Health-Related Quality of Life, Costs and Treatment of Inflammatory Rheumatic Diseases in Routine Practice : With special emphasis on biological drugs

Rheumatoid arthritis (RA) and other chronic inflammatory joint diseases already begin to affect patients health-related quality of life (HRQoL) in the earliest phases of these diseases. In treatment of inflammatory joint diseases, the last two decades have seen new strategies and treatment options introduced. Treatment is started at an earlier phase; combinations of disease-modifying anti-rheumatic drugs (DMARDs) and corticosteroids are used; and in refractory cases new drugs such as tumour necrosis factor (TNF) inhibitors or other biologicals can be started. In patients with new referrals to the Department of Rheumatology of the Helsinki University Central Hospital, we evaluated the 15D and the Stanford Health Assessment Questionnaire (HAQ) results at baseline and approximately 8 months after their first visit. Altogether the analysis included 295 patients with various rheumatic diseases. The mean baseline 15D score (0.822, SD 0.114) was significantly lower than for the age-matched general population (0.903, SD 0.098). Patients with osteoarthritis (OA) and spondyloarthropathies (SPA) reported the poorest HRQoL. In patients with RA and reactive arthritis (ReA) the HRQoL improved in a statistically significant manner during the 8-month follow-up. In addition, a clinically important change appeared in patients with systemic rheumatic diseases. HAQ score improved significantly in patients with RA, arthralgia and fibromyalgia, and ReA. In a study of 97 RA patients treated either with etanercept or adalimumab, we assessed their HRQoL with the RAND 36-Item Health Survey 1.0 (RAND-36) questionnaire. We also analysed changes in clinical parameters and the HAQ. With etanercept and adalimumab, the values of all domains in the RAND-36 questionnaire increased during the first 3 months. The efficacy of each in improving HRQoL was statistically significant, and the drug effects were comparable. Compared to Finnish age- and sex-matched general population values, the HRQoL of the RA patients was significantly lower at baseline and, despite the improvement, remained lower also at follow-up. Our RA patients had long-standing and severe disease that can explain the low HRQoL also at follow-up. In a pharmacoeconomic study of patients treated with infliximab we evaluated medical and work disability costs for patients with chronic inflammatory joint disease during one year before and one year after institution of infliximab treatment. Clinical and economic data for 96 patients with different arthritis diagnoses showed, in all patients, significantly improved clinical and laboratory variables. However, the medical costs increased significantly during the second period by 12 015 (95% confidence interval, 6 496 to 18 076). Only a minimal decrease in work disability costs occurred mean decrease 130 (-1 268 to 1 072). In a study involving a switch from infliximab to etanercept, we investigated the clinical outcome in 49 patients with RA. Reasons for switching were in 42% failure to respond by American College of Rheumatology (ACR) 50% criteria; in 12% adverse event; and in 46% non-medical reasons although the patients had responded to infliximab. The Disease Activity Score with 28 joints examined (DAS28) allowed us to measure patients disease activity and compare outcome between groups based on the reason for switching. In the patients in whom infliximab was switched to etanercept for nonmedical reasons, etanercept continued to suppress disease activity effectively, and 1-year drug survival for etanercept was 77% (95% CI, 62 to 97). In patients in the infliximab failure and adverse event groups, DAS28 values improved significantly during etanercept therapy. However, the 1-year drug survival of etanercept was only 43% (95% CI, 26 to 70) and 50% (95% CI, 33 to 100), respectively. Although the HRQoL of patients with inflammatory joint diseases is significantly lower than that of the general population, use of early and aggressive treatment strategies including TNF-inhibitors can improve patients HRQoL effectively. Further research is needed in finding new treatment strategies for those patients who fail to respond or lose their response to TNF-inhibitors.

Tulehduksellisten nivelsairauksien hoidon kustannukset, biologisten lääkkeiden teho ja vaikutus elämänlaatuun Nivelreumalla ja muilla tulehduksellisilla nivelsairauksilla on selkeä vaikutus potilaiden elämänlaatuun heti sairauden alkuvaiheessa. Lisäksi nivelsairaus aiheuttaa huomattavia kustannuksia sekä potilaalle että yhteiskunnalle. Viimeisen parinkymmenen vuoden aikana on tapahtunut merkittäviä muutoksia tulehduksellisten nivelsairauksien lääkityksessä ja myös hoitoperiaatteissa. Erittäin tärkeä on hoidon aloitus sairauden alkuvaiheessa; antireumaattisten lääkkeiden yhdistelmähoitojen käyttö; ja ns. biologisten täsmälääkkeiden, mm. tulehduksen välittäjäaineiden (TNF-α) vaikutusta estävien lääkkeiden käyttö. Elämänlaatua selvittävässä tutkimuksessa 295 reumapotilaalla mitattiin ennen ensimmäistä käyntiä Helsingin Yliopistollisen Keskussairaalan Reumapoliklinikalla elämänlaatua (15D-kyselykaavake) ja toimintakykyä (HAQ-kyselykaavake). Toisen kerran kerättiin samoja tietoja 8 kuukautta myöhemmin. Kaikilla potilailla oli matalampi elämänlaatu samanikäisiin väestöverrokkeihin verrattuina. Huonoimmat tulokset oli nivelrikkoa ja selkärankareumaa sairastavilla potilailla. Nivelreumaa ja reaktiivista niveltulehdusta sairastavilla potilailla parantui elämänlaatu 8 kuukauden aikana huomattavasti. Biologisten lääkkeiden vaikutusta elämänlaatuun mittasimme 97 nivelreumapotilaalla 3 kuukauden etanerseptin tai adalimumabin hoidon aikana RAND-36 mittarilla. Molemmat biologiset lääkkeet korjasivat elämänlaatua huomattavasti. Nivelsairauden hoidon kustannuksia 1 vuoden perinteisen reumalääkityksen ja 1 vuoden infliksimabihoidon aikana mittasimme 96 potilaalla. Suorat reumalääkityksestä, sairaalahoitojaksoista ja poliklinikkakäynneistä kertyvät kustannukset nousivat infliksimabihoidon aikana huomattavasti. Epäsuorat kustannukset jäivät infliksimabihoidon aikana samalle tasolle kuin perinteisen reumalääkityksen aikana ja säästöä ei tapahtunut. Jos yksi TNF-salpaaja toimii huonosti, on hyvin usein tapana vaihtaa se toiseen TNF-salpaajaan. Infliksimabista etanerseptiin vaihdon kliinistä vaikutusta tutkimme 49 nivelreumapotilaalla. Vaihdon syy oli huono teho infliksimabille (42%); sivuvaikutus (12%) tai muu syy (46%). Muu syy tarkoitti että näillä potilailla infliksimabi oli tehokas mutta lääkitys vaihdettiin etanerseptiin koska tällöin ei tarvita yhtä usein sairaalakäyntejä. Etanerseptin potilas pistää kotona ihon alle, mutta infliksimabi annetaan suonensisäisenä infuusiona päiväsairaalassa. Paras tulos infliksimabista etanerseptiin vaihdon jälkeen oli näillä muusta syystä hoitovaihdon läpikäyneillä potilailla joista 77% jatkoi etanerseptiä vielä 1 vuoden jälkeen. Muissa ryhmissä oli myös hyvä kliininen tulos, mutta 1-vuoden jälkeen lääkitystä jatkoi alle 50% potilaista. Tulehduksellisia nivelsairauksia sairastavilla potilailla on huomattavasti huonompi elämänlaatu verrattuina samanikäisiin väestöverrokkeihin. Varhain aloitettu ja tehokas hoito pystyy parantamaan erityisesti nivelreumapotilaiden elämänlaatua.