25 resultados para Alternatives to incarceration


Relevância:

80.00% 80.00%

Publicador:

Resumo:

Educaworks Oy on toiminut viisi vuotta oppimistehtaana, jonka omistajia ovat olleet yritykset ja oppilaitokset. Yrityksen pääasiallisia työntekijöitä ovat tähän mennessä olleet ammattiopiston työssäoppijat ja parina viimeisenä vuotena on yrityksellä ollut palkkalistoillaan omia työntekijöitä. Tässä työssä luotiin vaihtoehtoja Educaworks Oy:n tulevalle toiminnalle lähtien siitä, että tämä nykyinen toimintamalli on tullut tiensä päähän ja tarvitaan uusi malli toiminnan jatkamiselle.Työssä haettiin hyviä käytäntöjä Suomesta benchmarkingin avulla. Näiden mallienvahvuuksia hyödyntämällä pystyttiin kehittämään vaihtoehto Educaworks Oy:n tulevalle toiminnalle. Tämä malli, oppimistehdas osana osaamiskeskittymää, valittiin toteutettavaksi kolmesta eri vaihtoehdosta, joista kaksi muuta olivat oppimistehdas yrityksenä ja oppimistehdas osana koulutusorganisaatiota. Valitussa vaihtoehdossa hyödynnetään Savonia-ammattikorkeakoulun suunnitteilla olevaa EducaTech Center-hanketta, jossa on tarkoitus luoda Iisalmeen teknologiateollisuuden osaamiskeskittymä seuraavan EU-kauden 2007-2013 aikana. Valitussa mallissa Educaworks Oy hyödyntää tulevassa toiminnassaan tämän osaamiskeskittymän uutta kone- ja laitekantaa sekä tekee yhteistyötä keskittymän tutkimus- ja tuotekehityshenkilökunnan kanssa. Yritykset pääsevät parhaiten osallisiksi Educa Tech Center osaamiskeskittymän tuottamista palveluista hankkimalla Educaworks Oy:n osakkeita ja pääsemällä täten keskittymän ytimeen sen tuotannollisen toimijan, Educaworks Oy:n, avulla. Educaworks Oy toimii tässä keskittymässä komponenttitoimittajan roolissa ollen malli komponenttitoimittajasta muillealueella oleville vastaaville verkostoissa toimiville yrityksille. Educaworks Oy:n toiminnan toisena periaatteena tulee olemaan työssäoppiminen. Työssäoppiminen on tänä päivänä osa ammatillista koulutusta ja sen merkityskorostuu yhä enemmän, koska oppilaat tulevat opiskelemaan tänä päivänä monesti lähtökohdista, joissa heillä ei ole ollut mahdollisuutta harjoittaa käytännön taitojaan ennen ammatillisten opiskelujen aloittamista. Työpaikoilla ei ole vielä kovin hyvää valmiutta toteuttaa sitä opetushallituksen tavoitetta, että oppilaatoppisivat työssäoppimisjaksoilla uusia asioita ohjatusti. Työpaikoilta puuttuu työssäoppimisen ohjaajat ja oppilaiden tekemät harjoitteet ovat liian monta kertaa ammatillisesti kovin vaatimattomia jäysteenpoisto- tai kappaleenvaihtotöitä koneistuksesta puhuttaessa. Tässä työssä luodaan mallia oppilaiden ohjatulle työssäoppimiselle tehtyjen tieteellisten tutkimusten pohjalta. Tavoitteena on, että Educaworks Oy:ssä pystyttäisiin jatkossa kouluttamaan myös muiden alueen teknologiateollisuuden yritysten työntekijöitä toimimaan työssäoppimisen ohjaajina.

Relevância:

80.00% 80.00%

Publicador:

Resumo:

Diplomityössä on tutkittu toteutettavan kunnossapidon hallintajärjestelmän ekstranet- ja asiakasrajapintojen rakentamiseen tarvittavaa teknologiaa sekä sitä, millaisia ratkaisuja tietoturvallisuuden ja käytettävyyden varmistaminen vaatii. Tulosten perusteella esitetään vaihtoehtoisia ratkaisuja paikkariippumattomien etäyhteyksien toteuttamiseksi työntekijöille ja asiakaskumppaneille. Vaihtoehdoista valitaan lopuksi asetettuihin kriteereihin nähden paras suositeltavaksi ekstranet- ja asiakasrajapintojen toteutukseksi. Yritysten välisen asiakas- ja kumppanuusyhteistyön lisääntyessä syntyy yhä useammin tarve tarjota omien työntekijöiden lisäksimyös valituille kumppaneille rajattu pääsy yrityksen sisäisiin järjestelmiin. Tällaisten etäyhteyksien toteuttamiseksi tarvitaan rajapinta käyttäjien ja järjestelmien välille. Päätös rajapintatoteutuksesta riippuu siitä, miten eri vaihtoehdot täyttävät käytölle asetetut tietoturvallisuus- ja käytettävyystavoitteet.

Relevância:

80.00% 80.00%

Publicador:

Resumo:

Tämän työn tavoitteena on ollut liiketoimintasuunnitelman laatiminen ja sen jatkokehitys ohjelmistoteollisuudessa toimivalle yritykselle. Suunnitelman laadintaa varten työssä on aluksi selvitetty ohjelmistoteollisuutta toimialana, sen erityispiirteitä ja tulevaisuuden kehitysnäkymiä. Tämän jälkeen on tutkittu sellaisia strategisia elementtejä, jotka vaikuttavat yrityksen liiketoiminnan suunnitteluun ja itse liiketoimintasuunnitelman laadintaan. Selvitystyö on tehty kirjallisuuden ja internet-sivustojen perusteella ja niiden pohjalta on laadittu liiketoimintasuunnitelma Komartek Oyj:n vesi- ja ympäristöhuollon toimialalle. Lisäksi työssä on käsitelty eri ratkaisuvaihtoehtoja suunnitteluprosessissa esiintyneiden ongelmien ratkaisemiseksi, sekä esitetty toimenpiteitä, joilla suunnitelman laadintaa saadaan selkeytettyä.

Relevância:

80.00% 80.00%

Publicador:

Resumo:

Työn tavoitteena oli antaa tietoa tehdasalueiden turvallisuuteen vaikuttavista tekijöistä ja luoda malli tehdasalueen liikenteen turvallisuuden parantamiseen päätöksenteon tukivälineitä apuna käyttäen. Työ sai alkunsa todellisen turvallisuutta parantavan investoinnin analysointi-tarpeesta. Aluksi työssä perehdytään yleisesti tehdasalueiden turvallisuuteen tarkastelemalla työturvallisuuden, riskienhallinnan ja turvallisuusjohtamisen asemaa, mittaamista ja taloudellisia vaikutuksia yrityksen toiminnalle. Yleiskatsaus tehdasalueiden turvallisuuteen antaa kuvan, millaiseen toimintaympäristöön turvallisuutta parantavaa mallia ollaan kehittämässä. Malli koostuu viidestä vaiheesta, joita voidaan käyttää kokonaisuutena tai toisistaan erillään. Ensin selvitään tutkittavan alueen kulkuväylät ja liikenne sekä mallinnetaan se. Tämän jälkeen kartoitetaan ongelmakohdat ja etsitään sopivia vaihtoehtoja niiden turvallisuuden parantamiseksi. Vaihtoehtoja analysoidaan SWOT-menetelmän avulla. Turvallisuutta parantavien investointien arvioimiseen esitetään muutamia mittareita, joita voidaan käyttää hankintojen arvioimiseen. Viimeisessä vaiheessa tutustutaan päätöksenteon tukisysteemeihin ja esitetään tietokoneavusteinen päätöksentekomenetelmä AHP. Käytännön soveltaminen on esitetty esimerkein mallin eri vaiheiden yhteydessä.Malli on tarkoitettu suunnittelijoiden, johdon ja työsuojelun työkaluksi, jonka avulla voidaan parantaa tehdasympäristön liikenteen tehokkuutta ja turvallisuutta sekä tutustuttaa käyttäjä päätöksentekomenetelmiin.

Relevância:

80.00% 80.00%

Publicador:

Resumo:

Tämän diplomityön tavoitteena oli kehittää ABB Service Oy:n tekemien huoltotöiden asiakkaille suunnattua raportointia tietojärjestelmän avulla hallittavaksi elektroniseksi kokonaisuudeksi. Työn perusteella havaittiin suurimmiksi kehityskohteiksi raporttien laadinnan nopeuttaminen ja niiden sisältämän informaation hyödyntäminen ennakoivan kunnossapidon tarpeisiin. Työtä varten tehtiin syksyllä 1998 haastattelututkimus ABB Service Oy:n asiakkaille ja muille ABB yhtiöille, jonka avulla selvitettiin eri osapuolten näkemät suurimmat ongelmat ja kehitystoiveet huoltoraportoinnissa. Työssä kartoitettiin ABB Service -yhtiöiden huoltotoiminnan laajuus ja raportoinnin tämänhetkinen toteutus sekä siinä ilmenneet kehitystarpeet. Työssä tutkitaan eri vaihtoehdot raportoinnin kokonaisuuden hallitsemiseksi tietokoneavusteisesti sekä tehdään ehdotus ja pilot-toteutus huoltoraportointitietojärjestelmästä. Raporttien hyötykäytön mahdollistamiseksi on ne tallennettava tietokantaan, johon myös ABB:n tuoteyhtöiden henkilöillä on pääsy. Asiakaspalvelun parantamiseksi on raportit toimitettava sähköisessä muodossa asiakkaalle mahdollisimman nopeasti huollon päätyttyä. Standardoimalla lisäksi raporttien ulkoasu, helpottuu raporttien käsittely niin asiakkaalla kuin ABB Service -yhtiöissäkin. Työn lopuksi tarkastellaan tietojärjestelmän jatkokehitysnäkymiä toteutustapaa ja -järjestystä silmällä pitäen.

Relevância:

80.00% 80.00%

Publicador:

Resumo:

Diplomityössä luotiin ehdotus ja tuotiin esiin näkökulmia laatujärjestelmän dokumentoinnista, sen hallinnasta ja ylläpidosta sähköisessä muodossa. Työssä selvitettiin laatujärjestelmätyön ongelmakohtia, edistymistä ja sitoutumista vaikeuttavia tekijöitä sekä sähköisen toteutuksen laadintavaiheen ongelmia. Työssä myös koottiin laatuajattelun ajatusmalleja, toiminnalliseen laatujärjestelmätyöhön vaikuttavia tekijöitä ja laatujärjestelmän sähköisiä toteutusratkaisuja. Diplomityössä tutkittiin laatujärjestelmäprojektin ongelmia mekaanisessa metsäteollisuudessa sekä dokumentaation hallinnan toteutusta Finnforest Oyj Rengon sahalla. Tarkastelun kohteena olivat muun muassa työohjepalaverien järjestäminen, ohjeiden laatiminen ja dokumentaation hallinta. Työssä käsiteltiin laatujärjestelmän laatimiseen vaikuttavia osa-alueita ja annettiin vaihtoehtoja dokumentaation hallitsemiseksi ja kehittämiseksi. Dokumentaation hallintaan kehitettiin työ- ja viiteohjeiden hallintasovellus TYVI. Laatujärjestelmätyössä esille tulleet ongelmat liittyvät resurssien, aikataulujen ja tavoitteiden hallintaan. Laatujärjestelmätyö on erittäin laaja-alainen, joten huomioon on otettava sekä teknisiä että inhimillisiä tekijöitä. Käytännön työssä ongelmia on ilmennyt muun muassa työohjepalaverien järjestämisessä ja hallinnassa. Työn aikana on havaittu asioiden kirjallisen esittämisen vaikeus sekä toisaalta todettu selkeiden työohjeiden, tehtävärajojen, vastuu- ja valtasuhteiden merkitys käytännön työssä. Yleisesti laatuajattelun käsitteen ymmärtäminen ja sen laajuus aiheutti ongelmia. Tulevaisuuden tavoitteena on saattaa koko laatujärjestelmä toimimaan sähköisessä muodossa reaaliajassa ja myös kehittymään tarpeiden mukaan. Tämä työ liittyy suurelta osin tietotekniikan soveltamiseen ja laitoskohtaisten muutosten ja tavoitteiden hallintaan. Tulevaisuudessa tähän haasteeseen tulee vastaamaan SAP R/3:n laadunhallintaosio. Vastuu toiminnasta ja sen kehittämisestä sekä laatujärjestelmän toimivuudesta käytännössä kuuluu koko henkilökunnalle.

Relevância:

80.00% 80.00%

Publicador:

Resumo:

Työn tavoitteena oli kuvailla yritysten kilpailustrategiaa ja sen toteuttamista yrityskaupoilla. Työssä on ensin käyty läpi kilpailustrategian ja kilpailuedun teoriaa ja edelleen yrityskauppoja kilpailustrategian toteuttamisessa. Työn soveltavassa osuudessa on tarkasteltu esimerkkiyrityksenä Sonera Oyj:tä ja kahta sen toteuttamaa yritysjärjestelyä vuosina 2000 ja 2001. Soveltavan osuuden osalta pääasiallisena lähteenä on käytetty yrityskauppojen kilpailuoikeudellisen arvioinnin julkisia asiakirjoja ja tarkasteltu niissä esiintyviä huomioita Sonera Oyj :n kilpailustrategiasta yleisesti sekä erityisesti edellä mainittuihin yrityskauppoihin liittyen. Kilpailustrategioiden kuvaamiseen on useita erilaisia malleja, jotka ovat osittain päällekkäisiä ja osittain toisistaan eroavia. Yritykset voivat toteuttaa kilpailustrategiaa esimerkiksi sisäisellä kehityksellä, alliansseilla sekä muilla liittoutumilla muiden yritysten kanssa ja yritysostoilla. Yrityskaupat ovat siis yksi keino toteuttaa valittua kilpailustrategiaa. Yrityskauppojen taustalla on kuitenkin usein muitakin tekijöitä ja tavoitteita kuin kilpailustrategiaan liittyviä. Kilpailuviranomaisen ja yrityksen näkemykset kilpailutilanteesta ovat usein ymmärrettävästi poikkeavat. Yrityskauppavalvonnan tavoitteena on turvata markkinoiden kilpailullinen rakenne ja arvioinnissa ei lähtökohtaisesti olla kiinnostuneita kaupan taustalla olevista kilpailustrategioista tai motiiveista vaan arviointi keskittyy kaupan vaikutuksiin. Kuitenkin voidaan sanoa, että syntyvän yrityskeskittymän käyttäytymiseen liittyvien väitteiden täytyy olla yhteneviä yrityksen realistisen kilpailustrategian kannalta.

Relevância:

80.00% 80.00%

Publicador:

Resumo:

Metsäteollisuuden kaatopaikoille läjitetään vuosittain jätteitä yli 400 000 kuiva-ainetonnia. Pääosa jätteestä on peräisin kemiallisen massan valmistuksesta sekä energiantuotannosta. Kaatopaikoille läjitetyn jätteen laatu on muuttunut huomattavasti vuosikymmenien kuluessa. Aikaisemmin kaatopaikoille on läjitetty runsain määrin bioperäistä jätettä, joka anaerobisesti hajotessaan aiheuttaa nykyisin huomattavia biokaasupäästöjä. Inerttien, biohajoamattomien ainesten osuus metsäteollisuuden kaatopaikoille läjitettävän jätteen määrästä on tällä hetkellä noin 75 % ja niiden osuus tullee kasvamaan edelleen. Metsäteollisuuden kaatopaikkakuormitusta pyritään tulevaisuudessa vähentämään prosesseja tehostamalla sivutuotteiden hyötykäyttömahdollisuuksia lisäämällä. Vuonna 1997 voimaan tulleen valtioneuvoston päätöksen mukaan kaatopaikoilla muodostuva biokaasu tulee kerätä ja käsitellä. Tämä koskee kaikkia kaatopaikkoja. Lainsäädäntö antaa kuitenkin mahdollisuuden toteuttaa nämä vaatimukset hieman eri tavoin kaatopaikkojen yksilölliset erot huomioiden. Tässä diplomityössä on kartoitettu voimassaolevaa kaatopaikkalainsäädäntöä ja siinä lähivuosina mahdollisesti tapahtuvia muutoksia. Työssä on esitelty metsäteollisuuden kaatopaikoilla syntyvien päästöjen syntymekanismit ja vertailtu päästöjen hallinnassa käytettäviä vaihtoehtoisia tekniikoita. Tässä työssä on erityisesti keskitytty kaatopaikoilla syntyviin kaasumaisiin päästöihin sekä vertailtu kaasumaisten päästöjen aktiivista ja passiivista käsittelyä. Biokaasun passiivisen käsittelyjärjestelmän aiheuttamat investointi- ja käyttökustannukset ovat vain murto-osa aktiivisen järjestelmän vastaavista kustannuksista. Diplomityön kokeellisessa osuudessa mitattiin erään passiivisen biokaasunkäsittelyjärjestelmän toimivuutta. Saatujen mittaustulosten mukaan biokaasun sisältämä metaani hapettui lähes täysin metrin paksuisessa kuorikerroksessa. Kaasunjakoa parantamalla voidaan kuoripatjan metaaninhapetustehokkuutta vielä hieman nostaa. Mittaustulosten mukaan biokaasun passiivinen käsittely toimii kyseisessä rakenteessa ja on siten varteenotettava vaihtoehto aktiivisille biokaasunkeräily- ja käsittelyjärjestelmille.

Relevância:

80.00% 80.00%

Publicador:

Resumo:

Tutkielman päätavoitteena oli analysoida, miten taloushallintoa voisi kehittää case –yrityksessä ulkoisen laskennan osalta. Case yrityksenä oli Stora Enso Oyj. Tutkielmassa analysoitiin kolme kehittämisvaihtoehtoa. Ensin analysoitiin palvelukeskuksen soveltuvuutta case –yrityksen taloushallinnon kehittämiseen. Toiseksi tutkittiin, onko konsernin sisäinen fuusioituminen mahdollistanut case –yrityksen taloushallinnon toimintojen kehittämisen ja kolmanneksi etsittiin muita vaihtoehtoisia keinoja kehittää case –yrityksen taloushallintoa. Tutkielma edustaa ymmärtävää tapaustutkimuksen tyyppiä, jossa on normatiivisia piirteitä. Palvelukeskuksen soveltuvuus case –yrityksen taloushallintoon todettiin teoriassa hyväksi. Käytännössä sen toteuttamiselle löytyi kuitenkin esteitä, eikä palvelukeskusta tässä vaiheessa päätetty perustaa. Fuusioitumisen todettiin mahdollistavan case –yrityksen taloushallinnon kehittämisen vähäisessä määrin. Tätä ei kuitenkaan ole toistaiseksi hyödynnetty. Muina ratkaisuvaihtoehtoina taloushallinnon kehittämiseen tutkittiin lähinnä sähköistä ostolaskujenkäsittelyä. Se todettiin hyväksi vaihtoehdoksi ostolaskujenkäsittelyprosessin tehostamiseksi. Teoriaosuuden tavoitteena oli asemoida palvelukeskus muiden mahdollisten taloushallinnon kehittämisratkaisujen joukkoon. Palvelukeskuksen todettiin olevan lähinnä keskittämistä, mutta sisältävän piirteitä myös ulkoistamisesta ja liiketoimintaprosessien uudelleen organisoimisesta. Uusina seikkoina nousi esille asiakaslähtöisyys ja tulosvastuu.

Relevância:

80.00% 80.00%

Publicador:

Resumo:

The main objective of the study is to form a framework that provides tools to recognise and classify items whose demand is not smooth but varies highly on size and/or frequency. The framework will then be combined with two other classification methods in order to form a three-dimensional classification model. Forecasting and inventory control of these abnormal demand items is difficult. Therefore another object of this study is to find out which statistical forecasting method is most suitable for forecasting of abnormal demand items. The accuracy of different methods is measured by comparing the forecast to the actual demand. Moreover, the study also aims at finding proper alternatives to the inventory control of abnormal demand items. The study is quantitative and the methodology is a case study. The research methods consist of theory, numerical data, current state analysis and testing of the framework in case company. The results of the study show that the framework makes it possible to recognise and classify the abnormal demand items. It is also noticed that the inventory performance of abnormal demand items differs significantly from the performance of smoothly demanded items. This makes the recognition of abnormal demand items very important.

Relevância:

80.00% 80.00%

Publicador:

Resumo:

Diplomityön tarkoituksena oli tutkia ja kehittää menetelmä arvometallien kuten kuparin, sinkin, koboltin ja nikkelin talteenottoon metallikloridiliuoksesta. Tavoitteena oli valita taloudellisin ja ympäristöystävällisin menetelmä, jolla saadaan nämä arvometallit myyntituotteiksi. Lisäksi puhdistetun prosessiveden tuli täyttää asetetut tavoitteet. Kirjallisuustyön perusteella laskettiin viidelle eri prosessivaihtoehdolle ainetaseet HSC Sim 6.0 ohjelmalla, joka on HSC Chemistry-pohjainen prosessien simulointi- ja mallinnusohjelma. Kaikissa vaihtoehdoissa oli ensimmäisenä prosessiosana kuparin, sinkin, koboltin ja nikkelin sulfidisaostus ja sakan pesu. Sulfidisaostusta seurasi vaihtoehtoisesti joko 1) hapetus hapella ja hydroksidisaostus, 2) hapetus vetyperoksidilla ja hydroksidisaostus, 3) pelkkä hydroksidisaostus, 4) hapetus SO2/O2-kaasuseoksella ja hydroksidisaostus tai 5) karbonaattisaostus. Taselaskennan perusteella valittiin kokeelliseen osaan tutkittavat prosessivaihtoehdot, jotka olivat sulfidisaostus, hydroksidisaostus, SO2/O2- hapetus ja hydroksidisaostus sekä karbonaattisaostus. Kokeissa arvometallit saatiin talteenotettua sulfidisaostuksella selektiivisimmin lämpötilassa 55 °C ja pH:ssa 4. Näissä olosuhteissa reagenssin kulutus verrattaessa muihin tehtyihin sulfidisaostuksiin oli pienin. Sakka laskeutui ja suotautui hyvin. Loppusakan sisältämien metallien (kupari, sinkki ja koboltti) pitoisuudet olivat korkeimmat. Myös nikkelin määrä oli suuri. Mangaani ja rauta saatiin talteenotettua selektiivisimmin karbonaattisaostuksella lämpötilassa 65 °C. Sakka sisälsi eniten mangaania. Sakka laskeutui ja suotautui hyvin. Tällä menetelmällä puhdistetun prosessiveden laatu täytti asetetut tavoitteet.

Relevância:

80.00% 80.00%

Publicador:

Resumo:

Last two decades have seen a rapid change in the global economic and financial situation; the economic conditions in many small and large underdeveloped countries started to improve and they became recognized as emerging markets. This led to growth in the amounts of global investments in these countries, partly spurred by expectations of higher returns, favorable risk-return opportunities, and better diversification alternatives to global investors. This process, however, has not been without problems and it has emphasized the need for more information on these markets. In particular, the liberalization of financial markets around the world, globalization of trade and companies, recent formation of economic and regional blocks, and the rapid development of underdeveloped countries during the last two decades have brought a major challenge to the financial world and researchers alike. This doctoral dissertation studies one of the largest emerging markets, namely Russia. The motivation why the Russian equity market is worth investigating includes, among other factors, its sheer size, rapid and robust economic growth since the turn of the millennium, future prospect for international investors, and a number of important major financial reforms implemented since the early 1990s. Another interesting feature of the Russian economy, which gives motivation to study Russian market, is Russia’s 1998 financial crisis, considered as one of the worst crisis in recent times, affecting both developed and developing economies. Therefore, special attention has been paid to Russia’s 1998 financial crisis throughout this dissertation. This thesis covers the period from the birth of the modern Russian financial markets to the present day, Special attention is given to the international linkage and the 1998 financial crisis. This study first identifies the risks associated with Russian market and then deals with their pricing issues. Finally some insights about portfolio construction within Russian market are presented. The first research paper of this dissertation considers the linkage of the Russian equity market to the world equity market by examining the international transmission of the Russia’s 1998 financial crisis utilizing the GARCH-BEKK model proposed by Engle and Kroner. Empirical results shows evidence of direct linkage between the Russian equity market and the world market both in regards of returns and volatility. However, the weakness of the linkage suggests that the Russian equity market was only partially integrated into the world market, even though the contagion can be clearly seen during the time of the crisis period. The second and the third paper, co-authored with Mika Vaihekoski, investigate whether global, local and currency risks are priced in the Russian stock market from a US investors’ point of view. Furthermore, the dynamics of these sources of risk are studied, i.e., whether the prices of the global and local risk factors are constant or time-varying over time. We utilize the multivariate GARCH-M framework of De Santis and Gérard (1998). Similar to them we find price of global market risk to be time-varying. Currency risk also found to be priced and highly time varying in the Russian market. Moreover, our results suggest that the Russian market is partially segmented and local risk is also priced in the market. The model also implies that the biggest impact on the US market risk premium is coming from the world risk component whereas the Russian risk premium is on average caused mostly by the local and currency components. The purpose of the fourth paper is to look at the relationship between the stock and the bond market of Russia. The objective is to examine whether the correlations between two classes of assets are time varying by using multivariate conditional volatility models. The Constant Conditional Correlation model by Bollerslev (1990), the Dynamic Conditional Correlation model by Engle (2002), and an asymmetric version of the Dynamic Conditional Correlation model by Cappiello et al. (2006) are used in the analysis. The empirical results do not support the assumption of constant conditional correlation and there was clear evidence of time varying correlations between the Russian stocks and bond market and both asset markets exhibit positive asymmetries. The implications of the results in this dissertation are useful for both companies and international investors who are interested in investing in Russia. Our results give useful insights to those involved in minimising or managing financial risk exposures, such as, portfolio managers, international investors, risk analysts and financial researchers. When portfolio managers aim to optimize the risk-return relationship, the results indicate that at least in the case of Russia, one should account for the local market as well as currency risk when calculating the key inputs for the optimization. In addition, the pricing of exchange rate risk implies that exchange rate exposure is partly non-diversifiable and investors are compensated for bearing the risk. Likewise, international transmission of stock market volatility can profoundly influence corporate capital budgeting decisions, investors’ investment decisions, and other business cycle variables. Finally, the weak integration of the Russian market and low correlations between Russian stock and bond market offers good opportunities to the international investors to diversify their portfolios.

Relevância:

80.00% 80.00%

Publicador:

Resumo:

Pesu on tärkeä osa sellun tuotantoprosessia. Eräs tapa toteuttaa sellun pesu on käyttää painediffusööriä. Painediffusööri toimii syrjäytyspesuperiaatteella, eli poistaa sellu-massasta keittolipeää paineistetun pesuveden avulla. Työssä on kehitetty painediffusöörin suunnittelun lähtökohtia keräämällä tietoa laitteen toiminnasta, rakenteesta, valmistuksesta sekä nykyisistä epäkohdista, joihin esitetään parannusmahdollisuuksia. Tärkeimmät kehitysalueet laitteessa ovat valmistus-toleranssien väljentäminen sekä sihdin pystysuuntaisen liikkeen tuottaminen. Laitteen valmistustoleranssit on analysoitu perusteellisesti, ja niiden väljentämis-mahdollisuuksia on tutkittu. Väljentämiseen ehdotetaan erilaisia keinoja. Sihdin liike tuotetaan tällä hetkellä hydrauliikalla. Hydrauliikkakomponenteille on koottu mitoitusohjeita, joiden jälkeen esitellään keinoja hydrauliikkajärjestelmän kehittämiseen. Lopuksi esitellään muita lineaarisen liikkeen tuottamisvaihtoehtoja, joilla hydrauliikan voisi korvata. Rakenteessa käytetyille valmistusmateriaaleille on etsitty olemassa olevat yleisimpien materiaalistandardien mukaiset nimikkeet materiaalinvalinnan helpottamiseksi jatkossa. Pääasiallisten valmistusmateriaalien lisäksi on kerätty tietoa myös vaihtoehtoisista konstruktiomateriaaleista sekä materiaalinvalinnasta ja tuotesuunnittelusta yleensä.

Relevância:

80.00% 80.00%

Publicador:

Resumo:

Tässä diplomityössä esitellään robotisoinnin teoria ja robottisolun oheislaitteet, vaihtoehdot, toiminta ja turvallisuus. Joustavalla tuotantosolulla tarkoitetaan automaattista valmistusjärjestelmää, jossa on useita toisiinsa liitettyjä koneita yhteisellä ohjausjärjestelmällä. Solun komponentteja ovat tuotantolaitteet ja -koneet, ohjausjärjestelmät, valvontalaitteet ja anturit, toimi- ja säätölaitteet sekä ohjelmointijärjestelmä. Joustavaa tuotantosolua voidaan kehittää tehostamalla työntekijöiden koulutusta, ohjelmointia, asetusten tekemistä ja layouttia. Diplomityöhön liittyvä kehitystehtävä koskee heinäveteläisen alihankintakonepajan, Metalliset Oy:n, tuotannon tehostamista robotisoinnin avulla. Metalliset Oy:n joustavan särmäyssolun kehittämiskeinoiksi valittiin nykyisen järjestelmän tehostaminen, uuden tuotantosolun luominen olemassa olevia laitteita hyödyntäen ja tulevaisuuden tuotantosolun kehittäminen. Vertailussa parhaimmaksi osoittautui uuden tuotantosolun luominen olemassa olevia laitteita hyödyntäen.

Relevância:

80.00% 80.00%

Publicador:

Resumo:

Biokaasun tuotantoa ollaan selvästi lisäämässä Suomessa. Biokaasutuksen kokonaishyödyn kannalta on olennaista, että mädätyksen lopputuote eli mädätysjäännös saadaan lannoitekäyttöön. Tämän työn tavoitteena oli selvittää Kymenlaakson Jäte Oy:n mahdollisuuksia tuotteis-taa Kymen Bioenergia Oy:n yhteismädätyslaitoksen mädätysjäännöstä. Työssä keskityttiin hyötykäyttövaihtoehdoista lannoitekäyttöön maanviljelyssä sekä tilanteeseen jossa mädätyslaitos käsittelee sekä puhdistamolietettä että biojätettä ja mädätysjäännös kuivataan mekaanisesti. Mekaanisesti kuivatun mädätysjäännöksen ensisijaiset tuotteistamisvaihtoehdot maanviljelyyn ovat joko jäännös sellaisenaan tai termisesti kuivattuna ja rakeistettuna, eli kuivarakeena. Mäkikylän laitoksen mädätysjäännöksen arvo peltolannoitteena on syyskuun 2010 keinolannoit-teiden hintaan vertaamalla sellaisenaan noin 1–20 €/t ja kuivarakeena noin 2–60 €/t. Arvo riippuu siitä, miten tuotteiden typpeä ja fosforia huomioidaan kasveille käyttökelpoiseksi. Täl-lä hetkellä käyttökelpoisin tapa on ympäristötuen puhdistamolietetuotteita koskevien ehtojen mukaisesti ottaa huomioon vesiliukoinen typpi ja 40 % kokonaisfosforista. Tällöin mädätys-jäännöksen arvo on noin 6 €/t ja kuivarakeen n. 18 €/t. Käytön kannalta kuivarae on helpompi vaihtoehto ja alueen viljelijät ovat heille tehdyn kyselyn mukaan varsin kiinnostuneita kuivarakeesta lannoitteena. Muista tuotteistusvaihtoehdoista termisesti kuivaamalla mädätysjäännöksen tehollinen lämpö-arvo saapumistilassa on noin 10 MJ/kg. Vastaava arvo jyrsinturpeen kesäkuun 2010 hinnan mukaan on noin 30 €/t. Tuotteen soveltuvuus polttoon tulee silti varmistaa. Termisesti kuiva-tulla mädätysjäännöksellä on tuotteistamismahdollisuuksia hieman laajemmin kuin kompostoidulla. Kompostoidun mädätysjäännöksen tuotteistamisen lähtökohta on lähinnä viherrakentaminen. Maanviljelykäyttöä ajatellen mädätysjäännöstä ei välttämättä tarvitse kompostoida.