Aktivistit vasta- ja valtajulkisuudessa - vastademokratian visuaaliset kehykset aktivistien Internet-sivustoilla ja Helsingin Sanomissa 2000-luvulla

Tarkastelen pro gradu -tutkielmassani sosiaalisten liikkeiden visuaalista vasta- ja valtajulkisuutta vertailemalla aktivistien omia Internet-sivustoja ja Helsingin Sanomia. Tutkimukseni tarkoituksena on tuoda uutta tietoa vastademokraattisen toiminnan ja toimijuuden muotoutumisesta vasta- ja valtajulkisuuksissa ja näiden julkisuuksien välisestä suhteesta paikallistasolla Suomessa. Tutkin, minkälaista vastademokraattista toimintaa sosiaaliset liikkeet tuovat esiin kuvissa omilla Internet-sivustoillaan. Näitä kuvia vertaan samoista tapahtumista julkaistuihin Helsingin Sanomien – valtajulkisuuden – kuviin. Analysoin, minkälaista toimintaa tuodaan esiin ja miten toiminnan esittäminen eroaa aineistojen välillä. Lopuksi tarkastelen vastademokraattisen toimijuuden visuaalisia representaatioita sukupuolen ja iän näkökulmista. Tutkielmani aineistona on kolme aktivistien ylläpitämää uutissivustoa, yksi kansalaisjärjestöjen kuvapankki ja vertailuaineistona Helsingin Sanomat. Aineistossani on kuvia yhteensä 443 ja ne on julkaistu vuosina 2000–2010. Kaikissa kuvissa tapahtumapaikkana on Helsinki. Tutkimusmenetelmänä käytän Eeva Luhtakallion soveltamaa Erving Goffmanin kehysanalyysiä, jossa pyritään etsimään aineistolähtöisesti kuvissa esitettyä toimintaa määrittäviä kehyksiä. Teoreettisen lähtökohdan tutkimukselleni muodostavat Pierre Rosanvallonin teoria vastademokratiasta ja Nancy Fraserin määritelmä useasta julkisuudesta. Kuvissa representoidun toiminnan kautta muodostuu kahdeksan eri määräävää kehystä: mielenosoitus, karnevaali, merkintä, valtaus, konflikti, kontrolli, sisäinen toiminta ja tiedotus. Määräävät kehykset kuvaavat aktivistien harjoittamaa vastademokraattista toimintaa ja muiden toimijoiden reaktioita siihen. Mielenosoitus, merkintä, valtaus ja karnevaali kuvaavat erilaisia kollektiivisen protestin muotoja, kontrolli ja konflikti taas tuovat esiin tämän toiminnan seurausta ja eri toimijoiden kohtaamista. Kuvissa näyttäytyy myös liikkeen sisäistä toimintaa ja liikkeestä tiedottamista sinällään ilman varsinaista protestia. Iän kannalta kuvien vastademokraattisesta toiminnasta muotoutui nuorten ja nuorten aikuisten toimintaa. Sukupuolen kannalta toiminta taas osoittautui yllättävän sukupuolittuneeksi: mikäli toimija oli erikseen nostettu valokuvassa esiin, oli tämä useimmiten mies. Miehet olivat toimijoina etenkin liikkeen johdossa ja konfliktin määräävässä kehyksessä. Naisia taas representoitiin vastajulkisuudessa yllättävästi äitiyden kautta. Aktivistiaineistossa ja lehtiaineistossa suhtauduttiin osittain eri tavalla aktivistien toimintaan vaikka kuvat visuaalisesti muistuttivat toisiaan. Tämä ilmeni kuvia ympäröivissä otsikoissa ja kuvateksteissä, jotka vaikuttivat kuvista syntyviin tulkintoihin. Kuvien virittämisessä tekstein liikuttiin hyväksynnästä neutraaliin uutisointiin, siitä taas kohti epäilyttävää toimintaa, josta siirryttiin lopulta toiminnan tuomitsemiseen. Kuvateksteissä välittyi kamppailua vastademokraattisen toiminnan oikeutuksesta: onko kyseessä demokratiaan kuuluvaa kansalaisaktivismia vai yhteiskuntajärjestyksen rikkomista rettelöimällä. Julkisuuksista muodostui visuaalisen kamppailun kenttä, jolla eri toimijat pyrkivät muovaamaan sosiaalisista liikkeistä syntyviä käsityksiä. Sosiaaliset liikkeet ja tiedotusvälineet eivät olekaan tutkielmani perusteella pelkästään toisiaan täydentäviä vastademokraattisia toimijoita, vaan eri julkisuuksien ja vastademokraattisten toimijoiden välillä on sekä legitimiteettikonflikti että määrittelykamppailu: kuka voi esittää kenet ja mistä näkökulmasta.

Demokratia kansankirkon kulmakivenä : Espoon hiippakunnan seurakuntien luottamushenkilöiden näkemykset kirkollisesta demokratiasta

Demokraattisella päätöksentekotavalla on vahva kannatus suomalaisessa yhteiskunnassa, ja demokratiaa edellytetään entistä enemmän myös julkisen vallan ulkopuolisilta organisaatioilta, kuten yrityksiltä ja kansalaisyhteiskunnan erilaisilta järjestöiltä ja muilta yhteenliittymiltä, kuten uskonnollisilta yhteisöiltä. Uskonnollisista yhteisöistä Suomen evankelis-luterilaisella kirkolla on juridinen erityisasema ortodoksisen kirkon ohella ja jäseninään suurin osa Suomen kansalaisista, joten vaatimukset demokraattisuudesta kohdistuvat erityisesti siihen. Kirkollinen demokratia on moni-ilmeinen ja monella tapaa ymmärretty ilmiö, ja se on historiassa kehittynyt rinnan valtiollisen ja kunnallisen päätöksenteon kanssa. Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää, millaisia näkemyksiä seurakunnissa toimivilla luottamushenkilöillä (useimmiten niin sanotuilla maallikoilla) on kirkon demokratian tilasta ja miten he ovat kokeneet luottamustehtävässään demokratian toimivuuden. Tavoitteena oli siis jäsentää käsitettä kirkollinen demokratia - mitä kaikkea se sisältää ja millaisia muutospaineita siihen kohdistuu. Tutkimus toteutettiin Espoon hiippakunnan seurakuntiin/ seurakuntayhtymiin lähetetyllä kyselylomakkeella. Aineisto käsitti lopulta 273 vastausta, ja sitä tutkittiin pääasiassa tilastomatemaattisin keinoin. Analyysissa hahmottui kuusi kirkollisen demokratian faktoria eli ulottuvuutta: 1. Politiikka kirkossa , 2. Luottamus johtoon, 3. Vaikutusmahdollisuudet, 4. Demokratian toimivuus, 5. Vallankäyttö ja avoimuus ja 6. Tulevaisuus ja uudistukset. Kaikkiin mainittuihin kuuteen osa-alueeseen on syytä kiinnittää huomiota, mikäli tavoitteeksi asetetaan demokraattisesti toimiva, kansaa lähellä oleva kansankirkko. Kaikki ulottuvuudet liittyvät myös toisiinsa, sillä jos jokin osa-alue voi erityisen huonosti, vaikuttaa se myös muihin. Kirkollista demokratiaa tulisikin katsoa siis kokonaisuutena, eivätkä yksittäiset mittarit (esimerkiksi äänestysaktiivisuus kirkollisvaaleissa) kerro koko totuutta, vaikka ne yhdessä muun tunnetun tiedon kanssa tarkasteltuna antavatkin suuntaviivoja. Kirkollista demokratiaa määrittävät myös ihmiset, jotka sitä toteuttavat päätöksentekoelimissä; kyselyssä selvisikin yleiskuva luottamushenkilöiden ikä-, sukupuoli- ja puoluepoliittisesta rakenteesta. Samoin saatiin tietoa luottamushenkilöiden motivaattoreista luottamushenkilötoimintaan - ne vaihtelivat yleisluontoisesta halusta vaikuttaa yhteisiin asioihin aina jonkin yksittäisen epäkohdan poistamiseen. Luottamushenkilöiden näkemykset ja kokemukset kirkollisesta demokratiasta olivat pääosin myönteisiä. Päätöksenteko- ja vaalijärjestelmä sekä omat vaikutusmahdollisuudet siinä koettiin hyvinä. Samoin kirkon johtajiin seurakuntien kirkkoherrojen ja piispojen tasolla oltiin tyytyväisiä. Ilmi tuli toki myös täysin päinvastaisia kielteisiä kokemuksia demokratian soveltamisesta käytännössä. Ne jäivät kuitenkin pääasiassa yksittäistapauksiksi. Demokratiaa ei nähdä pelkkänä itsetarkoituksena, vaan hallinnollisena välineenä mahdollisimman hyvin toimivaan seurakuntaan ja kirkkoon. Toisaalta monet luottamushenkilöt suhtautuivat myönteisesti, vaikka eivät varauksettomasti siihen, että kristillisestä opista voidaan päättää demokraattisesti. Kirkollinen demokratia ei ole tuolloin siis vain käytännön, vaan myös kirkon opillisen itseymmärryksen asia.

Asunnoton yhteiskunnan jäsenenä : Sosiaalisesti syrjäytyneen osallistumismahdollisuudet ja deliberatiivinen demokratia

Tutkielmassani selvitän, millä tavalla sosiaalisesti syrjäytyneen, kuten asunnottoman, on mahdollista osallistua yhteiskunnan toimintaan ja itseään koskevaan päätöksentekoon. Tutkimuskysymykseni ovat: Toteutuvatko perustuslain 14 § ja 19 §:ssä säädetyt oikeudet, ja ovatko viranomaisten toimet riittäviä edistämään syrjäytyneiden asunnottomien itsenäistä asumista sekä lisäämään vaikutusmahdollisuuksia itseään koskevassa päätöksenteossa. Voisiko deliberatiivisen demokratiamallin avulla vahvistaa syrjäytyneiden yhteiskunnallista osallistumista, ja siten helpottaa asunnottomuusongelmaa. Asunnottomia oli vuonna 2006 noin 7 400 henkilöä. Syitä joutua asunnottomaksi on useita. Valtaosalla ongelmat ovat kasautuneet, minkä jälkeen itsenäinen selviäminen on hankaloitunut. Asunnottomilla on usein monia eri ongelmia kuten pitkäaikaissairauksia, työttömyyttä ja päihteiden väärinkäyttöä. Avioero on yksi keskeisistä yksittäisistä syistä etenkin miehille päätyä asunnottomaksi. Maahanmuuttajien asunnottomuus voi olla seurausta pyrkimyksestä integroitua yhteiskuntaan: Muuttaessa sijoituspaikkakunnalta esimerkiksi ystävien, työn tai opiskelun vuoksi kasvukeskukseen, maahanmuuttajan voi olla vaikeaa saada asuntoa. Näin työn tai koulutuspaikan vastaanottaminen voi pakottaa maahanmuuttajan ottamaan riskin menettää asunto. Sosiaalisesti syrjäytyneeksi voidaan määritellä ihminen, joka ei kykene tai halua sopeutua normaalina pidettyyn elämään yhteiskunnassa. Tämä tutkimuksissa käytetty normaalin elämän määritelmä muotoutuu yhteiskunnan arvojen ja käytäntöjen pohjalta. Syrjäytyminen voi tarkoittaa myös sitä, että ihminen kokee itsensä ulkopuoliseksi yhteiskunnasta. Syrjäytymistä aiheuttavatkin siten toistuvat syrjinnän ja voimattomuuden kokemukset sekä hankaluus vaikuttaa itseään koskevaan päätöksentekoon. Asunnottomien yö –tapahtumassa syksyllä 2007 vapaaehtoiset haastattelivat asunnottomuutta kokeneita. Haastattelut on julkaistu internetissä ja ne ovat vapaasti tutkijoiden, toimittajien ja poliitikkojen käytettävissä. Useissa haastatteluissa asunnottomat kertovat, että he eivät koe olevansa täysivaltaisia yhteiskunnan jäseniä. Haastatteluissa kritisoidaan sitä, että poliitikot ja sosiaalityöntekijät päättävät asunnottomuuden hoidosta sekä asunnottomia koskevista asioista ilman, että asunnottomilla on mahdollisuutta vaikuttaa päätöksentekoon. Turhautumisen tunne paistoi läpi useissa haastatteluissa. Useissa vastauksissa asunnottomat vaativat poliitikkoja ja sosiaalityöntekijöitä perehtymään asunnottomien arjen elämään. Deliberatiivisessa demokratiassa yksi keskeisistä ajatuksista on, että vain sellaiset päätökset, jotka on tehty kaikille avoimen keskustelun ja vapaan tahdonmuodostuksen pohjalta voivat saada hyväksynnän ja luottamuksen kansalta sekä muodostua sitoviksi. Deliberatiivisessa demokratiakäsityksessä on kyse siitä, että asioista päätetään yhdessä, julkisen ja tasa-arvoisen keskustelun sekä harkinnan pohjalta. Keskeistä on myös, että kaikkien, joita päätökset koskettavat, täytyy voida osallistua päätöksiä edeltävään keskusteluun. Erityisesti Young ja Bohman korostavat, että myös sosiaalisesti syrjäytyneellä tulee olla mahdollisuus osallistua poliittiseen keskusteluun ja itseään koskevaan päätöksentekoon. Muun muassa koulutuksen kautta opitaan rauhallinen, asiallinen ja kielellisesti oikea argumentaatiotapa. Ihmisten erilaisuus ja kouluttamattomuus eivät Youngin mukaan saa estää mahdollisuutta osallistua yhteiskunnassa käytävään poliittiseen keskusteluun. Tutkimuskysymykseeni, lisäävätkö viranomaiset toiminnallaan yksilön mahdollisuutta vaikuttaa itseään koskevaan päätöksentekoon ja edistävätkö he yksilön mahdollisuuksia osallistua yhteiskunnalliseen toimintaan, vastaan eivät. Kuitenkin viranomaisten mahdollisuudet edistää perustuslaissa säädettyjä velvollisuuksia ovat poliittisten päättäjien budjetoinnin vuoksi rajoitettuja. Helsingin sosiaaliasiamiehet pitivät huolestuttavana sitä, että sosiaalityöntekijät pakotetaan toimimaan sekä lainsäädännön että ammattietiikkansa vastaisesti. Sosiaaliasiamiesten raportin perusteella voisi päätellä, että ainakin Helsingissä viranomaisilla olisi tahtoa toimia lain velvoittamalla tavalla. Asunnottomista suurin osa asuu Helsingissä ja Pääkaupunkiseudulla, joten tämän perusteella tutkimuskysymykseeni voi vastata yleistäen Helsingin esimerkin pohjalta. Syrjäytymistutkijoiden tulkinnan mukaan syrjäytyminen ja siitä pahimmillaan seuraava asunnottomuus johtuvat osittain ihmisten kokemien vaikutusmahdollisuuksien puutteesta. Deliberatiivisen demokratian tavoitteena on luoda sellainen demokraattinen malli, jossa poliittinen keskustelu ja vaikutusmahdollisuudet olisivat kaikkien yhteiskunnan jäsenten saavutettavissa. Syrjäytymistutkimuksen valossa deliberatiivinen demokratia voisi olla malli, jonka avulla vahvistettaisiin sosiaalisesti syrjäytyneiden kuten asunnottomien vaikutusmahdollisuuksia. Myös asunnottomien haastatteluissa nousi esille toive tulla kuulluksi. Moni kommentoi, että asunnottomuuden hoidosta ja heidän asioistaan päättävät sellaiset ihmiset, joilla ei ole todellista tietoa asunnottomien arjesta ja toiveista. Deliberatiivisen demokratian malli voisi näiden tutkimusten valossa olla keino lisätä osallistumismahdollisuuksia ja vähentää sitä kautta myös syrjäytymistä ja asunnottomuutta.

Ota kantaa! Osallistuva demokratia sosiaali- ja terveyspalvelulta kehittämään pyrkivässä Kuntien parhaat palvelukäytännöt -hankkeessa

Tutkielmassa tarkastellaan osallistuvaa demokratiaa ja kansalaiskuulemista sosiaali-ja terveyspolitiikan kehyksissä. Tutkittava tapaus on sosiaali-ja terveyspalvelulta kehittämään pyrkivä Kuntien parhaat palvelukäytännöt -hanke, joka on räätälöity vauhdittamaan vuonna 2005 käynnistettyä Paras-hanketta. Paras-hankkeessa on kyse sekä kuntien ja valtion vallanjaosta että palvelujärjestelmän kehittämisestä. Kuntien parhaat palvelukäytännöt - hankkeen päämäärä on ollut kehittää sosiaali- ja terveyspalvelulta eri tuottajatoimijöiden kesken. Hankkeiden taustalla vaikuttavat niin uuden julkisjohtamisen ja julkispalvelun eli governance poliittishallinnolliset ideologiat. Tutkittava aineisto koostuu kolmesta osasta: 1) keskusteluista otakantaa-foorumilla a) Parempia sosiaali- ja terveyspalvelulta - miten ja millaisin toimenpitein? sekä b) Miten kehittää kuntien, yksityisen ja kolmannen sektorin yhteistyötä?, 2) virkamiesten laatimasta yhteenvedosta keskustelusta a) ja 3) virkamieshaastatteluista. Aineistoa tarkastellaan sosiaalisen konstruktivismin teoreettismetodologisesta viitekehyksestä. Metodeina käytetään kriittistä diskurssianalyysiä, teoreettista sisällönanalyysiä sekä kehysanalyysiä. Tutkimuksen yleisenä viitekehyksenä toimivat poliittis-ideologiset hallinnolliset muutokset sekä konfliktikeskeinen deliberatiivinen demokratiateoria (Rosanvalion 2008). Tarkennettuna viitekehyksenä toimii osallistuva ja itsepalvelupolitiikka ja epäpolitisoiva ja politisoiva keskustelu niiden kehyksissä.Tutkimus osoittaa keskustelu sosiaali- ja terveyspalveluiden kehittämisestä on etenkin virkamiesten osalta epäpolitisoivaa. Uudistuksia käsitellään teknisinä ratkaisuina, ei poliittisina valintoina. Kansalaiskeskustelusta välittyy poliittisempia sävyjä, mitkä eivät kuitenkaan välity ylhäältä alas -ohjatulla keskustelulla. Kansalaisten ja virkamiesten välinen suhde ei ole hankkeessa vuorovaikutteinen, joten keskustelun ei voida kutsua osallistuvaksi demokratiaksi, vaan kansalaiskuulemiseksi. Tutkimus osoittaa myös, että tutkittua kansalaiskuulemista voidaan tarkastella itsepalveludemokratian viitekehyksestä. Markkinaohjautuvan sosiaali- ja terveyspolitiikan kehyksissä kansalaiset näyttäytyvät asiakas-subjekteina ja demokratian sovellukset kuten otakantaa.fi -foorumi edustavat hankkeen osalta ylhäältä alas -johdettua konsultaatiodemokratiaa, jolloin foorumin rooli demokraattisen keskustelun laajentamisessa jää vähäiseksi.

Kesken jäänyt vallankumous : Sosiaalinen mobilisaatio Helsingissä vuoden 1905 suurlakosta Viaporin kapinaan 1906

Tutkielmassani käsittelen vuoden 1905 suurlakon ja Viaporin kapinan välistä aikaa vallankumouksellisena prosessina Helsingissä. Miten vallankumouksellisuus ilmeni suurlakon aikana ja sen jälkeen Helsingissä? Miten tavalliset työläiset reagoivat tapahtumiin? Metodisina apuvälineinä minulla on ensinnäkin Charles Tillyn määritelmä vallankumoukselliselle tapahtumalle. Keskeistä tälle määritelmälle on, että vallankumouksellista tapahtumaa pitää tutkia sen lähtökohdista käsin eikä lopputuloksen kautta. Vallankumouksellinen tilanne syntyy, kun olemassa oleva hallitus saa kilpailijan ja vastaavasti se on ohi, kun jompikumpi jää jäljelle. Toiseksi apunani ovat olleet sosiaalihistorialliset tutkimukset Venäjän vallankumouksesta, joissa aihetta käsitellään ruohonjuuritason näkökulmasta. Tällöin polttopisteessä ovat lakot ja niiden aikana esitetyt vaatimukset. Oleellista näistä tutkimuksissa on, ettei työläisiä nähdä tahdottomana massana, joka sokeasti tottelee poliittisten johtajien käskyjä. Työläisillä oli omia, lähinnä ammatillisia vaatimuksia, jotka ilmensivät toisaalta huolta jokapäiväisestä toimeentulosta ja toisaalta ne heijastivat demokraattisten vaatimusten ulottamista laajemmalle kuin pelkästään valtiolliselle tasolle eli myös työpaikoille. Suurlakon aikana Helsingin työläiset johtivat käytännössä kaupungin julkista elämää. Vallan keskuksena toimi kansallislakon keskuskomitea. Näkyvintä valtaa käytti kansalliskaarti. Kaarti toimi vahvana poliisivoimana koko lakon ajan. Se pyrki kontrolloimaan liikennettä ja kauppaa sekä sensuroimaan muiden tahojen tiedonvälitystä. Raittiusväellä oli myös oma kaartin osasto, jonka avulla kaupunkiin säädettiin kieltolaki sekä kiellettiin prostituutio. Keskeinen elementti lakon onnistumisen kannalta oli niinikään avustustoiminnan järjestäminen lakon vuoksi hätään joutuneille. Näin turvattiin, ettei lakkorintamassa sattuisi ennenaikaisia repeämiä. Suurlakon jälkeen työväestö aktivoitui ennennäkemättömällä tavalla. Lakkojen lukumäärä ja niihin osallistuneiden työläisten määrä moninkertaistui. SDP:n virallinen tavoite eli poliittinen kansalaisuus ei riittänyt työläisjoukoille, vaan lakoilla pyrittiin saamaan aikaiseksi demokraattinen yhteiskunta laajemminkin. Lyhytikäisiksi jääneet työehtosopimukset eivät tilannetta korjanneet. Demokratia saatiin poliittisella tsolla, mutta ruohonjuurinäkökulmasta uudistukset jäivät kesken ja tyytymättömyys säilyi. Tässä mielessä työväenliike ei integroitunut yhteiskuntaan. Suomessa vallankumouksellinen toivo asetettiin Venäjän vallankumoustapahtumien etenemiseen. Suomalaisen radikalismin päätepisteenä voi pitää epäonnistunuttta Viaporin kapinaa, johon osallistui myös suomalaisia punakaartilaisia. Punakaartilaiset olivat suurelta osin nuoria, muualta Helsinkiin muuttaneita ja vähän järjestökokemusta omaavia henkilöitä. Nuoruus, juurettomuus ja liittyminen työväentyöväenpuolueeseen tai sen järjestöihin vasta perustamisvaiheen 1899-1903 jälkeen olivatkin leimallisia piirteitä radikaalien aineksien keskuudessa. Tutkielmassani osoitan, että ruohonjuuritason tutkimuksella voidaan kuvaa vuosisadan alun työläisistä, heidän toiveistaan ja haluistaan täsmentää. Vuosien 1905 ja 1906 poliittisessa murroksessa oli myös ammatillisilla seikoilla tärkeä sija työväestön pyrkimyksissä. Ne osoittavat omalta osaltaan työläisten vallankumouksellisia ja radikaaleja vaatimuksia. Punakaartilaisradikalismi oli läheistä sukua tälle toiminnalle. Avainsanat: Sosiaalihistoria, vallankumous, työväenliike, suurlakko 1905, Viaporin kapina.

Ethics in a Technological World : Framing the Questions and Three Approaches

This study addresses the following question: How to think about ethics in a technological world? The question is treated first thematically by framing central issues in the relationship between ethics and technology. This relationship has three distinct facets: i) technological advance poses new challenges for ethics, ii) traditional ethics may become poorly applicable in a technologically transformed world, and iii) the progress in science and technology has altered the concept of rationality in ways that undermine ethical thinking itself. The thematic treatment is followed by the description and analysis of three approaches to the questions framed. First, Hans Jonas s thinking on the ontology of life and the imperative of responsibility is studied. In Jonas s analysis modern culture is found to be nihilistic because it is unable to understand organic life, to find meaning in reality, and to justify morals. At the root of nihilism Jonas finds dualism, the traditional Western way of seeing consciousness as radically separate from the material world. Jonas attempts to create a metaphysical grounding for an ethic that would take the technologically increased human powers into account and make the responsibility for future generations meaningful and justified. The second approach is Albert Borgmann s philosophy of technology that mainly assesses the ways in which technological development has affected everyday life. Borgmann admits that modern technology has liberated humans from toil, disease, danger, and sickness. Furthermore, liberal democracy, possibilities for self-realization, and many of the freedoms we now enjoy would not be possible on a large scale without technology. Borgmann, however, argues that modern technology in itself does not provide a whole and meaningful life. In fact, technological conditions are often detrimental to the good life. Integrity in life, according to him, is to be sought among things and practices that evade technoscientific objectification and commodification. Larry Hickman s Deweyan philosophy of technology is the third approach under scrutiny. Central in Hickman s thinking is a broad definition of technology that is nearly equal to Deweyan inquiry. Inquiry refers to the reflective and experiential way humans adapt to their environment by modifying their habits and beliefs. In Hickman s work, technology consists of all kinds of activities that through experimentation and/or reflection aim at improving human techniques and habits. Thus, in addition to research and development, many arts and political reforms are technological for Hickman. He argues for recasting such distinctions as fact/value, poiesis/praxis/theoria, and individual/society. Finally, Hickman does not admit a categorical difference between ethics and technology: moral values and norms need to be submitted to experiential inquiry as well as all the other notions. This study mainly argues for an interdisciplinary approach to the ethics of technology. This approach should make use of the potentialities of the research traditions in applied ethics, the philosophy of technology, and the social studies on science and technology and attempt to overcome their limitations. This study also advocates an endorsement of mid-level ethics that concentrate on the practices, institutions, and policies of temporal human life. Mid-level describes the realm between the instantaneous and individualistic micro-level and the universal and global macro level.

Yhteisön ja yhteiskunnan ehdoilla : Seurakuntien ja kuntien yhteistyö vuorovaikutuksen näkökulmasta

In this research, the cooperation between Finnish municipalities and Evangelical Lutheran parishes is studied from the standpoint of institutional interaction. The most essential theoretical background for the study is the differentiation thesis of the secularization theory. Cooperation from the viewpoints of both organizations is examined using the functional approach. Furthermore, the market theory and other theories are applied in order to place the studied phenomenon in the wider context of the theories of the sociology of religion. Sacralization in modern society and its relationship with the differentiation thesis of the secularization theory are in the theoretical foci. In addition, along with a descriptive examination of cooperation, the normative sides of the phenomenon are discussed. The survey was conducted among all municipalities and parishes in continental Finland. The questionnaires were sent to all municipal managers of youth work and afternoon activities and to all managers of child, youth and social work in the parishes. The response rate for the municipalities was 73.9 % and for the parishes 69.5 %. In addition, two qualitative data were utilized. The aim of the study is to scrutinize what kind of limitations of differentiation can be caused by the interaction between the secular and the religious. In order to solve the problem, an empirical study of sacralization in the modern context is required. For this purpose, the survey was carried out to determine the effects of the religious on the secular and the impact of the secular on the religious. In the articles of the study the following relationships are discussed: the positions of municipalities and parishes in relation to the state and civil society; cooperation in relation to differentiation; sacralization in relation to the differentiation thesis and cooperation in relation to pluralism. The results of the study highlighted the significance of the cooperation, which was contrary to the secularization theory connected to religious sacralization. The acceptance of the appearance of religion in cooperation and parishes support for municipal function was high in municipalities. Religious cooperation was more active than secular cooperation within all fields. This was also true between fields: religiously orientated child work was more active than the societally orientated social work of the church. Religious cooperation in modern fields of activity underlined sacralization. However, the acceptance of sacralization was weaker in cities than rural areas. Positive relationships between the welfare function of municipalities and the religious function of parishes emphasized the incompleteness of differentiation and the importance of sacralization. The relationship of the function of municipalities with parishes was neither negative nor neutral. Thus, in the most active fields, that is, child work and the traditional social work of the church, the orientation of parishes in cooperation supported the functions of both organizations. In more passive fields, that is, youth work and the societal social work of the church, parishes were orientated towards supporting the municipal function. The orientation of municipalities to religion underlined the perception that religious function is necessary for cooperation. However, the official character of cooperation supported accommodation to the requirements of societal pluralism. According to the results, sacralization can be effective also at the institutional level. The religious effect of voluntary cooperation means that religious sacralization can also readjust to modern society. At the same time, the results of the study stressed the importance of institutional autonomy. Thus, the public sector has a central role in successful cooperation. The conditions of cooperation are weakened if there is no official support of cooperation or adjustment to the individual rights of modern society. The results called into question the one-directional assumptions in the secularization paradigm and the modernization theory in the background. In these assumptions, religion that represents the traditional is seen to give way to the modern, especially at the institutional level. Lack of an interactional view was identified as a central weakness of the secularization paradigm. In the theoretical approach created in the study, an interactional view between religious and secular institutions was made possible by limiting the core of the differentiation thesis to autonomy. The counter forces of differentiation are despecialization and sacralization. These changes in the secularization theory bring about new interactivity on the institutional level. In addition to the interactional approach, that is, the secularization and sacralization theory created as a synthesis of the study, interaction between the religious and the secular is discussed from the standpoint of multiple modernities. The spiritual welfare role of religion is seen as a potential supporter of secular institutions. Religion is set theoretically amongst other ideologies and agents, which can create communal bonds in modern society. Key words: cooperation, municipalities, parishes, sacralization, secularization, modernization, multiple modernities, differentiation, interaction, democracy, secularism, pluralism, civil society

Yhdysvaltain terrorisminvastaisen sodan oikeutus

Yhdysvallat on ottanut johtavan roolin terrorisminvastaisessa sodassa ja julkaissut terrorisminvastaisen sodan asiakirjoja, joista kansallinen turvallisuusstrategia vuosilta 2002 ja 2006 sekä kansallinen terrorisminvastainen asiakirja vuodelta 2006 ovat tämän tutkimuksen lähdeaineisto. Tutkielmassa analysoin, miten Yhdysvallat perustelee ja pyrkii oikeuttamaan terrorisminvastaisen sotansa. Tarkastelun teen vertaamalla terrorisminvastaisen sodan asiakirjoja perinteiseen länsimaiseen oikeudenmukaisen sodan teoriaan. Tutkimuksessani vastaan myös siihen, täyttääkö terrorisminvastainen sota oikeudenmukaisen sodan ehdot. Tarkastelussa käytän metodina systemaattista käsiteanalyysiä. Terrorisminvastaisen sodan tärkein väline on demokratia, johon Yhdysvallat sisällyttää ihmisoikeuksia ja yksilönvapauksia. Terrorisminvastaisen sodan tavoitteena on luoda sellaiset maailmanlaajuiset ja rauhalliset olosuhteet, että ihmiset pääsisivät nauttimaan jokaiselle luonnostaan kuuluvista yksilönvapauksista ja ihmisoikeuksista. Jotta sota olisi oikeudenmukainen, on tiettyjen ehtojen täytyttävä. Ennen sotaa on pyrittävä ratkaisemaan rauhanomaisesti sotaan johtava syy. Sodassa tulee olla oikeutettu peruste ja realistiset tavoitteet, jotka on esitettävä ennen sotaa. Vain itsepuolustuksellinen sota on oikeutettua. Sotaan voi ryhtyä vain laillinen auktoriteetti. Sodankäynnissä tulee käyttää vain kansainvälisesti hyväksyttyjen sodan sääntöjen sallimia menetelmiä. Tärkeintä sodankäynnissä on ihmisoikeuksien mahdollisimman pitkälle menevä kunnioitus. Sodan tavoitteena on tuottaa enemmän hyvää kuin pahaa. Sodalla saavutetun tilanteen tulee olla parempi kuin sotaa edeltävä tilanne. Sodan tavoitteena on oltava rauha, jonka ehtojen on oltava ennakoitavissa jo sotaa edeltävissä ja sodan aikaisissa toimissa ja sopimuksissa. Terrorisminvastaisten asiakirjojen perusteella Yhdysvallat täyttää terrorisminvastaisessa sodassa oikeudenmukaisen sodan ehdot, lukuunottamatta kaikkien rauhanomaisten keinojen koettelua ja ihmisoikeuksien kunnioitusta. Yhdysvallat vetoaa terrorismin poikkeavaan luonteeseen ja siihen, että terrorismi muodostaa äärimmäisen hätätilanteen. Äärimmäisessä hätätilanteessa on mahdollista toimia niin, että jos toimimalla vastoin oikeudenmukaisen sodan teorian ehtoja saavutetaan parempi lopputulos kuin ehtojen noudattamisella saavutettava lopputulos, on tietyin ehdoin mahdollista jättää osa oikeudenmukaisen sodan ehdoista täyttämättä. Yhdysvaltain mukaan terrorisminvastaisen sodan ihmisuhrit ovat välttämättömiä, jotta saavutetaan enemmän ihmishenkiä säästävä maailmanlaajuinen rauha. Terrorisminvastaisen sodan vankien ihmisoikeusloukkausten taustalla on pyrkimys yleisen turvallisuuden lisäämiseen. Lisäksi Yhdysvallat on vedonnut siihen, että rauhanomaisten neuvottelujen aikana terroristit ehtivät valmistautua tuleviin iskuihin. Yhdysvallat suosii nopeaa ja yllättävää toimintaa, vaikka se pyrkiikiin mahdollisuuksien mukaan rauhanomaisiin ratkaisuihin.

Small State Cultures of Consensus : State Traditions and Consensus-Seeking in the Neo-Corporatist and Neutrality Policies in Post-1945 Austria and Finland

Austria and Finland are persistently referred to as the “success stories” of post-1945 European history. Notwithstanding their different points of departure, in the course of the Cold War both countries portrayed themselves as small and neutral border-states in the world dictated by superpower politics. By the 1970s, both countries frequently ranked at the top end in various international classifications regarding economic development and well-being in society. This trend continues today. The study takes under scrutiny the concept of consensus which figures centrally in the two national narratives of post-1945 success. Given that the two domestic contexts as such only share few direct links with one another and are more obviously different than similar in terms of their geographical location, historical experiences and politico-cultural traditions, the analogies and variations in the anatomies of the post-1945 “cultures of consensus” provide an interesting topic for a historical comparative and cross-national examination. The main research question concerns the identification and analysis of the conceptual and procedural convergence points of the concepts of the state and consensus. The thesis is divided into six main chapters. After the introduction, the second chapter presents the theoretical framework in more detail by focusing on the key concepts of the study – the state and consensus. Chapter two also introduces the comparative historical and cross-national research angles. Chapter three grounds the key concepts of the state and consensus in the historical contexts of Austria and Finland by discussing the state, the nation and democracy in a longer term comparative perspective. The fourth and fifth chapter present case studies on the two policy fields, the “pillars”, upon which the post-1945 Austrian and Finnish cultures of consensus are argued to have rested. Chapter four deals with neo-corporatist features in the economic policy making and chapter five discusses the building up of domestic consensus regarding the key concepts of neutrality policies in the 1950s and 1960s. The study concludes that it was not consensus as such but the strikingly intense preoccupation with the theme of domestic consensus that cross-cut, in a curiously analogous manner, the policy-making processes studied. The main challenge for the post-1945 architects of Austrian and Finnish cultures of consensus was to find strategies and concepts for consensus-building which would be compatible with the principles of democracy. Discussed at the level of procedures, the most important finding of the study concerns the triangular mechanism of coordination, consultation and cooperation that set into motion and facilitated a new type of search for consensus in both post-war societies. In this triangle, the agency of the state was central, though in varying ways. The new conceptions concerning a small state’s position in the Cold War world also prompted cross-nationally perceivable willingness to reconsider inherited concepts and procedures of the state and the nation. At the same time, the ways of understanding the role of the state and its relation to society remained profoundly different in Austria and Finland and this basic difference was in many ways reflected in the concepts and procedures deployed in the search for consensus and management of domestic conflicts. For more detailed information, please consult the author.

Striving for the Impossible : The Hegelian background of Judith Butler

This study analyses the Hegelian roots of the subject-theory and the political theory of Judith Butler. Butler can be seen as the author of "gender performativity". Butler claims that subject's identities are linquistic "terms". Linquistic identities are performative and normative: they produce, according to cultural rules, the identities which they just claim to describe. Butler's theory of the performativity of identities is based on her theory of identities as "ek-static" constructions. This means that there is a relation between the self and the Other in the heart of identities. It is claimed in this study that Butler's theory of the relation between the self and the Other, or, between the subject and the constitutive outside, is based on G.W.F. Hegel's theory of the dialectics of recognition in The Phenomenology of Spirit. Especially the sections dealing with the relation between "Lord" and "Bondsman" set the theoretical base for Butler's theory. Further, it is claimed that Hegel's own solution for the enslaving and instrumentalizing relation between the self and the Other, reciprocal recognition, remains an important alternative to the postmodernist conception supported by political theorists like Butler. Chapter 2, on Hegel, goes through the dialectics of recognition between the self and the Other in The Phenomenology of Spirit up until the ideal of reciprocal recognition and absolute knowledge. Chapter 3 introduces two French interpretations of Hegel, by Alexandre Kojéve and Louis Althusser. Both of these interpretations, especially the Kojevian one, have deeply influenced the contemporary understanding of Hegel as well as the contemporary thought - presented e.g. in the postmodern political thought - on the relations between the self and the Other. The Kojévian Marxist utopia with its notion of "the End of History" as well as the Althusserian theory of the Interpellative formation of subjects have influenced how Hegel's theory of the self and the Other have travelled into Butler's thought. In chapter 5 these influences are analyzed in detail. According to the analysis, Butler, like numerous other poststructuralist theorists, accepts Kojéve's interpretation as basically correct, but rejects his vision of "the End of History" as static and totalitarian. Kojéve's utopian philosophy of history is replaced by the paradoxical idea of an endless striving towards emancipation which, however, could not and should not be reached. In chapter 6 Butler's theory is linked to another postmodern political theory, that of Chantal Mouffe. It is argued that Mouffe's theory is based on a similar view of the relation of the self and the other as Butler's theory. The former, however, deals explicitly with politics. Therefore, it makes the central paradox of striving for the impossible more visible; such a theory is unable to guide political action. Hegel actually anticipated this kind of theorizing in his critique of "Unhappy Consciousness" in the Phenomenology of Spirit. Keywords: Judith Butler, G.W.F. Hegel, Chantal Mouffe, Alexandre Kojéve, Postmodernism, Politics, Identities, Performativity, Self-consciousness, Other

Democratic Legitimacy and the Politics of Rights : A comparative analysis of the conceptual relationship between democracy and rights in contemporary political theories

Democratic Legitimacy and the Politics of Rights is a research in normative political theory, based on comparative analysis of contemporary democratic theories, classified roughly as conventional liberal, deliberative democratic and radical democratic. Its focus is on the conceptual relationship between alternative sources of democratic legitimacy: democratic inclusion and liberal rights. The relationship between rights and democracy is studied through the following questions: are rights to be seen as external constraints to democracy or as objects of democratic decision making processes? Are individual rights threatened by public participation in politics; do constitutionally protected rights limit the inclusiveness of democratic processes? Are liberal values such as individuality, autonomy and liberty; and democratic values such as equality, inclusion and popular sovereignty mutually conflictual or supportive? Analyzing feminist critique of liberal discourse, the dissertation also raises the question about Enlightenment ideals in current political debates: are the universal norms of liberal democracy inherently dependent on the rationalist grand narratives of modernity and incompatible with the ideal of diversity? Part I of the thesis introduces the sources of democratic legitimacy as presented in the alternative democratic models. Part II analyses how the relationship between rights and democracy is theorized in them. Part III contains arguments by feminists and radical democrats against the tenets of universalist liberal democratic models and responds to that critique by partly endorsing, partly rejecting it. The central argument promoted in the thesis is that while the deconstruction of modern rationalism indicates that rights are political constructions as opposed to externally given moral constraints to politics, this insight does not delegitimize the politics of universal rights as an inherent part of democratic institutions. The research indicates that democracy and universal individual rights are mutually interdependent rather than oppositional; and that democracy is more dependent on an unconditional protection of universal individual rights when it is conceived as inclusive, participatory and plural; as opposed to robust majoritarian rule. The central concepts are: liberalism, democracy, legitimacy, deliberation, inclusion, equality, diversity, conflict, public sphere, rights, individualism, universalism and contextuality. The authors discussed are e.g. John Rawls, Jürgen Habermas, Seyla Benhabib, Iris Young, Chantal Mouffe and Stephen Holmes. The research focuses on contemporary political theory, but the more classical work of John S. Mill, Benjamin Constant, Isaiah Berlin and Hannah Arendt is also included.

Tiedon jakaminen tiimityössä

Knowledge-sharing in a teamwork The study examines the link between knowledge-sharing that takes place in a team and the dimensions and objectives of the team s activities. The question the study poses is: How does knowledge-sharing in a team relate to the team s activities? The exchange of knowledge is examined using knowledge-sharing networks and the conversion model, which describes the process of knowledge formation. The answer to the question is sought through four empirical articles describing the activities of a team from the viewpoint of quality, fairness, power related to knowledge management, and performance. One of the articles used in the study describes the role of networks in work life more generally. It attempts to shed light on the manner in which team-related networks operate as part of a more extensive structure of organizational networks. Finland is one of the most eager users of teamwork, if numbers are used as a yardstick. About half of all Finnish wage earners worked in teams in 2009, and comparisons show that the use of teams in Finland is above the EU average. This study focuses on so-called semi-autonomous teams, which carry out permanent work tasks. In such teams, tasks are interdependent, and teams are jointly responsible for ensuring that the work is done. Team members may also, at least to some extent, agree between themselves on how the tasks are carried out and are able to take part in the decision-making process. Such teamwork makes knowledge-sharing an important element for the team s activities. Knowledge and knowledge-sharing have become a major resource, allowing organizations to operate and even compete in today s increasingly competitive markets. A single team or a single organization cannot, however, possess all the knowledge required for carrying out the tasks assigned to it. Although it is difficult to copy the knowledge generated in an organization, it is important to share the knowledge within and between organizations. External links supply teams and organizations with important knowledge that allows them to keep their operations up-to-date and their structures well-functioning. In fact, knowledge provides teams and organizations with an intangible resource that improves their capacity to interact with their environment and to adjust to it. For this reason, it is important to examine both the internal and external knowledge-sharing taking place in a team. The findings of the study show that in terms of quality, fairness, performance and the knowledge management issues concerning a team, its social network structure is both internally and externally connected with its activities. A team structure that is internally coherent and at the same time open to external contacts, is, with certain restrictions, connected with the quality, fairness, and performance of the team. The restrictions concern differences between procedural and interactional justice, public and private sectors, and the team leaders and ordinary team members. The role of the team leader is closely connected with the management of networks that are considered valuable. The results of the study indicate that teamwork is supervisor-dominated. Thus, teamwork does not substantially strengthen the influence of individual employees as players in knowledge-transfer networks. However, ordinary team members possess important peer contacts inside the organization. Teamwork clearly allows employees to interact in a democratic manner, and here the transfer of tacit knowledge plays an important role. Keywords: teamwork, knowledge-sharing, social networks, organization

Rethinking Media Pluralism : A Critique of Theories and Policy Discourses

This study examines different ways in which the concept of media pluralism has been theorized and used in contemporary media policy debates. Access to a broad range of different political views and cultural expressions is often regarded as a self-evident value in both theoretical and political debates on media and democracy. Opinions on the meaning and nature of media pluralism as a theoretical, political or empirical concept, however, are many, and it can easily be adjusted to different political purposes. The study aims to analyse the ambiguities surrounding the concept of media pluralism in two ways: by deconstructing its normative roots from the perspective of democratic theory, and by examining its different uses, definitions and underlying rationalities in current European media policy debates. The first part of the study examines the values and assumptions behind the notion of media pluralism in the context of different theories of democracy and the public sphere. The second part then analyses and assesses the deployment of the concept in contemporary European policy debates on media ownership and public service media. Finally, the study critically evaluates various attempts to create empirical indicators for measuring media pluralism and discusses their normative implications and underlying rationalities. The analysis of contemporary policy debates indicates that the notion of media pluralism has been too readily reduced to an empty catchphrase or conflated with consumer choice and market competition. In this narrow technocratic logic, pluralism is often unreflectively associated with quantitative data in a way that leaves unexamined key questions about social and political values, democracy, and citizenship. The basic argument advanced in the study is that media pluralism needs to be rescued from its depoliticized uses and re-imagined more broadly as a normative value that refers to the distribution of communicative power in the public sphere. Instead of something that could simply be measured through the number of media outlets available, the study argues that media pluralism should be understood in terms of its ability to challenge inequalities in communicative power and create a more democratic public sphere.

World parliament – fact or fiction? On the feasibility of world parliamentary models

Cosmopolitan ideals have been on the philosophical agenda for several millennia but the end of the Cold War started a new discussion on state sovereignty, global democracy, the role of international law and global institutions. The Westphalian state system in practice since the 17th century is transforming and the democracy deficit needs new solutions. An impetus has been the fact that in the present world, an international body representing global citizens does not exist. In this Master’s thesis, the possibility of establishing a world parliament is examined. In a case analysis, 17 models on world parliament from two journals, a volume of essays and two other publications are discussed. Based on general observations, the models are divided into four thematic groups. The models are analyzed with an emphasis on feasible and probable elements. Further, a new scenario with a time frame of thirty years is proposed based on the methodology of normative futures studies, taking special interest in causal relationships and actions leading to change. The scenario presents three gradual steps that each need to be realized before a sustainable world parliament is established. The theoretical framework is based on social constructivism, and changes in international and multi-level governance are examined with the concepts of globalization, democracy and sovereignty. A feasible, desirable and credible world parliament is constituted gradually by implying electoral, democratic and legal measures for members initially from exclusively democratic states, parliamentarians, non-governmental organizations and other groups. The parliament should be located outside the United Nations context, since a new body avoids the problem of inefficiency currently prevailing in the UN. The main objectives of the world parliament are to safeguard peace and international law and to offer legal advice in cases when international law has been violated. A feasible world parliament is advisory in the beginning but it is granted legislative powers in the future. The number of members in the world parliament could also be extended following the example of the EU enlargement process.

Pragmatismi poliittisena filosofiana. Yksilö ja yhteisö John Deweyn ajttelussa

John Dewey (1859-1952) oli yhdysvaltalainen filosofi, pedagogi ja julkinen keskustelija, jonka ajattelu on merkittävästi vaikuttanut pragmatismina tunnetun filosofisen suuntauksen kehittymiseen. Tässä Pro gradu -tutkielmassa tarkastellaan Devveyn poliittista filosofiaa ja ajattelua. Tarkoituksena on selvitellä, millaista on Devveyn poliittinen filosofia ja voiko hänen pragmatistinen poliittinen filosofiansa tarjota jotain mielenkiintoista myös tämän päivän poliittisen filosofian kentälle. Tutkielmassa tarkastellaan Devveyn esittämää kritiikkiä klassista liberalismia ja individualismia kohtaan, Devveyn omaa poliittisen filosofian projektia sekä sen kohtaama kritiikkiä ja arvioidaan Devveyn poliittista filosofiaa yleisesti. Tarkastelun kohteena ovat muun muassa Devveyn käsitykset yksilöstä, valtiosta, demokratiasta, vallasta ja tiedosta. Ensisijaisena lähteenä tutkielmassa on Devveyn koottujen teosten sarja vuosilta 1882-1953, ennen kaikkea 1920-30-lukujen tuotanto. Lisäksi lähteenä on useita tuoreita artikkeleita sekä kommentaareja. Keskeisin löytö tutkielmassa on, että Devveyn poliittisen filosofian oleellinen piirre on "anti-essentialismi", eli huomion siirtäminen pois jostain oletetuista yksilöiden ja ryhmien olemuksista tai sisäisestä luonnosta niiden välisiin suhteisiin ja näiden ilmauksiin. Tähän liittyen Devveyn poliittisen filosofian keskeiseksi lähtökohdaksi osoittautuu perinteisen yksilö-yhteisö jaottelun kyseenalaistaminen. Tutkielma tarjoaa laajan katsauksen Devveyn poliittiseen ajatteluun sekä pragmatistiseen poliittiseen filosofiaan.