Är att en citatmarkör?

Artikel i konferensrapport.

Wo Atlantis am Horizont leuchtet oder eine Reise zum Mittelpunkt des Menschen : utopisches Denken in den Schriften Hagar Olssons

Kritikern och författaren Hagar Olsson (1893-1978) är en central gestalt inom den finlandssvenska modernismen. Särskilt under 1920- och 30-talet hade hon en stor betydelse för den finländska och svenska kulturpolitiken. Även om Olsson måste räknas till de kanoniserade författarna och även om litteraturhistorikerna är överens om hennes betydelse för den svenskspråkiga litteraturen är hennes verk inte särskilt bekanta eller utforskade. I min studie visar jag att Olsson hade en etisk och estetisk revolution i tankarna, en \"realism för utopister\". Olsson förflyttar utopin från en fjärran ö till människans inre. Alla kan påbörja resan med konst och litteratur som kompass. Först när människan närmar sig den inre utopin blir en bättre värld möjlig. Olssons läsare får själv bestämma hur den här världen ska se ut. Bara ett mål är entydigt formulerat: En värld i fred där varken människan eller naturen exploateras. En litteratur som kan tjäna som kompass till utopia betecknar Olsson som \"nyrealsitisk\". Jag presenterar den här nyrealismen som en litterär strategi som är avgörande för Olssons författarskap mellan ca 1920-1950. Med hänsyn till den historiska kontexten analyserar jag ett stort antal recensioner, kulturkritiska essäer, opublicerade manuskript, romaner och skådespel. Den tyske filosofen Ernst Blochs skrifter om det utopiska använder jag bland några ytterligare äldre och yngre bidrag till utopiforskningen som filosofisk-teoretiska utgångspunkter. Utgående från primärmaterialet valde jag fyra tematiska tyngdpunkter: utopi och estetik, utopi och politik, utopi och ungdom samt utopi och kön. Jag visar inte bara hur den nyrealistiska litteraturen enligt Olsson borde se ut och fungera utan jag presenterar också Olssons inre utopi och diskuterar hur den här utopin i högsta grad är politisk. I det här sammanhanget beaktas den politiska, litterära och samhälleliga utvecklingen i Finland, Sverige, Tyskland och Ryssland under mellankrigstiden och andra världskriget fram till 1950.

Interaktion mellan teori och praktik inom sjöräddningsutbildningen : En vuxenpedagogisk ansats

Forskningen behandlar diskrepansen som kan uppstå då akademisk-pedagogiska utbildningssystem och – uppfattningar möter den mera praktiskt inriktade, och praktiskt utbildade utförande personalen vid Gränsbevakningsväsendet sjöbevakningsstationer och bevakningsfartyg. Syftet med forskningen är att ge läraren ett underlag till bredare förförståelse om fenomen som kan påträffas inom yrkesutbildningen, speciellt den kompletterande yrkesutbildningen. Som forskningsmetod har den hermeneutiska ansatsen valts, där den abduktiva interaktionen mellan teori och empiri har varit fungerande. Forskningen påvisar ingen förekomst av enskilda fenomen utan strävar endast till ökad förståelse om praktikens uppfattning i förhållande till teorin. Som teoretisk förankring har forskaren valt gällande paradigmer om pragmatism, nypragmatism och den postmodernistiska världssynen. Pragmatismen och nypragmatismen blir gällande och förklarande i analysen. En pragmatisk uppfattning av omgivningen på Gränsbevakningsväsendets fältenheter blir ett centralt resultat av denna forskning. Forskningens abduktiva analys ger tillhanda följande hypoteser: • Det förekommer en diskrepans mellan utbildningssystem (läraren) och den inlärningssyn som studeranden på sjöräddningskurser har. • Nypragmatismen som teori är möjlig att applicera på studerandes inställning till teoretisk undervisning. • Praktikens betydelse är av högsta prioritet på fältenheter. Delvis av helt förståeliga skäl men delvis av pragmatiska orsaker. • Studerandes beredskaper, dvs. utbildning och erfarenheter, gynnar ett praktikbetonat tänkande om egen inlärning. • Läraren bör beakta studerandenas beredskaper noggrant i sin elevanalys och anpassa sitt didaktiska tänkande därefter. • Ur en nypragmatisk synvinkel kan det vara skäl att inte använda ordet teori i styrdokument. Då behöver man inte ta ställning till begreppet och dess position. Detta eftersom begreppet teori är svårt att definiera i sjöräddningssammanhang. ”Sanningen” är alltid relativ till åhörargruppen.

People and the intertidal : human induced changes, biodiversity loss, livelihood implications and management in the Western Indian Ocean

Vad händer i tidvattenzonen? Var går gränsen mellan land och hav, vad händer i tidvattenzonen och vem ansvarar för detta? I västra Indiska oceanen (VIO) kan avståndet mellan den lägsta nivån för lågvattnet och den högsta nivån för högvattnet vara flera kilometer och nivåskillnaderna upp till 6 meter och detta skapar ett stort och föränderligt område. Syftet med min avhandling är att öka förståelsen för tidvattenzonen i tropiska och subtropiska västra Indiska oceanen. Sammanfattningsvis visar mina studier att det finns ett mycket stort värde i den komplexa tidvattenzonen, men också att det här området hotas från både land och hav, genom t.ex. överexploatering, erosion och föroreningar. Uttnyttjandet av tidvattenzonen är stort och min avhandling har visat att aktiviteter såsom fiske i form av plocking av musslor och andra ryggradslösa djur och hamnaktiviteter påverkar den biologiska mångfalden negativt, vilket leder till försämrad levnadsstandard för resursutnyttjande människor i regionen. För att förbättra situationen krävs det mer forskning, miljöövervakning och bättre förvaltning av tidvattenzonen. Experter i regionen har rangordnat förslag på förvaltningsstrategier som skulle kunna testas för att förbättra miljön och skapa ett mer hållbart nyttjande. Avhandlingen visar även att det är möjligt att använda fjärranalysteknik såsom satellitbildsanalys för att kvantifiera mängden sjögräsvegetation (i form av biomassa), vilket kan ha stor betydelse för att förbättra storskalig miljöövervakning av kustnära naturtyper (habitat). I avhandlingsarbetet har jag använt mig av ett multidisciplinärt tillvägagångssätt och använt metoder såsom ekologisk och biologisk provtagning, intervjuer, observationer, diskussionsgrupper, frågeformulär och fjärranalys. Resultaten presenterade i denna avhandling ger en ökad kunskap om tidvattenzonen i utvecklingsländerna inom VIO-regionen som kan användas för att initiera och fortsätta att utveckla hållbara förvaltningsstrategier av biologiska resurser.

Den finländska redovisningsnormeringen i korstrycket mellan institutionaliserad teori och internationella standarder

Finländsk redovisning har sedan 1960-talet baserats på teorin om utgift vid inkomst, en teori utvecklad av professor Martti Saario. Globalisering av aktiemarknaden och företagsverksamheten samt medlemskap i internationella organisationer ledde till tryck för harmonisering. Teorin var i Finland starkt institutionaliserad vilket påverkade harmoniseringsprocessen. Processen följs över tre nivåer. Den högsta nivån, internationell nivå, undersöker hur normeringen de jure förändras. Förändringarna i lagstiftningen krävde eftergifter i den teoretiska grunden, det vill säga i teorin om utgift vid inkomst. Den mellersta nivån, nationell nivå, studerar aktörers motiveringar för eller emot förändring av redovisningsnormen. Det organisatoriska fältet kan anses instabilt eftersom aktörsgrupperna inte är enhetliga. Motståndet mot harmonisering avtar under processen och teorin om utgift vid inkomst förlorar mark. Den lägsta nivån, företagsnivån, studerar hur boksluten de facto förändrades. De internationella standarderna har implementerats genom så kallad lös koppling eftersom företagen har behållit sin tidigare redovisningsfilosofi där det är möjligt. Avhandlingen bidrar till att öka förståelse för hur en institutionaliserad redovisningsteori påverkar redovisningspraxis i ett land långt efter att en ny norm implementerats.

Ilmanlaatu Uudellamaalla ja Itä-Uudellamaalla vuonna 2009

Ilmanlaatuindeksin perusteella arvioituna ilmanlaatu oli vuonna 2009 Lohjalla ja Tuusulassa enimmäkseen hyvää tai tyydyttävää. Välttävän, huonon ja erittäin huonon ilmanlaadun tilanteita oli melko vähän. Hengitettävät hiukkaset olivat pääosin syynä huonoon ja erittäin huonoon ilmanlaatuun. Korkeiden typpidioksidipitoisuuksien vuoksi ilmanlaatu oli huono joulukuun inversiotilanteessa. Hengitettäville hiukkasille annetut raja-arvot eivät vuonna 2009 ylittyneet Tuusulassa ja Lohjalla. Hengitettävien hiukkasten vuorokausipitoisuudelle annettu ohjearvo ylittyi Tuusulan mittausasemalla ainoastaan maaliskuussa, Lohjalla ei lainkaan. Pienhiukkasten vuosipitoisuus oli Lohjalla selvästi raja-arvoa alempi. Sekä jatkuvatoimisissa mittauksissa että passiivikeräinkartoituksissa saadut typpidioksidipitoisuudet olivat selvästi raja- ja ohjearvojen alapuolella. Pitoisuudet olivat hieman korkeammat kuin vuonna 2008. Kevään 2009 katupölykausi alkoi maaliskuun viimeisellä viikolla ja päättyi vapun jälkeisellä viikolla. Katupölykausi kesti noin puolitoista kuukautta, mutta ei ollut erityisen voimakas. Tuusulassa ja Lohjalla pitoisuudet olivat melko korkeita verrattuna esimerkiksi pääkaupunkiseudun vastaaviin mittausasemiin. Joulukuun 18-19. päivinä ilmanlaatu heikkeni huomattavasti heikkotuulisen inversiotilanteen vuoksi. Lohjalla ja Tuusulassa mitattiin vuoden korkeimmat pienhiukkasten ja typpidioksidin pitoisuudet. Otsonin pitoisuudet olivat vuonna 2009 edellisvuosia matalammat. Otsonipitoisuuksille annettu terveysperusteinen pitkän ajan tavoite kuitenkin ylittyi, kasvillisuusperusteinen sen sijaan ei ylittynyt. Pääkaupunkiseudulla tehtyjen mittausten ja päästökartoitusten perusteella rikkidioksidin, hiilimonoksidin, bentseenin ja lyijyn pitoisuudet olivat raja-arvojen alapuolella ja arseenin, kadmiumin ja nikkelin pitoisuudet vastaavasti tavoitearvoja alempia. Polyaromaattisten hiilivetyjen pitoisuuksista on riittämättömästi tietoja toistaiseksi. Eri päästölähteiden yhteenlasketut typenoksidien, hiukkasten ja haihtuvien orgaanisten yhdisteiden päästöt vähenivät vuonna 2009 Uudenmaan ELY-keskuksen seuranta-alueella vuoteen 2008 verrattuina. Rikkidioksidin päästöt sen sijaan kasvoivat muutaman prosentin.

Selvitys kallioaineksista Valtatien 1 välillä Muurla-Lohja : Selvitys maantietoimituksen korvauskäsittelyä varten

Käytäntö kallioaineksen korvaamisesta maantietoimituksissa ei ole vielä vakiintunut. Korvauspäätöksiä ohjaa Korkeimman oikeuden ennakkopäätös vuodelta 1998, mutta päätökset ja niiden perustelut vaihtelevat edelleen. Työn tarkoituksena oli tutkia kallioaineksen korvattavuutta maantietoimituksissa, sekä tapaustutkimuksena Valtatien 1 tieosuudella Muurla–Lohja. Työn tavoitteena oli muodostaa Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskusten (ELY) vastineet maanomistajien esittämiin kallioaineksen korvausvaatimuksiin moottoritiehankkeen korvauskäsittelyssä maantietoimituksen 2. vaiheessa. Kallioaineksen odotusarvon selvittämiseksi on tutkittava kallion ominaisuuksia, sekä alueen soveltumista ottamistoimintaan. Nykyisen toimitus- ja oikeuskäytännön mukaan korvauskynnyksen ylittyminen ei edellytä voimassa olevaa maa-ainestenottolupaa, joten olennaisinta on tutkia lupaedellytyksen kohdealueella. Ensisijaisesti tutkimuksessa on käytetty maa-aineslain 3§:n mukaisia, ottolupaharkinnassakin käytettäviä kriteerejä. Niitä on eritelty maantietoimituksessa korvausvaatimuksia esittäneiden kiinteistöjen osalta. Lisäksi on tutkittu kallioalueiden muiden ominaisuuksien vaikutusta niiden odotusarvoon. Vaikka kallioaineksen kysyntä on jatkuvaa ja hyvälaatuiset ja hyödynnettävissä olevat ainesalueet harvinaisia, ei yksittäisen ainesesiintymän odotusarvo ole itsestään selvä. Erityisen merkittäviä tekijöitä ovat aineksen laatu ja kuljetusetäisyys kulutuskeskuksiin. Selvityksen kohdealueen kallioaineksen markkinatilannetta on selvitetty yleisten kulutusennusteiden ja paikallisen tarjonnan avulla. Soveltuvuutta ainesottoon tutkittiin mm. alueellisten ELY-keskusten tuottamien aineistojen perusteella. Useat selvitysalueen kiinteistöistä katsottiin olevan ainesottoon sopimattomia haitallisten ympäristövaikutusten takia. Paikalla kulkevaa moottoritietä ei voida pitää osoituksena siitä, että maa-aineslupa olisi voitu saada, sillä hankkeen vaikutusten kokonaisarvioinnissa yleinen hyöty on ollut suurempi kuin haitat. Selvityksessä mukana olevilla kiinteistöllä ei katsottu olevan odotusarvoa kallionottoalueina, koska kiinteistöihin kohdistui lähes poikkeuksetta maa-aineslain 3§:n mukaisia tekijöitä, jotka olisivat estäneet ottoluvan saamisen. Lisäksi kuljetusyhteyksien huonous, suuret etäisyydet tai aineksen heikko laatu laskivat aineksen odotusarvon kiinteistön muun käytön tuottoarvon alle. Selvityksen perusteella kallioaineksen korvauskäsittely vaatii kehittämistä ja lupamenettely yhtenäistämistä. Lupamenettelyn subjektiivisuutta tulisi karsia, ja lupaviranomaisten tietotaitoa tulisi hyödyntää maantietoimituksissa. Eri viranomaisten yhteistyönä voitaisiin kehittää yhtenäiset säännöt korvauskäsittelyä varten, jolloin maanomistajien tasavertaista kohtelua voitaisiin parantaa.

Keskikaide- ja leveän keskimerkinnän kohteet Uudenmaan ELY-keskuksen alueella : Esiselvitys

Työn tavoitteena oli selvittää kustannustehokkaat, tien nykyiseen poikkileikkaukseen toteutettavissa olevat keskikaide- ja leveän keskimerkinnän kohteet Uudenmaan ELY-keskuksen maantieverkolla. Tarkastelussa olivat mukana kaikki Uudenmaan ELY-keskuksen yksiajorataiset maantiet, jotka täyttivät vaaditut kriteerit. Yksi tärkeimmistä rajausperusteista oli tien poikkileikkaus, ja lisäksi tierekisteritiedoista otettiin huomioon mm. liikennemäärä, nopeusrajoitus ja yhtäjaksoisen osuuden pituus. Leveän keskialueen tiemerkinnän vaikutuksia liikenneturvallisuuteen kartoittaneessa Liikenneviraston selvityksessä suositellaan, että leveän keskimerkinnän kohteissa käytetään vähintään metrin levyistä keskialuetta ja kaistanleveyttä 3,25–3,5 metriä sekä vähintään 0,75 metrin päällystettyä piennarta. Tässä työssä leveän keskialueen tiemerkinnän kohteeksi katsottiin näin ollen soveltuvan tie, jonka päällysteen leveys on vähintään 9,5 metriä. Liikenneviraston laatiman tien poikkileikkauksen suunnitteluohjeen mukaisesti 1+1- keskikaideteiden poikkileikkauksen minimiarvo on 10,0 metriä ja ohjearvo 12,5 metriä. Päällysteen leveyden minimiarvo on 9,5 metriä ja ohjearvo 12,0 metriä. Tierekisteritietojen perusteella noin 30 mahdollista kohdetta tarkasteltiin maastossa, jolloin voitiin täydentää ja korjata tierekisteritietoja sekä ehdottaa kohteeseen soveltuvaa toimenpidettä. Maastokäyntihavaintojen perusteella valituille kohteille laadittiin onnettomuusanalyysi, jossa selvitettiin mm. onnettomuustiheys ja -aste sekä tiettyjen onnettomuusluokkien yleisyys tieosuudella (kohtaamis- ja ohitusonnettomuudet sekä vasemmalle suistumiset, joihin keskikaiteella ja leveällä keskimerkinnällä pyritään erityisesti vaikuttamaan). Soveltuvat kohteet priorisoitiin kolmeen luokkaan mm. onnettomuustietojen ja liikennemäärän perusteella. Mahdollisiksi keskikaidekohteiksi työssä esitettiin valtatietä 2 välillä Nummela-valtatie 25, valtatietä 5 välillä Tuusjärvi-Paaso sekä kantatietä 50 Espoossa välillä Kirkkonummi-Kauklahti. Valtatie 5 priorisoitiin luokkaan I, valtatie 2 luokkaan II ja kantatie 50 luokkaan III. Keskikaidekohteiden yhteispituus oli noin 17 km. Leveän keskimerkinnän kohteita esitettiin yhteensä 15 tielle, joista valtateitä olivat tiet 2, 4, 6, 24 ja 25. Korkeimpaan priorisointiluokkaan I määritettiin valtatie 2 välillä Nummela-Vihti, valtatie 4 välillä Lusi-Hartola, valtatie 25 välillä Nummela- Rajamäki ja Hyvinkää-Mäntsälä, kantatie 50 välillä Kirkkonummi-Kauklahti, kantatie 51 välillä Kirkkonummi-Siuntio sekä maantie 132 välillä Klaukkala-Röykkä. Priorisointiluokan I keskimerkintäkohteiden yhteispituus oli noin 140 km. Soveltuville kohteille määritettiin suuntaa-antava kustannusarvio perustuen olemassa oleviin suunnitelmiin ja selvityksiin sekä asiantuntija- arvioihin. Lisäksi kohteille määritettiin laskennallinen henkilövahinkoon johtaneiden onnettomuuksien vähenemä.

Lehmijärven valuma-alueen happamuus sekä alumiini- ja rikkipitoisuus

Lehmijärvi on 63 ha laajuinen kirkasvetinen ja vähähumuksinen latvajärvi Salossa. Lehmijärven suojeluyhdistys pyysi Varsinais-Suomen ELY-keskukselta ja Suomen metsäkeskukselta apua järvivedessä havaittujen korkeiden alumiinipitoisuuksien ja happamuuspiikkien sekä mahdollisten metsätaloustoimenpiteiden haittojen ehkäisemiseen valuma-alueella. Suomen metsäkeskuksen ja Varsinais-Suomen ELY-keskuksen yhteistyönä selvitettiin maanäytteiden avulla maaperän happamuutta ja alumiinipitoisuutta Lehmijärven valuma-alueella. Tulokset ja johtopäätökset on esitetty tässä raportissa. Tulosten perusteella näyttää siltä, että Lehmijärven happamuuspiikit (pH:n jyrkät laskut vedessä) johtuvat pääosin happamista lumensulamisvesistä, johon on jo aiemmissakin selvityksissä viitattu eikä alunamaa ongelmasta valuma-alueella. Myös ojitettujen soiden suuri osuus valuma-alueesta ja turvemaiden yleinen happamuus lisäävät osaltaan valuma-alueelta virtaavien vesien happamuutta varsinkin tulva-aikoina. Mustikkasuon eteläpuolisella suokuviolla, jonka läpi pääosa pohjoispuolen valumavesistä virtaa, voi kuitenkin esiintyä ohuen turpeen alla pienialaisesti alunamaata. Vertailtaessa tämän aineiston liukoisen alumiinin määriä turpeessa aikaisempien tutkimusten vertailulukuihin, voidaan sanoa Lehmijärven valuma-alueen ojitetuilla soilla olevan keskimääräistä korkeampia alumiinipitoisuuksia. Paikoin liukoiset alumiinipitoisuudet olivat jopa erittäin korkeita. Mustikkasuon eteläpuolisella suokuviolla, jonka kautta vedet suurelta osin virtaavat, alumiinipitoisuus oli korkeimmillaan 11 267 mg/kg ja Miilussuolla 7 044 mg/kg, kun Niemisen ja Jarvan (1996) tutkimuksessa alumiinipitoisuuden maksimiarvo oli 5 577 mg/kg. Alumiinin ajoittain korkeat pitoisuudet Lehmijärvessä johtuvat tämän raportin tulosten perusteella todennäköisesti pääosin valuma-alueen soiden turpeen korkeista alumiinipitoisuuksista. Voimakas maanmuokkaus kivennäismailla lisää alumiinin liukoisuutta ja samalla alumiinin huuhtoutumisriskiä vesistöihin. Lehmijärven valuma-alueella on suositeltavaa käyttää metsänuudistamisessa kevyitä maanmuokkausmenetelmiä (laikutus, kääntömätästys ja laikkumätästys) ja välttää ojitusmätästystä. Luontainen uudistaminen (erityisesti alikasvosten hyödyntäminen) pitäisi olla ensisijainen uudistamismenetelmä Lehmijärven valuma-alueella. Kunnostusojituksia toteutettaessa pitäisi ottaa käyttöön mahdollisimman tehokkaat vesiensuojelutoimet. On muistettava, että korkeat alumiinipitoisuudet Lehmijärvellä eivät ole pelkästään negatiivinen asia, koska alumiini sitoo tehokkaasti fosforia ja pahasti rehevöityneitä järviä (esim. Köyliön Ilmijärvi) on yritetty kunnostaa alumiinisulfaatti käsittelyllä. Lisätutkimusta tarvitaan selvittämään, onko Lehmijärven veden alumiinipitoisuus ajoittain jo niin korkea, että siitä on haittaa kalakannalle tai, että se jopa estää rapukannan palauttamisen istuttamalla järveen.

Restaurering av vattenleder i Lappfjärds ås nedre lopp: Slutrapport : Resultat från den obligatoriska kontrollen av vattenkvaliteten, sedimentet, växtligheten och bottenfaunan 2011 – 2014

Staden Kristinestad fick tillstånd av miljötillståndsverket att restaurera Lappfjärds ås nedre lopp genom att muddra vattenlederna. Muddringarna inleddes vintern 2011–2012 och de fortsatte följande vinter. Under den första vintern muddrades 18 100 m3tfm och under den andra 25 200 m3tfm. I tillståndsbeslutet för projektet ålades tillståndshavaren kontrollera projektets konsekvenser för vattenkvaliteten, de skyddade Natura 2000-naturvärdena, fiskbestånden, fiskarnas lekområden och fisket på ett sätt som godkänns av tillsynsmyndigheterna. I den här slutrapporten presenteras alla resultat från kontrollerna av vattenkvaliteten, sedimentationen och bottenfaunan samt dess utom resultaten från växtlighetskartläggningarna 2011 och 2014. Vattenarbetena försämrade klart vattenkvaliteten genom att göra vattnet grumligt och orsaka ökade halter suspenderat material, fosfor och metaller under vintrarna 2011–2012 och 2012–2013. Effekterna av vattenarbetena sträckte sig kraftigast till havsområdet i form av ökad grumlighet och ökad halt suspenderat material. Trots att de högsta grumlighetsvärdena och halterna suspenderat material iaktt ogs i närheten av arbetsmaskinen var vattnet också på de yttersta havsprovtagningsplatserna ofta klart grumligare och sedimenthaltigare än i ån ovanom arbetsområdet. Behoven av kalkning och halterna av biologiskt giftiga ämnen i de massor som skulle muddras utreddes före muddringsarbetena. Mängden suspenderat material som frigjordes vid vattenarbetena och sjönk till botten följdes med ett sedimentationsrör. Växtlighetens mosaikartade natur, dess mängd och zonindelning granskades på flygfoton tagna före muddringsarbetena 2011 och efter arbetena 2014. Det gjordes också terrängbesök i undersökningsområdet. Flygfotograferingen kommer att återupptas år 2016. Bottendjursprov togs före muddringsarbetena 2011 och efter arbetena 2014 på samma platser. Individtätheterna bland bottendjuren varierade mycket mellan åren. Individtätheterna påverkas inte bara av belastningen av näringsämnen och organisk materia orsakad av mänsklig aktivitet utan också av många andra faktorer, såsom konkurrensen mellan arterna, förmågan att anpassa sig till förändrade förhållanden, vattnets salthalt och väderförhållandena.

Den konkurrensrättsliga kontraheringspliktens utveckling och modernisering

Avhandlingen undersöker i enlighet med rubriken den konkurrensrättsliga kontraheringspliktens utveckling och modernisering. Denna kontraheringsplikt är mycket kontroversiell eftersom den bland annat anses påverka såväl näringsidkares avtalsfrihet som investerings- och innovationsvilja. Trots detta förekommer den i såväl EU:s som USA:s konkurrensrätt. På 2000-talet har det dock skett stora förändringar på området, vilka också är centrala för denna avhandling. Den första förändringen är den förändrade amerikanska rättspraxisen. Denna förändring har gjort kontraheringspliktens framtid i USA både oklar och tveksam. Eftersom konkurrensrätten i USA överlag anses ha en stark påverkan på konkurrensrätten i EU, undersöks hurdan påverkan just den konkurrensrättsliga kontraheringsplikten egentligen har haft. På detta sätt fastställs om den förändrade rättspraxisen också kan tänkas ha verkningar inom EU. Den andra förändringen är den så kallade moderniseringen av EU:s konkurrensrätt som nu också nått artikel 102 i EUF-fördraget och därmed också den konkurrensrättsliga kontraheringsplikten. Denna modernisering handlar om att införa ett mer ekonomiskt angreppssätt med fokus på konsumentvälfärden vid bedömningen av missbruk av dominerande marknadsställning. Avhandlingens forskningsmetod är i första hand rättsdogmatisk. Det betyder att gällande rätt tolkas och systematiseras. I förevarande fall innebär gällande rätt såväl USA:s högsta domstols som EU-domstolens rättspraxis. I fråga om EU spelar dock även såväl sekundärrätten som icke bindande rättsakter en viktig roll i detta sammanhang. Ytterligare har denna avhandling komparativa drag med avsikten att jämföra den konkurrensrättsliga kontraheringsplikten i två olika konkurrensrättsliga system. Vidare är denna avhandling även på sätt och vis tvärvetenskaplig i och med att moderniseringen långt handlar om att införa ett ekonomiskt synsätt i konkurrensrätten. Poängteras bör dock att ekonomiska analyser numera är en naturlig del av konkurrensrätten och således inget ovanligt i sig. ’ Avhandling framskrider på följande vis. Efter det inledande kapitlet redogörs i avhandlingens andra kapitel för den centrala kritiken av kontraheringsplikten. I det tredje kapitlet jämförs lagstiftningen och rättspraxisen i USA och EU med varandra samt redogörs för moderniseringen inom EU:s konkurrensrätt. Det fjärde kapitlet tillämpar moderniseringens principer på den konkurrensrättsliga kontraheringsplikten i EU. Avhandlingens femte kapitel är samtidigt det sista och därför reserverat för avslutande och sammanfattande kommentarer.

Opas rakentamisen poikkeamishakemusten käsittelyyn

Maankäyttö- ja rakennuslaki muuttui 1.4.2016. Tästä lähtien kaikki maankäyttö- ja rakennuslain mukaiset poikkeamispäätökset tekee kunta. Aikaisemmin lain 171 §:ssä tarkoitettu poikkeamistoimivalta oli jaettu kuntien ja elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskusten välillä siten, että neljää asiaryhmää lukuun ottamatta toimivalta kuului kunnille. Aiemmin poikkeamisen ratkaisi lain 171 §:n 2 ja 3 momentin mukaan ELY-keskus silloin, kun kysymys oli: 1) uuden rakennuksen rakentamisesta ranta-alueelle, jolla ei ole voimassa 72 §:n 1 momentissa tarkoitettua kaavaa, ellei kyse ollut olemassa olevan asuinrakennuksen laajentamisesta tai korvaamisesta; 2) vähäistä suuremmasta poikkeamisesta asemakaavassa osoitetusta tontti- tai rakennuspaikkakohtaisesta kokonaisrakennusoikeudesta taikka vähäistä suuremman rakennusoikeuden osoittamisesta alueelle, jolle asemakaavassa ei ollut osoitettu rakennusoikeutta; 3) poikkeamisesta rakennuksen suojelua koskevasta kaavamääräyksestä; tai 4) poikkeamisesta 53 §:n 3 momentissa tarkoitetusta asemakaavan hyväksymisestä johtuvasta rakennuskiellosta. Maankäyttö- ja rakennuslain poikkeamisen edellytyksiä koskevin säännöksiin ei tullut muutoksia. Oppaassa käydään läpi pää-kohdat kunnille siirtyneestä toimivallasta. Keskeisimpiä asiakokonaisuuksia ovat poikkeamisen edellytykset, ranta-alueen suunnittelutarve ja siitä poikkeaminen, maanomistajien tasapuolisen kohtelun vaatimus ja sen toteutuminen erityisesti rantarakentamisessa. Säännökset ovat joustavia oikeusnormeja. Näin ollen säännösten soveltamista ohjaa 15 vuoden aikana muotoutunut oikeus-käytäntö. Tarkoitus on, että toimivallan siirron jälkeen tulkinta- ja soveltamislinja jatkuu ennallaan. Tästä syystä oppaan sisältö on rakennettu vahvasti oikeuskäytännön ja erityisesti korkeimman hallinto-oikeuden soveltamiskäytännön varaan.