Koulukasvatusta teknologisoituvaan yhteiskuntaan : Kansakoulun opetussuunnitelman rakentuminen, 1945-1952

Education for a Technological Society. Public School Curriculum Construction, 1945-1952. The subject of my research is the significance of technology in the construction process of the public school curriculum during the years 1945-1952. During the period the war reparation and rebuilding placed demands and actions to rationalise and dramatise industry and agriculture. Thereby the ambitions of building a technological country and the reformation of curriculum took place simultaneously. Fordistian terms of reference, of which the principles were mass production, rationalisation and standardisation, a hierarchical division of labour and partition of assignments, provided a model for the developing curriculum. In the research the curriculum is examined as an artefact, which shapes socio-technically under the influence of social and technical factors. In the perspective of socio-technical construction the artefact is represented by the viewpoints of members of relevant social groups. The groups give meaning to the curriculum artefact, which determines the components of the curriculum. The weakness of the curriculum was its ineffectiveness, which was due to three critical problems. Firstly, the curriculum was to be based on scientific work, which meant the development of schools through experiments and scientific research. Secondly, the civilised conseption in the curriculum was to be composed of theoretical knowledge, as well as practical skills. Practical education was useful for both the individual and society. Thirdly, the curriculum was to be reformed in a way that the individuality of the pupil would be taken into account. It was useful for the society that talents and natural abilities of every pupil were observed and used to direct the pupil to the proper place in the social division of labour, according to the "right man in a right place" principle. The solutions to critical problems formed the instructions of the public school curriculum, which described the nature and content of education. Technology and its development were on essential part of the whole school curriculum process. The quality words connected to the development of technology - progress, rationality and effectiveness - were also suitable qualifiers and reasons for the reform of the curriculum. On the other hand, technology set a point of comparison and demand for the development of all phases of education. The view of technology was not clearly deterministic - it was also possible to shape technological society with the help of education. The public school curriculum process indicates how originally the principles of technological systems were shaped to the language of education and accepted in educational content.

Hautamuistomerkki elämän ja kuoleman tulkitsijana : Heikki Häiväojan, Kain Tapperin ja Matti Peltokankaan tekemät hautamuistomerkit 1952-2002

Grave sculpture as interpreter of life and death. Grave sculptures done by Heikki Häiväoja, Kain Tapper and Matti Peltokangas 1952-2002. The thoughts of Philippe Ariès and Erwin Panofsky on western funeral art constitute the starting point of this study. These scholars speak about the 20th century as a period of decline regarding western funeral art. The reason for this situation lies, according to them, in the fact that death has been rejected and become a private affair in modern society. Especially Panofsky sees an important reason for the decay of funeral art also in the separation of death from religion. In this study, I approach the view of Ariès and Panofsky from the angle of Finnish funeral art. The subject of the study is grave sculptures of three Finnish sculptors: Heikki Häiväoja, Kain Tapper and Matti Peltokangas, from 1952 to 2002. (The analysis of the grave sculptures has been performed with the Iconology of Erwin Panofsky. The analysis has been deepened by the ideas of a graveyard as a semiotic text according to Werner Enninger and Christa Schwens. In order to confirm their argumentation, they analyse the graveyard text with the model of communicative functions of Roman Jakobson and verify that the graveyard is a cultural text according to Juri Lotman.) Results of the study In the grave sculptures of the sculptors, different worldviews appear alongside Christian thoughts indicating a new stage in the tradition of funeral art. In the grave sculptures characterised as Christian, the view of life after death is included. In these memorials the direction of life is prospective, pointing to the life beyond. Death is a border, beyond which one is unable to see. Nevertheless the border is open or marked by the cross. On this open border, death is absence of pain, glory and new unity. In memorials with different worldviews, the life beyond is a possibility which is not excluded. Memorials interpret life retrospectively; life is a precious memory which wakens grief and longing. Many memorials have metaphysical and mystic features. In spite of democratization the order and valuation of social classes appear in some memorials. The old order also materializes in the war memorials relating the same destiny of the deceased. Different burial places, nevertheless, do not indicate social inequality but are rather signs of diversity. The sculptors' abstract means of modern funeral art deepen the handling of the subject matter of death and reveal the mystery of it. Grave sculptures are a part of Finnish and sacral modern art, and there is an interaction between funeral art and modern art. Modern art acquires a new dimension, when grave sculptures become a part of its field. Grave sculptures offer an alternative to anonymous burying. The memorial is a sign of the end of life; it gives death significance and publicity and creates a relation to the past of the society. In this way, grave sculptures are a part of the chain of memory of the western funeral art, which extends throughout Antiquity until ancient Egypt. (In this study I have spoken of funeral art as a chain of memory using the thoughts of Danièle Hervieu-Léger.) There are no signs of decay in the grave sculptures, on the contrary the tradition of funeral art continues in them as a search for the meaning of life and death and as an intuitive interpretation of death. As such, grave sculptures are part of the Finnish discussion of death.

Holistic Spirituality in the Thinking of Ellen White

Spiritualiteetti viittaa syvälliseen, inhimilliseen ulottuvuuteen ja ominaisuuteen, jonka tarkka määritteleminen on haasteellista, ellei mahdotonta. Sitä vastaa yhtäältä uskonnollisuuden kautta toteutuva, elämän tarkoitukseen ja syvemmän olemuksen etsintään liittyvä hengellisyys, mutta toisaalta myös kaikkea muuta hengen viljelyä ja mielekkään olemisen tavoittelua tarkoittava henkisyys. John Swintonin mukaan hengen ulottuvuus on se inhimilliseen olemukseen kuuluva, dynaaminen elinvoima, joka virkistää ja elävöittää ihmistä ja motivoi häntä etsimään Jumalaa, arvoja, merkitystä, tarkoitusta ja toivoa. Tämä tutkimus nostaa tarkastelun kohteeksi kokonaisvaltaisen hengellisyyden, jolloin huomio kiinnitetään niihin sidoksiin, joiden kautta hengen ulottuvuus liittyy muihin inhimillisen elämän olennaisiin toimintoihin ja näkökulmiin. Tällaisia ovat 1) ajattelu 2) teot ja käytännön toiminta 3) suhteet ja vuorovaikutusverkostot 4) tunteet ja kanssakäymistä ohjaavat asenteet 5) olemassaolon ja olemisen ulottuvuudet. Kokemusten merkitys, arvo ja mielekkyys hahmottuvat juuri hengen alueella, toisin sanoen sisäisesti, hengellisenä ja henkisenä asiana. Tutkimusmateriaalina tässä tutkimuksessa on amerikkalaisen vuosina 1827 1915 eläneen Ellen Whiten kuusi myöhäiskauden teosta vuosilta 1892 1905 ja tutkimusmenetelmänä on käytetty systemaattista analyysiä. Olennaista Whiten tavassa käsitellä uskonnon harjoitukseen liittyviä aiheita on hänen käytännöllinen ja elämän arkeen kiinteästi niveltyvä otteensa. Tutkimus paljastaa, että Martti Lutherin käsitykset ovat merkittävästi vaikuttaneet Whiten ajatteluun. Lähteistä paljastuu samankaltaisuutta hänen näkemystensä ja uusimman suomalaisen Luther-tutkimuksen Martti Lutherin tuotannosta esiin nostaman ajattelutavan välillä. Vaikka teologisen oppineisuuden kannalta White ja Luther ovat eri tasoilla, kummankin käsitys ihmisen ja Jumalan välisen suhteen perusolemuksesta on samankaltainen: Lähtökohtana sille on Jumalan rakkaus ja hänen armostaan lähtenyt toiminta. Toiseksi, ihmisen ja Kristuksen välinen, olemuksellinen yhteys, unio , on perustana sille, että Jumala hyväksyy ihmisen ja huolehtii hänestä nyt ja ikuisesti. Kolmanneksi, tämä ihmisen ja Kristuksen liittoutuminen ja yhdistyminen ilmenee yhteistoimintana ja kumppanuutena yhteisten tavoitteiden saavuttamiseksi maailmassa. White korostaa ihmisen ja Kristuksen välisen hengellisen suhteen vuorovaikutteista ja toiminnallista luonnetta, joka tulee ilmi epäitsekkyytenä, toisten ihmisten ja heidän tarpeittensa huomioimisena sekä myötätuntona ja kykynä asettua toisen asemaan. Terveellistä elämäntapaa ja kasvatusta koskevat ajatuksensa White liittää siihen laaja-alaiseen näkemykseen hengellisyydestä, jonka tavoitteena on ihmisen kokonaisvaltainen hyvinvointi. Hän ei näe spiritualiteettia elämän arjesta irrallisena tai erillisenä saarekkeena, vaan ihmistä kaikessa ohjaavana, voimaannuttavana ja mielekkyyttä tuottavana, ensisijaisena ulottuvuutena. Tutkimuksen kuluessa myös Whiten usein käyttämät Jumalalle antautumisen ja luonteen käsitteet nousevat tarkastelun kohteiksi. Hänen mukaansa ihminen ei tahdonponnistuksillaan yksin pysty tavoittamaan Jumalaa vaan hänen on lakattava Jumalan rakastavan kutsun edessä itse tahtomasta ja suostuttava liittymään Jumalan tahtoon ja tarkoitukseen. Tämä liittyy siihen sisäiseen muutokseen, jota White kuvaa luonteen käsitteen avulla. Jumalan armon vaikuttama tahdon uudelleen suuntaaminen muuttaa ihmisen olemusta, arvoja, asennoitumisen tapaa ja myötätuntoisen vuorovaikutuksen kykyä niin ettei ihminen ole enää aivan sama kuin ennen. Kysymys on toisaalta yhtäkkisestä ja kertakaikkisesta olemuksellisesta muuttumisesta, mutta samalla myös hiljaisesta, elämänmittaisesta kasvusta ja kypsymisestä. Juuri luonteen käsitteen avulla White kuvaa hengellisyyttä ja siihen kuuluvaa sisästä matkaa. Tässä tutkimuksessa spiritualiteettia lähestytään yleisinhimillisenä piirteenä ja ominaisuutena, jolloin huomio ei ole ensisijaisesti yksittäisissä opillisissa käsityksissä tai uskonnollisuuden harjoittamisen muodoissa. Tarkoituksena on luoda kokoava rakenne, jonka puitteissa holistinen spiritualiteetti voidaan selkeämmin hahmottaa ja yksilöidymmin ymmärtää.

Mothers, your's is a sacred work! Naiskysymys adventistijulistaja Ellen Whiten profeetallisessa terveysopetuksessa vuosina 1866 1878

Tarkastelen pro gradu -tutkielmassani naiskysymystä Seitsemännen päivän adventtikirkon oppiäiti Ellen Whiten (1827 1915) terveysopetuksessa. White tunnetaan ennen kaikkea näyistään, joiden välityksellä hän koki saavansa Jumalalta hyvinvointiin liittyviä ohjeita. White kirjoitti näkyjensä innoittama terveysoppaita ja julisti pääasiassa Yhdysvalloissa yli 70 vuotta. Päälähteenäni ovat kaksi Whiten omaelämäkertaa vuosilta 1880 ja 1915 sekä 83 artikkelia, jotka hän julkaisi adventistien johtavassa terveyslehdessä, Health Reformerissa, vuosina 1866 1878. Tutkimuskysymykseni ovat, miksi White osoitti lähes kaiken terveyteen liittyvän opetuksensa naisille ja miten hän ymmärsi terveyden osana naisen roolia ja tehtäviä. Tulkintani mukaan White julisti naisille, sillä hän uskoi, että naisen asema oli selkeytettävä. Yhdysvallat teollistui ja kaupungistui nopeasti 1800-luvulla, mikä aiheutti naisille taloudellisia, sosiaalisia ja terveyteen liittyviä ongelmia. Lisäksi toinen suuri herätys (1800 1830) synnytti keskustelua naisen roolista. Monet kirkot antoivat naisille luvan esimerkiksi saarnaamiseen, mutta Yhdysvalloissa vahvistui samaan aikaan myös käsitys naisesta kodin uskonnollisena johtajana. Ymmärrän, että Whiten mukaan ratkaisu naisen sekavaan asemaan oli terveys. Uskon, että Whiten mukaan nainen pystyi ottamaan oman paikkansa yhteiskunnassa, mikäli hän pysyi terveenä ja oppi tuntemaan terveyden periaatteet. Toisaalta White sai vaikutteita naisten yhteiskunnallisten oikeuksien puolustajilta. He ajattelivat, että vain koulutettu ja terve nainen kykeni vapautumaan avioliitosta. Toisaalta White oli naisasianaisia maltillisempi. Hän ymmärsi, että vain terve ja terveyskoulutuksen saanut nainen saattoi olla hyvä äiti. Ellen White osallistui terveysopetuksellaan keskusteluun myös naisen uskonnollisesta roolista. White oli itse kiertelevä terveyssaarnaaja. Silti hän ymmärsi, että muiden naisten kutsumus oli olla terve ja koulutettu äiti. White korosti äitien pyhyyttä luultavasti siksi, että hän pyrki turvaamaan oman auktoriteettiasemansa Adventtikirkossa. White myös luultavasti ymmärsi roolinsa ja tehtävänsä poikkeuksellisiksi ja arvosti vilpittömästi äitiyttä. Whiten mukaan äidin tehtävä oli kasvattaa terveitä ja moraalisia kansalaisia. Tehtävän arvon hän perusteli aikansa tieteellisillä teorioilla. White korosti luonnontieteilijä Charles Darwinin (1809 1882) evoluutioteorian mukaisesti, että äidin velvollisuus oli siirtää lapsilleen hyvä terveys. Käsityksensä terveyden ja moraalin suhteesta hän selitti frenologialla, jonka mukaan ihmisen elämäntavat vaikuttivat hänen luonteenpiirteisiinsä. White oli myös todennäköisesti kiinnostunut sosiaalitieteilijä Herbert Spencerin (1820 1903) ajatuksista, joiden mukaan kansalaisten kehittyessä myös yhteiskunta jalostui yhä paremmaksi. Vaikka White perusteli opetustaan modernilla tieteellä, hän oli ennen kaikkea uskonnollinen julistaja. Hän kuului 1840-luvulla herätyssaarnaaja William Millerin (1782 1849) liikkeeseen, jonka jäsenet uskoivat, että Jumala tuhoaa Yhdysvallat viimeisellä tuomiolla, mikäli kansan moraalin tila ei nopeasti kohene. Millerin liikkeen painotukset säilyivät Adventtikirkossa, joka perustettiin vuonna 1863. Siten White ymmärsi, ettei äiti ollut vastuussa vain perheensä ja kansansa maallisesta hyvinvoinnista vaan myös heidän pelastuksestaan. Whiten käsitys äidistä on mielestäni ristiriitainen. White antoi äideille paljon valtaa, mutta myös suuren vastuun. Hän korosti äitien arvokkuutta, mutta toisaalta he eivät olleet hänen mukaansa korvaamattomia. White ei myöskään huomioinut naisia, jotka eivät olleet äitejä.

Striving for the Impossible : The Hegelian background of Judith Butler

This study analyses the Hegelian roots of the subject-theory and the political theory of Judith Butler. Butler can be seen as the author of "gender performativity". Butler claims that subject's identities are linquistic "terms". Linquistic identities are performative and normative: they produce, according to cultural rules, the identities which they just claim to describe. Butler's theory of the performativity of identities is based on her theory of identities as "ek-static" constructions. This means that there is a relation between the self and the Other in the heart of identities. It is claimed in this study that Butler's theory of the relation between the self and the Other, or, between the subject and the constitutive outside, is based on G.W.F. Hegel's theory of the dialectics of recognition in The Phenomenology of Spirit. Especially the sections dealing with the relation between "Lord" and "Bondsman" set the theoretical base for Butler's theory. Further, it is claimed that Hegel's own solution for the enslaving and instrumentalizing relation between the self and the Other, reciprocal recognition, remains an important alternative to the postmodernist conception supported by political theorists like Butler. Chapter 2, on Hegel, goes through the dialectics of recognition between the self and the Other in The Phenomenology of Spirit up until the ideal of reciprocal recognition and absolute knowledge. Chapter 3 introduces two French interpretations of Hegel, by Alexandre Kojéve and Louis Althusser. Both of these interpretations, especially the Kojevian one, have deeply influenced the contemporary understanding of Hegel as well as the contemporary thought - presented e.g. in the postmodern political thought - on the relations between the self and the Other. The Kojévian Marxist utopia with its notion of "the End of History" as well as the Althusserian theory of the Interpellative formation of subjects have influenced how Hegel's theory of the self and the Other have travelled into Butler's thought. In chapter 5 these influences are analyzed in detail. According to the analysis, Butler, like numerous other poststructuralist theorists, accepts Kojéve's interpretation as basically correct, but rejects his vision of "the End of History" as static and totalitarian. Kojéve's utopian philosophy of history is replaced by the paradoxical idea of an endless striving towards emancipation which, however, could not and should not be reached. In chapter 6 Butler's theory is linked to another postmodern political theory, that of Chantal Mouffe. It is argued that Mouffe's theory is based on a similar view of the relation of the self and the other as Butler's theory. The former, however, deals explicitly with politics. Therefore, it makes the central paradox of striving for the impossible more visible; such a theory is unable to guide political action. Hegel actually anticipated this kind of theorizing in his critique of "Unhappy Consciousness" in the Phenomenology of Spirit. Keywords: Judith Butler, G.W.F. Hegel, Chantal Mouffe, Alexandre Kojéve, Postmodernism, Politics, Identities, Performativity, Self-consciousness, Other