1000 resultados para Euroopan unioni - hallinto-oikeus - kehittäminen
Resumo:
Tämä raportti käsittelee ”Torrefioidun biohiilipelletin laatu ja varastoitavuus” hankkeen tuloksia. Hankkeen tavoitteena oli tutkia torrefioidun biohiilipelletin prosessiteknologiaa, markkinoita ja tuotantokustannuksia kirjallisuustutkimusosiossa. Hankkeen päätutkimus keskittyi koeajoihin pilottilaitoksella, jossa valmistettiin biohiilipellettiä erilaisista puuraaka-aineista. Pilottilaitos oli perustettu Torrec Oy:n toimesta Etelä-Savon Energian Pursialan voimalaitoksen yhteyteen Mikkelissä ja sen tuotanto oli käynnistynyt kesällä 2014. Kaikki koe-erät valmistettiin vain käyttämällä sidonta-aineena lauhdevettä, jota oli tiivistynyt säiliön pohjalle torrefiointiprosessin aikana. Näin ollen erillistä lisäsidonta-aineita ei tarvittu, jolloin voidaan säästää tuotantokustannuksissa jatkossakin. Euroopan Unioni on asettanut 20 % tavoitteen uusiutuvien energioiden käytölle vuoteen 2020, josta biomassalla voidaan kattaa kaksi kolmannesta. Tutkimushankkeen tavoitteena oli metsään perustuvan bioenergiatuotannon lisääminen ja tuontienergian korvaaminen kotimaisella polttoaineella. Hankkeen tarkoituksena oli tutkimusanalyysien kautta kehittää uutta kilpailukykyistä teknologiavaihtoehtoa puupolttoaineiden hyödyntämiseksi. Torrefiointiteknologiaa ollaan kaupallistamassa ympäri Eurooppaa parasta aikaa ja uusia biohiilen tuotantolaitoksia on kehitteillä ja rakenteilla. Tutkimuksen tulokset osoittavat, että biohiilipelletillä on mahdollisuudet suurimittakaavaiseen energiantuotantoon laadun suhteen, kunhan sen käyttäminen tulee edullisemmaksi laitoksissa. Toisaalta, tämä kehitys vaatii tukimekanismeja valtion puolelta, jotta pelletit lähtisivät todella liikkeelle markkinoilla.
Resumo:
Tutkielmassa tarkastellaan lainopillisesta näkökulmasta asiakirjojen esittämisvelvollisuutta kilpailuoikeudellisissa vahingonkorvausoikeudenkäynneissä. Kilpailunrajoituksesta vahinkoa kärsinyt on Euroopan unionin tuomioistuimen oikeuskäytännön mukaan oikeutettu vahingonkorvaukseen kärsimästään vahingosta. Vahingonkärsijä on kuitenkin kilpailunrajoitukseen osallistunutta heikommassa asemassa vahingonkorvausoikeudenkäynneissä, sillä olennainen todistusaineisto on usein toisen asianosaisen tai kolmannen osapuolen hallussa. Erityisesti kilpailuviranomaisen leniency-menettelyn kautta saamat asiakirjat sisältävät vahingonkärsijän kannalta merkityksellistä tietoa. Tämän vuoksi vahinkoa kärsineet pyrkivätkin saada tutustua leniency-hakemukseen ja sen liitteisiin, sillä asiakirjojen tiedot voivat helpottaa vahingon määrän ja sen syyyhteyden kilpailunrajoitukseen todistamista. Vahingonkärsijän halu tutustua näihin asiakirjoihin ja toisaalta leniency-hakijan tarve suojella antamiaan tietoja aiheuttavat jännitteen kilpailuoikeuden julkisoikeudellisen ja yksityisoikeudellisen täytäntöönpanon välille. Euroopan unioni hyväksyi marraskuussa 2014 kilpailuoikeudellisesta vahingonkorvauksesta annetun direktiivin, joka pyrkii poistamaan täytäntöönpanojärjestelmien välisen jännitteen ja yhteensovittamaan ne siten, että molempien tehokkuus voidaan taata. Tutkielmassa havainnoidaan direktiivin edellyttämää editiosääntelyä ja työ- ja elinkeinoministeriön asettaman työryhmän ehdotusta kilpailuoikeudellisista vahingonkorvauksista annettavaksi laiksi. Lisäksi tarkastellaan, miten direktiivin ja ehdotetun lain ratkaisuehdotukset vaikuttavat vahingonkärsijän oikeuteen saada korvausta ja pystyvätkö ne ratkaisemaan kilpailuoikeuden julkisoikeudellisen ja yksityisoikeudellisen täytäntöönpanon välisen jännitteen. Leniency-menettelyllä on suuri merkitys salaisten kartellien havaitsemisen kannalta, minkä vuoksi myös yksityisoikeudellisen täytäntöönpanon näkökulmasta on tärkeää, ettei menettelyn tehokkuutta vaaranneta. Direktiivi suojaa kilpailuviranomaisten leniency-menettelyn kautta saamia yrityslausuntoja pyrkien varmistamaan, että elinkeinonharjoittajat tekevät yhteistyötä kilpailuviranomaisten kanssa myös vastaisuudessa. Lisäksi direktiivi asettaa vähimmäistason jäsenvaltioiden kansallisille editiosäännöksille. Näin se pyrkii vahvistamaan vahingonkärsijöiden asemaa oikeudenkäynneissä ja parantamaan heidän mahdollisuuksiaan saada korvausta kilpailunrajoituk-sesta aiheutuneesta vahingosta. Direktiivin edellyttämä sääntely laajentaa vahingonkärsijän mahdollisuuksia tutustua olennaiseen aineistoon verrattuna Suomen tämänhetkiseen sääntelyyn sekä yleisen editiosääntelyn että Kilpailu- ja kuluttajaviraston leniency-asiakirjojen tutustumisoikeuden osalta.
Resumo:
Kirjallisuusarvostelu
Resumo:
EU on kehittänyt itselleen nopean toiminnan joukot, joilla se pyrkii vaikuttamaan kansainvälisessä kentässä. Euroopan unionilla on siis strategisia tavoitteita, joiden saavuttamiseen joukkoja tarvitaan. Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää millaisia tavoitteita EU:lla on nopean toiminnan joukkojen käytölle liberalismin ja realismin kannalta. Tutkimus on luonteeltaan tulkitseva ja tarkastelee lähteitä kahden erilaisen näkökulman kautta. Näin tutkimuksessa on pyritty saamaan laajempaa kattavuutta aiheen tulkintaan. Tutkimuksessa tulkitaan EU:n julkilausumia ja nopean toiminnan joukkojen käyttöperiaatteita edellä mainituista teoreettisista lähtökohdista. Syynä käyttöperiaatteiden valintaan tutkimuskohteeksi on se tosiasia, että varsinaisia nopean toiminnan joukkoja ei ole vielä kertaakaan käytetty. Käyttöperiaatteilla pyritään kuvaamaan nopean toiminnan joukkojen käyttöä tulevissa tehtävissä. Tutkimusmenetelmänä olen käyttänyt kvalitatiivista asiakirjatutkimusta.
Resumo:
Suomi luopui puolueettomuuspolitiikasta turvallisuuspoliittisena linjanaan kun se liittyi Euroopan unioniin ennen kaikkea turvallisuussyistä. Vaikka Suomi on EU-jäsenyyden myötä poliittisesti liittoutunut ja vaikka se on jatkuvasti laajentanut ja syventänyt yhteistyötään NATOn kanssa, Suomi on yhä sotilaallisesti liittoutumaton valtio. Suomen turvallisuuspoliittinen toimintaympäristö on ollut poikkeuksellisen vakaa kylmän sodan jälkeen ennen kaikkea siksi, että maailman voimakkain suurvalta Yhdysvallat on yhä sotilaallisesti läsnä Euroopassa ja Euroopan integraatio on jatkunut ja syventynyt. Suomi on sitonut nykyisen turvallisuuspoliittisen linjansa turvallisuusympäristönsä pysyvyyteen. Viime vuosina NATOn laajentuminen entisen Neuvostoliiton alueelle on voimistanut läntisten suurvaltojen ja Venäjän välistä valtakamppailua ja turvallisuuskilpailua Suomen lähialueella. Viimeistään Ukrainan konflikti on tehnyt ajankohtaiseksi myös kysymyksen Suomen sotilaallisesta liittoutumisesta. Tässä artikkeliteoksessa turvallisuuspolitiikan asiantuntijat analysoivat keskeisimpien ulkoisten toimijoiden – EU:n, Ruotsin, Viron, Venäjän, Yhdysvaltojen ja NATOn – merkitystä Suomen turvallisuuspoliittisen toimintaympäristön vakaudelle ja Suomen turvallisuudelle sekä pohtivat, onko Suomen syytä muuttaa nykyistä turvallisuuspoliittista linjaansa turvallisuusympäristössä tapahtuneiden muutosten vuoksi. Kirjoittajat myös arvioivat Suomen mahdolliseen sotilaalliseen liittoutumiseen liittyviä etuja ja haittoja verrattuna nykyiseen turvallisuuspoliittiseen ratkaisuun. Teoksen kirjoittajien toisistaan poikkeavat näkemykset Suomen turvallisuuspoliittisen toimintaympäristön vakaudesta, NATOn laajentumisen vaikutuksista Itämeren alueella, Venäjän valtapolitiikasta ja sen Suomelle muodostaman sotilaallisen uhan voimakkuudesta, NATOn pelotteen uskottavuudesta ja Yhdysvaltojen sitoutumisesta liittolaistensa puolustamiseen sekä Suomen NATO-jäsenyyden eduista ja haitoista valaisevat laajasti kysymystä Suomen turvallisuudesta ja turvallisuuspoliittisesta ratkaisusta. Suomelle sen geopoliittinen asema Venäjälle strategisesti elintärkeiden Kuolan alueen ja Pietari–Moskova-ydinalueen välittömässä läheisyydessä on ongelmallinen maan turvallisuuden kannalta. Suurvalta Venäjä onkin edelleen keskeisin Suomen turvallisuuteen ja turvallisuuspoliittiseen ratkaisuun vaikuttava ulkoinen toimija. Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen Suomella on ollut ainutlaatuinen mahdollisuus liittoutua Yhdysvaltojen kanssa NATO-jäsenyyden myötä Venäjän potentiaalista sotilaallista uhkaa vastaan. Toisaalta Suomella ei kuitenkaan ole ollut pakottavaa tarvetta siihen, koska se on välillisesti hyötynyt Yhdysvaltojen suurstrategiasta Euroopassa ja koska Venäjän valtapolitiikka on kohdistunut ennen kaikkea entisen Neuvostoliiton alueelle. Vaikka Ukrainan konflikti onkin lisännyt poliittista ja sotilaallista jännitettä Itämeren alueella, tämän teoksen perusteella on kuitenkin mahdotonta antaa yksiselitteistä vastausta siihen, pitäisikö Suomen sen turvallisuuspoliittisessa toimintaympäristössä tapahtuneen muutoksen seurauksena liittyä NATOn jäseneksi vai ei. Halutessaan Suomi voi siis edelleen jatkaa nykyisellä turvallisuuspoliittisella linjallaan sotilaallisesti liittoutumattomana valtiona, mutta samalla sen täytyy kuitenkin pitää myös sotilaallinen liittoutuminen avoimena turvallisuuspoliittisena vaihtoehtona tulevaisuudessa.
Resumo:
Tämän diplomityön tavoitteena oli antaa kehittämisehdotuksia, joilla voidaan parantaa rakennustuotealan yrityksen ympäristöjärjestelmien kustannustehokkuutta sekä ympäristöpolitiikkaan liittyvän jatkuvan parantamisen yhtenäistä toteutumista eri toimipaikoilla. Lähtökohtana olivat havainnot siitä, että melko pienissä toimipaikoissa laatu- ja ympäristöasiat kattavan toimintajärjestelmän rakentaminen ja ylläpitäminen vie paljon resursseja. Lisäksi selvitettiin uuden ISO 14001-standardiehdotuksen mahdollisia vaikutuksia käytössä oleviin ympäristöjärjestelmiin. Tutkimusmenetelminä käytettiin eri sertifiointielimille tehtyä haastattelua, toimipaikkojen ympäristövastaaville lähetettyä kyselyä, verkkosivuille kohdistettua kilpailijaseurantaa sekä selvitystä uuden ISO 14001- standardiehdotuksen muutoksista. Eri toimipaikkojen ympäristöjärjestelmien yhdistäminen saman sertifikaatin alle oli kaikkien sertifiointielinten edustajien mielestä hyvä tapa vähentää järjestelmien ulkoisesta valvonnasta aiheutuvia kustannuksia ja parantaa järjestelmien tehokkuutta. Ulkoisten kustannusten aleneminen on noin yksikolmasosa, joka syntyy ensinnäkin sertifikaattimaksujen alenemista ja toisaalta sertifiointipäivien vähenemisestä. Sertifikaattimaksut alenevat, koska yhdistetyssä järjestelmässä sertifikaatteja on vähemmän, ja sertifiointipäivien määrä vähenee, koska yhdistetyn järjestelmän ulkoisessa valvonnassa käytetään otanta -periaatetta. Kilpailijaseurannan osalta havaittiin, että yrityksen verkkosivuilla kerrottiin kilpailijoita paremmin ympäristö- sekä laatujärjestelmistä. Kehitettävää on eri maiden verkkosivujen yhtenäisyydessä ja ympäristö- ja laatupolitiikan esittämisessä. Nämä politiikat tulee olla esillä, koska järjestelmästandardit edellyttävät politiikkojen julkisuutta. Ympäristövastaaville tehdyn kyselyn perusteella havaittiin, että tällä hetkellä toimipaikoilla käytössä olevissa ympäristäjärjestelmissä on eroavuuksia. Syynä tähän on muun muassa järjestelmien eri-ikäisyys, maiden toimipaikkojen erilainen lainsäädäntö sekä erilaiset resurssit. Kehittämistä on erityisesti ympäristönnäkökohtien tunnistamisessa ja merkittävien ympäristönäkökohtien valinnassa, ympäristöjärjestelmän tavoitteissa ja päämäärissä sekä käytettävissä indikaattoreissa. Näiden osalta tulee lisätä koulutusta ja ohjeistusta. Uuden ISO 14001 -standardin muutoksia tarkasteltaessa havaittiin, ettei se aiheuta suuria muutostarpeita nykyisiin ympäristöjärjestelmiin. Standardin suurimmat muutokset ovat tulleet tekstin rakenteeseen, joka on nyt selkeälukuista ja yhteensopivampaa ISO 9001 laatuhallintastandardin kanssa. Standardi painottaa entistä standardia enemmän tuotteista aiheutuvia ympäristönäkökohtia, mutta on muistettava, että sen vaikutukset nykyisiin ympäristöjärjestelmiin tiedetään vasta, kun sitä aletaan tulkita. Tulosten perusteella päädyttiin siihen, että ympäristöjärjestelmien yhdistäminen saman sertifikaatin alle on tehokkain tapa parantaa kustannustehokkuutta sekä parantaa ympäristöpolitiikkaan liittyvää jatkuvaa parantamista. Ulkoisten kustannusten aleminen ei ole tärkein syy järjestelmien yhdistämiseen, koska yhdistämisen alkuvaiheessa se aiheuttaa sisäisten kustannusten lisääntymistä. Jatkossa yhdistämisestä voidaan odottaa myös sisäisten kustannusten säästöjä, koska yhdistäminen vähentää päällekkäistä työtä. Yrityksen ympäristöpolitiikan mukaiseen jatkuvaan parantamiseen järjestelmien yhdistäminen vaikuttaa positiivisesti usealla tavalla, ja tätä voidaan pitää kustannussäästöjä tärkeämpänä syynä sertifikaattien yhdistämiseen. Se yhtenäistää toimintatapoja ja lisää yhteistyötä, mikä vaikuttaa ympäristöpolitiikan yhtenäiseen toteutumiseen.
Resumo:
Tausta Suomessa lainsäätäjä reagoi helposti yhteiskunnalliseen häiriötekijään rikosoikeuden keinoin. Tästä on osoituksena se, että syksyllä 2010 varsinaisen rikoslain lisäksi rikoksesta oli säädetty 256 eri laissa. Suomalainen, lähtökohdiltaan maltillinen kontrolli- ja kriminaalipolitiikka on 1970-luvulla linjatun vastaisesti johtanut 2000-luvulle tultaessa rikosoikeudellisen kontrollin lisääntymiseen ja jopa kiristymiseen. Raja rikosten ja rikkomusten välillä on liudentunut ja paikoitellen kadonnut ja erityisesti turvallisuudesta on kehittynyt – käsitteeseen liittyvistä oikeudellisista jännitteistä huolimatta – keskeinen rikosoikeudellisen sääntelyn oikeutusperuste. Rikosoikeuden käyttäminen vähäisten rikosten kontrollointiin on aiheuttanut Suomeen viivästymisen ongelman. Yleisessä tiedossa on se, että Euroopan ihmisoikeustuomioistuin on antanut 2000-luvulla Suomelle kymmeniä tuomioita siksi, että rikosjuttuja on käsitelty viranomaisissa ja tuomioistuimissa liian kauan. Vähemmän on sen sijaan keskusteltu siitä, että myös vähäiset rikokset viivästyvät rikosoikeuden alan laajetessa ja viranomaisten voimavarojen ehtyessä. Suomessa ongelmaa on pyritty hoitamaan rikosoikeudellista toimivaltaa hallintoviranomaisille delegoimalla tilanteen ollessa nyt se, että uuden sakkomenettelylain voimaan tullessa noin 90 % rikosoikeudellisesta kompetenssista on poliisilla ja muilla hallintoviranomaisilla. Se taasen on ongelmallista perustuslain 3 §:ssä säädetyn vallanjakoperiaatteen kannalta. Välttämätöntä on korostaa myös sitä, että pääosin rikosoikeudelliseen kontrolliin perustuva systeemi aiheuttaa rikosoikeuden inflaatiota: rikosoikeuden arvostuksen vähenemisestä aiheutuvia ei-mittavissa olevia kuluja. Rikosoikeuden laajenemista vastaan esitetään kuitenkin harvoin kritiikkiä. Rikosoikeustieteen piirissäkään sille ei ole esitetty vakavasti otettavaa vaihtoehtoa. Esimerkiksi hallinnollisia sanktioita ei ole Suomessa – ei tosin muissa Pohjoismaissakaan – koettu rikosoikeuden vaihtoehtona, vaan usein rikosoikeutta täydentävänä järjestelmänä. Hallinnollisten sanktioiden käyttäminen rikosoikeuden ohessa ei ole ollut yksiselitteistä ja jäsenneltyä, yleisiin oppeihin perustuvaa. Kontrollin erityisille alueille, esimerkiksi sotilaskontrolliin, on lisäksi kehittynyt rikos- ja hallinto-oikeuden sekajärjestelmiä. Tutkimuskysymykset Käsillä olevassa artikkelimuotoisessa väitöskirjatutkimuksessa pyritään hahmottelemaan rikos- ja hallinto-oikeudellisten rangaistusjärjestelmien välisiä eroavaisuuksia Suomessa. Tutkimuksen keskeisin tehtävä on sen pohtiminen, millä tavalla 2010-luvulle tultaessa olisi tutkimuksen empiiriset ja teoreettiset lähtökohdat huomioon ottaen järkevää ja tarkoituksenmukaista rangaista. Tällä perusteella kehitetään yksikertaista hallintosanktiointiteoreettista mallia, että sitä hyväksikäyttäen lainvalmisteluprosessin sanktiointitilanteessa, sanktiosta päätettäessä, olisi mahdollista asettaa oikeusturvan vähimmäistakeet täyttävällä tavalla oikeus- ja muilta vaikutuksiltaan rationaalinen seuraamus sekä säätää sen määräämiseksi yhteiskunnallisilta vaikutuksiltaan tehokas ja riittävän oikeusturvallinen menettely. Tutkimustehtävä on tiivistetysti 1) hallinnollisten sanktioiden ja rikosoikeudellisten rangaistusten ja niiden alan määrittäminen, 2) hallinnollisten sanktioiden sääntelymallien valintaperusteluiden selvittäminen, 3) hallintosanktioteoreettisen mallin kehittäminen lainvalmisteluprosessia varten sekä 4) de lege ferenda -suositusten tekeminen rangaistavuuden hyväksyttävyyden ja joutuisuuden parantamiseksi. Menetelmä ja aineistot Tutkimus kytkeytyy teoreettisen rikosoikeustieteen, hallinto-oikeustieteen ja prosessioikeustieteen alalle ja se on luonteeltaan ongelmakeskeinen. Tieteenalojen väliset painotukset ja niiden vaikutus vaihtelevat tutkimuksessa. Vaikka tutkimus on monella tavalla luonteeltaan teoreettinen, siinä rakennetaan nimenomaan lainsäädäntötyötä ja lainvalmistelua tukevaa tutkimusta ja teoriaa. Tältä osin näkökulma liittyy kriminalisointiteoreettisessa tutkimuksessa hahmotettuun lainsäätäjän oikeuslähdeoppia koskevaan uuteen näkökulmaan, jolla on yhteyksiä lainsäädäntötutkimukseen ja oikeusteoriassa hahmotettuun legisprudence-tutkimusuuntaukseen, näkökulman suuntautuessa lainsäädäntötasolle. Tutkimuksen lähteistä suurin osa on oikeustieteellistä kirjallisuutta, jonka pääosa muotoutuu suomalaisesta oikeustieteellisestä kirjallisuudesta. Myös pohjoismaalaista, saksalaista ja hieman myös anglosaksista kirjallisuutta on käytetty. Kansainvälisten kirjallisuuslähteiden merkitys ei ole ollut merkittävä, koska kattava eurooppalainen näkemys aihepiiristä on pyritty saamaan Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen ratkaisukäytäntöä hyödyntäen. Tutkimuksen lähteinä on käytetty laajasti myös kansallista lainvalmisteluaineistoa, erityisesti hallituksen esityksiä ja perustuslakivaliokunnan lausuntokäytäntöä. Johtopäätökset Kriminaali- ja/tai kontrollipolitiikassa on juuri nyt tärkeää pohtia, millä tavalla 2010-luvulle tultaessa on järkevää ja tarkoituksenmukaista rangaista. Tähän voisi olla mahdollista vastata tutkimuksessa kehitettävällä hallintosanktiointiteoreettisella mallilla. Mallin kehittäminen on edellyttänyt yhteiskunnallisten sanktiokäytäntöjen oikeusvaltioopillista tarkastelua, jolloin sanktioiden yhteiskunnalliseen merkitykseen pureutuminen kuvailee myös sitä, millainen modernin oikeusvaltion tila tällä hetkellä on. Perinteisten oikeusvaltioiden paradigmojen käyttäminen ei välttämättä edistä relevantin oikeusvaltiollisen sanktiointiteoreettisen mallin kehittämistä. Voi olla niinkin, että klassinen oikeusvaltio-oppi ja oletetunlaiset rikosoikeuden erityiset elementit eivät enää vastaa yhteiskuntatodellisuutta. Näin rankaisemisen yleiset opit voivat nousta kehittämisen kohteeksi oikeusvaltiollisuuden elementtien toteuttamiseksi valtavasta kasvaneessa hallintoyhteiskunnassa – hallinto-johtoisessa yhteiskunnallisessa todellisuudessa. Suomen rikoslaki sisältää laajassa merkityksessä sadoittain erilaatuisia kriminalisointeja, joiden merkitys on usein hallinnon toimintaa subventoiva, symbolinen tai jonkin toisen kriminalisoinnin vaikutusta tehostamaan pyrkivä. Tällainen rikoslaki on tehtävänsä, vaikuttavuutensa ja hyväksyttävyytensä kannalta ongelmallinen. Suomalainen hallinnollisten sanktioiden järjestelmä ei sekään ole järkevä ja tarkoituksenmukainen, yleisiin oppeihin perustuva systeemi. Myös yleiseurooppalainen kehitys näyttäisi viittaavan siihen, että Suomessa on tarve kehittää sekä rikosoikeutta että sille vaihtoehtoista hallintosanktioiden järjestelmää, sanktio-oikeutta. Tämä edellyttää lainsäädäntöuudistuksia.
Resumo:
Kirjallisuusarvostelu
Resumo:
Tutkimus on tehty osana YIT Huber Oy:n logistiikan kehitystyötä. Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää yrityksen logistiikan nykytila sekä luoda uusia toimintamalleja parantamaan toimintaa. Näiden lisäksi tavoitteena oli selvittää toimintamuutokset, jotta uuteen malliin siirtyminen on mahdollista. Logistinen nykytila selvitettiin toimitusketjun toimintoperusteisella kustannusanalyysillä. Analyysi toteutettiin kahden tyypillisen urakointikohteen avulla. Molempien projektien osalta kustannukset kohdennettiin kolmeen toimintoryhmään; tulologistiikkaan, sisältölogistiikkaan sekä projektinhallintaan. Näiden lisäksi analyysissa huomioitiin hallinto- ja varastointikustannukset, joita ei voida kohdistaa projekteille. Analyysin tuottaman tiedon avulla muodostettiin kolme toimintamallia (yhteistyö kolmannen osapuolen, tukkureiden ja YIT Rakennus Oy:n kanssa), jotka vähentävät toimitusketjuun sitoutuneen työn määrää, parantavat materiaalitoimitusten oikea-aikaisuutta sekä joustavuutta. Toimintamallien pohjalta selvitettiin niihin liittyvät hallinnolliset ja operatiiviset muutokset, jotka luovat edellytykset uuden mallin käytölle.
Resumo:
Tässä diplomityössä tarkoituksena on kerätä yhteen toiminnanohjausjärjestelmän varasto- ja hankintamodulin kehittämisessä tarvittavaa teoriatietoa, sekä Nestix Oy:n asiakkaiden ja joidenkin muiden yritysten tarpeita kyseiselle ohjelmistolle. Teoria ja tarpeet yhdistetään karkeaksi ohjelmiston tarvemäärittelyksi, jonka perusteella Nestix Oy toteuttaa uudet modulit toiminnanohjausjärjestelmäänsä. Tutkimuksissa havaittiin, että yrityksillä on hyvin samankaltaisia tarpeita varastojen ja hankintojen hallintaan. Varastoinnin ja hankinnan prosessit poikkeavat hyvin vähän yritysten välillä. Samoja perinteisiä logistiikan perustyökaluja käytetään miltei kaikissa yrityksissä. Tulevaisuuden houkuttelevimpana kehitysalueena voidaan pitää ohjelmistojen internet-pohjaisuutta, joka mahdollistaa ohjelmiston käyttämisen mistäpäin maailmaa tahansa ilman erillisiä ohjelmistoasennuksia. Tutkimuksen jälkeen Nestix-ohjelmistoperheeseen toteutettiin integroidut hankinnan sekä varastoinnin modulit. Ohjelmaa on kehitetty tutkimuksen tekemisen jälkeen eteenpäin ja sitä on myyty useaan Euroopan maahan osana Nestix toiminnanohjausjärjestelmää.
Resumo:
Pumppukäytöt vastaavat noin neljänneksestä Euroopan sähkömoottoreissa kulutettavasta sähkötehosta. Energian kallistumisen vuoksi energian säästämisestä ja energiatehokkuudesta on tullut yhä tärkeämpää. Taajuusmuuttajat ovat tuoneet yksinkertaisen säätötavan, jolla suurimmassa osassa pumppukäyttöjä voidaan saada huomattavia energiasäästöjä. Koko energiansäästöpotentiaalin hyödyntämiseksi täytyy kuitenkin pumppujen toimintaa tarkkailla. Tarkkailu voidaan toteuttaa käyttämällä taajuusmuuttajan sisäisiä mittauksia pumpun toimintapisteen määrittämiseen. Tässä työssä muodostetaan kaksi simulointimallia, joilla voidaan tutkia pumppukäytön toimintapistettä ja energiatehokkuutta. Pumpattavan nesteen ominaisuuksien vaikutusta malleihin tutkitaan ja tapoja korjata virhettä selvitetään. Mallien tuottamia estimaatteja verrataan laboratorio ja pilot-kohteiden mittauksiin. Pilot-kohteiden avulla tutkitaan voidaanko simulointimalleja käyttää teollisuuden energiansäästöpotentiaalia omaavien pumppukäyttöjen havaitsemiseen.