja sen asettamia vaatimuksia Suomen puolustusjärjestelyille Itämeren alueella nykyään vallitsevassa tilanteessa.

Elektroniikka-alan kunnossapitovastuulliselle asetettavat tukeutumisvaatimukset painostus- ja sieto- vaiheiden aikana

Maavoimien kunnossapidon strateginen kumppanuus käynnistyi vuoden 2009 alusta. MILLOG Oy otti vastuulleen maavoimien huoltotason II (lukuun ottamatta kenttähuoltoa) kunnossapitotehtävät normaali- ja poikkeusolojen aikana. Elektroniikka-alan kunnossapitovastuulla olevat järjestelmät muodostavat tärkeän kokonaisuuden puolustusvoimien operatiivisen suorituskyvyn käytölle. Kunnossapidolla varmistetaan järjestelmien tekninen käytettävyys. Tutkielmassa perehdytään elektroniikka-alan järjestelmien näkökulmasta niiden kunnossapidon tukeutumistarpeisiin poikkeusoloissa huoltotasolla II. Tukeutumisvaatimukset toimivat perusteena strategiselle kumppanille poikkeusolojen kunnossapidon tuen järjestämisessä. Tutkimuksessa tunnistetaan ne tarpeet, joilla voidaan varmistaa puolustusvoimien kannalta merkittävien ja jopa kriittisten järjestelmien materiaalinen suorituskyky. Tutkimus toteutettiin laatimalla kyselytutkimus puolustusvoimien logistiikkajärjestelmän johtoesikuntiin. Kyselyllä selvitettiin elektroniikka-alan tukeutumisjärjestelmän operatiivisen suunnittelun nykytila sekä joukkojen tukeutumisvaatimukset eri valmiustilojen aikana eri operaatioalueilla. Kyselytutkimusta täydennettiin haastattelun ja konstruktiivisen ryhmätyöskentelyn avulla, joilla luotiin järjestelmävastuun valtakunnalliseen hallintaan uusi toimintamalliehdotus. Johtamisprosessin toiminnasta haettiin havaintoja JOHTO08- harjoituksen yhteydessä. Elektroniikka-alan kunnossapitovarmuuden kuvaaminen poikkeusolojen ohjeistuksessa ja käskyissä vaatii kehittämistä. Nykyiset tukeutumisvaatimukset eivät anna riittäviä perusteita strategiselle kumppanille tuottaa ja kehittää tarvittavaa kunnossapitovarmuutta. Suorituskyky-, järjestelmä- ja kunnossapitovastuulliset eivät keskustele keskenään käyttövarmuuden määrittelystä tai sen täyttymisestä. Samoin operatiivisten sotilasläänien ja huoltorykmenttien rinnakkainen suunnitteluprosessi ei tuota tarvittavia tukeutumisvaatimuksia. Näiden haasteiden johdosta valtakunnallista tukeutumiskonseptia ei tunnisteta. Eri toimijoiden yhteistyö ja tukeutumisvaatimusten määrittely mahdollistaisi merkittävästi paremman kunnossapitovarmuuden olemassaolon sekä kaikille osapuolille selkeät menettelytavat. Tulevaisuudessa materiaalisen käyttövarmuuden hallinnan prosessia tulisi kehittää kokonaisprosessina. Järjestelmävastuuyksikkö, jolla on käytännönläheisin tieto järjestelmien tilasta, voisi tulevaisuudessa tuottaa järjestelmätilannekuvan ja toimia prosessissa koollekutsujan ominaisuudessa.

Strategisen kulttuurin vaikutus Venäjän arktisten intressien turvaamisessa

Luonnonvarojen vähetessä kiinnostus arktisen alueen luonnonvaroja kohtaan on lisääntynyt. Ilmaston lämpeneminen saattaa helpottaa uusien esiintymien hyödyntämistä. Koillisväylän käyttö kauppamerenkulun lisääntyviin tarpeisiin lisääntynee. Alueella vallitsee kansainvälinen kilpailuasetelma. Venäjän ratkaisuilla on merkittävä vaikutus arktisen alueen tulevaisuudelle. Tämän tutkimuksen tarkoitus on selvittää Venäjän strategisen kulttuurin vaikutus Venäjän arktisen alueen ratkaisuihin. Strateginen kulttuuri on näkökulma, joka kiinnittää huomiota kulttuuritekijöihin poliittisen ja sotilasstrategisen tason välisissä suhteissa ja ilmiöissä. Tutkimusongelma ja alaongelmat ovat: • Miten strateginen kulttuuri ohjaa venäläistä päätöksentekoa arktisella alueella? o Millainen on venäläinen strateginen kulttuuri? o Miten strateginen kulttuuri ilmenee arktiseen alueeseen liittyvissä turvallisuuspoliittisissa linjauksissa? Tutkimuksessa muodostettiin teoreettinen viitekehys, muodostettiin hermeneuttisella menetelmällä malli venäläisestä strategisesta kulttuurista, kuvattiin Venäjän strategiaan arktisella alueella vaikuttavat olosuhteet ja analysoitiin Venäjän tärkeimpiä strategiaasiakirjoja teorialähtöisen sisällönanalyysin menetelmällä.

Strategisen kumppanuuden vaikutus maavoimien kunnossapitoon joukko-osastotasolla

Puolustusvoimat on siirtynyt maavoimien materiaalin kunnossapidon osalta strategiseen kumppanuuteen vuoden 2009 alusta. Tämä tutkielma tarkastelee kunnossapidon strategiseen kumppanuuteen siirtymistä ja sen vaikutuksia kunnossapitotoimintaan joukkoosastotasolla. Tutkimuksen tavoitteena on muodostaa kokonaiskuva huollon ja kunnossapidon järjestelyistä ja ohjauksesta maavoimissa. Toisena tavoitteena on ensimmäisen kumppanuusmallilla toimitun vuoden jälkeen arvioida kumppanuuden vaikutuksia kunnossapidon suorituskykyyn joukko-osastotasolla. Päätutkimusongelmana on selvittää, miten kumppanuuteen siirtyminen on vaikuttanut kunnossapitotoimintaan joukko-osastotasolla. Empiirisen perustutkimuksen menetelmillä pyritään kuvaamaan ensimmäisen kumppanuusvuoden aikana havaittuja vaikutuksia tai muutoksia joukko-osaston kunnossapitotoiminnassa. Kunnossapidon kumppanuus puolustusvoimissa on ilmiönä uusi. Saavutetaanko kumppanuudella sille muun muassa yhtenä tavoitteena asetetut kustannussäästöt, ei ole vielä selvillä. Tutkimuksen näkökulmana on kumppanuuden vaikutus kunnossapidon suorituskykyyn. Saatujen tulosten perusteella suorituskyvyn ei voida osoittaa alentuneen. On toki huomioitava, että ensimmäinen toimintavuosi uudella toimintamallilla on enemmän tai vähemmän ”sisäänajovaihe”.

Kunnossapidon strategisen kumppanuuden henkilöstövaikutukset

Kumppanuudet ovat tulevaisuudessa tärkeä osa puolustusvoimien logistiikkajärjestelmää. Tukitoiminnot toteutetaan tulevaisuudessa yhä enemmän puolustusvoimien ja erilaisten kumppanien yhteistoimintana. Puolustusvoimissa kumppanuudet ovat melko uusi tapa toimia, joten niihin liittyviä henkilöstövaikutuksia ei ole vielä riittävästi tutkittu. Tarkastelemalla yksittäistä toteutettua kumppanuutta saadaan uutta tietoa nykyisten kumppanuuksien kehittämiseksi, sekä tulevien kumppanuuksien valmistelun ja toteutuksen tueksi. Kunnossapidon strateginen kumppanuus on keskeinen osa puolustushallinnon kumppanuusohjelmaa. Tässä tutkimuksessa tarkastellaan kunnossapidon kumppanuuden henkilöstövaikutuksia henkilöstöstrategian johtamisen näkökulmasta. Tutkimus on rajattu tarkastelemaan kumppanuuden normaaliolojen henkilöstövaikutuksia kansallisella tasolla. Henkilöstöstrategian johtamista tarkastellaan henkilöstön saatavuuden ja sitoutumisen, henkilöstörakenteen kehittämisen ja osaamisen kannalta. Tutkimuksen tavoitteena on selvittää, kuinka hyvin kunnossapidon strategisen kumppanuuden valmistelussa ja toteutuksessa kyettiin noudattamaan puolustusvoimien henkilöstöstrategian asettamia vaatimuksia, tavoitteita ja periaatteita. Tutkimus on luonteeltaan kartoittava ja sen pääasiallisena metodina on kvalitatiivinen aineistotutkimus, jota täydennetään asiantuntijahaastatteluilla. Tutkimusmateriaalin käsittelyssä ja tiedon ymmärtämisessä sekä tulkinnassa käytetään hermeneuttista lähestymistapaa. Kumppanuuksien kehittämisen kannalta tärkeimmät synteesit saadaan aikaan tarkastelemalla henkilöstöstrategian tavoitteita ja tutkimusaineistoa. Kunnossapidon kumppanuuteen liittyvä perusasioiden tiedottaminen onnistui puolustushallinnon toteuttamana hyvin. Henkilöstölle ei kuitenkaan kyetty välittämään kaivattua yksityiskohtaista tietoa. Yksityiskohtainen kumppanuussopimus turvaa parhaiten yksittäisen työntekijän aseman liikkeenluovutuksessa. Henkilöstön aseman turvaaminen suoja-ajalla on kumppanuudessa toimiva ratkaisu. Koulutuksellisten tukipakettien laatimista henkilöstön työmarkkinakelpoisuuden parantamiseksi tulee jatkossa harkita. Kunnossapidon kumppanuuden myötä puolustusvoimien henkilöstön kokonaismäärää kyettiin vähentämään henkilöstöstrategian mukaisesti ja etupainotteisesti. Kunnossapidon kumppanuuden avulla mahdollistetaan henkilöstöresurssin joustavampi säätely. Puolustusvoimilla tulee olla jatkossakin omaa ammattitaitoista kunnossapidon henkilöstöä käytettävissään, jotta kumppanuus kyetään hoitamaan. Kumppanuudet tulee kyetä rakentamaan ja ylläpitämään työnantajakuvaa vahingoittamatta, jotta kilpailukykymme työmarkkinoilla säilyisi. Kumppanuuksien toteutuksessa on huomioitava arvojen yhtenäistäminen. Kumppanuuksien myötä kykymme vaikuttaa henkilöstön laatuun heikkenee. Henkilöstön osaamisen kehittäminen on tehtävä jatkossa vastavuoroisesti yhteistoiminnassa kumppanien kanssa. Puolustusvoimien kunnossapidon henkilöstöltä vaaditaan tulevaisuudessa monialaosaamista. Henkilöstön osaamistarvekartoitusten merkitys tulee korostumaan strategisten kumppanuuksien myötä.

Turkki ja EU

Turkki hyväksyttiin Euroopan unionin viralliseksi hakijamaaksi Helsingissä vuonna 1999 ja siitä lähtien EU on tarkkaillut täyttääkö Turkki jäsenyyttä hakevilta mailta vaadittavia ns. Kööpenhaminan kriteereitä. Turkin ja EU:n suhteet tulivat ajankohtaiseksi syksyllä 2004, kun Turkki oli saavuttanut EU:n vaatimat tavoitteet ja näin ollen Euroopan komissio päätti joulukuussa 2004, että jäsenyysneuvottelut aloitetaan 3.10.2005. Tutkimuksen tavoitteena on selvittää syitä miksi Euroopan unioni haluaa Turkin jä-seneksi ja tarkastella EU:n antamia vaatimuksia Turkille. Tutkimuksessa näkökul-ma on Euroopan unionin kannalta ja poliittisen realismin puolelta tarkasteltuna, koska niin Euroopan unioni kuin Turkkikin hakevat hyötyä mahdollisesta Turkin jäsenyydestä. Ajallisesti tutkimus on rajattu alkavaksi vuodesta 1963. Tutkimuksen ajallinen pääpaino on kuitenkin vuoden 1999 jälkeen, kun Turkki hyväksyttiin hakijamaaksi. Tutkimus päättyy Suomen EU:n puheenjohtajuuskauden loppuun 1.1.2007 ja Turkin jäsenyysneuvottelujen osittaiseen jäädyttämiseen. Tutkimusongelmat ovat: Miksi Euroopan unioni on asettanut Kööpenhaminan kriteerit jäsenyyttä hakeville maille ja miten poliittinen realismi selittää Kööpenhaminan kriteerit? Kööpenhaminan kriteerien mukaan maalla tulee olla “vakaat demokraattiset instituutiot”, esimerkiksi vapaat vaalit ja riippumaton oikeuslaitos. Lisäksi maan tulee kunnioittaa ihmisoikeuksia ja sillä on oltava toimiva markkinatalous. Poliittisen realismin mukaan valtiot nähdään perustavina turvallisuusorganisaatioina ja kansainvälinen politiikka on sen mukaisesti valtioiden välistä vuorovaikutusta ja valtakamppailua. Poliittisen realismin mukaisessa ajattelussa valtiot nähdään kansainvälisen politiikan tärkeimpinä, ellei peräti ainoina toimijoina ja valtioiden välisillä kansainvälisillä järjestöillä on toissijainen merkitys. Ne nähdään lähinnä valtioetujen edistämisen välineinä. Tämä tutkimus on luonteeltaan kuvaileva ja tutkimuksen näkökulma on Euroopan unionin puolella. Tutkimusta tarkastellaan poliittisen realismin avulla. Tutkimusaineisto koostuu pääasiassa Euroopan unionin komission määräaikaisker-tomuksista, Turkin edistymisestä Euroopan unioniin liittymisen valmisteluissa sekä vuodesta 2004 asiaan liittyvät uutiset. Euroopan unioni on luonut Kööpenhaminan kriteerit tuleville jäsenmaille, koska haluaa varmistaa, ettei uusi jäsenmaa ole unionille turvallisuus- tai taloudellinen riski. Euroopan unionin laajentuminen lähtee sen omista tarpeista ja laajentumisen kannattavuudesta.

Suomi ja Viro : pienvaltiot ankkuroitumassa eurooppalaiseen turvallisuuteen

Tutkimus käsittelee Suomen ja Viron turvallisuuspoliittisia ratkaisuja osana Itämeren aluetta. Tutkimus lähestyy maita valtiokategorioiden näkökulmasta. Tutkimus selvittää kansainvälisen järjestelmän rakennetta ja pienvaltioiden roolia siinä. Pienvaltioiden kannalta keskeistä on turvallisuuden ylläpitäminen, johon ne pyrkivät turvallisuuspolitiikallaan turvallisuuspoliittista doktriiniaan noudattaen. Maiden turvallisuuspoliittisten ratkaisujen taustalla on useita tekijöitä, joissa tutkimuksessa nousee esille historia, maantiede ja kansainvälinen asema. Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää, ovatko Suomi ja Viro pienvaltioita ja toteuttavatko ne sellaista turvallisuuspolitiikkaa, joka on johdonmukaista niiden taustalla olevien tekijöiden ja pienvaltioiden oletetun politiikan näkökulmasta. Lisäksi tutkimuksessa käsitellään niiden suhtautumista Euroopan unionin yhteiseen turvallisuus- ja puolustuspolitiikkaan. Viro ja Suomi ovat usean indikaattorin mukaan eurooppalaisia pienvaltioita. Niiden turvallisuuspoliittiset ratkaisut ovat erilaiset, mutta ne ovat sitoutuneet tiiviisti eurooppalaiseen integraatioon. Suomen turvallisuuspoliittinen perusratkaisu on sotilaallinen liittoutumattomuus, joka saattaa vaikeuttaa sen osallistumismahdollisuuksia EU:n yhteiseen turvallisuus- ja puolustuspolitiikkaan. Viro on sekä Naton että EU:n jäsen.

NAMSA:n tarjoamat mahdollisuudet Suomelle ja niiden hyväksikäyttö

Puolustusmateriaalihankinnat kallistuvat jatkuvasti ja puolustusmäärärahoilla pitää pyrkiä samaan entistä enemmän suorituskykyä. Kansainvälinen puolustusmateriaaliyhteistyö ja yhteishankinnat ovat keino pienentää kustannuksia ja tehostaa hankintoja. Yhteistyöllä pyritään myös yhteensopivuuteen ja huoltovarmuuden parantamiseen. Tässä tutkimuksessa selvitettiin mikä Naton huolto- ja hankintavirasto NAMSA on ja mitä palveluita se Suomelle tarjoaa. Tutkimuksessa tarkastellaan miten hankinnat kansainvälisistä yhteishankintayksiköistä on otettu huomioon puolustusministeriön materiaalipoliittisessa strategiassa ja puolustusvoimien hankeohjauksessa. Tutkimuksen pääkysymyksenä on: Miten NAMSA:n tarjoamia mahdollisuuksia käytetään hyväksi materiaalin hankinnassa ja ylläpidossa? Tutkimus on laadullinen tutkimus, jossa tulokset saatiin laajaa asiakirja-aineistoa analysoimalla ja muodostamaan siitä kokonaiskuva. Tutkimustyön keskeisin tulos on, että NAMSA tarjoamat mahdollisuudet nähdään lähinnä hyllytavara-tyyppisen materiaalin hankintaan liittyvinä. Puolustusministeriön materiaalipoliittisessa strategiassa huomioidaan NAMSA ja sen tarjoamat mahdollisuudet, mutta puolustusvoimien oma hankeohjaus ei ota huomioon kansainvälisten yhteishankintayksiköiden käyttöä järjestelmähankkeiden osalta. NAMSA tarjoaa hankkeille mahdollisuuksia, joiden avulla voidaan elinjakson aikana kertyviä kustannuksia vähentää.

Suomen osallistuminen kriisinhallintaan : konsepti puolustusvoimien näkökulmasta

Maailma on viime vuosina muuttunut nopeaan tahtiin. Neuvostoliiton hajoaminen, Euroopan Unionin voimistuva asema, Euroopan integraatio, Pohjois-Atlantin liiton laajeneminen, globalisaatio ja terrorismin lisääntyminen ovat vaikuttaneet maailman kriiseihin. Kriisit ovat yhä useammin valtioiden sisäisiä, kun ne vielä viisitoista vuotta sitten olivat pääosin valtioiden välisiä. Maapallon eri alueiden eriarvoisuus ja vuosisataiset ristiriidat heijastuvat kehittyvässä maailmassa yhä laajemmalle. Samaan aikaan Eurooppa on rauhallisempi kuin koskaan, eikä sodanuhkaa sen alueella ole olemassa. Maailmalla on koko ajan kymmeniä käynnissä olevia aseellisia konflikteja. Konfliktien seurauksena pakolaiset, turvattomuus, terrorismi ja kansainvälinen rikollisuus ulottavat vaikutustaan koko maailmaan. Kehittyneiden maiden toimintamalliksi on muodostunut kriisikeskuksiin vaikuttaminen niiden syntysijoilla. Tällä pyritään estämään kriisien heijastevaikutukset. Kriisin-hallinnan toiminta-alueeksi onkin muodostunut koko maailma. Yksikään kehittynyt valtio ei voi jättäytyä sivuun kriisinhallinnasta. Suomi on voimakkaasti mukana kriisinhallintatoiminnassa. Vanhana, tunnettuna rauhanturvaajana Suomi on ottanut mittavia askeleita rauhanturvaamisesta kriisin-hallintaan aloittamalla ensin rauhankumppanuusmaana yhteistoiminnan NATO:n kanssa ja sitten eurooppalaisen yhteistyön Euroopan Unionin taisteluosastoihin liittyen. Tutkimustyössä selvitetään kriisinhallinnan keskeisiä kokonaisuuksia puolustusvoimien näkökulmasta. Tutkimustyön tavoitteena on selvittää, onko Suomessa ollut kansallista kriisinhallintakonseptia eri kriisinhallintaoperaatioihin valmistautumista, varustamista, kouluttamista ja operatiivista toimintaa varten. Samalla selvitetään tarve konseptin kehittämiseen ja puolustusvoimien näkökulma tarpeeseen. Edelliseen liittyen tutkimustyössä on tarkoitus selvittää, missä määrin kansainvälisiin kriisinhallintatehtäviin valmistautuminen tukee kansallista puolustusta. Tutkimustyössä keskitytään kriisihallintatoimien käsittelyyn puolustusvoimien näkökulmasta. Poliittista päätöksentekoprosessia tai puolustus- ja ulkoministeriön toimintoja ei tutkita. Niiden perusteet kuitenkin selvitetään tutkimustyössä pääpiirtein, koska kokonaisuuden ymmärtäminen on oleellista käsiteltäessä puolustusvoimien toimintoja kriisinhallinnan suoritusportaana.

Sotilasilmailun lento-onnettomuustutkintakoulutuksen vastaavuus sotilaallisella kriisinhallinta-alueella tapahtuvan lento-onnettomuustutkinnan edellyttämiin vaatimuksiin

Ilmavoimien lentotoiminnan volyymin kasvaessa sotilaallisille kriisinhallinta-alueilla kasvaa myös todennäköisyys siellä tapahtuvalle lento-onnettomuudelle. Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää, miten nykyistä sotilasilmailun lento-onnettomuustutkintakoulutusta tulee kehittää, jotta se huomioisi sotilaallisilla kriisinhallinta-alueilla tapahtuvien lento-onnettomuustutkintojen edellyttämät osaamisvaatimukset lento-onnettomuustutkijoiden osalta. Tutkimus on luonteeltaan laadullinen tapaustutkimus, jonka tutkimusote on hermeneuttisen kehän mukainen. Tutkimusmenetelminä käytettiin Ruotsin ja Tanskan sotilasilmailun lentoonnettomuustutkinnasta vastaaville organisaatiolle suunnattua kyselyä avoimin kysymyksin, avoimia asiantuntijahaastatteluja sekä dokumentti- ja asiakirjaselvitystä. Teoriataustana sotilasilmailun lento-onnettomuustutkijan osaamis- ja koulutusvaatimusten kartoittamisessa käytettiin toimintajärjestelmän rakennetta. Tutkimusmateriaalia analysoitaessa pyrittiin induktiivisen analyysin mukaisesti pääsemään yksittäisistä havainnoista yleisimpiin merkityksiin. Tutkimustuloksena voidaan sotilasilmailun lento-onnettomuustutkijan osaamis- ja koulutusvaatimusten osalta todeta, että suurimmat eroavaisuudet sotilaallisella kriisinhallinta-alueella ja kotimaassa tapahtuvien tutkintojen välillä liittyvät tutkijan kykyyn toimia osana kansainvälistä tutkintalautakuntaa sekä sotilaallisen kriisinhallintatoiminnan edellyttämiin vaatimuksiin. Kotimaassa tapahtuvaa sotilasilmailun lento-onnettomuustutkintaa voidaan tutkimuksen perusteella pitää hyvätasoisena. Vaikka nykyisin annettava sotilasilmailun lento-onnettomuustutkintakoulutus keskittyykin kotimaassa tapahtuviin tutkintoihin, kuuluu siihen osana kansainvälinen Aviation Safety Officer-kurssi, joka antaa tutkijoille edellytykset toimia osana kansainvälistä tutkintalautakuntaa. Sotilasilmailun lento-onnettomuustutkijoille annettava koulutus ei tällä hetkellä sisällä sotilaalliseen kriisinhallintaan liittyvien tekijöiden koulutusta. Tutkimuksen johtopäätöksinä voidaan todeta, että nykyinen sotilasilmailun lentoonnettomuustutkintakoulutus vastaa tutkinnan suorituksen osalta hyvin sotilaallisella kriisinhallinta- alueella tapahtuvan lento-onnettomuustutkinnan edellyttämiin vaatimuksiin. Suurimmat kehitystarpeet koulutuksessa ovat sotilaalliseen kriisinhallintaan liittyvä asiakokonaisuus, joka käsittää sotilaallisen koulutuksen, perustietämyksen kriisinhallintatoiminnasta sekä kriisialueen paikallisen väestön kulttuurien erityispiirteiden tuntemuksen. Tutkimuksen perusteella tulee sotilaallisella kriisinhallinta-alueella tapahtuvaan tutkintaan suunnitellulle henkilöstölle annettavaan sotilasilmailun lento-onnettomuustutkintakoulutukseen lisätä osakokonaisuus, joka käsittelee yksinomaan sotilaallista kriisinhallintaa.

Strategisen kumppanin osaamisen varmistaminen

Julkisen hallinnon organisaatioissa on eletty voimakasta muutosten aikaa. Myös puolustusvoimat, perinteisenä julkisen sektorin organisaationa on kohdannut muutospaineet ja toimintojen kehittämiseksi on lähdetty etsimään ratkaisuja verkostoitumisesta ja osaamisen johtamisesta. Kehittämistyö on toteutettu osana puolustushallinnon kehittämisohjelmia. Viime vuosina verkostoituminen ja osaamisen johtaminen ovat olleet voimakkaasti esillä myös yksityisellä sektorilla, jossa ne on nähty tärkeänä elementtinä kilpailukyvyn kehittämisessä. Tämä tutkielma käsittelee osaamisen varmistamisen mahdollisuuksia organisaatioiden verkostoitumiseen liittyvässä strategisessa kumppanuudessa. Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää, minkälaisilla osaamisen johtamisen menetelmillä osaamisen kehittymiseen on mahdollista vaikuttaa strategisessa kumppanuudessa. Tutkittavan ilmiötä tarkasteltiin teoriapainotteisesti, jossa kohteina olivat verkostoitumisen ja strategisen kumppanuuden sekä osaamisen johtamisen teoreettiset viitekehykset.

Ydinaseet Venäjän turvallisuusstrategiassa

Pro gradu -tutkielman aihe on ydinaseet Venäjän turvallisuusstrategiassa. Tutkielman päämääränä on selvittää Venäjän ydinasejoukkojen määrä, laatu, käyttöperiaatteet ja niiden merkitys osana Venäjän turvallisuusstrategiaa. Venäjän strategiset ydinasejoukot muodostavat kolmijaon, joka pitää sisällään maa-, meri- ja ilmakomponentin. Strategisten ydinasejoukkojen lisäksi tutkielmassa käsitellään ei-strategisten ydinaseiden roolia Venäjän asevoimissa.