Encounters with the Virtual : The Experience of Art In Gilles Deleuze's Philosophy

My thesis concerns the notion of existence as an encounter, as developed in the philosophy of Gilles Deleuze (1925 1995). What this denotes is a critical stance towards a major current in Western philosophical tradition which Deleuze nominates as representational thinking. Such thinking strives to provide a stable ground for identities by appealing to transcendent structures behind the apparent reality and explaining the manifest diversity of the given by such notions as essence, idea, God, or totality of the world. In contrast to this, Deleuze states that abstractions such as these do not explain anything, but rather that they need to be explained. Yet, Deleuze does not appeal merely to the given. He sees that one must posit a genetic element that accounts for experience, and this element must not be naïvely traced from the empirical. Deleuze nominates his philosophy as transcendental empiricism and he seeks to bring together the approaches of both empiricism and transcendental philosophy. In chapter one I look into the motivations of Deleuze s transcendental empiricism and analyse it as an encounter between Deleuze s readings of David Hume and Immanuel Kant. This encounter regards, first of all, the question of subjectivity and results in a conception of identity as non-essential process. A pre-given concept of identity does not explain the nature of things, but the concept itself must be explained. From this point of view, the process of individualisation must become the central concern. In chapter two I discuss Deleuze s concept of the affect as the basis of identity and his affiliation with the theories of Gilbert Simondon and Jakob von Uexküll. From this basis develops a morphogenetic theory of individuation-as-process. In analysing such a process of individuation, the modal category of the virtual becomes of great value, being an open, indeterminate charge of potentiality. As the virtual concerns becoming or the continuous process of actualisation, then time, rather than space, will be the privileged field of consideration. Chapter three is devoted to the discussion of the temporal aspect of the virtual and difference-without-identity. The essentially temporal process of subjectification results in a conception of the subject as composition: an assemblage of heterogeneous elements. Therefore art and aesthetic experience is valued by Deleuze because they disclose the construct-like nature of subjectivity in the sensations they produce. Through the domain of the aesthetic the subject is immersed in the network of affectivity that is the material diversity of the world. Chapter four addresses a phenomenon displaying this diversified indentity: the simulacrum an identity that is not grounded in an essence. Developed on the basis of the simulacrum, a theory of identity as assemblage emerges in chapter five. As the problematic of simulacra concerns perhaps foremost the artistic presentation, I shall look into the identity of a work of art as assemblage. To take an example of a concrete artistic practice and to remain within the problematic of the simulacrum, I shall finally address the question of reproduction particularly in the case recorded music and its identity regarding the work of art. In conclusion, I propose that by overturning its initial representational schema, phonographic music addresses its own medium and turns it into an inscription of difference, exposing the listener to an encounter with the virtual.

Analiz obraza ženščiny na osnove jazykovogo materiala ”Krest’janka” 1985, 1995 i 2005 gg.

Tämän tutkimuksen tarkoituksena on tutkia Venäjällä ilmestyvän ”Krest’janka”-lehden välittämää naiskuvaa. Tutkimukseen on valittu lehden vuosikerrat 1985, 1995 ja 2005, koska suuret muutokset Venäjällä ajoittuvat tälle aikavälille. Haluamme selvittää, miten naiskuva on muuttunut tänä aikana ja miten se välittyy lehden sivuilta. Tutkimukseemme olemme käyttäneet A.V. Kirilinan työssään käyttämiä metodeja. Keräsimme lehdistä kaikki verbilausekkeet, joiden subjektina on naista tarkoittava sana ja jaoimme ne luokkiin merkityksen mukaan. Jaottelun jälkeen analysoimme kerättyä aineistoa ja pyrimme löytämään kullekin vuosikerralle tyypillisiä verbilausekkeita. Tämän lisäksi keräsimme lehdistä kaikki naista kuvaavat adjektiivit ja vertailimme niiden käyttöä eri vuosina. Tulosten perusteella voidaan sanoa, että vuoden 1985 lehdissä vaikuttaa vielä voimakkaasti sosialismin ihanteet. Nainen kuvataan työnsä kautta aktiivisena ja tavoitteensa ylittävänä kansalaisena. Yksityiselämään ei juuri kiinnitetä huomiota. Vuoden 1995 ja 2005 lehtien naiset ovat keskenään hyvinkin samanlaisia. Naisen elämästä puhutaan nyt jo laajemmin. Työn lisäksi yksityiselämä ja tunteet ovat keskeisiä aiheita. Kun 1985 lehdissä ei puhuttu naisesta negatiiviseen sävyyn, niin 1995 ja 2005 vuosien lehdissä naista kuvataan myös negatiivisessa valossa. Myös yhteiskunnan epäkohtiin kiinnitetään huomiota naisen näkökulmasta.

Tanssi Möbiuksen renkaalla : Alain Robbe-Grillet'n romaani Djinn ja kirjallisuuden välitila

Ranskalaisen uuden romaanin isän, Alain Robbe-Grillet'n romaani Djinn (1981) on alun perinilmestynyt ranskan kielen oppikirjana nimellä Le Rendez-vous (1981). Oppikirjaelementti tulee selkeimmin esiin siinä, että tarinan edetessä verbit esitellään helpoimmasta konjugaatiosta vaikeimpaan, eri aikamuodot ja modukset esitellään järjestelmällisesti indikatiivin preesensistä alkaen,jne. Tästä kieliopillisen kehityksen periaatteesta generoituu myös itse tarina. Ts. kieliopillinen aineisto ja didaktisuus tunkeutuvat vastustamattomasti myös tarinan tasolle. Viime kädessä Djinn on siis kertomus kielestä. Toisaalta, vaikka Djinn väistää kaikki genre-luokitukset, voisi sitä luonnehtia eräänlaiseksi salapoliisiromaaniksi tai mysteeriksi, sillä siinä päähenkilö Simon Lecœur saa vallankumoukselliselta organisaatiolta omituisen toimeksiannon. Tehtävän luonnetta ei kuitenkaan paljasteta, mutta vähitellen selviää, että kysymys on kielen arvoituksesta. Matkansa varrella romaanin päähenkilö ja lukija ikään kuin vihitään kieltä ja kirjallisuutta koskevaan pyhään tietoon. Mukaansavetävän kerronnan ja kertomuksen "takaa" paljastuu siis myös metakirjallinen ja (kirjallisuuden)filosofinen teos. Djinn-romaanissa toimiva vallankumouksellinen organisaatio taistelee ihmiskunnan koneistumista ja mekanisaatiota vastaan, sillä ne ovat vieraannuttaneet ihmisen todellisesta elämästä. Samalla tavalla koko romaani taistelee kielen jähmettyneisyyttä, atomisoitumista ja mekanisoitumista vastaan. Aivan kuten lingvistis-didaktinen elementti sekoittuu romaanissa fantastiseen fiktioon, sekoittuvat siinä vastaansanomattomasti toisiinsa myös länsimaisen populaarikulttuurin stereotypiat ja mytologinen aineisto, aika ja kielen aikamuodot, fiktio ja todellisuus, jne. Romaanissa purkautuvat myös monet dikotomiset oppositioparit - mm. mies vs. nainen, puhe vs. kirjoitus, järjestys vs. epäjärjestys ja jopa lukija vs. kirjailija. Teoksen vallankumouksellisuus on välitilassa, joka on kohtaamisen (rendez-vous) tila. Ts. romaani pyrkii kaikilta osin siihen kielen ja merkityksen syntymän tilaan, jossa mieli ja merkitys (sens) ei vielä ole erottautunut "mielettömyydestä" ja "merkityksettömyydestä" (non-sens). Välitilanvapaus on siinä, että ihmisen jähmettyneet käsitykset ja konstruktiot maailmasta rikkoutuvat ja korvautuvat sisäisellä liikkeellä, jossa ihminen ja maailma kohtaavat toisensa välittömällä tavalla. Pyrkimys välitilaan yhdistää Djinnin myös Gilles Deleuzen filosofiaan. Tässä välitilassa kieli ei ole enää todellisuudesta vieraantunutta. "Simulaatio" tai "kommunikaation ekstaasi" ei ole mahdollista kielellä, joka kieltäytyy kommunikoimasta, kieltäytyy olemasta pelkkä väline. Sen sijaan tämä kieli vaatii lähikosketusta, tuntoaistia, osallistumista. Tätä tapahtumaa välitilassa voi kutsua tanssiksi Möbiuksen renkaalla. Avainsanat: Alain Robbe-Grillet, Gilles Deleuze, Djinn, nouveau roman (uusi romaani)

Kaunhiista kauhniiseen, satheesta satteeseen : Jälkitavuissa säilyneen h:n variaatiosta Pellossa vuoden 1995 aineiston valossa

Tutkielmassa tarkastellaan jälkitavuissa säilyneen, alun perin vokaalienvälisen h:n nykyedustusta Tornionlaakson Pellossa sosiolingvistisen teorian valossa. Keskeisenä tutkimusongelmana on variaation jasen muuttumisen suunnan selvittäminen, mitä tutkitaan sekä näennäis- että reaaliajallisen metodin turvin. Lisäksi pohditaan, millaiset kielensisäiset tekijät muutoksia ohjaavat. Reaaliaikaisen vertailun mahdollistavat Kirsi Kunnarin vuonna 1983 valmistuneen pro gradu -työn jälkitavujen h:ta koskevat tulokset Pellosta (informantit syntyneet vuosina 1898-1967). Pääpaino on kuitenkin näennäisajallisessa vertailussa; variaatiota tarkastellaan yksityiskohtaisesti erityisesti kielelliseltä kannalta, mikä on vaatinut perusteellista aineiston käsittelyä. Näennäisajallisessa tarkastelussa verrataankahden haastatellun ikäryhmän kieltä: nuorten (syntyneet vuosina 1986-1977) ja keski-ikäisten (syntyneet vuosina 1964-1945). Nuoria informantteja, joita on 14, on haastateltu pääosin pareittan. Vertailuryhmä, keski-ikäiset, koostuu heidän vanhem mistaan (7 informanttia). Nauhatunteja on yhteensä n. 13. Tulokset osoittavat, että toisin kuin muualla Peräpohjolassa, yleiskielen mukainen katovariantti (kou-luun) ei ole merkittävästi yleistynyt pellolaisten puhekielessä viimeisten neljän sukupolven aikana. Vokaalienvälisessä asemassa (koulu-h-un) h:ta ei nykypellolaisilla enää tapaa, ja ns. sisäheittoinenvariantti (koul-huun) on nuorten ryhmässä selvästi vähemmän suosiossa kuin keski-ikäisillä. Tornionjoki­laaksolainen, metateettinen h-variantti (kouh-luun) on yhä elinvoimainen: sen käyttö on nuorillakin lisääntynyt. Metateesi ei ole kuitenkaan kvantitatiivisesti juurikaan yleistynyt niissä fonotaktisissa ympäristöissä, joissa se aiheesta tehdyn väitöskirjan (1992) mukaan on ollut aiemmilla sukupolvilla harvinainen. Tätä saattaa osittain selittää tiettyjen puhekielisyyksien yleistyvä käyttö, mikä vaikuttaa eniten juuri näissä fonotaktisissa ympäristöissä siten, ettei metateesin toteutumiselle ole edellytyksiä. Pellon nykyisessä jälkitavujen h:n variaatiossa on osallisena vielä yksi variantti: assimiloitunut h (talhoon > talloon; toisheen > toisseen; kauphaan > kauppaan). Aiemmin tutkituilla sukupolvilla assimilaatiomuutos on ollut harvinainen, mutta nyt se on yleistynyt erityisesti nuorilla tytöillä. h:n assimilaatiossa syntyvät muodot lankeavat usein yhteen alueella jokseenkin fonemaattisena esiintyvän yleisgeminaation kanssa, osa muodoista muistuttaa erikoisgeminaatiota ja pieni osa yleiskielisiä muotoja. Tutkielmassa kyseenalaistetaan kielellisten seikkojen nojalla kyseisten muotojen tulkitseminen h:n assimilaatiosta johtuvaksi: assimiloituneiksi tulkituissa h-tapauksissa sekä konsonantin että sitä seuraavan vokaalin pituusdistribuutiot tukevat ajatusta, että ainakin yleisgeminaatiokonteksteissa assimilaatiomuodot ovat puhujan kannalta "mentaalista geminaatiota". Assimilaatiomuodot rinnastetaan tutkielmassa katomuotoihin sikäli, että niissäkin h on tasoittunut. Merkittävä ero on tavujen kvantiteettisuhteissa: assimilaatiomuodoissa ne säilyvät ennallaan (tal-hoon > tal-loon), katomuodoissa muuttuvat (ta-loon). h:n assimilaatiolla ja metateesilla epäillään aineistonperusteella olevan yhteisen tehtävän: sisäheittoisten talhoon, satheen -muotojen karttaminen tavujen kavantiteettisuhteita rikkomatta. Esitetyn hypoteesin mukaan syynä ovat suomen fonotaksille vieraat konsonantin + h:n yhtymät, jotka aikoinaan syntyivät murteeseen vokaalin heityttyä h:n edeltä.

Ei sanat salahan joua : fennistiikan murteenkeruun historiaa 1868 - 1925

Pro gradu -tutkielmani käsittelee Suomen murteiden sanakirjan taustaksi kerätyn Suomen murteiden sana-arkiston kartuttamisen historiaa; fennistisen murteenkeruun alkuvaiheita. Lähestyn murresanakirjan pitkää hanketta tutkimus- ja kulttuurihistoriallisesta näkökulmasta. Kansankielen sanakirja on fennistiikan merkittävimpiä tutkimushankkeita. Suo-men kielen vanhojen pitäjänmurteiden sanasto on ällistyttävän laaja aineisto, jonka keräämiseen ja julkaisemiseen on kulunut toista vuosisataa, ja sanakirjan toimitustyö jatkuu edelleen. Kansanmurteemme sisältävät paitsi kielitieteellisesti mielenkiintoista aineistoa myöskin runsaasti tietoa agraarisen elinkeinorakenteen aikakaudelta. Dialektologia ja kansatiede kulkevat käsikkäin. Murresanakirja on niin ollen merkittävä kansallinen omaisuus, jonka arvo koko suomalaiselle yhteiskunnalle on eittämättä suuri. Murteiden sanakirjan syntysanat on ajoitettavissa vuoteen 1868, vaikka toki fennistiikassa oli leksikografisia pyrintöjä jo ennen sitä (mm. Lönnrotin Suomalais-ruotsalainen sanakirja). Sanakirjahankkeessa on hahmotettavissa kolme vaihetta, joita kutsun ryhdistäytymisiksi. Nämä tapahtuivat noin vuosina 1896, 1916 ja 1925. Valotan työni aluksi hieman kansallisten tieteiden ja 1800-luvun alun aatehistoriallista taustaa (luku 2), jonka jälkeen tutkin murresanakirjahankkeen alkuvaiheita ja ensimmäisten sanastonkeruiden käynnistymistä (luku 3). Käsittelen kutakin hankkeen organisatorista muutosvaihetta ja hallinnollisten puitteiden kehittymistä luvuissa 4-6. Lopuksi pohdin murresanakirjan ja murteenkeruun historiallista merkitystä fennistiikalle ja yhteiskunnalle (luku 7). Tutkimukseni lähteinä on oppihistoriallista kirjallisuutta sekä murteiden keruusta vastanneiden yhteisöjen asiakirjoja. Erityisen kiinnostaviksi osoittautuivat Kotimaisten kielten tutkimuskeskuksessa säilytettävät sanakirjahankkeen hallinnolliset asiakirjat 1916-1925. Tuon esiin varhaisempiakin pöytäkirjamainintoja. Hankkeen alussa Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran Kielitieteellinen Osakunta ja Kotikielen Seura keräsivät ensimmäisiä sanastokokoelmia. Tämän jälkeen ensimmäinen ryhdistäytyminen tapahtui vuodesta 1896 lähtien, jolloin Suomalaisen Kirjallisuuden Seura otti vastuun hankkeesta, E. N. Setälän tunnettua sanakirjaohjelmaa ja E. A. Ekmanin Suomen kielen keräilysanastoa noudattaen. Keruu oli kuitenkin liian hidasta, joten 1916 perustettiin Suomen kielen sanakirjaosakeyhtiö, jotta toimintaan saataisiin enemmän varoja. Ensimmäinen maailmansota ja sisällissota kuitenkin romahduttivat rahan arvon, ja kolmannen kerran hanke jouduttiin organisoimaan uudelleen vuonna 1925, Sanakirjasäätiön muodossa. Vuonna 1976 Sanakirjasäätiö liittyi Kotimaisten kielten tutkimuskeskukseen. Kansanmurteiden keräämisessä korostuu kaikissa keruun vaiheissa kaksi asiaa. Ensinnäkin sanastuksella oli aina kiire. Vanhat murteet olivat katoamassa, ja ne piti saada nopeasti talteen. Tähän kiinnitettiin huomiota jo varhain, ja vielä 1900-luvun loppupuoliskollakin, kun keruuhanke hiljalleen saatiin loppuunviedyksi. Toiseksi sanakirjahanke on aina joutunut elämään kädestä suuhun, toisin sanoen taloudelliset puitteet ovat sanelleet keruumahdollisuudet. Vakaalle taloudelliselle pohjalle hanke pääsi vasta 1930-luvulla Sanakirjasäätiön aikana, jolloin siihen alettiin saada valtion rahoitusta. Murresanakirjahankkeen läpi kulkee punaisena lankana kansallisromanttinen innostus ja isänmaallis-tieteellinen pyrkimys suomen kirjakielen kehittämiseen, joka vielä 1800-luvun puolivälissä oli meneillään. Kansalliset tieteet lujittivat itsenäistymistä ja suoma-laistumista. Aatehistorian kautta sanakirjahanke asettuu laajempaan yhteyteen. Avainsanat: tutkimushistoria, suomen kielen murteet, murteenkeruu, dialektologia, suomen murteiden sanakirja, fennistiikan oppihistoria, leksikografia, kansalliset tieteet, Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, Kotikielen Seura, Suomen kielen sanakirjaosakeyhtiö, Sanakirjasäätiö

Sianlihan tuotantoon vaikuttavat tekijät vuosina 1995-2006

Ennen Suomen EU-jäsenyyttä kansallisen maatalouspolitiikan yksi päätavoitteista oli elintarvikeomavaraisuus. Tavoitteen saavuttamiseksi Suomessa oli maatalouspolitiikan osalta käytössä hintatukijärjestelmä, jossa yksi pääasiallisista tuotannon ohjauskeinoista oli tavoitehinnat, joilla valtiovalta pyrki vaikuttamaan tuottajahintoihin. Tavoitehintojen avulla tuottajat pystyivät ennakoimaan tulevan hintatason ja näin siirtämään tuotantoaan taloudellisesti kannattavimpaan suuntaan. Tästä oli kuitenkin seurauksena kotimaisen elintarvikeomavaraisuuden ylittyminen varsinkin eläinkunnan tuotteiden osalta. Vuonna 1994 lihatuotteiden yhteenlaskettu omavaisuus oli 110 prosenttia. Sianlihan osalta omavaisuus oli hieman tätä suurempi, 114 prosenttia. Suomen liityttyä EU:n jäsenmaaksi vuonna 1995 tavoitehinnoista luovuttiin ja samalla tuottajahinnat putosivat. Korvaukseksi tuottajahintojen pudotuksesta tuottajille alettiin maksaa suoria tulotukia. Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää mitkä tekijät vaikuttivat sianlihan tuotantopäätöksiin maatalouden muuttuneessa toimintaympäristössä ja miten yhteisen maatalouspolitiikan uudistukset vaikuttivat sianlihan tarjontaan. Tutkimuksen tarkasteluaikavälinä olivat vuodet 1995 2006. Tutkimuksen tavoitteena oli myös tuotantoon vaikuttavien tekijöiden pohjalta ennustaa sianlihan tuotantoa vuoteen 2013. Tuotantopäätöksiin vaikuttavia tekijöitä tarkasteltiin regressio-analyysin avulla, jotta saataisiin selville sianlihan tuotantoa parhaiten selittävät tekijät. Tutkimuksen aikasarja-aineisto poimittiin maa- ja metsätalousministeriön tietopalvelukeskuksen (Tike:n) ja tilastokeskuksen julkaisemista ja ylläpitämistä tilastoista. Sianlihan tuotantoon vaikuttavien tekijöiden ennusteisiin tutkimuksessa käytettiin sekä kansainvälisten että kotimaisten taloustutkimuslaitosten ja organisaatioiden ennusteita. Tutkimuksen teoreettinen viitekehys muodostui yrityksen teoriasta, tarjontateoriasta ja aikavälin merkityksestä tarjontaan. Tuotantomallin estimoinnin tuloksena sianlihan tuotantoon vaikuttivat vuosien 1996 2006 aikana sianlihan tuotannon tuottavuuden kasvua kuvaava teknologiamuuttuja, neljällä neljänneksellä viivästetty sianlihan tuottajahinta ja tuotantotuet yhteenlaskettuna, kolmella neljänneksellä viivästetty vehnän tuottajahinta, kahdeksalla neljänneksellä viivästetty sianlihan tuotanto, kahdella neljänneksellä viivästetty porsaan välityshinta ja kuudella neljänneksellä viivästetty investointituet. Sianlihan tuotantomallin selitysasteeksi saatiin 0,91. Estimoidulla tuotantomallilla ennustettiin sianlihan tuotannon kehitystä vuosina 2007 2013. Perusskenaariossa tuotannon ennustettiin muuttuvan vuodesta 2007 eteenpäin samalla tavalla kuin vuosina 1995 2006 keskimäärin. Perusskenaarion lisäksi tuotantomallilla simuloitiin tuotantotukien ja investointitukien dekoplauksen vaikutusta sianlihan tuotantoon. Tuotantotukien dekoplauksen myötä sianlihan tuotanto laskisi 177 milj. kiloon vuonna 2009, mutta nousisi 193 milj. kiloon vuonna 2013. Investointitukien dekoplauksen myötä tuotanto laskisi 176 milj. kiloon vuonna 2009 ja nousisi vuoteen 2013 mennessä 191 milj. kiloon. Suurimman pudotuksen aiheutti kuitenkin vehnän tuottajahinnan nousu vuosien 2006 ja 2007 aikana, jonka seurauksena sianlihan tuotanto laskisi jo vuonna 2008 180 milj. kiloon.

Verkkomedian käyttö ja tutkiminen : Iltalehti Online 1995-2001

Marja Heinonen s dissertation Verkkomedian käyttö ja tutkiminen. Iltalehti Online 1995-2001 describes the usage of new internet based news service Iltalehti Online during its first years of existence, 1995-2001. The study focuses on the content of the service and users attitudes towards the new media and its contents. Heinonen has also analyzed and described the research methods that can be used in the research of any new media phenomenon when there is no historical perspective to do the research. Heinonen has created a process model for the research of net medium, which is based on a multidimensional approach. She has chosen an iterative research method inspired by Sudweeks and Simoff s CEDA-methodology in which qualitative and quantitative methods take turns both creating results and new research questions. The dissertation discusses and describes the possibilities of combining several research methods in the study of online news media. On general level it discusses the methodological possibilities of researching a completely new media form when there is no historical perspective. The result of these discussions is in favour for the multidimensional methods. The empiric research was built around three cases of Iltalehti Online among its users: log analysis 1996-1999, interviews 1999 and clustering 2000-2001. Even though the results of different cases were somewhat conflicting here are the central results from the analysis of Iltalehti Online 1995-2001: - Reading was strongly determined by the gender. - The structure of Iltalehti Online guided the reading strongly. - People did not make a clear distinction in content between news and entertainment. - Users created new habits in their everyday life during the first years of using Iltalehti Online. These habits were categorized as follows: - break between everyday routines - established habit - new practice within the rhythm of the day - In the clustering of the users sports, culture and celebrities were the most distinguishing contents. Users did not move across these borders as much as within them. The dissertation gives contribution to the development of multidimensional research methods in the field of emerging phenomena in media field. It is also a unique description of a phase of development in media history through an unique research material. There is no such information (logs + demographics) available of any other Finnish online news media. Either from the first years or today.

Occupational chronic solvent encephalopathy in Finland 1995 - 2007 : incidence and diagnostic methods

The occurrence of occupational chronic solvent encephalopathy (CSE) seems to decrease, but still every year reveals new cases. To prevent CSE and early retirement of solvent-exposed workers, actions should focus on early CSE detection and diagnosis. Identifying the work tasks and solvent exposure associated with high risk for CSE is crucial. Clinical and exposure data of all the 128 cases diagnosed with CSE as an occupational disease in Finland during 1995-2007 was collected from the patient records at the Finnish Institute of Occupational Health (FIOH) in Helsinki. The data on the number of exposed workers in Finland were gathered from the Finnish Job-exposure Matrix (FINJEM) and the number of employed from the national workforce survey. We analyzed the work tasks and solvent exposure of CSE patients and the findings in brain magnetic resonance imaging (MRI), quantitative electroencephalography (QEEG), and event-related potentials (ERP). The annual number of new cases diminished from 18 to 3, and the incidence of CSE decreased from 8.6 to 1.2 / million employed per year. The highest incidence of CSE was in workers with their main exposure to aromatic hydrocarbons; during 1995-2006 the incidence decreased from 1.2 to 0.3 / 1 000 exposed workers per year. The work tasks with the highest incidence of CSE were floor layers and lacquerers, wooden surface finishers, and industrial, metal, or car painters. Among 71 CSE patients, brain MRI revealed atrophy or white matter hyperintensities or both in 38% of the cases. Atrophy which was associated with duration of exposure was most frequently located in the cerebellum and in the frontal or parietal brain areas. QEEG in a group of 47 patients revealed increased power of the theta band in the frontal brain area. In a group of 86 patients, the P300 amplitude of auditory ERP was decreased, but at individual level, all the amplitude values were classified as normal. In 11 CSE patients and 13 age-matched controls, ERP elicited by a multimodal paradigm including an auditory, a visual detection, and a recognition memory task under single and dual-task conditions corroborated the decrease of auditory P300 amplitude in CSE patients in single-task condition. In dual-task conditions, the auditory P300 component was, more often in patients than in controls, unrecognizable. Due to the paucity and non-specificity of the findings, brain MRI serves mainly for differential diagnostics in CSE. QEEG and auditory P300 are insensitive at individual level and not useful in the clinical diagnostics of CSE. A multimodal ERP paradigm may, however, provide a more sensitive method to diagnose slight cognitive disturbances such as CSE.

Oppineiden talossa : Helsingin yliopiston slavistien kansainväliset verkostot Suomen Yliopistollisen Avustuskomitean toiminnan yhteydessä vuosina 1921-1925.

Tutkimuksessani tarkastelen kolmen Helsingin yliopiston slavistin, kirjastonhoitaja Andrei Igelströmin, kansan-runoudentutkija Viljo Johannes Mansikan ja kielentutkija Jooseppi Julius Mikkolan, kansainvälisiä tieteellisiä ja poliittisia verkostoja. Nämä verkostot muodostuivat venäläisten tiedemiesten avustamiseksi perustetun Suomen Yliopistollisen Avustuskomitean kansainvälisen toiminnan ja siihen keskeisesti liittyneiden venäläisten tieteellisten julkaisujen välityksen ja Helsingin yliopiston konsistorin alaisen Venäläisten kirjaston ostohankkeen ympärille vuosina 1921-1925. Tutkimuksessani olen pyrkinyt vastamaan kysymyksiin: Millaista kansainvälistä tieteellistä ja poliittista yh-teistyötä suomalaiset slavistit Avustuskomitean yhteydessä harjoittivat? Millaisia tavoitteita Igelström, Mansikka ja Mikkola asettivat Suomen Yliopistollisen Avustuskomitean toiminnalle? Millaisia poliittisia ja tieteellisiä toimintamuotoja Avustuskomitea slavistien ohjaamana sai, mitä ulkopuolisia tavoitteita avustustoimintaan liittyi, ja lopulta miten Avustuskomitean toiminta heijasteli kansainvälisen tieteellisen yhteistyön muutosta uudessa valtiollisessa tilanteessa 1920-luvun alussa? Aihettani olen jäsentänyt verkosto-käsitteen ja verkostoteorian mallien avulla. Keskeisiä lähteitä ovat olleet Igelströmin, Mansikan ja Mikkolan Avustusko-miteaa käsittelevä kirjeenvaihto, Avustuskomitean kirjanpito ja avustustoimintaan osallistuneiden yhteisöjen julkaisemattomat ja julkaistut raportit sekä muistiot. Tutkimuksessa on käytetty historiantutkimuksen mene-telmiä, ja se liittyy Helsingin yliopiston slaavilaisen filologian oppiaineen ja Venäläisen kirjaston historiaan. Tutkimus osoitti Igelströmin, Mansikan ja Mikkolan kansainvälisten tieteellisten verkostojen olleen ratkaisevassa asemassa Suomen Yliopistollisen Avustuskomitean muodostamisessa ja kansainvälisen avustustoiminnan järjestämisessä. Tieteellisistä verkostoista keskeisessä asemassa oli Pietarin Tiedeakatemian tieteellisten julkaisuiden myynti ja vaihto. Painotuotteiden vaihto länsimaisten tieteellisten instituuttien kanssa järjestettiin Venäläisen kirjaston ja sen kirjastonhoitajan Andrei Igelströmin välityksellä. Vuosina 1921 1923 Igelströmin hallinnoima vaihtokeskus oli kansainvälisesti ainutlaatuinen ja rakensi uudelleen tieteellisen yhteistyön Suomen ja Venäjän välille sekä loi edellytyksiä kansainvälisen tiedeyhteistyön elvyttämiselle venäläisen tiedeyhteisön kanssa. Poliittisten verkostojen näkökulmasta suomalaisten slavistien kontaktit T ekkoslovakian ulko-asianhallinnon kanssa paljastuivat läheisiksi ja yhteistyö ulottui avustustoiminnan lisäksi myös Suomen kau-pallisten etujen edistämiseen ja kysymykseen venäläisten emigranttien asemasta T ekkoslovakiassa 1920-luvun alkuvuosina. Venäläisten emigranttien asema Prahassa ja Suomen Yliopistollisen Avustuskomitean välinen yhteys konkretisoitui Venäläisen kirjaston ostohankkeessa. Kirjastonostohankkeen syyksi on tässä tutkimuksessa osoitettu T ekkoslovakian ulkoasianhallinnon action russe -politiikka ja T ekkoslovakian valtion pyrkimys luoda edellytyksiä uudelle tieteelliselle orientaatiolle, johon slavistisen tutkimuksen ja kielitieteiden kehitys 1920-luvun Prahassa liittyivät. Aloitteentekijöiksi kirjastonostohankkeeseen on osoitettu Helsingissä ja Prahassa toiminut ukrainalainen emigrantti Vladimir Tukalevski, joka yhdessä Igelströmin ja T ekkoslovakian varaulkoasiain-ministerin Václav Girsan kanssa suunnitteli Venäläisen kirjaston ostamista ja sen siirtämistä Prahaan.

Suomalaisten terveydentila ja terveyteen liittyvät etuudet: indikaattoriseuranta 1995-2010

41 s.

Ühis- ning erijooni Soome ja Eesti Kaitseliitude puhkpillimuusikas aastatel 1925-1934.

This study focuses on the similarities and differences between the Estonian Defence League and the Finnish Civil Guard brass bands during the period 1925-1934. By 1934 this paramilitary volunteer state defence organisation had reached stability in its development, such that social, cultural and patriotic education of the people - with the help of brass band music among other means- had acquired a significant role, in addition to prioritised military and sports activities. The study begins with introductory paragraphs I and II, which describes the founding of the organisations, their participation in the Wars of Independence and their subsequent peace time activities as well as their representation in the media at the time. The thesis also briefly introduces military music in Finland and Estonia, as well as describes the influence of military music on the Defence League brass bands. The period under review includes the global economic crisis, which undoubtedly concerned the Defence League/Civil Guard and the Lapua and War of Independence movements, which greatly affected the apolitical principles of the organisations. The main emphasis of the thesis is the Defence League/Civil Guard brass band`s musical activities in two counties - Etelä-Pohjanmaa and Pärnumaa, while also including a general overview of the Estonian Defence League brass bands´ activities. One of the most important benefits of the thesis is its introduction of the brass band repertoire in use at the time, which was played by both professional and as well as amateur orchestras the latter of which also included the brass bands of the Defence League/Civil Guard and the Fire Services. Brass band music held a secondary, yet significant position in the Defence League/Civil Guard, where the orchestra as a musical grouping was obliged to perform not only at inner-organisational and national celebrations but also at any event requiring brass band music, such as song festivals, singing days, and other local cultural events. The professional preparation of the band conductors at the beginning of the period under review was not well specialised, but the training of the Defence League/Civil Defence brass band conductors was carried out regularly in both republic according to the opportunities and dedicated training programmes available. The musicians of the Defence League/Civil Defence brass bands were at the same time members of the military organisations as well as amateur musicians, which placed upon them extra demands - they were under close public supervision in all situations. Based on the principle of chronology it appeared that both Finnish and Estonian respective organisations´ brass bands used the gradually improving economic situation for purchasing musical instruments, obtaining repertoire and training musicians/conductors. Despite the fact that brass band music in the Defence League/Civil Guard was considered an amateur activity and a hobby, the more far-reaching objective of the organisation was to resemble the Defence Forces´ orchestras as closely as possible in all aspects. The Defence League/Civil Guard brass band music definitely had a significant influence on forming, developing and enriching music life in both republics. The reviewed nine-year period introduced the musical activities of the Defence League/Civil Guard against the background of the everyday life of the organisation and the need for brass band music and its continuity in the voluntary state defence institutions of both republics.

Töhry- vai taidepolitiikkaa? Diskurssiteoreettinen tarkastelu graffitin artikulaatioista suhteessa kaupunkitilaan Helsingissä 1995– 2010

Graffitit ja katutaide vaikuttavat visuaaliseen ympäristöömme ja ovat viime vuosina herättäneet vilkasta keskustelua kaupunkitilan sallitun käytön rajoista. Helsingissä oli vuosina 1998–2008 käynnissä siistiin kaupunkikuvaan tähtäävä Stop töhryille -projekti. Projekti herätti vastustusta ja politisoitui: keskusteluun nousivat graffitien ja töhryjen lisäksi esimerkiksi julkisen tilan arvot, kaupunkitilan estetiikka, nuorten oikeus kaupunkiin ja taiteen rajat. Tässä tutkielmassa tarkastellaan vallankäyttöä kaupunkitilassa graffitien ja katutaiteen ympärillä käydyn keskustelun kautta. Tutkimus keskittyy yhden kaupungin, Helsingin, tarjoamaan esimerkkiin. Tutkimuksen tavoitteena on selvittää millaisia diskursseja graffiteista esitetään, kuinka puhe graffitien ympärillä politisoituu ja miten graffitin diskurssit liittyvät julkiseen tilaan. Kaupunki ja julkinen tila ymmärretään tässä tutkimuksessa Henri Lefebvren ja Doreen Masseyn teorioiden pohjalta sosiaalisena tuotteena ja siten poliittisena käsitteenä. Tutkimuksen pääasiallisen aineiston muodostavat Helsingin Sanomien aihepiiriä käsittelevät lehtitekstit vuosilta 1995–2010, analyysin apuna käytetään lisäksi kaupungin omia asiakirjoja, Internet-sivuja ja valokuvia. Tutkimustehtävää lähestytään Ernesto Laclaun ja Chantal Mouffen diskurssiteorian kautta. Laclau ja Mouffe ymmärtävät sosiaaliset merkitykset aina diskursiivisesti rakentuneiksi ja selittävät diskurssien muutosta poliittisen ontologian avulla. Tässä tutkimuksessa diskurssiteorian tarjoamista analyyttisista käsitteistä tärkeiksi nousevat diskurssi, tyhjät ja kelluvat merkitsijät, hegemonia ja sosiaalinen antagonismi. Aineiston perusteella näyttää siltä, että graffitien ympärillä Helsingissä vuosina 1995–2010 käyty keskustelu kiertyy karkeasti arvioiden kahden diskurssin ympärille ja jakaantuu kolmeen vaiheeseen. Kaksi läpi koko aineiston kulkevaa diskurssia, joiden osana graffitit artikuloidaan, nimetään tässä tutkimuksessa ”töhryn” ja ”taiteen” diskursseiksi. Keskustelun ensimmäisessä vaiheessa (1995–2000) Helsingin kaupunkikuvan töhriminen näyttäytyy vakavana ongelmana, joka vaatii hallinnolta ja poliitikoilta toimenpiteitä: graffitien torjumiseen tähtäävä Stop töhryille -projekti aloitetaan vuonna 1998. Keskustelun toisessa vaiheessa (2000–2007) Stop töhryille -projekti ja graffitit politisoituvat: projektista ja graffitien luvallisista tekopaikoista keskustellaan valtuustossa lähes vuosittain. Näkyville nousee antagonistinen jakolinja töhryn ja kaupunkitaiteen välillä: julkisuudessa esitetty kritiikki siirtyy töhritystä kaupunkikuvasta kohti Stop töhryille -projektia. Vuosi 2008, jolloin Stop töhryille -projekti loppuu, näyttäytyy dislokaation hetkenä. Kaupunginvaltuustossa graffitit artikuloidaan taiteena ja kaupunkikulttuurina; graffiteille löytyy nyt myös luvallista tilaa kaupungista. Diskurssiteorian käsittein voidaan ajatella töhryjen ja taiteen diskurssin taistelevan graffitikeskustelun hegemonisesta asemasta. Julkinen tila on molemmille diskursseille tärkeä, sillä kamppaillessaan graffitien määritelmästä ne kamppailevat jatkuvasti myös julkisesta tilasta ja sen määrittelemisen vallasta kaupungissa. Julkinen tila on paitsi materiaalista myös jatkuvasti debatissa syntyvää: sosiaalinen tuote. Graffitikeskustelussa syntyvä sosiaalinen antagonismi on tärkeä myös siinä mielessä, että sen kautta esiin nousevat esiin erilaiset näkemykset paitsi julkisesta tilasta myös taiteesta ja kulttuurista kaupungissa.

The Biopolitics of Gender

This dissertation inquires into the relationship between gender and biopolitics. Biopolitics, according to Michel Foucault, is the mode of politics that is situated and exercised at the level of life. The dissertation claims that gender is a technology of biopower specific to the optimisation of the sexual reproduction of human life, deployed through the scientific and governmental problematisation of declining fertility rates in the mid-twentieth century. Just as Michel Foucault claimed that sexuality became a scientific and political discourse in the nineteenth century, gender has also since emerged in these fields. In this dissertation, gender is treated as neither a representation of sex nor a cultural construct or category of identity. Rather, a genealogy of gender as an apparatus of biopower in conducted. It demonstrates how scientific and theoretical developments in the twentieth century marshalled gender into the sex/sexuality apparatus as a new technology of liberal biopower. Gender, I argue, has become necessary for the Western liberal order to recapture and re-optimise the life-producing functions of sex that reproduce the very object of biopolitics: life. The concept of the life function is introduced to analyse the life-producing violence of the sex/sexuality/gender apparatus. To do this, the thesis rereads the work of Michel Foucault through Gilles Deleuze for a deeper grasp of the material strategies of biopower and how it produces categories of difference and divides population according to them. The work of Judith Butler, in turn, is used as a foil against which to rearticulate the question of how to examine gender genealogically and biopolitically. The dissertation then executes a genealogy of gender, tracing the changing rationalities of sex/sexuality/gender from early feminist thought, through mid-twentieth century sexological, feminist, and demographic research, to current EU policy. According to this genealogy, in the mid-twentieth century demographers perceived that sexuality/sex, which Foucault observed as the life-producing biopolitical apparatus, was no longer sufficiently disciplining human bodies to reproduce. The life function was escaping the grasp of biopower. The analysis demonstrates how gender theory was taken up as a means of reterritorialising the life function: nature would be disciplined to reproduce by controlling culture. The crucial theoretical and genealogical argument of the thesis, that gender is a discourse with biopolitical foundations and a technology of biopower, radically challenges the premises of gender theory and feminist politics, as well as the emancipatory potential often granted to the gender concept. The project asks what gender means, what biopolitical function it performs, and what is at stake for feminist politics when it engages with it. In so doing, it identifies biopolitics and the problem of life as possibly the most urgent arena for feminist politics today.

"Ei rahaa, vaan elämää varten" : vapaaehtoisia eläkevakuutuksia koskenut poliittinen keskustelu 1995 - 2005.

Vapaaehtoinen eläkesäästäminen on yleistynyt voimakkaasti 1990- ja 2000-luvulla. Yksityishenkilöiden huoli omasta taloudesta demografisten haasteiden edessä on voimistunut. Säästämisen syyt ovat moninaiset: suurin osa haluaa varautua vanhuuden päiviin, osa haluaa hyötyä veroedusta ja osa kokee vakuutuksen sijoitusmuotona muiden joukossa. Yksityisen henkilön eläkesäästäminen poikkeaa kuitenkin muista säästämismuodoista poliittisen luonteensa vuoksi. Eläkesäästämisen poikkeavalla verokohtelulla on pyritty kannustamaan ihmisiä paikkaamaan tulevaisuuden lakisääteisten eläkkeiden pienuutta sekä samalla pyritty ohjaamaan eläkkeelle jäämisen ikää. Tutkimusaiheena on vapaaehtoinen eläkesäästäminen ja sen verokohtelussa tapahtuneet muutokset lamavuosien jälkeisestä ajasta, vuodesta 1995 aina vuoden 2005 työeläkelainsäädännön kokonaisuudistukseen asti, jolloin uudistettiin myös vapaaehtoista eläkesäästämistä koskeva lainsäädäntö. Keskeinen tutkimuskysymys on, miten poliittisessa keskustelussa on perusteltu vapaaehtoisen eläkesäästämisen poikkeuksellista tukemista. Työn keskeinen aineisto käsittää tutkimuskirjallisuuden lisäksi valtiopäiväasiakirjoja aikaväliltä 1995- 2005 sekä valiokuntien ja työryhmien mietintöjä ja raportteja. Lisäksi työssä on tutkittu sanomalehdistöä sekä vakuutusalan vaikutusta keskusteluun haastattelujen avulla. Aineiston lukutapana on löyhästi käytetty poliittisen retoriikan tutkimusta. Työn keskeinen tutkimustulos on hyvinvointivaltion kehityksen ja eläkepolitiikan liittyminen toisiinsa vakuutuksen välityksellä. Demografiset paineet ja julkinen keskustelu ovat lisänneet kansalaisten huolta omasta eläkeajan toimeentulosta. Kun hyvinvointivaltion rahoitusmahdollisuuksiin ei enää luoteta, on tarve omiin ratkaisuihin lisääntynyt. Perustelut koskien vapaaehtoisen eläkesäästämisen poikkeavaa verokohtelua ovat olleet sekä poliittisia että taloudellisia. Poliittisesta keskustelusta on erotettavissa kolme selkeää perusteluryhmää. Ensimmäinen argumentaatioryhmä korostaa demografisia haasteita, toinen sijoitustuotteiden tasa-arvoistamista ja kolmas eläkevakuutuksen täydentävää roolia lakisääteisen eläkkeen rinnalla.