Kestävä kehitys globaalin ajan hyvinvointiyhteiskunnan haasteena

The objective of the dissertation was to determine the concept of sustainable development according to current understanding and to analyze the structuration of sustainable daily life and how it varies between different groups. The present dissertation is both a literature-based theoretical study and data-based empirical research. The theoretical framework of the study was a greated model of the Structuration of Sustainability in Everyday Life. The model is based on a synthesis of Giddens Theory of Structuration (1984), Spaargaren JA van Vliet's Theory of Consumption as Social Practices (2000) and principles of sustainable development. According to the model created, sustainable everyday life is generated in a context of internal and external factors compromising the interests of ecosystems, society and business. The literature used in the thesis included international and national statements on sustainable development and research into sustainability and the transition to sustainable societies. The data were collected at Helsinki Metropolia University of Applied Sciences. The discretionary sample consisted of students of social services (n = 210) and were collected using the semantic differential technique. The data were analyzed using quantitative and qualitative methods. The results showed that the value placed on ecological, economic and social sustainability increased with age. Activity in non governmental organizations was associated with the acceptance of sustainable development as a whole and especially with global responsibility. Women's everyday life promoted sustainability more than men´s. People living in Helsinki had more sustainable ways of living than those living in the surrounding municipalities because of greater recycling and the low importance given to ownership. Prefering vegetarian food turned out to be a real opportunity for a more sustainable way of living because there were few barriers identified. Contradictory human behavior occurred when advanced sustainable consumer were ready to risk their health. The importance of communality was high and it was considered an aspect of health. The most significant obstacles to sustainable development in daily life were high costs, lack of knowledge and busyness. Similar attitudes towards sustainable development translate into different people´s behavior, which indicates complexities of the behaviour change in the context of sustainable development. The role of non governmental organizations is significant in increasing global responsibility. Education presents an opportunity to increase sustainability, but there are challenges to face from system thinking and in understanding entities in a state of transition towards sustainable everyday life. The responsibility of policy makers is paramount because high costs create a barrier to a sustainable way of living. The implementation of the concept of sustainable development should be focused on the planetary ethics which cover humans, animals, plants and ecosystems. Keywords: Sustainable development, sustainable thinking, behaviour change  

Effect of waiting time on health outcomes and service utilization : A prospective randomized study on patients admitted to hospital for hip or knee replacement

Although the principle of equal access to medically justified treatment has been promoted by official health policies in many Western health care systems, practices do not completely meet policy targets. Waiting times for elective surgery vary between patient groups and regions, and growing problems in the availability of services threaten equal access to treatment. Waiting times have come to the attention of decision-makers, and several policy initiatives have been introduced to ensure the availability of care within a reasonable time. In Finland, for example, the treatment guarantee came into force in 2005. However, no consensus exists on optimal waiting time for different patient groups. The purpose of this multi-centre randomized controlled trial was to analyse health-related quality of life, pain and physical function in total hip or knee replacement patients during the waiting time and to evaluate whether the waiting time is associated with patients health outcomes at admission. This study also assessed whether the length of waiting time is associated with social and health services utilization in patients awaiting total hip or knee replacement. In addition, patients health-related quality of life was compared with that of the general population. Consecutive patients with a need for a primary total hip or knee replacement due to osteoarthritis were placed on the waiting list between August 2002 and November 2003. Patients were randomly assigned to a short waiting time (maximum 3 months) or a non-fixed waiting time (waiting time not fixed in advance, instead the patient followed the hospitals routine practice). Patients health-related quality of life was measured upon being placed on the waiting list and again at hospital admission using the generic 15D instrument. Pain and physical function were evaluated using the self-report Harris Hip Score for hip patients and a scale modified from the Knee Society Clinical Rating System for knee patients. Utilization measures were the use of home health care, rehabilitation and social services, physician visits and inpatient care. Health and social services use was low in both waiting time groups. The most common services used while waiting were rehabilitation services and informal care, including unpaid care provided by relatives, neighbours and volunteers. Although patients suffered from clear restrictions in usual activities and physical functioning, they seemed primarily to lean on informal care and personal networks instead of professional care. While longer waiting time did not result in poorer health-related quality of life at admission and use of services during the waiting time was similar to that at the time of placement on the list, there is likely to be higher costs of waiting by people who wait longer simply because they are using services for a longer period. In economic terms, this would represent a negative impact of waiting. Only a few reports have been published of the health-related quality of life of patients awaiting total hip or knee replacement. These findings demonstrate that, in addition to physical dimensions of health, patients suffered from restrictions in psychological well-being such as depression, distress and reduced vitality. This raises the question of how to support patients who suffer from psychological distress during the waiting time and how to develop strategies to improve patients initiatives to reduce symptoms and the burden of waiting. Key words: waiting time, total hip replacement, total knee replacement, health-related quality of life, randomized controlled trial, outcome assessment, social service, utilization of health services

Inpatient hospital care and its costs among type 1 diabetic patients in Finland : a nationwide longitudinal study

Background. In Finland, the incidence of type 1 diabetes mellitus (T1DM) is the highest in the world, and it continues to increase steadily. No effective preventative interventions exist either for individuals at high risk or for the population as a whole. In addition to problems with daily lifelong insulin replacement therapy, T1DM patients with long-lasting disease suffer from various diabetes related complications. The complications can lead to severe impairments and reductions in functional capacity and quality of life and in the worst case they can be fatal. Longitudinal studies on the costs of T1DM are extremely rare, especially in Finland. Typically, in these studies, distinctions between the various types of diabetes have not been made, and costs have not been calculated separately for the sexes. Aims. The aim of this study was to describe inpatient hospital care and costs of inpatient care in a cohort of 5,166 T1DM patients by sex during 1973-1998 in Finland. Inpatient care and costs of care due to T1DM without complications, due to T1DM with complications and due to other causes were calculated separately. Material and Methods. The study population consisted of all Finnish T1DM patients diagnosed before the age of 18 years between January 1st in 1965 and December 31st in 1979 and derived from the Finnish population based T1DM register (N=5,120 in 1979 and N=4,701 in 1997). Data on hospitalisations were obtained from the Finnish Hospital Discharge Register. Results. In the early stages of T1DM, the majority of the use of inpatient care was due to the treatment of T1DM without complications. There were enormous increases in the use of inpatient care for certain complications when T1DM lasted longer (from 9.5 years to 16.5 years). For women, the yearly number of bed-days for renal complications increased 4.8-fold, for peripheral vascular disease 4.3-fold and for ophthalmic complications 2.5-fold. For men, the corresponding increases were as follows: 5-fold, 6.9-fold and 2.5-fold. The yearly bed-days for glaucoma increased 8-fold, nephropathy 7-fold and microangiopathy 6-fold in the total population. During these 7 years, the yearly numbers of bed-days for T1DM without complications dropped dramatically. The length of stay in inpatient care decreased notably, but hospital visits became more frequent when the length of duration of T1DM increased from 9.5 years to 16.5 years. The costs of treatments due to complications increased when T1DM lasted longer. Costs due to inpatient care of complications in the cohort 2.5-folded as duration of T1DM increased from 9.5 years to 16.5 years, while the total costs of inpatient care in the cohort dropped by 22% due to an 80% decrease in the costs of care of T1DM without complications. Treating complications of female patients was more expensive than treating complications of men when T1DM had lasted 9.5 years; the mean annual costs for inpatient care of a female diabetic (any cause) were 1,642 , and the yearly costs of care of complications were 237 . The corresponding yearly mean costs for a male patient were 1,198 and 167 . Treating complications of female patients was more expensive than that of male patients also when the duration of diabetes was 16.5 years, although the difference in average annual costs between sexes was somewhat smaller. Conclusions. In the early phases of T1DM, the treatment of T1DM without complications causes a considerable amount of hospital bed-days. The use of inpatient care due to complications of T1DM strongly increases with ageing of patients. The economic burden of inpatient care of T1DM is substantial.

Automatic Lameness Detection in a Milking Robot : Instrumentation, measurement software, algorithms for data analysis and a neural network model

The aim of this thesis is to develop a fully automatic lameness detection system that operates in a milking robot. The instrumentation, measurement software, algorithms for data analysis and a neural network model for lameness detection were developed. Automatic milking has become a common practice in dairy husbandry, and in the year 2006 about 4000 farms worldwide used over 6000 milking robots. There is a worldwide movement with the objective of fully automating every process from feeding to milking. Increase in automation is a consequence of increasing farm sizes, the demand for more efficient production and the growth of labour costs. As the level of automation increases, the time that the cattle keeper uses for monitoring animals often decreases. This has created a need for systems for automatically monitoring the health of farm animals. The popularity of milking robots also offers a new and unique possibility to monitor animals in a single confined space up to four times daily. Lameness is a crucial welfare issue in the modern dairy industry. Limb disorders cause serious welfare, health and economic problems especially in loose housing of cattle. Lameness causes losses in milk production and leads to early culling of animals. These costs could be reduced with early identification and treatment. At present, only a few methods for automatically detecting lameness have been developed, and the most common methods used for lameness detection and assessment are various visual locomotion scoring systems. The problem with locomotion scoring is that it needs experience to be conducted properly, it is labour intensive as an on-farm method and the results are subjective. A four balance system for measuring the leg load distribution of dairy cows during milking in order to detect lameness was developed and set up in the University of Helsinki Research farm Suitia. The leg weights of 73 cows were successfully recorded during almost 10,000 robotic milkings over a period of 5 months. The cows were locomotion scored weekly, and the lame cows were inspected clinically for hoof lesions. Unsuccessful measurements, caused by cows standing outside the balances, were removed from the data with a special algorithm, and the mean leg loads and the number of kicks during milking was calculated. In order to develop an expert system to automatically detect lameness cases, a model was needed. A probabilistic neural network (PNN) classifier model was chosen for the task. The data was divided in two parts and 5,074 measurements from 37 cows were used to train the model. The operation of the model was evaluated for its ability to detect lameness in the validating dataset, which had 4,868 measurements from 36 cows. The model was able to classify 96% of the measurements correctly as sound or lame cows, and 100% of the lameness cases in the validation data were identified. The number of measurements causing false alarms was 1.1%. The developed model has the potential to be used for on-farm decision support and can be used in a real-time lameness monitoring system.

Rearing strategies of young dairy calves in relation to production, behaviour and welfare

Vasikoiden kasvatus yksilökarsinoissa, imemismahdollisuuden puute maitojuoton yhteydessä sekä pienet juomamäärät ovat tekijöitä, jotka mahdollisesti voivat vähentää vasikoiden hyvinvointia. Vasikoiden kasvatukseen etsitäänkin uusia tapoja, joissa eläinten käyttäytymistarpeet ja hyvinvointi otetaan entistä paremmin huomioon. Tässä väitöskirjassa vasikoiden kasvatusta on tarkasteltu sekä tuotannon että vasikoiden käyttäytymisen ja hyvinvoinnin kannalta. Väitöskirja koostuu kolmesta kokeesta, joista ensimmäisessä tutkittiin vasikoiden kasvatusta ryhmäkarsinoissa ulkona tai sisällä ja vasikoiden kasvatusta sisällä ryhmä- tai yksilökarsinoissa. Toisessa kokeessa vasikoiden annettiin imeä emiään rajoitetusti lypsyn jälkeen viiden tai kahdeksan viikon ajan ja kolmannessa selvitettiin vasikoiden veden juontia, kun vasikat saivat juomarehua vapaasti. Lisäksi kokeiden yhdistetystä aineistosta analysoitiin eri rehujen syöntimäärien suhdetta sekä rehujen vaikutusta kasvuun ennen ja jälkeen maidosta vieroituksen. Tutkimuksessa todettiin, että vasikoita voi ryhmässä kasvattaa kylmissä ja vaihtelevissa sääoloissa ulkona, kunhan ne hoidetaan ja ruokitaan erittäin huolellisesti. Kylmällä ilmalla vasikat saattavat kuitenkin syödä väkirehua vähemmän varsinkin, jos ruokailupaikka on ulkona ja makuualue sisällä. Ryhmässä kasvaneet vasikat aloittivat sekä kuivien rehujen syönnin että märehtimisen nuorempina kuin yksilökarsinassa kasvaneet. Ryhmissä esiintyvää käyttäytymisongelmaa, toisten vasikoiden imemistä, voidaan vähentää hoito- ja ruokintamenetelmillä. Annettaessa vasikoiden imeä emiään rajoitetusti lypsyn jälkeen vasikat oppivat imemään emiään hyvin nopeasti. Lypsytyö vaikeutui muutamien lehmien kohdalla, sillä ne pidättivät maitoa lypsettäessä. Saadessaan imeä rajoitetusti vasikat imivät suurehkoja maitomääriä kerrallaan. Vieroittaminen suurilta maitomääriltä viiden viikon iässä oli kuitenkin liian aikaista, koska vasikat eivät vielä syöneet riittävästi kuivia rehuja. Vieroitus emästä niin viiden kuin kahdeksankin viikon iässä aiheutti vasikoissa levottomuutta ja ääntelyn lisääntymistä. Saadessaan hapatettua juomarehua vapaasti vasikat joivat keskimäärin vain vähän vettä, olipa vesilähteenä avoin ämpäri tai vesinippa. Vasikoiden välillä oli suurta vaihtelua veden juontimäärissä. Viikkoa ennen maidosta vieroitusta vasikat joivat 0-3 l vettä päivässä. Vasikat joivat nipasta kerrallaan vähemmän vettä kuin ämpäristä, ja käyttivät enemmän aikaa päivässä veden juomiseen kuin vesiämpäristä juoneet vasikat. Suurin osa vasikoista joi vettä juomanipoista erikoisella tavalla esimerkiksi painamalla nippaa otsalla ja juomalla tippuvaa vettä. Vesinipat voivat olla siis vasikoille joko vaikeita tai epämukavia käyttää. Vasikoiden juoman maitomäärän lisääntyessä kasvu lisääntyy selvästi. Runsas maidon juominen vähentää kuitenkin kuivien rehujen syöntiä ja vieroitusvaiheessa kasvu voi hidastua. Vasikat olisikin tärkeää vieroittaa vähitellen, ettei muutoksia kasvuun tulisi. Syönti- ja kasvutulokset eivät aina anna oikeaa kuvaa kasvatusmenetelmien eroista eläinten hyvinvoinnin kannalta. Käyttäytyminen on herkkä hyvinvoinnin mittari ja se tulisikin aina huomioida eri kasvatusmenetelmiä arvioitaessa. .

Poverty and the Environment : Investment Poverty and the Role of Assets in Generating Welfare for Farmer Households in the Province of Herrera, Panama

Köyhiä maanviljelijöitä on usein syytetty kehitysmaiden ympäristöongelmista. On väitetty, että eloonjäämistaistelu pakottaa heidät käyttämään maata ja muita luonnonvaroja lyhytnäköisesti. Harva asiaa koskeva tutkimus on kuitenkaan tukenut tätä väitettä; perheiden köyhyyden astetta ja heidän aiheuttamaansa ympäristövaikutusta ei ole kyetty kytkemään toisiinsa. Selkeyttääkseen köyhyys-ympäristö –keskustelua, Thomas Reardon ja Steven Vosti kehittivät investointiköyhyyden käsitteen. Se tunnistaa sen kenties suuren joukon maanviljelijäperheitä, jotka eivät ole köyhiä perinteisten köyhyysmittareiden mukaan, mutta joiden hyvinvointi ei ole riittävästi köyhyysrajojen yläpuolella salliakseen perheen investoida kestävämpään maankäyttöön. Reardon ja Vosti korostivat myös omaisuuden vaikutusta perheiden hyvinvointiin, ja uskoivat sen vaikuttavan tuotanto- ja investointipäätöksiin. Tässä tutkimuksessa pyritään vastaamaan kahteen kysymykseen: Miten investointiköyhyyttä voidaan ymmärtää ja mitata? Ja, mikä on viljelijäperheiden omaisuuden hyvinvointia lisäävä vaikutus? Tätä tutkimusta varten haastateltiin 402 maanviljelijäperhettä Väli-Amerikassa, Panaman tasavallan Herreran läänissä. Näiden perheiden hyvinvointia mitattiin heidän kulutuksensa mukaan, ja paikalliset köyhyysrajat laskettiin paikallisen ruoan hinnan mukaan. Herrerassa ihminen tarvitsee keskimäärin 494 dollaria vuodessa saadakseen riittävän ravinnon, tai 876 dollaria vuodessa voidakseen ravinnon lisäksi kattaa muitakin välttämättömiä menoja. Ruoka- eli äärimmäisen köyhyyden rajan alle jäi 15,4% tutkituista perheistä, ja 33,6% oli jokseenkin köyhiä, eli saavutti kyllä riittävän ravitsemuksen, muttei kyennyt kustantamaan muita perustarpeitaan. Molempien köyhyysrajojen yläpuolelle ylsi siis 51% tutkituista perheistä. Näiden köyhyysryhmien välillä on merkittäviä eroavaisuuksia ei vain perheiden varallisuuden, tulojen ja investointistrategioiden välillä, mutta myös perheiden rakenteessa, elinympäristössä ja mahdollisuuksissa saada palveluja. Investointiköyhyyden mittaaminen osoittautui haastavaksi. Herrerassa viljelijät eivät tee investointeja puhtaasti ympäristönsuojeluun, eikä maankäytön kestävyyttä muutenkaan pystytty yhdistämään perheiden hyvinvoinnin tasoon. Siksi investointiköyhyyttä etsittiin sellaisena hyvinvoinnin tasona, jonka alapuolella elävien perheiden parissa tuottavat maanparannusinvestoinnit eivät enää ole suorassa suhteessa hyvinvointiin. Tällaisia investointeja ovat mm. istutetut aidat, lannoitus ja paranneltujen laiduntyyppien viljely. Havaittiin, että jos perheen hyvinvointi putoaa alle 1000 dollarin/henkilö/vuosi, tällaiset tuottavat maanparannusinvestoinnit muuttuvat erittäin harvinaisiksi. Investointiköyhyyden raja on siis noin kaksi kertaa riittävän ravitsemuksen hinta, ja sen ylitti 42,3% tutkituista perheistä. Heille on tyypillistä, että molemmat puolisot käyvät työssä, ovat korkeasti koulutettuja ja yhteisössään aktiivisia, maatila tuottaa paremmin, tilalla kasvatetaan vaativampia kasveja, ja että he ovat kerryttäneet enemmän omaisuutta kuin investointi-köyhyyden rajan alla elävät perheet. Tässä tutkimuksessa kyseenalaistettiin yleinen oletus, että omaisuudesta olisi poikkeuksetta hyötyä viljelijäperheelle. Niinpä omaisuuden vaikutusta perheiden hyvinvointiin tutkittiin selvittämällä, mitä reittejä pitkin perheiden omistama maa, karja, koulutus ja työikäiset perheenjäsenet voisivat lisätä perheen hyvinvointia. Näiden hyvinvointi-mekanismien ajateltiin myös riippuvan monista väliin tulevista tekijöistä. Esimerkiksi koulutus voisi lisätä hyvinvointia, jos sen avulla saataisiin paremmin palkattuja töitä tai perustettaisiin yritys; mutta näihin mekanismeihin saattaa vaikuttaa vaikkapa etäisyys kaupungeista tai se, omistaako perhe ajoneuvon. Köyhimpien perheiden parissa nimenomaan koulutus olikin ainoa tutkittu omaisuuden muoto, joka edisti perheen hyvinvointia, kun taas maasta, karjasta tai työvoimasta ei ollut apua köyhyydestä nousemiseen. Varakkaampien perheiden parissa sen sijaan korkeampaa hyvinvointia tuottivat koulutuksen lisäksi myös maa ja työvoima, joskin monesta väliin tulevasta muuttujasta, kuten tuotantopanoksista riippuen. Ei siis ole automaatiota, jolla omaisuus parantaisi perheiden hyvinvointia. Vaikka rikkailla onkin yleensä enemmän karjaa kuin köyhemmillä, ei tässä aineistossa löydetty yhtään mekanismia, jota kautta karjan määrä tuottaisi korkeampaa hyvinvointia viljelijäperheille. Omaisuuden keräämisen ja hyödyntämisen strategiat myös muuttuvat hyvinvoinnin kasvaessa ja niihin vaikuttavat monet ulkoiset tekijät. Ympäristön ja köyhyyden suhde on siis edelleen epäselvä. Köyhyyden voittaminen vaatii pitkällä tähtäimellä sitä, että viljelijäperheet nousisivat investointiköyhyyden rajan yläpuolelle. Näin heillä olisi varaa alkaa kartuttaa omaisuutta ja investoida kestävämpään maankäyttöön. Tällä hetkellä kuitenkin isolle osalle herreralaisia perheitä tuo raja on kaukana tavoittamattomissa. Miten päästä yli tuhannen dollarin kulutukseen perheenjäsentä kohden, mikäli elintaso ei yllä edes riittävään ravitsemukseen? Ja sittenkin, vaikka hyvinvointi kohenisi, ei ympäristön kannalta parannuksia ole välttämättä odotettavissa, mikäli karjalaumat kasvavat ja eroosioalttiit laitumet leviävät.

Empirical Analysis of Competition in Procurement Auctions

A vast amount of public services and goods are contracted through procurement auctions. Therefore it is very important to design these auctions in an optimal way. Typically, we are interested in two different objectives. The first objective is efficiency. Efficiency means that the contract is awarded to the bidder that values it the most, which in the procurement setting means the bidder that has the lowest cost of providing a service with a given quality. The second objective is to maximize public revenue. Maximizing public revenue means minimizing the costs of procurement. Both of these goals are important from the welfare point of view. In this thesis, I analyze field data from procurement auctions and show how empirical analysis can be used to help design the auctions to maximize public revenue. In particular, I concentrate on how competition, which means the number of bidders, should be taken into account in the design of auctions. In the first chapter, the main policy question is whether the auctioneer should spend resources to induce more competition. The information paradigm is essential in analyzing the effects of competition. We talk of a private values information paradigm when the bidders know their valuations exactly. In a common value information paradigm, the information about the value of the object is dispersed among the bidders. With private values more competition always increases the public revenue but with common values the effect of competition is uncertain. I study the effects of competition in the City of Helsinki bus transit market by conducting tests for common values. I also extend an existing test by allowing bidder asymmetry. The information paradigm seems to be that of common values. The bus companies that have garages close to the contracted routes are influenced more by the common value elements than those whose garages are further away. Therefore, attracting more bidders does not necessarily lower procurement costs, and thus the City should not implement costly policies to induce more competition. In the second chapter, I ask how the auctioneer can increase its revenue by changing contract characteristics like contract sizes and durations. I find that the City of Helsinki should shorten the contract duration in the bus transit auctions because that would decrease the importance of common value components and cheaply increase entry which now would have a more beneficial impact on the public revenue. Typically, cartels decrease the public revenue in a significant way. In the third chapter, I propose a new statistical method for detecting collusion and compare it with an existing test. I argue that my test is robust to unobserved heterogeneity unlike the existing test. I apply both methods to procurement auctions that contract snow removal in schools of Helsinki. According to these tests, the bidding behavior of two of the bidders seems consistent with a contract allocation scheme.

Essays on the Economics of Intellectual Property Rights

Väitöskirjassani tarkastelen informaatiohyödykkeiden ja tekijänoikeuksien taloustiedettä kahdesta eri perspektiivistä. Niistä ensimmäinen kuuluu endogeenisen kasvuteorian alaan. Väitöskirjassani yleistän ”pool of knowledge” -tyyppisen endogeenisen kasvumallin tilanteeseen, jossa patentoitavissa olevalla innovaatiolla on minimikoko, ja jossa uudenlaisen tuotteen patentoinut yritys voi menettää monopolinsa tuotteeseen jäljittelyn johdosta. Mallin kontekstissa voidaan analysoida jäljittelyn ja innovaatioilta vaaditun ”minimikoon” vaikutuksia hyvinvointiin ja talouskasvuun. Kasvun maksimoiva imitaation määrä on mallissa aina nolla, mutta hyvinvoinnin maksimoiva imitaation määrä voi olla positiivinen. Talouskasvun ja hyvinvoinnin maksimoivalla patentoitavissa olevan innovaation ”minimikoolla” voi olla mikä tahansa teoreettista maksimia pienempi arvo. Väitöskirjani kahdessa jälkimmäisessä pääluvussa tarkastelen informaatiohyödykkeiden kaupallista piratismia mikrotaloustieteellisen mallin avulla. Informaatiohyödykkeistä laittomasti tehtyjen kopioiden tuotantokustannukset ovat pienet, ja miltei olemattomat silloin kun niitä levitetään esimerkiksi Internetissä. Koska piraattikopioilla on monta eri tuottajaa, niiden hinnan voitaisiin mikrotaloustieteen teorian perusteella olettaa laskevan melkein nollaan, ja jos näin kävisi, kaupallinen piratismi olisi mahdotonta. Mallissani selitän kaupallisen piratismin olemassaolon olettamalla, että piratismista saatavan rangaistuksen uhka riippuu siitä, kuinka monille kuluttajille piraatti tarjoaa laittomia hyödykkeitä, ja että se siksi vaikuttaa piraattikopioiden markkinoihin mainonnan kustannuksen tavoin. Kaupallisten piraattien kiinteiden kustannusten lisääminen on mallissani aina tekijänoikeuksien haltijan etujen mukaista, mutta ”mainonnan kustannuksen” lisääminen ei välttämättä ole, vaan se saattaa myös alentaa laillisten kopioiden myynnistä saatavia voittoja. Tämä tulos poikkeaa vastaavista aiemmista tuloksista sikäli, että se pätee vaikka tarkasteltuihin informaatiohyödykkeisiin ei liittyisi verkkovaikutuksia. Aiemmin ei-kaupallisen piratismin malleista on usein johdettu tulos, jonka mukaan informaatiohyödykkeen laittomat kopiot voivat kasvattaa laillisten kopioiden myynnistä saatavia voittoja jos laillisten kopioiden arvo niiden käyttäjille riippuu siitä, kuinka monet muut kuluttajat käyttävät samanlaista hyödykettä ja jos piraattikopioiden saatavuus lisää riittävästi laillisten kopioiden arvoa. Väitöskirjan viimeisessä pääluvussa yleistän mallini verkkotoimialoille, ja tutkin yleistämäni mallin avulla sitä, missä tapauksissa vastaava tulos pätee myös kaupalliseen piratismiin.

Studies on the Effects of Property Taxation, Rent Control and Housing Allowances

Tämä väitöskirja koostuu asuntomarkkinoiden taloustieteellistä analyysia esittelevästä johdantoluvusta ja kolmesta tutkimuksesta, joissa analysoidaan asuntomarkkinoihin vaikuttavia politiikkatoimenpiteitä. Luvussa 2 tutkitaan Suomen kiinteistöverojärjestelmän vaikutusta asuntorakentamiseen. Vuonna 2001 tehtiin uudistus, jonka myötä kunnat voivat verottaa rakentamatonta asuintonttia korkeammalla veroasteella kuin rakennettua tonttia. Maanomistajan rakentamispäätöksen teoreettisen mallin mukaan rakentamattoman tontin korotettu kiinteistöveron pitäisi nopeuttaa rakentamista, mutta toisaalta myös rakentamiseen investoitu rahamäärä saattaa muuttua. Asuintonttien kiinteistöverojen yleinen taso ei vaikuta maanomistajan käyttäytymiseen, sillä tontin verotusarvo ei riipu rakentamispäätöksestä. Vain rakentamattoman ja rakennetun tontin veroasteiden erolla on merkitystä. Empiiriset tulokset ovat sopusoinnussa teorian kanssa. Tulosten mukaan prosenttiyksikön nousu rakentamattoman ja rakennetun tontin veroasteiden erossa lisää omakotialoitusten määrää viidellä prosentilla lyhyellä aikavälillä. Luvussa 3 analysoidaan vuokrasääntelystä vuokralaisille aiheutuvia hyötyjä ja haittoja. Vuokrasäännellyissä asunnoissa asuvat kotitaloudet hyötyvät vuokrasääntelystä alhaisen vuokran muodossa. Heille saattaa kuitenkin koitua myös haittaa siitä, että toiveita vastaavan asunnon löytäminen on vuokrasääntelytilanteessa vaikeaa, koska vapaille asunnoille on suuri määrä ottajia. Vapaarahoitteisen vuokra-asuntokannan vuokrien sääntely purettiin Suomessa asteittain vuosina 1992–1995. Tutkimuksen empiiriset tulokset viittaavat siihen, että vuokrasääntelyn aiheuttamista suurista eroista halutun ja todellisen asuntokulutuksen välillä koituvat hyvinvointitappiot kumosivat merkittävän osan matalien vuokrien hyödyistä vuokralaisille. Luvussa 4 tutkitaan Suomen asumistukijärjestelmän kannustinvaikutuksia. Asumistuen määrää rajoittavat asunnon pinta-alalle ja neliövuokralle asetetut ylärajat. Neliövuokrarajoite voidaan tulkita asumisen laatua rajoittavana tekijänä. Tutkimuksen teoreettisessa osassa osoitetaan, että asumistukijärjestelmä luo vahvat kannustimet muuttaa asuntoihin, joissa pinta-ala- ja laaturajoitteet purevat. Empiiristen tulosten mukaan asumistukeen oikeutetut kotitaloudet eivät näytä reagoivan kannusteisiin. Tukeen oikeutettujen kotitalouksien asumisvalinnat suhteessa pinta-ala ja laaturajoitteisiin vastaavat muiden kotitalouksien valintoja ja asunnonvaihdon mahdollistama potentiaalinen asumistuen lisäys ei nosta muuttotodennäköisyyttä. Muuttamiseen liittyvät kustannukset ja vajavaiset tiedot tukijärjestelmästä saattavat selittää heikkoa reagointia asumistuen luomiin kannustimiin. Toinen mahdollinen selitys on asumistuen vajaakäyttö. Tutkimuksen mukaan vain 70–80 prosenttia asumistukeen oikeutetuista kotitalouksista nostaa tukea. Asumistuen hyödyntämisen todennäköisyys riippuu koulutustasosta, tuen määrästä ja tulo-odotuksista.

Health-Related Quality of Life, Costs and Treatment of Inflammatory Rheumatic Diseases in Routine Practice : With special emphasis on biological drugs

Rheumatoid arthritis (RA) and other chronic inflammatory joint diseases already begin to affect patients health-related quality of life (HRQoL) in the earliest phases of these diseases. In treatment of inflammatory joint diseases, the last two decades have seen new strategies and treatment options introduced. Treatment is started at an earlier phase; combinations of disease-modifying anti-rheumatic drugs (DMARDs) and corticosteroids are used; and in refractory cases new drugs such as tumour necrosis factor (TNF) inhibitors or other biologicals can be started. In patients with new referrals to the Department of Rheumatology of the Helsinki University Central Hospital, we evaluated the 15D and the Stanford Health Assessment Questionnaire (HAQ) results at baseline and approximately 8 months after their first visit. Altogether the analysis included 295 patients with various rheumatic diseases. The mean baseline 15D score (0.822, SD 0.114) was significantly lower than for the age-matched general population (0.903, SD 0.098). Patients with osteoarthritis (OA) and spondyloarthropathies (SPA) reported the poorest HRQoL. In patients with RA and reactive arthritis (ReA) the HRQoL improved in a statistically significant manner during the 8-month follow-up. In addition, a clinically important change appeared in patients with systemic rheumatic diseases. HAQ score improved significantly in patients with RA, arthralgia and fibromyalgia, and ReA. In a study of 97 RA patients treated either with etanercept or adalimumab, we assessed their HRQoL with the RAND 36-Item Health Survey 1.0 (RAND-36) questionnaire. We also analysed changes in clinical parameters and the HAQ. With etanercept and adalimumab, the values of all domains in the RAND-36 questionnaire increased during the first 3 months. The efficacy of each in improving HRQoL was statistically significant, and the drug effects were comparable. Compared to Finnish age- and sex-matched general population values, the HRQoL of the RA patients was significantly lower at baseline and, despite the improvement, remained lower also at follow-up. Our RA patients had long-standing and severe disease that can explain the low HRQoL also at follow-up. In a pharmacoeconomic study of patients treated with infliximab we evaluated medical and work disability costs for patients with chronic inflammatory joint disease during one year before and one year after institution of infliximab treatment. Clinical and economic data for 96 patients with different arthritis diagnoses showed, in all patients, significantly improved clinical and laboratory variables. However, the medical costs increased significantly during the second period by 12 015 (95% confidence interval, 6 496 to 18 076). Only a minimal decrease in work disability costs occurred mean decrease 130 (-1 268 to 1 072). In a study involving a switch from infliximab to etanercept, we investigated the clinical outcome in 49 patients with RA. Reasons for switching were in 42% failure to respond by American College of Rheumatology (ACR) 50% criteria; in 12% adverse event; and in 46% non-medical reasons although the patients had responded to infliximab. The Disease Activity Score with 28 joints examined (DAS28) allowed us to measure patients disease activity and compare outcome between groups based on the reason for switching. In the patients in whom infliximab was switched to etanercept for nonmedical reasons, etanercept continued to suppress disease activity effectively, and 1-year drug survival for etanercept was 77% (95% CI, 62 to 97). In patients in the infliximab failure and adverse event groups, DAS28 values improved significantly during etanercept therapy. However, the 1-year drug survival of etanercept was only 43% (95% CI, 26 to 70) and 50% (95% CI, 33 to 100), respectively. Although the HRQoL of patients with inflammatory joint diseases is significantly lower than that of the general population, use of early and aggressive treatment strategies including TNF-inhibitors can improve patients HRQoL effectively. Further research is needed in finding new treatment strategies for those patients who fail to respond or lose their response to TNF-inhibitors.

Irritable bowel syndrome in the general population : epidemiology, comorbidity and societal costs

Background: Irritable bowel syndrome (IBS) is a common functional gastrointestinal (GI) disorder characterised by abdominal pain and abnormal bowel function. It is associated with a high rate of healthcare consumption and significant health care costs. The prevalence and economic burden of IBS in Finland has not been studied before. The aims of this study were to assess the prevalence of IBS according to various diagnostic criteria and to study the rates of psychiatric and somatic comorbidity in IBS. In addition, health care consumption and societal costs of IBS were to be evaluated. Methods: The study was a two-phase postal survey. Questionnaire I identifying IBS by Manning 2 (at least two of the six Manning symptoms), Manning 3 (at least three Manning symptoms), Rome I, and Rome II criteria, was mailed to a random sample of 5 000 working age subjects. It also covered extra-GI symptoms such as headache, back pain, and depression. Questionnaire II, covering rates of physician visits, and use of GI medication, was sent to subjects fulfilling Manning 2 or Rome II IBS criteria in Questionnaire I. Results: The response rate was 73% and 86% for questionnaires I and II. The prevalence of IBS was 15.9%, 9.6%, 5.6%, and 5.1% according to Manning 2, Manning 3, Rome I, and Rome II criteria. Of those meeting Rome II criteria, 97% also met Manning 2 criteria. Presence of severe abdominal pain was more often reported by subjects meeting either of the Rome criteria than those meeting either of the Manning criteria. Presence of depression, anxiety, and several somatic symptoms was more common among subjects meeting any IBS criterion than by controls. Of subjects with depressive symptoms, 11.6% met Rome II IBS criteria compared to 3.7% of those with no depressiveness. Subjects meeting any IBS criteria made more physician visits than controls. Intensity of GI symptoms and presence of dyspeptic symptoms were the strongest predictors of GI consultations. Presence of dyspeptic symptoms and a history of abdominal pain in childhood also predicted non-GI visits. Annual GI related individual costs were higher in the Rome II group (497 ) than in the Manning 2 group (295 ). Direct expenses of GI symptoms and non GI physician visits ranged between 98M for Rome II and 230M for Manning 2 criteria. Conclusions: The prevalence of IBS varies substantially depending on the criteria applied. Rome II criteria are more restrictive than Manning 2, and they identify an IBS population with more severe GI symptoms, more frequent health care use, and higher individual health care costs. Subjects with IBS demonstrate high rates of psychiatric and somatic comorbidity regardless of health care seeking status. Perceived symptom severity rather than psychiatric comorbidity predicts health care seeking for GI symptoms. IBS incurs considerable medical costs. The direct GI and non-GI costs are equivalent to up to 5% of outpatient health care and medicine costs in Finland. A more integral approach to IBS by physicians, accounting also for comorbid conditions, may produce a more favourable course in IBS patients and reduce health care expenditures.

Hyvinvointivaltion optimaalisen köyhyyspolitiikan määrittelyä

The purpose of this research is to identify the optimal poverty policy for a welfare state. Poverty is defined by income. Policies for reducing poverty are considered primary, and those for reducing inequality secondary. Poverty is seen as a function of the income transfer system within a welfare state. This research presents a method for optimising this function for the purposes of reducing poverty. It is also implemented in the representative population sample within the Income Distribution Data. SOMA simulation model is used. The iterative simulation process is continued until a level of poverty is reached at which improvements can no longer be made. Expenditures and taxes are kept in balance during the process. The result consists of two programmes. The first programme (social assistance programme) was formulated using five social assistance parameters, all of which dealt with the norms of social assistance for adults (€/month). In the second programme (basic benefits programme), in which social assistance was frozen at the legislative level of 2003, the parameter with the strongest poverty reduction effect turned out to be one of the basic unemployment allowances. This was followed by the norm of the national pension for a single person, two parameters related to housing allowance, and the norm for financial aid for students of higher education institutions. The most effective financing parameter measured by gini-coefficient in all programmes was the percent of capital taxation. Furthermore, these programmes can also be examined in relation to their costs. The social assistance programme is significantly cheaper than the basic benefits programme, and therefore with regard to poverty, the social assistance programme is more cost effective than the basic benefits programme. Therefore, public demand for raising the level of basic benefits does not seem to correspond to the most cost effective poverty policy. Raising basic benefits has most effect on reducing poverty within the group of people whose basic benefits are raised. Raising social assistance, on the other hand, seems to have a strong influence on the poverty of all population groups. The most significant outcome of this research is the development of a method through which a welfare state’s income transfer-based safety net, which has severely deteriorated in recent decades, might be mended. The only way of doing so involves either social assistance or some forms of basic benefits and supplementing these by modifying social assistance.