328 resultados para hajautettu tuotanto
Resumo:
2000-lukua on kuvailtu ympäristön vuosituhanneksi ja ekokriittiseksi kaudeksi. Kasvava kiinnostus ympäristöasioihin näkyy monilla tavoin myös suomalaisessa nykyrunoudessa. Tutkimuksessani tarkastelen, mikä tekee nykyrunoudesta ympäristötietoisen ja miten nykyrunous osallistuu ympäristökeskusteluun 2000-luvulla. Näkemykseni mukaan runon ympäristötietoisuus liittyy olennaisesti runon puhujaan ja puhetilanteeseen. Tämän vuoksi keskityn analyysissani erityisesti runon puhujan ilmaisutapojen tarkasteluun. Tutkimusaineistonani on joukko runoja sellaisista teoksista, jotka kirjoittaneet runoilijat ovat debytoineet 2000-luvulla tai joiden tuotanto on pääosin julkaistu 2000-luvun aikana. Tutkimusmetodinani toimii yksityiskohtainen tekstianalyysi. Koska olen kiinnostunut runojen luontoon viittaavista ilmauksista ja ympäristöaiheista, tutkimukseni tärkein viitekehys on ekokriittinen teoria. Ekokritiikki keskittyy kirjallisuuden ympäristöllisiin merkityksiin ja tarkastelee sitä, miten annetut merkitykset vaikuttavat siihen, kuinka kohtelemme luontoa. Monissa aineistoni runoissa kysymykset runon puhujasta ja tämän ulospäinsuuntautumisesta sekä eri toimijoiden suhteista nousevat keskeisiksi ekokriittisen tulkinnan kannalta. Puhetilanteiden analysoinninapuna käytän draamallisen monologin käsitettä. Tutkimuksessani etsin keinoja tulkita nykyrunouden luontoon ja ympäristöön viittaavia ilmaisuja sellaisenaan, konkreettisesti materiaaliseen todellisuuteemme viittaavana. Pohtiessani sitä, miten nykyrunous kommentoi ympäristöstä käytävää keskustelua, hyödynnän George Myersonin ja Yvonne Rydinin ajatusta ympäristösanoista, jotka nimeävät ympäristökeskustelun kannalta keskeisiä asioita tai aiheita. Analyysini osoittaa, että nykyrunouden osallistuminen ympäristökeskusteluun on ennen kaikkea vastakohtaisuuksien purkamista ja yllättävien rinnastusten tuomaa ajatusten avartamista. Nykyrunoudessa kommentoidaan niin ihmisen luontosuhdetta kuin tehdään näkyväksi luonnon ja kulttuurin välisten rajanvetojen teennäisyyttä. Aineistoni runot eivät saarnaa ekologisista teemoista vaan herättävät vastuuntunnon ja eettisesti haastavia kysymyksiä lukijassa. Niissä otetaan kantaa niin globalisaatioon, saastumiseen, ilmastonmuutokseen, eläinten oikeuksiin, luonnon virkistyskäyttöön kuin luonnon monimuotoisuuden säilymiseen. Tutkimukseni osoittaa, että nykyrunotta voidaan pitää elinvoimaisena ja vakuuttavana keskusteluympäristönä myös sellaisille yhteiskunnalliselle kysymyksille kuin ympäristöasiat.
Resumo:
Kantaverkkoyhtiö Fingrid Oy on tarkastellut kantaverkosta otettua tai tuotettua loistehoa alueittain Fingridin määrittelemällä maantieteellisellä tavalla. Alue koostuu liittymispisteistä, jotka ovat yksittäisten verkkoyhtiöiden liittymispisteitä. Yhden alueen sisällä voi siis olla monia eri verkkoyhtiöiden liittymispisteitä. Vuodesta 2016 alkaen loistehon tarkastelu vaihtuu aluetarkastelusta liittymispistetarkasteluun. Liittymispistetarkasteluun siirtymisen myötä tulee verkkoyhtiöiden investoida erinäisiin kompensointiratkaisuihin, jotta yksittäisten liittymispisteiden loistehot pysyvät Fingridin asettaman loistehon tarkasteluikkunan sisällä. Työssä perehdytään erinäisiin kompensointiratkaisuihin ja niiden kytkentöihin sekä kytkentöjen vaikutuksiin olemassa olevaan sähköverkkoon. Lisäksi työssä käsitellään tuulivoimaloiden hyödyntämistä loistehon säädössä. Esimerkkitapauksessa tarkastellaan erästä Caruna Oy:n verkkoa ja pohditaan teknistä ja mahdollisimman taloudellista kompensointiratkaisua kyseiseen verkkoon. Työn lopputulos on, että maakaapeloinnin määrän kasvaessa loistehon kompensoinnin tarve kasvaa. Näin ollen Fingrid Oy:ltä tarvitaan selkeitä linjauksia moneen ongelmakohtaan, kuten tuotanto-kulutuspisteen loistehon tarkasteluun. Lisäksi Energiavirastolta tarvitaan kannusteita loistehon kompensointiin, sillä verkkoyhtiöiden liiketoiminta perustuu regulaatiomalliin ja kompensointilaitteiston yksikköhinnasto on hyvin suppea.
Resumo:
Kandidaatintyön tavoitteena on kartoittaa merkittävimmät muutokset sellutehtaalla siirryttäessä sulfaattimassan valmistuksesta polysulfidiselluprosessiin. Työssä esitellään sulfaattisellun valmistusprosessi ja polysulfidin vaatimat muutokset selluprosessissa erityisesti höyrynkulutuksen kannalta. Sellutehtaan höyrynkulutusta ja sen mahdollisia muutoksia tarkastellaan suhteessa tehtaan selluntuotantoon. Tutkimus tehdään tutustuen dokumenttilähteisiin sekä erityisesti hankkimalla lisätietoa ja käytännön näkemystä asiantuntijahaastatteluista. Työssä käytetään esimerkkinä tyypillistä modernia sellutehdasta, jonka perusteella tarkasteltavat osaprosessit ovat valikoituneet. Sulfaattiprosessiin tehtävät muutokset käsittävät keittolipeän muuttamisen polysulfidipitoiseksi, polysulfidin valmistusprosessin (MOXY) sekä keiton muuttamisen siten, että polysulfidin vaikutus voidaan maksimoida. Polysulfidiprosessi vaikuttaa merkittävästi lipeäkiertoon, keittämöön sekä kuivauskoneeseen. Muilla osastoilla ominaishöyrynkulutuksen odotetaan pysyvän tavanomaista sulfaattiprosessia vastaavalla tasolla. Höyrynkulutuksella on huomattava merkitys modernin sellutehtaan tuotanto- ja kustannustehokkuuteen, sillä säästetyllä ylijäämähöyryllä voidaan tuottaa myyntisähköä. Uusiutuvan energian tuottajana ja ympäristövastuullisena toimijana sellutehtaiden on järkevää pyrkiä vähentämään omaa höyrynkulutustaan ja lisäämään sitä kautta sähköntuotantoaan.
Resumo:
Diplomityön tavoitteena on kartoittaa höyrynkulutuksen merkittävimmät muutokset sellutehtaalla siirryttäessä sulfaattimassan valmistuksesta polysulfidiselluprosessiin. Työssä esitellään sulfaattisellun valmistusprosessi ja polysulfidin vaatimat muutokset selluprosessissa erityisesti höyrynkulutuksen kannalta. Sellutehtaan höyrynkulutusta ja sen mahdollisia sekä todennettuja muutoksia tarkastellaan suhteessa tehtaan selluntuotantoon. Diplomityössä analysoidaan muutoksiin johtaneita syitä ja erityisesti peilataan niitä ennalta odotettuihin muutoksiin, joita kandidaatintyö ”Polysulfidiprosessi sulfaattisellutehtaassa” (Szepaniak 2014) esitti kirjallisuuden pohjalta. Tutkimus tehdään tutustuen dokumenttilähteisiin sekä erityisesti hankkimalla lisätietoa ja käytännön näkemystä asiantuntijahaastatteluista. Työssä käytetään esimerkkinä tyypillistä modernia sellutehdasta, jonka perusteella tarkasteltavat osaprosessit ovat valikoituneet. Tutkimustulosten perusteella esitetään jatkotutkimus- ja kehityskohteita. Sulfaattiprosessiin tehtävät muutokset käsittävät keittolipeän muuttamisen polysulfidipitoiseksi, polysulfidin valmistusprosessin (MOXY) sekä keiton muuttamisen siten, että polysulfidin vaikutus voidaan maksimoida. Polysulfidiprosessi vaikuttaa merkittävästi lipeäkiertoon ja keittämöön. Keittämön höyrynkulutus kasvaa, haihduttamon kuorma vähenee ja soodakattilan lämmöntuotanto heikkenee. Muilla osastoilla ominaishöyrynkulutuksen muutokset ovat tilastollisesti merkityksettömiä. Höyrynkulutuksella on huomattava merkitys modernin sellutehtaan tuotanto- ja kustannustehokkuuteen, sillä säästetyllä ylijäämähöyryllä voidaan tuottaa myyntisähköä. Uusiutuvan energian tuottajana ja ympäristövastuullisena toimijana sellutehtaiden on järkevää pyrkiä vähentämään omaa höyrynkulutustaan ja lisäämään sitä kautta sähköntuotantoaan.
Resumo:
Tietointensiivisessä asiantuntijaorganisaatiossa henkilöstön osaaminen on tärkeä resurssi. Tämän tutkimuksen tavoitteena oli selvittää millaisena esimiehet ja johto näkevät ammatillisen osaamisen ja hiljaisen tiedon johtamisen nykytilan hajautetussa asiantuntijaorganisaatiossa. Tutkielman teoreettisessa osiossa esitettiin aiempia näkemyksiä asiantuntijaor-ganisaation osaamisen johtamisesta ja sen prosesseista. Asiantuntijatyön erityispiirteet, hajautetun organisaation erityispiirteet ja esimiestyön haasteet hajautetussa organisaatiossa otettiin huomioon tutkimuksen kontekstina. Tutkimus suoritettiin laadullisena tapaustutkimuksena asiantuntijaorganisaatiossa. Empiirinen aineisto kerättiin fokus-ryhmäkeskusteluin. Keskusteluihin osallistuivat kohdeorganisaation johto ja esimiehet. Empiiriset tulokset osoittivat, että osaamisen johtamisen haasteita ovat tiedon muuttunut luonne ja organisaation uudenlaiset toimintatavat. Asian-tuntijatyössä asiantuntijan oma vastuu osaamisen kehittämisessä korostuu enemmän kuin ennen ja esimiestyön haasteeksi muodostuukin hyvien olosuhteiden ja mahdollisuuksien järjestäminen osaamisen vahvistumisen tueksi. Tutkielman keskeisenä tuloksena ja toimenpide-ehdotuksena esitettiin osaamisen johtamisen tietoisempaa suunnittelua strategiatyössä. Esimiesten työtä osaamisen johtamisessa voidaan tukea nostamalla osaamisen tason tavoitteet ja keinot selkeämmin strategian tasolle ja selkiyttämällä asiantuntijoiden roolia osaamisen ylläpidossa ja kehittämisessä.
Resumo:
Diplomityö käsittelee hisseissä erikoistapauksessa käytettävän kulmakorin suunnittelua ja tuotteistamista. Työ suoritetaan KONE Oyj:lle. Diplomityössä luotiin kulmakorille modulaarinen tuotearkkitehtuuri ja määritettiin korin toimitusprosessi. Työn tavoitteena oli saavuttaa 48,12% asiakkaiden mahdollisista vaatimuksista ja vähentää suunnitteluun kuluvaa aikaa aikaisemmasta 24 tunnista neljään tuntiin. Työn tavoite saavutettiin kokeneen tapauskohtaisten kulmakorien suunnittelijan kommenttien perusteella. 48,12% asiakasvaatimuksista sisällytettiin tuotemalliin konfigurointimahdollisuuksina. Työn alussa on esitelty tuotesuunnittelua, laadun hallintaa, parametrista mallinnusta, massakustomointia ja tuotetiedon hallintaa. Sen jälkeen on käsitelty kulmakorin tuotteistamisen kannalta kaikki tärkeimmät muuttujat. Tämän jälkeen kulmakorin tuotemalli suunnitellaan ja mallinnetaan systemaattisesti ylhäältä-alas –mallinnustapaa käyttäen ja luodaan osille ja kokoonpanoille valmistuskuvat. Päätyökaluna työssä käytettiin Pro/ENGINEER-ohjelmistoa. Tällä mallinnettiin parametrinen tuotemalli ja rakenteiden lujuustarkastelussa käytettiin ohjelmistoa Ansys. Työn tavoite saavutettiin analysoimalla massakustomoinnin perusteiden olennaisimmat osat ja seuraamalla analyyttistä ja systemaattista tuotekehitysprosessia. Laatua painottaen tuotearkkitehtuuri validoitiin suorittamalla rajoitettu tuotanto, joka sisälsi kolme tuotemallilla konfiguroitua kulmakoria. Yksi koreista testikasattiin Hyvinkään tehtaalla.
Resumo:
Customer knowledge management (CKM) practices enable organizations to create customer competence with systematic use of customer information that is integrated throughout the organization. Nonetheless, organizations are not able to fully exploit the vast amount of data available. Previous research on use of customer information is limited especially in a multichannel environment. The aim of this study was to identify the main obstacles for utilizing customer information efficiently across multiple sales channels. The study was conducted as a single case study in order to gain deeper understanding of the research problem. The empirical findings indicate that lack of CKM practices and a common goal are major challenges obstructing effective utilization of customer information. Furthermore, decentralized organizational structure and insufficient analytical skills create obstacles for information sharing and capabilities to process information and create new knowledge. The implications of the study suggest that in order to create customer competence organizations should shift their focus from technology to the organizational factors affecting use of information and implement CKM practices throughout the organization.
Resumo:
Keski-Pohjanmaalla maatalous on pitkälti karjataloutta päätuotteinaan maito ja naudan liha. Lestijoen valuma-alueella tiloja on noin 530 kpl ja nautoja noin 24 000 eläinyksikköä. Karjatalouteen painottunut tuotanto sekä turkistuotanto tarkoittavat myös runsasta lannan tuotantoa. Lannan hyötykäyttö ja sen tehostaminen ovatkin olleet alueella ajankohtaisia aiheita jo pitkään sekä talouden että ympäristön näkökulmista. Lannan hyötykäytöllä voidaan vähentää kemiallisten lannoitteiden tarvetta ja näin säästää hankintakuluissa. Ympäristö puolestaan hyötyy pienemmästä ravinnekuormituksesta kemiallisten lannoitteiden käytön vähetessä. Lannan käyttö energiantuotantoon lisääntynee Lestijokilaaksossakin tulevina vuosikymmeninä. Lannan entistä tehokkaampi hyötykäyttö on järkevää sekä taloudellisesta näkökulmasta että ympäristön kannalta. Lannan käyttö peltoviljelyssä vähentää kemiallisten lannoitteiden tarvetta, jolloin viljelijä säästää lannoitekuluissa, mikäli lantaa tai lantakompostia tuotetaan omalla tilalla tai sitä saadaan hankittua edullisesti. Ympäristö puolestaan hyötyy pienemmästä ravinnekuormituksesta kemiallisten lannoitteiden käytön vähetessä ja lannan käytön kohdistuessa laajemmille peltoaloille. Yhteistyö lannan/ lantakompostin tuottajien ja lannan/lantakompostin hyödyntäjien välillä on suositeltavaa. Lannan käyttö energiantuotantoon on myös mahdollista ja lisääntynee tulevaisuudessa.
Resumo:
Tämän diplomityön tarkoituksena on selvittää mahdollisuuksia Kotkan Energia Oy:n kaukolämpöverkon ja aivan erityisesti sen käytön kehittämiseen. Kaukolämmön optimaalinen toimittaminen on tasapainoilua kaukolämpöveden virtausten ja lämpötilojen välillä. Kaukolämpöverkon käyttöä voidaan parantaa laskemalla syötettävän kaukolämpöveden menolämpötilaa muu tuotanto ja asiakkaiden tarpeet huomioiden. Lämpötiloja laskiessa verkon oikein ajoitettu varaaminen muuttuu entistä tärkeämmäksi tekijäksi, koska sen avulla voidaan vähentää varatehon käyttöä. Alhaisempi menolämpötila laskee kaukolämpöverkon lämpöhäviöitä, mutta lisää kaukolämpöveden virtausta kuluttajien tehontarpeen pysyessä vakiona. Välipumppauksen käyttö sekä matalammat paine-erot laskevat pumppaushäviöitä, mutta työssä tehtyjen havaintojen perusteella selvästi suurin vaikutus kustannuksiin on lämpöhäviöillä. Laitoskäytöstä vastaavat operaattorit ohjaavat myös kaukolämpöverkon käyttöä, mikä tekee heidän toiminnastaan kriittisen tärkeää kaukolämpöverkon käytön optimoinnin kannalta. Kaukolämpöakku havaittiin myös kannattavaksi investoinniksi, joka samalla vähentäisi tuotannon riippuvuutta operaattorien päätöksistä.
Resumo:
Cyanobacteria are the only prokaryotic organisms performing oxygenic photosynthesis. They comprise a diverse and versatile group of organisms in aquatic and terrestrial environments. Increasing genomic and proteomic data launches wide possibilities for their employment in various biotechnical applications. For example, cyanobacteria can use solar energy to produce H2. There are three different enzymes that are directly involved in cyanobacterial H2 metabolism: nitrogenase (nif) which produces hydrogen as a byproduct in nitrogen fixation; bidirectional hydrogenase (hox) which functions both in uptake and in production of H2; and uptake hydrogenase (hup) which recycles the H2 produced by nitrogenase back for the utilization of the cell. Cyanobacterial strains from University of Helsinki Cyanobacteria Collection (UHCC), isolated from the Baltic Sea and Finnish lakes were screened for efficient H2 producers. Screening about 400 strains revealed several promising candidates producing similar amounts of H2 (during light) as the ΔhupL mutant of Anabaena PCC 7120, which is specifically engineered to produce higher amounts of H2 by the interruption of uptake hydrogenase. The optimal environmental conditions for H2 photoproduction were significantly different between various cyanobacterial strains. All suitable strains revealed during screening were N2-fixing, filamentous and heterocystous. The top ten H2 producers were characterized for the presence and activity of the enzymes involved in H2 metabolism. They all possess the genes encoding the conventional nitrogenase (nifHDK1). However, the high H2 photoproduction rates of these strains were shown not to be directly associated with the maximum capacities of highly active nitrogenase or bidirectional hydrogenase. Most of the good producers possessed a highly active uptake hydrogenase, which has been considered as an obstacle for efficient H2 production. Among the newly revealed best H2 producing strains, Calothrix 336/3 was chosen for further, detailed characterization. Comparative analysis of the structure of the nif and hup operons encoding the nitrogenase and uptake hydrogenase enzymes respectively showed minor differences between Calothrix 336/3 and other N2-fixing model cyanobacteria. Calothrix 336/3 is a filamentous, N2-fixing cyanobacterium with ellipsoidal, terminal heterocysts. A common feature of Calothrix 336/3 is that the cells readily adhere to substrates. To make use of this feature, and to additionally improve H2 photoproduction capacity of the Calothrix 336/3 strain, an immobilization technique was applied. The effects of immobilization within thin alginate films were evaluated by examining the photoproduction of H2 of immobilized Calothrix 336/3 in comparison to model strains, the Anabaena PCC 7120 and its ΔhupL mutant. In order to achieve optimal H2 photoproduction, cells were kept under nitrogen starved conditions (Ar atmosphere) to ensure the selective function of nitrogenase in reducing protons to H2. For extended H2 photoproduction, cells require CO2 for maintenance of photosynthetic activity and recovery cycles to fix N2. Application of regular H2 production and recovery cycles, Ar or air atmospheres respectively, resulted in prolongation of H2 photoproduction in both Calothrix 336/3 and the ΔhupL mutant of Anabaena PCC 7120. However, recovery cycles, consisting of air supplemented with CO2, induced a strong C/N unbalance in the ΔhupL mutant leading to a decrease in photosynthetic activity, although total H2 yield was still higher compared to the wild-type strain. My findings provide information about the diversity of cyanobacterial H2 capacities and mechanisms and provide knowledge of the possibilities of further enhancing cyanobacterial H2 production.
Resumo:
Ekosysteemipalvelut maatiloilla -opas havainnollistaa, mitä ekosysteemipalvelut käytännössä ovat ja miten ne hyödyttävät viljelijöitä. Viljelijä voi toimillaan vaikuttaa joko kielteisesti tai myönteisesti ekosysteemipalveluihin. Luonnon monimuotoisuus on perusta ekosysteemipalveluille ja viljelyn yksipuolisuus on riski ekosysteemipalveluiden toimivuudelle. Oppaaseen on haastateltu kolmea viljelijää, jotka kertovat, mitä ekosysteemipalveluja he ovat tilallaan tunnistaneet. Tämä opas on osa TEHO Plus -hankkeen tuottamaa materiaalia viljelijöiden ja neuvojien käyttöön, mikä täydentää hankkeen laatimaa Maatilan ympäristökäsikirjaa.
Resumo:
Karl Jakob Gummerus f. 13.4.1840 i Karleby d. 20.3.1898 i Helsingfors Karl Jakob Gummerus var en av de mest lästa finskspråkiga författarna under 1860- och 1870-talen, och samtidigt verksam som framgångsrik förläggare. Förlaget K.J. Gummerus, som han grundade tillsammans med sin hustru Gustava, gav i tidens folkbildande anda ut finskspråkig litteratur. Det första utgivna verket på förlaget var Gummerus egna Ylhäiset ja alhaiset (sv. Hög och låg), som baserade sig på texter utgivna som följetonger i tidningar. Detta verk som gavs ut år 1870 kan ses som den första romanen skriven på finska, även om Aleksis Kivis Sju bröder (Seitsemän veljestä) utgavs samma år. Gummerus övriga litterära produktion bestod av det han själv kallade ”uuteloita”. Det var alltså fråga om noveller, en ny litterär genre i tiden. http://www.blf.fi/artikel.php?id=2886 http://www.kansallisbiografia.fi/kb/artikkeli/2886/
Resumo:
Työn tavoitteena oli kehittää case-yrityksen kustannuslaskentamallia tilanteessa, jossa yrityksen tuotanto muuttuu merkittävästi suuren tuotantoinvestoinnin vaikutuksesta. Työ koostuu teoreettisesta kirjallisuuskatsauksesta ja sitä soveltavasta empiirisestä case-tutkimuksesta. Tarkastelun kohteena on yrityksen nykyinen kustannuslaskentamalli ja sen ongelmat. Näitä ongelmia pyritään ratkaisemaan hahmottelemalla uuden kustannuslaskentamallin perusteita. Merkittävin muutos kustannuslaskennassa tapahtui erityisesti välillisten kustannusten allokoinnin kohdalla, jossa useassa merkittävässä kustannuserässä pystyttiin löytämään tapa allokoida kustannukset jopa tuotteille asti. Empiriassa teoriapohjana käytettiin pääasiassa Robert Kaplanin vuonna 2004 luomaa toimintokohtaisen kustannuslaskennan kehittyneempää mallia (TDACB). Case-yrityksen kustannuslaskenta oli perustunut aiemmin standardikustannuslaskentaan ja huomattavien yleiskustannuskertoimien käyttöön. Kehittämällä kustannuslaskentaa, voidaan estää virheellisten päätösten tekeminen ja antaa koko organisaatiolle parempaa kustannusinformaatiota