391 resultados para Mikael Agricola : Abckiria : kriittinen editio
Resumo:
Tutkielmassa selvitetään pienten ja keskisuurten yritysten avainhenkilöihin keskittyneen tietopääoman katoamisen riskiä ja pyritään löytämään keinoja riskin hallintaan. Pk-yrityksissä yrityksen kannalta kriittinen tieto on usein harvoihin henkilöihin keskittynyttä. Tällaisten avainhenkilöiden työpanoksen ja osaamisen menettäminen kokonaan saattaa olla yrityksen toiminnalle kohtalokasta. Väliaikainen osaamisen menettäminen voi myös vaikeuttaa toimintoja. Tietopääoman katoamisen riskin pienentäminen onnistuu joko avainhenkilön tiedon siirtämisellä toisiin henkilöihin tai huolehtimalla avainhenkilön työsuhteen mahdollisimman pitkästä jatkumisesta. Tiedon siirtämisen menetelmät riippuvat tiedon laadusta: onko se hiljaista vai eksplisiittistä. Avainhenkilön pysyvyyteen vaikuttaa yrityksen henkilöstöpolitiikka, jonka mukaisesti työntekijät saavat korvauksen työstään ja sitoutuvat yritykseen. Myös työntekijän työkyvystä huolehtiminen vaikuttaa tiedon pysymiseen yrityksen käytössä. Esimerkkiyrityksen haastatteluissa voidaan todeta yhtymäkohtia tutkimuksen muissa osissa käsiteltyihin tietojohtamisen ongelmiin.
Resumo:
Tutkielman tavoitteena on selvittää, minkälainen kuva kadettikurssilaisten puheessa rakentuu hyvästä johtajuudesta, keitä he mainitsevat ihanteellisina johtajina ja mitä sankaruus heille merkitsee. Kadettien näkemyksiä tarkastellaan puolustusvoimien ”perinteisen” ja uuden syväjohtamisen mukaisen johtajakoulutuksen valossa. Tutkimus on kvalitatiivinen ja menetelmänä käytetään diskurssianalyysiä. Ympäröivä kulttuuri muokkaa, mallintaa ja uusintaa ihmisten sosiaalista todellisuutta. Puolustusvoimien johtajakoulutuksella, sotilasorganisaation kulttuurilla ja historian esikuvallisilla sotilasjohtajilla on keskeinen merkitys kadettikurssilaisten hyvä johtaja –kuvan muodostumisessa. Diskursseissa käsitys hyvästä johtajuudesta rakentuu sekä perinteisesti maskuliinisina pidettyjen että ”uusien” pehmeämpien johtamisarvojen kautta. Kadettien mukaan sotilasjohtaja voi olla niin käskijä ja valvoja kuin alaiset huomioiva, osallistuva johtaja. Suomalaisista sotilasjohtajista esille nostetaan Carl Gustav Mannerheim, Lauri Törni ja Adolf Ehrnrooth. Kadettikurssilaiset säilyttävät puheessaan sekä perinteiseen sotilasjohtamiseen liittyviä myyttejä että rakentavat syväjohtamisen mallia mukailevia johtamisarvoja.
Resumo:
Tutkielman aihealue kuuluu liikeidean kehittämisen kenttään. Tutkielmassa on teoreettinen ja empiirinen osa. Teoreettisen viitekehyksen alussa käsitellään tietoyhteiskuntaa eri näkökulmista käsin. Lisäksi on käsitelty videoneuvotteluna toteutettua opetusta ja videoneuvottelutekniikkaa sekä pohdittu etäopetuskäsitteen suhdetta videoneuvotteluvälitteiseen opetukseen. Koska tutkielmassa on innovatiivinen ote, on lähdeaineiston avulla käsitelty myös innovaatioita. Liikeidean kehittämisen tueksi on selvennetty toiminta-ajatuksen ja liikeidean käsitteitä. Empiirinen osa rakentuu kyselytutkimuksen tulosten esittelyn sekä liikeidean kehittämisen ympärille. Empiirisen osan päätavoite on kehittää liikeideaa yritykselle, joka välittäisi erityisasiantuntijatason opetusta videoneuvottelujärjestelmien kautta. Liikeidean kehittämisen tueksi ja sen testaamiseksi on suoritettu sähköpostin avulla kyselytutkimus valitussa asiakaskohderyhmässä. Kyselytutkimuksen perusteella videoneuvottelujärjestelmien kautta välitettävälle erityisasiantuntemukselle on kysyntää. Videoneuvotteluna toteutettavaan opetukseen on mahdollista rakentaa moniulotteisesti asiakkaiden arvostamaa lisäarvoa. Liikeidean toteutuksen onnistumisen kannalta kriittisen tärkeitä tekijöitä ovat oikean asiakaskohderyhmän valitseminen, koulutussuunnittelu sekä markkinoinnin onnistuminen Erittäin kriittinen tekijä on erityisasiantuntijoiden "sisäänosto".
Resumo:
The thesis studies the representations of different elements of contemporary work as present in Knowledge Management (KM). KM is approached as management discourse that is seen to affect and influence managerial practices in organizations. As representatives of KM discourse four journal articles are analyzed, using the methodology of Critical Discourse Analysis and the framework of Critical Management Studies, with a special emphasis on the question of structure and agency. The results of the analysis reveal that structural elements such as information technology and organizational structures are strongly present in the most influential KM representations, making their improvement also a desirable course of action for managers. In contrast agentic properties are not in a central role, they are subjugated to structural constraints of varying kind and degree. The thesis claims that one such constraint is KM discourse itself, influencing managerial and organizational choices and decision making. The thesis concludes that the way human beings are represented, studied and treated in management studies such as KM needs to be re-examined. Pro gradu-tutkielmassa analysoidaan työhön ja sen tekijään liittyviä representaatioita Tietojohtamisen kirjallisuudessa. Tietojohtamista tarkastellaan liikkeenjohdollisena diskurssina, jolla nähdään olevan vaikutus organisaatioiden päätöksentekoon ja toimintaan. Tutkielmassa analysoidaan neljä Tietojohtamisen tieteellistä artikkelia, käyttäen metodina kriittistä diskurssianalyysiä. Tutkielman viitekehyksenä on kriittinen liikkeenjohdon tutkimus. Lisäksi työssä pohditaan kysymystä rakenteen ja toimijan välisestä vuorovaikutuksesta. Tutkielman analyysi paljastaa, että tietojohtamisen vaikutusvaltaisimmat representaatiot painottavat rakenteellisia tekijöitä, kuten informaatioteknologiaa ja organisaatiorakenteita. Tämän seurauksena mm. panostukset em. tekijöihin nähdään organisaatioissa toivottavana toimintana. Vastaavasti representaatiot jotka painottavat yksilöitä ja toimintaa ovat em. tekijöille alisteisessa asemassa. Tapaa, jolla yksilöitä kuvataan ja käsitellään Tietojohtamisen diskurssissa, tulisikin laajentaa ja monipuolistaa.
Resumo:
Opinnäytetyö oli osa Lapsen, nuoren ja lapsiperheen ohjaus -projektia ja se oli tarkoitettu HUS Jorvin sairaalan vastasyntyneiden osaston käyttöön. Työn tarkoitus oli löytää ohjauskeinoja päihdeongelmaisen perheen vanhemmuuden tukemiseksi, kun vastasyntynyt tarvitsee sairaalahoitoa sikiöaikaisen päihdealtistuksen seurauksena. Menetelmänä käytettiin systemaattista kirjallisuuskatsausta soveltuvin osin. Aineisto analysoitiin induktiivisen sisällönanalyysin avulla. Aineistoa etsittiin pääasiassa sosiaali- ja terveysalan tietokannoista keskittyen tietoon, joka koski päihdeongelmaisen perheen ohjaustarpeita sekä ohjausmenetelmiä. Aineiston perusteella todettiin, että päihdeongelmaisen perheen ohjaus oli vaativaa ja perhe tarvitsi pitkäkestoista tukea. Parhaita tuloksia oli saavutettu sellaisilla interventioilla, joissa oli pyritty huomioimaan perheen tuen tarve kokonaisvaltaisesti. Lupaavimpia olivat äidin ja lapsen tai äidin ja terapeutin suhteen laatuun keskittyvät interventiot. Ohjauksessa oli huomioitava vanhempien tarve saada tietoa erityisesti lapsen hoidosta ja käyttäytymisestä sekä päihdealtistuksen vaikutuksista. Tiedonantotapana suositeltiin lapsen käyttäytymisen ja lapsen ja vanhempien vuorovaikutuksen tarkkailua ja kommentointia keskustelevaan sävyyn yhdessä vanhempien kanssa. Päihdeongelmaiset vanhemmat olivat yleensä hyvin herkkiä palautteenannolle, joten tämä oli erityisen kriittinen kohta ohjauksessa. Pitkäkestoinen hoitosuhde tarjosi parhaat mahdollisuudet vaikuttavalle ohjaukselle, joten omahoitajuus oli suositeltavaa. Päihdeongelmaisten perheiden vanhemmuutta tukevia ohjausmenetelmiä ei ollut arvioitu systemaattisesti, mikä vaikeutti menetelmien soveltamista. Ohjauksesta tarvittiin erityisesti hoitotieteellistä tutkimusta. Samoin oli tarvetta tutkimukselle siitä, kuinka pääasiassa pitkäkestoiset interventiot olivat sovellettavissa vastasyntyneiden osaston lyhyempään hoitoaikaan.
Resumo:
Det här examensarbete gjordes åt Seasong Travels Oy. I arbetet gjordes en kostnadsplan, tidtabell och dispositionsplan för en stugby på Norrkullalandet. Arbetet börjades med att bekanta sej med byggbranschens facklitteratur och ta reda på vilka faktorer som påverkar byggprojektets slutliga kostnader och tidtabell. På basen av områdets litteratur valdes kostnadsberäkningssättet att utföras med hjälp av Talo-80 nomenklatur och göra en byggnadsdelskalkyl. I arbetets undersökningsskede delades stugorna upp enligt Talo-80 nomenklatur i enskilda byggnadsdelar, varefter byggnadsdelarna prissattes. En tidtabell gjordes när alla byggnadsdelar var uppdelade och med hjälp av områdets litteratur räknades den effektiva byggtiden ut. Dispositionsplanen gjordes genom att studera områdets facklitteratur och själva byggplatsen.
Resumo:
Organisaatiot ovat viime vuosikymmeninä havainneet perinteisen, funktionaalisen, organisaatiorakenteen riittämättömäksi vastaamaan alati muuttuvan toimintaympäristön tuomiin haasteisiin. Ratkaisuna organisaatiot ovat alkaneet ajatella toimintaansa prosessikeskeisesti, jolloin toiminnot nähdään organisaation osastojen läpileikkaavina prosesseina. Tulevaisuuden menestyksen turvaamiseksi organisaatioiden tulee parantaa prosessien suorituskykyä jatkuvasti. Työn tutkimuskohteena on yksi case-yrityksen liiketoimintaprosesseista. Työn tavoitteena on analysoida valittua prosessia, tunnistaa mahdolliset kehityskohteet ja antaa tunnistetuille kohteille toimenpidesuositukset. Prosessianalyysia varten valittu liiketoimintaprosessi mallinnettiin. Tehtyjen prosessikuvausten, haastattelujen ja keskustelujen perusteella tunnistettiin prosessin kriittinen vaihe ja sen nykytilassa ilmenevät ongelmat. Tehdyn analyysin perusteella tunnistettiin prosessin ydinongelma sekä muita pienempiä kehityskohteita. Kaikille kehityskohteille annettiin lopuksi toimenpidesuositukset.
Resumo:
Kirjanen on Michael Michaeliksen, Naantalin kappalaisen, Mikael Agricolan aikalaisen ja oppilaan käsikirjoitus, joka voidaan ajoittaa 1500-luvun lopulle. Kyseessä on ns. sekakirjanen, joka sisältää eri kirkkolaulujen traditioista syntyneitä sävelmiä erikielisine sanoituksineen. Kirjaseen kuuluu mm. luterilainen graduale, ruotsalainen kyriale, latinalainen hymnikokoelma, Te Deum käännöksineen ja muutamia muita kappaleita, joita joko seurakunta tai kuoro lauloivat kirkoissa.
A liturgical miscellany, consisting of a tonarium, parts of a graduale (including a kyriale), sequentiarium and a hymnarium, produced by one scribe, probably for his own use, in the last quarter of the sixteenth century. Complete critical and codicological description of the book and its contents available in the Codices Fennici -database.
Contents: Fols. 1r–8v, 9r–v, tonarium (defect); Fols. 10r–14v, sequentiarium in Latin (defect); Fols. 15r–24r, Te Deum in Latin (defect), O Jumala sinua me kijtämme (Te Deum in Finnish), O Gudh wij lofwe tig och bekenne tig (Te Deum in Swedish), O Gudh wij lofwe tig, o Gudh wij tacke tig (rhymed Te Deum in Swedish) and O Jumal sinua kijtäm (rhymed Te Deum in Finnish); Fols. 24r–32r, Kyriale in Swedish; Fols. 32r–40v, sequentiarium in Latin; Fols. 41r–42v, 43br–v, 43r–v, 44r–56v, hymnarium in Latin; Fol. [b]. "| co | side [verso] |orum | signifi |"; Fols. [c–k], fragments without legible text.
Resumo:
The goal of the thesis is to make a supplier evaluation using analytical hierarchy process. Before the supplier evaluation is performed there will be introduced the principles of purchasing which gives a viewpoint to the supplier evaluation and management. The thesis will also give an overview on quality, performance and forecasts which are very important to the supplier evaluation and future improvements. The chapter which describes analytical hierarchy process will show the reader what exactly is analytical hierarchy process and how can it be utilized in supplier evaluation. In the later stages, thesis will provide information about the case company EADS Secure Networks Oy, the processes applied there towards purchasing and how the analytical hierarchy process is applied in practise. In the end of the thesis there will be an overview about each supplier’s strong and weak points as well as some comments and ideas about developing also EADS Secure Networks procedures to a direction which would benefit the whole customer–supplier–chain.
Resumo:
Pitkäaikaisten rakennusurakoiden tarjouslaskennassa on ennakoitava hintojen muutoksia useiden vuosien päähän, kun tarjoukset on tehtävä kiinteillä hinnoilla. Kustannusten ennakointi ja hintariskienhallinta on kriittinen tekijä rakennusalan yrityksen kilpailukyvylle. Tämän tutkielman tavoitteena on kehittää YIT Rakennus Oy:n Infrapalveluille toimintamalli ja työkalu, joiden avulla hintariskejä voidaan hallita tarjouslaskennassa sekä hankintatoimessa. Ratkaisuksi kehitettiin kustannusten ennakointi -malli, jossa panosryhmien hintojen kehitystä ennustetaan asiantuntijaryhmissä säännöllisesti. Kustannusten ennakointi -mallin käyttöönotto vaatii ennustettavien panosryhmien määrittelyä. Lisäksi on nimettävä asiantuntijaryhmä sekä valittava aikajänne, jolle ennuste tehdään. Ennusteisiin sisältyvä epävarmuus saadaan esiin Monte Carlo simulaatiolla, ja urakan hintariskiä voidaan siten arvioida todennäköisyysjakaumien ja herkkyysanalyysin avulla. Valmiita ennusteita hyödynnetään tarjouslaskennassa sekä hankintatoimessa taktiikoiden ja strategioiden valinnassa.
Resumo:
The objective of this study is to resolve how customer retention is managed in Finnish health and fitness clubs, and how is this comparable with the theoretical aspects of customer retention. It is also discussed how the process leading to customer retention is handled, and what the essential elements of customer retention and loyalty are specifically in the health and fitness club industry. In addition, it is discussed to what extent do health and fitness club companies implement the elements of customer retention in their businesses. Finally, there is discussion about the relationship and priority between the behavioral and attitudinal methods of creating retention in the companies. The data was collected by interviewing the management of six health and fitness clubs from different geographical regions in Finland. Results indicated that the most important constructs concerning customer retention were switching barriers, pricing strategy, competitive aspect, corporate image, service quality, employee retention, and customer satisfaction. In addition, the implementation of customer retention was found to vary between different sized companies and companies from different geographical locations. Moreover, it was discovered that the companies put more effort in constructs that are considered to create customer loyalty instead of retention.
Resumo:
The purpose of this research is to describe how the scope of internationalization affects partner management in software companies. The effects are analyzed separately for small and large companies. Partner management is described from three perspectives: who should manage partnerships, how they should be managed and how does the context affect the choice of management style. Inductive case study is selected as research design. Eventually four case companies are chosen. The findings reveal that the size of the company affects the volume whereas the scope of internationalization affects the choice of partner management activities. Companies with high scope of internationalization required a more formal yet flexible management system whereas companies with low scope of internationalization relied more on the informal relations and personal management.