Handbok för dikningssammanslutningar : Genomförande av underhålls- och grundförbättringsprojekt

Största delen av åkrarna i Finland har dikats redan före 1970-talet och åkerarealen som för närvarande odlas har grundtorrlagts åtminstone en gång. Vattenförvaltningen grundades år 1970 och torrläggningsärenden överfördes från lantbruksingenjörsdistrikten till vattendistrikten och därefter utfördes det igen mer dikningar. Antalet ansökningar om dikningsförrättning, som nuförtiden görs till NTM-centralen, har avsevärt minskat efter 1990-talet och de åtgärder som nuförtiden utförs gäller närmast att iståndsätta eller grundförbättra diken. Dikningsprojekt som genomförs på åkerområden berör ofta flera markägare och omfattande projekt kräver bra samarbetsförmåga och kunnande bland markägarna, samt villighet att genomföra projektet så att det medför så stor nytta som möjligt för alla medlemmar i dikningssammanslutningen. Vanligtvis meddelas det om dikningssammanslutningars stämmor i lokaltidningar och vid dessa stämmor beslutar man om de åtgärder som skall vidtas i samband med projektet. Genom att delta i dessa stämmor kan en medlem i dikningssammanslutningen påverka valet av ombudsmän och de åtgärder som kommer att vidtas i samband med projektet. Behovet av vattenskydd och skötsel av vattendrag har förändrats. Vid underhållet bör man beakta vattenkvaliteten på torrläggningsområdet och i vattendraget nedströms samt se till att naturvärden i fårorna på torrläggningsområdet bevaras. Enligt vattenlagen kan underhållet av ett dike som har förvandlats till en bädd i ett naturliknande tillstånd, behöva en ny plan och dikningsförrättning. För att minska vattenkvalitetsproblem och övriga olägenheter som rensning av fåror medför, har det utvecklats åtgärder för s.k. naturenligt vattenbyggande som kan tillämpas vid underhållet av fåran. I framtiden har ombudsmän i dikningsprojekt ännu större ansvar för projektets framskridande och efter att projektet färdigställts även för underhållet av fårorna. På grund av att förfaringssätten har förändrats och vattenlagen reviderats ansåg man att ombudsmän i dikningsprojekt borde ha en egen uppdaterad handbok i vilken man kan hitta alla de uppgifter som hör till ombudsmännen. I denna handbok har man samlat de uppgifter som hör till sammanslutningens ombudsman under ett underhålls- och grundförbättringsprojekt samt uppgifterna efter att projektet slutförts. Handboken har utarbetats i samarbete med Väinö Haapamäki, ansvarig för torrläggningsfrågor vid NTM-centralen i Södra Österbotten och den riksomfattande gruppen för verksamhetsmodellen gällande grundtorrläggning och dikningsförrättning. Dessutom har handboken kommenterats av bl.a. Täckdikningsföreningen, Finlands miljöcentral, Jord- och skogsbruksministeriet, Jord- och skogsbruksproducenternas centralförbund samt flera NTM-centraler och kommuners miljövårdsmyndigheter.

Neuvostoliiton kuljetusilmavoimien kaluston kehittäminen kylmän sodan aikana

Tutkielman tarkoituksena on selvittää Neuvostoliiton kuljetusilmavoimien kaluston kehittämistä kylmän sodan aikana. Tutkielmassa käsitellään kuljetusilmavoimien käytössä olleita lentokoneita ja helikoptereita. Kylmä sota käsittää ajan toisen maailmansodan päättymisestä Neuvostoliiton romahtamiseen. Tutkimusongelmana on ”Miksi kuljetusilmavoimia kehitettiin, mihin kehitystä tarvittiin ja mikä oli kuljetusilmavoimien olemassaolon tarkoitus?” Tutkielman painopiste on kaluston teknisessä kehityksessä. Päälähteet ovat Voenno-transportnaja aviatsija. Voenno-istoricheskij ocherk (Efanov V.V. - Pushkin V.J; Arsenal-Press, 1997) sekä Voenno-transportnaja aviatsija Rossii (Ratkin, V. - Pazynich, S. - Zolotov, V; Poligon-Press, Moskova 2006). Teokset ovat venäjänkielisiä sotahistoriallisia kuvauksia Neuvostoliiton kuljetusilmavoimista. Tutkielmassa ilmeni, että Neuvostoliiton kuljetusilmavoimien tilanne oli heikko toisen maailmansodan jälkeen. Suorituskyky parani 1960-luvulla ja oli pääpiirteissään nousujohteista koko kylmän sodan ajan. Kuljetusilmavoimien päätehtävänä oli pitkään maahanlaskujoukkojen kuljetus, mutta samaan aikaan suoritettiin strategisia joukkojen siirtoja ja avustustoimintaa. Suurimmat tekniset kehitysaskeleet olivat varsinaisen sotilaskuljetuskoneen tulo kuljetusilmavoimien kokoonpanoon 1950-luvun lopulla sekä suihkumoottoreilla varustetun kuljetuskoneen saaminen 1970-luvulla.

Yhdysvaltalaisen mekanisoidun jalkaväkipataljoonan kokoonpanon kehittyminen vuosina 1973-2003

Tutkimuksella pyritään selvittämään yhdysvaltalaisen mekanisoidun jalkaväkipataljoonan kokoonpanon kehittyminen ja siihen vaikuttaneet tekijät vuosina 1973–2003. Kokoonpanoa tarkastellaan kokonaisuutena ja sen suorituskykyä pyritään arvioimaan ottamalla huomioon varsinaisen organisaation lisäksi käytössä ollut kalusto ja materiaali. Aikaisempaa suomenkie-listä tutkimusta ei tältä aikaväliltä tästä aiheesta ole. Tutkimuksessa käytetään julkisia kirjallisia lähteitä, joista tärkeimmät ovat Yhdysvaltojen armeijan ohjesäännöt ja organisaatiokaaviot. Aihetta sivuavaa kirjallisuutta on paljon, mutta näkökulma on yleensä pataljoonan tasoa korkeammalla. Lisäksi tutkimuksessa on käytetty lähteinä yhdysvaltalaisten sotilasopetuslaitosten julkisia tutkimuksia sekä Yhdysvalloissa il-mestyviä sotilasalan lehtiä. Sotilasalan lehdistä pystyy seuraamaan aikakauden keskustelua sekä alatasojen käyttäjien kokemuksia eri välineistä ja kokoonpanoista. Lähteistä saatuja tieto-ja yhdistelemällä on selvitetty pataljoonan kokoonpano ja sen muutokset. Nämä on sidottu isompaan kokonaisuuteen divisioonien organisaatioiden sekä maavoimien taisteluoppien kaut-ta. Näitä tietoja yhdistelemällä on voitu selvittää pataljoonan kokoonpanon kehittymisen syitä. Tutkitulla aikavälillä mekanisoidun jalkaväkipataljoonan kokoonpano on keventynyt ja yksin-kertaistunut. Suorituskykyjen karsinta on keskittynyt erityisesti orgaaniseen epäsuoraan tuleen ja huoltoon. Kehittynyt tekniikka on kuitenkin pitänyt pataljoonan tulivoiman, liikkuvuuden, suojan ja johdettavuuden hyvällä tasolla. Pataljoonasta poistuneet suorituskyvyt on siirretty divisioonan organisaatioon, josta ne on tarpeen mukaan alistettu. Mekanisoitu jalkaväkipatal-joona on ollut koko tutkitulla aikavälillä joustava organisaatio, jota on tilanteen mukaan voitu vahventaa tai heikentää. Pataljoona on pyritty pitämään osana isompaa kokonaisuutta, jotta sen tukeminen ylempien johtoportaiden suorituskyvyllä on mahdollista. Pataljoonan kokonaissuorituskyky on tutkittuna aikana kasvanut, mutta se on tullut koko ajan riippuvaisemmaksi ylemmän johtoportaan tuesta ja erityisesti toimivista johtamisjärjestelmis-tä. Toimiessaan kokonaisuus on erittäin tehokas, sillä kukin organisaatio ja johtoporras voi keskittyä pääsääntöisesti omaan tehtäväänsä. Taistelevat joukot, joilla ei ole tarvetta huolehtia tukevista joukoista, voidaan nopeasti siirtää tarvittavalle alueelle. Samaan aikaan tukevat ase-lajit ja joukot voivat luoda omat painopisteensä tarpeen mukaan. Vaarana on kuitenkin se, että johtamisjärjestelmä ei syystä tai toisesta toimi, jolloin yhteistoiminta vaikeutuu tai loppuu kokonaan. Vaikka mekanisoidun jalkaväkipataljoonan päätehtävä onkin tavanomainen taiste-lu, ovat uudistuneet uhkakuvat ja Yhdysvaltojen ulkopolitiikka vaikuttaneet pataljoonan teh-täviin ja kokoonpanoon.

[Kirja-arvostelu]

Kirjallisuusarvostelu

Työväenliikkeen monitoimija

Kirjallisuusarvostelu

Taktisten taitojen ja osaamisen kehittyminen HW2 - lentokoulutusohjelmassa

HW2 – lentokoulutusohjelmaa on muokattu useaan otteeseen. Koulutusohjelmien muutoksista on tehty tutkimuksia, mutta tutkimuksia siitä, palveleeko koulutusohjelma sen päätavoitteen saavuttamista, ei ole tehty. Tutkielman tavoitteena on antaa vastaus kysymykseen: Miten HW2 - ohjaajan taktisia taitoja ja osaamisia kehitetään nykyisen HW2 - lentokoulutusohjelman lentojen avulla? Tutkielma käsittelee tulevan hävittäjäohjaajan taktisten taitojen ja osaamisten kehittymistä HW2 - lentokoulutusohjelman sisällön tarkastelun avulla. Tutkielmassa määritellään taktisten taitojen ja osaamisten malli, joita HW2 - ohjaaja tarvitsee menestyäkseen tulevassa hävittäjäohjaajan ammatissa. Muodostetun HW2 - ohjaajan kompetenssimallin kautta tarkastellaan nykyisen HW2 lentokoulutusohjelman tavoitteiden, valmistautumistehtävien ja lentojen sisällön suhdetta taktiseen osaamiseen. Tutkielman tutkimusongelmaa on lähestytty laadullisen tutkimusottein, mutta johtopäätöksien tueksi on kerätty lisäksi tukevaa tietoa kyselyn avulla. Tutkielma perustuu muiden tutkijoiden ja tutkijan omakohtaiseen arvioon ja määritelmään taktiikan osaamiseen osalta. Sisällönanalyysissä käytetty kompetenssirakenne on yhdistetty kahdesta maailmalla tehdystä kompetenssipohjaisesta lentokoulutusmallista. Sisällönanalyysin mukaan taktista taitoa ja osaamista kehittäviä kokonaisuuksia sisältyy hy-vin pieneen osaan HW2 - lentokoulutusohjelman lennoista. Sisällönanalyysin ja kyselyn tuloksia vertailemalla voidaan todeta, että tavoitteet, valmistautumistehtävät ja lentojen sisältö eivät kehitä sinällään samoja taktisia taitoja ja osaamisia. Johtopäätelmänä sisällönanalyysin ja kyselyn tuloksien yhdistämisestä saadaan pohdinta: Olisiko taktista taitoa ja osaamista mahdollista kehittää vähemmillä lentosuorituksilla, aloittaen kokotehtäväharjoittelu aikaisemmassa vaiheessa?

Tulevaisuuden lähtökohdista kansanvallan kolmiliittoon. Kansallinen Edistyspuolue ja kansallisen eheytymisen politiikka 1919–1939.

Kansallista Edistyspuoluetta ja sen toimijoita maailmansotien välisen Suomen sisäpolitiikassa tarkasteleva väitöstutkimus paneutuu puolueen kansallista eheytymistä ajaneen poliittisen linjan taustoihin, muodostumiseen ja toteutumiseen maailmansotien välisenä aikana vuosina 1919-1939. Vahvasti aineistopohjainen ja lähdekriittinen poliittisen historian tutkimus keskittyy parlamentaarisiin toimijoihin, poliittiseen kenttään ja näiden tuottamiin aineistoihin, kuten edistyspuolueen ja sen toimijoiden arkistoihin, lehdistöön ja valtiopäiväpöytäkirjoihin. Tutkimus selvittää, millainen oli edistyspuolueen kansallisen eheytymisen linja, mihin sillä pyrittiin, miten sitä toteutettiin ja miten se toteutui. Kansainvälisen vertailun kautta tutkimuksessa luodaan myös kuva suomalaisesta liberalismista ja liberalistista. Joulukuussa 1918 perustettu Kansallinen Edistyspuolue oli liberaali puolue, jonka politiikassa korostui erityisesti liberalismin sosiaalinen tulkinta. Puolueen sisäpoliittiseksi linjaksi vastaitsenäistyneessä ja sisällissodan runtelemassa valtiossa muodostui kansallisen eheytymisen edistäminen. Ajatuksen taustalla olivat K. J. Ståhlbergin tulevaisuuden lähtökohtia hahmotelleet artikkelit, jotka julkaistiin Helsingin Sanomissa huhtikuussa 1918 sisällissodan vielä riehuessa. Ståhlbergin mukaan kansalliseen eheytymiseen ei tullut pyrkiä sodan vuoksi vaan siitä huolimatta. Nuorsuomalaiselta puolueelta perityt liberaalit periaatteet täydentyivätkin edistyspuoluelaisessa ajattelussa sisällissodan ja tasavallan puolesta käydyn valtiomuototaistelun avainkokemuksilla. Itsenäisen Suomen ensimmäisiä vuosia hallinneissa keskustahallituksissa kansallista eheytymistä edistettiin sosiaalipoliittisin uudistuksin mm. oppivelvollisuus- ja asutuslakien muodossa. Myös sisällissodan vankien armahdukset olivat osa tätä ohjelmaa. Tutkimus osoittaa, että edistyspuolueen kansallisen eheytymisen politiikan keskeisenä tavoitteena oli poliittisen sovittelun kautta integroida vasemmisto osaksi parlamentaaris-demokraattista järjestelmää. Eheytyspolitiikan todellinen käyttöarvo ja edistyspuolueen poliittiset toimintamahdollisuudet alkoivat kuitenkin heiketä vuoden 1922 eduskuntavaalien jälkeen.Tutkimuksesta käy ilmi, että toteutettu eheytyspolitiikka ja sen osittainen epäonnistuminen näkyivät sekä kommunistien jatkuvana kannatuksena että sisäpoliittisen ilmapiirin oikeistolaistumisena. Tämä kehitys nosti myös edistyspuolueessa esille voimat, jotka suosivat porvariyhteistyötä ohi keskustavasemmistolaisen eheytyspoliittisen linjan. Alkuvuosien jälkeen valtiomuototaistelun koossapitävä voima heikkeni edistyspuolueen sisällä ja 1920-luvun puolivälissä käydyt linjakiistat osoittivat, että osalle puolueen jäsenistä vuoden 1918 puoluevalinnassa keskeisemmässä roolissa oli ollut tasavaltalaisuus kuin vasemmiston integrointi ja kansallinen eheytyminen. Edistyspuolueen johto ei kuitenkaan ollut valmis luopumaan eheytyspoliittisesta linjasta ja sen ympärille luodusta puolueidentiteetistä, joten porvariyhteistyötä kannattanut oikeisto-oppositio päätyi suurelta osin eroamaan puolueesta vuonna 1927. Tutkimus osoittaa, että parlamentarismin rapautuminen ja pienelle yleispuolueelle elintärkeiden yhteistyömahdollisuuksien heikkeneminen luokkapuolueiden puristuksessa johtivat edistyspuolueen kannatuksen alamäkeen sotien välisenä aikana. Se kutistui 26 kansanedustajan keskisuuresta puolueesta vain kuuden edustajan pienpuolueeksi. Puolueidentiteetin vahvuus ja keskeisten toimijoiden puolueen kokoa suurempi poliittinen painoarvo pitivät sen lakkauttamispohdinnoista huolimatta kuitenkin koossa ja kiinni politiikan ytimessä. Oikeistoradikalismin vuodet 1920–1930-lukujen taitteessa olivat edistyspuolueellesekä uhka että mahdollisuus. Tutkimuksessa käy ilmi, että vaikka kommunisminvastaisen kansanliikkeen vaatimukset olivat edistyspuoluelaisten mielestä oikeutettuja, oli kansanliikkeen niiden ajamiseksi omaksumia laittomia ja ulkoparlamentaarisia keinoja vaikea hyväksyä. Eheytyspolitiikan kannalta katsottuna melkotoivottamalta näyttänyt tilanne kääntyi kuitenkin lopulta voitoksi: äärivasemmisto eliminoitiin, äärioikeisto ajautui paitsioon ja tie maltillisen vasemmiston ja keskustan yhteistyölle aukesi jälleen. Tämä johti lopulta vuonna 1937 punamultahallitukseen ja kansanvallan kolmiliittoon Kansallisen Edistyspuolueen, SDP:n ja Maalaisliiton kesken. Kokemus siitä, että itsenäisyys oli alati uhattuna, toi suomalaiseen liberalismiin varsin nationalistisia piirteitä, joita eurooppalaisten veljespuolueiden ohjelmista ei löydy. Liberalismiin usein liitetty mielleyhtymä sen kosmopoliittisesta, kansallisvaltioita ylittävästä luonteesta jäi Suomessa sotien välisenä aikana nationalismin ja itäisen naapurin luoman uhan varjoon. Suomen sisäpoliittinen tilanne ja geopoliittinen asema loivat vaatimuksen vahvasta kansallisesta yhtenäisyydestä. Suomalainen liberalismi määrittyikin eurooppalaisia vastineitaan voimakkaammin nuorta valtiota hallinneen kansallisuusajattelun, itsesäilytysvaiston ja kansallisen eheyden vaatimusten kautta. Tutkimuksessa todetaan, että edistyspuolueen eheytyspoliittisen linjan muotoutumista ja toteutumista vuosien 1919‒1939 aikana voi pitää idealismin voittona realismista. Lukuun ottamatta reformipolitiikan vuosia edistyspuolueen pitäytyminen valitulla linjalla näyttäytyi poliittisten toimintamahdollisuuksien kannalta katsottuna ajoittain jopa epärealistiselta. Koko sotien välistä aikaa tarkastellessa voikin todeta, että se, minkä edistyspuolue poliittisten päämäärien saavuttamisen valossa voitti, sen se menetti kannatusluvuissa.

Kristityn kodin aapinen

Nimiösivulla myös motto: Lasten on taiwaan waltakunta.

Asianajaja, eli Lain-opillinen käsi-kirja Suomen kansalle: alkupuustawittain koottuja lainsääntöjä, asetuksia ja julistuksia, jokaiselle tarpeelliset tietää laillisissa asioissansa, sekä niihin kuuluwien kirjoitusten kaawoja

Imprimatur: G. Rein.

Antigone (Sofokleen mukaan) 3-osainen värirunoelma orkesterille op. 23

Antigone (Sofokleen mukaan) 3-osainen värirunoelma orkesterille op. 23 (1921–22) 4334/4431/12/2/cel/str. (0#/b) Sijainti Kansalliskirjastossa: COLL. 592.2 Teoksen sijainti muissa arkistoissa: Helsingin kaupunginarkisto, HKO käsikirjoituspartituurit. Käsikirjoitus, lyijykynä. FIMIC 286 Teostiedot: Osat: I Antigonen kuolinuhri veljelleen II Tyrannin tuomio III Antigonen kuolema KE 16. 11. 1922 Helsinki. HKO, joht. Toivo Haapanen. SSL:n viides vuosikonsertti. Kustanne: Fennica Gehrman, vuokramateriaali. Levytys: ”Väinö Raitio. Orchestral works”. Ondine ODE 790-2 (1992) (RSO, Jukka-Pekka Saraste) Kesto: 25’ Synopsis: Oidipuksen tytär Antigone uhmaa Theban tyrannihallitsijan Kreonin tahtoa suorittamalla uhrimenot kaksintaistelussa kuolleen veljensä puolesta. Tästä suuttuneena Kreon määrää Antigonen muurattavaksi elävältä ovettomaan ja ikkunattomaan kammioon, mutta katuu päätöstään heti kuultuaan tietäjän ennustavan hänelle teon johdosta synkkää kohtaloa. Antigone kuitenkin tekee itsemurhan ennen kuin Kreon ehtii häntä vapauttamaan, ja tietäjän ennustama murhenäytelmä toteutuu, sillä Antigonen kuolema aiheuttaa kaksi muutakin itsemurhaa. Sekä Kreonin oma poika, joka oli Antigonen kihlattu että Eurydike, Kreonin vaimo riistävät tapahtumien johdosta itseltään hengen. (Sofokles 1910.) Raition Antigone noudattaa osiensa otsikoiden puolesta Sofokleen murhenäytelmän päätapahtumia, mutta varsinaista tarkkaa ohjelmaa teoksen partituurissa ei ole nähtävissä. Näytelmän tapahtumat toimivat pikemminkin teoksen yleistunnelman lähteinä. Omakätinen puhtaaksikirjoitus. Orkesteripartituuri. Sivumäärä: 105 + 2 (kansi ja tausta) + 1 (tyhjä). Sivunumerot: [1.] 2.–19. [20.] 21.–51. [52.] 53.–105. [Ruskea muste, VR] Paperi: Ensimmäinen arkki tunnistamaton 28. Muut: FM 28. Käsikirjoitus: Ruskea muste, VR. Korjauksia tehty raaputtamalla. Lisäyksiä [violetti puukynä, VR]. Harjoitusnumerot: 1–9 [I osa] 10–21 [II osa] 22–42 [III osa] [violetti/sininen puukynä, ympyröity punaisella puukynällä, VR]. Osien kestot merkitty niiden loppuun [ruskea muste, VR]. Kansilehti: Antigone / (Sofokleen mukaan) / 3-osainen värirunoelma suurelle orkesterille. / Väinö Raitio /op. 23 [Ruskea muste, VR]. Kansilehden takana: Orchestra: / Fl. gr. 1.2., Fl. Picc. 1.2., Ob. 1.2., Corn. Inglese, Clar. 1.2., / Clarinetto basso, Fag. 1.2.3., Contrafagotto, Corni 1.2.3.4. in F / Trombe 1.2.3.4., Tromboni 1.2.3. Basso Tuba, / Celesta, Arpa 1.2. / Trianglo, Campanelli, Tamburo, Timpani, Piatti, Gr. Cassa, Tamtam, Campani E,c,d,e,f,g. / 16 Viol. 1., 14 Viol. 2., 12 Viole, / 10 Celli, 8 Contrabassi. [ruskea muste, VR]. S1: Antigone / Väinö Raitio / op. 23 / I. – Antigonen kuolinuhri veljelleen. / Lento espressivo. [ruskea muste, VR]. S20: II. – Tyrannin tuomio. / Andante moderato (1/4 = 60) [ruskea muste, VR]. S52: III. – Antigonen kuolema. / Adagio non troppo (1/8 = 66) S105: 1921-22. [ruskea muste, VR]. Viimeisellä sivulla A3. [lyijykynä, tk].