Helicobacter pylori: resistance and treatment results in Finland

Background: Helicobacter pylori infection is usually acquired in early childhood and is rarely resolved spontaneously. Eradication therapy is currently recommended virtually to all patients. While the first and second therapies are prescribed without knowing the antibiotic resistance of the bacteria, it is important to know the primary resistance in the population. Aim: This study evaluates the primary resistance of H. pylori among patients in primary health care throughout Finland, the efficacy of three eradication regimens, the symptomatic response to successful therapy, and the effect of smoking on gastric histology and humoral response in H. pylori-positive patients. Patients and methods: A total of 23 endoscopy referral centres located throughout Finland recruited 342 adult patients with positive rapid urease test results, who were referred to upper gastrointestinal endoscopy from primary health care. Gastric histology, H. pylori resistance and H. pylori serology were evaluated. The patients were randomized to receive a seven-day regimen, comprising 1) lansoprazole 30 mg b.d., amoxicillin 1 g b.d. and metronidazole 400 mg t.d. (LAM), 2) lansoprazole 30 mg b.d., amoxicillin 1 g b.d. and clarithromycin 500 mg b.d. (LAC) or 3) ranitidine bismuth citrate 400 mg b.d., metronidazole 400 mg t.d. and tetracycline 500 mg q.d. (RMT). The eradication results were assessed, using the 13C-urea breath test 4 weeks after therapy. The patients completed a symptom questionnaire before and a year after the therapy. Results: Primary resistance of H. pylori to metronidazole was 48% among women and 25% among men. In women, metronidazole resistance correlated with previous use of antibiotics for gynaecologic infections and alcohol consumption. Resistance rate to clarithromycin was only 2%. Intention-to-treat cure rates of LAM, LAC, and RMT were 78%, 91% and 81%. While in metronidazole-sensitive cases the cure rates with LAM, LAC and RMT were similar, in metronidazole resistance LAM and RMT were inferior to LAC (53%, 67% and 84%). Previous antibiotic therapies reduced the efficacy of LAC, to the level of RMT. Dyspeptic symptoms in the Gastrointestinal Symptoms Rating Scale (GSRS) were decreased by 30.5%. In logistic regression analysis, duodenal ulcer, gastric antral neutrophilic inflammation and age from 50 to 59 years independently predicted greater decrease in dyspeptic symptoms. In the gastric body, smokers had milder inflammation and less atrophy and in the antrum denser H. pylori load. Smokers also had lower IgG antibody titres against H. pylori and a smaller proportional decrease in antibodies after successful eradication. Smoking tripled the risk of duodenal ulcers. Conclusions: in Finland H. pylori resistance to clarithromycin is low, but metronidazole resistance among women is high making metronidazole-based therapies unfavourable. Thus, LAC is the best choice for first-line eradication therapy. The effect of eradication on dyspeptic symptoms was only modest. Smoking slows the progression of atrophy in the gastric body.

Defining Adequate Vitamin D Intake : Cross-sectional and Intervention Studies

D-vitamiini ylläpitää normaalia luun kasvua ja uudistumista koko elämän ajan. Suomessa, kuten monissa muissakin länsimaissa, väestön D-vitamiinitilanne on riittämätön – talvisin osalla jopa puutteellinen. Tässä väitöskirjassa on tutkittu, lisääkö D-vitamiini luumassan kertymistä kasvuiässä, ja ylläpitäkö D-vitamiini luuston tasapainoista aineenvaihduntaa aikuisiällä. Nämä vaikutukset saattavat ehkäisi osteoporoosin kehittymistä eri ikäkausina. Väitöskirjatyössä tutkittiin erisuuruisten D-vitamiinilisäysten vaikutuksia kolmessa eri ikäryhmässä, jotka olivat 11-12 -vuotiaat tytöt (N=228), 21-49 -vuotiaat miehet (N=54) ja 65-85 -vuotiaat naiset (N=52). Tutkittavat satunnaistettiin ryhmiin, jotka nauttivat joko lumevalmistetta tai 5-20 µg D3-vitamiinia vitamiinilisänä. Tutkimukset olivat kaksoissokkoutettuja. Tutkimuksen aikana tutkittavilta otettiin paastoveri- ja virtsanäytteitä. Lisäksi he täyttivät tutkimuslomakkeen taustatietojen kartoittamiseksi sekä frekvenssikyselylomakkeen kalsiumin ja D-vitamiinin saannin selvittämiseksi. Tyttöjen luunmineraalitiheys (BMD) mitattiin DXA–laitteella ja miesten volumetrinen luuntiheys pQCT-menetelmällä. Näytteistä määritettiin mm. seerumin 25-hydroksi-D-vitamiinin (=S-25-OHD), lisäkilpirauhashormonin (=S-PTH) ja luun aineenvaihduntaa kuvaavien merkkiaineiden pitoisuuksia. Murrosikäisten tyttöjen poikkileikkaustutkimuksessa S-25-OHD- ja luun muodostusmerkkiaineen pitoisuudet vaihtelivat kuukausien välillä; suurimmat pitoisuudet mitattiin syyskuussa ja pienimmät maaliskuussa, mikä kuvastaa vuodenaikaisvaihtelua. Vastaava vaihtelu havaittiin lannerangan ja reisiluun BMD:ssä. D-vitamiinilisäyksellä oli myönteinen vaikutus tyttöjen luumassan lisääntymiseen. Suurin D-vitamiinilisä (10 µg/vrk) lisäsi luumassaa 17.2% enemmän reisiluussa ja 12.5% enemmän lannerangassa verrattuna lumevalmistetta nauttivien tyttöjen vastaaviin tuloksiin, mutta tulos riippui hoitomyöntyvyydestä. D-vitamiinin vaikutus luustoon välittyi vähentyneen luun hajotuksen kautta. Tutkimustuloksiin perustuen riittävä D-vitamiinin saanti murrosikäisille tytöille on 15 µg/vrk. D-vitamiinilisän vaikutus 65-85 -vuotiaiden naisten S-25-OHD-pitoisuuteen vakioitui kuudessa viikossa annoksen ollessa 5-20 µg/vrk. Näillä D-vitamiiniannoksilla ei saavutettu tavoiteltavaa S-25-OHD-pitoisuutta, joka on 80 nmol/l. Arvioimme, että 60 nmol/l -pitoisuuden, jota esiintyy kesäisin tämän ikäryhmän suomalaisilla, tämän ikäryhmän naiset saavuttaisivat 24 µg:n päivittäisellä D-vitamiinin saannilla. Terveillä miehillä havaittiin vuodenaikaisvaihtelu S-25-OHD- ja S-PTH-pitoisuudessa sekä luun hajotusta kuvaavassa merkkiainepitoisuudessa. Toisaalta vaihtelua ei havaittu radiuksen volumetrisessä luuntiheydessä eikä luun muodostusmerkkiaineen pitoisuudessa. Vuodenaikaisvaihtelu estettiin 17 µg:n päivittäisellä D-vitamiinin saannilla, mutta tämän ei havaittu vaikuttavan radiuksen luuntiheyteen kuusi kuukautta kestävän tutkimuksen aikana. Yhteenvetona todetaan, että D-vitamiinin saanti on edelleenkin riittämätöntä tutkimusten kohderyhmillä. Tämä näkyy S-25-OHD- ja PTH-pitoisuuden sekä luunaineenvaihduntaa kuvaavien merkkiaineiden vuodenaikaisvaihteluna, mikä on haitallista luuston hyvinvoinnille. D-vitamiinin saantia tulisi lisätä, jotta vähintäänkin riittävä D-vitamiinitilanne (S-25-OHD>50 nmol/l) tai mahdollisesti jopa tavoiteltava D-vitaminitilanne (S-25-OHD≥80 nmol/l) saavutettaisiin. Jotta D-vitamiinin saannin lisääminen olisi kaikissa ikäryhmissä mahdollista, on suunniteltava nykyistä enemmän D-vitamiinilla täydennettyjä elintarvikkeita.

Participation or further exclusion? : Contestations over forest conservation and control in the East Usambara Mountains, Tanzania

This Ph.D. thesis Participation or Further Exclusion? Contestations over Forest Conservation and Control in the East Usambara Mountains, Tanzania describes and analyses the shift in the prevailing discourse of forest and biodiversity conservation policies and strategies towards more participatory approaches in Tanzania, and the changes in the practises of resource control. I explore the scope for and limits to the different actors and groups who are considered to form the community, to participate in resource control, in a specific historical and socio-economic context. I analyse whether, how and to which extent the targets of such participatory conservation interventions have been able to affect the formal rules and practices of resource control, and explore their different responses and discursive and other strategies in relation to conservation efforts. I approach the problematic through exploring certain participatory conservation interventions and related negotiations between the local farmers, government officials and the external actors in the case of two protected forest reserves in the southern part of the East Usambaras, Tanzania. The study area belongs to the Eastern Arc Mountains that are valued globally and nationally for their high level of biodiversity and number of endemic and near endemic species. The theoretical approach draws from theorising on power, participation and conservation in anthropology of development and post-structuralist political ecology. The material was collected in three stages between 2003 and 2008 by using an ethnographic approach. I interviewed and observed the actors and their resource use and control practices at the local level, including the representatives of the villagers living close to the protected forests and the conservation agency, but also followed the selected processes and engaged with the non-local agencies involved in the conservation efforts in the East Usambaras. In addition, the more recent processes of change and the actors strategies in resource control were contextualised against the social and environmental history of the study area and the evolvement of institutions of natural resource control. My findings indicate that the discourse of participation that has emerged in global conservation policy debate within the past three decades, and is being institutionalised in the national policies in many countries, including Tanzania, has shaped the practices of forest conservation in the East Usambaras, although in a fragmented and uneven way. Instrumental interpretation of participation, in which it is to serve the goals of improving the control of the forest and making it more acceptable and efficient, has prevailed among the governmental actors and conservation organisations. Yet, there is variation between the different projects and actors promoting participatory conservation regarding the goals and means of participation, e.g. to which extent the local people are to be involved in decision-making. The actors representing communities also have their diverse agendas, understandings and experiences regarding the rationality, outcomes and benefits of being involved in forest control, making the practices of control fluid. The elements of the exclusive conservation thinking and practices co-exist with the more recent participatory processes, and continue to shape the understandings and strategies of the actors involved in resource control. The ideas and narratives of the different discourses are reproduced and selectively used by the parties involved. The idea of forest conservation is not resisted as such by most of the actors at local level, quite the opposite. However, the strict regulations and rules governing access to resources, such as valuable timber species, continue to be disputed by many. Furthermore, the history of control, such as past injustices related to conservation and unfulfilled promises, undermines the participation of certain social groups in resource control and benefit sharing. This also creates controversies in the practices of conservation, and fuels conflicts regarding the establishment of new protected areas. In spite of this, the fact that the representatives of the communities have been invited to the arenas where information is shared, and principles and conditions of forest control and benefit sharing are discussed and partly decided upon, has created expectations among the participants, and opened up opportunities for some of the local actors to enhance their own, and sometimes wider interests in relation to resource control and the related benefits. The local actors experiences of the previous government and other interventions strongly affect how they position themselves in relation to conservation interventions, and their responses and strategies. However, my findings also suggest, in a similar way to research conducted in some other protected areas, that the benefits of participation in conservation and resource control tend to accrue unevenly between different groups of local people, e.g. due to unequal access to information and differences in their initial resources and social position.

Identification of the fungal catabolic D-galacturonate pathway

Pectin is a natural polymer consisting mainly of D-galacturonic acid monomers. Microorganisms living on decaying plant material can use D-galacturonic acid for growth. Although bacterial pathways for D-galacturonate catabolism had been described previously, no eukaryotic pathway for D-galacturonate catabolism was known at the beginning of this work. The aim of this work was to identify such a pathway. In this thesis the pathway for D-galacturonate catabolism was identified in the filamentous fungus Trichoderma reesei. The pathway consisted of four enzymes: NADPH-dependent D-galacturonate reductase (GAR1), L-galactonate dehydratase (LGD1), L-threo-3-deoxy-hexulosonate aldolase (LGA1) and NADPH-dependent glyceraldehyde reductase (GLD1). In this pathway D-galacturonate was converted to pyruvate and glycerol via L-galactonate, L-threo-3-deoxy-hexulosonate and L-glyceraldehyde. The enzyme activities of GAR1, LGD1 and LGA1 were present in crude mycelial extract only when T. reesei was grown on D-galacturonate. The activity of GLD1 was equally present on all the tested carbon sources. The corresponding genes were identified either by purifying and sequencing the enzyme or by expressing genes with homology to other similar enzymes in a heterologous host and testing the activities. The new genes that were identified were expressed in Saccharomyces cerevisiae and resulted in active enzymes. The GAR1, LGA1 and GLD1 were also produced in S. cerevisiae as active enzymes with a polyhistidine-tag, and purified and characterised. GAR1 and LGA1 catalysed reversible reactions, whereas only the forward reactions were observed for LGD1 and GLD1. When gar1, lgd1 or lga1 was deleted in T. reesei the deletion strain was unable to grow with D-galacturonate as the only carbon source, demonstrating that all the corresponding enzymes were essential for D-galacturonate catabolism and that no alternative D-galacturonate pathway exists in T. reesei. A challenge for biotechnology is to convert cheap raw materials to useful and more valuable products. Filamentous fungi are especially useful for the conversion of pectin, since they are efficient producers of pectinases. Identification of the fungal D-galacturonate pathway is of fundamental importance for the utilisation of pectin and its conversion to useful products.

Evaluation of the Biocompatibility of Poly (ortho ester), Copolymer of ε-caprolactone/D,L-lactide and the Composite of Copolymer of ε-caprolactone/D,L-lactide and Tricalciumphosphate as Bone Filling Material

The purpose of this series of studies was to evaluate the biocompatibility of poly (ortho) ester (POE), copolymer of ε-caprolactone and D,L-lactide [P (ε-CL/DL-LA)] and the composite of P(ε-CL/DL-LA) and tricalciumphosphate (TCP) as bone filling material in bone defects. Tissue reactions and resorption times of two solid POE-implants (POE 140 and POE 46) with different methods of sterilization (gamma- and ethylene oxide sterilization), P(ε-CL/DL-LA)(40/60 w/w) in paste form and 50/50 w/w composite of 40/60 w/w P(ε-CL/DL-LA) and TCP and 27/73 w/w composite of 60/40 w/w P(ε-CL/DL-LA) and TCP were examined in experimental animals. The follow-up times were from one week to 52 weeks. The bone samples were evaluated histologically and the soft tissue samples histologically, immunohistochemically and electronmicroscopically. The results showed that the resorption time of gamma sterilized POE 140 was eight weeks and ethylene oxide sterilized POE 140 13 weeks in bone. The resorption time of POE 46 was more than 24 weeks. The gamma sterilized rods started to erode from the surface faster than ethylene oxide sterilized rods for both POEs. Inflammation in bone was from slight to moderate with POE 140 and moderate with POE 46. No highly fluorescent layer of tenascin or fibronectin was found in the soft tissue. Bone healing at the sites of implantation was slower than at control sites with the copolymer in small bone defects. The resorption time for the copolymer was over one year. Inflammation in bone was mostly moderate. Bone healing at the sites of implantation was also slower than at the control sites with the composite in small and large mandibular bone defects. Bone formation had ceased at both sites by the end of follow-up in large mandibular bone defects. The ultrastructure of the connective tissue was normal during the period of observation. It can be concluded that the method of sterilization influenced the resorption time of both POEs. Gamma sterilized POE 140 could have been suitable material for filling small bone defects, whereas the degradation times of solid EO-sterilized POE 140 and POE 46 were too slow to be considered as bone filling material. Solid material is difficult to contour, which can be considered as a disadvantage. The composites were excellent to handle, but the degradation time of the polymer and the composites were too slow. Therefore, the copolymer and the composite can not be recommended as bone filling material.

Bone health and vitamin D status in children with motor disability and adults with intellectual disability

Osteoporosis is not only a disease of the elderly, but is increasingly diagnosed in chronically ill children. Children with severe motor disabilities, such as cerebral palsy (CP), have many risk factors for osteoporosis. Adults with intellectual disability (ID) are also prone to low bone mineral density (BMD) and increased fractures. This study was carried out to identify risk factors for low BMD and osteoporosis in children with severe motor disability and in adults with ID. In this study 59 children with severe motor disability, ranging in age from 5 to 16 years were evaluated. Lumbar spine BMD was measured with dual-energy x-ray absorptiometry. BMD values were corrected for bone size by calculating bone mineral apparent density (BMAD), and for bone age. The values were transformed into Z-scores by comparison with normative data. Spinal radiographs were assessed for vertebral morphology. Blood samples were obtained for biochemical parameters. Parents were requested to keep a food diary for three days. The median daily energy and nutrient intakes were calculated. Fractures were common; 17% of the children had sustained peripheral fractures and 25% had compression fractures. BMD was low in children; the median spinal BMAD Z-score was -1.0 (range -5.0 – +2.0) and the BMAD Z-score <-2.0 in 20% of the children. Low BMAD Z-score and hypercalciuria were significant risk factors for fractures. In children with motor disability, calcium intakes were sufficient, while total energy and vitamin D intakes were not. In the vitamin D intervention studies, 44 children and adolescents with severe motor disability and 138 adults with ID were studied. After baseline blood samples, the children were divided into two groups; those in the treatment group received 1000 IU peroral vitamin D3 five days a week for 10 weeks, and subjects in the control group continued with their normal diet. Adults with ID were allocated to receive either 800 IU peroral vitamin D3 daily for six months or a single intramuscular injection of 150 000 IU D3. Blood samples were obtained at baseline and after treatment. Serum concentrations of 25-OH-vitamin D (S-25-OHD) were low in all subgroups before vitamin D intervention: in almost 60% of children and in 77% of adults the S-25-OHD concentration was below 50 nmol/L, indicating vitamin D insufficiency. After vitamin D intervention, 19% of children and 42% adults who received vitamin D perorally and 12% of adults who received vitamin D intramuscularly had optimal S-25-OHD (>80 nmol/L). This study demonstrated that low BMD and peripheral and spinal fractures are common in children with severe motor disabilities. Vitamin D status was suboptimal in the majority of children with motor disability and adults with ID. Vitamin D insufficiency can be corrected with vitamin D supplements; the peroral dose should be at least 800 IU per day.

Development of a new flexor tendon repair technique performed with bioabsorbable poly-L/D-lactide (PLDLA) suture

Sormen koukistajajännevamman korjauksen jälkeisen aktiivisen mobilisaation on todettu johtavan parempaan toiminnalliseen lopputulokseen kuin nykyisin yleisesti käytetyn dynaamisen mobilisaation. Aktiivisen mobilisaation ongelma on jännekorjauksen pettämisriskin lisääntyminen nykyisten ommeltekniikoiden riittämättömän vahvuuden vuoksi. Jännekorjauksen lujuutta on parannettu kehittämällä monisäieommeltekniikoita, joissa jänteeseen tehdään useita rinnakkaisia ydinompeleita. Niiden kliinistä käyttöä rajoittaa kuitenkin monimutkainen ja aikaa vievä tekninen suoritus. Käden koukistajajännekorjauksessa käytetään yleisesti sulamattomia ommelmateriaaleja. Nykyiset käytössä olevat biohajoavat langat heikkenevät liian nopeasti jänteen paranemiseen nähden. Biohajoavan laktidistereokopolymeeri (PLDLA) 96/4 – langan vetolujuuden puoliintumisajan sekä kudosominaisuuksien on aiemmin todettu soveltuvan koukistajajännekorjaukseen. Tutkimuksen tavoitteena oli kehittää välittömän aktiivisen mobilisaation kestävä ja toteutukseltaan yksinkertainen käden koukistajajännekorjausmenetelmä biohajoavaa PLDLA 96/4 –materiaalia käyttäen. Tutkimuksessa analysoitiin viiden eri yleisesti käytetyn koukistajajänneompeleen biomekaanisia ominaisuuksia staattisessa vetolujuustestauksessa ydinompeleen rakenteellisten ominaisuuksien – 1) säikeiden (lankojen) lukumäärän, 2) langan paksuuden ja 3) ompeleen konfiguraation – vaikutuksen selvittämiseksi jännekorjauksen pettämiseen ja vahvuuteen. Jännekorjausten näkyvän avautumisen todettiin alkavan perifeerisen ompeleen pettäessä voima-venymäkäyrän myötöpisteessä. Ydinompeleen lankojen lukumäärän lisääminen paransi ompeleen pitokykyä jänteessä ja suurensi korjauksen myötövoimaa. Sen sijaan paksumman (vahvemman) langan käyttäminen tai ompeleen konfiguraatio eivät vaikuttaneet myötövoimaan. Tulosten perusteella tutkittiin mahdollisuuksia lisätä ompeleen pitokykyä jänteestä yksinkertaisella monisäieompeleella, jossa ydinommel tehtiin kolmen säikeen polyesterilangalla tai nauhamaisen rakenteen omaavalla kolmen säikeen polyesterilangalla. Nauhamainen rakenne lisäsi merkitsevästi ompeleen pitokykyä jänteessä parantaen myötövoimaa sekä maksimivoimaa. Korjauksen vahvuus ylitti aktiivisen mobilisaation jännekorjaukseen kohdistaman kuormitustason. PLDLA 96/4 –langan soveltuvuutta koukistajajännekorjaukseen selvitettiin tutkimalla langan biomekaanisia ominaisuuksia ja solmujen pito-ominaisuuksia staattisessa vetolujuustestauksessa verrattuna yleisimmin jännekorjauksessa käytettävään punottuun polyesterilankaan (Ticron®). PLDLA –langan todettiin soveltuvan hyvin koukistajajännekorjaukseen, sillä se on polyesterilankaa venymättömämpi ja solmujen pitävyys on parempi. Viimeisessä vaiheessa tutkittiin PLDLA 96/4 –langasta valmistetulla kolmisäikeisellä, nauhamaisella jännekorjausvälineellä tehdyn jännekorjauksen kestävyyttä staattisessa vetolujuustestauksessa sekä syklisessä kuormituksessa, joka simuloi staattista testausta paremmin mobilisaation toistuvaa kuormitusta. PLDLA-korjauksen vahvuus ylitti sekä staattisessa että syklisessä kuormituksessa aktiivisen mobilisaation edellyttämän vahvuuden. Nauhamaista litteää ommelmateriaalia ei aiemmin ole tutkittu tai käytetty käden koukistajajännekorjauksessa. Tässä tutkimuksessa ommelmateriaalin nauhamainen rakenne paransi merkitsevästi jännekorjauksen vahvuutta, minkä arvioidaan johtuvan lisääntyneestä kontaktipinnasta jänteen ja ommelmateriaalin välillä estäen ompeleen läpileikkautumista jänteessä. Tutkimuksessa biohajoavasta PLDLA –materiaalista valmistetulla rakenteeltaan nauhamaisella kolmisäikeisellä langalla tehdyn jännekorjauksen vahvuus saavutti aktiivisen mobilisaation edellyttämän tason. Lisäksi uusi menetelmä on helppokäyttöinen ja sillä vältetään perinteisten monisäieompeleiden tekniseen suoritukseen liittyvät ongelmat.

Growing Up Vietnamese in Finland - Looking Back 12 Years Later : The Well-Being and Sociocultural Adaptation of Vietnamese as Children or Adolescents and as Young Adults

Varttuminen vietnamilaisena Suomessa: 12 vuoden seurantajakso – Vietnamilaisten hyvinvointi ja sosiokulttuurinen sopeutuminen lapsena/nuorena sekä nuorena aikuisena Tämä tutkimus oli määrällinen pitkittäistutkimus lapsena tai nuorena vuosina 1979-1991 Suomeen saapuneiden vietnamilaisten akkulturaatiosta (kulttuurin muutoksista), psyykkisestä hyvinvoinnista ja sosiokulttuurisesta sopeutumisesta. Tutkimukseen osallistui ensimmäisessä vaiheessa (vuonna 1992) 97 satunnaisesti valittua vietnamilaista peruskoululaista ympäri maata, joita verrattin suomalaisiin luokkatovereihin. Seurantavaiheeseen (vuonna 2004) osallistui 59 ensimmäisessä vaiheessa mukana ollutta vietnamilaista, nyt iältään 20 – 31 -vuotiaita. Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää mitkä tekijät ennustivat akkulturaation lopputuloksia, samalla huomioiden iän ja ympäristön (kontekstin) vaikutukset psyykkiseen hyvinvointiin ja sosiokulttuuriseen sopeutumiseen. Yksittäiset akkulturaatiodimensiot (kieli, arvot ja identiteetti) osoittautuivat tärkeämmiksi psyykkiselle hyvinvoinnille ja sosiokulttuuriselle sopeutumiselle kuin etniset, kansalliset tai kaksikulttuuriset profiilit, joissa yhdistyivät ao. kieli, arvot ja identiteetti. Identiteettimuutosta tapahtui (etniseen) vietnamilaiseen suuntaan ajan kuluessa, kun taas arvomuutosta tapahtui (kansalliseen) suomalaiseen suuntaan. Sekä suomen että vietnamin kielen taito lisääntyivät ajan myötä, millä oli myönteisiä vaikutuksia sekä psyykkiseen hyvinvointiin että sosiokulttuuriseen sopeutumiseen. Lähtötilanteen psyykkinen hyvinvointi ennusti hyvinvointia (masennuksen puutetta ja itsetuntoa) aikuisena, mutta sosiokulttuurinen sopeutuminen (koulumenestys) lapsena tai nuorena ei ennustanut kouluttautumista aikuisena. Parempi suomen kielen taito ja vähemmän identifioitumista suomalaiseksi aikuisena sekä masentuneisuuden puute ja vähemmän koettua syrjintää lapsena tai nuorena erottelivat psyykkisesti paremmin voivat aikuiset (ei-masentuneet) heistä, jotka olivat masentuneita. Parempaa kouluttautumista aikuisena ennustivat toisaalta vähemmän koettua syrjintää lapsena tai nuorena ja toisaalta aikuisena parempi suomen kielen taito, suurempi kansallisten (suomalaisten) itsenäisyysarvojen kannattaminen, mutta kuitenkin vähemmän identifioitumista suomalaisiin. Koetun syrjinnän merkitys psyykkiselle hyvinvoinnille, erityisesti lapsena tai nuorena, sekä sen pitkäaikaisvaikutukset psyykkiselle hyvinvoinnille ja sosiokulttuuriselle sopeutumiselle aikuisena osoittavat tarpeen puuttua varhain psyykkisiin ongelmiin sekä parantaa etnisten ryhmien välisiä suhteita. Avainsanat: akkulturaatio, psyykkinen hyvinvointi, sosiokultuurinen sopeutuminen, kieli, arvot, identiteetti, vietnamilainen, Suomi, lapset, nuoret, nuoret aikuiset