478 resultados para Korhonen, Seija


Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Tutkielman tavoitteena on selvittää, mihin päätöksenteko perustuu teollisuusyrityksessä. Tutkimuksessa kartoitettiin kohdeorganisaation päätöksentekijöiden näkemyksiä toimintaympäristöstään, itsestään päätöksentekijöinä ja päätöksenteosta sekä tiedosta ja sen käytöstä. Lisäksi sivutaan päätöksenteon sosiaalista luonnetta. Empiirisen tutkimuksen kohdeyksikkönä on UPM-Kymmene Oyj, Kaukas Lappeenrannassa. Tutkimus on toteutettu esimiestasolle suunnattuna lomakekyselynä lokakuussa 2003. Päätöksistä yleisimpiä olivat operatiivisen tason päätökset; taktisen ja strategisen tason päätöksiä tehtiin vähemmän. Päätöstilanteista useimmin kohdattuja olivat puolijäsentyneet ja jäsentyneet tilanteet, kun taas jäsentymättömät päätöstilanteet olivat harvinaisempia. Päätöksentekoprosesseista yleisimmin käytetty oli kirjallisuudessa taktiseen päätöstasoon ja puolijäsentyneisiin päätöstilanteisiin liitetty rajoitetun rationaalisuuden malliin perustuva vaiheittainen malli. Kirjallisuudessa strategiseen päätöksentekotasoon ja jäsentymättömiin päätöstilanteisiin liitetyn ns. iteratiivisesti vaiheittaisen mallin todettiin soveltuvan myös tämänkaltaiseen päätöksentekoon. Esimiehet pitivät toimintaympäristöään teollisuusyrityksessä pääasiallisesti orgaanisena. Tällaisessa ympäristössä vaikutussuhteet ja keinot ohjata ympäristöä perustuvat pitkälti vuorovaikutteisuuteen. Päätöksentekijöiden johtamistyylin todettiin olevan pikemminkin demokraattinen kuin autoritäärinen, mikä tukee edellä mainittuja tuloksia. Tiedon lähteistä päätöksenteon kannalta tärkeimpinä ja luotettavimpina koettiin henkilökohtaiset lähteet. Sisäiset lähteet nähtiin ulkoisia tärkeämpinä ja luotettavampina niin henkilökohtaisten, tekstimuotoisten kuin online-lähteidenkin osalta. Esimiesten todettiin hyödyntävän tosiasiatietoa, kokemusta ja intuitiota eri tavoin erilaisissa päätöstilanteissa, joten myös tehokkaat keinot tukea päätöksentekoa vaihtelevat päätöstyypeittäin. Tutkimuksen tulokset perustuvat kohderyhmän kyselylomakkeella kerättyihin mielipiteisiin. Käytetystä menetelmästä johtuen mielipiteiden taustatekijät ja todellinen toiminta organisaatiossa jäävät vielä avoimiksi. Tutkimustulosten syventäminen ja vahvistaminen sekä lisätiedon saaminen organisaation päätöksenteon todellisuudesta edellyttäisi empiiristä havainnointia tai vähintäänkin haastatteluja.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Tämän opinnäytetyön tarkoituksena oli selvittää osteopaattisten manuaalisen hoidon vaikutusta purentaelimen dysfunktiosta johtuviin oireisiin. Lisäksi teimme osteopaattisen tutkimus- ja hoitomallin osteopaattien käyttöön. Tutkimukseen osallistui kaksitoista potilasta. Erikoishammaslääkäri, professori Pentti Kemppainen valikoi YTHS:n potilaskannasta opinnäytetyöhön tulevat potilaat ja HLL Seija Taube teki valituille potilaille aloitusvaiheen hammaslääketieteellisen purentafysiologisen tutkimuksen. Opinnäytetyöhön ei otettu potilaita, joiden vaivana olivat yliliikkuvat leukanivelet, leukanivelen nivelrikko tai leukanivelten reuma yms. sairaudet. Valintakriteereinä olivat tutkimushenkilöiden kokema kipu posken ja ohimon alueella ja leukanivelen liikerajoitus. Tutkimus ja hoitokertoja oli neljä, viikon välein. Ensimmäisellä hoitokerralla potilaat vastasivat kyselylomakkeeseen, jossa kartoitimme VAS- janan avulla, oliko heillä ilmennyt viimeisen 6kk aikana päänsärkyä, kipua pureskellessa ja kipua suuta avatessa. Kartoitimme kyselylomakkeessa myös oliko heillä ollut leukanivelen naksumista, lukkiutumista, korvien tukkoisuutta ja korvien soimista. Osteopaattinen hoito koostui lihastekniikoista, leukanivelen artikulaatiosta, lihaskalvoihin kohdistuvista tekniikoista ja kraniaalitekniikoista. Viimeisen käynnin yhteydessä potilaat saivat saman kyselylomakkeen kuin tullessa. Lisäksi kysyimme kokivatko he oireiden lievittyneen hoitojakson jälkeen ja oliko potilaista hoidolla ollut vaikutusta oireiden lievittymiseen. Pyysimme potilaita vastaamaan lomakkeeseen viikon kuluttua viimeisestä hoitopäivästä. Hoidot toteutettiin Kunto-Stadian tiloissa keväällä 2006. Tutkimustulokset on analysoitu Wilcoxonin merkkitestillä. Tutkimustuloksista tilastollisesti merkitsevä muutos oli päänsäryn väheneminen (P=0,004).

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Aims: The aims were to create clinically feasible reference intervals for thyroidstimulating hormone (TSH) and free thyroxine (FT4) and to analyze associations between thyroid function and self-rated health, neuropsychiatric symptoms, depression and dementia in the elderly. The second aim was also to establish reference intervals for sex hormones and to analyze associations between sex hormone levels and self-rated health, symptoms, depression and dementia in elderly men. Subjects and methods: The study population comprised 1252 subjects aged 65 years or over, living in the municipality of Lieto, south-western Finland. Self-rated health, life satisfaction, symptoms, depression, and dementia were assessed with specific questions, clinical examination and tools such as the Zung Self-report Depression Scale and the Mini-Mental State Examination. Independent variables were dichotomized, and associations of these variables with TSH, FT4 or sex hormone levels were assessed. Levels of TSH and FT4 in thyroid disease–free women and women treated with thyroxine were also compared. Results: Elevated concentrations of thyroid peroxidase antibodies (TPOAb) or thyroglobulin antibodies (TgAb) were found to have a marked effect on the upper reference limit for TSH among women, who were thyroid antibody positive more higher than suggested in several recent guidelines. After age adjustment, there were no associations between TSH levels and self-rated health, life satisfaction, or most neuropsychiatric symptoms in the thyroid disease-free population. Although women with thyroxine treatment for primary hypothyroidism had far higher TSH levels than thyroid disease-free women, there were no differences between thyroid-disease free women and women with stable thyroxine treatment regarding self-rated health, life satisfaction or symptoms. Age had a significant positive association with luteinizing hormone (LH), follicle 2 practice, one range in men aged 65 years or over can be used for T, E2 and FSH measured with the AutoDelfia method, but two separate reference intervals should be used for fT, LH and SHBG. After adjustment for age, higher levels of T and fT were associated with better self-rated health (SRH) in the reference population. After adjustment for age and body mass index (BMI), there were no associations between sex hormone concentrations and self-rated health, life satisfaction or most symptoms in concentration. Conclusion: Age-specific reference intervals were derived for thyroid function and sex hormones based on comprehensive data from a community-dwelling population with a high participation rate. The results do not support the need to decrease the upper reference limit for TSH or to lower the optimal TSH target in levothyroxine treatment in older adults, as recommended in recent guidelines. Older age or being overweight symptoms among elderly men. The associations of single symptoms with T levels were inconsistent among elderly men, although the association of low T level with diagnosed depression might be clinically significant.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Abstract: In the public and private organizations of social and health services strategic competence based management is searching for its own line - know how of management is supported by management supervision

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Diplomityössä perehdyttiin taajuusmuuttajien toimintaan ja ohjaukseen. Lisäksi työssä tarkasteltiin vaihtosuuntaajan nopeiden transienttitilojen aiheuttamaa moottorin ylijännitettä. Moottorikaapelin heijastuksia käsiteltiin vertaamalla moottorikaapelia siirtolinjaan ja todennettiin ylijännitteen syyt. Ylijännitteen vähentämiseksi on kehitetty useita suodatusmenetelmiä. Työssä vertailtiin näitä menetelmiä ja kartoitettiin kaupallisia vaihtoehtoja. Taajuusmuuttajan ohjaus on tähän päivään asti tehty yleensä käyttäen mikroprosessoria sekä logiikkapiiriä. Tulevaisuudessa ohjaukseen käytetään todennäköisesti uudelleenohjelmoitavia FPGA-piirejä (Field Programmable Gate Array). FPGA-piirin etuihin kuuluu uudelleenohjelmoitavuus sekä ohjauksen keskittäminen yhdelle piirille.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Diplomityössä suunniteltiin menetelmä automaatiojärjestelmän kenttäväylän modernisoimiseksi. Kenttäväylä on Honeywellin arkkitehtuuria ja uuden ratkaisun tulee olla yhteensopiva vanhan kanssa. Uudessa suunnitelmassa kenttäväylän sanomaliikenne toteutetaan FPGA-piiriin sulautettavalla sarjaliikenne-IP-lohkolla aikaisemman diskreetin sarjaliikennepiirin sijaan. Työssä määritettiin kenttäväyläarkkitehtuurille uudet rajapinnat ja osakokonaisuudet, jotka tulevat käyttöön uudessa kenttäväylässä. Työssä osoitettiin että kenttäväylän toiminnot voidaan suorittaa kaupallisella sarjaliikenne-IP-lohkolla ja että se voidaan sulauttaa osaksi kenttäväylälaitetta.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Tutkielman tavoitteena on esittää kustannustehokkaita tapoja lähetystoimintojen ja kuljetustietojen käsittelyyn päivittäistavarakaupan logistiikkakeskuksessa. Tutkielmassa kuvataan case-yrityksen lähettämö- ja kuljetustoimintojen sekä lähtevän tavaravirran seurannan ja rahtilaskutuksen nykytilanne. Tutkimusmenetelmänä on käytetty case-yrityksen avainhenkilöiden teemahaastatteluja sekä erillistä haastattelututkimusta kahdeksalle suurimmalle case-yrityksen käyttämälle kuljetusliikkeelle. Työssä esitellään keskeisimpien kuljetustietojen ja lähettämötoimintojen sähköistämisen edellytyksiä sekä niiden toteutusmahdollisuuksia. Koska lähtevän tavaravirran käsittely manuaalisesti aiheuttaa ylimääräisiä virheitä ja tehottomuutta pitkän arvoketjun eri vaiheissa työllistäen lähettämön, kuljetusliikkeiden, terminaalien ja myymälöiden työntekijöitä, on tutkielmassa esitelty keskeisimmät keinot tehostaa ja automatisoida lähtevien kuljetusyksiköiden käsittelyä. Ratkaisut pohjautuvat lähtevien kuljetusyksiköiden yksilöintiin ja seurantaan. Yksiköiden käsittelyä tehostetaan automatisoimalla yksiköiden tunnistamista ja tiedonsiirtoa. Käytettäviksi työkaluiksi on valittu viivakoodit ja tarvittavat lukijat yksiköiden tunnistamiseen. Sähköisellä rahtikirjalla pyritään paperittomaan lähettämötoimintaan ja sitä kautta automatisoimaan rahtilaskutusta ottamalla käyttöön laskuton maksu. Kuljetustietojen sähköistämisellä voidaan saavuttaa mittavat kustannussäästöt pitkässä arvoketjussa.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Tämän insinöörityön kohteena on Tamro Oyj:n Vantaalla sijaitseva varasto- ja toimistorakennus Tamrotalo. Työn tarkoituksena on laatia ohjeistus sähkölaitteistoihin kohdistuvista toimenpiteistä siinä tapauksessa, että sähkönjakelu on katkennut valtakunnanverkon osalta, eli sähkönsyöttö Vantaan Energian sähköverkossa on poikki. Työssä tutkitaan kiinteistön nykyisen sähköverkon tilanne varmennetun verkon kannalta mittaamalla kuormituksia, haastattelemalla sekä kartoittamalla sähkönjakeluverkosto. Saatujen tietojen perusteella pyritään tutkimaan onko mahdollista osittain vähentää kuormitusta tai onko tarvetta kytkeä lisää laitteita varmennettuun verkkoon. Näiden tietojen pohjalta laadittiin toimintaohje huoltohenkilökunnalle, jonka avulla on tarkoitus saattaa kiinteistö toimintakuntoiseksi sähkökatkosten aikana. Lopussa on esitetty parannusehdotuksia, joilla kiinteistön toimivuutta pystyttäisiin vahvistamaan. Lisäksi on huomioitu tutkintavaiheessa ilmenneitä epäkohtia kiinteistön sähkönsyötöissä.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Diplomityö tehtiin kansainväliseen maanalaisia kaivoskoneita toimittavaan yritykseen. Diplomityön tavoitteena oli kartoittaa runkojen läpimenoaikaa robottihitsauksen ja koneistuksen osalta Normet Oy:n hitsaamon tuotannossa. Diplomityön teoriaosassa on esitelty tuotantojärjestelmiä, tuotantotekniikan kehittämisen osa-alueita, valmistusystävällisyyttä, tuotannonohjausta sekä tuotannon mittareita tuottavuuden kehittämisen näkökulmasta. Diplomityön kokeellisessa osassa tehtiin nykyisten tuotantoprosessien tarkat aikaseurannat. Ensisijaisesti koneistuksen kehittämisellä tavoiteltiin asetus- ja sivuaikojen minimointia sekä tuottavampaa lastuamista. Näin ollen uusien työkalujen sekä koneistusinnovaatioiden löytäminen oli avainasemassa kehitystyössä. Robotisoinnin kehittämisessä tärkeintä on tehokkaampien hitsausprosessien hyödyntäminen, laatutekijöiden analysointi sekä robottiystävällisten konstruktioiden käyttöönotto. Case-esimerkissä näitä menetelmiä pyritään esittämään Normetin volyymituote NT100-rungossa.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Business process improvement is a common approach in increasing the effectiveness of an organization. It can be seen as an effort to increase coordination between units. Process improvement has proved to be challenging, and most management consultation firms facilitate organizations in this kind of initiatives. Cross-functional improvement is one of the main areas for internal consultants as well. However, the needs, challenges and means of cross-functional help have been rarely discussed in the literature. The objective of this thesis is on one hand to present a conceptual and descriptive framework to help understand the challenges of facilitating coordination improvement efforts in cross-functional improvement programs, and on the other hand to develop and test feasible solutions for some facilitation situations. The research questions are: 1. Why and in what kind of situations do organizations need help in developing coordination in cross-functional processes? 2. How can a facilitator help organizations in improving coordination to develop cross-functional processes? The study consists of two parts. The first part is an overview of the dissertation, and the second part comprises six research publications. The theoretical background for the study are the differentiation causing challenges in cross-functional settings, the coordination needed to improve processes, change management principles, methods and tools, and consultation practises. Three of the publications introduce tools for helping in developing prerequisites, planning responsibilities and supporting learning during the cross-functional program. The three other papers present frameworks to help understand and analyse the improvement situation. The main methodological approaches used in this study are design science research, action research and case research. The research data has been collected from ten cases representing different kinds of organizations, processes and developing situations. The data has been collected mainly by observation, semi-structured interviews and questionnaires. The research contributes to the rare literature combining coordination theories and process improvement practises. It also provides additional understanding of a holistic point of view in process improvement situations. The most important contribution is the addition to the theories of facilitating change in process improvement situations. From the managerial point of view, this study gives advice to managers and consultants in planning and executing cross-functional programs. The main factors increasing the need for facilitation are the challenges for differentiation, challenges of organizational change in general, and the novelty of initiatives and improvement practices concerning process development. Organizations need help in creating the prerequisites to change, in planning initiatives, easing conflict management and collaboration between groups, as well as supporting the learning of cross-functional improvement. The main challenges of facilitation are combining the different roles as a consultant, maintaining the ownership for the improvement project with the client, and supporting learning in the client organization.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador: