199 resultados para ICT-sektori
Resumo:
Logistiikka ja etenkin kuljetukset aiheuttavat suuren määrän suoria päästöjä ilmaan sekä muita ympäristövaikutuksia ihmisille ja luonnolle. Suomessa ja muissa EU-maissa kuljetusten tuottamat päästöt muodostavat yli viidenneksen kaikista päästöistä, joten puhutaan merkittävästä päästöjen vähentämistarpeesta. Tietoteknisten ratkaisujen nopea kehittyminen on mahdollistanut tietotekniikan hyödyntämisen myös logistiikassa ja logistiikan tuottamien päästöjen vähentämisessä. Tietotekniset ratkaisut ovat mahdollistaneet muun muassa sähköisten kartta- ja paikannusohjelmistojen käytön, kuljetusreittien optimoinnin, lastien ja kuljetusten seurannan, sähköisten dokumenttien hyödyntämisen sekä päästöjen laskemisen erilaisten tietoteknisten sovellusten avulla. Tämän tutkimuksen tarkoituksena on selvittää Port Community System (PCS) -järjestelmän eli satamayhteisön informaatiokeskuksen mahdollisuuksia vähentää ympäristövaikutuksia Suomessa ja erityisesti Kymenlaaksossa. Tutkimuksessa on selvitetty yleisesti logistiikan ympäristövaikutuksia ja tutkittu EU:n ohjauskeinoja logistiikan ympäristökuormitusten vähentämiseksi. Kymenlaakson alueelta on kartoitettu tavaraliikenteen päästömäärien nykytilaa ja kehitystä laskemalla auto-, juna- ja laivaliikenteen ympäristövaikutuksia vuosilta 2001–2009. Lisäksi tutkimuksessa on selvitetty, millaisia logistiikkaan liittyviä älyliikenne- ja tietotekniikkahankkeita ja -visioita EU:n tasolla on vireillä sekä tutkittu ICT-ratkaisujen mahdollisuuksia ympäristöhaittojen vähentämisessä. Kirjallisuustutkimukseen perustuen on arvioitu ja pohdittu Suomeen soveltuvan PCS-järjestelmän ympäristöhyötyjä ja ympäristötyökaluja. Lisäksi tutkimuksessa on tarkasteltu kahden case-esimerkin avulla, minkälaisia logistisia toimintoja helpottavia ja ympäristöasioita parantavia tietojärjestelmiä logistiikkayrityksillä on käytössä. Tutkimuksen perusteella tavaraliikenteen päästöt Kymenlaakson alueella ovat vuosien 2001–2007 aikana kasvaneet merkittävästi, mutta talouden taantuman ja tavarakuljetusten vähenemisen seurauksena päästömäärät ovat olleet jyrkässä laskussa vuosina 2008 ja 2009. Merkittävin päästökomponentti on ollut hiilidioksidi ja eniten päästöjä on aiheutunut maantieliikenteestä. EU:n tasolla on vireillä useita erilaisia hankkeita ja visioita logistiikan päästöjen vähentämiseksi, mutta monessa tapauksessa niiden täytäntöönpano vaatii vielä vuosien työn. Kirjallisuustutkimuksen perusteella ICT-ratkaisujen avulla saavutettavissa olevat ympäristöhyödyt vaihtelevat pienistä parannuksista (esim. päästöjen simulointimallit) suuriin maailmanlaajuisiin ratkaisuihin (esim. kuljetusreittien optimointi ja rahdin seuranta globaaleissa toimitusketjuissa). Merkittävimmät PCS-järjestelmällä saavutettavissa olevat ympäristöhyödyt ovat kuljetusten ja logististen toimintojen yleinen tehostuminen ja sen myötä päästöjen vähentyminen sekä paperisten asiakirjojen ja tulostettavan paperimäärän väheneminen PCS-järjestelmän mahdollistaman sähköisiin dokumentteihin siirtymisen myötä. PCS-järjestelmän avulla voidaan vaikuttaa ympäristöasioihin myös epäsuorasti muun muassa reittien ja lastikapasiteetin optimoinnin, lastin seurannan, älykkään valaistuksen ja palvelinkeskusten kautta. Mahdollisista ympäristöhyödyistä huolimatta taloudellisen hyödyn tavoittelu ja palveluiden toiminnallinen parantaminen menevät valitettavan usein ympäristöasioiden edelle. Vihreiden arvojen korostaminen järjestelmiä suunniteltaessa voi kuitenkin tuoda suurta kilpailuetua ja edistää ympäristön suojelua laajemminkin.
Resumo:
Julkisen sektorin itsensä synnyttämien innovaatioiden ja innovoinnin näkökulma on verrattain tuore innovaatiotutkimuksen tutkimuskohde. Vielä uudempaa lähestymistapaa edustaa käyttäjälähtöinen ja käyttäjää osallistava palveluinnovaatiotutkimus julkisella sektorilla. Käyttäjälähtöisen ja käyttäjää osallistavan palveluinnovoinnin lähestymistavan toteuttamisesta ollaan kiinnostuneita, mutta tieteelliseen tutkimukseen perustuva tieto lähestymistavasta on vielä kohtuullisen niukkaa. Tämän käyttäjälähtöiseen palvelujen innovointiin keskittyvän väitöskirjatutkimuksen päätavoitteena on mikrotasolla tunnistaa ja ryhmitellä käyttäjää osallistavan palveluinnovoinnin lähestymistavan toteuttamisen haasteita julkisella sektorilla. Väitöskirjatutkimuksen alatavoitteena on tutkimuksesta saatavan tiedon avulla muodostaa kysymyslista tukemaan lähestymistavan käyttöönottamista ja toteuttamista julkisen sektorin palveluorganisaatioissa ja -verkostoissa. Julkisen palvelusektorin ohella väitöskirjan tutkimustuloksia voivat soveltuvin osin hyödyntää myös yksityisen ja kolmannen sektorin palveluorganisaatiot ja -verkostot sekä käyttäjälähtöisen innovaatiopolitiikan suunnitteluun ja sen jalkauttamiseen osallistuvat tahot. Haasteita lähestytään tutkimuksessa käyttäjälähtöisen ja käyttäjää osallistavan palveluinnovoinnin lähestymistavan piirteiden kautta ja haasteita tarkastellaan kehittäjäviranomaisten (ryhmätaso) näkökulmasta. Kuntasektori on valittu tutkimukseen edustamaan julkista sektoria. Lähestymistavan piirteiksi tutkimuksessa määritellään käyttäjänäkökulman ohjaava rooli organisaation innovaatiotoiminnan strategisella tasolla ja palvelujen uudistamisprosessien tasoilla, avoimuus (erityisesti käyttäjärajapinta) ja tulkinnallisuus innovaatioprosessien varhaisessa vaiheessa sekä laaja-alainen käsitys innovaatioiden lähteistä käyttäjänäkökulmaa muodostettaessa. Tutkimuksen kohteena on hyvinvointipalveluinnovaatioprosessien varhainen vaihe, jolloin keskeisessä asemassa on uusien ideoiden sekä uuden tiedon ja ymmärryksen hankinta hyödynnettäväksi innovaatioprosessien seuraavissa vaiheissa. Tutkimuksessa rajaudutaan käyttäjälähtöisen palveluinnovoinnin muotoon, jossa käyttäjät intentionaalisesti ja konkreettisesti osallistetaan kehittäjäviranomaisjohtoisiin palveluinnovaatioprosesseihin. Käyttäjiksi tutkimuksessa ymmärretään palvelun loppukäyttäjät palvelujen ”ulkoisina hyödyntäjinä” ja yli sektorialisten palveluprosessien henkilöstö palvelujen ”sisäisinä hyödyntäjinä”. Hyvinvointipalveluista tutkimuksessa ovat edustettuina sosiaali- ja terveyspalvelut sekä ikäihmisten palvelukeskusten tarjoamat palvelut. Kuntasektorin innovaatiotoiminnan kenttä ymmärretään tutkimuksessa verkostomaisena kokonaisuutena, joka ylittää kuntien hallinnolliset rajat. Artikkeliväitöskirjana toteutetun väitöskirjatutkimuksen metodologia perustuu usean tapauksen tapaustutkimukseen (multiple case-studies) ja kvalitatiiviseen tutkimusotteeseen. Työn empiirinen osuus koostuu viidestä artikkelina julkaistusta osatutkimuksesta. Osatutkimuksissa käytetään tapaustutkimuksen eri variaatioita, ja tutkimusaineistot on kerätty kolmesta eri perustutkimusympäristöstä. Osatutkimuksien tapaukset on valittu palvelun käyttäjien ”äänen jatkumon” (the voice of the customer) eri kohdista. Käyttäjän ääntä käytetään tutkimuksessa metodisena ratkaisuna ja metaforana. Lisäksi käyttäjän ääni ymmärretään tutkimuksessa paremminkin kollektiivisena ja laajemmista palvelujen kehittämisnäkökulmista kertovana tekijänä kuin yksittäisten palvelun käyttäjien tarpeista ja toiveista kertovana metaforana. Käyttäjää osallistavan palveluinnovoinnin lähestymistavan toteuttamisen haasteiksi julkisella sektorilla tutkimuksessa tunnistetaan viisi haastetta. Tiivistetysti haasteena on 1. palvelujen käyttäjien subjektiuteen perustuva käyttäjälähtöisyys palvelujen uudistamisessa 2. tunnistaa palvelun käyttäjät innovaatiotoiminnan voimavarana ja rohkaistua heidän osallistamiseensa 3. sitoutuminen yhteistoiminnallisuuteen käyttäjä- ja muita rajapintoja ylittävissä palvelujen uudistamisprosesseissa ja innovaatiohakuisuus työskentelyssä 4. oivaltaa palvelutoivelistoja ja asiakaspalautteita laajempia kehittämisnäkökulmia 5. synnyttää luottamukseen perustuva hyvä kierre palvelun käyttäjien ja kehittäjien välille. Tutkimustuloksena syntyneet haasteet paikannetaan tutkimuksessa käyttäjän äänen jatkumolle erilaisin painotuksin. Lisäksi tutkimustulosten pohjalta tehdään kolme keskeistä johtopäätöstä. Ensinnäkin palvelun kehittäjätahon sekä palvelun loppukäyttäjien ja palvelujen sisäisten hyödyntäjien väliltä on tunnistettavissa innovaatiopotentiaalia sisältäviä rakenteellisia aukkoja. Toiseksi kehittäjäviranomaistahon valmius ja halu laajentaa tiedonmuodostustaan palvelujen uudistamisessa palvelun käyttäjien kanssa yhteisöllisen tiedonmuodostuksen suuntaan on puutteellinen. Kolmanneksi palvelujen kehittäjätaho ei ole sisäistänyt riittävässä määrin käyttäjää osallistavan palveluinnovoinnin lähestymistavan metodologisia perusajatuksia. Tutkimuksessa tunnistetut viisi haastetta osoittavat, että käyttäjää osallistavan palveluinnovoinnin lähestymistavan käyttöönotto hyvinvointipalveluorganisaation tai -verkoston palvelujen innovoinnin lähestymistavaksi ei ole mekaaninen toimenpide. Lähestymistavan käyttöönottoa tukeva kysymyslista perustuu tutkimuksessa tunnistettuihin haasteisiin. Kysymyslista on laadittu siten, että kysymykset liittyvät laajasti julkisten palveluorganisaatioiden ja -verkostojen innovaatiokulttuuriin. Kaksiosaisen kysymyslistan ensimmäisen osan kysymykset käsittelevät innovointia ohjaavia mentaalisia malleja. Ensimmäisessä osassa esitetään esimerkiksi seuraava kysymys: ”Millaista käsitystäpalvelun käyttäjistä (kuntalaisista) sekä käyttäjien ja kehittäjien (viranomaisten) välisestä suhteesta ilmennämme palvelujen innovoinnissa; onko palvelujen käyttäjä (kuntalainen) kohde, jolle kehitetään palveluja, vai onko hän jopa välttämätön kehittämiskumppani?”. Kysymyslistan toisen osan kysymykset liittyvät innovaatiokäytänteisiin ja valmiuksiin. Esimerkkinä voidaan mainita seuraava kaksiosainen kysymys: ”Tukevatko innovaatiokäytänteemme käyttäjärajapinnan ylittäviä innovaatioprosesseja ja sitoudummeko avoimin mielin työskentelyyn palvelun käyttäjien, potentiaalisten käyttäjien tai ei-käyttäjien kanssa? Mitä hyötyjä koemme yhteistoiminnallisuudesta koituvan meille ja käyttäjille sekä innovaation laatuominaisuuksiin?”. Mitä tulee tutkimuksen otsikon alkuosaan ”kuulla vai kuunnella”, vastaus on, että pääpaino on sanalla ”kuulla”. Pohdintaluvussa tuodaan myös esille tarve – tai ainakin kriittisen tarkastelun tarve – käyttäjälähtöisen ja käyttäjää osallistavan palveluinnovoinnin käsitteen ja sen luonteen sekä tavoitteiden määrittelemiselle julkisen sektorin ominaispiirteistä käsin vastapainona alkuperältään yksityisen sektorin liiketoimintakontekstista lähtöisin oleville määrittelyille.
Resumo:
The Electronic Government (e-Government) means delivering the services and information to the citizens and businesses through the use of Information and Communication Technology (ICT) in order to enable them to interact more effectively with the government, and to increase the quality of the services. As many other governments in the developed and developing countries, the Kurdistan Regional Government (KRG) has embarked on the e-Government initiatives. This study revealed that there are various challenges which affect the e-Government in the Kurdistan Region of Iraq (KRI), but also a lot of e-Government progress has happened. In addition, based on the United Nations’ e-Government maturity level benchmarking, the e-Government in the KRI is at the interactive stage. In this study the services that the citizens want from the government in order to implement an appropriate e-Government were also identified.
Resumo:
Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää, miten ja miksi puolustusvoimissa on siirrytty pitkän tähtäyksen suunnittelusta strategiseen suunnitteluun. Tutkimuksessa haettiin vastauksia seuraaviin kysymyksiin: - miksi puolustusvoimissa on luovuttu pitkän tähtäyksen suunnittelusta ja otettu käyttöön kehittämisohjelmat? - miksi Pääesikuntaan perustettiin strategisen suunnittelun sektori? - miten strateginen suunnittelu käynnistettiin puolustusvoimissa ja miten tämä on ollut yhteydessä Puolustusministeriön strategisen suunnittelun käynnistämiseen? - millainen on puolustusvoimien strategisen suunnittelun käynnistämisen yhteys julkishallinnon strategisen johtamisen kehityslinjoihin? Keskeisenä tutkimusaineistona olivat strategiaa ja strategista johtamista käsittelevä kirjallisuus ja tutkimukset, puolustusvoimissa tuotetut asiakirjat sekä haastattelut. Tutkimusmenetelmänä käytettiin kuvailevaa aineistolähtöistä analyysiä. Tutkimuksessa ilmeni, ettei puolustusvoimien pitkän tähtäyksen suunnittelujärjestelmä vastannut 1990-luvun lopulla tapahtuneita turvallisuusympäristön muutoksia. Puolustusvoimien pitkän tähtäyksen suunnitelmat (PTS) painottuivat materiaalihankkeisiin ja taloudellisten resurssien allokointiin. Puolustusvoimien kehittämisohjelmilla pyritään puolustusvoimien kokonaisvaltaiseen kehittämiseen. Pääesikunnan strategisen suunnittelun sektorin perustamisen keskeiset syyt olivat Puolustusneuvoston sihteeristön lakkauttaminen 1.3.2000. Tällöin Pääesikunnan operatiiviseen osastoon perustettu strategisen suunnittelun sektori käytännössä jatkoi Puolustusneuvoston sihteeristön strategisen suunnittelun työtä. Samaan aikaan meneillään olleessa Pääesikunnan ja alaisten laitosten organisointia selvittäneessä PELKO-projektissa selvitettiin myös Pääesikunnan osastojen työnjakoa. Tutkimuksessa varmistui käsitys siitä, että strateginen suunittelu aloitettiin ensin puolustusvoimissa. Tämän jälkeen se omaksuttiin Puolustusministeriössä. Tutkimuksen perusteella puolustusvoimien strategisen suunnittelun käynnistäminen ei ole juurikaan ollut yhteydessä julkishallinnon kehitystrendeihin. Julkishallinnossa käyttöön otettuja johtamismalleja on puolustusvoimille tarjottu lähinnä Puolustusministeriöstä. Näistä tulosjohtaminen on otettu käyttöön puolustusvoimissa. Tämän tutkimuksen tavoitteena ei ollut määritellä puolustusvoimien strategisen johtamisen käsitettä. Strategisen johtamisen käsite on puolustusvoimissa vielä täsmentämättä. Aineiston keräämisen yhteydessä selvisi, että strategisen johtamisen käsitteen määrittely on meneillään.
Resumo:
Tutkimuksen tarkoituksena oli löytää edellytyksiä ja ominaispiirteitä tulevaisuuden liikkuvien palveluiden kehittämiseen, mikä tulisi olemaan niiden rooli hyvinvointipalveluiden tuot¬tamisessa. Tässä työssä on keskitytty hyvinvointipalveluihin, mutta liikkuviin palveluihin on mahdollista yhdistää myös muita palveluita. Työn teoreettisessa osuudessa tarkasteltiin palveluita ja palvelurakennetta yleisesti sekä erityisesti hyvinvointipalveluiden näkökulmasta. Empiirinen osuus keskittyi Etelä Karjalan Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiirin (Eksoten) henkilöstön haastatteluihin. Haastatteluilla kartoitettiin liikkuvien palveluiden tulevaisuuden roolia sekä tieto ja viestintäteknologian roolia liikkuvien palveluiden kehittämisessä. Liikkuvien palveluiden kehittämisessä nähdään potentiaalia. Tulevaisuuden roolina nähdään täysin uudet innovatiiviset palvelut tai nykyisten palveluiden täydentä-minen. Tieto- ja viestintäteknologian roo¬li on olennainen ja julkisen sektorin lisäksi yksityisen ja kolmannen sektorin toimijoilla on mahdollista täydentää liikkuvien palveluiden palveluvalikkoa.
Resumo:
Tutkimuksen tavoitteena on kartoittaa, kuinka toimintolaskenta toimii Es-poon kaupungin konsernipalveluissa. Tarkoituksena on selvittää, mitä eri-tyispiirteitä julkishallinnon organisaatiossa on sekä mitä hyötyjä toiminto-laskennalla on saavutettu ja millaisia ongelmia sen parissa on kohdattu. Tutkielman teoreettinen viitekehys koostuu julkaisuista, jotka käsittelevät toimintolaskentaa sekä yksityisen sektorin että julkisen sektorin näkökul-masta. Tutkielman empiirinen osa koostuu havainnoinnista sekä avain-henkilöiden haastatteluista. Tutkimuksen tulokset osoittavat, että toiminto-laskennan todellista merkitystä ei ole täysin ymmärretty konsernipalveluis-sa. Tästä johtuen sen hyödyntäminen on ollut suhteellisen suppeaa siihen nähden, mitä mahdollisuuksia se voisi tarjota oikein ymmärrettynä. Näin ollen myös menetelmän käytöstä saadut hyödyt ovat jääneet potentiaalisia hyötyjä vähäisemmiksi. Hyötyjen osuus on kuitenkin suurempi kuin havait-tujen ongelmien osuus. Toimintolaskentaa on käytetty konsernipalveluissa apuvälineenä lähinnä palvelujen kustannusperusteisten hintojen laskemi-sessa. Tutkimuksen perusteella laskennan luotettavuus yleiskustannusten kohdistamisessa voidaan kyseenalaistaa.
Resumo:
Kasvihuonekaasutaselaskennassa selvitettiin Etelä- ja Pohjois-Savon maakuntien kasvihuonekaasupäästöjen ja nielujen suuruudet vuodelta 2010. Päästölaskenta suoritettiin Etelä- ja Pohjois-Savon alueilta kunta- ja maakuntakohtaisesti kuntaliiton Kasvener-ohjelmalla. Etelä-Savon kulutusperäiset kasvihuonekaasupäästöt olivat vuonna 2010 yhteensä 1492 tuhatta tonnia (kt) CO2-ekv, joka oli noin 2% koko Suomen kasvihuone-kaasupäästöistä. Asukasta kohti laskettuna päästöt olivat 9,6 t CO2-ekv. Maankäyttösektorin nettonielu oli 1300 kt CO2-ekv vuonna 2010. Päästöt olivat siten 192 kt CO2-ekv suuremmat kuin nieluvaikutukset. Pohjois-Savon kulutusperäiset kasvihuonekaasupäästöt olivat vuonna 2010 yhteensä 3148 kt CO2-ekv. Asukasta kohden päästö oli 12,7 t CO2-ekv. Koko Suomen vuoden 2010 päästöistä Pohjois-Savon osuus oli 4%. Pohjois-Savon maankäyttösektorin nettonielu oli 2600 kt CO2-ekv vuonna 2010. Yhteen laskettuna päästöt olivat 548 kt CO2-ekv suuremmat kuin nieluvaikutukset. Suomen vuoden 2010 laskennassa kulutusperusteiset kasvihuonekaasujen kokonaispäästöt olivat 74600 kt CO2-ekv, joka oli 13,9 tonnia CO2-ekv asukasta kohden. Etelä-Savossa suurimmat kasvihuonepäästöjä tuottavat sektorit vuonna 2010 olivat liikenne (tie-, laiva, lento- ja raideliikenne) ja rakennusten lämmitys. Molempien sektoreiden osuudet olivat 30% maakunnan kasvihuonekaasupäästöistä. Muun sähkönkäyttösektorin osuus oli 19%, joka sisältää mm. teollisuuden ja kotitalouksien sähkönkulutuksen lukuun ottamatta kotitalouksien sähkölämmitystä. Maatalouden osuus päästöistä oli 13% sisältäen sekä karjankasvatuksen että peltoviljelyn päästöt. Muiden polttoaineiden osuus oli 6%, joka sisältää teollisuuden käyttämien polttoaineiden ja työkoneiden polttoaineiden käytöstä syntyvät kasvihuonekaasupäästöt. Jätehuollon osuus oli 1%. Teollisuuden prosessiperäisiä päästöjä syntyi vain hyvin vähäisiä määriä poltetun kalkin tuotannosta Kerimäellä. Pohjois-Savossa suurin kasvihuonepäästöjä tuottava sektori vuonna 2010 oli rakennusten lämmitys, joka tuotti 29% alueen kasvihuonekaasupäästöistä. Muun sähkönkäyttösektorin osuus oli 22%, mikä sisältää mm. teollisuuden ja kotitalouksien sähkönkulutuksen lukuun ottamatta kotitalouksien sähkölämmitystä. Muiden polttoaineiden osuus oli 13%, joka sisältää teollisuusprosessien käyttämien polttoaineiden ja työkoneiden polttoaineiden käytöstä syntyvät kasvihuonekaasupäästöt. Liikenteen (tie-, laiva, lento- ja raideliikenne) päästöt olivat 19% ja maatalouden osuus sisältäen sekä karjankasvatuksen että peltoviljelyn päästöt oli 15%. Teollisuuden prosessiperäisiä päästöjä (N2O) syntyi Siilinjärvellä typpihapon tuotannossa. Prosessiperäisten päästöjen ja jätehuollon osuus kokonaispäästöistä oli molemmista 1%.
Resumo:
Physical activity (PA) is an important field of healthcare research internationally and within Finland. As technology devices and services penetrate deeper levels within society, the need for studying the usefulness for PA turns vital. We started this research work by reviewing literature consisting of two hundred research journals, all of which have found technology to significantly improve an individual’s ability to get motivation and achieve officially recommended levels of physical activity, like the 10000 steps a day, being tracked with the help of pedometers. Physical activity recommendations require sustained encouragement, consistent performance in order to achieve the long term benefits. We surveyed within the city of Turku, how the motivation levels and thirty three other criterions encompassing technology awareness, adoption and usage attitudes are impacted. Our aim was to know the factors responsible for achieving consistent growth in activity levels within the individuals and focus groups, as well as to determine the causes of failures and for collecting user experience feedback. The survey results were quite interesting and contain impeccable information for this field. While the focus groups confirmed the theory established by past studies within our literature review, it also establishes our research propositions that ict tools and services have provided and can further add higher benefits and value to individuals in tracking and maintain their activity levels consistently for longer time durations. This thesis includes two new models which dictate technology and physical activity adoption patterns based on four easy to evaluate criterions, thereby helping the healthcare providers to recommend improvements and address issues with an easy rule based approach. This research work provides vital clues on technology based healthcare objectives and achievement of standard PA recommendations by people within Turku and nearby regions.
Resumo:
Kirjallisuusarvostelu
Resumo:
The management of port-related supply chains is challenging due to the complex and heterogeneous operations of the ports with several actors and processes. That is why the importance of information sharing is emphasised in the ports. However, the information exchange between different port-related actors is often cumbersome and it still involves a lot of manual work and paper. Major ports and port-related actors usually have advanced information systems in daily use but these systems are seldom interoperable with each other, which prevents economies of scale to be reached. Smaller ports and companies might not be equipped with electronic data transmission at all. This is the final report of the Mobile port (MOPO) project, which has sought ways to improve the management and control of port-related sea and inland traffic with the aid of ICT technologies. The project has studied port community systems (PCS) used worldwide, evaluated the suitability of a PCS for the Finnish port operating environment and created a pilot solution of a Finnish PCS in the port of HaminaKotka. Further, the dry port concept and its influences on the transportation system have been explored. The Mobile Port project comprised of several literature reviews, interviews of over 50 port-related logistics and/or ICT professionals, two different kinds of simulation models as well as designing and implementing of the pilot solution of the Finnish PCS. The results of these multiple studies are summarised in this report. Furthermore, recommendations for future actions and the topics for further studies are addressed in the report. The study revealed that the information sharing in a typical Finnish port-related supply chain contains several bottlenecks that cause delays in shipments and waste resources. The study showed that many of these bottlenecks could be solved by building a port community system for the Finnish port community. Almost 30 different kinds of potential services or service entities of a Finnish PCS were found out during the study. The basic requirements, structure, interfaces and operation model of the Finnish PCS were also defined in the study. On the basis of the results of the study, a pilot solution of the Finnish PCS was implemented in the port of HaminaKotka. The pilot solution includes a Portconnect portal for the Finnish port community system (available at https://www.portconnect.fi) and two pilot applications, which are a service for handling the information flows concerning the movements of railway wagons and a service for handling the information flows between Finnish ports and Finland-Russian border. The study also showed that port community systems can be used to improve the environmental aspects of logistics in two different ways: 1) PCSs can bring direct environmental benefits and 2) PCSs can be used as an environmental tool in a port community. On the basis of the study, the development of the Finnish port community system should be continued by surveying other potential applications for the Finnish PCS. It is also important to study if there is need and resources to extend the Finnish PCS to operate in several ports or even on a national level. In the long run, it could be reasonable to clarify whether there would be possibilities to connect the Finnish PCS as a part of Baltic Sea wide, European-wide or even worldwide maritime and port-related network in order to get the best benefit from the system
Resumo:
Cleaner technologies include products, services, technologies, processes and systems that in use create less environmental hazard than the existing alternatives. Rapidly growing cleantech sector possesses an essential competitive advantage in the future. However, no profound research has been conducted on the characteristics of cleaner technologies and their effect on the commercialization process. This thesis aims at synthesizing scattered information and creating a basis for accelerating cleaner technology commercialization in Finnish context. Two research questions are defined: 1. What are the key challenges and success factors in the commercialization of cleaner technologies based on the existing literature? 2. What kind of lessons can be learned from the Finnish success stories of cleantech commercialization? The research was conducted as a literature review and supported with three case interviews. The results suggest that literature-based challenges are mostly related to, for example, difficulty in gathering customer information, unrealistic customer expectations, lack of resources, networks and proper success indicators, legislation, and unstructured strategy planning stemming from company culture. Handling the barriers require, above all, open communication from all stakeholders, management commitment and accurate goal setting, government-driven funding and incentives, and cooperation with educational facilities. Finnish success cases emphasize especially customer attention: listening to customers and receiving feedback from them during the whole commercialization process to correct the errors early and save resources, visionary in fulfilling customer needs, ability to question company’s own business performance, not being afraid of making mistakes but learning from them, and continuously observing and evaluating the commercialization process.
Resumo:
Tutkielman kohteena on tarkastella suhteita esimiestyön, työhön sitoutumisen ja työhyvinvoinnin välillä ICT – alalla Suomessa tapaustutkimuksena. Ilmiöiden välisiä suhteita testattiin sähköisellä henkilöstön sitoutumista mittaavalla kyselylomakkeella vuosina 2011 ja 2012. Yhteensä näinä vuosina kyselyyn vastasi 538 henkilöä, joista tutkittava otos on muodostunut. Lineaarisella regressioanalyysillä osoitettiin merkittäviä tilastollisia korrelaatioita esimiestyön ja työhön sitoutumisen sekä työhön sitoutumisen ja työhyvinvoinnin välillä.
Resumo:
The objective of this thesis is to study the role of received advance payments in working capital management by creating a new measurement and to study the relationship between advance payments and profitability. The study has been conducted using narrative literature review and quantitative research methods. The research was made analyzing 108 companies listed in Helsinki Stock Exchange. The results indicate that 68 % of the studied companies are receiving advance payments and the average cycle time for received advance payments is 13 days. A new key figure is created to include received advance payments into the calculation of working capital. Received advance payments shorten the working capital cycle, by 13 days, when they are used in the calculation. The role of advance payments is not as significant as the role of receivables and inventories but advance payments may have a larger role than payables if the company is receiving noticeable amounts of advance payments. There are three branches where companies are receiving more advance payments than average companies. The branches are project business and ICT and publishing sectors. There is a negative correlation between profitability and advance payments based on the results of this study.
Resumo:
The starting point of this study is that the prevailing way to consider the Finnish IT industries and industry information often results in a limited and even skewed picture of the sector. The purpose of the study is to contribute and increase knowledge and understanding of the status, structure and evolution of the Finnish IT industries as well as the Finnish IT vendor field and competition. The focus is on software product and IT services industries which form a crucial part of all ICT industries. This study examines the Finnish IT sector from production (supply) as well as market (demand) perspective. The study is based on empirical information from multiple sources. Three research questions were formulated for the study. The first concerns the status of the Finnish IT industries considered by applying theoretical frameworks. The second research question targets at the basis for the future evolution of the Finnish IT industries and, finally, the third at the ability of the available definitions and indicators to describe the Finnish IT industries and IT markets. Major structural changes like technological changes and related innovations, globalization and new business models are drivers of the evolution of the IT industries. The findings of this study emphasize the significant role of IT services in the Finnish IT sector and in connection to that the ability to combine IT service skills, competences and practices with high level software skills also in the future. According to the study the Finnish IT enterprises and their customers have become increasingly dependent on global ecosystems and platforms, applications and IT services provided by global vendors. As a result, more IT decisions are made outside Finland. In addition, IT companies are facing new competition from other than IT industries bringing into market new substitutes. To respond to the new competition, IT firms seek growth by expanding beyond their traditional markets.. The changing global division of labor accentuates the need for accurate information of the IT sector but, at the same time, also makes it increasingly challenging to acquire the information needed. One of the main contributions of this study is to provide frameworks for describing the Finnish IT sector and its evolution. These frameworks help combine empirical information from various sources and make it easier to concretize the structures, volumes, relationships and interaction of both, the production and market side of the Finnish IT industry. Some frameworks provide tools to analyze the vendor field, competition and the basis for the future evolution of the IT industries. The observations of the study support the argument that static industry definitions and related classifications do not serve the information needs in dynamic industries, such as the IT industries. One of the main messages of this study is to emphasize the importance of understanding the definitions and starting points of different information sources. Simultaneously, in the structure and evolution of Finnish IT industries the number of employees has become a more valid and reliable measure than the revenue based indicators.
Resumo:
FCG Finnish Consulting Group Oy on laatinut yhteistyössä Foredata Oy:n kanssa Pirkanmaan kaupan alan ennakointiselvityksen toimeksiantona Pirkanmaan ELY-keskukselle. Selvitys jakautuu kahteen osaan, joista ensimmäisessä kartoitetaan Pirkanmaan kaupan alan nykytilaa ja toisessa ennakoidaan kaupan tulevaisuuden näkymiä. Ensimmäisessä osassa on analysoitu Pirkanmaan kaupan alan mahdollisuuksia, muutostrendejä, kehityskulkuja ja kehitystarpeita koko maan tilanteeseen nähden. Toisessa osassa selvitetään kaupan alan työvoima- ja koulutustarpeiden kehitysnäkymiä Pirkanmaalla. Selvityksen aineistona on käytetty kaupan alan asiantuntijoiden haastatteluita, tilastoja ja jälkimmäisessä osassa lisäksi avoimia työpaikkailmoituksia. Kaupan alaa Pirkanmaalla luonnehtii voimakas keskittyminen Tampereen seutukuntaan. Tampereen seutukunnassa sijaitsee 76 % kaikista Pirkanmaan tukku- ja vähittäiskaupan toimipaikoista, 84 % henkilöstöstä ja 88 % liikevaihdosta. Kaupan ala on Pirkanmaalla kasvanut viime vuosina huomattavasti muuta Suomea nopeammin toimipaikkojen ja henkilöstön osalta. Ilmastonmuutoksen hillitseminen ja yhdyskuntarakenteen tiivistäminen ovat tällä hetkellä keskeisiä tavoitteita, jotka vaikuttavat myös kaupan alaan. Kaupan viranomaisohjausta pyritään tiukentamaan mm. hillitsemällä suuryksiköiden rakentamista keskustojen ulkopuolelle ja sen sijaan kehittämällä kaupan saavutettavuutta julkisen ja kevyen liikenteen keinoin. Kaupan ala heijastaa yleisiä yhteiskunnallisia muutoksia. Aukioloaikojen vapauttaminen kuvastaa elämänrytmin muutosta ja kauppakeskukset ovat muuttumassa entistä enemmän ajanviettopaikoiksi, joihin yhdistyy myös julkisia palveluita ja asumista. Väestön ikääntyminen tuo toisaalta helposti saavutettavien lähipalveluiden tarpeen, mutta toisaalta ikääntyneet ovat entistä merkittävämpi ostovoimainen kuluttajaryhmä. Toistaiseksi Pirkanmaalla ei ole yhtä yhteistä kaupan alan klusterin kehittämisorganisaatiota, vaan monta yksittäistä toimijaa. Kaupan alan klusteria vahvistaisi nykyistä huomattavasti vahvempi alueellinen brändi. ICT-alan osaamista voitaisiin myös hyödyntää kaupan kehittämisessä. ja toiseksi erikoiskaupan asemaa voitaisiin kehittää elämystalouden osana. Kauppa on merkittävä elinkeino ja tärkeä työllistäjä Pirkanmaalla. Erikoiskaupan alalla tulevaisuuden haastena on ammattitaitoisen työvoiman saaminen. Vaihtuvuus kaupan alalla on suurta, joten yritykset voisivat lisätä vetovoimaisuuttaan tarjoamalla uralla etenemis- ja kouluttautumismahdollisuuksia. Erikoiskaupan alalle voitaisiin uudelleenkouluttaa henkilöitä, jotka ovat tietyn erityisalan osaajia, mutta jotka eivät ole aiemmin työskennelleet kaupan alalla.