The Roman Republican Navy : from the sixth century to 167 BC

Työ käsittelee Rooman laivaston kehitystä, toimintaa ja osallistumista laajenemispolitiikkaan, jossa Rooma kasvoi kaupunkivaltiosta Välimeren hallitsijaksi. Rooma on aikaisemmissa tutkimuksissa nähty maavaltiona vailla kiinnostusta merenkulkuun. On katsottu, että ainoa merkittävä merisota Rooman historiassa on ensimmäinen puunilaissota (264-241 eKr.) ja että siinäkin roomalaiset (jotka historioitsija Polybius kuvaa vasta-alkajiksi) menestyivät Karthagoa vastaan turvautumalla laskusiltoihin, joiden avulla he saattoivat muuttaa meritaistelun maataisteluksi. Polybiuksen kuvaukseen on aina tähän asti luotettu. On katsottu että Roomalla ei ollut laivastoa ennen ensimmäistä puunilaissotaa ja että Rooma kaikissa sodissaan panosti merisodankäyntiin mahdollisimman vähän. Tämä työ pyrkii kumoamaan nämä käsitykset. Laivasto oli osallisena ja ehdottoman välttämätön kaikissa Rooman laajenemispolitiikan käänteissä. Arkeologian tiedot osoittavat, että ennen ensimmäistä puunilaissotaa Rooma kehittyi ja siitä tuli merkittävä kaupunki nimenomaan kaupankäynnin ja ulkomaisten kontaktien seurauksena. Se ei siis ollut puhdas agraarivaltio. Roomalaisilla oli laivasto jo viimeistään 500-luvulta lähtien eKr. ja sitä käytettiin Rooman laajentaessa valtaansa Italiassa. Näin ollen ensimmäisessä puunilaissodassa läntisen Välimeren herruudesta kilpaili kaksi merivaltiota, Rooma ja Karthago. Toinen puunilaissota (218-201) tunnetaan yleensä Hannibalin tulosta Alppien yli Italiaan, mutta se oli myöskin merkittävä merisota ja karthagolaiset hävisivät sen nimenomaan merellä. Rooma osallistui kilpailuun itäisen Välimeren hallinnasta ja kukisti Makedonian ja Syyrian laivastot, jotka eivät olleet mitenkään Rooman laivaston veroisia. Kaikista Rooman vastustajista Karthagolla olisi ollut suurin mahdollisuus pysäyttää Rooman laivaston voittokulu toisessa puunilaissodassa. Laivastoa käytettiin moniin eri tarkoituksiin. Suuret meritaistelut eivät ole ainoa osoitus laivastojen mukanaolosta ja merkityksestä, vaan on myös otettava huomion sotalaivojen rakenne ja toimintaedellytykset. Sotalaivat oli rakennettu taisteluita varten ja niissä oli hyvin niukasti säilytystilaa. Niiden oli päästävä laskemaan maihin aina kun miehistö tarvitsi vettä, ruokaa ja lepoa. Laivastot saattoivat toimia vain niiden rannikoiden tuntumassa, joiden satamiin ja laskupaikkoihin niillä oli turvallinen pääsy. Roomalaiset olivat hyvin tietoisia tästä. Suuret merentakaiset sotaretket Afrikkaan, Espanjaan, Kreikkaan ja Vähän-Aasian rannikolle perustuivat kaikki siihen, että Rooman laivasto hallitsi purjehdusreittejä ja sopivia laskupaikkoja ja saattoi huolehtia joukkojen ja varusteiden kuljettamisesta kaukana taisteleville armeijoille. Samalla Rooman laivasto kävi itsenäistä sotaa merellä ja haastoi ja kukisti kaikki Välimeren merivaltiot. 130-luvulle eKr. tultaessa se oli lyönyt vihollisensa ja riisunut aseista liittolaisensa; Rooman laivasto hallitsi Välimerta yksin.

Suomi ja Euroopan kirkollinen jälleenrakentaminen 1945-1948

The international aid that the Evangelical Lutheran Church of Finland received between 1945 and 1948 is the topic of this historical study, in which the process of reconstruction of the Evangelical Lutheran Church of Finland is examined in a European context. The key questions are related not only to the achievements of the reconstruction programs but also to the purposes and objectives of the donating churches. The study pays particular attention to the changes in the ecclesiastical, political and economic fields after the Second World War and asks how the tense political atmosphere of a divided world affected the reconstruction programs of the churches. It is possible to distinguish three periods within the European church reconstruction process. To begin with, the year 1945 was, in general, the year of organization. Many churches had started planning reconstruction work already during the war, but only after the conflict in Europe had ceased did they have a chance to renew contacts, assess the damage and begin operations. The years 1946 and 1947 were the main years of the work. Large reconstruction organizations from American churches donated money, food, clothes and vitamins worth millions of dollars to the European churches. The work started to diminish as early as 1948, partly because Marshall Plan aid and the rising standard of living had reduced the need for material assistance in many countries and partly because other problems overshadowed the reconstruction work of the World Council of Churches: for example, most WCC resources at this time were directed to refugee programs and to Third World churhces. The most important donors from the Evangelical Lutheran Church of Finland's point of view were the American Section of the Lutheran World Federation, the World Council of Churches and the Churches of Denmark, Sweden and England. The amount of money and value of goods received by the Evangelical Lutheran Church of Finland totaled approximately 2.5 million dollars, from which about 60 per cent came from the Lutheran churches of America. The importance of the Lutheran World Federation was even greater because of the productive financial arrangements that increased the American Lutheran funds. In addition the Evangelical Lutheran Church of Finland imported hundreds of tons of tax-free coffee and sold this to Finns. The money gained was used mostly to rebuild destroyed church buildings and to support the work of different ecclesiastical organizations. Smaller amounts were used for scholarship programs, youth work, and supporting sick and disabled church workers.

The link between foreign aid, public investment and economic growth

Länsimaat ovat rahoittaneet kehitysyhteistyöhankkeita jo lähes kuuden vuosikymmenen ajan, mutta kehitysavun tehokkuudesta ei olla edelleenkään päästy yksimielisyyteen. Yksi avunantajamaiden tapa vaikuttaa kehitysavun tehokkuuteen, eli avun vaikutukseen vastaanottajamaan taloudellisen kasvun kiihdyttäjänä, on sitoa ne julkisen sektorin infrastruktuurihankkeisiin. Joissain tapauksissa tämä vaikuttaa avun vastaanottajan käytökseen ja asenteisiin kehitysapua kohtaan. Tutkielmassa käsitellään kehitysavun tehokkuutta tilanteessa, jossa se on sidottu julkisen sektorin investointeihin kehitysmaassa. Tutkimus pohjaa Kalaitzidakisin ja Kalyvitisin (2008) malliin, jossa osa kehitysmaan julkisen talouden investoinneista rahoitetaan kehitysavulla. Seuraavaksi tarkastellaan ylijäämää tavoittelevan käyttäytymisen (rent- seeking) vaikutusta kehitysavun tehokkuuteen pohjaten Economidesin, Kalyvitisin ja Philippopoulosin (2008) malliin. Tutkielmassa referoidaan lisäksi tutkimuskysymystä sivuavia empiirisiä tutkimuksia, esitellään aluksi tavallisimmat kehitysyhteistyön muodot, sekä esitellään talousteoreettisia näkökulmia kehitysyhteistyön tehokkuuden määrittelylle. Tutkielma perustuu puhtaasti teoreettisiin malleihin ja niissä sovelletut menetelmät ovat matemaattisia. Tutkielmassa käsitellään ensin tapaus, jossa kehitysyhteistyöllä rahoitetaan julkisen sektorin investointihankkeita. Jossain tapauksissa kehitysavun kasvu lasku siirtää vastaanottajamaan kulutusta julkisista investoinneista kulutukseen, jolloin kehitysyhteistyövaroin osittain rahoitettujen hankkeiden koko pienenee, ja suhteellinen tehokkuus laskee. Seuraavaksi tarkastellaan tilannetta, jossa kehitysyhteistyövaroista vain osa päätyy hankkeen rahoittamiseen, ja todetaan, että kehitysavun tehokkuus ja vaikutus maan kansantulon kasvuun vähenee talouden toimijoiden ylijäämää tavoittelevan käyttäytymisen (mukaan lukien korruptio) myötä entisestään. Tämän tutkimuksen perusteella voidaan todeta, että kehitysapu vaikuttaa kehittyvän maan talouden kasvuun tapauksessa, jossa julkisia infrastruktuurihankkeita rahoitetaan osittain maan omin verovaroin ja osittain kehitysyhteistyövaroin. Ylijäämää tavoitteleva käyttäytyminen vaikuttaa kehitysavun tehokkuuteen negatiivistesti vähentäen kehitysavun positiivisia kasvuvaikutuksia.

Locality and order-invariant logics

Malli on logiikassa käytetty abstraktio monille matemaattisille objekteille. Esimerkiksi verkot, ryhmät ja metriset avaruudet ovat malleja. Äärellisten mallien teoria on logiikan osa-alue, jossa tarkastellaan logiikkojen, formaalien kielten, ilmaisuvoimaa malleissa, joiden alkioiden lukumäärä on äärellinen. Rajoittuminen äärellisiin malleihin mahdollistaa tulosten soveltamisen teoreettisessa tietojenkäsittelytieteessä, jonka näkökulmasta logiikan kaavoja voidaan ajatella ohjelmina ja äärellisiä malleja niiden syötteinä. Lokaalisuus tarkoittaa logiikan kyvyttömyyttä erottaa toisistaan malleja, joiden paikalliset piirteet vastaavat toisiaan. Väitöskirjassa tarkastellaan useita lokaalisuuden muotoja ja niiden säilymistä logiikkoja yhdistellessä. Kehitettyjä työkaluja apuna käyttäen osoitetaan, että Gaifman- ja Hanf-lokaalisuudeksi kutsuttujen varianttien välissä on lokaalisuuskäsitteiden hierarkia, jonka eri tasot voidaan erottaa toisistaan kasvavaa dimensiota olevissa hiloissa. Toisaalta osoitetaan, että lokaalisuuskäsitteet eivät eroa toisistaan, kun rajoitutaan tarkastelemaan äärellisiä puita. Järjestysinvariantit logiikat ovat kieliä, joissa on käytössä sisäänrakennettu järjestysrelaatio, mutta sitä on käytettävä siten, etteivät kaavojen ilmaisemat asiat riipu valitusta järjestyksestä. Määritelmää voi motivoida tietojenkäsittelyn näkökulmasta: vaikka ohjelman syötteen tietojen järjestyksellä ei olisi odotetun tuloksen kannalta merkitystä, on syöte tietokoneen muistissa aina jossakin järjestyksessä, jota ohjelma voi laskennassaan hyödyntää. Väitöskirjassa tutkitaan minkälaisia lokaalisuuden muotoja järjestysinvariantit ensimmäisen kertaluvun predikaattilogiikan laajennukset yksipaikkaisilla kvanttoreilla voivat toteuttaa. Tuloksia sovelletaan tarkastelemalla, milloin sisäänrakennettu järjestys lisää logiikan ilmaisuvoimaa äärellisissä puissa.

Computational Identification of Recessive Mutations in Cancers using High Throughput SNP-arrays

This thesis presents a highly sensitive genome wide search method for recessive mutations. The method is suitable for distantly related samples that are divided into phenotype positives and negatives. High throughput genotype arrays are used to identify and compare homozygous regions between the cohorts. The method is demonstrated by comparing colorectal cancer patients against unaffected references. The objective is to find homozygous regions and alleles that are more common in cancer patients. We have designed and implemented software tools to automate the data analysis from genotypes to lists of candidate genes and to their properties. The programs have been designed in respect to a pipeline architecture that allows their integration to other programs such as biological databases and copy number analysis tools. The integration of the tools is crucial as the genome wide analysis of the cohort differences produces many candidate regions not related to the studied phenotype. CohortComparator is a genotype comparison tool that detects homozygous regions and compares their loci and allele constitutions between two sets of samples. The data is visualised in chromosome specific graphs illustrating the homozygous regions and alleles of each sample. The genomic regions that may harbour recessive mutations are emphasised with different colours and a scoring scheme is given for these regions. The detection of homozygous regions, cohort comparisons and result annotations are all subjected to presumptions many of which have been parameterized in our programs. The effect of these parameters and the suitable scope of the methods have been evaluated. Samples with different resolutions can be balanced with the genotype estimates of their haplotypes and they can be used within the same study.

European Union and the developing nations' external debt : EU-15's debt policy, 1960–2008

This Master's Thesis defines the debt policy of the current European Union Member States towards the developing nations. Since no official policy for debt exists in the EU, it is defined to include debt practices (loans and debt relief in development cooperation) and debt within the EU development policy framework. This study (1) describes how the issue of external debt appears in the development policy framework, (2) compares EU Member States' given loans and debt relief to grants for the developing nations (1960s to the 2000s), and (3) measures the current orientation in ODA of each EU Member State between grant aid and loan aid using the Grant-Loan Index (GLI). Theoretical aspects include reasons for selecting between loans (Bouchet 1987) and grants (Odedokun 2004, O'Brien and Williams 2007), policy context of the EU (Van Reisen 2007) and the meaning of external debt in the set-up between the North and the South. In terms of history, the events and impact of the colonial period (where loans have originated) are overviewed and compared in light of today's policies. Development assistance statistics are derived from the OECD DAC statistics portal and EU development policy framework documents from the EU portal. Methodologically, the structure of this study is from policy analysis (Barrien 1999, Hill 2008, Berndtson 2008), but it has been modified to fit the needs of studying a non-official policy. EU Member States are divided into three groups by Carbone (2007a), the Big-3, Northern and Southern donors, based on common development assistance characteristics. The Grant-Loan Index is used to compare Carbone's model, which measures quality of aid, to the GLI measuring the structure of aid. Results indicate that EU- 15 countries (active in debt practices) differ in terms of timing, stability and equality of debt practices in the long-term (1960s to the 2000s). In terms of current practices, (2000-2008), it is noted that there lies a disparity between the actual practices and the way in which external debt is represented in the development policy framework, although debt practices form a relevant portion of total ODA practices for many EU-15 Member States, the issue itself plays a minor role in development policy documents. Carbone’s group division applies well to the Grant – Loan Index’s results, indicating that countries with similar development policy behaviour have similarities in debt policy behaviour, with one exception: Greece. On the basis of this study, it is concluded that EU development policy framework content in terms of external debt and debt practices are not congruent. The understanding of this disparity between the policy outline and differences in long-term practices is relevant in both, reaching the UN’s Millennium Development Goals, and in the actual process of developing development aid.

Organisation Carescapes: Researching Organisations, Work and Care

This working paper develops an approach to the analysis of care as it is evident in the policies and practices of employing organisations. We identify how notions of care are incorporated in myriad and multi-faceted ways that may support, survey and control workers, as well as having implications for employers, managers, employees and workers. Aspects of care can be found in a range of statutory duties, policies and related activities, including: health and safety, equality and diversity, parental leave, religious observance, bullying and harassment, personal development, voluntary redundancy, early retirement, employer pension schemes, grievance procedures, and dismissal. The conceptual framework of organisation carescapes is offered as an aid to the analysis of employee policies and services. These policies and services are transformed by shifts in supranational and national policies such as European Union (EU) economic strategies and national legislation on disability rights legislation, age discrimination and flexible working, and changes in labour market competitiveness. In conclusion, we consider how the framework of organisation carescapes is informing research design in our and our colleagues’ ongoing programme of research.