62 resultados para Juridical ideology


Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Työssä tarkasteltiin paikallisen teleyhtiön muutos- ja sopeuttamisprosessia vanhanaikaisesta puhelinyhtiöstänykyajan moderniksi teletoimijaksi. Selvitettiin, miten kaikki on saanut alkunsa ja minkälainen yritys on tänä päivänä. Yrityksen kehitykseen vaikuttaa väkisinkin organisaatiokulttuuri ja sen muuttuminen yrityksen toiminnan laajentuessa jamuuttuessa. Käytiin läpi orgäanisaatioteoriaa sekä siihen olennaisena osana liittyvää yrityksen arvomaailmaa ja yrityskuvaa. Tutkimus suoritettiin aikasarjana.Tutkimuksessa suoritettiin lyhyt historiakuvaus, jonka avulla selvitettiin tämän päivän kehitykseen vaikuttavat tekijät. Niitä olivat pääsääntöisesti yleinen teleliikennetoimialan kehittyminen ja viranomaisvalvonta. Asiaa tutkittiin kulttuurin kasvu- ja kehitysvaiheet menetelmää avuksi käyttäen. Empiirisenä aineistonakäytettiin paikallisen teleyhtiön vuosikertomuksia, otoksia julkisista lehti- ja internetartikkeleista sekä paikallisesta teleyhtiöstä ja yleisesti telealasta kertovaa kirjallisuutta. Lisäksi käytettiin hyväksi tutkijan omaa kokemusta pitkään telealalla työskennelleenä. Tutkimuksessa päädyttiin siihen tulokseen, että paikallisen teleyhtiön pitäisi näkyä enemmän valtakunnallisesti. Henkilöstön sopeuttaminen uuteen tilanteeseen tulee olemaan yritysjohdolle tärkein tehtävä. Tässä asiassa edesauttaa se, että yritysjohdolta löytyisi hyvät muutos-johtamisen ja vuorovaikuttamisen taidot. Viestinnän merkitys nousee myös erittäin tärkeäksi.Sen pitää toimia kumpaankin suuntaan, henkilöstön ja yritysjohdon välillä pitääolla kahdensuuntaista viestintää. Lisäksi todettiin, että todennäköisesti tapahtuu fuusioitumista joko niin, että isommat paikalliset teleyhtiöt ostavat pieniäyhtiöitä, ja markkinoille jää vain muutama iso paikallinen teleyhtiö, tai sitten kaikki paikalliset teleyhtiöt fuusioituvat yhteen isoon yhtiöön. Tulevaisuudessa kilpailun kiristyminen tulee luomaan tämänkaltaisia paineita. Tuote- ja palvelukehitykseen pitää tulevaisuudessa panostaa huomattavasti enemmän. Telealalla saadaan myös tottua siihen, että EU:n alueella tullaan vaatimaan kilpailun täyttävapautumista. Lisäksi viranomaiset tulevat seuraamaan telealaa jatkossakin erittäin tarkasti.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Tässä diplomityössä tarkastellaan avoimen lähdekoodin hyödyntämistä ohjelmistotalojen kolmen asiantuntijaryhmän näkökulmasta: teknologian edustajien, liiketoiminnan johdon ja lakimiesten. Työssä käydään läpi avoimen lähdekoodin historiaa ja OSI:n avoimen lähdekoodin määritelmä. Työssä esitellään myös neljä yleistä avoimen lähdekoodin lisenssiä: GPL, LGPL, BSD ja MPL. Tekninen näkökulma näkyy, kun työssä käydään läpi avoimen lähdekoodin vahvuudet ja heikkoudet. Suurin osa avoimen lähdekoodin tuotteista ei ole vielä tarpeeksi kehittyneitä kaupalliseen käyttöön, mutta joukosta löytyy myös muutama todellinen vaihtoehto. Työssä esitellään viisi tunnettua lähdekoodin tuotetta: Linux, Apache, MySQL, Perl ja PHP. Avoimen lähdekoodin mahdollistamat ansaintamallit tuovat esiin liiketoiminnan johdon kiinnostuksen kohteen. Työssä esitellään viisi yritystä, jotka ovat onnistuneet hyödyntämään näitä liiketoiminnan malleja: Red Hat, VA Software, JBoss, IBM ja Sun Microsystems. Juridisesta näkökulmasta suurin riski avoimen lähdekoodin tuotteiden käytössä on kolmansien osapuolien immateriaalioikeuksien loukkaaminen. Lähes kaikki avoimen lähdekoodin ohjelmistot on lisensoitu siten, etteivät ne anna minkäänlaista takuuta tai ota vastuuta. Työssä käsitellään myös sitä, kuinka avoimen lähdekoodin aiheuttamia riskejä vastaan voidaan suojautua. Työn tuloksena syntyy päätösprosessi, jota voidaan käyttää apuna tehdessä lopullista päätöstä avoimen lähdekoodin ohjelmiston käytöstä.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Tutkielman tavoitteena on tutkia veronkiertosäännöksen eli VML 28 §:n soveltamista sivuutettaessa osakeyhtiö verotuksessa. Tutkielma on rajattu tapauksiin, joissa osakeyhtiön tuloa on sivuutettu ja verotettu osakkaan palkkatulona. Tutkielma muodostuu lähinnä kirjallisuuteen ja lainsäädäntöön perustuvista teoriaosista sekä oikeuskäytäntöön pohjautuvasta tutkimusosasta. Tutkimus on oikeusdogmaattinen, eli tarkoituksena on selvittää voimassa olevan lainsäädännön sisältö. Tutkimuksessa on käyty läpi korkeimman hallinto-oikeuden ja hallinto-oikeuksien päätöksiä ja selvitetty näiden avulla kriteerejä, joita voidaan pitää tunnusmerkkeinä vallitsevasta palkkasuhteesta. Tämä saattaa johtaa verotuksessa osakeyhtiön tulon sivuuttamiseen. Päätös osakeyhtiön sivuuttamisesta tehdään kuitenkin aina kokonaisarvioinnin perusteella. Päätöksen lopputulokseen vaikuttaa kuitenkin merkittävästi mm. osakeyhtiön toimeksiantajien lukumäärä. Mikäli toimeksisaaja työskentelee hyvin samankaltaisissa olosuhteissa kuin toimeksiantajan työntekijät, voidaan osakeyhtiö verotuksessa sivuuttaa, mikäli tilanne tulee esille esim. verotarkastuksen yhteydessä.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Tutkielman tavoitteena on selvittää kuinka arvonluonti-ideologia on muuttunut arvoketjuajattelusta arvoverkkomalliin ja mitä tekijöitä tarvitaan toimivan arvoverkon rakentamiseen. Teoriaosuus käsittelee arvonmuodostuksen muutosta kokonaisvaltaisesti. Tuloksena saavutetaan arvoverkko. Tutkielman empiirisessä osassa käytetään hyväksi laadullista case-tutkimusta. Teemahaastattelut ovat pääasiallinen empiirisen tiedon lähde. Tuloksena saatuja empiirisen osan tietoja verrataan teoriakappaleen vastaaviin tuloksiin. Case-yritys, Sonera zed, on suomalainen mobiiliportaaliyritys, joka tarjoaa matkapuhelimien lisäarvopalveluita loppuasiakkaille. Case-yrityksen operaatiomalli on rakentaa näitä palveluita yhteistyössä muiden yritysten kanssa. Empiirisen osan tavoite on selvittää toimiiko teoreettinen arvoverkkomalli myös tosielämässä. Arvoverkkomallia hyödynnetään case-yrityksessä vain osittain. Mallia käytetään hyväksi osa-alueilla missä yrityksellä ei ole omia kompetensseja. Sen sijaan alueilla joilla yritys omaa ydinosaamista, ei arvoverkkomallia hyödynnetä tarpeeksi. Tästä huolimatta uskotaan, että oikein hyödynnettynä arvoverkko kykenisi tarjoamaan merkittävää kilpailuetua kilpailijoihin nähden, mikäli mallia hyödynnettäisiin matkapuhelimien lisäarvopalvelutuotannon joka vaiheessa.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Pro gradu-tutkielman tavoitteena on selvittää, mitä juridisia seikkoja informaatioteknologia-alan yritysten tutkimus- ja tuotekehitysyhteistyön onnistumisen turvaamiseksi on huomioitava. Koska erityisesti tulosten suojaaminen ja jakaminen on usein osoittautunut yhteistyön kriittisimmäksi osa-alueeksi, tutkimuksessa perehdytään näihin kysymyksiin liittyvään normiympäristöön. Tutkimus on toteutettu pääosin kirjallisuustutkimuksena, nojautuen vahvasti mm. lakiteksteihin ja lainvalmisteluaineistoon. Käytännön ja teorian yhdistämiseksi tutkimuksessa on käytetty tausta-aineistona yritysten välisiä sopimuksia sekä informaatioteknologiayrityksissä työskentelevien henkilöiden kanssa käytyjä keskusteluja. Myös oikeuskäytäntöä on hyödynnetty tutkimuksen lähdeaineistona. Tutkimuksessa on kartoitettu yritysten yhteishankkeita säätelevää normiympäristöä sekä sen tarjoamia mahdollisuuksia ja rajoituksia. Tämän kartoituksen valossa voidaan paremmin ymmärtää sopimuksien tekemisen ja erilaisten suojauskeinojen hallinnan tärkeys.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Tämän kvalitatiivisen tutkimuksen tavoitteena on tarkastella jatkuvan pa-rantamisen työkalun, WCM:n, roolia aineettoman pääoman johtajana. Tutkimuksen teoreettisessa osassa selvitetään aineettoman pääoman eri muotoja; inhimillistä, suhde- ja rakennepääomaa. Lisäksi tutkitaan WCM:n ideologiaa, sen käyttöönottoa ja eri osa-alueita. Teoriaosan lopussa selvite-tään WCM:n ja aineettoman pääoman yhteyttä toisiinsa ja niiden vaikutusta suorituskykyyn. Teoriaa tukemaan tehtiin empiirinen tutkimus case -organisaatiossa haastattelemalla organisaation toimihenkilöitä sekä työntekijöitä. Empiirisen tutkimuksen tavoitteena oli selvittää case –organisaation jatkuvan parantamisen mallin kehitystarpeita WCM:n ja inhimillisen pääoman näkö-kulmasta. Tutkimustulokset osoittivat, että WCM:llä voidaan johtaa aineettoman pää-oman eri muotoja – saaden siten myös suorituskykyä paremmaksi.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Tutkimus pyrkii selvittämään, vastaako vuokratyöntekijän työsuhdeturva työlainsäädännön tavoitteita ja niiden taustalla vaikuttavaa työntekijän suojelun periaatetta. Lainsäädännössä vuokratyöntekijän työsuhdeturvan kohdalla olevat keskeisimmät aukkokohdat ja tulkinnat esitetään juridisen argumentaation avulla. Tilanteen tekee ongelmalliseksi erityisesti se, että nykylainsäädäntö ei varsinaisesti estä käyttämästä vuokratyössä toistuvia, kunkin toimeksiannon mittaisia määräaikaisuuksia. Tulokset osoittavat, että sekä kollektiivinen että individuaaliperusteinen irtisanomissuoja on käytännössä heikko. Lisäksi työsuhdeturvan ja joustavuuden tasapaino työmarkkinoilla näyttää olevan melko vaikea yhtälö ratkaistavaksi. Eräänä mahdollisena ratkaisuna tutkimuksen lopussa esitetään Ruotsissa käytössä oleva malli, jossa työntekijät ovat toistaiseksi voimassa olevissa työsuhteissa, ja saavat palkkaa myös toimeksiantojen väliseltä ajalta. Järjestelmään liittyy vahvasti myös alan järjestäytyminen ja eettisten pelisääntöjen määritteleminen liittojen välisin sopimuksin. Tällä tavalla vuokratyöntekijän työsuhdeturvaan liittyvät ongelmakohdat ratkaistaan, mutta toisaalta vuokratyön työllisyyttä ja kilpailukykyä tukeva vaikutus menetetään. Vaihtoehtoisina keinoina on esitetty lukuisia kevyempiä keinoja yksittäisten ongelmakohtien ratkaisuksi.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

The Ageing in Working Life. Do Adolescence and Schooling Beat Adulthood and Experience? This study examines the changes in the work and the work organisations of employees in the fields of health care and retail trade who have turned 45 and their experience of change. In addition, the question of how ageing employees experience their status in post-modern working life is explored. Attention is also focused on the choices and decisions connected with staying at work and retiring. These views are examined in relation to professions and professional cultures. Thematic interviews (N=98) were used to gather the material. The effects of the market liberalistic turn in welfare policy are clearly seen in the everyday work of the health care professions. These changes were examined from the point of view of managing by outcomes and quality assurance, multi-professional cooperation, flexibility in the division of labour, and the spread of market-like procedures. The discourse of those in involved retail trade was dominated by extremely tight global market competition and control of outcomes, and by the structural changes taking place in the retail trade sector. This change discourse was to a large extent a reaction to those changes in the functional environment which were experienced as negative and to the conflict between their own professional identity and professional ethics on the one hand, and their functional environment on the other. There were also obstacles connected with professional culture: defending one's own station and power, guarding the 'frontier', showed up in attitudes towards new management and organisation models or towards structural and functional reforms. The deep structures of professional culture and the mindset of the actors change much more slowly than the functional practices of organisations. For those in a supervisory position, the loss of power due to becoming part of a chain or because of the introduction of a team organisation model was not an easy thing to accept. The nurses and others in related fields felt that they were forced to do work that was below their level of training and professional skill. For sales personnel and those who did assisting work in health care, power and the possibility of having an influence were not so important, as long as they were able to do their work in their own way and were trusted. This view is often completely forgotten, for example, in various organisation models in which power and the possibility of having an influence entwined with power are taken for granted as being clearly positive and desired aspects of job satisfaction. Up to date professional skills were experienced as being important from the point of view of professional identity and self-worth. Thus, training can be understood as a moral obligation, which in turn is intertwined with professional ideology. In the rhetoric of adult education, an adult is expected to be an active player who will seek training again and again if working life so requires. The dark side of this ideology, which leads to feelings of guilt, was apparent in the thoughts of the respondents. Am I never good enough at my job; why must I continually strive for better, additional qualifications? The majority of the respondents evaluated their expertise as being at quite a high level. This self-confidence did not extend to applying for a job. Job recruitment was seen as a situation in which age discrimination reached its peak. The interviewees were unanimous about the idea that society favours the young. Especially among those in the retail trade sector, there was a feeling that it would be difficult, if not impossible, to find a new job of the same level or a permanent post if they were made redundant. Age discrimination was also apparent in the retail trade field in the form of older employees being retired against their will or transferred to other tasks. It was felt that ruthless forced retirement of older workers was part of the personnel policy of some organisations. The importance of one's outward appearance was connected with the theme of discrimination. This phenomenon is described using the concept of the double standard of ageing in feminist research. An ageing woman is relegated to an inferior position due to both her age and her sex. A culture that would both make possible and allow various types of choices regardless of age, which is described as being characteristic of the post-modern era, does not seem to be very topical in the practice of working life. It is important for employees that the management and the personnel policy that is being implemented makes them feel like both their contribution and they as individuals are appreciated, that their opinions are listened to and that they are noticed as persons. The interviewees hoped for gratitude and a concern for the well-being of employees that shows in everyday life. They valued training and activities aimed at maintaining their work ability, but thought that better coping at work and a pleasant working environment cannot be achieved through such measures as along as the foundation is 'in a mess'. Development of the quality of working life is the only thing that can improve job satisfaction and get people to remain in the work force longer than at present. There should be a sufficient number of properly trained employees at the work place. It was important to the respondents that they be able to stay on their job to the end with honour, since compromising with their own quality standards or acting contrary to their ideal self-image in terms of professional ethics would strike a blow to their professional self-esteem. They called for the development of various types of workplace flexibility, and felt that they have the right to a lightened workload and to early retirement. Early retirement was even seen as an altruistic deed: it would free up a place for younger workers. Thoughts of retirements were explained by familiar factors such as health and finances, life situation, the enticement of free-time, as well as by various factors related to work. It is very important to ageing employees that their work has meaningful content. The values related to self-fulfilment are felt to be of great importance, and if they cannot be realised at work, the respondents wanted more free time, either through retirement or in the form of flexibility in working life.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Kirja-arvio

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Kirjallisuusarvostelu

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Tämän lainopillisen tutkimuksen aiheena on sijoituspalveluita tarjoavan tahon tiedonantovelvollisuus ei-ammattimaista asiakasta kohtaan. Tiedonantovelvollisuutta käsitellään sekä vakuutussopimuslain että arvopaperimarkkinalain kannalta. Viime vuosikymmenien aikana tiedonantovelvollisuuksiin liittyvä sääntely on lisääntynyt suuresti pankkisektorilla. Tiedonantovelvollisuuden tarkoituksena on antaa asiakkaalle riittävät tiedot perutellun päätöksen tekemiseksi. Riittävä tiedonannon taso vaihtelee tapauksesta ja asiakkaasta riippuen. Joissakin sijoituspalvelutyypeissä yleinen tiedonanto riittää, kun taas toisissa vaaditaan tuote- ja asiakaskohtaista erityistä tietoa. Yleisesti ottaen ei-ammattimaiset asiakkaat tarvitsevat enemmän tietoa kuin ammattimaiset asiakkaat. Yleisenä sääntönä voidaan kuitenkin esittää, että mitä suurempi taloudellinen merkitys palvelulla on asiakkaalle, sitä kattavampi tulisi tiedonantovelvollisuuden olla.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Tämän tutkielman tarkoituksena on perehtyä Suomen nykyisen yritys- ja osinkoverojärjestelmän ongelmiin ja mahdollisiin ratkaisumalleihin. Ratkaisumalleja etsitään muiden maiden soveltamista osinkoverojärjestelmistä, joita tutkielmassa esitellään laajasti. Lisäksi arvioidaan Verotuksen kehittämistyöryhmän (18.9.2008 - 31.12.2010) uudistusehdotusta Suomen uudeksi yhteisö- ja osinkoverojärjestelmäksi. Verojärjestelmän neutraalisuus on olennainen kysymys verojärjestelmää suunniteltaessa. Eri maiden yritys- ja osinkoverojärjestelmien neutraalisuusominaisuuksia arvioidaan lainopillisen ja vertailevan menetelmän avulla. Neutraalisuusominaisuuksien lisäksi kiinnitetään huomiota myös järjestelmien luomiin kannustin- ja kokonaistaloudellisiin vaikutuksiin. Tutkielmassa todetaan Suomen nykyisen osinkoverojärjestelmän sisältävän ei-toivottuja kannustinvaikutuksia, jotka Verotuksen kehittämistyöryhmän uudistusehdotus poistaa vain osittain. Muiden maiden soveltamat järjestelmät sisältävät elementtejä, joiden soveltaminen olisi perusteltua myös Suomessa.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää yliopistoissa toteutettujen sopimustutkimushankkeiden osapuolten väliset keskinäiset oikeudet ja velvollisuudet korkeakoulukeksintölain aikana. Tarkastelu tehdään pääosin yliopiston näkökulmasta ja apuna käytetään sopimusverkkoajattelua. Tutkimus on toteutettu tutkimuksen luonteen ja laajuuden vuoksi pääosin kirjallisuustutkimuksena. Korkeakoulukeksintölaki on selkeyttänyt yliopistotutkimukseen liittyvää oikeudellista tilaa tuodessaan yliopiston tutkimushenkilöstön ja muissa organisaatioissa työskentelevien tutkijoiden oikeudet ja velvollisuudet lähemmäksi toisiaan. Yliopistolla on haastava rooli sopimustutkimukseen liittyvän sopimusverkon keskiössä. Sen täytyy huolehtia, että tutkimushankkeissa mukana olevien tahojen kanssa tehdyt sopimukset eivät ole ristiriidassa keskenään ja että se pystyy täyttämään velvollisuutensa kaikkia sopimuskumppaneitaan kohtaan.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

This thesis is based on the personal experience gained related to the planning and production of three web-based teaching materials for the teaching subject knownas sloyd at the comprehensive school in Finland. After the teaching materials had been produced and published on the Internet at the Finnish textile teachers' website KässäBoxi, the idea for this thesis emanated from the questions: Why do the three teaching materials look the way they do and why do other textile teachers comment that they are different? In earlier sloyd educational research it has been stated that a scientific paradigm affects the individual ideology of a sloyd teacher. The aimfor my doctoral thesis is to continue on the topic. As the area of interest comprises the thought behind three teaching materials in sloyd, the aim of the thesis is to show how teaching and educational ideologies in sloyd appear in the teaching materials at hand. The research approach has parallels to research about another, tangible phenomena, namely the iceberg. In a similar way as an iceberg, a teaching material has a profound base, but the base is not always completely visible to the user of the teaching material. In this thesis I strive to show what there is under the surface, on the surface and above the surface of three teaching materials in sloyd. The research approach is defined as qualitative and phenomenologic-hermeneutic. The analysis results in knowledge about how the producer of a teaching material affects the character of a teaching material by choices concerning for example the form, structure, language and illustrations of the teaching material. The analysis also shows how the producers' individual educational and teaching ideologies within the teaching subject at hand appear by means of traces concerning the view on the pupil and the teacher, and the view on planning and conducting teaching in sloyd. The thesis also results in knowledge about how sloyd educational scientific theories and demands from society, as they are stated in the national core curriculum, appear in the three teaching materials. The application of the sloyd educational scientific theory of individual sloyd activity as a holistic educative system is also widened in the thesis. This thesis contributes to future research on producing teaching materials by information about what aspects a producer of teaching materials needs to consider and how the aspects become visible in the teaching materials. This kind of knowledge is valuable to teacher students in sloyd, to teachers in sloyd who intend to plan and produce teaching materials and to teachers who tutor the planning and production of teaching materials.