529 resultados para Se minkä jaksat kantaa


Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Korjausrakentamiseen käytetään koko talonrakentamisen arvosta lähes puolet. Keskeiset korjausrakentamisen haasteet ja kasvutekijät löytyvät rakennuskannan vanhenemisesta ja väestön ikärakenteen muutoksesta. Suomen rakennuskannan - erityisesti asuinkerrostalojen - korjaustarve on merkittävä. Pääosa asuinkerrostaloistamme on rakennettu 1950–1970-luvuilla. Kun rakennusten kuluvien osien käyttöajaksi oletetaan noin 35 vuotta, on tämän suuren rakennusmassan korjaustoiminta vilkastumassa nopeasti. Vilkastumista kiihdyttää rakentamisajankohtana käyttöön otettu teknologia, jonka käyttöikä on vanhempaa teknologiaa lyhyempi. Hankkeessa laadittiin aluksi kirjallisuuskatsaus koskien korjausrakentamisen toimintaympäristön ja markkinoiden muutosnäkymistä 2010-luvulla, jonka avulla pyrittiin löytämään megatrendejä ja heikkoja signaaleja alan tulavaisuuden näkymistä. Kirjallisuuskatsauksesta käy ilmi, että korjausrakentamisen ennakointinäkökulmana ei ole aikaisemmissa tutkimuksissa korostunut korjausrakentamisen uusien potentiaalisten tuotteiden ja palveluiden muodot sekä alan uuden työvoiman osaamisen kehittämistarpeet. Lisäksi korjausrakentamisalan toimintaa on kuvattu yleisesti teknisestä näkökulmasta kuten uusien rakennustekniikoiden tai raaka-aineiden näkökulmasta eikä niinkään alan klusterinäkökumasta. Seuraavaksi hankkeessa tuotettiin korjausrakentamisen asiakkaille (isännöitsijätoimistot) suunnattu kyselytutkimus. Kyselytutkimuksen tuloksena saatiin näkemys korjausrakentamisen alan lähitulevaisuuden palvelutarpeista ja niihin liittyvistä liiketoiminnan ja osaamisen kehittämistarpeista. Korjaushankkeisiin tarjottavien palveluiden merkitys on kasvamassa 2010-luvulla lämmön-, kosteuden- ja ääneneristystä sekä ilmanvaihtoa koskevien vaatimusten toteuttamisessa, korjaus- ja muutossuunnittelussa, rakenteiden kunto- ja riskiarvioinneissa sekä vahinkokartoituksissa. Sen sijaan Internet-sivustojen kautta tarjotut kustannusarviolaskurit ja ohjeet sekä kiintokalusteiden purku- ja asennus-työt eivät ole isännöitsijöiden mukaan kasvussa. Erityisesti nostettiin esille korjausrakentamisen klusteriosaamisen kehittämistarpeita. Isännöitsijöiden kyselyn perusteella toteutettiin hankkeessa korjausrakentamisen pk-yritysten teemahaastattelut. Yrityksiä pyydettiin ottamaan kantaa kirjallisuusanalyysin ja kyselyn osoittamiin keskeisten kehityssuuntien vaikutuksiin niiden liiketoiminnan ja henkilökunnan osaamisen kehittämistarpeiden näkökulmasta. Osaamistarpeista haastattelujen perusteella voidaan vetää sellaisia johtopäätöksiä, että uudisrakentamisessa ja korjausrakentamisessa tarvittava osaaminen eroaa melko tavalla toisistaan. Liiketoimintaosaamisessa suurin ero vaikuttaa olevan kustannuslaskelmien sekä urakkalaskelmien tekemisessä: korjausrakentamisen tarjouslaskelmissa on pystyttävä ottamaan huomioon rakennusprojektissa vastaan tulevat yllätykset, vasta purkutöiden jälkeen, missä kunnossa korjattavat rakenteet ovat ja kuinka suuri työ on edessä. Työn arvioinnin ja suunnittelun sekä laskelmien tekemisen vaatii erittäin vankkaa ammattitaitoa ja pitkää työkokemusta omalta alalta. Nuorisoasteen koulutuksessa korjausrakentamisen sektorin osaamisen kehittäminen olisi varmistettava järjestämällä vaihtelevissa kohteissa riittävän pitkiä työssäoppimisjaksoja. Hankkeen loppupuolella koottiin asiantuntijatyöryhmä, joka arvioi hankkeen keskeisiä tuloksia ja teki johtopäätöksiä

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Tässä tutkielmassa pohdiskellaan käsityön ja taidon olemusta sekä käsityötaitojen opettamista. Taitoa lähestytään teoreettisesti etymologian, filosofian, psykologian sekä erilaisten taitoluokitusten näkökulmista. Taidon käytännöllinen ja kokemuksellinen luonne tekevät siitä vaikean ilmiön tutkia tieteellisesti. Taitavuus ilmenee ainoastaan ihmisen toiminnassa, minkä vuoksi sen yksiselitteinen määrittely on vaikeaa. Suomessa koulukäsityön instituutio on läheisesti yhteydessä käsityön käsitteen määrittelyyn ja käsityön opettamisen teoriaan. Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteisiin on käsityölle kirjattu monia taidollisia tavoitteita sekä sisältöjä, joiden avulla tavoitteisiin pyritään. Tässä tutkielmassa kysyttiin, millaisia käsityksiä käsityönopettajilla on taitavuudesta ja taitojen opettamisesta käsityössä. Vastaukseksi haastateltiin kahdeksaa virassa olevaa peruskoulun käsityön opettajaa, joilla on vähintään kymmenen vuoden kokemus käsityön teknisten sisältöjen opettamisesta 3.–9. vuosiluokilla. Haastattelut toteutettiin teemahaastatteluna. Teemoja ovat käsitys taidosta käsityössä sekä käsitykset käsityötaitojen opettamisesta suunnittelun, valmistamisen ja arvioinnin osa-alueilla. Aineiston analysoinnissa sovelletaan fenomenografista tutkimusmenetelmää. Käsityksistä poimitaan merkityksiä, joita luokitellaan ja yhdistellään vastaamaan tutkimuskysymyksiin. Jokaista opettajan ilmaisemaa käsitystä pidetään ilmiön yhtenä todellisena osana, vaikkeivät käsitykset yhdessä muodostaisi täydellistä kuvaa ilmiöstä. Analysoinnin tulokset esitetään kuvauskategorioina teemoittain. Tulosten mukaan käsityöllinen taitavuus perustuu älyyn, tahtoon, kokemukseen ja hahmottamisky-kyyn. Taidot kehittyvät harjoittelemalla iän myötä. Käsityötaitojen opettamisessa lähdetään liikkeelle pienistä käytännöllisistä tehtävänannoista. Tehtävänantoja laajennetaan opetusryhmien edetessä ikäluokalta toiselle. Tällöin suunnittelun ja arvioinnin osa-alueet kasvavat taitojen lisääntyessä. Opetuksen sisältöjä käydään läpi opetusmateriaalien, harjoittelemisen ja esimerkin näyttämisen avulla. Käsityön tekemistä ohjataan henkilökohtaisesti keskustellen, kysellen, kuunnellen sekä kädestä pitäen näyttäen.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Työn tavoitteena oli selvittää Etelä-Kymenlaakson Ammattiopiston autokannan kokonaistila, ongelmat, taloudellisuus ja esittää selvitettyjen tietojen perusteella parannusehdotuksia. Tietojen kerääminen tapahtui pääosin haastattelemalla organisaation henkilöitä sekä tukeutumalla saatavilla olevaan teoria-aineistoon. Työn tuloksena saatiin selville autokannan karkea euromääräinen vuotuinen kokonaiskuormitus, nykytilan ongelmat ja autokaluston uudelleenmitoituksen tarve. Tulosten perusteella tehtiin kehittämisehdotukset, joissa ehdotettiin yksikkökohtaisia ajojärjestelijöitä sekä pääajojärjestelijää Etelä- Kymenlaakson ammattiopistolle. Yksikkökohtaisen ajojärjestelijän vastuualueeksi määriteltiin sekä kaikki oman yksikön autot että osastojen autot. Pääajojärjestelijälle määriteltiin kaikkien yksiköiden ajojen seuranta, organisointi sekä autokaluston huollosta vastaaminen. Työssä otettiin myös kantaa Leasing- kaluston kannattavuuteen ja suunnitteilla olevaan GPS- järjestelmään. Nykyisten sopimusten ja ajomäärien valossa leasingkalusto todettiin kannattamattomaksi. GPS- paikannusjärjestelmästä ehdotettiin sen asentamista vain osaan autoista kustannusten säästämiseksi.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Tutkimukseni käsittelee J. A. Hollon (1885–1967) sivistyskasvatusajattelua. Hollo oli monitoiminen kulttuurivaikuttaja, joka toimi kriitikkona, kirjailijana, suomentajana ja kasvatustieteilijänä. Häntä voidaan pitää J. V. Snellmanin rinnalla yhtenä merkittävimpänä suomalaisena kasvatusajattelijana. Hänen kasvatusajattelustaan ei ole kuitenkaan aiemmin tehty väitöskirjatason tutkimusta. Tutkimuskysymykseni ovat seuraavat: 1. Millainen on Hollon näkemys kasvatuksesta, kasvatuksen maailmasta ja kasvatuksen teoriasta? 2. Mikä on Hollon käsitys kasvattajan ja kasvatettavan merkityksestä kasvatustapahtumassa? 3. Mitä asioita sisältyy sivistyskasvatuksen eli kasvamaan saattamisen elementteihin? Tutkimukseni on kasvatusfilosofinen. Tutkimusmenetelmäni on systemaattinen analyysi ja lähestymistapani on hermeneuttinen. Tutkimukseni pääaineistona ovat Hollon kasvatusta koskevat kirjoitukset, joista tärkeimmät ovat Mielikuvitus ja sen kasvattaminen I-II (1918, 1919), Kasvatuksen maailma (1927), Kasvatuksen teoria (1927) ja Itsekasvatus ja elämisen taito (1931). Hollon mukaan kasvatuksen maailma on suhteellisen itsenäinen elämänmuoto (Lebensform), jolla on oma ontologinen erityislaatunsa, so. sui generis. Kasvatusoppia ei pidä redusoida psykologiaan tai filosofiaan, koska sillä tavoin se menettää tieteellisen itsenäisyytensä. Hollon mielestä kasvatuksen teoria on teoria käytäntöä varten. Kasvatuksen teorian luomisessa tulee ottaa huomioon kasvatuksen maailman erityispiirteenä oleva kokonaisvaltainen näkökulma ja elämän palvelemisen päämäärä. Kasvattaminen on aina myös eettistä toimintaa. Kasvatuksen tavoitteena on hyvä elämä. Hollon mukaan kasvattajan tehtävä on luoda kasvatettavalleen eheä sivistyksellinen perusta. Tämä voi tapahtua vain laaja-alaisen sivistyskasvatuksen avulla, jonka runkona on antiikin humanistinen sivistysperinne. Sivistyskasvatukseen kuuluvat älyllinen, eettinen, uskonnollinen, esteettinen ja toiminnallinen kasvatus. Mielikuvituksen avulla kasvattaja voi yhdistää kasvatuksen osa-alueet eheäksi kokonaisuudeksi. Ilman mielikuvitusta erilaiset ilmiöt olisivat pirstaleisina, toisistaan erillisinä osina ihmisen mielessä. Opettajan persoona on merkittävä tekijä kasvatuksessa. Se tulee ottaa huomioon opettajankoulutuksen eli kasvattajan kasvattamisen valinnoissa. Opettaja-kasvattajan on tärkeää opiskella laajasti humanistisia opintoja, koska kasvatuksessa on kysymys ihmisestä. Ennen kaikkea kasvattajan eettistä ja esteettistä kykyä tulee harjoituttaa. Näin hän oppii käyttämään mielikuvitustaan kasvatustapahtumassa siten, että hän tulee kasvatuksellisesti näkeväksi kasvamaan saattajaksi, joka ymmärtää sen, mikä kussakin tilanteessa vaatii erityistä huomiota. Tutkimukseni osoittaa, että Hollon henkitieteellinen ja fenomenologis-hermeneuttinen kasvatusnäkemys ei ole vain vastaparadigma empiiriselle kasvatustieteelle, vaan myös nykyajan teknis-taloudelliselle eetokselle, joka yhtäältä uhkaa välineellistää kasvatuksen ja toisaalta väärällä tavoin tieteellistää kasvatuksen tutkimuksen. Tämän takia kasvatusoppi kysymyksineen uhkaa siirtyä kasvatuskeskustelussa syrjemmälle, jopa hävitä kokonaan. Kasvatuksen ja kasvatuksen tutkimuksen vaarana on niiden liiallinen sitouttaminen tuotantoelämän jatkeeksi, minkä seurauksena on ihmisyyden toteuttamisen vaikeutuminen. Tutkimuksen lopuksi esitän ideaalikoulunäkemykseni, joka perustuu osittain Hollon kasvatusnäkemykseen. Hollon näkemys on yhä ajankohtainen ja merkittävä kontribuutio kasvatusta, sen teoriaa ja käytäntöä koskevaan keskusteluun.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Tässä työssä tutkittiin pohjaöljy-yksikössä sijaitsevan tislauskolonnin pohjaosan likaantumista ja likaantumisen vähentämistä kolonnin sisärakenteita muuttamalla. Tislauskolonnin likaantuminen aiheutuu raskaista molekyyleistä, asfalteeneistä, joita pohjaöljy sisältää. Pohjaöljyä krakattaessa kevyemmiksi tisleiksi asfalteenien liukoisuus pienenee. Asfalteenimolekyylit alkavat lopulta yhdistyä, minkä seurauksena muodostuu asfalteenejä sisältävä hiilimäinen mesofaasi. Radikaalireaktioiden kautta mesofaasista muodostuu koksia. Mesofaasi tarttuu tiukasti tislauskolonnin sisärakenteiden pinnoille aiheuttaen koksaantumista. Koksaantumisen seurauksena strippausvälipohjina käytettävien suihkupohjien tislausteho huononee. Koksaantumisen johdosta suihkupohjien ja kolonnin pohjaosan tukkeentumisen riski kasvaa. Suihkupohjien likaantumista pyritään vähentämään muuttamalla suihkupohjat sileiksi välipohjiksi ilman patolevyjä ja reikiä. Tällä tavoin saadaan neste virtaamaan vapaasti välipohjalta toiselle, mikä vähentää mesofaasin ja koksin muodostumista. Likaantumista voitaisiin myös vähentää tuomalla jäähdytyskiertopalautus välipohjille, minkä avulla neste saadaan jäähtymään nopeammin alle lämpökrakkautumislämpötilan, mikä vähentää koksaantumista. Kolonnin pohjaosassa sijaitsevan pohjaseulan likaantumista voitaisiin vähentää harventamalla pohjaseulan tankoja, mikä vähentää koksin tarttumapinta-alaa. Likaantumisen online-seurantaa saadaan parannettua lisäämällä pintalämpötilamittauksia järjestelmällisesti samoille korkeuksille kolonnin vastakkaisille puolille.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Kaakkois-Suomen ELY-keskuksen liikenteen hallinnan ydinsuunnitelmassa on kuvattu liikenteen hallinnan palvelut ja päätoimenpiteet seuraavien vuosien aikana. Suunnitelmassa on esitetty myös alueen muiden toimijoiden sekä valtakunnallisten sidosryhmien liikenteen hallinnan lähivuosien tarpeita. Esitetyt toimenpiteet vaativat usein yhteistyötä eri toimijoiden kesken, minkä vuoksi vuorovaikutus ja yhteydenpito ohjelman toteuttamiseksi Kaakkois-Suomen alueella sekä kansallisesti on tärkeää. Erityisesti tällaisia osa‐alueita ovat häiriönhallinnan ja rajaliikenteen kehittäminen.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Utilization of social media is increasingly common in B2B marketing. Social media is an efficient and cheap marketing and communication channel available for everyone, and thus extremely attractive marketing medium. The more companies get involved in social media the more failures are reported. It is not enough for a company to just be present in social media. Succeeding on it requires hard work, investing time and money, and ability to measure and to monitor performance. With an increasing number of companies failing in utilizing social media, together with lack of research on strategic utilization of social media focusing on B2B marketing, measuring, and monitoring create a purpose for this research. The aim of this research is to discover methods for measuring and monitoring effects of strategic utilization of social media in B2B marketing. Most relevant financial and non-financial indicators are discussed, and the methods by which these can be monitored and measured. In addition, effects of strategic utilization of social media on the case company are measured and analyzed. The research methodology used in this research is a participatory action research, which includes elements of both qualitative and quantitative research methods. The case company examined in the research provides a unique opportunity to follow through all phases of strategic utilization of social media for B2B marketing purposes concluding real effects of social media to the case company, and thus gain a deep understanding about this new marketing medium in the perspective of B2B marketing. Duration of the research period is seven months. During this time, information is collected, measured, and analyzed. Case company does not have any other marketing activities simultaneously which makes it possible to examine social media apart from effects of other visible marketing activities. Effects of strategic utilization of social media can be monitored and measured in many ways. Methods that should be used depend on goals set for social media. Fundamental nature of social media requires multidimensional assessment, and thus effects should be measured, and monitored considering both financial and non-financial indicators. The results implicates that effects of strategic utilization of social media are relatively wide ranged. According to the findings, social media affects positively on brand, number of web page visitors, visitor behavior, and on distribution of awareness. According to investment calculations social media is a legitimate investment for case company. Results also implicate that by using social media case company gains conversation, arouses interest, gets attention, and creates interactivity. In addition and as a side note, winter holiday season appears to have a great effect on social media activity of B2B companies’ representatives.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Tutkielmassa analysoidaan kolmen internetsivuston uutisartikkeleita kielitieteen näkökulmasta. Tavoitteena on selvittää esiintyykö internetsivustojen BBC, CNN ja Fox News uutisoinnissa politiikkaan liittyviä ennakkoasenteita tai puolueellisuuksia ja miten ne käytännössä näkyvät uutisartikkeleiden kielessä. Kriittiseen diskurssianalyysiin pohjautuen tutkielma esittelee jokaisen uutissivuston taustaan (esimerkiksi rakenteeseen ja rahoitukseen) liittyviä seikkoja sekä mediadiskurssiin ja politiikkaan liittyvät taustatiedot, jolla taataan Norman Fairclough'n kolmivaiheisen menetelmän mahdollisimman perusteellinen toteuttaminen. Uutissivustoja analysoidaan kriittiselle diskurssianalyysille sopivan funktionaalisen kieliopin ja muiden lingvististen välineiden avulla. Koko aineiston (404 artikkelia) otsikot analysoidaan ensin, minkä jälkeen analysoidaan yhdeksän kokonaista artikkelia kolmeen eri aihealueeseen liittyen niin, että jokaiselta internetsivustolta analysoidaan yksi artikkeli jokaista aihetta kohden. Analyysikeinoina käytetään ensisijaisesti systeemis-funktionaalisen kieliopin tekstuaalisen metafunktion välineitä (thematic structure). Myös ideationaalisen metafunktion välineitä (transitivity), referenssiketjuja (referential identity chains) ja leksikaalista analyysia käytetään hyväksi. Lähtökohtaisesti tavoitteena on analysoida uutissivustoja vertailevasti, jolloin analyysin tulokset ovat paremmin havainnoitavissa ja perusteltavissa. Hypoteesi aikaisempien tutkimusten ja yleisen mielikuvan perusteella on, että CNN uutisoi demokraattipuolueelle ja Fox News taas republikaanipuolueelle edulliseen sävyyn. Tutkimustulokset vaihtelivat hypoteesia tukevista ja sen vastaisista tuloksista niihin, jotka eivät olleet tarpeeksi tuettuja kumpaankaan suuntaan. Vahvimmat tulokset ovat kuitenkin hypoteesia tukevia, joten tässä tutkielmassa todetaan, ettei uutisointi ole puolueetonta ainakaan näiden kolmen internetsivuston kohdalla. Lisäksi muutaman aihealueen kohdalla uutisointi on niin toistuvaa tietystä näkökulmasta, että luonnollistumisteorian mukaista aatteiden luonnollistumista saattaa tapahtua. Tutkielmassa käytettyjen menetelmien menestyksen perusteella suositellaan, että tekstuaalisen metafunktion analyysivälineitä käytetään enemmän. Lisäksi suositellaan meta-analyysin harkitsemista, jotta voitaisiin selvittää, mitkä analyysimetodit parhaiten sopivat minkäkinlaisen aineiston analysointiin.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Tutkimuksen tavoitteena on muodostaa liikkeenjohdon päätöksentekoa tukeva toimintatapa, jonka avulla pystytään keräämään ja suodattamaan sosiaalisesta mediasta olennainen asiakastyytyväisyyden muodostumiseen vaikuttava informaatio. Tavoitteena on myös täsmentää sosiaalisen median viestien tarkastelutapaa ja tarjota liikkeenjohdolle käytännönläheinen ja vaihtoehtoinen tiedonkeruumenetelmä perinteisten asiakastyytyväisyyskyselyiden rinnalle. Tutkimuksen case-yrityksenä käytetään Fox International Channels Oy:tä, joka alkuvuodesta 2012 hankki SuomiTV:n ja lanseerasi tämän tilalle uuden FOX-kanavan. Sosiaalisen median viestit kerätään sosiaalisen median seurannan avulla ja kerättyä aineistoa tarkastellaan kriittisten tapausten tekniikan avulla.Tämän tutkimuksen perusteella voidaan todeta, että on olemassa valtava määrä käsittelemätöntä tietoa, jota keräämällä, suodattamalla ja analysoimalla voidaan kerätä tavoitteita tukevaa relevanttia informaatiota. Tutkimuksessa tulee ilmi, että viestit sisältävät paljon ironiaa, slangia, sarkasmia ja metaforia, minkä takia automaattinen hakusanoihin perustuva seuranta- ja analysointipalvelu ei riitä syvällisen ymmärryksen luomiseen. Yrityksen ulkopuolinen tieto ja sosiaalisen median viestit ovat puhtaimmillaan hyvin tärkeää ulkoista informaatiota yrityksille, mitä hyväksikäyttämällä voidaan luoda kilpailuetua pidemmällä aikavälillä.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Inkoon kunnassa sijaitsevassa Ålkila träskissä esiintyy rehevöitymisen aiheuttamia haittoja. Vuonna 2011 jatkettiin Inkoon kunnan ja Uudenmaan ELY-keskuksen yhteistyöprojektina järvien kuntakohtaista kunnostusohjelmaa. Aiemmin ohjelmassa on tehty Linkullasjönille perustilan selvitys vuonna 2007, vuonna 2008 kuormitusselvitys ja yleisluontoinen kunnostussuunnitelma. Vuonna 2011 tehtiin Linkullasjönille hapetussuunnitelma ja uutena kohteena olevalle Ålkila träskille perustilan selvitys. Ålkila träsk on pieni, matala ja keskirehevä latvajärvi, jossa esiintyy umpeenkasvua ja hapettomuutta. Toisaalta veden pH-arvo on ollut alhainen, mikä kuvastaa enemmänkin karuutta. Järvessä ei ole ollut leväkukintoja. Kalasto koostuu ainoastaan ruutanoista, mikä on usein seurausta toistuvista happikadoista. Järveen pitäisi istuttaa petokaloja, mutta ennen toimenpidettä tulisi saada olosuhteet niille sopiviksi. Ålkila träskin veden laatua tulisi seurata tiiviimmin, tietoa tarvittaisiin niin lopputalven happitilanteesta kuin kesäaikaisesta rehevyydestä ja happamuudesta. Järveen tulevaa kuormitusta ei ole aiemmin arvioitu. Tässä työssä suositellaan laskennallisen kuormitusselvityksen tekemistä Ålkila träskille. Selvityksessä arvioidaan järveen tulevan ulkoisen kuormituksen määrä sekä järven kyky kestää sitä. Lisäksi arvioidaan syntyykö järvessä mahdollisesti sisäistä kuormitusta. Ålkila träskissä on selvää kunnostustarvetta. Järvelle ehdotetaan tehtäväksi laskennallinen kuormitusselvitys ja siihen sekä perustilan selvitykseen pohjautuva kunnostussuunnitelma. Jotta kunnostussuunnitelman tekeminen olisi varmemmalla pohjalla, tulisi järvestä ottaa lopputalvella ainakin yksi ja kesällä mahdollisesti useampi vesinäyte ennen työn aloittamista tai ainakin sen aikana. Ålkila träskin laskuuoma yhtyy Skvatterbäckeniin, joka on Ingarskilajoen sivuhaara. Ingarskilajoessa esiintyy nykyään luontaisesti lisääntyvä taimenkanta. Kunnostussuunnitelmassa tulee ottaa kantaa kaikkien toimenpiteiden vaikutuksista alapuoliseen vesistöön.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Uudenmaan Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus jatkoi vuonna 2010 Uudenmaan ympäristökeskuksen vuonna 2006 aloittamaa järvien kuntakohtaista kunnostusohjelmaa. Sipoon kunta tuli mukaan ohjelmaan loppuvuonna 2010. Tällöin sovittiin, että Savijärvelle tehdään perustilan selvitys, laskennallinen kuormitusselvitys ja niihin pohjautuva kunnostussuunnitelma. Savijärvi sijaitsee Sipoossa lähellä Nikkilää. Se on matala ja hyvin rehevä järvi. Savijärvessä esiintyy säännöllisiä leväkukintoja ja sen kalasto on ruutanavaltainen. Savijärvi kuuluu valtakunnalliseen lintuvesien suojeluohjelmaan, mikä tulee huomioida kunnostustoimia tehtäessä. Savijärven ulkoista kuormitusta pitäisi saada vähennettyä 80 – 100 kg eli 50 – 60 %, koska se ylittää sekä sallitun että kriittisen tason. Savijärvessä syntyy myös sisäistä kuormitusta. Toimenpiteitä tulisi suunnata kaikkien kuormituslähteiden vähentämiseen. Savijärvessä on esiintynyt usein lopputalvisin happikatoja. Happikadot ovat olleet suhteellisen laajalla alueella, minkä vuoksi Savijärvelle esitetään tehtäväksi tarkempi hapetussuunnitelma. Happipitoisuutta pitäisi seurata tiiviimmin ja sen seuraamista varten voidaan hankkia happimittari. Kalaston rakennetta on muutettava vähemmän särkikalavaltaiseen suuntaan. Savijärven nuottauksia suositellaan jatkettavan vuosittain. Happitilanteen parannuttua suositellaan tehtäväksi petokalaistutuksia. Lajeina voivat olla ahven ja hauki. Vesikasvillisuutta voidaan poistaa maltillisesti, jos se aiheuttaa haittaa virkistyskäytölle, mutta toimenpiteen vaikutuksia tulee seurata vuosittain. Linnusto on huomioitava toimenpiteen ajankohdassa. Veden laatua pitää seurata, jotta kunnostusten vaikutukset tai järven tilan muutokset huonompaan suuntaan nähdään ajoissa. Tällöin voidaan ohjata toimenpiteitä oikeaan suuntaan, jos veden laadussa näkyy muutoksia.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Tilintarkastusalaan on kohdistunut viime vuosina huomattavia muutospaineita lähinnä suuryrityksiä kohdanneista skandaaleista johtuen. Tilintarkastuksen luotettavuuden parantamiseksi ja tilintarkas-tusmarkkinoiden kehittämiseksi tehdyt toimenpiteet ovat kuitenkin saaneet kritiikkiä, sillä niiden on sanottu jättävän pk-yritysten tilintarkastuksen liian vähäiselle huomiolle. Pk-yritysten kansantalou-dellinen merkitys on kuitenkin huomattava, minkä vuoksi on olennaista tarkastella pk-yritysten tarpeita ja tilintarkastusta käytännössä. Pk-yrityksissä omistus on usein keskittynyt johdolle, minkä vuoksi on olennaista huomioida myös sidosryhmien merkitys. Tutkielman tavoitteena on kuvata ja analysoida tilintarkastuksen merkitystä ja tilintarkastajan roolia pk-yrityksessä omistajajohdon, tilintarkastajan ja rahoittajan näkökulmista. Tutkielman tutkimusote on toiminta-analyyttinen, sillä tutkielma on empiirinen ja kuvaamiseen pyrkivä. Tarkoituksena on ilmiön syvällinen ymmärtäminen case-yrityksen avulla. Empiirinen aineisto on kerätty teemahaastatteluin haastattelemalla case-yrityksen omistajajohtoa, kahta tilintarkastustiimin jäsentä ja kahta rahoittajan edustajaa. Teoriaosuudessa viitekehyksen muodostaa pk-yrityksen tilintarkastusta käsittelevä kirjallisuus ja tieteelliset julkaisut. Pk-yrityksissä omistus on tyypillisesti on keskittynyt johdolle, sisäiset kontrollit ovat puutteellisia ja rahoitus on järjestetty pankin kautta. Case-yritys on melko tyypillinen pk-yritys, jossa omistajajohto on keskeisin kontrolli tilintarkastuksen näkökulmasta. Tilintarkastus koetaan tarpeelliseksi erityi-sesti rahoituksen saatavuuden kannalta, mutta myös tilintarkastajan neuvonantorooli on merkittävä. Tilintarkastuksen keskeisimmät hyödyt ovat kirjanpidon ja tilinpäätöksen oikeellisuuden tarkasta-minen sekä omistajajohdon tuki. Case-yrityksen tilintarkastukseen liittyy jonkin verran odotuskui-lua, sillä eri osapuolet painottavat hieman eri asioita. Tilintarkastajan valintaan vaikuttaa ensisijai-sesti tilintarkastajan henkilökohtainen osaaminen ja oheispalveluiden saatavuus. KHT-tilintarkastajat koetaan lähtökohtaisesti pätevämmiksi, mutta Big 4 -statuksella on vain vähäinen lisäarvo. Tilintarkastajat kokevat ISA-standardit positiivisena kehityksenä, vaikka ne lisäävätkin dokumentointivaatimuksia. Review-tarkastukseen tilintarkastajat suhtautuvat kuitenkin varautu-neesti, sillä siinä varmuustason ero on huomattava. Oheispalveluiden saatavuus tilintarkastajalta koetaan tärkeäksi, sillä tilintarkastaja tuntee yrityksen ja sen taustat. Riippumattomuuden ei ole koettu vaarantuneen case-yrityksessä oheispalveluiden myötä. Riippumattomuuden uhkaa voidaan vähentää arvioimalla riippumattomuutta jatkuvasti.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Viimeisten vuosikymmenien aikana suomalaisten kotitalouksien varallisuus on kasvanut huomattavasti, minkä seurauksena kiinnostus jäämistö- ja verosuunnittelua kohtaan on lisääntynyt. Yhteiskuntamme elää nyt murrosvaiheessa. Monilla suvuilla on edessään varallisuuden siirtyminen sukupolvelta toiselle siinä vaiheessa, kun suurten ikäluokkien aika jättää. Testamentti on väline, jonka avulla henkilö voi määrätä omaisuudestaan jälkeensä. Verotuksen kannalta katsottuna testamentti antaa useita mahdollisuuksia jäämistösuunnittelulle. Vanhanaikainen ajattelu, jossa testamentinsaaja on täysin pimennossa tulevasta perinnöstään, tulisi jättää syrjään ja sen sijaan testamenttaajan ja testamentinsaajan välillä olisi hyvä käydä keskustelua jätettävästä varallisuudesta, jolloin voidaan välttyä yllättäviltä veroseuraamuksilta. Tutkielman tavoitteena on antaa vastaus siihen, millaisia mahdollisuuksia testamentti antaa verosuunnittelulle. Tutkielman metodina käytetään lainoppia eli oikeusdogmatiikkaa. Oikeusdogmatiikka pyrkii selvittämään sen, mikä on voimassa olevan oikeuden sisältö kulloinkin käsiteltävässä ongelmassa, ja lisäksi se pyrkii vastaamaan siihen, kuinka missäkin tilanteessa tulisi toimia voimassa olevan oikeuden mukaan. Tutkielmassa käytetään lähteinä oikeuskirjallisuutta, virallistietoa, artikkeleita ja oikeustapauksia. Testamenttivaihtoehtoja on useampia, jolloin testamenttaaja voi itse päättää, mitä vaihtoehtoja hän tulee käyttämään ja mitkä niistä ovat verotuksellisesti tehokkaimpia. Testamentti on monipuolinen väline verosuunnittelussa ja se antaa useita mahdollisuuksia verojen minimoimiselle varallisuuden siirtyessä sukupolvelta toiselle. Testamenttia on mahdollisuus käyttää apuna silloin, kun halutaan jakaa varallisuutta osiin eri henkilöille tai halutaan jättää toiselle henkilölle käyttöoikeus tai tuottooikeus omaisuuteen, mutta siirtää omistusoikeus toiselle. Luopumistoimista, kun verrataan testamentista ja perinnöstä luopumista, antaa testamentti laajemmat verosuunnittelumahdollisuudet. Testamentti antaa mahdollisuuden verosuunnittelulle myös yritysvarallisuuden siirtyessä sukupolvelta toiselle. Omistajattoman tilan testamenteilla voidaan lykätä omaisuuden siirrosta koituvaa veronmaksua tulevaisuuteen. Oikeuskäytäntö on toistaiseksi vielä hieman epäselvää omistajattoman tilan testamenttien kohdalla, koska osa verotoimistoista hyväksyy tällaiset oikeustoimet, mutta osa ei.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli tutkia Päijät-Hämeen sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymän Tukipalvelukeskuksen teknisten palveluiden tulosalueen tuotteistamista ja tuottaa kustannusten laskutuksen periaatteellinen toteutusmalli. Työssä otetaan kantaa palveluiden hinnoittelumalleihin eli kuinka kiinteistöistä ja teknisistä ylläpitopalveluista syntyvät kustannukset voidaan osoittaa niitä käyttäville tulosalueille. Palveluiden jäsentäminen ja suoritteiden yhdistäminen muodostavat palvelutuotteen, jota palveluita käyttävälle asiakkaalle tarjotaan. Tuotekäsitteelle on tyypillistä, että sitä voidaan tuottaa saman sisältöisenä nyt ja tulevaisuudessa. Tuotteita tarjoavan palveluiden tuottajan tuotekriteerit sisältävät selkeät tuoteryhmät, tuotteiden määrällisen mitattavuuden, kuvaavat tuotenimikkeet ja tuotteilla on ostajan näkökulmasta selkeä sisältö ja hinnoittelu. Tuotteistamisen tärkein hyöty on organisaation kustannusrakenteen selkeytyminen, jonka vuoksi tuotteiden määrä, laatu ja hinta tulee olla määriteltävissä. Asiakkaalle voidaan tarjota valmiiksi hinnoiteltuja palveluosia, jolloin palveluiden räätälöinti ja modulointi ovat mahdollisia palveluiden niputtamisella. Ei-kaupallisten instanssien, kuten kuntayhtymien sisäinen laskutus ja tuotteistus mahdollistavat palveluiden standardoimisen ja johdon päätöksenteko toimialakohtaisen kustannustietoisuuden vuoksi paranee. Tutkimuksen alkuosassa paneudutaan palvelun alle kuuluviin käsitteisiin, kuten tuotteistamisajatteluun, palvelupaketteihin, palveluiden laadun mittaamiseen ja palveluiden hinnoitteluun. Lisäksi tutkimuksessa käsitellään teknisten palveluiden hinnoitteluun käytettävän toimintoperusteisen kustannuslaskennan sekä sisäisen vuokraamisen periaatteita. Teoreettisessa viitekehyksessä käsiteltyjä asioita käytettiin hyödyksi sairaanhoitopiireille laadittuun kyselytutkimukseen. Yhdessä teorian ja kyselytutkimuksen kanssa kohdeorganisaatiolle luotiin malli palveluiden tuotteistamiseksi.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Tyrvään murteen sanastoa ja ruotsin kielestä tulleita lainasanoja on vertailtu tutkimuksissa vähän, minkä vuoksi valitsin tämän pro gradu –tutkielmani aiheeksi. Tyrvään murre sisältää useita ruotsin kielestä lainattuja sanoja, joiden käyttöä ja tunnistamista ennen ja nykyään halusin selvittää. Tutkielmassani vertaan vanhempien informanttien kielenkäyttöä/murretta nuorempien kielenkäyttöön/murteeseen. Tutkielman aluksi esittelen Tyrvään kunnan muuttumista Sastamalan kaupungiksi, ja Tyrvään murteen pääpiirteitä. Esittelen myös suomen murteiden jaottelun päämurteisiin ja vertailen näitä ryhmiä keskenään. Annan muutamia esimerkkejä jokaisen päämurteen sanastollisista erityispiirteistä. Tutkielmassani kerron myös lyhyesti sanojen lainautumisesta vieraista kielistä suomeen ja esittelen muutamia ruotsalaisia lainasanoja niin suomen kirjakielessä kuin murteissakin ja esimerkin vuoksi Turun murteessa. Tämä tutkielma painottuu kuitenkin nuorten kielenkäyttöön ja murresanojen tuntemukseen. Kyselylomakkeen avulla vertailen lukiolaisten ja vanhempien informanttien murresanojen käyttöä ja tuntemusta. Kyselylomake sisältää yhteensä 54 murresanaa ja kyselyyn on vastannut yhteensä 69 informanttia, joista 38 oli lukiolaisia ja 31 vanhempia Tyrväällä syntyneitä informantteja. Tutkimustulokset osoittavat, että osa ruotsista lainatuista murresanoista on saanut ajan myötä uusia merkityksiä, toiset murresanat sekoitetaan ulkoasultaan samanlaisiin sanoihin ja eräillä murresanoilla on useita erilaisia kirjoitusasuja. Tuloksista käy myös ilmi, että on murresanoja, joita kumpikaan informanttiryhmä ei tunnista ja toisaalta taas on murresanoja, jotka ovat hyvinkin tuttuja ja edelleen kummankin ikäryhmän käytössä. Tutkimustuloksista käy ilmi, että sukupuoltenkin välillä on eroja murresanojen hallinnassa ja käytössä.