The connection between on-farm assessed welfare (A-index) and production parameters of the sows

Tämän tutkimuksen tavoitteena oli selvittää tilalla määritetyn hyvinvoinnin yhteyttä emakoiden tuotantotuloksiin. Hyvinvointia arvioitiin suomalaisen hyvinvointi-indeksin, A-indeksi, avulla. Tuotantotuloksina käytettiin kahta erilaista tuotosaineistoa, jotka molemmat pohjautuivat kansalliseen tuotosseuranta aineistoon. Hyvinvointimääritykset tehtiin 30 porsastuotantosikalassa maaliskuun 2007 aikana. A-indeksi koostuu kuudesta kategoriasta ’liikkumismahdollisuudet’, ’alustan ominaisuudet’, ’sosiaaliset kontaktit’, ’valo, ilma ja melu’, ’ruokinta ja veden saanti’ sekä ’eläinten terveys ja hoidon taso’. Jokaisessa kategoriassa on 3-10 pääosin ympäristöperäistä muuttujaa, jotka vaihtelevat osastoittain. Maksimipistemäärä osastolle on 100. Hyvinvointimittaukset tehtiin porsitus-, tiineytys- ja joutilasosastoilla. Erillisten tiineytysosastojen pienen lukumäärän takia (n=7) tilakohtaiset tiineytys- ja joutilasosastopisteet yhdistettiin ja keskiarvoja käytettiin analyyseissä. Yhteyksiä tuotokseen tutkittiin kahden eri aineiston avulla 1) Tilaraportti aineisto (n=29) muodostuu muokkaamattomista tila- ja tuotostuloksista tilavierailua edeltävän vuoden ajalta, 2) POTSIaineisto (n=30) muodostuu POTSI-ohjelmalla (MTT) muokatusta tuotantoaineistosta, joka sisältää managementtiryhmän (tila, vuosi, vuodenaika) vaikutuksen ensikoiden ja emakoiden pahnuekohtaiseen tuotokseen. Yhteyksiä analysointiin korrelaatio- ja regressioanalyysien avulla. Vaikka osallistuminen tutkimukseen oli vapaaehtoista, molempien tuotantoaineistojen perusteella tutkimustilat edustavat keskituottoista suomalaista sikatilaa. A-indeksin kokonaispisteet vaihtelivat välillä 37,5–64,0 porsitusosastolla ja 39,5–83,5 joutilasosastolla. Tilaraporttiaineistoa käytettäessä paremmat pisteet porsitusosaston ’eläinten terveys ja hoidon taso’ -kategoriasta lyhensivät eläinten lisääntymissykliä, lisäsivät syntyvien pahnueiden ja porsaiden määrää sekä alensivat kuolleena syntyneiden lukumäärää. Regressiomallin mukaan ’eläinten terveys ja hoidon taso’ -kategoria selitti syntyvien porsaiden lukumäärän, porsimisvälin pituuden sekä keskiporsimiskerran vaihtelua. Paremmat pisteet joutilasosaston ’liikkumismahdollisuudet’ kategoriasta alensivat syntyneiden pahnueiden sekä syntyneiden että vieroitettujen porsaiden lukumäärää. Regressiomallin mukaan ensikkopahnueiden osuus ja ”liikkumismahdollisuudet” kategorian pisteet selittivät vieroitettujen porsaiden lukumäärän vaihtelua. POTSI-aineiston yhteydessä kuolleena syntyneiden porsaiden lukumäärän aleneminen oli ensikoilla yhteydessä parempiin porsitusosaston ’sosiaalisiin kontakteihin’ ja emakoilla puolestaan joutilasosaston parempiin ’eläinten terveys ja hoidon taso’ pisteisiin. Kahden eri tuotantoaineiston avulla saadut tulokset erosivat toisistaan. Seuraavissa tutkimuksissa onkin suositeltavampaa käyttää Tilaraporttiaineistoja, joissa tuotokset ilmoitetaan vuosikohtaisina. Tämän tutkimuksen perusteella hyvinvoinnilla ja tuotoksella on yhteyksiä, joilla on myös merkittävää taloudellista vaikutusta. Erityisesti hyvä eläinten hoito ja eläinten terveys lisäävät tuotettujen porsaiden määrää ja lyhentävät lisääntymiskiertoa. Erityishuomiota tulee kiinnittää vapaana olevien joutilaiden emakoiden sosiaaliseen stressiin ja rehunsaannin varmistamiseen kaikille yksilöille.

Anthropometric measures of obesity-their association with type 2 diabetes and hypertension across ethnic groups

Clinical trials have shown that weight reduction with lifestyles can delay or prevent diabetes and reduce blood pressure. An appropriate definition of obesity using anthropometric measures is useful in predicting diabetes and hypertension at the population level. However, there is debate on which of the measures of obesity is best or most strongly associated with diabetes and hypertension and on what are the optimal cut-off values for body mass index (BMI) and waist circumference (WC) in this regard. The aims of the study were 1) to compare the strength of the association for undiagnosed or newly diagnosed diabetes (or hypertension) with anthropometric measures of obesity in people of Asian origin, 2) to detect ethnic differences in the association of undiagnosed diabetes with obesity, 3) to identify ethnic- and sex-specific change point values of BMI and WC for changes in the prevalence of diabetes and 4) to evaluate the ethnic-specific WC cutoff values proposed by the International Diabetes Federation (IDF) in 2005 for central obesity. The study population comprised 28 435 men and 35 198 women, ≥ 25 years of age, from 39 cohorts participating in the DECODA and DECODE studies, including 5 Asian Indian (n = 13 537), 3 Mauritian Indian (n = 4505) and Mauritian Creole (n = 1075), 8 Chinese (n =10 801), 1 Filipino (n = 3841), 7 Japanese (n = 7934), 1 Mongolian (n = 1991), and 14 European (n = 20 979) studies. The prevalence of diabetes, hypertension and central obesity was estimated, using descriptive statistics, and the differences were determined with the χ2 test. The odds ratios (ORs) or  coefficients (from the logistic model) and hazard ratios (HRs, from the Cox model to interval censored data) for BMI, WC, waist-to-hip ratio (WHR), and waist-to-stature ratio (WSR) were estimated for diabetes and hypertension. The differences between BMI and WC, WHR or WSR were compared, applying paired homogeneity tests (Wald statistics with 1 df). Hierarchical three-level Bayesian change point analysis, adjusting for age, was applied to identify the most likely cut-off/change point values for BMI and WC in association with previously undiagnosed diabetes. The ORs for diabetes in men (women) with BMI, WC, WHR and WSR were 1.52 (1.59), 1.54 (1.70), 1.53 (1.50) and 1.62 (1.70), respectively and the corresponding ORs for hypertension were 1.68 (1.55), 1.66 (1.51), 1.45 (1.28) and 1.63 (1.50). For diabetes the OR for BMI did not differ from that for WC or WHR, but was lower than that for WSR (p = 0.001) in men while in women the ORs were higher for WC and WSR than for BMI (both p < 0.05). Hypertension was more strongly associated with BMI than with WHR in men (p < 0.001) and most strongly with BMI than with WHR (p < 0.001), WSR (p < 0.01) and WC (p < 0.05) in women. The HRs for incidence of diabetes and hypertension did not differ between BMI and the other three central obesity measures in Mauritian Indians and Mauritian Creoles during follow-ups of 5, 6 and 11 years. The prevalence of diabetes was highest in Asian Indians, lowest in Europeans and intermediate in others, given the same BMI or WC category. The  coefficients for diabetes in BMI (kg/m2) were (men/women): 0.34/0.28, 0.41/0.43, 0.42/0.61, 0.36/0.59 and 0.33/0.49 for Asian Indian, Chinese, Japanese, Mauritian Indian and European (overall homogeneity test: p > 0.05 in men and p < 0.001 in women). Similar results were obtained in WC (cm). Asian Indian women had lower  coefficients than women of other ethnicities. The change points for BMI were 29.5, 25.6, 24.0, 24.0 and 21.5 in men and 29.4, 25.2, 24.9, 25.3 and 22.5 (kg/m2) in women of European, Chinese, Mauritian Indian, Japanese, and Asian Indian descent. The change points for WC were 100, 85, 79 and 82 cm in men and 91, 82, 82 and 76 cm in women of European, Chinese, Mauritian Indian, and Asian Indian. The prevalence of central obesity using the 2005 IDF definition was higher in Japanese men but lower in Japanese women than in their Asian counterparts. The prevalence of central obesity was 52 times higher in Japanese men but 0.8 times lower in Japanese women compared to the National Cholesterol Education Programme definition. The findings suggest that both BMI and WC predicted diabetes and hypertension equally well in all ethnic groups. At the same BMI or WC level, the prevalence of diabetes was highest in Asian Indians, lowest in Europeans and intermediate in others. Ethnic- and sex-specific change points of BMI and WC should be considered in setting diagnostic criteria for obesity to detect undiagnosed or newly diagnosed diabetes.

Type 1 and type 2 diabetes among young adults in Finland : Incidence and perinatal exposures

This study aimed to examine the incidence of young adult-onset T1DM and T2DM among Finns, and to explore the possible risk factors for young adult-onset T1DM and T2DM that occur during the perinatal period and childhood. In the studies I-II, the incidence of diabetes was examined among 15-39-year-old Finns during the years 1992-2001. Information on the new diagnoses of diabetes was collected from four sources: standardized national reports filled in by diabetes nurses, the Hospital Discharge Register, the Drug Reimbursement Register, and the Drug Prescription Register. The type of diabetes was assigned using information obtained from these four data sources. The incidence of T1DM was 18 per 100,000/year, and there was a clear male predominance in the incidence of T1DM. The incidence of T1DM increased on average 3.9% per year during 1992-2001. The incidence of T2DM was 13 per 100,000/year, and it displayed an increase of 4.3% per year. In the studies III-V, the effects of perinatal exposures and childhood growth on the risk for young adult-onset T1DM and T2DM were explored in a case-control setting. Individuals diagnosed with T1DM (n=1,388) and T2DM (n=1,121) during the period 1992-1996 were chosen as the diabetes cases for the study, and two controls were chosen for each case from the National Population Register. Data on the study subjects parents and siblings was obtained from the National Population Register. The study subjects original birth records and child welfare clinic records were traced nationwide. The risk for young adult-onset T2DM was the lowest among the offspring of mothers aged about 30 years, whereas the risk for T2DM increased towards younger and older maternal ages. Birth orders second to fourth were found protective of T2DM. In addition, the risk for T2DM was observed to decrease with increasing birth weight until 4.2 kg, after which the risk began to increase. A high body mass index (BMI) at the BMI rebound between ages 3-11 years substantially increased the risk for T2DM, and the excess weight gain in individuals diagnosed with T2DM began in early childhood. Maternal age, birth order, or body size at birth had no effect on the risk for young adult-onset T1DM. Instead, individuals with T1DM were observed to have a higher maximum BMI before the age of 3 than their control subjects. In conclusion, the increasing trend in the development of both T1DM and T2DM among young Finnish adults is alarming. The high risk for T1DM among the Finnish population extends to at least 40 years of age, and at least 200-300 young Finnish adults are diagnosed with T2DM every year. Growth during the fetal period and childhood notably affects the risk for T2DM. T2DM prevention should also target childhood obesity. Rapid growth during the first years of life may be a risk factor for late-onset T1DM.

Rearing strategies of young dairy calves in relation to production, behaviour and welfare

Vasikoiden kasvatus yksilökarsinoissa, imemismahdollisuuden puute maitojuoton yhteydessä sekä pienet juomamäärät ovat tekijöitä, jotka mahdollisesti voivat vähentää vasikoiden hyvinvointia. Vasikoiden kasvatukseen etsitäänkin uusia tapoja, joissa eläinten käyttäytymistarpeet ja hyvinvointi otetaan entistä paremmin huomioon. Tässä väitöskirjassa vasikoiden kasvatusta on tarkasteltu sekä tuotannon että vasikoiden käyttäytymisen ja hyvinvoinnin kannalta. Väitöskirja koostuu kolmesta kokeesta, joista ensimmäisessä tutkittiin vasikoiden kasvatusta ryhmäkarsinoissa ulkona tai sisällä ja vasikoiden kasvatusta sisällä ryhmä- tai yksilökarsinoissa. Toisessa kokeessa vasikoiden annettiin imeä emiään rajoitetusti lypsyn jälkeen viiden tai kahdeksan viikon ajan ja kolmannessa selvitettiin vasikoiden veden juontia, kun vasikat saivat juomarehua vapaasti. Lisäksi kokeiden yhdistetystä aineistosta analysoitiin eri rehujen syöntimäärien suhdetta sekä rehujen vaikutusta kasvuun ennen ja jälkeen maidosta vieroituksen. Tutkimuksessa todettiin, että vasikoita voi ryhmässä kasvattaa kylmissä ja vaihtelevissa sääoloissa ulkona, kunhan ne hoidetaan ja ruokitaan erittäin huolellisesti. Kylmällä ilmalla vasikat saattavat kuitenkin syödä väkirehua vähemmän varsinkin, jos ruokailupaikka on ulkona ja makuualue sisällä. Ryhmässä kasvaneet vasikat aloittivat sekä kuivien rehujen syönnin että märehtimisen nuorempina kuin yksilökarsinassa kasvaneet. Ryhmissä esiintyvää käyttäytymisongelmaa, toisten vasikoiden imemistä, voidaan vähentää hoito- ja ruokintamenetelmillä. Annettaessa vasikoiden imeä emiään rajoitetusti lypsyn jälkeen vasikat oppivat imemään emiään hyvin nopeasti. Lypsytyö vaikeutui muutamien lehmien kohdalla, sillä ne pidättivät maitoa lypsettäessä. Saadessaan imeä rajoitetusti vasikat imivät suurehkoja maitomääriä kerrallaan. Vieroittaminen suurilta maitomääriltä viiden viikon iässä oli kuitenkin liian aikaista, koska vasikat eivät vielä syöneet riittävästi kuivia rehuja. Vieroitus emästä niin viiden kuin kahdeksankin viikon iässä aiheutti vasikoissa levottomuutta ja ääntelyn lisääntymistä. Saadessaan hapatettua juomarehua vapaasti vasikat joivat keskimäärin vain vähän vettä, olipa vesilähteenä avoin ämpäri tai vesinippa. Vasikoiden välillä oli suurta vaihtelua veden juontimäärissä. Viikkoa ennen maidosta vieroitusta vasikat joivat 0-3 l vettä päivässä. Vasikat joivat nipasta kerrallaan vähemmän vettä kuin ämpäristä, ja käyttivät enemmän aikaa päivässä veden juomiseen kuin vesiämpäristä juoneet vasikat. Suurin osa vasikoista joi vettä juomanipoista erikoisella tavalla esimerkiksi painamalla nippaa otsalla ja juomalla tippuvaa vettä. Vesinipat voivat olla siis vasikoille joko vaikeita tai epämukavia käyttää. Vasikoiden juoman maitomäärän lisääntyessä kasvu lisääntyy selvästi. Runsas maidon juominen vähentää kuitenkin kuivien rehujen syöntiä ja vieroitusvaiheessa kasvu voi hidastua. Vasikat olisikin tärkeää vieroittaa vähitellen, ettei muutoksia kasvuun tulisi. Syönti- ja kasvutulokset eivät aina anna oikeaa kuvaa kasvatusmenetelmien eroista eläinten hyvinvoinnin kannalta. Käyttäytyminen on herkkä hyvinvoinnin mittari ja se tulisikin aina huomioida eri kasvatusmenetelmiä arvioitaessa. .

Poverty and the Environment : Investment Poverty and the Role of Assets in Generating Welfare for Farmer Households in the Province of Herrera, Panama

Köyhiä maanviljelijöitä on usein syytetty kehitysmaiden ympäristöongelmista. On väitetty, että eloonjäämistaistelu pakottaa heidät käyttämään maata ja muita luonnonvaroja lyhytnäköisesti. Harva asiaa koskeva tutkimus on kuitenkaan tukenut tätä väitettä; perheiden köyhyyden astetta ja heidän aiheuttamaansa ympäristövaikutusta ei ole kyetty kytkemään toisiinsa. Selkeyttääkseen köyhyys-ympäristö –keskustelua, Thomas Reardon ja Steven Vosti kehittivät investointiköyhyyden käsitteen. Se tunnistaa sen kenties suuren joukon maanviljelijäperheitä, jotka eivät ole köyhiä perinteisten köyhyysmittareiden mukaan, mutta joiden hyvinvointi ei ole riittävästi köyhyysrajojen yläpuolella salliakseen perheen investoida kestävämpään maankäyttöön. Reardon ja Vosti korostivat myös omaisuuden vaikutusta perheiden hyvinvointiin, ja uskoivat sen vaikuttavan tuotanto- ja investointipäätöksiin. Tässä tutkimuksessa pyritään vastaamaan kahteen kysymykseen: Miten investointiköyhyyttä voidaan ymmärtää ja mitata? Ja, mikä on viljelijäperheiden omaisuuden hyvinvointia lisäävä vaikutus? Tätä tutkimusta varten haastateltiin 402 maanviljelijäperhettä Väli-Amerikassa, Panaman tasavallan Herreran läänissä. Näiden perheiden hyvinvointia mitattiin heidän kulutuksensa mukaan, ja paikalliset köyhyysrajat laskettiin paikallisen ruoan hinnan mukaan. Herrerassa ihminen tarvitsee keskimäärin 494 dollaria vuodessa saadakseen riittävän ravinnon, tai 876 dollaria vuodessa voidakseen ravinnon lisäksi kattaa muitakin välttämättömiä menoja. Ruoka- eli äärimmäisen köyhyyden rajan alle jäi 15,4% tutkituista perheistä, ja 33,6% oli jokseenkin köyhiä, eli saavutti kyllä riittävän ravitsemuksen, muttei kyennyt kustantamaan muita perustarpeitaan. Molempien köyhyysrajojen yläpuolelle ylsi siis 51% tutkituista perheistä. Näiden köyhyysryhmien välillä on merkittäviä eroavaisuuksia ei vain perheiden varallisuuden, tulojen ja investointistrategioiden välillä, mutta myös perheiden rakenteessa, elinympäristössä ja mahdollisuuksissa saada palveluja. Investointiköyhyyden mittaaminen osoittautui haastavaksi. Herrerassa viljelijät eivät tee investointeja puhtaasti ympäristönsuojeluun, eikä maankäytön kestävyyttä muutenkaan pystytty yhdistämään perheiden hyvinvoinnin tasoon. Siksi investointiköyhyyttä etsittiin sellaisena hyvinvoinnin tasona, jonka alapuolella elävien perheiden parissa tuottavat maanparannusinvestoinnit eivät enää ole suorassa suhteessa hyvinvointiin. Tällaisia investointeja ovat mm. istutetut aidat, lannoitus ja paranneltujen laiduntyyppien viljely. Havaittiin, että jos perheen hyvinvointi putoaa alle 1000 dollarin/henkilö/vuosi, tällaiset tuottavat maanparannusinvestoinnit muuttuvat erittäin harvinaisiksi. Investointiköyhyyden raja on siis noin kaksi kertaa riittävän ravitsemuksen hinta, ja sen ylitti 42,3% tutkituista perheistä. Heille on tyypillistä, että molemmat puolisot käyvät työssä, ovat korkeasti koulutettuja ja yhteisössään aktiivisia, maatila tuottaa paremmin, tilalla kasvatetaan vaativampia kasveja, ja että he ovat kerryttäneet enemmän omaisuutta kuin investointi-köyhyyden rajan alla elävät perheet. Tässä tutkimuksessa kyseenalaistettiin yleinen oletus, että omaisuudesta olisi poikkeuksetta hyötyä viljelijäperheelle. Niinpä omaisuuden vaikutusta perheiden hyvinvointiin tutkittiin selvittämällä, mitä reittejä pitkin perheiden omistama maa, karja, koulutus ja työikäiset perheenjäsenet voisivat lisätä perheen hyvinvointia. Näiden hyvinvointi-mekanismien ajateltiin myös riippuvan monista väliin tulevista tekijöistä. Esimerkiksi koulutus voisi lisätä hyvinvointia, jos sen avulla saataisiin paremmin palkattuja töitä tai perustettaisiin yritys; mutta näihin mekanismeihin saattaa vaikuttaa vaikkapa etäisyys kaupungeista tai se, omistaako perhe ajoneuvon. Köyhimpien perheiden parissa nimenomaan koulutus olikin ainoa tutkittu omaisuuden muoto, joka edisti perheen hyvinvointia, kun taas maasta, karjasta tai työvoimasta ei ollut apua köyhyydestä nousemiseen. Varakkaampien perheiden parissa sen sijaan korkeampaa hyvinvointia tuottivat koulutuksen lisäksi myös maa ja työvoima, joskin monesta väliin tulevasta muuttujasta, kuten tuotantopanoksista riippuen. Ei siis ole automaatiota, jolla omaisuus parantaisi perheiden hyvinvointia. Vaikka rikkailla onkin yleensä enemmän karjaa kuin köyhemmillä, ei tässä aineistossa löydetty yhtään mekanismia, jota kautta karjan määrä tuottaisi korkeampaa hyvinvointia viljelijäperheille. Omaisuuden keräämisen ja hyödyntämisen strategiat myös muuttuvat hyvinvoinnin kasvaessa ja niihin vaikuttavat monet ulkoiset tekijät. Ympäristön ja köyhyyden suhde on siis edelleen epäselvä. Köyhyyden voittaminen vaatii pitkällä tähtäimellä sitä, että viljelijäperheet nousisivat investointiköyhyyden rajan yläpuolelle. Näin heillä olisi varaa alkaa kartuttaa omaisuutta ja investoida kestävämpään maankäyttöön. Tällä hetkellä kuitenkin isolle osalle herreralaisia perheitä tuo raja on kaukana tavoittamattomissa. Miten päästä yli tuhannen dollarin kulutukseen perheenjäsentä kohden, mikäli elintaso ei yllä edes riittävään ravitsemukseen? Ja sittenkin, vaikka hyvinvointi kohenisi, ei ympäristön kannalta parannuksia ole välttämättä odotettavissa, mikäli karjalaumat kasvavat ja eroosioalttiit laitumet leviävät.

Remote sensing of leaf area index: enhanced retrieval from close-range and remotely sensed optical observations

A wide range of models used in agriculture, ecology, carbon cycling, climate and other related studies require information on the amount of leaf material present in a given environment to correctly represent radiation, heat, momentum, water, and various gas exchanges with the overlying atmosphere or the underlying soil. Leaf area index (LAI) thus often features as a critical land surface variable in parameterisations of global and regional climate models, e.g., radiation uptake, precipitation interception, energy conversion, gas exchange and momentum, as all areas are substantially determined by the vegetation surface. Optical wavelengths of remote sensing are the common electromagnetic regions used for LAI estimations and generally for vegetation studies. The main purpose of this dissertation was to enhance the determination of LAI using close-range remote sensing (hemispherical photography), airborne remote sensing (high resolution colour and colour infrared imagery), and satellite remote sensing (high resolution SPOT 5 HRG imagery) optical observations. The commonly used light extinction models are applied at all levels of optical observations. For the sake of comparative analysis, LAI was further determined using statistical relationships between spectral vegetation index (SVI) and ground based LAI. The study areas of this dissertation focus on two regions, one located in Taita Hills, South-East Kenya characterised by tropical cloud forest and exotic plantations, and the other in Gatineau Park, Southern Quebec, Canada dominated by temperate hardwood forest. The sampling procedure of sky map of gap fraction and size from hemispherical photographs was proven to be one of the most crucial steps in the accurate determination of LAI. LAI and clumping index estimates were significantly affected by the variation of the size of sky segments for given zenith angle ranges. On sloping ground, gap fraction and size distributions present strong upslope/downslope asymmetry of foliage elements, and thus the correction and the sensitivity analysis for both LAI and clumping index computations were demonstrated. Several SVIs can be used for LAI mapping using empirical regression analysis provided that the sensitivities of SVIs at varying ranges of LAI are large enough. Large scale LAI inversion algorithms were demonstrated and were proven to be a considerably efficient alternative approach for LAI mapping. LAI can be estimated nonparametrically from the information contained solely in the remotely sensed dataset given that the upper-end (saturated SVI) value is accurately determined. However, further study is still required to devise a methodology as well as instrumentation to retrieve on-ground green leaf area index . Subsequently, the large scale LAI inversion algorithms presented in this work can be precisely validated. Finally, based on literature review and this dissertation, potential future research prospects and directions were recommended.

Dental Service Utilization, Dental Health Production and Equity in Dental Care: the Finnish Experience

This thesis is grounded on four articles. Article I generally examines the factors affecting dental service utilization. Article II studies the factors associated with sector-specific utilization among young adults entitled to age-based subsidized dental care. Article III explores the determinants of dental ill-health as measured by the occurrence of caries and the relationship between dental ill-health and dental care use. Article IV measures and explains income-related inequality in utilization. Data employed were from the 1996 Finnish Health Care Survey (I, II, IV) and the 1997 follow-up study included in the longitudinal study of the Northern Finland 1966 Birth Cohort (III). Utilization is considered as a multi-stage decision-making process and measured as the number of visits to the dentist. Modified count data models and concentration and horizontal equity indices were applied. Dentist s recall appeared very efficient at stimulating individuals to seek care. Dental pain, recall, and the low number of missing teeth positively affected utilization. Public subvention for dental care did not seem to statistically increase utilization. Among young adults, a perception of insufficient public service availability and recall were positively associated with the choice of a private dentist, whereas income and dentist density were positively associated with the number of visits to private dentists. Among cohort females, factors increasing caries were body mass index and intake of alcohol, sugar, and soft drinks and those reducing caries were birth weight and adolescent school achievement. Among cohort males, caries was positively related to the metropolitan residence and negatively related to healthy diet and education. Smoking increased caries, whereas regular teeth brushing, regular dental attendance and dental care use decreased caries. We found equity in young adults utilization but pro-rich inequity in the total number of visits to all dentists and in the probability of visiting a dentist for the whole sample. We observed inequity in the total number of visits to the dentist and in the probability of visiting a dentist, being pro-poor for public care but pro-rich for private care. The findings suggest that to enhance equal access to and use of dental care across population and income groups, attention should focus on supply factors and incentives to encourage people to contact dentists more often. Lowering co-payments and service fees and improving public availability would likely increase service use in both sectors. To attain favorable oral health, appropriate policies aimed at improving dental health education and reducing the detrimental effects of common risk factors on dental health should be strengthened. Providing equal access with respect to need for all people ought to take account of the segmentation of the service system, with its two parallel delivery systems and different supplier incentives to patients and dentists.

Impact of hysterectomy or levonorgestrel-releasing intrauterine system on ovarian function, bone, and sexual functioning in menorrhagic patients

The `VuoKKo` trial consisted of 236 women referred and randomised due to menorrhagia in the five university hospitals of Finland between November 1994 and November 1997. Of these women, 117 were randomised to hysterectomy and 119 to use levonorgestrel-releasing intrauterine system (LNG-IUS) to treat this complaint. Their follow-up visits took place six and twelve months after the treatment and five years after the randomisation. The first aim in the primary trial was quality-of-life and monetary aspects, and secondly in the present study to compare ovarian function, bone mineral density (BMD) and sexual functioning after these two treatment options. Ovarian function seemed to decrease after hysterectomy, demonstrated by increased hot flashes and serum follicle-stimulating hormone concentrations twelve months after the operation. Such an increase was not seen among LNG-IUS users. The pulsatility index of intraovarian arteries measured by two-dimensional ultrasound decreased in the hysterectomy group, but not in the LNG-IUS group. The decrease in serum inhibin B concentrations was similar in both groups, while ovarian artery circulation remained unchanged. BMD of the women measured by dual x-ray absorptiometry (DXA) at the lumbar spine and femoral neck at baseline and at five years after treatment showed BMD decrease at the lumbar spine among hysterectomised women, but not among LNG-IUS users. In both groups, BMD at the femoral neck had decreased. Differences between the groups were not, however, significant. Sexual functioning assessed by McCoy s sexual scale showed that sexual satisfaction as well as intercourse frequency had increased and sexual problems decreased among hysterectomised women six months after treatment. Among LNG-IUS users, sexual satisfaction and sexual problems remained unchanged. Although, the two groups did not differ in terms of sexual satisfaction or sexual problems at one-year and five-year follow-ups, LNG-IUS users were less satisfied with their partners than hysterectomised women.