The Roman Republican Navy : from the sixth century to 167 BC

Työ käsittelee Rooman laivaston kehitystä, toimintaa ja osallistumista laajenemispolitiikkaan, jossa Rooma kasvoi kaupunkivaltiosta Välimeren hallitsijaksi. Rooma on aikaisemmissa tutkimuksissa nähty maavaltiona vailla kiinnostusta merenkulkuun. On katsottu, että ainoa merkittävä merisota Rooman historiassa on ensimmäinen puunilaissota (264-241 eKr.) ja että siinäkin roomalaiset (jotka historioitsija Polybius kuvaa vasta-alkajiksi) menestyivät Karthagoa vastaan turvautumalla laskusiltoihin, joiden avulla he saattoivat muuttaa meritaistelun maataisteluksi. Polybiuksen kuvaukseen on aina tähän asti luotettu. On katsottu että Roomalla ei ollut laivastoa ennen ensimmäistä puunilaissotaa ja että Rooma kaikissa sodissaan panosti merisodankäyntiin mahdollisimman vähän. Tämä työ pyrkii kumoamaan nämä käsitykset. Laivasto oli osallisena ja ehdottoman välttämätön kaikissa Rooman laajenemispolitiikan käänteissä. Arkeologian tiedot osoittavat, että ennen ensimmäistä puunilaissotaa Rooma kehittyi ja siitä tuli merkittävä kaupunki nimenomaan kaupankäynnin ja ulkomaisten kontaktien seurauksena. Se ei siis ollut puhdas agraarivaltio. Roomalaisilla oli laivasto jo viimeistään 500-luvulta lähtien eKr. ja sitä käytettiin Rooman laajentaessa valtaansa Italiassa. Näin ollen ensimmäisessä puunilaissodassa läntisen Välimeren herruudesta kilpaili kaksi merivaltiota, Rooma ja Karthago. Toinen puunilaissota (218-201) tunnetaan yleensä Hannibalin tulosta Alppien yli Italiaan, mutta se oli myöskin merkittävä merisota ja karthagolaiset hävisivät sen nimenomaan merellä. Rooma osallistui kilpailuun itäisen Välimeren hallinnasta ja kukisti Makedonian ja Syyrian laivastot, jotka eivät olleet mitenkään Rooman laivaston veroisia. Kaikista Rooman vastustajista Karthagolla olisi ollut suurin mahdollisuus pysäyttää Rooman laivaston voittokulu toisessa puunilaissodassa. Laivastoa käytettiin moniin eri tarkoituksiin. Suuret meritaistelut eivät ole ainoa osoitus laivastojen mukanaolosta ja merkityksestä, vaan on myös otettava huomion sotalaivojen rakenne ja toimintaedellytykset. Sotalaivat oli rakennettu taisteluita varten ja niissä oli hyvin niukasti säilytystilaa. Niiden oli päästävä laskemaan maihin aina kun miehistö tarvitsi vettä, ruokaa ja lepoa. Laivastot saattoivat toimia vain niiden rannikoiden tuntumassa, joiden satamiin ja laskupaikkoihin niillä oli turvallinen pääsy. Roomalaiset olivat hyvin tietoisia tästä. Suuret merentakaiset sotaretket Afrikkaan, Espanjaan, Kreikkaan ja Vähän-Aasian rannikolle perustuivat kaikki siihen, että Rooman laivasto hallitsi purjehdusreittejä ja sopivia laskupaikkoja ja saattoi huolehtia joukkojen ja varusteiden kuljettamisesta kaukana taisteleville armeijoille. Samalla Rooman laivasto kävi itsenäistä sotaa merellä ja haastoi ja kukisti kaikki Välimeren merivaltiot. 130-luvulle eKr. tultaessa se oli lyönyt vihollisensa ja riisunut aseista liittolaisensa; Rooman laivasto hallitsi Välimerta yksin.

Affected sibling pairs with juvenile idiopathic arthritis : An immunogenetic study of the disease in multicase families

Genetic susceptibility to juvenile idiopathic arthritis (JIA) was studied in the genetically homogeneous Finnish population by collecting families with two or three patients affected by this disease from cases seen in the Rheumatism Foundation Hospital. The number of families ranged in different studies from 37 to 45 and the total number of patients with JIA, from among whom these cases were derived, was 2 000 to 2 300. Characteristics of the disease in affected siblings in Finland were compared with a population-based series and with a sibling series from the United States. A thorough clinical and ophthalmological examination was made of all affected patients belonging to sibpair series. Information on the occurrence of chronic rheumatic diseases in parents was collected by questionnaire and diagnoses were confirmed from hospital records. All patients, their parents and most of the healthy sibs were typed for human leukocyte antigen (HLA) alleles in loci A, C, B, DR and DQ. The HLA allele distribution of the cases was compared with corresponding data from Finnish bone marrow donors. The genetic component in JIA was found to be more significant than previously believed. A concordance rate of 25% for a disease with a population prevalence of 1 per 1000 implied a relative risk of 250 for a monozygotic (MZ) twin. An estimate for the sibling risk of an affected individual was about 15- to 20-fold. The disease was basically similar in familial and sporadic cases; the mean age at disease onset was however lower in familial cases, (4.8 years vs 7.4 years). Three sibpairs (3.4 expected) were concordant for the presence of asymptomatic uveitis. Uveitis would thus not appear to have any genetic component of its own, separate from the genetic basis of JIA. Four of the parents had JIA (0.2 cases expected), four had a type of rheumatoid factor-negative arthritis similar to that seen in juvenile patients but commencing in adulthood, and one had spondyloarthropathy (SPA). These findings provide additional support for the conception of a genetic predisposition to JIA and suggest the existence of a new disease entity, JIA of adult onset. Both the linkage analysis of the affected sibpairs and the association analysis of nuclear families provided overwhelming evidence of a major contribution of HLA to the genetic susceptibility to JIA. The association analysis in the Finnish population confirmed that the most significant associations prevailed for DRB1*0801, DQB1*0402, as expected from previous observations, and indicated the independent role of Cw*0401.

The link between foreign aid, public investment and economic growth

Länsimaat ovat rahoittaneet kehitysyhteistyöhankkeita jo lähes kuuden vuosikymmenen ajan, mutta kehitysavun tehokkuudesta ei olla edelleenkään päästy yksimielisyyteen. Yksi avunantajamaiden tapa vaikuttaa kehitysavun tehokkuuteen, eli avun vaikutukseen vastaanottajamaan taloudellisen kasvun kiihdyttäjänä, on sitoa ne julkisen sektorin infrastruktuurihankkeisiin. Joissain tapauksissa tämä vaikuttaa avun vastaanottajan käytökseen ja asenteisiin kehitysapua kohtaan. Tutkielmassa käsitellään kehitysavun tehokkuutta tilanteessa, jossa se on sidottu julkisen sektorin investointeihin kehitysmaassa. Tutkimus pohjaa Kalaitzidakisin ja Kalyvitisin (2008) malliin, jossa osa kehitysmaan julkisen talouden investoinneista rahoitetaan kehitysavulla. Seuraavaksi tarkastellaan ylijäämää tavoittelevan käyttäytymisen (rent- seeking) vaikutusta kehitysavun tehokkuuteen pohjaten Economidesin, Kalyvitisin ja Philippopoulosin (2008) malliin. Tutkielmassa referoidaan lisäksi tutkimuskysymystä sivuavia empiirisiä tutkimuksia, esitellään aluksi tavallisimmat kehitysyhteistyön muodot, sekä esitellään talousteoreettisia näkökulmia kehitysyhteistyön tehokkuuden määrittelylle. Tutkielma perustuu puhtaasti teoreettisiin malleihin ja niissä sovelletut menetelmät ovat matemaattisia. Tutkielmassa käsitellään ensin tapaus, jossa kehitysyhteistyöllä rahoitetaan julkisen sektorin investointihankkeita. Jossain tapauksissa kehitysavun kasvu lasku siirtää vastaanottajamaan kulutusta julkisista investoinneista kulutukseen, jolloin kehitysyhteistyövaroin osittain rahoitettujen hankkeiden koko pienenee, ja suhteellinen tehokkuus laskee. Seuraavaksi tarkastellaan tilannetta, jossa kehitysyhteistyövaroista vain osa päätyy hankkeen rahoittamiseen, ja todetaan, että kehitysavun tehokkuus ja vaikutus maan kansantulon kasvuun vähenee talouden toimijoiden ylijäämää tavoittelevan käyttäytymisen (mukaan lukien korruptio) myötä entisestään. Tämän tutkimuksen perusteella voidaan todeta, että kehitysapu vaikuttaa kehittyvän maan talouden kasvuun tapauksessa, jossa julkisia infrastruktuurihankkeita rahoitetaan osittain maan omin verovaroin ja osittain kehitysyhteistyövaroin. Ylijäämää tavoitteleva käyttäytyminen vaikuttaa kehitysavun tehokkuuteen negatiivistesti vähentäen kehitysavun positiivisia kasvuvaikutuksia.

Studies on the Cell Wall Structure and on the Mechanical Properties of Norway Spruce

The structure and the mechanical properties of wood of Norway spruce (Picea abies [L.] Karst.) were studied using small samples from Finland and Sweden. X-ray diffraction (XRD) was used to determine the orientation of cellulose microfibrils (microfibril angle, MFA), the dimensions of cellulose crystallites and the average shape of the cell cross-section. X-ray attenuation and x-ray fluorescence measurements were used to study the chemical composition and the trace element content. Tensile testing with in situ XRD was used to characterise the mechanical properties of wood and the deformation of crystalline cellulose within the wood cell walls. Cellulose crystallites were found to be 192 284 Å long and 28.9 33.4 Å wide in chemically untreated wood and they were longer and wider in mature wood than in juvenile wood. The MFA distribution of individual Norway spruce tracheids and larger samples was asymmetric. In individual cell walls, the mean MFA was 19 30 degrees, while the mode of the MFA distribution was 7 21 degrees. Both the mean MFA and the mode of the MFA distribution decreased as a function of the annual ring. Tangential cell walls exhibited smaller mean MFA and mode of the MFA distribution than radial cell walls. Maceration of wood material caused narrowing of the MFA distribution and removed contributions observed at around 90 degrees. In wood of both untreated and fertilised trees, the average shape of the cell cross-section changed from circular via ambiguous to rectangular as the cambial age increased. The average shape of the cell cross-section and the MFA distribution did not change as a result of fertilisation. The mass absorption coefficient for x-rays was higher in wood of fertilised trees than in that of untreated trees and wood of fertilised trees contained more of the elements S, Cl, and K, but a smaller amount of Mn. Cellulose crystallites were longer in wood of fertilised trees than in that of untreated trees. Kraft cooking caused widening and shortening of the cellulose crystallites. Tensile tests parallel to the cells showed that if the mean MFA is initially around 10 degrees or smaller, no systematic changes occur in the MFA distribution due to strain. The role of mean MFA in defining the tensile strength or the modulus of elasticity of wood was not as dominant as that reported earlier. Crystalline cellulose elongated much less than the entire samples. The Poisson ratio νca of crystalline cellulose in Norway spruce wood was shown to be largely dependent on the surroundings of crystalline cellulose in the cell wall, varying between -1.2 and 0.8. The Poisson ratio was negative in kraft cooked wood and positive in chemically untreated wood. In chemically untreated wood, νca was larger in mature wood and in latewood compared to juvenile wood and earlywood.

European Union and the developing nations' external debt : EU-15's debt policy, 1960–2008

This Master's Thesis defines the debt policy of the current European Union Member States towards the developing nations. Since no official policy for debt exists in the EU, it is defined to include debt practices (loans and debt relief in development cooperation) and debt within the EU development policy framework. This study (1) describes how the issue of external debt appears in the development policy framework, (2) compares EU Member States' given loans and debt relief to grants for the developing nations (1960s to the 2000s), and (3) measures the current orientation in ODA of each EU Member State between grant aid and loan aid using the Grant-Loan Index (GLI). Theoretical aspects include reasons for selecting between loans (Bouchet 1987) and grants (Odedokun 2004, O'Brien and Williams 2007), policy context of the EU (Van Reisen 2007) and the meaning of external debt in the set-up between the North and the South. In terms of history, the events and impact of the colonial period (where loans have originated) are overviewed and compared in light of today's policies. Development assistance statistics are derived from the OECD DAC statistics portal and EU development policy framework documents from the EU portal. Methodologically, the structure of this study is from policy analysis (Barrien 1999, Hill 2008, Berndtson 2008), but it has been modified to fit the needs of studying a non-official policy. EU Member States are divided into three groups by Carbone (2007a), the Big-3, Northern and Southern donors, based on common development assistance characteristics. The Grant-Loan Index is used to compare Carbone's model, which measures quality of aid, to the GLI measuring the structure of aid. Results indicate that EU- 15 countries (active in debt practices) differ in terms of timing, stability and equality of debt practices in the long-term (1960s to the 2000s). In terms of current practices, (2000-2008), it is noted that there lies a disparity between the actual practices and the way in which external debt is represented in the development policy framework, although debt practices form a relevant portion of total ODA practices for many EU-15 Member States, the issue itself plays a minor role in development policy documents. Carbone’s group division applies well to the Grant – Loan Index’s results, indicating that countries with similar development policy behaviour have similarities in debt policy behaviour, with one exception: Greece. On the basis of this study, it is concluded that EU development policy framework content in terms of external debt and debt practices are not congruent. The understanding of this disparity between the policy outline and differences in long-term practices is relevant in both, reaching the UN’s Millennium Development Goals, and in the actual process of developing development aid.

Organisation Carescapes: Researching Organisations, Work and Care

This working paper develops an approach to the analysis of care as it is evident in the policies and practices of employing organisations. We identify how notions of care are incorporated in myriad and multi-faceted ways that may support, survey and control workers, as well as having implications for employers, managers, employees and workers. Aspects of care can be found in a range of statutory duties, policies and related activities, including: health and safety, equality and diversity, parental leave, religious observance, bullying and harassment, personal development, voluntary redundancy, early retirement, employer pension schemes, grievance procedures, and dismissal. The conceptual framework of organisation carescapes is offered as an aid to the analysis of employee policies and services. These policies and services are transformed by shifts in supranational and national policies such as European Union (EU) economic strategies and national legislation on disability rights legislation, age discrimination and flexible working, and changes in labour market competitiveness. In conclusion, we consider how the framework of organisation carescapes is informing research design in our and our colleagues’ ongoing programme of research.