44 resultados para TEOS

em Helda - Digital Repository of University of Helsinki


Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Euphrase Kezilahabi on tansanialainen kirjailija, joka ensimmäisenä julkaisi swahilinkielisen vapaalla mitalla kirjoitetun runokokoelman. Perinteisessä swahilirunoudessa tiukat muotosäännöt ovat tärkeitä, ja teos synnytti kiivasta keskustelua. Runoteokset Kichomi ( Viilto , Kipu , 1974) ja Karibu Ndani ( Tervetuloa sisään , 1988) sekä Kezilahabin muu tuotanto voidaan nähdä uuden sukupolven taiteena. Kezilahabi on arvostettu runoilija, mutta hänen runojaan ei aiemmin ole käännetty englanniksi (yksittäisiä säkeitä lukuunottamatta), eikä juurikaan tutkittu yksityiskohtaisesti. Yleiskuvaan pyrkivissä lausunnoissa Kezilahabin runouden on hyvin usein määritelty olevan poliittista. Monet Kezilahabin runoista ottavatkin kantaa yhteiskunnallisiin kysymyksiin, mutta niiden pohdinta on kuitenkin runoissa vain yksi taso. Sen lisäksi Kezilahabin lyriikassa on paljon muuta ennen kartoittamatonta tämä tutkimus keskittyy veden kuvaan (the image of water). Kezilahabi vietti lapsuutensa saarella Victoria-järven keskellä, ja hänen vesikuvastonsa on rikasta. Tutkimuskysymyksenä on, mitä veden kuva runoteoksissa Kichomi ja Karibu Ndani esittää. Runojen analysoinnissa ja tulkinnassa on tarkasteltu myös sitä, miten äänteellinen taso osallistuu kuvien luomiseen. Tutkimuksen määritelmä kuvasta pohjautuu osittain Hugh Kennerin näkemykseen, jonka mukaan oleellista kuvassa on kirjaimellinen taso. Kennerin lähtökohtaan on yhdistetty John Shoptawin teoriaa, joka korostaa runon äänteellisen puolen tärkeyttä merkityksen muodostumisessa. Foneemien analyysissä vaikutteena on ollut Reuven Tsurin teoria. Analyysiosio osoittaa, että veden kuva edustaa ja käsittelee teoksissa lukuisia teemoja: elämää, kuolemaa, fyysistä vetovoimaa, runoutta, mielikuvitusta ja (ali)tajuntaa sekä moraalia. Veden kuvan tutkimuksen pohjalta on nähtävissä, että Kezilahabin filosofia asettuu elävä/kuollut- ja elämä/kuolema dikotomioiden ulkopuolelle.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

The topic of this study is the most renowned anthology of essays written in Literary Chinese, Guwen guanzhi, compiled and edited by Wu Chengquan (Chucai) and Wu Dazhi (Diaohou), and first published during the Qing dynasty, in 1695. Because of the low social standing of the compilers, their anthology remained outside the recommended study materials produced by members of the established literati and used for preparing students in the imperial civil-service examinations. However, since the end of the imperial era, Guwen guanzhi has risen to a position as the classical anthology par excellence. Today it is widely used as required or supplementary reading material of Literary Chinese in middle-schools both in Mainland China and on Taiwan. The goal of this study is to explain the persistent longevity of the anthology. So far, Guwen guanzhi has not been a topic of any published academic study, and the opinions expressed on it in various sources are widely discrepant. Through a comparative study with a dozen classical Chinese anthologies in use during the early Qing dynasty, this study reveals the extent to which the compilers of Guwen guanzhi modelled their work after other selections. Altogether 86 % of the texts in Guwen guanzhi originate from another Qing era anthology, Guwen xiyi, often copied character by character. However, the notes and commentaries are all different. Concentrating on the special characteristics unique to Guwen guanzhi—the commentaries and certain peculiarities in the selection of texts—this study then discusses the possible reasons for the popularity of Guwen guanzhi over the competing readers during the Qing era. Most remarkably, Guwen guanzhi put in practise the equalitarian, educational ideals of the Ming philosopher Wang Shouren (Yangming). Thus Guwen guanzhi suited the self-enlightenment needs of the ”subordinate classes”, in particular the rising middle-class comprised mainly of merchants. The lack of moral teleology, together with the compact size, relative comprehensiveness of the selection and good notes and comments, have made Guwen guanzhi well suited for the new society since the abolition of the imperial examination system. Through a content analysis, based on a sample of the texts, this study measures the relative emphasis on centralism and localism (both in concrete and spiritual terms) expressed in the texts of Guwen guanzhi. The analysis shows that the texts manifest some bias towards emphasising innate virtue on the expense of state-defined moral. This may reflect hidden critique towards intellectual oppression by the centralised imperial rule. During the early decades of the Qing era, such critique was often linked to Ming-loyalism. Finally, this study concludes that the kind of ”spiritual localism” that Guwen guanzhi manifests gives it the potential to undermine monolithic orthodoxy even in today’s Chinese societies. This study has progressed hand in hand with the translation of a selection of texts from Guwen guanzhi into Finnish, published by Gaudeamus Helsinki University Press: Jadekasvot – Valittuja tarinoita Kiinan muinaisajoilta (2005), Jadelähde – Valittuja kirjoituksia Kiinan keskiajalta (2007) and Jadepeili – Valittuja kirjoituksia keisarillisen Kiinan kulta-ajoilta (2008). All translations are critical editions, complete with extensive notation. The trilogy is the first comprehensive translation based on Guwen guanzhi in a European language.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Pro gradu –tutkielman aiheena on kulttuurin ominaispiirteiden kääntäminen. Teksteissä kulttuurin jälki voi näkyä monin eri tavoin. Tutkielman kohteena ovat erityisesti käännösstrategiat, joita kääntäjät käyttävät kohdatessaan kulttuurisidonnaisia viittauksia. Tutkielma nostaa esiin myös niitä tekijöitä, jotka vaikuttavat siihen, minkälaisia käännösstrategioita kääntäjät valitsevat. Näistä tekijöistä tutkielma keskittyy kääntämisen normeihin. Tutkielma pureutuu kulttuurisidonnaisten viitteiden kääntämiseen tarkastelemalla kahta suomalaista kaunokirjallista teosta ja niiden käännöksiä. Tutkielman aineistona ovat Matti Yrjänä Joensuun kaksi rikosromaania ja näiden käännökset. Teoksista toinen on vuonna 1983 suomeksi julkaistu Harjunpää ja poliisin poika, jonka englanninkielinen käännös Harjunpaa the stone murders julkaistiin vuonna 1986. Toinen teos on vuonna 2003 julkaistu Harjunpää ja pahan pappi ja sen käännös The Priest of Evil vuodelta 2006. Tutkielman tavoitteena on selvittää, minkälaisia kulttuurisidonnaisia viittauksia romaanit sisälsivät, minkälaisia käännösstrategioita kääntäjät käyttivät kääntäessään näitä viittauksia ja mikä voisi selittää heidän strategisia valintojaan. Tutkielma pyrkii vastaamaan kysymykseen siitä, voisiko jonkin kääntämistä koskevan normin olemassa olo selittää kääntäjien strategisia valintoja. Tutkielman tavoitteena on myös selvittää, suositaanko kääntämisessä englannin kieleen niin kutsuttuja kotouttavia käännösstrategioita ja ovatko käännösstrategiat ja kääntämistä koskevat normit muuttuneet kahdenkymmenen vuoden aikana. Näihin kysymyksiin vastaamiseksi suomenkielisistä teksteistä on etsitty kaikki kulttuurisidonnaisia viittauksia sisältävät tekstinkohdat. Näitä vastaavat kohdat on sitten etsitty käännöksistä ja suomen- ja englanninkielisiä kohtia on vertailtu keskenään. Molemmat suomenkieliset romaanit sisältävät runsaasti kulttuurisidonnaisia viittauksia. Suurimman kulttuurisidonnaisten viittausten ryhmän muodostivat molemissa romaaneissa henkilöiden nimet. Romaanin sisälsivät myös runsaasti viittauksia maantieteeseen, erityisesti kulttuurimaantieteeseen, ja yhteiskuntaan. Sitä vastoin viittaukset suomalaiseen kulttuuriin ja historiaan olivat vähäisempiä. Tutkielma osoittaa, että kääntäessään suomesta englannin kielelle suomalaisen rikoskirjallisuuden kääntäjät saattavat käyttää enemmän vieraannuttavia strategioita kuin kotouttavia strategioita ja että he suosivat vieraannuttavia strategioita kasvavassa määrin. Harjunpään ja pahan papin kääntäjä käytti enemmän vieraannuttavia strategioita kuin Harjunpään ja poliisin pojan kääntäjä kaksikymmentä vuotta aikaisemmin. Tutkielman tulokset eivät tue väitettä siitä, että käännettäessä englannin kielelle suosittaisiin kotouttavia strategioita. Näyttää siltä, että vieraannuttavia strategioita on käytetty enemmän ja käytetään yhä enenevässä määrin. Lisääntyvän vieraannuttamisen taustalla voi olla useita syitä, kuten suomalaisen kulttuurin lisääntynyt tunnettuus maailmalla, rikosromaanin genren vaatimukset tai muutokset kääntäjäyhteisön arvoissa. Tutkielman tulosten perusteella näyttää siltä, että ainakin muutoksia normeissa ja arvoissa on tapahtunut. Lisätutkimuksen avulla voitaisiin selvittää, pätevätkö tutkielman tulokset muihin romaaneihin ja niiden käännöksiin tai muihin genreihin käännettäessä suomesta englantiin. Lisätutkimus voisi nojautua laajempaan ja erilaisia tekstejä kattavaan aineistoon. Jatkotutkimus voisi myös sisältää kääntäjien haastatteluita tai kyselyitä kääntäjille. Näiden avulla voitaisiin saada lisäselvyyttä syistä heidän strategisille valinnoilleen. Asiasanat: Käännöskirjallisuus – kaunokirjallisuus Kääntäminen – suomen kieli – englannin kieli Kääntäminen – strategia Kääntäminen - normi

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

This dissertation analyzes the interrelationship between death, the conditions of (wo)man s social being, and the notion of value as it emerges in the fiction of the American novelist Thomas Pynchon (1937 ). Pynchon s present work includes six novels V. (1963), The Crying of Lot 49 (1966), Gravity s Rainbow (1973), Vineland (1990), Mason & Dixon (1997), Against the Day (2006) and several short stories. Death constitues a central thematic in Pynchon s work, and it emerges through recurrent questions of mortality, suicide, mass destruction, sacrifice, afterlife, entropy, the relationship between the animate and the inanimate, and the limits of representation. In Pynchon, death is never a mere biological given (or event); it is always determined within a certain historical, cultural, and ideological context. Throughout his work, Pynchon questions the strict ontological separation of life and death by showing the relationship between this separation and social power. Conceptual divisions also reflect the relationship between society and its others, and death becomes that through which lines of social demarcation are articulated. Determined as a conceptual and social "other side", death in Pynchon forms a challenge to modern culture, and makes an unexpected return: the dead return to haunt the living, the inanimate and the animate fuse, and technoscientific attempts at overcoming and controlling death result in its re-emergence in mass destruction and ecological damage. The questioning of the ontological line also affects the structuration of Pynchon's prose, where the recurrent narrated and narrative desire to reach the limits of representation is openly associated with death. Textualized, death appears in Pynchon's writing as a sudden rupture within the textual functioning, when the "other side", that is, the bare materiality of the signifier is foregrounded. In this study, Pynchon s cultural criticism and his poetics come together, and I analyze the subversive role of death in his fiction through Jean Baudrillard s genealogy of the modern notion of death from L échange symbolique et la mort (1976). Baudrillard sees an intrinsic bond between the social repression of death in modernity and the emergence of modern political economy, and in his analysis economy and language appear as parallel systems for generating value (exchange value/ sign-value). For Baudrillard, the modern notion of death as negativity in relation to the positivity of life, and the fact that death cannot be given a proper meaning, betray an antagonistic relation between death and the notion of value. As a mode of negativity (that is, non-value), death becomes a moment of rupture in relation to value-based thinking in short, rationalism. Through this rupture emerges a form of thinking Baudrillard labels the symbolic, characterized by ambivalence and the subversion of conceptual opposites.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

This work offers a systematic phenomenological investigation of the constitutive significance of embodiment. It provides detailed analyses of subjectivity in relation to itself, to others, and to objective reality, and it argues that these basic structures cannot be made intelligible unless one takes into account how they are correlated with an embodied subject. The methodological and conceptual starting point of the treatise is the philosophy of Edmund Husserl. The investigation employs the phenomenological method and uses the descriptions and analyses provided by Husserl and his successors. The treatise is motivated and outlined systematically, and textual exegesis serves as a means for the systematic phenomenological investigation. The structure of the work conforms to the basic relations of subjectivity. The first part of the thesis explores the intimate relation between lived-body and selfhood, analyzes the phenomena of localization, and argues that self-awareness is necessarily and fundamentally embodied self-awareness. The second part examines the intersubjective dimensions of embodiment, investigates the corporal foundations of empathy, and unravels the bodily aspects of transcendental intersubjectivity. The third part scrutinizes the role of embodiment in the constitution of the surrounding objective reality: it focuses on the complex relationship between transcendental subjectivity and transcendental intersubjectivity, carefully examines the normative aspects of genetic and generative self-constitution, and argues eventually that what Husserl calls the paradox of subjectivity originates in a tension between primordial and intersubjective normativity. The work thus reinterprets the paradox of subjectivity in terms of a normative tension, and claims that the paradox is ultimately rooted in the structures of embodiment. In this manner, as a whole, the work discloses the constitutive significance of embodiment, and argues that transcendental subjectivity must be fundamentally embodied.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Tutkin väitöskirjassani naisen ja miehen välistä rakkautta ja naisen ja miehen välisen rakkauden kuvauksia kirjallisuudessa ranskalaisen filosofin Luce Irigarayn samuuden järjestyksen kritiikin ja sukupuolieron etiikan valossa. Osoitan ensinnäkin, kuinka Platonin Pidoissa, Percy Bysshe Shelleyn Epipsychidionissa (1821) ja Barbara Cartlandin Liekehtivässä lumessa (1975) kuvataan rakkautta kahden rakastavaisen yhteensulautumiseksi - tutkin millaisia haltuunottamisen ja sulauttamisen muotoja rakastavaisten välillä näissä teoksissa tulee esille. Toiseksi osoitan, kuinka Laulujen laulussa, Dian kreivittären 1100-luvulla kirjoittamassa lyriikassa ja Guillevicin runokokoelmasta Trouées (1981) löytyvässä sikermässä Ylistyslaulu kuvataan rakkautta kahden toisiinsa palautumattoman rakastavaisen väliseksi suhteeksi - syvennyn näistä teoksista löytyviin kuvauksiin toista ihmettelevästä kohtaamisesta, toisen huomioonottavasta puhuttelemisesta ja toista hyväilevästä koskettamisesta. Tutkimukseni keskiössä on siis rakastavaisten välinen etiikka eli kysymykset siitä, kuinka rakastavaisten välinen suhde voisi toteutua ilman että kumpikaan pyrkisi haltuunottamaan toista. Objektivoivan analyysin sijaan tutkimusmenetelmänäni on rakkaudellinen vuoropuhelu niin valitsemieni kaunokirjallisten teosten kuin Irigarayn filosofiankin kanssa. Seuraan tässä Irigarayn ja toisen ranskalaisen ajattelijan Hélène Cixous'n työskentelytapoja - heidän mukaansa pysähtyvä ja kuulosteleva asenne on pyrkivää ja tarttuvaa otetta hedelmällisempi niin inhimillistä toista kuin kirjallistakin toista lähestyttäessä, sillä sen avulla toinen voi säilyttää liikkuvuutensa, arvaamattomuutensa ja vapautensa. Työni tulokset ovat johtopäätösten sijaan avauksia. Jatkan tutkimuksessani Irigarayn työtä ulottamalla hänen samuuden järjestyksen kritiikkinsä ja sukupuolieron etiikan hahmottelunsa kirjallisuudentutkimuksen alueelle. Irigarayta seuraten ajattelen uudelleen naisen ja miehen, henkisen ja ruumiillisen, aistimellisen ja transsendentaalisen välisiä suhteita. Tehtävänämme ei ole muodostaa rakkauden teoriaa tai rakastavaisten välisen etiikan ohjelmaa, vaan tutkia mitä etiikka merkitsee ja voisi merkitä rakkauden alueella.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

This dissertation analyses the notions of progress and common good in Swedish political language during the Age of Liberty (1719 1772). The method used is conceptual analysis, but this study is also a contribution to the history of political ideas and political culture, aiming at a broader understanding of how the bounds of political community were conceptualised and represented in eighteenth-century Sweden. The research is based on the official documents of the regime, such as the fundamental laws and the solemn speeches made at the opening and closing of the Diet, on normative or alternative descriptions of society such as history works and economic literature, and on practical political writings by the Diet and its members. The rhetoric of common good and particular interest is thus examined both in its consensual and theoretical contexts and in practical politics. Central political issues addressed include the extent of economic liberties, the question of freedom to print, the meaning of privilege, the position of particular estates or social groups and the economic interests of particular areas or persons. This research shows that the modern Swedish word for progress (framsteg) was still only rarely used in the eighteenth century, while the notion of progress, growth and success existed in a variety of closely related terms and metaphorical expressions. The more traditional concept of common good (allmänna bästa) was used in several variants, some of which explicitly related to utility and interest. The combination of public utility and private interest in political discourse challenged traditional ideals of political morality, where virtue had been the fundament of common good. The progress of society was also presented as being linked to the progress of liberty, knowledge and wealth in a way that can be described as characteristic of the Age of Enlightenment but which also points at the appearance of early liberal thought.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Consumption and the lifestyle of the high nobility in eighteenth-century Sweden This monograph is an analysis of the lifestyle, consumption and private finances of the Swedish high nobility during the eighteenth century (ca 1730 1795). It describes the lifestyle of one noble house, the House of Fersen. The Fersen family represents the leading political, economic and cultural elite in eighteenth-century Sweden. The analysis concentrates on Count Carl von Fersen (1716 1786) and his brother Count Axel von Fersen (1719 1794), their spouses and children. Carl von Fersen was a courtier whilst Axel von Fersen was an officer and one of the leaders of the Francophile Hat party. His son, Axel von Fersen the younger, was in his time an officer and a favourite of Gustavus III, King of Sweden, as well as a favourite and trusted confidant of Marie-Antoinette, Queen of France. The research is based upon the Fersen family s private archives, the Counts personal account books, probate inventories, letters and diaries. The study discusses the Fersens landed property and investments in ironworks and manufacturing, the indebtedness of the high nobility, high offices in civil administration, the militia and at court, as well as marriages as the foundations of noble wealth and power. It analyses the Count von Fersens revenue and expenditure, their career options and personal expenses, their involvement in the building and decorating of palaces, and the servants in service of the Fersen family as well as the ideal nobleman and his consumption. Central themes are inheritance, children s education, marriages and ladies preparing their trousseaux, the nobility ordering luxury goods from France, the consumption of Counts and Countesses before and after marrying and having children, the pleasures of a noble life as well as the criticism of luxury and sumptuousness. The study contributes to the large body of research on consumption and nobility in the eighteenth century by connecting the lifestyle, consumption and private finances of the Swedish high nobility to their European context. Key words: nobility, Fersen, lifestyle, consumption, private finances, Sweden, eighteenth century

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

L Amour de loin: The semantics of the unattainable in Kaija Saariaho s opera Kaija Saariaho (born 1952) is one of the most internationally successful Finnish composers there has ever been. Her first opera L Amour de loin (Love from afar, 1999-2000) has been staged all over the world and has won a number of important prizes. The libretto written for L Amour de loin by Amin Malouf (born 1949) sets the work firmly in the culture of courtly love and the troubadours, which flourished in Occitania in the South of France during the Middle Ages. The male lead in the opera is the troubadour Jaufré Rudel, who lived in the twelfth century and is known to have taken part in the Second Crusade in 1147-1148. This doctoral thesis L Amour de loin: The semantics of the unattainable in Kaija Saariaho s opera, which comes within the field of musicology and opera research, examines the dimensions of meaning contained in Kaija Saariaho s opera L Amour de loin. This hermeneutic-semiotic study is the first doctoral thesis dealing with Saariaho to be completed at the University of Helsinki. It is also the first thesis-level study of Saariaho s opera to be completed anywhere in the world. The study focuses on the libretto and music of the opera, that is to say the dramatic text (L Amour de loin 1980), and examines on the one hand the dimensions of meaning produced by the dramatic text and on the other, the way in which they fix the dramatic text in a historical and cultural context. Thus the study helps to answer questions about the dimensions of meaning contained in the dramatic text of the opera and how they can be interpreted. The most important procedural viewpoint is Lawrence Kramer s hermeneutic window (1990), supplemented by Raymond Monelle s semiotic theory of musical topics (2000, 2006) and the philosophical concept of Emmanuel Levinas (1996, 2002) in which the latter acts as an instrument for semantic interpretation to build up an analysis. The analytical section of the study is built around the three characters in the opera, Jaufré Rudel, Clémence the Countess of Tripoli, and the Pilgrim. The study shows that the music of Saariaho, who belongs to the third generation of Finnish modernists, has become distanced from the post-serial aesthetic towards a more diatonic form of expression. There is diatonicity, for instance, in the sonorous individuality of the male lead, which is based on the actual melodies of the historical Jaufré Rudel. The use of outside material in this context is exceptional in the work of Saariaho. At the same time, Saariaho s opera contains a wealth of expressive devices she has used in her earlier work. It became apparent during the study that, as a piece of music, L Amour de loin is a many layered and multi-dimensional work that does not unambiguously represent any single stylistic trend or aesthetic. Despite the composer s post-serial background and its abrasive relationship with opera, L Amour de loin is firmly attached to the tradition of western opera. The analysis based on the theory of musical topics that was carried out in the study, shows that topics referring to death and resurrection, used in opera since the seventeenth century, appear in L Amour de loin. The troubadour topic, mainly identified with the harp, also emerges in the work. The study also shows that the work is firmly attached to the tradition of western opera in other aspects, too, such as the travesti or trouser role played by the Pilgrim, and the idea of deus ex machina derived from Ancient Greek theatre. The study shows that the concept of love based on the medieval practices of courtly love, and the associated longing for another defined by almost 1,000 years of western culture, are both manifested in the semantics of Kaija Saariaho s opera which takes its place in the contemporary music genre.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Between 1935 and 1970 the state-funded Irish Folklore Commission (Coimisiún Béaloideasa Éireann) assembled one of the great folklore collections of the world under the direction of Séamus Ó Duilearga (James Hamilton Delargy). The aim of this study is to recount and assess the work and achievement of this commission. The cultural, linguistic, political and ideological factors that had a bearing on the establishment and making permanent of the Commission and that impinged on many aspects of its work are here elucidated. The genesis of the Commission is traced and the vision and mission of Séamus Ó Duilearga are outlined. The negotiations that preceded the setting up of the Commission in 1935 as well as protracted efforts from 1940 to 1970 to place it on a permanent foundation are recounted and examined at length. All the various collecting programmes and other activities of the Commission are described in detail and many aspects of its work are assessed. This study also deals with the working methods and conditions of employment of the Commission s field and Head Office staff as well as with Séamus Ó Duilearga s direction of the Commission. In executing this work extensive use has been made of primary sources in archives and libraries in Ireland, Sweden, Finland, Estonia, and North America. This is the first major study of this world-famous institute, which has been praised in passing in numerous publications, but here for the first time its work and achievement are detailed comprehensively and subjected to scholarly scrutiny. This study should be of interest not only to students of Irish oral tradition but to folklorists everywhere. The history of the Irish Folklore Commission is a part of a wider history, that of the history of folkloristics in Europe and North America in particular. Moreover, this work has relevance for many areas of the developing world today, where conditions are not dissimilar to those that pertained in Ireland in the 1930's when this great salvage operation was funded by the young, independent Irish state. It is also hoped that this work will be of practical assistance to scholars and the general public when utilising these collections, and that furthermore it will stimulate research into the assembling of other national collections of folklore as well as into the history of folkloristics in other countries, subjects which in recent years are beginning to attract more and more scholarly attention.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Books Paths to Readers describes the history of the origins and consolidation of modern and open book stores in Finland 1740 1860. The thesis approaches the book trade as a part of a print culture. Instead of literary studies choice to concentrate on texts and writers, book history seeks to describe the print culture of a society and how the literary activities and societies interconnect. For book historians, printed works are creations of various individuals and groups: writers, printers, editors, book sellers, censors, critics and finally, readers. They all take part in the creation, delivery and interpretation of printed works. The study reveals the ways selling and distributing books have influenced the printed works and the literary and print culture. The research period 1740 1860 covers the so-called second revolution of the book, or the modernisation of the print culture. The thesis describes the history of 60 book stores and their 96 owners. The study concentrates on three themes: firstly, how the particular book trade network became a central institution for printed works distribution, secondly what were the relations between cosmopolitan European book markets and the national cultural sphere, and thirdly how book stores functioned as cultural institutions and business enterprises. Book stores that have a varied assortment and are targeted to all readers became the main institution for book trade in Finland during 1740 1860. It happened because of three features. First, the book binders monopoly on selling bound copies in Sweden was abolished in 1740s. As a consequence entrepreneurs could concentrate solely to trade activities and offer copies from various publishers at their stores. Secondly the common business model of bartering was replaced by selling copies for cash, first in the German book trade centre Leipzig in 1770s. The change intensified book markets activities and Finnish book stores foreign connections. Thirdly, after Finland was annexed to the Russian empire in 1809, the Grand duchy s administration steered foreign book trade to book stores (because of censorship demands). Up to 1830 s book stores were available only in Helsinki and Turku. During next ten years book stores opened in six regional centres. The early entrepreneurs ran usually vertical businesses consisting of printing, publishing and distribution activities. This strategy lowered costs, eased the delivery of printed works and helped to create elaborated centres for all book activities. These book stores main clientele consisted of the Swedish speaking gentry. During late 1840s various opinion leaders called for the development of a national Finnish print culture, and also book stores. As a result, during the five years before the beginning of the Crimean war (1853 1856) book stores were opened in almost all Finnish towns: at the beginning of the war 36 book stores operated in 21 towns. The later book sellers, mainly functioning in small towns among Finnish speaking people, settled usually strictly for selling activities. Book stores received most of their revenues from selling foreign titles. Swedish, German, French and Belgian (pirate editions of popular French novels) books were widely available for the multilingual gentry. Foreign titles and copies brought in most of the revenues. Censorship inspections or unfavourable custom fees would not limit the imports. Even if the local Finnish print production steadily rose, many copies, even titles, were never delivered via book stores. Only during the 1840 s and 1850 s the most advanced publishers would concentrate on creating publishing programmes and delivering their titles via book stores. Book sellers regulated commissions were small. They got even smaller because of large amounts of unsold copies, various and usual misunderstandings of consignments and accounts or plain accidents that destroyed shipments and warehouses. Also, the cultural aim of a creating large and assortments and the tendency of short selling periods demanded professional entrepreneurship, which many small town book sellers however lacked. In the midst of troublesome business efforts, co-operation and mutual concern of the book market s entrepreneurs were the key elements of the trade, although on local level book sellers would compete, sometimes even ferociously. The difficult circumstances (new censorship decree of 1850, Crimean war) and lack of entrepreneurship, experience and customers meant that half of the book stores opened in 1845 1860 was shut in less than five years. In 1858 the few leading publishers established The Finnish Book Publishers Association. Its first task was to create new business rules and manners for the book trade. The association s activities began to professionalise the whole network, but at the same time the earlier independence of regional publishing and selling enterprises diminished greatly. The consolidation of modern and open book store network in Finland is a history of a slow and complex development without clear signs of a beginning or an end. The ideal book store model was rarely accomplished in its all features. Nevertheless, book stores became the norm of the book trade. They managed to offer larger selections, reached larger clienteles and maintained constant activity better than any other book distribution model. In essential, the book stores methods have not changed up to present times.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

From Steely Nation-State Superman to Conciliator of Economical Global Empire – A Psychohistory of Finnish Police Culture 1930-1997 My study concerns the way police culture has changed within the societal changes in Finnish society between 1930 and 1997. The method of my study was psycho-historical and post-structural analysis. The research was conducted by examining the psycho-historical plateaus traceable within Finnish police culture. I made a social diagnosis of the autopoietic relationship between the power-holders of Finnish society and the police (at various levels of hierarchical organization). According to police researcher John P. Crank, police culture should be understood as the cognitive processes behind the actions of the police. Among these processes are the values, beliefs, rituals, customs and advice which standardize their work and the common sense of policemen. According to Crank, police culture is defined by a mindset which thinks, judges and acts according to its evaluations filtered by its own preliminary comprehension. Police culture consists of all the unsaid assumptions of being a policeman, the organizational structures of police, official policies, unofficial ways of behaviour, forms of arrest, procedures of practice and different kinds of training habits, attitudes towards suspects and citizens, and also possible corruption. Police culture channels its members’ feelings and emotions. Crank says that police culture can be seen in how policemen express their feelings. He advises police researchers to ask themselves how it feels to be a member of the police. Ethos has been described as a communal frame for thought that guides one’s actions. According to sociologist Martti Grönfors, the Finnish mentality of the Protestant ethic is accentuated among Finnish policemen. The concept of ethos expresses very well the self-made mentality as an ethical tension which prevails in police work between communal belonging and individual freedom of choice. However, it is significant that it is a matter of the quality of relationships, and that the relationship is always tied to the context of the cultural history of dealing with one’s anxiety. According to criminologist Clifford Shearing, the values of police culture act as subterranean processes of the maintenance of social power in society. Policemen have been called microcosmic mediators, or street corner politicians. Robert Reiner argues that at the level of self-comprehension, policemen disparage the dimension of politics in their work. Reiner points out that all relationships which hold a dimension of power are political. Police culture has also been called a canteen culture. This idea expresses the day-to-day basis of the mentality of taking care of business which policing produces as a necessity for dealing with everyday hardships. According to police researcher Timo Korander, this figurative expression embodies the nature of police culture as a crew culture which is partly hidden from police chiefs who are at a different level. This multitude of standpoints depicts the diversity of police cultures. According to Reiner, one should not see police culture as one monolithic whole; instead one should assess it as the interplay of individuals negotiating with their environment and societal power networks. The cases analyzed formed different plateaus of study. The first plateau was the so-called ‘Rovaniemi arson’ case in the summer of 1930. The second plateau consisted of the examinations of alleged police assaults towards the Communists during the Finnish Continuation War of 1941 to 1944 and the threats that societal change after the war posed to Finnish Society. The third plateau was thematic. Here I investigated how using force towards police clients has changed culturally from the 1930s to the 1980s. The fourth plateau concerned with the material produced by the Security Police detectives traced the interaction between Soviet KGB agents and Finnish politicians during the long 1970s. The fifth plateau of larger changes in Finnish police culture then occurred during the 1980s as an aftermath of the former decade. The last, sixth plateau of changing relationships between policing and the national logic of action can be seen in the murder of two policemen in the autumn of 1997. My study shows that police culture has transformed from a “stone cold” steely fixed identity towards a more relational identity that tries to solve problems by negotiating with clients instead of using excessive force. However, in this process of change there is a traceable paradox in Finnish policing and police culture. On the one hand, policemen have, at the practical level, constructed their policing identity by protecting their inner self in their organizational role at work against the projections of anger and fear in society. On the other hand, however, they have had to safeguard themselves at the emotional level against the predominance of this same organizational role. Because of this dilemma they must simultaneously construct both a distance from their own role as police officers and the role of the police itself. This makes the task of policing susceptible to the political pressures of society. In an era of globalization, and after the heyday of the welfare state, this can produce heightened challenges for Finnish police culture.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Tutkimuksen aiheena on suomalaisuusdiskurssi elokuvissa Täältä tullaan, elämä! (1980, ohjaus Tapio Suominen), Ajolähtö (1982, ohjaus Mikko Niskanen) ja Arvottomat (1982, ohjaus Mika Kaurismäki). Tutkimuksen kohteena ovat elokuvien sisältö ja aikalaisten lehdistöarviot elokuvista. Elokuvia analysoidaan kahdella tasolla: pintatasolla jossa tutkitaan elokuvien kerrontaa ja tyyliä ja syvemmällä tasolla, jossa tutkitaan elokuvien merkitysrakenteita semiotiikan ja analyyttisen psykologian keinoin. Elokuvatekstien pintatason tutkimuksessa käytän päälähteenä David Bordwellin ja Kirstin Thompsonin kirjaa Film Art: An Introduction (1990, 3. ed.). Merkitysrakenteiden analyysissa käytän Algirdas Julien Greimasin semanttista neliötä ja aktanttikaavaa ja Ronald Barthesin teorioita kirjasta Mytologioita (1957/1994). Elokuvien sankaruuden tutkimisessa sovelletaan Carl Gustav Jungin teorioita kollektiivisesta alitajunnasta ja sankarin arkkityypistä. Suomalaisuusdiskurssin analyysissa käytän pohjana Michel Foucaultin teosta The Archaeology of knowledge (1972/1985) ja samaa teokseen teoreettisesti paljolti pohjautuvaa Päivi Rantasen teosta Suolatut säkeet. Suomen ja suomalaisten diskursiivinen muotoutuminen 1600-luvulta Topeliukseen (1997). Rantasen teos tuo tutkittavien elokuvien suomalaisuusdiskurssin analyysiin historiallista perspektiiviä. Kontekstina elokuva-analyyseille tarkastelen myös elokuvateollisuuden rakennemuutoksia 1980-luvulla ja elokuva-arvosteluja. Suomalaisuusdiskurssi korostuu elokuvien sovittamattomissa ristiriidoissa. Elokuvien kerronnan ja tyylin, narratiivisen merkitysrakenteen ja jungilaisen analyysin tutkimustuloksina on, että elokuvien sisäisistä ristiriidoista voi havaita suomalaisuusdiskurssin pyrkimystä muutokseen. Elokuvien realistisuus sitoo elokuvia perinteiseen topeliaanis-runebergiläiseen suomalaisuuteen, mutta elokuvissa on myös uudenlaisia suomalaisuustulkintoja jotka tulevat ilmi päähenkilöiden toiminnan kautta. Elokuvien analyysi osoittaa, että elokuvien suomalaisuusdiskurssi ei ole vielä valmis täysin sisäistämään muun muassa kansainvälistymistä (Ajolähtö) ja yksilöllisempää suomalaisuutta (Täältä tullaan, elämä! ja Arvottomat). Tarve uudenlaiseen suomalaisuuden määrittelyyn kuitenkin näkyy sekä elokuvateksteissä että elokuva-arvosteluissa. Tutkimusta voisi jatkaa analysoimalla eri aikakausien elokuvia ja vertailemalla niiden suomalaisuusdiskurssia toisiinsa.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Tutkielma käsittelee Einojuhani Rautavaaran omaelämäkertaa (Omakuva, 1989). Työssä on lähdetty liikkeelle Omakuvan lehdistövastaanotosta, jossa kyseenalaistettiin teoksen "totuudellisuus". Useat arvostelijat esimerkiksi pohtivat Omakuvan asemaa fakta-fiktio-akselilla ja viittasivat teoksen romaanimaisuuteen.Tutkielmassa on etsitty selityksiä sille, miksi lukija joutuu kyseenalaistamaan teoksen 'totuudellisuuden' sekä lisäksi sitä, millaisia merkityksiä teoksessa annetaan omalle menneisyydelle. Rautavaaran Omakuva on suhteutettu työssä autobiografian genren kanssa ja analyyttisen tarkastelun lähtökohtana on käytetty Philippe Lejeunen narratologista autobiografiateoriaa. Rautavaaran omaelämäkerta sisältää hyvin heterogeenista ainesta, mutta teos on mielestäni autobiografia eikä se kuulu esimerkisi muistelmien tai omakuvan lajiin. Omakuva kuitenkin horjuttaa lukijan kanssa tehtyä autobiografista ja referentiaalista sopimusta, joka on Lejeunen teorian lähtökohta, eikä siten sopeudu autobiografian lukemisen konventionaalisiin pelisääntöihin. Omakuvan teksti on lisäksi narsistisesti itsetietoista omasta kerronnallisesta identiteetistään, ja teksti pakottaa lukijan havaitsemaan, että tarina on vain tekijän retrospektiivisesti kirjoittama tulkinta elämästään. Rautavaara näkee peilissä paitsi oman kuvansa myös kuvan romanttisesta taiteilijasta. Romanttisen taiteilijamyytin representoituminen tekstissä on keskeinen teoksen 'totuudellisuutta' horjuttava piirre, koska se pakottaa lukijan kysymään, onko peilissä nähty omakuva aito ja todellinen vai onko se kenties tuotettu tietoisesti ja manipuloiden. Omakuvan Rautavaara on romanttinen taiteilija, joka tahtoisi vetäytyä norsunluutornin/erakkoluolan yksinäisyyteen ja pystyttää muurin taiteen ja elämän arvojen välille. Säveltäjän minä on myös konfliktissa häntä ympäröivän yhteiskunnan kanssa ja esimerkiksi kriitikot, muusikot ja kapellimestarit uhkaavat hänen olemassaoloaan. Omakuvan päähenkilö muistuttaakin hyvin paljon Maurice Beeben (1964) tutkimien taiteilijaromaanien päähenkilöitä ja erityisesti James Joycen romaanin Taiteilijan omakuva nuoruuden vuosilta päähenkilöä Stephen Dedalusta. Omakuva lähestyy taiteilijaromaaneille tyypillisiä tapoja kuvata taiteilijaa. Teoksessa käsitellään elämää sekä autobiografisessa että taiteilijaromaanin genren tilassa. Omakuva onkin rajateksti, joka horjuttaa autobiografian lajikonventioita. Lisäksi teoksen minä piiloutuu arkkityyppisten kuvien ja myyttien taakse kieltäen jähmettymisen yhdeksi kuvaksi. Lukijalle tarjoutuukin tekstissä monta mahdollista kuvaa Rautavaarasta ja Omakuvasta tulee erilaisten subjektien näyttämö. Avainsanat: säveltäjäautobiografia, romanttinen taiteilijamyytti, kulttuurinen musiikintutkimus

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Ranskalaisen uuden romaanin isän, Alain Robbe-Grillet'n romaani Djinn (1981) on alun perinilmestynyt ranskan kielen oppikirjana nimellä Le Rendez-vous (1981). Oppikirjaelementti tulee selkeimmin esiin siinä, että tarinan edetessä verbit esitellään helpoimmasta konjugaatiosta vaikeimpaan, eri aikamuodot ja modukset esitellään järjestelmällisesti indikatiivin preesensistä alkaen,jne. Tästä kieliopillisen kehityksen periaatteesta generoituu myös itse tarina. Ts. kieliopillinen aineisto ja didaktisuus tunkeutuvat vastustamattomasti myös tarinan tasolle. Viime kädessä Djinn on siis kertomus kielestä. Toisaalta, vaikka Djinn väistää kaikki genre-luokitukset, voisi sitä luonnehtia eräänlaiseksi salapoliisiromaaniksi tai mysteeriksi, sillä siinä päähenkilö Simon Lecœur saa vallankumoukselliselta organisaatiolta omituisen toimeksiannon. Tehtävän luonnetta ei kuitenkaan paljasteta, mutta vähitellen selviää, että kysymys on kielen arvoituksesta. Matkansa varrella romaanin päähenkilö ja lukija ikään kuin vihitään kieltä ja kirjallisuutta koskevaan pyhään tietoon. Mukaansavetävän kerronnan ja kertomuksen "takaa" paljastuu siis myös metakirjallinen ja (kirjallisuuden)filosofinen teos. Djinn-romaanissa toimiva vallankumouksellinen organisaatio taistelee ihmiskunnan koneistumista ja mekanisaatiota vastaan, sillä ne ovat vieraannuttaneet ihmisen todellisesta elämästä. Samalla tavalla koko romaani taistelee kielen jähmettyneisyyttä, atomisoitumista ja mekanisoitumista vastaan. Aivan kuten lingvistis-didaktinen elementti sekoittuu romaanissa fantastiseen fiktioon, sekoittuvat siinä vastaansanomattomasti toisiinsa myös länsimaisen populaarikulttuurin stereotypiat ja mytologinen aineisto, aika ja kielen aikamuodot, fiktio ja todellisuus, jne. Romaanissa purkautuvat myös monet dikotomiset oppositioparit - mm. mies vs. nainen, puhe vs. kirjoitus, järjestys vs. epäjärjestys ja jopa lukija vs. kirjailija. Teoksen vallankumouksellisuus on välitilassa, joka on kohtaamisen (rendez-vous) tila. Ts. romaani pyrkii kaikilta osin siihen kielen ja merkityksen syntymän tilaan, jossa mieli ja merkitys (sens) ei vielä ole erottautunut "mielettömyydestä" ja "merkityksettömyydestä" (non-sens). Välitilanvapaus on siinä, että ihmisen jähmettyneet käsitykset ja konstruktiot maailmasta rikkoutuvat ja korvautuvat sisäisellä liikkeellä, jossa ihminen ja maailma kohtaavat toisensa välittömällä tavalla. Pyrkimys välitilaan yhdistää Djinnin myös Gilles Deleuzen filosofiaan. Tässä välitilassa kieli ei ole enää todellisuudesta vieraantunutta. "Simulaatio" tai "kommunikaation ekstaasi" ei ole mahdollista kielellä, joka kieltäytyy kommunikoimasta, kieltäytyy olemasta pelkkä väline. Sen sijaan tämä kieli vaatii lähikosketusta, tuntoaistia, osallistumista. Tätä tapahtumaa välitilassa voi kutsua tanssiksi Möbiuksen renkaalla. Avainsanat: Alain Robbe-Grillet, Gilles Deleuze, Djinn, nouveau roman (uusi romaani)