Empire, Tourism, Nostalgia: Joseph Brodsky and Travel Writing

Joseph Brodsky, one of the most influential Russian intellectuals of the late Soviet period, was born in Leningrad in 1940, emigrated to the United States in 1972, received the Nobel Prize for Literature in 1987, and died in New York City in 1996. Brodsky was one of the leading public figures of Soviet emigration in the Cold War period, and his role as a model for the constructing of Russian cultural identities in the last years of the Soviet Union was, and still is, extremely important. One of Joseph Brodsky’s great contributions to Russian culture of the latter half of the twentieth century is the wide geographical scope of his poetic and prose works. Brodsky was not a travel writer, but he was a traveling writer who wrote a considerable number of poems and essays which relate to his trips and travels in the Soviet empire and outside it. Travel writing offered for Brodsky a discursive space for negotiating his own transculturation, while it also offered him a discursive space for making powerful statements about displacement, culture, history and geography, time and space—all major themes of his poetry. In this study of Joseph Brodsky’s travel writing I focus on his travel texts in poetry and prose, which relate to his post-1972 trips to Mexico, Brazil, Turkey, and Venice. Questions of empire, tourism, and nostalgia are foregrounded in one way or another in Brodsky’s travel writing performed in emigration. I explore these concepts through the study of tropes, strategies of identity construction, and the politics of representation. The theoretical premises of my work draw on the literary and cultural criticism which has evolved around the study of travel and travel writing in recent years. These approaches have gained much from the scholarly experience provided by postcolonial critique. Shifting the focus away from the concept of exile, the traditional framework for scholarly discussions of Brodsky’s works, I propose to review Brodsky’s travel poetry and prose as a response not only to his exilic condition but to the postmodern and postcolonial landscape, which initially shaped the writing of these texts. Discussing Brodsky’s travel writing in this context offers previously unexplored perspectives for analyzing the geopolitical, philosophical, and linguistic premises of his poetic imagination. By situating Brodsky’s travel writing in the geopolitical landscape of postcolonial postmodernity, I attempt to show how Brodsky’s engagement with his contemporary cultural practices in the West was incorporated into his Russian-language travel poetry and prose and how this engagement thus contributed to these texts’ status as exceptional and unique literary events within late Soviet Russian cultural practices.

Rhetoric and Representation : Exploring the Cultural Meaning of the Natural Sciences in Contemporary Popular Science Writing and Literature

Kirjallisuuden- ja kulttuurintutkimus on viimeisten kolmen vuosikymmenen aikana tullut yhä enenevässä määrin tietoiseksi tieteen ja taiteen suhteen monimutkaisesta luonteesta. Nykyään näiden kahden kulttuurin tutkimus muodostaa oman kenttänsä, jolla niiden suhdetta tarkastellaan ennen kaikkea dynaamisena vuorovaikutuksena, joka heijastaa kulttuurimme kieltä, arvoja ja ideologisia sisältöjä. Toisin kuin aiemmat näkemykset, jotka pitävät tiedettä ja taidetta toisilleen enemmän tai vähemmän vastakkaisina pyrkimyksinä, nykytutkimus lähtee oletuksesta, jonka mukaan ne ovat kulttuurillisesti rakentuneita diskursseja, jotka kohtaavat usein samankaltaisia todellisuuden mallintamiseen liittyviä ongelmia, vaikka niiden käyttämät metodit eroavatkin toisistaan. Väitöskirjani keskittyy yllä mainitun suhteen osa-alueista popularisoidun tietokirjallisuuden (muun muassa Paul Davies, James Gleick ja Richard Dawkins) käyttämän kielen ja luonnontieteistä ideoita ammentavan kaunokirjallisuuden (muun muassa Jeanette Winterson, Tom Stoppard ja Richard Powers) hyödyntämien keinojen tarkasteluun nojautuen yli 30 teoksen kattavaa aineistoa koskevaan tyylin ja teemojen tekstianalyysiin. Populaarin tietokirjallisuuden osalta tarkoituksenani on osoittaa, että sen käyttämä kieli rakentuu huomattavassa määrin sellaisille rakenteille, jotka tarjoavat mahdollisuuden esittää todellisuutta koskevia argumentteja mahdollisimman vakuuttavalla tavalla. Tässä tehtävässä monilla klassisen retoriikan määrittelemillä kuvioilla on tärkeä rooli, koska ne auttavat liittämään sanotun sisällön ja muodon tiukasti toisiinsa: retoristen kuvioiden käyttö ei näin ollen edusta pelkkää tyylikeinoa, vaan se myös usein kiteyttää argumenttien taustalla olevat tieteenfilosofiset olettamukset ja auttaa vakiinnuttamaan argumentoinnin logiikan. Koska monet aikaisemmin ilmestyneistä tutkimuksista ovat keskittyneet pelkästään metaforan rooliin tieteellisissä argumenteissa, tämä väitöskirja pyrkii laajentamaan tutkimuskenttää analysoimalla myös toisenlaisten kuvioiden käyttöä. Osoitan myös, että retoristen kuvioiden käyttö muodostaa yhtymäkohdan tieteellisiä ideoita hyödyntävään kaunokirjallisuuteen. Siinä missä popularisoitu tiede käyttää retoriikkaa vahvistaakseen sekä argumentatiivisia että kaunokirjallisia ominaisuuksiaan, kuvaa tällainen sanataide tiedettä tavoilla, jotka usein heijastelevat tietokirjallisuuden kielellisiä rakenteita. Toisaalta on myös mahdollista nähdä, miten kaunokirjallisuuden keinot heijastuvat popularisoidun tieteen kerrontatapoihin ja kieleen todistaen kahden kulttuurin dynaamisesta vuorovaikutuksesta. Nykyaikaisen populaaritieteen retoristen elementtien ja kaunokirjallisuuden keinojen vertailu näyttää lisäksi, kuinka tiede ja taide osallistuvat keskusteluun kulttuurimme tiettyjen peruskäsitteiden kuten identiteetin, tiedon ja ajan merkityksestä. Tällä tavoin on mahdollista nähdä, että molemmat ovat perustavanlaatuisia osia merkityksenantoprosessissa, jonka kautta niin tieteelliset ideat kuin ihmiselämän suuret kysymyksetkin saavat kulttuurillisesti rakentuneen merkityksensä.

"Four Ways of Writing the City" : St. Petersburg-Leningrad as a Metaphor in the Poetry of Joseph Brodsky

The present study discusses the theme of St. Petersburg-Leningrad in Joseph Brodsky's verse works. The chosen approach to the evolving im-age of the city in Brodsky's poetry is through four metaphors: St. Petersburg as "the common place" of the Petersburg Text, St. Petersburg as "Paradise and/or Hell", St. Petersburg as "a Utopian City" and St. Petersburg as "a Void". This examination of the city-image focusses on the aspects of space and time as basic categories underlying the poet's poetic world view. The method used is close reading, with an emphasis on semantical interpretation. The material consists of eighteen poems dating from 1958 to 1994. Apart from investigating the spatio-temporal features, the study focusses on exposing and analysing the allusions in the scrutinised works to other texts from Russian and Western belles lettres. Terminology (introduced by Bakhtin and Yury Lotman, among others) concerning the poetics of space in literature is employed in the present study. Conceptions originating from the paradigm of possible worlds are also used in elucidating the position of fictional and actual chronotopes and heroes in Brodsky's poetry. Brodsky's image of his native city is imbued with intertextual linkings. Through reminiscences of the "Divine Comedy" and Russian modernists, the city is paralleled with Dante's "lost and accursed" Florence, as well as with the lost St. Petersburg of Mandel'shtam and Akhmatova. His city-image is related to the Petersburg myth in Russian literature through their common themes of death and separation as well as through the merging of actual realia with the fictional worlds of the Petersburg Text. In his later poems, when his view of the city is that of an exiled poet, the city begins to lose its actual world referents, turning into a mental realm which is no longer connected to any particular geographical location or historical time. It is placed outside time. The native city as the homeland in its entirety is replaced by another existence created in language.

Writing Otherwise than Seeing : Writing and Exteriority in Maurice Blanchot

Maurice Blanchot (1907-2003), the French writer and novelist, is one of the most important figures in post-war French literature and philosophy. The main intention of this study is to figure out his position and originality in the field of phenomenology. Since this thesis concentrates on the notion of vision in Blanchot s work, its primary context is the post-war discussion of the relation between seeing and thinking in France, and particularly the discussion of the conditions of non-violent vision and language. The focus will be on the philosophical conversation between Blanchot and his contemporary philosophers. The central premise is the following: Blanchot relates the criticism of vision to the criticism of the representative model of language. In this thesis, Blanchot s definition of literary language as the refusal to reveal anything is read as a reference pointing in two directions. First, to Hegel s idea of naming as negativity which reveals Being incrementally to man, and second, to Heidegger s idea of poetry as the simultaneity of revealing and withdrawal; the aim is to prove that eventually Blanchot opposes both Hegel s idea of naming as a gradual revelation of the totality of being and Heidegger s conception of poetry as a way of revealing the truth of Being. My other central hypothesis is that for Blanchot, the criticism of the privilege of vision is always related to the problematic of the exteriority. The principal intention is to trace how Blanchot s idea of language as infinity and exteriority challenges both the Hegelian idea of naming as conceptualizing things and Heidegger s concept of language as a way to truth (as aletheia). The intention is to show how Blanchot, with his concepts of fascination, resemblance and image, both affirms and challenges the central points of Heidegger s thinking on language. Blanchot s originality in, and contribution to, the discussion about the violence of vision and language is found in his answer to the question of how to approach the other by avoiding the worst violence . I claim that by criticizing the idea of language as naming both in Hegel and Heidegger, Blanchot generates an account of language which, since it neither negates nor creates Being, is beyond the metaphysical opposition between Being and non-Being.

Lumometsän syli : Anni Swanin satusymbolismi 1896-1923

Lumometsän syli, Anni Swanin satusymbolismi 1896-1923 on suomenkielisen satukirjallisuuden poetiikkaa ja 1900-luvun alun modernia naiseutta selvittävä feministiseen tutkimustraditioon liittyvä tutkimus. Sen kohteena ovat lasten- ja nuortenkirjailija Anni Swanin (1875-1958) satukokoelmat vuosilta 1901-1923 ja Uusi Suometar -lehden sadunomaiset novellit vuosilta 1896-1904. Tutkimus tuo uutta tietoa lastenkirjallisuuden osalta 1900-luvun alun modernin ihmisen problematiikasta. Se sisältää naissubjektin kehityskaaren ja sisäisen kasvun kohti naistaiteilijuutta. Yksityiskohtaisen tarkastelun kohteina ovat sadut Veli ja sisar (1917), Ihmekukka (1905), Marjaanan helmikruunu (1912), Aaltojen salaisuus (1901), Jääkukka (1905), Tyttö ja kuolema (1917), Merenkuningatar ja hänen poikansa (1905), Lumolinna (1905) ja Tarina Kultasirkasta (1901). Tutkimuksessa tarkastellaan Swanin satujen poeettista kieltä ja naiseuden tematiikkaa ranskalaisen postmodernin ajan feministisen viitekehyksen valossa. Siinä keskeisiä ovat Julia Kristevan psykoanalyyttispohjaiset näkemykset ja Hélène Cixous´n sekä Luce Irigarayn ajatukset feminiinisestä kirjoituksesta. Sadut kontekstualisoidaan ajankohdan symbolistiseen taidevirtaukseen ja Suomen taiteen kultakauteen. Satuja tulkitaan naiskirjailijan lajina ja erityisenä naisen metaforisen ilmaisun muotona. Satujen feministinen lukutapa purkaa perinteisiä lukemiskonventioita ja merkitsee satutekstin lukemista "toisin". Se avaa varhaista modernia naiseutta ja sille ominaista naisen ilmaisukielen erityisyyttä sekä mykkää ei-kielellistä, melankolian ilmaisua. Tutkimus tuo esiin uudenlaisen naiskirjailijan aistimusvoimaisen kielen. Swanin satusymbolismi on luonnon kauneuden synesteettista ja aistimusvoimaista kerrontaa, jolle on luonteenomaista aistiestetiikka, metaforisuus, metonymisyys ja metamorfoosit. Swan vahvistaa osaltaan naisen sankaruutta, omaa ilmaisukieltä ja ääntä. Tuloksena paljastuu satuperinteeseen verrattuna uudenlaisia tyttöyden, äitiyden, naistaiteilijuuden ja perheen malleja ja niiden representaatioita. Satumallit osoittautuvat aikanaan moderneiksi tyttösankareiksi, osin ambivalenteiksi uudenlaista naiseutta ja suhteessa oloa heijastaviksi ja ovat siten varhaisia feministisen sadun tunnusmerkkejä. Tutkimus selvittää, miten Swan rakentaa omaperäisen satusymboliikan. Satumetsä on luonnonkauniin suomalaismetsän symbolinen mielenmaisema ja samanaikaisesti sadun myyttis-symbolinen topos. Swanin luontokäsitys sisältää luonnonsuojelun ja varhaisen ekokriittisen näkemyksen. Tutkimus osoittaa Swanin satujen kytkeytyvän 1900-luvun alun modernismiin ja Suomen taiteen kultakauteen. Swan on suomenkielisen symbolistisen taidesadun kehittäjä ja feministisen sadun aloittaja.

Landscape-scale soil erosion modelling and ecological restoration for a mountainous watershed in Sichuan, China

Sichuanissa Tiibetin ylängön metsäkato on pysähtynyt mutta eroosio-ongelmat jatkuvat Viikin tropiikki-instituutin tutkija Ping ZHOU kartoitti trooppisen metsänhoidon alaan kuuluvassa väitöskirjatyössään maaperän eroosioalttiutta ja sen riippuvuutta metsäkasvillisuudesta Jangtsen tärkeää sivuhaaraa Min-jokea ympäröivällä n. 7400 neliökilometrin suuruisella valuma-alueella Sichuanin Aba-piirikunnassa. Aineistonaan hän käytti muun muassa satelliittikartoitustietoja ja mittaustuloksia yli 600 maastokoealalta. Tutkimuksen nimi suomeksi on "Maaperän eroosion mallinnus ja vuoristoisen valuma-alueen ekologinen ennallistaminen Sichuanissa Kiinassa". Aikaisempien tutkimusten perusteella oli tiedossa että metsien häviäminen tällä alueella pysähtyi jo 1980-luvun alussa. Sen jälkeen on metsien pinta-ala hitaasti kasvanut etupäässä sen vuoksi, että teollinen puunhakkuu luonnonmetsissä kiellettiin kokonaan v. 1998 ja 25 astetta jyrkemmillä rinteillä myös maatalouden harjoittaminen on saatu lopetetuksi viljelijöille tarjottujen taloudellisten houkuttimien avulla. Täten myös pelto- ja laidunmaata on voitu ennallistaa metsäksi. Ping Zhou pystyi jakamaan 5700 metrin korkeuteen saakka kohoavan vuoristoalueen eroosioalttiudeltaan erilaisiin vyöhykkeisiin rinteen kaltevuuden, sademäärän, kasvipeitteen ja maalajin perusteella. Noin 15 prosentilla tutkitun valuma-alueen pinta-alasta, lähinnä Min-joen pääuomaa ympäröivillä jyrkillä rinteillä, eroosioriski oli suuri tai erittäin suuri. Eri tyyppisellä kasvillisuudella oli hyvin erilainen vaikutus eroosioalttiuteen, ja myös alueen sijainti vuoriston eri korkeuksilla vaikutti eroosioon. Säästyneet lähes luonnontilaiset havumetsät, joita on etupäässä vuoriston ylimmissä osissa 2600-4000 metrin korkeudella, edistävät tehokkaasti metsän luontaista uudistumista ja levittäytymistä vaurioituneille alueille. Säilyneiden metsien puulajikoostumus antoi tutkimuksessa mahdollisuuden ennustaa metsien tulevaa kehitystä koko tutkitulla valuma-alueella sen eri korkeusvyöhykkeissä ja eri maaperätyypeillä. Ennallistamisen kannalta ongelmallisimpia olivat alueet joilta metsäpeite oli lähinnä puiden teollisen hakkuun vuoksi kokonaan hävinnyt ja joilla maaperä yleisesti oli eroosion pahoin kuluttama. Näillä alueilla ei ole tehty juuri mitään uudistamis- tai ennallistamistoimenpiteitä. Niillä metsien ennallistaminen vaatii myös puiden tai pensaiden istuttamista. Tähän sopivia ovat erityisesti ilmakehän typpeä sitovat lajit, joista alueella kasvaa luontaisena mm. sama tyrnilaji joka esiintyy myös Suomessa. Työssä tutkittiin yli kahdeksankymmenen paikallisen luontaisen puulajin (joista peräti noin kolmannes on havupuulajeja) ekologisia ominaisuuksia ja soveltuvuutta metsien ennallistamiseen. Avainasemassa työn onnistumisen kannalta ovat nyt paikalliset asukkaat, joiden maankäytön muutokset ovat jo selvästi edistänet luonnonmetsän ennalleen palautumista. Suomen Akatemia rahoitti vuosina 2004-2006 VITRI:n tutkimushanketta, josta Ping Zhou'n väitöskirjatyö muodosti keskeisen osan. Kenttätyö Sichuanissa avasi mahdollisuuden hedelmälliseen monitieteiseen yhteistyöhön ja tutkijavaihtoon Kiinan tiedeakatemian alaisen Chengdun biologiainstituutin (CIB) kanssa; tämä tieteellinen kanssakäyminen jatkuu edelleen.

Effects of management and landscape structure on biodiversity in boreal agricultural farmland

Intensified agricultural practises introduced after the Second World War are identified as a major cause of global biodiversity declines. In several European countries agri-environment support schemes have been introduced to counteract the ongoing biodiversity declines. Farmers participating in agri-environment schemes are financially compensated for decreasing the intensity of farming practises leading to smaller yields and lower income. The Finnish agri-environment support scheme is composed of a set of measures, such as widened field margins along main ditches (obligatory measure), management of features increasing landscape diversity, management of semi-natural grasslands, and organic farming (special agreement measures). The magnitude of the benefits for biodiversity depends on landscape context and the properties of individual schemes. In this thesis I studied whether one agri-environment scheme, organic farming, is beneficial for species diversity and abundance of diurnal lepidopterans, bumblebees, carabid beetles and arable weeds. I found that organic farming did not enhance species richness of selected insect taxa, although bumblebee species richness tended to be higher in organic farms. Abundance of lepidopterans and bumblebees was not enhanced by organic farming, but carabid beetle abundance was higher in mixed farms with both cereal crop production and animal husbandry. Both species richness and abundance of arable weeds were higher in organic farms. My second objective was to study how landscape structure shapes farmland butterfly communities. I found that the percentage of habitat specialists and species with poor dispersal abilities in butterfly assemblages decreased with increasing arable field cover, leading to a dramatic decrease in butterfly beta diversity. In field boundaries local species richness of butterflies was linearly related to landscape species richness in geographic regions with high arable field cover, indicating that butterfly species richness in field boundaries is more limited by landscape factors than local habitat factors. In study landscapes containing semi-natural grasslands the relationship decelerated at high landscape species richness, suggesting that local species richness of butterflies in field boundaries is limited by habitat factors (demanding habitat specialists that occurred in semi-natural grasslands were absent in field margins). My results suggest that management options in field margins will affect mainly generalists, and species with good dispersal abilities, in landscapes with high arable field cover. Habitat specialists and species with poor dispersal abilities may benefit of management options if these are applied in the vicinity of source populations.

Regeneration ecology and woody species diversity in the remnant natural forest at Wondo Genet, Ethiopia – Potential for landscape restoration

Regeneration ecology, diversity of native woody species and its potential for landscape restoration was studied in the remnant natural forest at the College of Forestry and Natural Resources at Wondo Genet, Ethiopia. The type of forest is Afromontane rainforest , with many valuable tree species like Aningeria adolfi-friederici, and it is an important provider of ecological, social and economical services for the population that lives in this area. The study contains two parts, natural regeneration studies (at the natural forest) and interviews with farmers in the nearby village of the remnant patch. The objective of the first part was to investigate the floristic composition, densitiy and regeneration profiles of native woody species in the forest, paying special attention to woody species that are considered the most relevant (socio-economic). The second part provided information on woody species preferred by the farmers and on multiple uses of the adjacent natural forest, it also provided information and analysed perceptions on forest degradation. Systematic plot sampling was used in the forest inventory. Twenty square plots of 20 x 20 m were assessed, with 38 identified woody species (the total number of species was 45), representing 26 families. Of these species 61% were trees, 13% shrubs, 11% lianas and 16% species that could have both life forms. An analysis of natural regeneration of five important tree species in the natural forest showed that Aningeria adolfi-friederici had the best regeneration results. An analysis of population structure (as determined by height classes) of two commercially important woody species in the forest, Aningeria adolfi-friederici and Podocarpus falcatus, showed a marked difference: Aningeria had a typical “reversed J” frequency distribution, while Podocarpus showed very low values in all height classes. Multi dimensional scaling (MDS) was used to map the sample plots according to their similarity in species composition, using the Sørensen quantitative index, coupled with indicator species analysis .Three groups were identified with respective indicator species: Group 1 – Adhatoda schimperiana, Group 2 – Olea hochstetteri , Group 3 – Acacia senegal and Aningeria adolfi-friederici. Thirty questionnaire interviews were conducted with farmers in the village of Gotu Onoma that use the nearby remant forest patch. Their tree preferences were exotic species such as Eucalyptus globulus for construction and fuelwood and Grevillea robusta for shade and fertility. Considering forest land degradation farmers were aware of the problem and suggested that the governmental institutions address the problem by planting more Eucalyptus globulus. The natural forest seemed to have moderate levels of disturbance and it was still floristically diverse. However, the low rate of natural regeneration of Podocarpus falcatus suggested that this species is threatened and must be a priority in conservation actions. Plantations and agroforestry seem to be possible solutions for rehabilitation of the surrounding degraded lands, thereby decreasing the existent pressure in the remnant natural forest.

Bilingual Notaries in Hellenistic Egypt : A Study of Language Use

The impact of Greek-Egyptian bilingualism on language use and linguistic competence is the key issue in this dissertation. The language use in a corpus of 148 Greek notarial contracts is analyzed on phonological, morphological and syntactic levels. The texts were written by bilingual notaries (agoranomoi) in Upper Egypt in the later Hellenistic period. They present, for the most part, very good administrative Greek. On the other hand, their language contains variation and idiosyncrasies that were earlier condemned as ungrammatical and bad Greek, and were not subjected to closer analysis. In order to reach plausible explanations for those phenomena, a thorough research into the sociohistorical and linguistic context was needed before the linguistic analysis. The general linguistic landscape, the population pattern and the status and frequency of Greek literacy in Ptolemaic Egypt in general, and in Upper Egypt in particular, are presented. Through a detailed examination of the notaries themselves (their names, families and handwriting), it became evident that there were one to three persons at the notarial office writing under the signature of one notary. Often the documents under one notary's name were written in the same hand. We get, therefore, exceptionally close to studying idiolects in written material from antiquity. The qualitative linguistic analysis revealed that the notaries made relatively few orthographic mistakes that reflect the ongoing phonological changes and they mastered the morphological forms. The problems arose at the syntactic level, for example, with the pattern of agreement between the noun groups or a noun with its modifiers. The significant structural differences between Greek and Egyptian can be behind the innovative strategies used by some of the notaries. Moreover, certain syntactic structures were clearly transferred from the notaries first language, Egyptian. This is obvious in the relative clause structure. Transfer can be found in other structures, as well, although, we must not forget the influence of parallel Greek structures. Sometimes these can act simultaneously. The interesting linguistic strategies and transfer features come mostly from the hand of one notary, Hermias. Some other notaries show similar patterns, for example, Hermias' cousin, Ammonios. Hermias' texts reveal that he probably spoke Greek more than his predecessors. It is possible to conclude, then, that the notaries of the later generations were more fluently bilingual; their two languages were partly integrated in their minds as an interlanguage combining elements from both languages. The earlier notaries had the two languages functionally separated and they followed the standardized contract formulae more rigidly.