445 resultados para Sankar Marketing Oy
Resumo:
Viimeiset vuosikymmenet ovat olleet voimakasta kansainvälistymisen aikaa liiketoiminnassa, jonka myötä globaalista hankinnasta on tullut yhä enenevässä määrin hyvin merkittävä osa yritysten hankintastrategiaa. Kansainvälisten hankintapäätösten tekeminen vaatii yritykseltä kansainvälistymisen asteesta riippuen taloudellisia-, ajallisia- ja henkilöresursseja. Suhteessa näihin panoksiin nähden kansainvälisestä hankinnasta on saavutettavissa merkittäviä etuja, joista tärkeimpiä ovat kustannussäästöt, kilpailuetu sekä laatu- ja teknologiaedut. Projektiluontoisessa liiketoiminnassa hankintastrategian muodostamiseen ja hankintaprosesseihin vaikuttavat yksittäisten projektien ominaisuudet ja niille asetetut tavoitteet. Projektitoiminnassa hankintastrategian mukauttaminen kulloinkin vallitseviin olosuhteisiin, tavoitteisiin ja asiakkaiden tarpeisiin on projektien onnistumisen kannalta tärkeää. Tutkielman teoriaosassa tarkasteltiin projektihankintaprosesseja sekä projekteihin perustuvan liiketoiminnan ominaispiirteitä ja niiden vaikutuksia hankintaan. Teorian keskeisimpänä asiakokonaisuutena on kansain-välinen hankintastrategia osana yrityksen kokonaisvaltaista hankinta-strategiaa. Globaalia hankintastrategiaa on tarkasteltu investointien, kilpailuedun, strategian muodostuksen, motiivien ja esteiden sekä sen eri komponenttien osalta. Empiiriaosassa tutkittiin tutkielman case –yrityksen ja toimeksiantajan, Joptek Oy Compositesin hankinnan nykytilaa sekä kansainvälisen hankintastrategian eri osa-alueita. Haastattelun avulla suoritetun tutkimuksen mukaan Joptek Oy:n liiketoimintaympäristö edellyttää yrityksen entistä aktiivisempaa panostamista kansainväliseen hankintaan. Projektiliiketoiminnassa kansainvälisen hankintastrategian muodostamisessa on pyrittävä yrityksen tarpeisiin vastaaviin räätälöityihin ratkaisuihin, huomioiden erillisten projektien muutokset ja riskitekijät.
Resumo:
Tutkielman tavoitteena oli selvittää, miten yritys voi luoda itselleen ja asiakkailleen kilpailuetua johtamalla systemaattisesti asiakassuhteitaan nopeasti muuttuvassa ympäristössä. Pyrkimyksenä oli kartoittaa käytännön tekijöitä, joilla yritys voi luoda asiakkailleen ja tuotteidensa loppukäyttäjille lisäarvoa tunnistamalla sopivimmat asiakkaat ja pyrkimällä pitkiin liikesuhteisiin. Tutkielman teoreettisen osan lähdeaineistona käytettiin pääosin avainasiakasajatteluun, liikesuhteisiin ja niiden johtamiseen sekä asiakkaiden analysointiin liittyvää kirjallisuutta ja artikkeleita. Empiirisen tutkimuksen aineisto kerättiin haastattelemalla toimeksiantajayrityksen asiakkaita, johtohenkilöitä ja myynnin henkilökuntaa. Tutkimuksen lähdeaineistoa täydensi tutkijan oma työkokemus. Empiirinen tutkimus oli laadullinen case-analyysi. Asiakashaastattelujen perusteella muodostettiin käsitys pitkäaikaisiin liikesuhteisiin ja niiden johtamiseen vaikuttavista tekijöistä kohdetoimialalla. Yrityksen sisäisten keskustelujen avulla muodostettiin puolestaan käsitys yrityksen nykytoiminnasta. Vertailun pohjalta esitettiin portfolio-malli yrityksen asiakassuhteiden analysointiin sekä asiakkaan hoitosuunnitelma. Lisäksi esitettiin yleisiä toimenpide-ehdotuksia teorian ja asiakashaastattelujen pohjalta. Asiakkaan saamaan arvoon vaikuttavat tuotteiden käytettävyys ja toimintavarmuus, kommunikaation ja palvelun laatu, toimittajan riittävä asiantuntemus sekä toimitusten nopeus ja luotettavuus. Asiakkaat arvostavat erityisesti vilkasta ja avointa tiedon välitystä. Yritysten väliset sidokset voidaan nähdä asiakasosuutta kasvattavina voimina
Resumo:
Tutkielman avulla pyrittiin edesauttamaan kohdeyrityksen riskienhallintaa verkostotaloudessa turvallisuusnäkökulmasta. Tutkielmassa tarkasteltiin neljän alihankkijayrityksen asennetta ja menettelytapoja turvallisuusjohtamisen, organisaation, toiminnan suunnittelun, toiminnan varmistamisen, sidosryhmien, riskien hallinnan, hätä- ja poikkeustilanteiden, turvallisuuskoulutuksen, tiedonkulun ja dokumentoinnin sekä mittaamisen osa-alueilta Turvallisuus kymppi menetelmää käyttäen. Tutkielma suoritettiin syksyn 2002 ja kevään 2003 aikana. Aiheen monitahoisuuden vuoksi asiaa tarkasteltiin hankintatoimen muuttuneen roolin, verkostotalouden, riskien ja riskienhallinnan kautta. Tutkielman lopputuloksena havaittiin, että verkostossa toimittaessa keskusyrityksen ja aliurakoitsijoiden riskeistä tulee yhteisiä, eikä niitä ei voida enää kokonaan erotella. Koulutuksen, tiedonkulun, mittaamisen, riskienhallinnan ja sidosryhmien välisen toiminnan luonne korostuu entisestään.
Resumo:
This thesis was made in Naantali plant of Finnfeeds Finland Oy. In this thesis the main study was in reducing, controlling, measuring and processing odour effluents in various methods. Also are considered legislation, marketing issues and environmental requirements of reducing of odour effluents. The literature review introduces odours complications, legislations and various methods of odour removal. There is also a review of volatile organic compounds detection and measuring methods. The experimental section consists TD-GC-MS-measurements and expansive measurements with electronic nose. Electronic nose is a new solution for recognition and measuring industrial odours. In this thesis the electronic nose was adapted into reliable recognition and measuring method. Measurements with electronic nose was made in betaine factory and main targets were odour removal process and other odours from factory. As a result of experimental work with TD-GC-MS-measurements becomes odour compound of 2-and 3- methylbutanal and dimethyldisulfide, which odour is sweet and fug. Extensive study with electronic nose found many developmental subjects. Odour balance measurements of factory and after calculation made adjustment of odour removal process, over all odour effluent to environment will reduce 25 %.
Resumo:
Tämä tutkimus pyrkii selvittämään, miten toimitusketjun suorituskykyä voidaan mitata kohdeyrityksessä. Supply Chain Council (SCC) on vuonna 1996 kehittänyt Supply Chain Operations Reference (SCOR) – mallin, joka mahdollistaa myös suorituskyvyn mittaamisen. Tämän tutkimuksen tarkoituksena on soveltaa SCOR-mallin suorituskyvyn mittausmallia kohdeyrityksessä. Työ on kvalitatiivinen tapaustutkimus. Työn teoriaosassa on pääasiallisesti käsitelty toimitusketjua ja suorituskyvyn mittaamista koskevaa kirjallisuutta. Mittausjärjestelmän luominen alkaa kohdeyrityksen esittelyllä. SCOR – mallin mittarit on kohdeyrityksessä rakennettu SCC:n ehdotusten mukaisesti, jotta mittareiden tulokset olisivat käyttökelpoisia myös benchmarkkausta varten. Malli sisältää 10 SCOR – mittaria, sekä muutamia muita Haltonin omia mittareita. Lopputuloksena voidaan nähdä, että SCOR – malli antaa hyvän yleiskuvan toimitusketjun suorituskyvystä, mutta kohdeyrityksessä on silti tarvetta kehittää edelleen informatiivisempia mittareita, jotka antaisivat yksityiskohtaisempaa tietoa kohdeyrityksen johdolle.
Resumo:
Kandidaatin tutkielma käsittelee henkilöstöjohtamista sekä henkilöstön palkitsemista tulospalkkauksen avulla. Tutkimuskohteena on kehittää Arealtec Oy:n nykyistä tulospalkkausjärjestelmää luomalla teoreettinen viitekehys koskien tulospalkkausjärjestelmiä. Tutkimuksessa selvitetään Arealtec Oy:n tulospalkkausjärjestelmän nykytila sekä esitetään vaihtoehtoisia malleja uudelle tulospalkkausjärjestelmälle. Tutkimuksessa on käytetty kvalitatiivisia tutkimusmenetelmiä, kuten sisällönanalyysia jahaastatteluita Arealtec Oy:n johtohenkilöille. Henkilöstöjohtamisella pyritään hyödyntämään henkilöstöresurssit mahdollisimman tehokkaasti ja tuottavasti. Välineenä käytetään erilaisia palkitsemisen järjestelmiä, joiden avulla pyritään parantamaan henkilöstön työmotivaatiota sekä houkuttelemaan osaavaa työvoimaa yritykseen. Palkitseminen on tehokas väline viestittää henkilöstölle yrityksen arvot ja strategiset tavoitteet sekä saada heidät toimimaan niiden mukaisesti. Tästä syystä tulospalkkaus on yleistynyt useissa suomalaisissa yrityksissä. Arealtec Oy:n nykyisen tulospalkkausjärjestelmän mittarina toimii ainoastaan yrityksen tilikauden tulos. Järjestelmän ongelmana on se, ettei se motivoi työntekijöitä parantamaan työpanoksensa laatua, koska työntekijä ei koe oman työpanoksensa vaikuttavan merkittävästi yrityksen tulokseen. Uudessa tulospalkkausjärjestelmässä tulisi olla yrityksen tuloksen lisäksi myös laadullisia sekä toiminnallisia mittareita, ja mittareiden lukumäärän tulisi olla kahdesta neljään. Uusi tulospalkkausjärjestelmä voi olla joko yksilö- tai ryhmäkohtainen riippuen yrityksen tarpeista. Jatkotutkimuksen kohteena on kehittää ja ottaa käyttöön Arealtec Oy:n uusi tulospalkkausjärjestelmä ja nämä kehittämisen vaiheet on tarkoitus kuvata pro gradu -tutkielmassa.
Resumo:
The purpose of this work is to support the company in the designing of a welding clamp and to switch partly from manual welding to automatic welding. The product is a stainless steel frame of an industrial filter. This work includes the theory and the case sections. The theory covers the half of the work and studies significant aspects of designing of a welding clamp. The case reveals few models for a welding clamp for the company's needs. The study of the initial conditions and possible changes to existing product line are also included.
Resumo:
Työn tavoitteena on ollut laatia Keravan Energia Oy:n ja Etelä-Suomen Energia Oy:n keskijänniteverkkoja koskeva yleissuunnitelma. Tutkimustyön painopiste on ollut verkkojen nykytilan selvityksen ohella ajankohtaisissa verkkojärjestelykysymyksissä. Kuormitusennusteiden laadinnan pohjana on ollut kunnista saatavat väestö- ja työpaikkaennusteet. Verkkojen vahvistusta koskevat toimenpide-ehdotukset sijoittuvat vahvoille kasvualueille Etelä-Sipooseen ja Alikeravalle. Eräs keskeisimmistä tehtävistä on ollut Etelä-Suomen Energia Oy:n verkkoon sijoittuvan Östersundomin alueen sähkönjakelun kehittäminen. Työssä on tarkasteltu ja vertailtu uuden sähköaseman rakentamista keskijänniteverkon saneeraamisvaihtoehtoon. Alueen kuormituksen nopea kasvu edellyttää verkoston kehittämissuunnitelmien pikaista toimeenpanoa jo seuraavien 1-2 vuoden kuluessa. Toinen merkittävistä verkostohankkeista sijoittuu Keravan Energia Oy:n sähköverkkoon. Työssä on selvitetty 110 kV:n verkon uudelleenjärjestelyjen vaikutuksia nykyisen keskijänniteverkon rakenteeseen. Savion ja Alikeravan asemien korvaaminen uudella asemalla aiheuttaisi asemainvestoinnin lisäksi noin kahden miljoonan markan lisäinvestoinnin kaapeliyhteyksien rakentamista varten sekä lähes miljoonan markan lisähäviökustannukset tarkasteluajalta.
Resumo:
Tässä tutkimuksessa tarkasteltiin tuottavuuden käsitettä ja mittaamista palvelualoilla. Tutkielman tavoitteena oli kuvata ja ymmärtää sähköisen taloushallinnon vaikutusta tilitoimistojen tuottavuuteen. Aihetta lähestyttiin sähköisiä taloushallinto-ohjelmia valmistavan case-yhtiö Heeros Systems Oy:n avulla. Tutkimus on luonteeltaan laadullinen tutkimus, jonka tutkimusmenetelmä-nä käytettiin teemahaastatteluja. Tutkimusaineisto kerättiin haastattelemal-la yhteensä kymmentä tutkimuksen kohteena olevan tilitoimiston edusta-jaa. Tutkimuksen perusteella ei havaittu sähköisen taloushallinnon selkeästi vaikuttavan tilitoimistojen tuottavuuteen tässä vaiheessa, mutta toiminto-ympäristön sähköistyessä, esimerkiksi verkkolaskujen yleistyessä, tilan-teen uskotaan muuttuvan nopeasti. Tällöin tuottavuuden kasvu edellyttää työprosessin muuttamista ja huolellista suunnittelua.
Resumo:
Tutkimuksessa liiketoimintasuunnitelmaa käsitellään jo olemassa olevan yrityksen näkökulmasta ja tarpeista käsin. Tavoitteena on kuvata liiketoimintasuunnitelman päivittämisen vaikutuksia liiketoiminnan kehittämisessä sekä esitellä tähän kehittämiseen soveltuvia työkaluja. Tutkimus toteutetaan toimintatutkimuksena. Tutkimuksen empiirinen osa käynnistyy case-yrityksenä olevan Acon Finland Oy:n koko henkilökunnalle tehtävällä pilotti kyselyllä painopistealueiden löytämiseksi. Varsinainen tutkimus toteutetaan yrityksen omistaja-johtajille kanssa käytävillä teemahaastatteluilla. Tutkimuksen tuloksena saatiin työkaluja yrityksen toiminnan analysoimiseen ja kehittämiseen. Teoreettisten työkalujen avulla havaittiin case-yrityksessä lukuisia kehittämiskohteita ja muutostarpeita sekä suuntaviivoja muutoksen suunnalle.
Resumo:
Pro gradu –tutkielman aiheena on hankintatoimen toimittaja-arviointijärjestelmän kehittäminen auditoinnin avulla. Työn päätavoitteena on toimittaja-arviointijärjestelmän kehittäminen case-yrityksen nykyisille toimittajille yrityksen tärkeinä pitämät näkökohdat huomioiden. Tutkimus on tyypiltään laadullinen tutkimus. Aineisto on kerätty kirjallisuuteen perehtymällä, haastatteluilla ja havainnoiden. Arviointikriteerit sisältöineen on valittu teorian ja yrityksessä tehtyjen haastattelujen pohjalta. Tutkimuksen lopputuloksena syntynyt arviointilomake mahdollistaa toimittajien keskinäisen vertailun. Arviointitekniikkana on käytetty auditointia. Arviointilomaketta on testattu muutamilla tavarantoimittajilla. Arvioinnin avulla on tunnistettu parhaimpia toimittajia ja löydetty kehittämistä vaativia osa-alueita samoin kuin heikompia toimittajia. Arviointilomakkeeseen mukaan otettu pisteytys on mahdollistanut toimittajien laittamisen keskinäiseen paremmuusjärjestykseen toisiinsa nähden varsinaisia jatkotoimenpiteitä varten. Tarkoituksena on syventää yhteistyötä tärkeimpien toimittajien kanssa.
Resumo:
Opinnäytetyössä tarkasteltiin, miten hiusalan maahantuontiyrityksen HairPro Oy:n koulutuksia tulisi kehittää, jotta ne lisäisivät paremmin yrityksen myyntiä. Maahantuontiyrityksen koulutukset on suunnattu heidän asiakkailleen, parturi-kampaajille. Tutkimus toteutettiin kvalitatiivisena eli laadullisena tutkimuksena. Tutkimusaineisto kerättiin teemahaastatteluilla, jotka toteutettiin yrityksen markkinointi-, koulutus- ja myyntivastaaville kevään 2008 aikana. Teemahaastatteluilla selvitettiin Kadus Studiossa tapahtuvien koulutusten nykytilaa. Nykytilakartoituksen pohjalta annettiin kehittämisehdotelma Kadus Studiossa tapahtuvaan hiustenvärjäyskoulutukseen. Kehittämissuunnitelma sisältää osioita koulutuksen suunnittelun eri vaiheisiin. Viitekehyksessä käsiteltiin myynninedistämistä ja suhdetoimintaa, jotka ovat merkittäviä koulutusten järjestämisessä. Koulutukset toimivat myynninedistäjinä ja sisältävät myynninedistämistoimia. Sisäisellä suhdetoiminnalla on suuri merkitys koulutusten onnistuneessa toteutuksessa ja koulutukset parantavat yrityksen ulkoista suhdetoimintaa. Tutkimuksessa selvitettiin koulutusten nykytilaa ja haastatteluista nousi esille tarvittavia kehittämisehdotuksia. Koulutusten eri vaiheiden kehittämisen avulla olisi mahdollista saavuttaa lisämyyntiä. Avainasemassa ovat sisäinen suhdetoiminta ja markkinointi, joita tulisi kehittää. Kaikkien koulutusvaiheiden seuranta ja raportointi on tärkeää koulutuksia kehitettäessä. Myynninedistämistoimien käyttö ja uudistaminen koulutustapahtumassa lisää suoraa myyntiä silloin, kun koulutuksen eri vaiheet toimivat.
Resumo:
The aim of this study is to find out how Metso Paper’s marketing could better support sales and how sales people are executing marketing during the sales processes. This study is done from sales people’s point of view. The study is limited to cover only company’s internal environment. This research was executed through literature review and qualitative theme interviews, where 20 of Metso Paper’s sales people were interviewed. The interviewees were asked to tell their opinions about marketing’s support, marketing materials, information and the relationship between sales and marketing. The results of this study show that the relationship between marketing and sales is rather good, but there is still a great need for improvements. It is hoped that marketing would take more part in the selling processes. In addition, more information about the launches and schedules were also hoped for. Marketing is told to be quite Finland centric and sales people are wishing for more adopted marketing materials and occasions. It came up during the interviews, that sales people are not so willing to give regular feedback to marketing and quite often they think that marketing’s role in Metso Paper is not important at all.