16 resultados para Redmond, John Edward, 1857-1918.

em Helda - Digital Repository of University of Helsinki


Relevância:

20.00% 20.00%

Publicador:

Resumo:

Suomen sisällissodassa keväällä vuonna 1918 syntyi useita vankileirejä, jotka oli tarkoitettu valkoisten vangitsemia punaisia varten. Yksi vankileireistä sijaitsi Oulun Raatinsaaressa. Tässä tutkimuksessa olen tarkastellut Oulun vankileirin vankeja, vartijoita ja leirin oloja sekä valtiorikosoikeuden toimintaa ja leirin kuolleisuutta. Oulun vankileiri toimi Valloitettujen alueiden turvaamisosastoon kuuluneen sotavankilaitoksen alaisuudessa. Vankileiri oli tarkoitettu lähinnä Oulun ja Lapin läänin punavankeja varten. Myös asevelvollisuuskutsuntoja vältelleitä ja asevelvollisuudesta kieltäytyneitä oli vangittujen joukossa. Vankien määrä oli suurimmillaan hieman yli 800. Vangit kuuluivat pääsääntöisesti työväenluokkaan. Vangittuina oli myös naisia, joista suurin osa oli pidätetty venäläisten kasarmeilta. Venäläisiä sotilaita, joita oli noin 1000, pidettiin vangittuina omilla kasarmeillaan, ennen kuin heidät kotiutettiin toukokuun lopussa. Vartijoina toimivat aluksi Oulun ja lähikuntien suojeluskuntajoukot ja toukokuun lopusta lähtien asevelvollisuusjoukot. Erityisesti asevelvollisjoukkoja pidettiin vartiointitehtävään sopimattomina. Sotilaat suhtautuivat tehtäviinsä välinpitämättömästi ja vankeihin myötämielisesti. Heistä suurin osa oli kotoisin samoilta paikkakunnilta, mistä punavangitkin ja he kuuluivat suurimmalta osaltaan myös työväenluokkaan. Asevelvollisjoukot olivat myös ylityöllistettyjä ja sotilaskuri oli olematonta, joten ei ollut ihme, että heinäkuun alussa useat asevelvollissotilaat karkasivat riveistä. Vangit asuivat leirillä ahtaasti ja saivat vain niukasti ruokaa. Leirillä vankeja hoitivat lääkäri ja kaksi sairaanhoitajaa. Sairaanhoito oli hankalaa, koska sairastuneita ja heikkoja vankeja oli paljon. Vankien hengellisestä huollosta oli vastuussa kasvatusosasto, jonka johdossa oli pappi apunaan kaksi kasvatusapulaista. Kesäkuun aikana Oulussa toimintansa aloitti kaksi valtiorikosoikeuden osastoa, jotka langettivat tuomioita samanlaisen linjan mukaisesti kuin muuallakin maassa. Punaisena lankana näyttää olleen työväenliikkeen poliittinen nujertaminen. Kuolleisuuden suhteelliseen alhaisuuteen oli osasyynä se, että vartijat eivät olleet kiinnostuneita tehtäviään kohtaan. He eivät estäneet yhteydenpitoa vankien ja heidän omaistensa välillä. Vartijat eivät myöskään syyllistyneet vankileiriterroriin, vaan suhtautuivat vankeja kohtaan pääsääntöisesti maltillisesti. Vangeilla oli mahdollisuuksia ulkopuoliseen ruoansaantiin omaisten kautta ja työskennellessään leirin ulkopuolella eri työtehtävissä. Vankeja käytettiinkin vankileirin ulkopuolisiin työtehtäviin paljon. Koska työnantajat oli velvoitettu kustantamaan työssäkäyvien vankien ruoan, he saivat lisäravintoa ohi vankileiriorganisaation. Siten vangit olivat tarpeeksi vastustuskykyisiä tarttuvia tauteja kohtaan. Oulun vankileirissä kuolleisuus jäikin suhteellisen alhaiseksi hieman alle kuuteen prosenttiin. Avainsanat: Suomi 1918 . vankileirit . sisällissota - sotavangit

Relevância:

20.00% 20.00%

Publicador:

Resumo:

The aim of this study is to explore by systematic textual analysis the crucial conceptions of constructive alignment and to reconstruct the concept of constructive alignment and examine the relation between conceptual relationships in John Biggs’s texts. In this study, I have also analyzed the presuppositions of the concept of constructive alignment and its possible implications. The research material includes Biggs’s (1996b; 2003) article entitled Enhancing Teaching through Constructive Alignment and book entitled Teaching for Quality Learning at University. The primary purpose of the systematic textual analysis is to reconstruct concepts and gain access to a new or more profound understanding of the concepts. The main purpose of the constructive alignment is to design a teaching system that supports and encourages students to adopt a deep approach learning. At the center of the constructive alignment are two concepts: constructivism in learning and alignment in teaching. A tension was detected between these concepts. Biggs assumes that students’ learning activities are primed by the teaching. Because of this it is not important what the teacher does. At the same time he emphasizes that teaching interacts with learning. The teacher’s task is to support student’s appropriate learning activities. On the basis of the analysis, I conclude these conceptions are not mutually exclusive. Interaction between teaching and learning has an effect on student’s learning activities. The most essential benefit of the model of constructive alignment is that Biggs brings together and considers teaching at the same level with learning. A weakness of Biggs’s model relates to the theoretical basis and positions of the concept of constructive alignment. There are some conflicts between conceptions of epistemology in Biggs’s texts. In addition, Biggs writes about constructivism also as conceptions of epistemology, but doesn’t consider implications of that position or what follows or doesn’t follow from that commitment. On the basis of the analysis, I suggest that constructivism refers in Biggs’s texts rather to constructivism in learning than philosophical constructivism. In light of this study, constructive alignment doesn´t lead to philosophical constructivism. That’s why constructive alignment stays out of idealism. Biggs’s way of thinking about teachers possibility to confronting students’ misconceptions and evaluate and assess students’ constructions support a realist purpose in terms of philosophical stance. Realism does not drift toward general problems of relativism, like lack of criteria for assessing or evaluate these constructions.

Relevância:

20.00% 20.00%

Publicador:

Resumo:

Civil War Hero Burials the funerals of the fallen White in Finland in 1918 This study focuses on the burial with honours of fallen White combatants during the Finnish Civil War of 1918, as well as on the reasons underpinning the practice. The main sources of the study included the archives of the White army, the Civil Guard organisation and the Church, as well as the newspapers. The genetic method of history research was used. Both the existing tradition of military burials and the ecclesiastical burial culture influenced the burials of those who fell during the Civil War. The first war hero funerals took place as early as the beginning of February 1918, and the first larger-scale collective funerals were organised in Laihia and Vaasa in the Ostrobothnia province, with the latter attended by the supreme civil and military leaders of White Finland. From early on, these funerals assumed their characteristic features, such as the lion flag a design for the Finnish national flag proposed immediately upon the declaration of the country s independence military parades, lines of honour guards, eulogies, salutes and common war hero graves. As a result of the general offensive begun in mid-March 1918, the numbers of the fallen multiplied, so special organisations were established to handle the burials of the fallen. At the same time, the war hero funerals became more frequent and diffused, and the numbers of the buried grew throughout the country. In early March, the advocates of the republican system of government published their appeal in the newspapers, requesting that collective graves for those who fell in the war prepared in every locality. They motivated their request by stating that it was the funerals in particular that had inspired many men to join the ranks voluntarily in the first place, and that the large collective soldiers graves increased the numbers of those who answered the call and left for the front. The Civil Guard organisation arranged the burials of war heroes. The clergy contributed by officiating the religious service and by clearly aligning themselves with the Whites in their eulogies. The teachings of the Lutheran Church suggest that they found the Whites to be the temporal authority instituted by God, and therefore authorised raising the sword against the Reds. Speaking at the funerals with great pomp and sentimental power, the leaders of the Civil Guard and the exponents of the learned classes instigated their audiences against the Reds. The funeral speeches idealised the war hero s death by recalling military history since the times of ancient Greece. Being of the emblematic colour of the Whites, the white coffin assumed a particular importance connected to ideas of biblical purity and innocence. By the end of May 1918, almost 3,300 Whites were buried in the soldiers graves prepared by the burial organisation in some 400 localities. Only about 200 men remained missing in action or unidentified. The largest common graves accommodated over 60 fallen combatants. Thus, the traditions of the 1918 Civil War directly influenced war hero burial practices, which continued into the Finnish Winter War of 1939.

Relevância:

20.00% 20.00%

Publicador:

Resumo:

Tutkielmassa esitellään ja arvioidaan John Searlen teoriaa tietoisuudesta. Tietoisuus (consciousness) on Searlen mukaan tärkein mielenfilosofinen käsite. Searle ei määrittele käsitettä tarkasti, vaan tyytyy esittämään sitä kuvaavia esimerkkejä ja analogioita. Tietoisuuden keskeisimmiksi ominaisuuksiksi Searlen teoriassa näyttävät muodostuvan intentionaalisuus (intentionality), subjektiivisuus (subjectivity) ja kausaalinen vaikutus käyttäytymiseen (mental causation). Näihin ominaisuuksiin liittyvät myös Searlen painavimmat tietoisuudesta esittämät argumentit. Argumenttien analysointi on tutkielman tärkein tavoite. Searlen yhteysperiaatteen (Connection Principle) mukaan intentionaalisia tiloja voi olla vain olennolla, jolla voi olla tietoisia intentionaalisia tiloja, ja jokainen alitajuinen intentionaalinen tila on ainakin potentiaalisesti tietoinen. Toisin sanoen intentionaalisuuden ja tietoisuuden välillä vallitsee välttämätön yhteys seuraavasti: on loogisesti välttämätöntä, että jokainen intentionaalinen tila voi ainakin periaattessa päästä tietoisuuteen.Tutkielmassa kuitenkin osoitetaan, että yhteysperiaateeseen on syytä suhtautua epäillen. Searlen yhteysperiaatteen puolesta esittämä argumentti näyttää nimittäin sisältävän dilemman. Jos erottelu intrinsiseen ja näennäiseen intentionaalisuuteen tulkitaan Searlen tavoin, syyllistytään sen olettamiseen, mikä pitäisi todistaa; jos taas erottelu tulkitaan toisin kuin Searle, argumentti ei tue yhteysperiaatetta. Searlen mukaan mentaaliset tilat ovat aina jonkun mentaalisia tiloja. Tästä väitteestä Searle pyrkii johtamaan toisen, paljon radikaalimman väitteen: mielen ilmiöt kuuluvat omaan ontologiseen kategoriaansa, subjektiivisten mentaalisten tilojen kategoriaan. Searlen käsitystä tukee Thomas Nagelin esittämä, hyvin samansisältöinen argumentti. Yksimielisyys ei kuitenkaan ole erehtymättömyyden tae, sillä Paul Churchlandin kritiikki näyttää pahasti horjuttavan Searlen subjektiivisuusargumentin uskottavuutta. Churchland väittää Searlen syyllistyvän intensionaaliseen virhepäätelmään. Yksittäisen henkilön episteemisen pääsyn rajoittuneisuudesta ei Churchlandin mukaan voida tehdä mitään ontologisia johtopäätöksiä, koska tiedetyksi tuleminen ei ole objektin aito ominaisuus. Vastaväite näyttää olevan kohtalokas Searlen subjektiivisuusargumentille. Subjektiivisuuden ongelma näyttää olevan perustava metafyysinen vedenjakaja, joka jakaa mielenfilosofiset teoriat toisaalta materialistisiin, toisaalta dualistisiin. Searle uskoo, että mieli-ruumis -ongelma (mind-body problem) on ratkaistavissa ilman, että tarvitsee valita kumpaakaan. Ratkaisu sisältyy kahteen Searlen näennäisesti yhteensopimattomaan teesiin. Ensimmäisen teesin mukaan mentaaliset tilat ovat todellisia ilmiöitä, eikä niitä voida redusoida mihinkään muuhun tai eliminoida määrittelemällä ne uudestaan. Toisen teesin mukaan aivojen operaatiot aiheuttavat mentaaliset tilat ja mentaaliset tilat ovat aivojen piirteitä. Teeseistä jälkimmäinen osoittautuu ongelmalliseksi syistä, jotka Jaegwon Kim on esittänyt. Jos mentaaliset tilat olisivat aivojen ominaisuuksia, ei mielen ja aivojen välinen suhde voisi olla kausaalinen, koska kausaatiossa (causation) on aina kyse kahden erillisen entiteetin tai tapahtuman välisestä relaatiosta, jossa suhteen osapuolien välillä on oltava ajallista etäisyyttä. Toiseksi Searlen vertaus tietoisuuden ja aivojen suhteesta kappaleen kiinteyden ja sen mikrorakenteen suhteeseen epäonnistuu, koska tietoisuus ja kiinteys kuuluvat Searlen teoriassa eri ontologisiin kategorioihin, eikä niitä siten voi ongelmattomasti rinnastaa. Searlen analogia kiinteyteen murtuu myös siksi, että kappaleen mikrorakenne ei yksinkertaisesti aiheuta sen kiinteyttä. Tietoisuus ei siis voi olla samanaikaisesti aivojen ominaisuus ja aivojen kausaalisen toiminnan seuraus. Tutkielmassa päädytään puolustamaan kantaa, että Searlen argumentit eivät ole vakuuttavia ja että Searle ei ole onnistunut eksplikoimaan teoriaa, joka välttäisi dualismiin ja materialismiin liittyvät tunnetut ongelmat. Kysymys mikä on mielen suhde ruumiiseen, jää siten avoimeksi. Avainsanat: intentionaalisuus, mentaalinen, mieli-ruumis -ongelma, Searle, subjektiivisuus, tietoisuus

Relevância:

20.00% 20.00%

Publicador:

Resumo:

Anti-Semitism existed in Finland during the whole period covered by this study. The immoral acts associated with Jews in the articles were mostly regarded as universal habits, qualities and/or modes of action, that is, unconnected with any particular Finnish Jew. Researchers have tried to explain anti-Semitism in several ways. The theory of Jews as outsiders has been a popular explanation as well as xenophobia, chimerical anti-Semitism and the socio-economic models. The main sources of this study have been over 400 Finnish periodicals and magazines, literature and text books published between 1918 and 1944. This vast number of magazines includes those of the army and the civil guard, religion, humour and the papers of the Finnish extreme right. One can see a distinct foreign and especially German influence in the subjects and phraseology of Finnish anti-Semitic writings between 1918 and 1944. Several known Finnish anti-Semitic writers had some kind of link with Germany. Some Finnish organisations and societies were openly anti-Semitic during this period. There had been cycles in the activity of anti-Semitic writing in Finland, obvious peaks appearing in 1918 1919, 1929 1931, 1933 1938 and 1942 1944. The reason for the 1918 1919 activity was the civil rights which were granted to the Jews in Finland, and the Russian Bolshevik revolution. The worldwide depression from 1929 to 1932 seem to be the reason for new anti-Semitic writing activity. The rise of National Socialism in Germany and the influence this phenomenon had in Finland was the reason for the peak during 1933 1938. During the continuation war 1942 1944 National Socialist Germany was fighting side-by-side with Finland and their anti-Semitic propaganda found easier access to Finland. Of the 433 magazines, journals and newspapers which were used in this study, 71 or 16.4 per cent had at least one article that can be identified as anti-Semitic; especially the magazines of national socialists and other extreme right parties were making anti-Semitic annotations. There were about 50 people known to have written anti-Semitic articles. At least half of these known writers had studied at the university, including as many as 10 priests. Over and above these, there was an even larger number of people who wrote under a pseudonym. The material used suggested that anti-Semitism was not very popular in Finland between 1918 and 1944. Anti-Semitic articles appeared mostly in the magazines of the extreme right, but their circulation was not very large. A proof of the slight influence of these extreme right anti-Semitic ideas is that, beside the tightening of policy towards Jewish immigrants in 1938 and the handing over of eight of these refugees to Germany in 1942, the official policy of Finland never became anti-Semitic. As was stated before, despite the cycles in the number of writings, there does not appear to have been any noticeable change in public opinion. One must also remember that most Finns had not at that period actually met a Jew. The material used suggests that between 1918 and 1944 the so-called Jewish question was seemingly unimportant for most Finns and their attitude to Jews and Jewishness can be described as neutral.

Relevância:

20.00% 20.00%

Publicador:

Resumo:

For Independent Finland. The Military Committee 1915–1918 In the course of the First World War, several organizations were founded with the purpose of making Finland independent or, at least, restoring her autonomous status. The Military Committee was the most significant active independence organization in Finland in the First World War, in addition to the activist student movement, i.e., the Jaeger Movement. The Military Committee was an organization founded in 1915 by officers who had attended the Hamina Cadet School, with the goal of creating a national army for a liberation war against the Russian troops. It was believed that the liberation war should succeed only with the help of the German Army. With the situation in society continually tensing up in the autumn 1917, the Military Committee also had to figure on the possibility of a Civil War. The activities of the Military Committee started in the early part of 1915 when they were still small-scale, but they gained significant momentum after the Russian Revolution in March 1917. In January 1918, the Military Committee formed the general staff for the White Army, the Senate’s troops. The independence-related activities of the Hamina cadets in the years of the First World War were more extensive and multifaceted than has been believed heretofore. The work of the Military Committee was divided into preparations for a liberation war in Finland, on one hand, and in Stockholm and Berlin, on the other hand. In Finland, the Military Committee took part in intelligence gathering for Germany and in supporting the recruiting Jaegers, and later in founding the civil guard organization, in solving the law and order authorities issue, and finally in selecting the Commander-in-Chief for the Senate’s troops. The member of the Military Committee, especially Captain Hannes Ignatius of the Cavalry contributed greatly to the drafting of the independence activists’ national action plan in Stockholm in May 1917. This plan preceded the formation of the civil guard organization. The Military Committee’s role in founding the civil guards was initially minor, but in the fall of 1917, the Military Committee started to finance the activities of the civil guards, named several former officers as commanders of the civil guards and finally overtook the entire civil guard movement. In Stockholm and Berlin, the representatives of the Military Committee were in active contact with both the high command of the German Army and with the representatives of the Swedish Army. Colonel Nikolai Mexmontan, who was a representative of the Military Committee, collaborated with Swedish officers and Jaeger officers in Stockholm in coming up with comprehensive and detailed plans for starting the Liberation War. Under Mexmontan’s leadership, there were serious negotiations to enter into a confederation with Germany. Lieutenant Colonel Wilhelm Thesleff, on the other hand, became the commander of the Jaeger Battalion 27. The influence and importance of the Military Committee came to the forefront in independent and conflict-torn Finland. The Military Committee became a Senate committee on the 7th of January 1918, with its chairman, for all practical purposes, as the Commander-in-Chief in an eventual war. Lieutenant General Claes Charpentier was the chairman of the Military Committee from mid-December 1917 onwards, but on the 15th of January 1918 he had to resign in favour of Lieutenant General Gustaf Mannerheim. Soon after that, Mannerheim got an order from the chairman of the Senate P. E. Svinhufvud to organize and assume the leadership of the law and order authorities. The chairman of the Military Committee became the Commander-in-Chief of the Senate troops in January 1918, and the Military Committee became the Commander-in-Chief’s general staff. The Military Committee had turned from a clandestine organization into the first general staff of the independent Finnish Army.

Relevância:

20.00% 20.00%

Publicador:

Resumo:

The aim of the study was to examine the influence of school smoking policy and school smoking prevention programs on the smoking behaviour of students in high schools in Prince Edward Island using the School Health Action Planning Evaluation System (SHAPES). A total sample included 13,131 observations of students in grades 10-12 in ten high schools in Prince Edward Island over three waves of data collection (1999, 2000, and 2001). Changes in prevalence of smoking and factors influencing smoking behaviour were analyzed using descriptive statistics and Chi-Square tests. Multi-level logistic regression analyses were used to examine how both school and student characteristics were associated with smoking behaviour (I, II, III, IV). Since students were located within schools, a basic 2-level nested structure was used in which individual students (level 1) were nested within schools (level 2). For grade 12 students, the combination of both school policies and programs was not associated with the risk of smoking and the presence of the new policy was not associated with decreased risk of smoking, unless there were clear rules in place (I). For the grade 10 study, (II) schools with both policies and programs were not associated with decreased risk of smoking. However, the smoking behaviour of older students (grade 12) at a school was associated with younger students’ (grade 10) smoking behaviour. Students first enrolled in a high school in grade 9, rather than grade 10, were at increased risk of occasional smoking. For students who transitioned from grade 10 to 12 (III), close friends smoking had a substantial influence on smoking behaviour for both males and females (III). Having one or more close friends who smoke (Odds Ratio (OR) = 37.46; 95% CI = 19.39 to 72.36), one or more smokers in the home (OR = 2.35; 95% CI = 1.67 to 3.30) and seeing teachers and staff smoking on or near school property (OR=1.78; 95% CI = 1.13 to 2.80), were strongly associated with increased risk of smoking for grade 12 students. Smoking behaviour increased for both junior (Group 1) and senior (Group 2) students (IV). Group 1 students indicated a greater decrease in smoking behaviour and factors influencing smoking behaviour compared to those of Group 2. Students overestimating the percentage of youth their age who smoke was strongly associated with increased likelihood of smoking. Smoking rates showed a decreasing trend (1999, 2000, and 2001). However, policies and programs alone were not successful in influencing smoking behaviour of youth. Rather, factors within the students and schools contextual environment influenced smoking behaviour. Comprehensive approaches are required for school-based tobacco prevention interventions. Keywords: schools, policy, programs, smoking prevention, adolescents Subject Terms: school-based programming, public health, health promotion

Relevância:

20.00% 20.00%

Publicador:

Resumo:

Conflict, Unity, Oblivion: Commemoration of the Liberation War by the Civic Guard and the Veterans´ Union in 1918-1944 The Finnish Civil War ended in May 1918 as a victory for the white side. The war was named by the winners as the Liberation War and its legacy became a central theme for public commemorations during the interwar period. At the same time the experiences of the defeated were hindered from becoming a part of the official history of Finland. The commemoration of the war was related not only to the war experience but also to a national mission, which was seen fulfilled with the independence of Finland. Although the idea of the commemoration was to form a unifying non-political scene for the nation, the remembrance of the Liberation War rather continued than sought to reconcile to the conflict of 1918. The outbreak of the war between the Soviet Union and Finland in 1939 immediately affected the memory culture. The new myth of the Miracle of the Winter War, which referred to the unity shown by the people, required a marginalization of controversial memory of the Liberation War. This study examines from the concepts of public memory and narrative templates how the problematic experience of a civil war developed to a popular public commemoration. Instead of dealing with the manipulative and elite-centered grandiose commemoration projects, the study focuses on the more modest local level and emphasizes the significance of local memory agents and narrative templates of collective memory. The main subjects in the study are the Civil Guard and the Veterans´ Union. Essential for the widespread movement was the development of the Civic Guard from a wartime organization to a peacetime popular movement. The guards, who identified themselves trough the memories and the threats of civil war, formed a huge network of memory agents in every corner of the country. They effectively linked both local memory with official memory and the civic society with the state level. Only with the emergence of the right wing veteran movement in the 30ies did the tensions grow between the two levels of public memory. The study shows the diversity of the commemoration movement of the Liberation War. It was not only a result of a nation-state project and political propaganda, but also a way for local communities to identify and strengthen themselves in a time of political upheaval and uncertainty.

Relevância:

20.00% 20.00%

Publicador:

Resumo:

Hyvinkääläiset työläisnaiset ottivat vuoden 1918 sisällissotaan osaa punakaartin riveissä ruoanlaittajina, sairaanhoitajina sekä asetta kantaneina sotilaina. Valkokaartia tukemaan saapuneet saksalaissotilaat saavuttivat Hyvinkään huhtikuun 20. päivä, ja pitäjä valloitettiin. Osa hyvinkääläisnaisista oli tässä vaiheessa siirtynyt jo pohjoisemmille rintamille. Valkoiset etenivät kuitenkin voittoisasti kohti pohjoista, ja suurin osa hyvinkääläisnaisista oli antautunut 1. toukokuuta mennessä. Tämä tutkimus tarkastelee Hyvinkään punakaartilaisnaisiin kohdistuneita kuulustelututkimuksia ja toimenpiteitä sisällissodan jälkiselvittelyissä, jotka alkoivat huhtikuussa ja jatkuivat vuoden loppuun saakka. Samalla tuon esiin runsaasti uutta tietoa Hyvinkään punakaartilaisnaisten toimista sisällissodassa sekä heidän taustoistaan. Tärkeimpiä lähteitä tutkimuksessani ovat erilaiset Kansallisarkistossa säilytettävät oikeusasiakirjat: Hyvinkään pitäjän kenttäoikeuksien pöytäkirjat, viralliset esitutkintapöytäkirjat sekä valtiorikosoikeuksien ja valtiorikosylioikeuden aktit. Lisäksi olen etsinyt tietoa sodassa ja sen jälkiselvittelyissä surmansa saaneista punaisista hyvinkääläisnaisista. Tässä tärkeimpinä lähteinäni ovat olleet Suomen Sotasurmat 1914–1922 -projektin nimitiedosto sekä valkokaartin kirjanpidosta löytyneet vangitsemistiedot. Olen hyödyntänyt suuren tietomäärän käsittelyssä tilastollisia menetelmiä. Tarkastelen naisia kuitenkin paljon myös yksilötasolla, sillä juuri yksilötarinat rikastuttavat paikallishistoriallista tutkimusta. Tutkimukseni perusteella punaisiksi luokiteltuja hyvinkääläisnaisia menehtyi sisällissodan jälkiselvittelyissä 27 – heistä suurin osa Lahden ja Hämeenlinnan seudulla, missä viimeiset taistelut käytiin. Menehtyneistä naisista moni oli vasta 16–17-vuotias. Myös hyvinkääläisnaisia joutui suurille vankileireille – tässä yhteydessä tarkastelen kahden naisen vankileirimuistelmia. Kotipaikkakunnalla tutkittiin samanaikaisesti kenttäoikeuksissa 64 hyvinkääläisnaista. Kenttäoikeuksien tehtävänä oli kartoittaa punakaartilaisten toimintaa sekä heidän tietojansa paikkakunnalla ja lähiseuduilla tapahtuneista murhista sekä ryöstöistä. Kenttäoikeuksissa kuulustelluista naisista valtaosa vapautettiin lyhyen vankeuden jälkeen. Jälkiselvittelyjen virallisessa vaiheessa 116 hyvinkääläistä punakaartilaisnaista joutui kuulusteluihin. Heistä vajaa puolet oli toiminut sodan aikana erilaisissa huoltotehtävissä mm. punakaartin ruokalassa. 25 naista oli epäiltynä Hyvinkäällä huhtikuussa perustetussa aseellisessa naiskaartissa toimimisesta. Loput olivat toimineet punaisten hallinnossa tai sairaanhoitotehtävissä kotipaikkakunnalla ja rintamilla. Kuulustelujen perusteella 81 naista sai vuoden 1918 jälkipuoliskolla syytteen valtiorikosoikeudessa; heistä suurin osa avunannosta valtiopetokseen. Tutkimukseni kattaa näin kaikkiaan noin 150 hyvinkääläistä punakaartilaisnaista. Tutkimukseni valottaa heidän toimintaansa sodan aikana sekä arvioi rankaisutoimenpiteiden motiiveja. Tutkimukseni mukaan asetta kantaneisiin naisiin suhtauduttiin jälkiselvittelyissä keskimäärin hyvin ankarasti. Muiden punakaartilaisnaisten osalta rankaisutoimenpiteissä ei ollut yhtenäistä linjaa. Perunankuorinta punakaartin ruokalassa saattoi olla tuomittava rikos siinä missä kaartilaisten matkoilla liikkuminen ja ryöstetyn tavaran kätkeminen.

Relevância:

20.00% 20.00%

Publicador:

Resumo:

Soon after the Bolshevik Revolution of 1917, a three-year civil war broke out in Russia. As in many other civil wars, foreign powers intervened in the conflict. Britain played a leading role in this intervention and had a significant effect on the course of the war. Without this intervention on the White side, the superiority of numbers in manpower and weaponry of the Bolsheviks would have quickly overwhelmed their opponents. The aim of this dissertation is to explain the nature and role of the British intervention on the southern, and most decisive, front of the Civil War. The political decision making in London is studied as a background, but the focus of the dissertation is on the actual implementation of the British policy in Russia. The British military mission arrived in South Russia in late 1918, and started to provide General Denikin s White army with ample supplies. General Denikin would have not been able to build his army of more than 200,000 men or to make his operation against Moscow without the British matériel. The British mission also organized the training and equipping of the Russian troops with British weapons. This made the material aid much more effective. Many of the British instructors took part in fighting the Bolsheviks despite the orders of their government. The study is based on primary sources produced by British departments of state and members of the British mission and military units in South Russia. Primary sources from the Whites, including the personal collections of several key figures of the White movement and official records of the Armed Forces of South Russia are also used to give a balanced picture of the course of events. It is possible to draw some general conclusions from the White movement and reasons for their defeat from the study of the British intervention. In purely material terms the British aid placed Denikin s army in a far more favourable position than the Bolsheviks in 1919, but other military defects in the White army were numerous. The White commanders were unimaginative, their military thinking was obsolete, and they were incapable of organizing the logistics of their army. There were also fundamental defects in the morale of the White troops. In addition to all political mistakes of Denikin s movement and a general inability to adjust to the complex situation in Revolutionary Russia, the Whites suffered a clear military defeat. In South Russia the Whites were defeated not because of the lack of British aid, but rather in spite of it.

Relevância:

20.00% 20.00%

Publicador:

Resumo:

Tutkimuksen tavoitteena on mentaliteettihistoriallista kuorimismenetelmää hyväksi käyttäen selvittää uskonnon asemaa punaisen hallinnon edustajien ja kannattajien elämänkatsomuksessa Suomen sisällissodan aikana 1918. Kuorimismenetelmä perustuu teoriaan, jonka mukaan ihmisryhmän elämänkatsomus on jaettavissa eri kerroksiin. Kerrokset voidaan saada näkyviin tulkitsemalla ihmisten jättämiä jälkiä, joskus luovalla ja mielikuvituksellisellakin tavalla. Tärkeimmät lähdeaineistot ovat kansanvaltuuskunnan asiakirjat sekä kolme keskeistä punaisessa Suomessa ilmestynyttä lehteä. Kansanvaltuuskunta pyrki politiikallaan tekemään valtiosta uskonnollisesti neutraalin. Luterilaisen kirkon erityisasema haluttiin murtaa ja saattaa kirkko samanlaiseen asemaan muiden uskonnollisten ryhmien kanssa. Uskonnon- tai katsomuksenvapaus itseisarvona ei juuri noussut esille lehdistössä; keskeisimmät perustelut valtiokirkon lakkauttamiselle olivat sen antama tuki porvarilliselle yhteiskuntajärjestykselle sekä sen aiheuttama moraalin rappio. Kirkon toiminnasta olemassa olevien tietojen ja työväenlehtien ilmoittelun perusteella uskonnonvapaus näkyy toteutuneen punaisessa Suomessa jotenkuten. Uskonnolliset ryhmät saivat ilmoitella toiminnastaan ja pääsääntöisesti myös järjestää kokouksiaan. Paikallisen punaisen vallan suhtautuminen kirkkoon ja muihin uskonnollisiin ryhmiin vaihteli huomattavasti. Kirkkoon kohdistettiin paikoin väkivaltaisuuksia, mutta kirkko ei ollut punaisen terrorin erityinen kohde. Valtion ja kirkon erottamistavoite oli ilmeisen tärkeä osa vallankumousta. Se ei kuitenkaan kuulunut kansanvaltuuskunnan tilannearviossa välttämättömimpiin uudistuksiin. Lehdistössä kirkkoa ja uskontoa käsittelevät aiheet näyttävät saaneen suuremman huomion kuin kansanvaltuuskunnan politiikassa. Kirkkoon tai uskontoon liittyneet asiat, joissa paikallistason vallankumouselimet ottivat yhteyttä kansanvaltuuskuntaan, olivat hyvin käytännönläheisiä. Yhteydenotot sinänsä sekä joidenkin kohdalla myös niiden sävy kertovat jonkinlaisesta kunnioituksesta kirkkoa kohtaan. Kirkkoon kohdistuneet väkivaltaisuudet, kirkollisen elämän rajoittamiset sekä uskonnonopetukseen puuttuminen kouluissa jäivät koko punaisen Suomen mittakaavassa vähäiseksi, mikä viittaa asioiden vähäiseen tärkeyteen. Toisaalta näissä kohden paikallisella tasolla oltiin kansanvaltuuskuntaa jyrkempiä. Lehdistössä pappien moraalittomuus näyttäytyi erityisen huonossa valossa. Pappien osallistuminen valkoisten sotaponnistuksiin sai lehdistössä sen todelliseen laajuuteen nähden suunnattoman suuren huomion. Pidän tätä osoituksena siitä, että kirkko oli pettänyt kirjoittajien odotukset. Käsitys kirkosta pyhyyden edustajana oli voimassaan punalehtien kirjoittajienkin mielissä. Näkemykseni on, että maailmankuvan ja maailmankatsomuksen tasolla uskonto piti pintansa punaisen hallinnon edustajien ja kannattajien elämänkatsomuksessa. Tästä kertoo uskonnollisten tekstien ja symbolien runsaus kuolinilmoituksissa sekä kirkollisten seremonioiden liittäminen jopa punaisten virallisiin sankarihautajaisiin. Vaikka lehdistössä nähtiin ihanteena kuolemaan liittyvien uskonnollisten käsitysten häviäminen, niille annettiin tilaa. Huolimatta voimakkaista hyökkäyksistä kirkkoa vastaan monissa kirjoituksissa sosialismi katsottiin yhteensopivaksi kristinuskon kanssa. Lisäksi lukuisissa kirjoituksissa sosialismista tehtiin uskonto. Uskonnollisella retoriikalla sitoutettiin yhteiseen asiaan. Uskontoa siis käytettiin puoluepyyteiden palvelukseen. Samalla ylläpidettiin sen vahvaa asemaa punaisen hallinnon kannattajien – kenties edustajienkin – elämänkatsomuksessa.

Relevância:

20.00% 20.00%

Publicador:

Resumo:

John Dewey (1859-1952) oli yhdysvaltalainen filosofi, pedagogi ja julkinen keskustelija, jonka ajattelu on merkittävästi vaikuttanut pragmatismina tunnetun filosofisen suuntauksen kehittymiseen. Tässä Pro gradu -tutkielmassa tarkastellaan Devveyn poliittista filosofiaa ja ajattelua. Tarkoituksena on selvitellä, millaista on Devveyn poliittinen filosofia ja voiko hänen pragmatistinen poliittinen filosofiansa tarjota jotain mielenkiintoista myös tämän päivän poliittisen filosofian kentälle. Tutkielmassa tarkastellaan Devveyn esittämää kritiikkiä klassista liberalismia ja individualismia kohtaan, Devveyn omaa poliittisen filosofian projektia sekä sen kohtaama kritiikkiä ja arvioidaan Devveyn poliittista filosofiaa yleisesti. Tarkastelun kohteena ovat muun muassa Devveyn käsitykset yksilöstä, valtiosta, demokratiasta, vallasta ja tiedosta. Ensisijaisena lähteenä tutkielmassa on Devveyn koottujen teosten sarja vuosilta 1882-1953, ennen kaikkea 1920-30-lukujen tuotanto. Lisäksi lähteenä on useita tuoreita artikkeleita sekä kommentaareja. Keskeisin löytö tutkielmassa on, että Devveyn poliittisen filosofian oleellinen piirre on "anti-essentialismi", eli huomion siirtäminen pois jostain oletetuista yksilöiden ja ryhmien olemuksista tai sisäisestä luonnosta niiden välisiin suhteisiin ja näiden ilmauksiin. Tähän liittyen Devveyn poliittisen filosofian keskeiseksi lähtökohdaksi osoittautuu perinteisen yksilö-yhteisö jaottelun kyseenalaistaminen. Tutkielma tarjoaa laajan katsauksen Devveyn poliittiseen ajatteluun sekä pragmatistiseen poliittiseen filosofiaan.