912 resultados para yrityksen arvo
Resumo:
Yrityksen ulkoisen toimintaympäristön arviointia pidetään yleisesti yhä tärkeämpänä yrityksen menestymisen kannalta. Kuitenkaan ympäristöanalyysiä ei juurikaan systemaattisesti hyödynnetä varsinkaan pk-yrityksissä. Tämän työn tavoitteena on saada pk-yrittäjät ymmärtämään paremmin ympäristön arviointia, sen tärkeyttä ja sen soveltamista käytännössä. Työssä keskitytään makrotason ympäristöanalyysiin, sillä se toimii lähtökohtana kokonaisvaltaiselle ympäristön arvioinnille. Ympäristön arvioinnista esitetään useita eri näkökulmia, jonka jälkeen makrotason analyysiä lähestytään PESTEL-viitekehyksen kautta. Työn liitteenä on PESTEL-viitekehyksen pohjalta rakennettu työkalu, jonka avulla pk-yrityksille on helpompaa lähteä toteuttamaan ympäristön arviointia. Työssä käsitellään myös vuonna 2009 käsillä olevaa talouskriisiä PESTEL-mallin kautta. Talouskriisi luo yrityksille poikkeukselliset olosuhteet, jotka osaltaan vaikeuttavat ympäristön arviointia. Työn perusteella toimintaympäristön arviointi on yrityksille tärkeää elossa säilymisen kannalta. Ympäristön muutoksiin voidaan varautua ennakkoon esimerkiksi skenaarioin tai heikoin signaalein. PESTEL-tekijät riippuvat yrityksen koosta ja kansallisuudesta, tässä työssä on keskitytty käsittelemään asiaa suomalaisten pk-yritysten kannalta. Asian käsittely kirjallisuudessa on pintapuolista ja hajanaista, vaikka keskeinen sisältö olisi hyvä saada kattavasti yhdeksi kokonaisuudeksi.
Resumo:
Myynti ja takaisinvuokraussopimukset ovat yleistyneet viime vuosina. Myynti ja takaisinvuokraussopimuksessa yritys myy omistamansa hyödykkeen, yleensä kiinteistön, rahoitusyhtiölle ja liisaa sen saman tien takaisin. Menettelyssä yritys säilyttää hyödykkeen käyttöoikeuden, mutta saa samalla vapautettua hyödykkeeseen sitoutuneen varallisuuden. Myynti ja takaisinvuokraussopimukset luokitellaan tavallisten leasingsopimusten tavoin IFRS-lainsäädännössä rahoitusleasingsopimuksiin ja muihin vuokrasopimuksiin. Lisäksi myynti ja takaisinvuokraussopimuksia koskien on annettu joitakin erityissäännöksiä. Työssä tarkastellaan Case-yrityksen X Oyj:n omistaman hyödykkeen uudelleenrahoitusta myynti ja takaisinvuokraussopimuksella. Tutkimuksessa selvitetään miten hyödykkeen uudelleenrahoitus vaikuttaisi konsernin IFRS-muotoiseen tilinpäätökseen. Työssä tutkitaan uudelleenrahoituksen rahoituksellisia motiiveja ja pyritään määrittämään leasingsopimuksen kilpailukykyä verrattuna velkarahoitukseen. Rahoitusteoriassa leasingsopimuksen arvo määritetään yleensä käytäen NAL-kaavaa eli niin kutsuttua Net Advantage of Leasing-kaavaa. Sitä sovelletaan myös tässä työssä. Leasingrahoitusta vertailtaessa velkaan on huomioitava myös, että rahoitusmuodoilla on hyvin erilaiset vaikutukset yrityksen verotukseen, kassavirtoihin ja nettotulokseen.
Resumo:
Tutkielman tavoitteena oli selvittää, kuinka muutosvaiheessa oleva elektroniikkateollisuuden ala vaikuttaa siinä mukana olevien pienten ja keskisuurten sopimusvalmistaja yritysten tulevaisuuden kasvustrategioihin Tutkielmassa päädyttiin tarkastelemaan seuraavia kasvustrategioita: markkinapenetraatio, tuotekehitys yhdessä asiakkaan kanssa, markkinakehitys ja diversifikaatio. Tutkielmassa määriteltiin myös kasvustrategioihin yleisesti vaikuttavat tekijät, joita käsiteltiin empiriassa pk-sopimusvalmistajan näkökulmasta. Esitettyjä kasvustrategioita peilattiin elektroniikkateollisuuden tulevaisuuden näkymiin skenaariotyöskentelyä hyödyntäen. Erityisesti yrityksen sopimusvalmistajaroolin todettiin vaikuttavan niin kasvustrategioihin kuin valittua strategiaa toteuttaviin kasvukeinoihin. Tutkimuksessa käytettiin laadullista eli kvalitatiivista tutkimusotetta. Tutkimusmenetelmäksi puolestaan valittiin tapaus eli case-tutkimus. Kohdeyrityksen avulla pyrittiin luomaan syvempää ymmärrystä pk-sopimusvalmistajan resursseista, kyvykkyyksistä ja haasteista.
Resumo:
Tämän tutkimuksen tavoitteena oli määritellä strategiaprosessiin liittyvät kriittiset alueet, konsernijohdon tehtävät strategiaprosessissa sekä edellisten pohjalta kehittää konsernityyppiselle yritykselle normatiivinen strategiaprosessin malli kriittisten alueiden hallitsemiseksi. Tavoitteena oli myös lisätä strategisen ajattelun ja strategiaprosessien ymmärtämistä selittämällä niiden historiallista kehittymistä sekä niiden käsitteistöä ja käsitteiden sisältöä. Probleemaa lähestyttiin sekä doktriinin kautta että tulkitsemalla strategiaprosessissa ilmeneviä ongelmia ja analysoimalla niiden syy ja seuraussuhteita. Käsillä oleva teoreettis praktinen tutkimus toteutettiin osittain toiminta-analyyttisella tutkimusotteella, osittain toiminta analyyttisella tutkimusotteella case tutkimuksen ja komparatiivisen analyysin tukemana sekä osittain päätöksentekometodologisella tutkimusotteella. Työn teoreettinen osa tehtiin kirjallisuustutkimuksena. Siinä luotiin strategiaprosessin ja konsernijohtamisen käsitteellinen perusta ja tutkimuksen viitekehys. Konsernijohtaminen laajennettiin tutkimuksessa tulosten osalta yleistäen koskemaan muitakin hajautettuja yritysorganisaatioita kuin pelkän juridiikan pohjalta muodostuneita konserneja. Tutkimuksen aluksi tarkasteltiin strategisen ajattelun koulukuntia eri näkemyksineen sekä toisaalta strategia-ajattelun kehittymistrendeja 1950 luvulta nykyhetkeen. Samoin tarkasteltiin sitä, kuinka strategiaprosessit oval kehittyneet samara ajanjaksona. Huomion painopisteen todettiin siirtyneen strategisen johtamisen inhimilliseen puoleen strategisem johtajuuden samalla korostuessa ja strategisen ajattelun laajentuessa Empiirinen osuus toteutettiin case tutkimuksena. Sen kuluessa kartoitettiin strategiaprosessin keskeiset ongelma alueet ja analysoitiin niiden takana olevat syyt, jotta voidin määritellä strategiapmsessin kehittämisen suunnat ja painopisteaiueet. Teoreettisen ja empiirisen osan penisteella määriteltiin strategiaprosessin kriittiset alueet yleisellä tasolla. Kriittisellä alueella tarkoitetaan asiakokonaisuutta tai asiaa, jonka on oltava kunaossa, jotta strategiaprosessit toimisivat. Nämä alueet liittyvat itse strategiaprosessiin suoraan tai välillisesti muun johtamistyön kautta. Strategiaprosessin kriittisten alueiden määrittelyn yhteydessä asetettiin doktriiniin tukeutuen strategiaprosessin kehittämissuunnat konsernijohdon nakäkökulmasta tarkasteltuna. Näihin kehittämissuuntiin ja edelleen doktriiniin tukeutuen määriteltiin konsernijohdon strategiaprosessin substanssitehtävät, prosessia tukevat tehtävät sekä prosessin toteuttamis- ja kehittämistehtävtä. Konsernijohdon strategiaprosessin tehtävät eivät muodosta sekventiaalista ja hierarkista järjestelmää vaan ovat joukko aktiviteetteja, joita toteutetaan tarpeen mukaan. Konsernijohdon strategiaprosessi määriteltiin ja kuvattiin tutkimuksessa johdon työskentelyprosessiksi sellaisten toimeenpanokelpoisten strategioiden tuottamiseksi ja toimeenpanemiseksi, jotka lisäävät yrityksen (konsernin) arvoa omistajan näkökulmasta mutta huomioivat myös muiden keskeisten sidosryhmien vaatimukset, tavoitteet ja rajoitteet. Konsernijohdon strategiaprosessi nähdään tässä jatkuvana konsernitasoisena päämäärä- ja keinopuolen tarkasteluna. Siinä konsernijohto tiedostaa konsernin ulkoisesta ja sisäisestä ymparistostä tulevat signaalit sekä pitää yllä näkemystä konsernin strategisesta asemasta. Tiedon massan näkemyksen saavutettua kriittisen rajansa se pakottaa konsernijohdon aivioimaan aiempia ratkaisuja uudessa valossa. Tämä validointi perustuu jatkuvasti esitettyihin neljään kysymykseen: onko ympäristö , premissi ja toimeenpanoseurannasta kertyneen tietämyksen perusteella nähtävissä vaikutuksia välittömiin toimenpiteisiin, vaikutuksia toimintasuunnitelmiin tai kriittisiin seurannan kohteisiin, vaikutuksia suunnanvalintoihin tai vaikutuksia perususkomuksiin? Konsernijohdon strategiaprosessi etenee jatkuvana prosessina päätösten ja ajan virrassa.
Resumo:
The main objective of this Master´s Thesis was to examine human resources motivation in firm´s growth in management point of view. The thesis concentrate mostly on intrinsic motivation conditions to way of motivate human resources. Basis for this thesis was assumption that companies don’t exploit enough intrinsic motivation potential in work motivation. Research method in this thesis was case study. Material for case study is collected by interviewing subject company’s managers. The Case study subject company was Finnish finance company. Outcome of this thesis was that assumption overthrown. The subject company was taking notice of intrinsic motivations potential in human resources motivation. There is no possibility to make widescale generalisation about results of the thesis because sample was only one company.
Resumo:
Tutkimuksen tavoitteena on selvittää yritysjärjestelyiden vaikutuksia Suomen markkinoilla, sekä tutkia onko yritysjärjestelyiden eroavaisuuksilla vaikutusta menestymiseen. Yritysjärjestelyt ryhmitellään maksutavan, koon, kansainvälisyyden ja markkina-arvo/kirja-arvon perusteella. Tutkimuksen aineisto koostuu 31 yritysjärjestelystä, joissa ainakin toinen osapuoli on ilmoitushetkellä ollut listattuna Helsingin pörssiin. Tutkimukseen valitut yritysjärjestelyt ovat tapahtuneet vuosien 1999-2007 välillä. Tutkimus suoritetaan kahdella eri menetelmällä: markkinaperusteisia tuottoja ja yritysten taloudellista informaatiota analysoimalla. Markkinaperusteisia tuottoja tutkitaan epänormaaleiden tuottojen avulla. Taloudelliseen informaatioon perustuvaa kannattavuutta tutkitaan kassavirran ja operatiivisen tuloksen avulla, jotka suhteutetaan yritysten markkina-arvoon ja liikevaihtoon. Empiiristen tulosten mukaan yritysjärjestelyt tuottavat ostettavan yrityksen osakkeenomistajille epänormaaleita tuottoja ja ostavan yrityksen osakkeenomistajille nollatuottoja. Tulokset ovat samankaltaisia kuin kansainvälisellä aineistolla aiemmin saadut. Taloudelliseen informaatioon perustuvat tulokset ovat ristiriitaisia mutta niistä on havaittavissa heikohko menestyminen yhdistymisen jälkeen.
Resumo:
Tavoitteena tässä diplomityössä on selvittää, hyödyntääkö kohdeyritys jo olemassa olevaa ERP-järjestelmäänsä riittävästi ja kuinka ERP-järjestelmä implementoidaan hallitusti yrityksen kahteen uuteen toimipisteeseen. Tavoitteen saavuttamiseksi, työssä tarkastellaan yrityksen ERP-järjestelmällä toteutettavaa toiminnanohjausta ja tarkastelussa havaittuihin epäkohtiin sekä puutteellisuuksiin pyritään löytämään korjaava kehitystoimenpide. Toiminnanohjauksen kehittämisen jälkeen työssä perehdytään ERP-järjestelmän implementointiprosessiin. Työ alkaa teoriaosuudella, jossa käsitellään aluksi ERP-järjestelmiä koskevia perusasioita kirjallisuutta hyödyntäen. Teoriaosuuden toisessa luvussa paneudutaan ERP-järjestelmien implementointiprosessiin laajan kirjallisuusaineiston pohjalta. Työn empiriaosuuden aloittaa kohdeyrityksen toiminnanohjauksen nykytilan kartoitus, jota seuraa kartoituksessa tunnistettujen epäkohtien kehitysehdotukset. Empiriaosuuden viimeinen luku kuvaa kohdeyrityksen uuteen toimipisteeseen aloitettua ERP-järjestelmän implementointiprosessia. Työn tulokset osoittavat, millaisilla toimenpiteillä kohdeyrityksen toiminnanohjausta voidaan kehittää entisestään. Tulokset ohjaavat yritystä ERP-järjestelmänsä tehokkaampaan hyödyntämiseen. Työstä ilmenee lisäksi, kuinka vaativa prosessi ERP-järjestelmän implementointi uuteen toimipisteeseen on ja mitkä tekijät vaikuttavat eniten implementointiprosessissa onnistumiseen.
Resumo:
Kandidaatintyömme tarkoituksena on tutustua avoimen innovaation käsitteeseen, siihen liittyviin mekanismeihin ja erityispiirteisiin sekä tutkia, onko sen käyttö tutkimus- ja kehitystoiminnassa yritykselle olennainen menestystekijä. Lisäksi kuvaamme innovaatioprosessin kehitystä viimeisten vuosikymmenten aikana. Työn loppupuolella tutkimme erilaisten kyselytutkimusten ja yritysesimerkkien kautta avoimen innovaation käyttöä yrityksissä tarkemmin. Avoin innovaatio on verrattain uusi malli innovaatioprosessien kuvaamisessa, ja se pohjautuu vahvasti aiempiin teorioihin ja tutkimuksiin. Sen mukaan yritysten tulisi oman tutkimus- ja kehitystoimintansa ohella etsiä tietoa ja teknologioita omien rajojensa ulkopuolelta sekä löytää väyliä kaupallistaa omia teknologioitaan myös nykyisten markkinakanaviensa ulkopuolelta. Avoimen innovaation voidaan siten nähdä olevan vastakohta perinteisemmälle, ns. suljetulle innovaatiomallille, jossa tuotekehitysprosessi ideasta tuotteeksi tapahtuu yritysten rajojen sisäpuolella eikä omia teknologioita kaupallisteta yrityksen ulkopuolella. Avoimen innovaation yleistymiselle voidaan nähdä monia taustatekijöitä; muun muassa tiedon parempi saatavuus, teknologian kasvaneet kehityskustannukset ja tuotteiden lyhentyneet elinkaaret. Avoimen innovaation menettelytavat ovat yleistyneet yrityksissä sekä Suomessa että muualla maailmassa. Sen käyttö on yleistä etenkin teknologiaintensiivisillä aloilla sekä suuremmissa yrityksissä, ja esimerkkejä menestyvistä avoimeen innovaatioon siirtyneistä yrityksistä löytyy useita. On kuitenkin olemassa aloja, joilla suljettu innovaatio puolustaa edelleen paikkaansa, eikä avoimen innovaation voida suinkaan nähdä olevan välttämättömyys jokaiselle yritykselle.
Resumo:
Kirjallisuusarvostelu
Resumo:
Valtiot soveltavat yleisesti puolustusvälinehankintojensa yhteydessä vastakauppamenettelyä, jota kutsutaan offsetiksi. Tämän laadullisen tapaustutkimuksen tavoitteena on selvittää minkälaista verkottumista suora offset edellyttää myyjäyritykseltä ja mitä vaikutuksia verkottumisella on myyjäyritykseen. Offsetvaatimusten ja paikallisyhteistyön vuoksi tapahtuvalla verkottumisella on monia vaikutuksia myyjäyritykseen, joista pääosan voidaan sanoa olevan liiketaloudellisessa mielessä negatiivisia. Huomioitavaa kuitenkin on, että ilman offsetia ei voida voittaa hankkeita ja näin generoida liiketoimintaa. Suoran offsetin verkostoituminen perustuu ratkaisuliiketoiminnan eli arvopajan kautta tuotettuun lisäarvoon loppuasiakkaalle. Tällaista verkostotoimintaa harjoittavaa yritystä voidaan kutsua asiakaskeskeisen verkoston ansaitsijaksi joka kasvattaa ansaintaansa tuottamansa korkeamman lisäarvon kautta. Offsetin luonteesta johtuen erilaisten mittausjärjestelmien rakentaminen voi nousta haasteeksi.
Resumo:
Tässä diplomityössä käydään läpi lähestymistapoja sovellusintegraatioon ja niiden käyttöä yritysmaailmassa. Sovellusintegraatiolla tarkoitetaan prosessia jolla yhdistetään toimintoja tai tietoa kahdesta tai useammasta sovelluksesta ja luodaan yhtenäinen kokonaisuus toiminnallisuuksia tai tietoa. Sovellusintegraation toteuttamiseksi on olemassa erilaisia lähestymistapoja ja menetelmiä. Näillä prosesseilla pyritään linkittämään kaksi tai useampia sovelluksia toisiinsa. Sovellusintegraation avulla saadaan jo olemassa olevista järjestelmistä tietoa, pystytään hyödyntämään elektronista kaupankäyntiä, saadaan integroituja toimitusketjuja, ja saadaan jaettua tarpeelliset prosessit. Sovellusintegraatio on strateginen lähestymistapa monen tietojärjestelmän yhteensitomiseksi. Tietojen vaihto ja reaaliaikainen toiminta on tärkeää. Sovellusintegraation tuloksena käytettävissä oleva informaatio ja prosessit sisäisten- ja ulkoisten systeemien välillä tuottavat selkeää strategista etua. Työssä toteutettiin kohdeyritykselle järjestelmä jonka avulla voidaan siirtää työtunnit projektinhallintajärjestelmästä taloushallinnon järjestelmään.
Resumo:
Riskienhallinta auttaa yritystä toimittamaan sovitut tuotteet ja palvelut ajallaan sekä oikean laatuisina. Riskienhallinnassa on tärkeää ottaa huomioon koko toimitusketju, sekä sen hallinta ja kehittäminen, sillä tätä kautta riskienhallinnasta saadaan mahdollisimman kattava. Yrityksen ja riskienhallinnan kannalta liiketoimintariskit ovat erittäin merkityksellisiä, sillä ne ovat usein erittäin vaikeasti hahmotettavia ja hallittavia. Tämä koskee erityisesti pk-yrityksiä. Riskienhallintaa voidaan helpottaa riskienarviointityökalun ja -hallintaprosessin avulla. Riskienhallintaprosessin avulla voidaan suorittaa järjestelmällisesti riskien tunnistamista ja arviointia, sekä suunnitella ja toteuttaa tarvittavat riskienhallintatoimenpiteet. Riskien arvioinnin tarkoituksena on löytää kaikkein merkityksellisimmät riskit. Riskin merkittävyyden tärkeimmät osat ovat riskin vakavuus ja todennäköisyys. Riskienhallinnan tulisi olla osa yrityksen jokapäiväistä toimintaa, ja sitä tulisi tehdä järjestelmällisesti. Tässä voidaan käyttää apuna riskienarviointityökalua, jonka tarkoituksena on auttaa yritystä parantamaan riskienhallintatasoa ja yrityksen kykyä vastata paremmin asiakkaiden toiveisiin ja vaatimuksiin.