65 resultados para Literature - Oral mediation
em Helda - Digital Repository of University of Helsinki
Resumo:
Is oral health becoming a part of the global health culture? Oral health seems to turn out to be part of the global health culture, according to the findings of a thesis-research, Institute of Dentistry, University of Helsinki. The thesis is entitled as “Preadolescents and Their Mothers as Oral Health-Promoting Actors: Non-biologic Determinants of Oral Health among Turkish and Finnish Preadolescents.” The research was supervised by Prof.Murtomaa and led by Dr.A.Basak Cinar. It was conducted as a cross-sectional study of 611 Turkish and 223 Finnish school preadolescents in Istanbul and Helsinki, from the fourth, fifth, and sixth grades, aged 10 to 12, based on self-administered and pre-tested health behavior questionnaires for them and their mothers as well as the youth’s oral health records. Clinically assessed dental status (DMFT) and self-reported oral health of Turkish preadolescents was significantly poorer than the Finns`. A similar association occurred for well-being measures (height and weight, self-esteem), but not for school performance. Turkish preadolescents were more dentally anxious and reported lower mean values of toothbrushing self-efficacy and dietary self-efficacy than did Finns. The Turks less frequently reported recommended oral health behaviors (twice daily or more toothbrushing, sweet consumption on 2 days or less/week, decreased between-meal sweet consumption) than did the Finns. Turkish mothers reported less frequently dental health as being above average and recommended oral health behaviors as well as regular dental visits. Their mean values for dental anxiety was higher and self-efficacy on implementation of twice-daily toothbrushing were lower than those of the Finnish. Despite these differences between the Turks and Finns, the associations found in common for all preadolescents, regardless of cultural differences and different oral health care systems, assessed for the first time in a holistic framework, were as follows: There seems to be interrelation between oral health and general-well being (body height-weight measures, school performance, and self-esteem) among preadolescents: • The body height was an explanatory factor for dental health, underlining the possible common life-course factors for dental health and general well-being. • Better school performance, high levels of self-esteem and self-efficacy were interrelated and they contributed to good oral health. • Good school performance was a common predictor for twice-daily toothbrushing. Self-efficacy and maternal modelling have significant role for maintenance and improvement of both oral- and general health- related behaviors. In addition, there is need for integration of self-efficacy based approaches to promote better oral health. • All preadolescents with high levels of self-efficacy were more likely to report more frequent twice-daily toothbrushing and less frequent sweet consumption. • All preadolescents were likely to imitate toothbrushing and sweet consumption behaviors of their mothers. • High levels of self-efficacy contributed to low dental anxiety in various patterns in both groups. As a conclusion: • Many health-detrimental behaviors arise from the school age years and are unlikely to change later. Schools have powerful influences on children’s development and well-being. Therefore, oral health promotion in schools should be integrated into general health promotion, school curricula, and other activities. • Health promotion messages should be reinforced in schools, enabling children and their families to develop lifelong sustainable positive health-related skills (self-esteem, self-efficacy) and behaviors. • Placing more emphasis on behavioral sciences, preventive approaches, and community-based education during undergraduate studies should encourage social responsibility and health-promoting roles among dentists. Attempts to increase general well-being and to reduce oral health inequalities among preadolescents will remain unsuccessful if the individual factors, as well as maternal and societal influences, are not considered by psycho-social holistic approaches.
Resumo:
Nicotine, the addictive compound of tobacco products, exerts its effects in the brain by binding to neuronal acetylcholine nicotinic receptors (nAChRs). The aim of the present study was to increase the knowledge of nicotine s complex effects, the focus being on homomeric alpha7-nAChRs that are widely expressed in the brain. Nicotinic regulation of differential signalling molecules including transcriptional regulators was also studied. We found that the number of alpha7-nAChRs is increased in specific brain regions in mice, in a time-dependent manner after chronic oral nicotine administration. Our results suggest that in addition to alpha4beta2-nAChRs, the other major nAChR subtype expressed in the brain, the number of alpha7-nAChRs is affected by chronic presence of nicotine. We suggest that when studying the long-term effects of nicotine, the duration on administration is of great importance. Next, we observed that nicotine exposure induces accumulation of cAMP in cell cultures expressing nAChRs. Furthermore, nicotine-induced alpha7-nAChR upregulation was potentiated by treatments enhancing cAMP-signalling, suggesting a role for cAMP in the upregulation process. Protein kinase C (PKC) was found essential for the basal regulation of alpha7-nAChR number. The nicotine-evoked alpha7-nAChR upregulation could be further increased by PKC overexpression. Thirdly, the effects of nicotine on dopamine and cAMP regulated phosphoprotein (DARPP-32) were characterised in rat brain. The results show that DARPP-32 is regulated by both acute and long-term nicotine treatment in the striatal subdivisions. The effect of acute nicotine is dose-dependent and the three striatal regions display differential sensitivities to nicotine. Chronic nicotine is also able to regulate DARPP-32 signalling with prominent effect seen in the nucleus accumbens (NAc), suggesting a role for DARPP-32 in the mediation of long-term effects of nicotine. Finally, the regulation of transcription factors Elk-1 and FosB/deltaFosB by nicotine was investigated. We found that Elk-1 is activated by acute nicotine selectively in the NAc core and hippocampal area CA1, whereas acute nicotine does not affect FosB/deltaFosB. Long-term intermittent or continuous nicotine increases the level of total Elk-1 in the same brain regions as acute nicotine. FosB/deltaFosB is also affected by chronic nicotine. Thus, similarly to other drugs of abuse, nicotine regulates transcriptional regulators Elk-1 and FosB/deltaFosB. These results bring further support for a common mechanism underlying the development of addiction. Nicotine s positive effects on learning and memory might involve the transcription factor Elk-1 based on the changes seen in the hippocampus, the key area in cognitive functions.
Resumo:
Tutkimuksessa analysoidaan kaaosteorian vaikutusta kaunokirjallisuudessa ja kirjallisuudentutkimuksessa ja esitetään, että kaaosteorian roolia kirjallisuuden kentällä voidaan parhaiten ymmärtää sen avaamien käsitteiden kautta. Suoran soveltamisen sijaan kaaosteorian avulla on käyty uudenlaisia keskusteluja vanhoista aiheista ja luonnontieteestä ammennetut käsitteet ovat johtaneet aiemmin tukkeutuneiden argumenttien avaamiseen uudesta näkökulmasta käsin. Väitöskirjassa keskitytään kolmeen osa-alueeseen: kaunokirjallisen teoksen rakenteen teoretisointiin, ihmisen (erityisesti tekijän) identiteetin hahmottamiseen ja kuvailemiseen sekä fiktion ja todellisuuden suhteen pohdintaan. Tutkimuksen tarkoituksena on osoittaa, kuinka kaaosteorian kautta näitä aiheita on lähestytty niin kirjallisuustieteessä kuin kaunokirjallisissa teoksissakin. Väitöskirjan keskiössä ovat romaanikirjailija John Barthin, dramatisti Tom Stoppardin ja runoilija Jorie Grahamin teosten analyysit. Nämä kirjailijat ammentavat kaaosteoriasta keinoja käsitteellistää rakenteita, jotka ovat yhtä aikaa dynaamisia prosesseja ja hahmotettavia muotoja. Kaunokirjallisina teemoina nousevat esiin myös ihmisen paradoksaalisesti tunnistettava ja aina muuttuva identiteetti sekä lopullista haltuunottoa pakeneva, mutta silti kiehtova ja tavoiteltava todellisuus. Näiden kirjailijoiden teosten analyysin sekä teoreettisen keskustelun kautta väitöskirjassa tuodaan esiin aiemmassa tutkimuksessa varjoon jäänyt, koherenssia, ymmärrettävyyttä ja realismia painottava humanistinen näkökulma kaaosteorian merkityksestä kirjallisuudessa.
Resumo:
Kirjallisuuden- ja kulttuurintutkimus on viimeisten kolmen vuosikymmenen aikana tullut yhä enenevässä määrin tietoiseksi tieteen ja taiteen suhteen monimutkaisesta luonteesta. Nykyään näiden kahden kulttuurin tutkimus muodostaa oman kenttänsä, jolla niiden suhdetta tarkastellaan ennen kaikkea dynaamisena vuorovaikutuksena, joka heijastaa kulttuurimme kieltä, arvoja ja ideologisia sisältöjä. Toisin kuin aiemmat näkemykset, jotka pitävät tiedettä ja taidetta toisilleen enemmän tai vähemmän vastakkaisina pyrkimyksinä, nykytutkimus lähtee oletuksesta, jonka mukaan ne ovat kulttuurillisesti rakentuneita diskursseja, jotka kohtaavat usein samankaltaisia todellisuuden mallintamiseen liittyviä ongelmia, vaikka niiden käyttämät metodit eroavatkin toisistaan. Väitöskirjani keskittyy yllä mainitun suhteen osa-alueista popularisoidun tietokirjallisuuden (muun muassa Paul Davies, James Gleick ja Richard Dawkins) käyttämän kielen ja luonnontieteistä ideoita ammentavan kaunokirjallisuuden (muun muassa Jeanette Winterson, Tom Stoppard ja Richard Powers) hyödyntämien keinojen tarkasteluun nojautuen yli 30 teoksen kattavaa aineistoa koskevaan tyylin ja teemojen tekstianalyysiin. Populaarin tietokirjallisuuden osalta tarkoituksenani on osoittaa, että sen käyttämä kieli rakentuu huomattavassa määrin sellaisille rakenteille, jotka tarjoavat mahdollisuuden esittää todellisuutta koskevia argumentteja mahdollisimman vakuuttavalla tavalla. Tässä tehtävässä monilla klassisen retoriikan määrittelemillä kuvioilla on tärkeä rooli, koska ne auttavat liittämään sanotun sisällön ja muodon tiukasti toisiinsa: retoristen kuvioiden käyttö ei näin ollen edusta pelkkää tyylikeinoa, vaan se myös usein kiteyttää argumenttien taustalla olevat tieteenfilosofiset olettamukset ja auttaa vakiinnuttamaan argumentoinnin logiikan. Koska monet aikaisemmin ilmestyneistä tutkimuksista ovat keskittyneet pelkästään metaforan rooliin tieteellisissä argumenteissa, tämä väitöskirja pyrkii laajentamaan tutkimuskenttää analysoimalla myös toisenlaisten kuvioiden käyttöä. Osoitan myös, että retoristen kuvioiden käyttö muodostaa yhtymäkohdan tieteellisiä ideoita hyödyntävään kaunokirjallisuuteen. Siinä missä popularisoitu tiede käyttää retoriikkaa vahvistaakseen sekä argumentatiivisia että kaunokirjallisia ominaisuuksiaan, kuvaa tällainen sanataide tiedettä tavoilla, jotka usein heijastelevat tietokirjallisuuden kielellisiä rakenteita. Toisaalta on myös mahdollista nähdä, miten kaunokirjallisuuden keinot heijastuvat popularisoidun tieteen kerrontatapoihin ja kieleen todistaen kahden kulttuurin dynaamisesta vuorovaikutuksesta. Nykyaikaisen populaaritieteen retoristen elementtien ja kaunokirjallisuuden keinojen vertailu näyttää lisäksi, kuinka tiede ja taide osallistuvat keskusteluun kulttuurimme tiettyjen peruskäsitteiden kuten identiteetin, tiedon ja ajan merkityksestä. Tällä tavoin on mahdollista nähdä, että molemmat ovat perustavanlaatuisia osia merkityksenantoprosessissa, jonka kautta niin tieteelliset ideat kuin ihmiselämän suuret kysymyksetkin saavat kulttuurillisesti rakentuneen merkityksensä.
Resumo:
Tajunnanesitys amerikkalaisessa heterodiegeettisessä fantasiakirjallisuudessa on muuttunut merkittävästi viimeisen kolmen vuosikymmenen aikana: kerrontaa orientoiva ja tarinamaailmaa havainnoiva tajunta on vähin erin vaihtunut kaikkitietävästä kertojasta tarinan sisäiseksi henkilöhahmoksi. Kertoja on samalla vetäytynyt yhä syvemmälle kerronnan kulissien taakse. Tämä tutkielma hahmottaa ja analysoi kyseistä muutosta siirtymänä kertojakeskeisestä kerronnasta kohti henkilökeskeistä kerrontaa. Tutkielmassa tajunnanesityksen teoreettisen kehyksen muodostavat F. K. Stanzelin kertojakeskeisen ja henkilökeskeisen kerrontatilanteen käsitteet. Kerrontatilanteita tarkennetaan fokalisaation, vapaan epäsuoran esityksen, sisäisen monologin ja psykonarraation teorioiden avulla. Tutkielma jakaantuu kahteen osaan. Ensimmäisessä osassa vertaillaan kahta prototyyppistä fantasiaromaania syväluotaavan narratologisen analyysin keinoin. Kertojakeskeistä kerrontaa edustaa Fritz Leiberin "The Swords of Lankhmar" (1968) ja henkilökeskeistä kerrontaa George R. R. Martinin "A Game of Thrones" (1996). Toisessa osassa tarkastellaan pääpiirteittäin kuuttatoista muuta aikaansa edustavaa fantasiaromaania ja hahmotetaan tajunnanesityksen muutoksen kronologista kulkua. Yhdessä osat ilmentävät, kuinka amerikkalainen heterodiegeettinen fantasiakirjallisuus on muuttunut kerrontateknisesti henkilökeskeisemmäksi. Tutkielma on ensimmäinen laatuaan, ja sen on tarkoitus luoda pohjaa uudenlaiselle modernin fantasiakirjallisuuden tutkimukselle ja kirjalliselle arvostukselle.
Resumo:
This study concentrates on the contested concept of pastiche in literary studies. It offers the first detailed examination of the history of the concept from its origins in the seventeenth century to the present, showing how pastiche emerged as a critical concept in interaction with the emerging conception of authorial originality and the copyright laws protecting it. One of the key results of this investigation is the contextualisation of the postmodern debate on pastiche. Even though postmodern critics often emphasise the radical novelty of pastiche, they in fact resuscitate older positions and arguments without necessarily reflecting on their historical conditions. This historical background is then used to analyse the distinction between the primarily French conception of pastiche as the imitation of style and the postmodern notion of it as the compilation of different elements. The latter s vagueness and inclusiveness detracts from its value as a critical concept. The study thus concentrates on the notion of stylistic pastiche, challenging the widespread prejudice that it is merely an indication of lack of talent. Because it is multiply based on repetition, pastiche is in fact a highly ambiguous or double-edged practice that calls into question the distinction between repetition and original, thereby undermining the received notion of individual unique authorship as a fundamental aesthetic value. Pastiche does not, however, constitute a radical upheaval of the basic assumptions on which the present institution of literature relies, since, in order to mark its difference, pastiche always refers to a source outside itself against which its difference is measured. Finally, the theoretical analysis of pastiche is applied to literary works. The pastiches written by Marcel Proust demonstrate how it can become an integral part of a writer s poetics: imitation of style is shown to provide Proust with a way of exploring the role of style as a connecting point between inner vision and reality. The pastiches of the Sherlock Holmes stories by Michael Dibdin, Nicholas Meyer and the duo Adrian Conan Doyle and John Dickson Carr illustrate the functions of pastiche within a genre detective fiction that is itself fundamentally repetitive. A.S. Byatt s Possession and D.M. Thomas s Charlotte use Victorian pastiches to investigate the conditions of literary creation in the age of postmodern suspicion of creativity and individuality. The study thus argues that the concept of pastiche has valuable insights to offer to literary criticism and theory, and that literary pastiches, though often dismissed in reviews and criticism, are a particularly interesting object of study precisely because of their characteristic ambiguity.
Resumo:
The aim of this thesis was to study what kind of home-made menstrual pads were used in the early 20th century in Finland, how the home-made pads were made and which techniques and materials were used. The use and taking care of menstrual pads were also explored. The history of menstrual pads has been studied in Sweden, Germany and United States but none of those studies has concentrated on home-made pads. Instead, there are many studies about womanhood and menstruation. In many studies home-made menstrual pads are only briefly mentioned. Menstrual pads were not commonly used in Finland at the beginning of the 20th century, but already in the 1940s the use of menstrual pads had become common in every stratum of society. Home-made menstrual pads were used even until the 1960s. In Finland, factory-made disposable menstrual pads became common only in the 1930s and they were only slowly accepted. The study material consisted of nine interviews, three archival inquiries, health care guidebooks from 1893 to 1943 and authentic menstrual pads, menstrual belts and other objects related to them. The interviewed women were born between 1915 and 1939. The narrative approach was used in the study and it also guided the analysis. The interview and archival data were studied according to the basic rules of oral history studies. Literature consisted of publications from several disciplines. The extensive primary material played the most important role in this study. The reconstructions of the menstrual pads were made according to the interviewed women s advice. In Finland there were innumerable variations of home-made menstrual pads. The pads were most commonly crocheted and knitted either by hand or by knitting machine. Pads were also sewn of cloth, old bed linen or old underwear. The menstrual pads were self-made or made by a female relative. Word of mouth was important in spreading information on how to make pads, because there were hardly any instructions available. The biggest pads were 54 cm long and 13 cm wide. The most widely used pad model was a rectangle, which had triangle-shaped ends with a buttonhole or a loop. The pad was attached to the menstrual belt or to the buttons of the suspender belt. Knitted and crocheted pads had one, two or three layers. In sewn pads, there could be even more layers. Cellulose wadding or pieces of cloth could be placed inside the pad to increase the absorption ability. The experiences of the comfort of self-made pads varied. The crocheted and sewn pads were found chafing, knitted ones were found soft and comfortable. The menstrual pads were laborious to wash and boil in lye water. Therefore disposable pads made everyday life easier. The home-made menstrual pads were part of a unique tradition of handicrafts and folk culture. Hand-made pads were one of the most common handicraft products and were a part of every woman s life. Even so, the menstrual pads were unnoticeable. The large number of variations was probably caused by the silence around menstrual topics and by the lack of instructions for making pads. Variations are also explained by the uniqueness of every handicraft product. In Finland the home-made pads were used until relatively recent times. This was caused by the conditions of wartime and the following years and the rarity of commercial pads. Furthermore, until the late 20th century Finland was an agricultural society where all innovations spread slowly. Home-made menstrual pad was a secret handicraft of women and every woman needed to know how to make it by herself.
Resumo:
Suun kautta annosteltava kalsiumherkistäjä parantaa sydämen vajaatoimintaan liittyvää pumppausvajetta kokeellisissa sydämen vajaatoimintamalleissa Huolimatta viime vuosikymmenien lääketieteellisestä kehityksestä krooninen sydämen vajaatoiminta on silti edelleen vakava, elämänlaatua voimakkaasti rajoittava sairaus. Kalsiumherkistäjät ovat uusi, sydämen pumppausvoimaa lisäävä lääkeryhmä. Levosimendaani, kotimaista alkuperää oleva kalsiumherkistäjä, on kliinisessä käytössä akuutin vajaatoiminnan hoitoon suonensisäisesti ja lyhytaikaisesti annosteltavana valmisteena. Levosimendaanilla on aktiivinen metaboliitti, OR-1896, jonka oletetaan olevan vuorokauden mittaisen levosimendaani-infuusion jälkeen havaittujen useita päiviä kestävien hyödyllisisten vaikutuksisten takana. Levosimendaanin kroonisen, suun kautta tapahtuvan annostelun vaikutuksista tieto on vähäisempää, mutta sillä näyttää olevan positiivisia vaikutuksia potilaiden raportoimana. FM Marjut Louhelainen on selvittänyt väitöskirjassaan suun kautta annosteltavan levosimendaanin ja sen pitkäkestoisen aktiivisen metaboliitin vaikutuksia kroonisen vajaatoiminnan hoidossa käyttämällä sekä hypertensiivisen sydäntaudin että 2 tyypin diabeteksen komplisoimaan sydäninfarktin kokeellisia malleja. Tutkimuksessa selvitettiin lisäksi vajaatoimintaan johtavia molekyylitason tapahtumia sydänlihaksessa. Tutkimuksessa osoitettiin, että krooninen suun kautta annosteltu hoito sekä kalsiumherkistäjä levosimendaanilla että sen aktiivisella metaboliitilla estää hypertensiiviseen sydämen vajaatoiminnan aikaasaamaa sydämen uudelleenmuovaantumista ja siihen liittyvää kuolleisuutta. Nämä vaikutukset välittyivät vähentyneen sydänlihassoluhypertrofian, solukuolleisuuden ja neurohumaraalisen aktivaation kautta. Levosimendaanin ja OR-1896:n osoitettiin myös parantavan sydämen pumppausfunktiota tyyppi 2 diabeteksen komplisoimassa sydäninfarktissa. Ei-diabeettiseen tilanteeseen verrattuna diabetekseen liittyvä infarktin jälkeinen vajaatoiminnan kehitys oli yhteydessä lisääntyneeseen tulehdukseen, fibroosiin, solukuolemaan, neurohumoraaliseen aktivaatioon ja ennenaikaiseen kudoksen vanhenemiseen. Sekä levosimendaani, että OR-1869 vähensivät tulehduksen, fibroosin ja solukuoleman merkkejä ja vaimensi neurohumoraalista aktivaatiota. OR-1896 myös vähensi solujen vanhenemiseen liittyvien merkkiaineiden ilmentymistä. Väitöskirjassa todettiin, että suun kautta annosteltuna sekä levosimendaani, että sen aktiivinen metaboliitti OR-1896, omaavat terapeuttista potentiaalia sekä hypertensiivisen sydäntaudin hoitoon että sydäninfarktin jälkeisen vajaatoiminnan estoon. FM Marjut Louhelaisen farmakologian alaan kuuluva väitöskirja Effects of oral calcium sensitizers on experimental heart failure tarkastetaan Helsingin yliopiston Lääketieteellisessä tiedekunnassa perjantaina 29.01.2010 klo 12 (Biomedicum Helsinki, luentosali 2, Haartmaninkatu 8, Helsinki). Vastaväittäjänä toimii professori Raimo Tuominen, Helsingin yliopiston Farmasian tiedekunnasta ja kustoksena professori Eero Mervaala Helsingin yliopiston Lääketieteellisestä tiedekunnasta.