80 resultados para Construction machinery operators
Resumo:
Työn tavoitteena oli selvittää niitä keinoja, joiden avulla Raute Woodin nykyistä tuotehallintaa pystytään kehittämään. Aluksi kartoitettiin tuotehallinnan kannalta olennaisia työkaluja. Korkean teknologian tuotteet asettavat tuotehallinnalle olennaisesti kovemmat vaatimukset, sillä tuotteen hallinta ei rajoitu pelkästään mekaanisen mallin hallintaan. Jotta tuotteita jatkossa pystyttäisiin hallitsemaan täydellisinä kokonaisuuksina tarvitaan toimintamalli, jonka pohjalta tuotteeseen liittyvät tiedot saadaan hallittua yhtenäisesti.Kehittämistoimenpiteiden lähtökohdaksi kuvattiin tuotehallinnan ja tilaus-toimitusprosessin nykytilanne. Nykytilanteesta etsittiin ne tekijät, jotka vaikuttavat kaikkein suurimmassa määrin havaittuihin tuotehallinnan ongelmiin. Havaittujen ongelmien ja valittujen ratkaisumetodien pohjalta alettiin suunnitella keinoja tuotehallinnan kehittämiseksi. Lopputuloksena esitetään ratkaisuehdotus tuotehallinnan tulevaisuuden hallintamalliksi. Ratkaisuehdotuksessa esitetään teorian pohjalta johdetut mallit tuotteiden kokonaisvaltaiseen hallintaan sekä kuvataan tilaus-toimitusprosessi tuotteen näkökulmasta. Ehdotuksessa kuvataan myös uusi tuotetunnistejärjestelmä, jonka pohjalta tuotteet voidaan jatkossa yksilöidä yksiselitteisesti. Tuotetunnistejärjestelmä tukee työssä kehitettyä uutta modulaarista tuoterakennemallia. Lisäksi esitellään tuotemalliajattelun soveltumista mahdolliseen uuteen tuotehallintaratkaisuun ja sen tuomia uusia mahdollisuuksia toiminnan kehittämiseen.
Resumo:
Investointi- ja energiantuotantokustannusten arviointi ja määrittäminen projektin alkuvaiheessa on olennainen osa voimalaitoksen elinkaaritiedon hallintaa. Tällöin tehdään investointi- ja energiantuotantokustannusten vertailua voimalaitosten kesken, joiden perusteella käytettävä voimalaitoskonsepti valitaan kompromissina toisaalta taloudellisen ja toisaalta suorituskyvyiltään tehokkaan voimalaitoksen väliltä. Koska investointikustannukset vaikuttavat suuresti energiatuotantokustannuksiin, on investointikustannusten arvioimisella suuri rooli voimalaitoskonseptia valittaessa. Investointikustannusten arviointimenetelmien käyttö eri projektivaiheissa riippuu pitkälti käytettävästä toteutuneesta kustannustiedosta sekä siitä, mihin tarkkuustasoon on kunkin projektin vaiheessa tarkoituksenmukaista pyrkiä. Suuren kustannusdatan avulla päästään vähilläkin lähtötiedoilla hyvään kustannusarvion tarkkuuteen. Projektin alkuvaiheessa ei kuitenkaan kannata uhrata liikaa aikaa kustannusarvion laatimiseen, koska arvioinnin kustannus kasvaa tarkkuuden myötä. Tässä työssä pyrittiin löytämään riippuvuussuhteita voimalaitosten kustannusten ja suoritusarvojen välille. Havaittujen riippuvuussuhteiden perusteella määritettiin in-vestointi- ja sähköntuotantokustannukset noin 50:lle voimalaitokselle. Investointi-kustannukset jaettiin 23:een kustannuskomponenttiin koneiden ja laitteiden sekä ra-kennusteknisten töiden kustannusryhmiin. Lisäksi kokonaisinvestointiin sisältyy projektikustannukset, rakennusaikaiset korot ja varaus. Laskettujen voimalaitosten avulla muodostettiin oma laskentaohjelmisto investointi- ja energiantuotantokustan-nusten arviointiin sekä talletukseen. Ohjelmistolla pyritään yhdenmukaistamaan kustannusarvioiden laadintaa samalla vähentäen arvioissa esiintyvää inhimillisen virheen todennäköisyyttä.
Resumo:
Tämä diplomityö on tehty Lappeenrannassa Telecom Business Research Centerin 5T-projektiin liittyen. Työssä tutkitaan matkaviestinnän lisäarvopalveluiden liiketoimintakonsepteja operaattoreiden näkökulmasta. Lisäarvopalvelut laajentavat operaattoreiden palveluvalikoimaa. Niiden osuuden telekommunikaatioalan yritysten ja erityisesti operaattoreiden tuotoista on ennustettu kasvavan huomattavasti. Työn tärkeimpänä tavoitteena on tuoda uusia näkökulmia ja lisätä ymmärrystä lisäarvopalveluiden liiketoimintakonseptin rakentamisprosessista. Tätä tietämystä käytetään edesauttamaan työn empiirisessä osuudessa tutkitun Content Gateway -tuotteen liiketoimintaa. Tarjoamalla nopean liitynnän ja laskutuskanavan ulkopuolisten palveluntarjoajien ja operaattorin välille tämä tuote mahdollistaa operaattorille ja palveluntarjoajille lisäarvopalveluiden liiketoiminnan käynnistämisen. Lisäarvopalveluiden arvonluontiprosessi vaatii lukuisia yhteistyötä tekeviä osapuolia, joiden yhteistoiminta on dynaamista ja tiedonvälitys avointa, interaktiivista ja nopeaa. Arvonluontiin liittyy myös monia konvergoituvia kehityssuuntia. Perinteinen arvoketjuajattelu on riittämätön uuteen, verkottuneeseen toimintaympäristöön ja sen tilalle on tullut modernimpi arvoverkostomalli. Arvoverkosto luo kilpailuetunsa muita verkostoja vastaan jakamalla resurssit ja kompetenssit optimaalisesti ja liittämällä strategisen ja operationaalisen johtamisen kulttuurit toisiinsa. Tässä työssä verrataan arvoverkoston teoreettisia tavoitteita kahteen lisäarvopalveluiden liiketoimintakonseptiin. Näistä ensimmäinen, i-mode –niminen konsepti on valittu vertailuun edistyksellisyytensä ja tulevaa kehitystä ennakoivien ominaispiirteidensä vuoksi. Toinen esimerkkikonsepti on rakennettu edellä mainitun Content Gateway -tuotteen ympärille. Tutkimus sisältää mm. liikekumppaneiden hankinnan, ansaintalogiikoiden ja verkostojen johtamisen analysoinnin. Työn tuloksena on saatu ohjeita siihen, miten operaattori voi rakentaa tällaista konseptia ja mitä seikkoja tulee ottaa huomioon erityisesti sanomapalveluihin liittyvässä liiketoiminnassa.
Resumo:
Nykyään kolmeen kerrokseen perustuvat client-server –sovellukset ovat suuri kinnostuskohde sekä niiden kehittäjille etta käyttäjille. Tietotekniikan nopean kehityksen ansiosta näillä sovelluksilla on monipuolinen käyttö teollisuuden eri alueilla. Tällä hetkellä on olemassa paljon työkaluja client-server –sovellusten kehittämiseen, jotka myös tyydyttävät asiakkaiden asettamia vaatimuksia. Nämä työkalut eivät kuitenkaan mahdollista joustavaa toimintaa graafisen käyttöliittyman kanssa. Tämä diplomityö käsittelee client-server –sovellusten kehittamistä XML –kielen avulla. Tämä lähestymistapa mahdollistaa client-server –sovellusten rakentamista niin, että niiden graafinen käyttöliittymä ja ulkonäkö olisivat helposti muokattavissa ilman ohjelman ytimen uudelleenkääntämistä. Diplomityö koostuu kahdesta ostasta: teoreettisesta ja käytännöllisestä. Teoreettinen osa antaa yleisen tiedon client-server –arkkitehtuurista ja kuvailee ohjelmistotekniikan pääkohdat. Käytannöllinen osa esittää tulokset, client-server –sovellusten kehittämisteknologian kehittämislähestymistavan XML: ää käyttäen ja tuloksiin johtavat usecase– ja sekvenssidiagrammit. Käytännöllinen osa myos sisältää esimerkit toteutetuista XML-struktuureista, jotka kuvaavat client –sovellusten kuvaruutukaavakkeiden esintymisen ja serverikyselykaaviot.
Resumo:
Suomessa sähkönjakeluverkkoyhtiöt toimivat verkkovastuualueillaan yksinoikeudella. Verkkovastuualuiden ominaispiirteet voivat olla hyvin erilaiset. Energiamarkkinavirasto valvoo sähkömarkkinalainsäädännön noudattamista jakeluverkkotoiminnassa. Jakeluverkonhaltijat on velvoitettu Energiamarkkinaviraston valvontamallin kautta määrittämään tiettyjen rajoitusten mukaisesti verkkokomponenteillensa sopivimmat teknistaloudelliset pitoajat. Nämä pitoajat vaikuttavat varsinkin verkkoyhtiön tuottomahdollisuuksiin ja asiakkaiden siirtohintoihin. Lisäksi huomioon on otettava jaettavan sähkön laatu, verkon käyttövarmuus sekä vaikutukset ympäristöön ja turvallisuuteen. Pitoaikojen matemaattinen mallintaminen on usein monimutkaista. Teknistaloudellinen pitoaika valitaankin monesti kokemuksen ja harkinnan perusteella. Tärkeimmät reunaehdot jakeluverkkokomponenttien teknistaloudellisten pitoaikojen valinnalle muodostavat verkkovastuualueen sähkönkulutuksen kasvun sekä infrastruktuurin muutoksen nopeudet. Hitaan muutoksen alueilla verkkokomponenttien teknistaloudelliset pitoajat lähenevät teknisiä pitoaikoja, joihin vaikuttavat voimakkaasti verkkovastuualueen maantieteelliset ja ilmastolliset ominaispiirteet. Yhtiöittäin vaihtelevat verkon rakennus- ja ylläpitomenetelmät tulee myös huomioida. Tässä diplomityössä keskitytään pääosin sähkönjakeluverkon komponenttien teknistaloudelliseen pitoaikaan verkon ja verkkovastuualueen ominaispiirteiden kautta. Aluksi määritellään jakeluverkon pitoaika usealla eri tavalla, sekä selvitetään pitoajan merkitystä nykytilanteessa. Lisäksi työn alkuosassa esitellään Energiamarkkinaviraston vuoden 2005 alusta käyttöönotettu jakeluverkkotoiminnan hinnoittelun kohtuullisuuden valvontamalli ja käydään läpi teknistaloudellisen pitoajan merkitys siinä. Sen jälkeen tarkastellaan jakeluverkkokomponenttien ja niiden osien tekniseen pitoaikaan vaikuttavia tekijöitä. Erityisesti puupylväisiin ja niihin liittyviin ajankohtaisiin asioihin kiinnitetään huomiota, koska puupylväät määräävät monesti koko ilmajohtorakenteen uusimisajankohdan. Lisäksi suolakyllästeiselle puupylväälle esitetään yleinen rappeutumismalli ja jakelumuuntajan rappeutumistapahtumaa tutkitaan. Lopuksi tarkastellaan Graninge Kainuu Oy:tä jakeluverkonhaltijana sekä määritetään sen verkkovastuualueelle ominaisia komponenttien teknisiä ja teknistaloudellisia pitoaikoja haastattelujen, tuoreimpien lähteiden, tutkimustulosten, vertailun ja harkinnan avulla.
Resumo:
Kemissä on meneillään Kukoistava Ajos -projekti, jonka tarkoituksena on kehittää Ajoksen satamaa vastaamaan tulevaisuuden vaatimuksiin. Yhtenä osana suunnitelmaan kuuluu Kemin satamien laivausten keskittäminen Ajoksen satamaan. Tämän työn tavoitteena oli satamatoimintojen suunnittelu Kukoistavan Ajoksen liikenteelle kemiläisen satama-operaattorin Kemi Shipping Oy:n näkökulmasta. Parhaan toimintomallin selvittäminen aloitettiin kartoittamalla ratkaistavien kysymysten kaikki erilaiset toteutusmahdollisuudet. Näistä vaihtoehdoista muodostettiin eri tilanteisiin soveltuvia kokonaismalleja, joita vertailtiin analysoimalla niiden vaikutusta työvoiman ja työkoneiden tarpeeseen, kuljetuksiin ja rakentamiseen ja sitä kautta kustannuksiin. Työn tuloksena saatiin aikaan esitys satamatoimintojen toteuttamisesta Kukoistavan Ajoksen tavaraliikenteelle. Lisäksi muodostettiin esitys nykyisen toimintamallin muuttamiseksi ennen lopullista siirtymistä Kukoistavan Ajoksen mallin toteuttamiseen.
Resumo:
Diplomityö tehtiin kansainväliseen, mekaanisen puunjalostusteollisuuden koneita, tuotantojärjestelmiä ja tehtaita toimittavaan yritykseen. Diplomityön tarkoituksena oli kartoittaa syitä viilusorvin teräpenkin asemoinnissa esiintyneisiin värähtelyongelmiin ja tutkia ratkaisuja niiden voittamiseksi, sekä sorvausvoimien määrittäminen. Diplomityön teoreettisessa osassa tutustuttiin viilusorvin, erityisesti sen hydraulisten servojärjestelmien rakenteeseen ja toimintaan sekä viilunsorvaukseen. Teräpenkin syötön servojärjestelmää tutkittiin teoreettisesti johtamalla suljetun piirin siirtofunktiot “asema/käsky” ja “virhe/voima” ja tulostamalla niiden taajuusvaste-kuvaajat, joista tutkittiin parametrien vaikutuksia järjestelmän toimintaan. Tulokset vahvistettiin simuloimalla. Todettiin nykyisen järjestelmän värähtelyongelmien johtuvan pääasiassa hydrauliöljyn joustosta sylinterissä. Parannuksina ehdotettiin suurempaa sylinterin halkaisijaa ja viskoosikitkakertoimen suurentamista. Diplomityön kokeellisessa osassa mitattiin viilusorvin servojärjestelmien toimilaitteissa esiintyviä voimia ja niiden perusteella laskettiin varsinaiset sorvausvoimat. Lisäksi tutkittiin teräpenkin syötön ja muiden servojärjestelmien asemointitarkkuutta sorvauksen aikana. Mittauksia varten diplomityössä suunniteltiin ja hankittiin kannettava mittausjärjestelmä.
Resumo:
Diplomityön tavoitteena oli sopivimman yritysostokohteen valitseminen useiden kilpailijoiden joukosta puunkäsittelykoneiden toimittajalle. Ensin esiteltiin Suomen metsäteollisuus sekä sen osaamistarpeista noussut metsäklusteri pääosin kohdeyrityksen näkökulmasta. Seuraavaksi annettiin kuva yrityksen tuotteista, kilpailijoista ja asiakkaista. Yritysostoprosessi kuvattiin sekä esille tuotiin yleiset motiivit ja kriittiset menestystekijät. Lisäksi kuvattiin kilpailijoiden ja liiketoimintaympäristön analysointi yrityksen menestyksen edellytyksenä. Puuntyöstökoneiden markkinat segmentoitiin ja analysoitiin vuodesta 1990 aina tähän päivään asti, jotta löydettäisiin kehityskelpoiset osa-alueet eli alueet, joissa yrityksen markkinaosuutta voitaisiin kasvattaa. Kandidaattien ominaisuuksia verrattiin yritysoston motiiveihin. Yritysten tuotteet sekä maantieteellinen sijainti pisteytettiin, jotta sopivimmat yritykset nousisivat esille. Kolme yritystä valittiin syvällisempään tarkasteluun. Yritysten tuotteita, taloudellista asemaa ja globaalia verkostoa vertailtiin keskenään muiden tekijöiden, kuten maailmantalouden ohessa. Taloudellisesti vakaa ja teknisesti monipuolinen yritys kohtasi yritysoston motiivit parhaiten. Kohteen positiivisia puolia olivat sijainti, tuotteet ja palvelut. Lisäksi, yritys sopii ostajan strategiaan sekä auttaa kohtaamaan asiakkaiden nykyiset ja tulevat tarpeet.
Resumo:
Työn tavoitteena oli saada tietoa yleisesti partikkelivirtauksessa tapahtuvasta näytteenotosta ja näytteenottomenetelmistä. Työssä tutkittiin UPM-Kymmenen Kaukaan tehtaan nykyisen ostohakkeen automaattisen näytteenottimen toimintaa sekä sen ottamien näytteiden luotettavuutta kokeellisesti ja tilastollisesti. Lopuksi tutkimuksessa ideoitiin uusi näytteenottimen konstruktio. Uuden konstruktion suunnittelun lähtökohtana oli, että näytteenottimen konstruktiolla tulisi voida ottaa toistuvasti ja turvallisesti luotettavia hakenäytteitä aiheuttamatta muulle vastaanottoaseman toiminnalle häiriöitä Tutkimusta varten tehtiin eri haketoimittajien kanssa koenäytteenottoja. Hakenäytteet otettiin kolmessa eri haketoimituksen vaiheessa niiden keskinäistä vertailua varten. Hakenäytteistä määritettiin kuiva-ainepitoisuus ja laatuanalyysin tekoa varten palakokojakauma koeseulonnoilla. Palakokojakauma-analyysistä saatuja jakaumapainoprosenttiosuuksien ja niistä laskettujen laatuarvojen pohjalta tutkittiin automaattisen näytteenottimen ottaman näytteen luotettavuutta ja näytteenottimen toimintaa. Konstruointityössä noudatettiin pääpiirteittäin ohjeistoa VDI 2221. Uuden näytteenottimen suunnittelutyön tavoitteet määriteltiin tutkimuksessa tehtyjen päätelmien ja kokeiden pohjalta. Uudelle näytteenottimen konstruktiolle etsittiin toteutuskelpoisia ratkaisuja jo olemassa olevista laitteistoista ja uusista ideoista. Uudet konstruktiovaihtoehdot suunniteltiin noudattamaan näytteenottoteoriaa ja sijoituspaikan asettamia vaatimuksia.
Resumo:
Rakennuskoneiden osuus rakentamisen kokonaiskustannuksista on 3 – 6 % rakennushankkeen tyypistä riippuen. Perinteisesti vuokrakoneita valittaessa hinta on ollut suurin valintaan vaikuttava tekijä. Uudenaikaisten rakennuskoneiden tehokkaalla käytöllä ja työnsuunnitelulla voidaan rakentamisen kokonaiskustannuksia alentaa. Tutkimuksen tavoitteena oli tehdä toimiala-analyysi Suomen ja osin ulkomaiden rakennuskonevuokrausmarkkinoista ja saadun tiedon avulla analysoida NCC Finland Oy:n mahdollisuuksia toimialalla. Tutkimuksessa markkinoiden kokoa ja yritysten menestystekijöitä näillä markkinoilla arvioitiin erilaisin menetelmin. NCC:n osalta tehtiin liiketoimintasuunnitelma kalustoliiketoiminnan kehittämiseksi. Keskeisenä tutkimustuloksena oli havainto markkinoiden kasvusta ja kilpailun kansainvälistymisestä. Toimialan menestystekijöiksi nousivat oikea tuotevalikoima, toiminnan sisäinen tehokkuus ja osaava henkilökunta sekä palveluiden oikea hinnoittelu. Toimenpide-ehdotuksena NCC:lle esitetään toimintojen yhdenmukaistamista, tuotevalikoiman uudelleenarviointia ja toimintojen yleistä tehostamista. Jatkotutkimuksen tarvetta on sopivien yhteistyökumppaneiden kartoittamisessa sekä ulkopuolisille markkinoille suuntautuvan toimintamallin rakentamisessa.
Resumo:
Tutkielman tavoitteena on tutkia, mikä olisi parhaiten case-yritykselle sopiva menetelmä tulla tekemään kauppaa ulkomaan markkinoille. Kaikki yleiset kansainvälisille markkinoilletulomenetelmät esitetään ja niiden edut ja haitat tuodaan esille. Selvittäessä tehtävänantajayrityksen resurssit, odotukset ja vaatimukset todetaan, että yhteistyössä tehtävä markkinoilletulo on pätevin vaihtoehto. Tämän jälkeen valitaan parhaiten tarkoitukseen sopiva yritys ennalta valitusta yritysvaihtoehtojen ryhmästä ja testataan tämän yrityksen yhteistyösopivuus case-yrityksen kanssa. Yritysten välinen yhteistyösopivuus arvioidaan analysoimalla yritykset haastattelujen avulla ja tutkielmassa esitettyjen teorioiden avulla. Sopivuus todetaan hyväksi, kattaen 71 prosenttia analysoiduista kohdista. Kaksikymmentäyhdeksän prosenttia kohdista todetaan kohdiksi, joissa yritysten välinen yhteisymmärrys ei ole toimeksiantajayrityksen minimivaatimukset täyttävää. Näitä kohtia tullaan käyttämään suunnittelun pohjana kun suunnitellaan jatkoneuvotteluja yhteistyön käynnistämiseksi.
Resumo:
The goal of the study was to find a proper frame to understand business models and study business models of the chosen companies in packaging machinery manufacturing. Good practices and tips are searched from business models which have helped companies to success. Packaging industry’s future is also examined in front of different kinds of changes and the influence which they have on machinery manufacturer’s business models. In the theory part business models’ history and the best frame suitable for this study are presented. The chosen case companies have been discussed according to the frame, and they have been compared to each other to point out the differences. The good practices noticed in companies and according to information from other sources, new business model has been constructed including things that should be noticed while constructing a new business model. The information sources of this study where interviews, annual reports, companies presentations and web pages. The type of study was an interpretative case study.