128 resultados para MATKA-AIKA
Resumo:
Children s involvement is a key quality factor in Early Years Education. As a process variable it concentrates on children s actions and experiences. The involved children are operating in their zone of proximal development. The aim of this study was to find out how the children involved themselves in the Finnish day care centres. The problems of the study were: (1) how the children are involved in different situations between the hours 8.00 and 12.00, (2) how do the skills of children whose involvement level is high differ from the skills of children whose involvement level is low and (3) how do the learning environments of the children whose involvement level is high differ from the learning environments of the children whose involvement level is low? The research method was observation and children s involvement levels were assessed using LIS-YC Scale. In addition, the kindergarten teachers evaluated the children s skills and the team workers did the evaluations of the educational settings. The data used in this study was a part of the Orientaation lähteillä research. The 802 children, who took part in the study, were from 48 different groups of eight different municipalities in Central Uusimaa. There were 18358 observations of children s involvement and the quantitative data was analyzed using correlation, cross tabulation and t-test. Children s involvement was an average at a moderate level. The involvement levels were the highest during playing time and adult guided tasks and lowest during eating and basic care situations. The level of involvement was higher if the children were adaptable, proactive, self-motivated and good players. The involvement lever was lower if the children needed some special care. The children s involvement is supported if the educators had at least once a week a meeting and if children s confidence and identity construction was frequently considered in educational discussions. Furthermore, the appreciation of the ethical issues and positive atmosphere appeared to confirm the involvement. The children s involvement is decreased if the educators had been perpetually short of time or resources or there has been lack of joy and humour in the group.
Resumo:
N-acetyl-β-D-glucosaminidaasi (NAGaasi) on glykosidaaseihin kuuluva, solujen lysosomeissa esiintyvä entsyymi, jota vapautuu maitoon utaretulehduksen aikana vaurioituneista utareen epiteelisoluista, neutrofiileistä ja makrofageista. NAGaasientsyymiaktiivisuuden on useissa tutkimuksissa havaittu korreloivan utareen tulehdustilan ja maidon soluluvun (SCC) kanssa ja sitä on ehdotettu käytettäväksi utareen epiteelisolutuhon mittaamiseen yksinään tai yhdistettynä SCC:n määritykseen. Koska saostuminen ei häiritse NAGaasi-entsyymiaktiivisuuden mittausta maidosta, entsyymiaktiivisuus ei muutu maitoa säilytettäessä ja entsyymin mittaaminen on melko yksinkertaista ja nopeaa, menetelmä vaikuttaisi sopivan hyvin seulontatestiksi piileville utaretulehduksille. NAGaasin käyttö on toistaiseksi rajoittunut tutkimuskäyttöön. Sen hyödyntämistä vaikeuttaa se, että terveille lehmille eri tutkimuksissa määritetyissä NAGaasi-entsyymiaktiivisuuden viitearvoissa on suurta vaihtelua. NAGaasi-entsyymiaktiivisuus maidossa on useiden tutkimusten mukaan korkeampi silloin, kun tulehduksen on aiheuttanut jokin merkittävä patogeeni kuin silloin, kun tulehduksen taustalla on vähäpätöinen patogeeni. Lypsykauden vaiheen on havaittu vaikuttavan maidon NAGaasi-entsyymiaktiivisuuteen siten, että aktiivisuudet ovat korkeampia heti poikimisen jälkeen ja lypsykauden lopulla. On myös havaittu, että normaalimaidossa NAGaasi-entsyymiaktiivisuus on hieman korkeampi loppumaidossa kuin alkumaidossa. Poikimakerran vaikutuksista NAGaasi-entsyymiaktiivisuuteen on ristiriitaisia tutkimustuloksia. Tämän tutkimuksen tavoitteena oli määrittää NAGaasi-entsyymiaktiivisuuden viitearvot terveen sekä utaretulehdusta sairastavan lypsylehmän maidossa, sekä selvittää tulehduksen voimakkuuden, aiheuttajapatogeenin, poikimakerran ja lypsykauden vaiheen vaikutusta kyseisen entsyymin aktiivisuuteen maidossa. Tutkimusaineistossa oli mukana kaikkiaan 838 vuosina 2000–2010 otettua maitonäytettä 62 eri lypsykarjatilalta Suomesta ja Virosta. Normaalimaidon NAGaasi-entsyymiaktiivisuuden viitearvot määritettiin yhdeksältä suomalaiselta lypsykarjatilalta kerätyistä 196 maitonäytteestä, jotka täyttivät asettamamme normaalimaidon kriteerit. Normaalimaidon kriteerit olivat seuraavat: SCC < 100 000, lehmällä ei ole utaretulehduksen oireita, poikimisesta on kulunut aikaa yli 30 vuorokautta ja edellisestä lypsystä yli 6 tuntia. NAGaasi-entsyymiaktiivisuus mitattiin modifioidulla Mattilan menetelmällä (Mattila 1985) vakioiduissa olosuhteissa. Aineisto analysoitiin käyttäen Stata Intercooler tilasto-ohjelman versiota 11.0 (Stata Corporation, Texas, USA). Maidon NAGaasientsyymiaktiivisuuteen terveessä neljänneksessä vaikuttavia tekijöitä tutkittiin lineaarisella sekamallilla, jossa sekoittavana tekijänä oli tila. SCC:n ja NAGaasi-entsyymiaktiivisuuden korrelaatiota arvioitiin terveillä lehmillä, piilevää utaretulehdusta sairastaneilla lehmillä ja koko aineistossa. Korrelaatiot laskettiin Pearsonin korrelaatiokertoimella. Tilastollisesti merkitsevänä raja-arvona kaikissa analyyseissä pidettiin p < 0.05. Normaalimaidon NAGaasi-entsyymiaktiivisuuden viitearvoiksi lehmillä, joilla poikimisesta oli kulunut yli 30 vrk, saatiin 0,09–1,04 pmol/min/μl maitoa. Verrattuna normaalimaidon NAGaasi-entsyymiaktiivisuuksien keskiarvoon (0,56) ja piilevää utaretulehdusta sairastaneiden lehmien NAGaasi-entsyymiaktiivisuuksien keskiarvoon (2,49), kliinistä utaretulehdusta sairastavien lehmien maidon NAGaasi-entsyymiaktiivisuus oli keskimäärin selvästi korkeampi (16,65). Keskiarvoissa oli selvä ero paikallisoireisten (12,24) ja yleisoireisten (17,74) lehmien välillä. Terveiden neljännesten maitonäytteistä määritetyn NAGaasi-entsyymiaktiivisuuden ja SCC:n välillä ei havaittu korrelaatiota. Piilevässä utaretulehduksessa havaittiin positiivinen korrelaatio (0,74) maidon NAGaasientsyymiaktiivisuuden ja SCC:n välillä. NAGaasi-entsyymiaktiivisuuteen vaikuttivat tilastollisesti merkitsevästi SCC, poikimisesta kulunut aika ja poikimakerta. Eri patogeeniryhmien osalta havaitsimme, että neljänneksissä, joista eristettiin vähäpätöinen patogeeni, NAGaasi-entsyymiaktiivisuus oli selvästi matalampi kuin neljänneksissä, joista eristettiin merkittävä patogeeni. NAGaasi-entsyymiaktiivisuuden keskiarvoksi vähäpätöisille patogeeneille (KNS, koryneformi) saatiin 2,82 ja merkittäville patogeeneille (S. aureus, Str. uberis, Str, agalactiae, Str. dysgalactiae, E.coli) 16,87.
Resumo:
Euroopan unionin liikennepolitiikan yhtenä tavoitteena on vähentää tieliikenteen ulkoisvaikutuksia, joita ovat esimerkiksi ruuhkat, saasteet, melu ja liikenneonnettomuudet. Keinona Euroopan unioni esittää tieliikenteen hinnoittelujärjestelmien tehostamista ja ulkoisvaikutusten kustannusten ohjaamista niiden aiheuttajien maksettavaksi. Tavoitteena on siirtyä ajoneuvojen hankinnan ja omistamisen verottamisesta kohti liikkumisen ja tienkäytön veroja ja maksuja. Pitkän aikavälin kehityssuunta on kohti rajakustannushinnoittelua, joka voidaan toteuttaa esimerkiksi GPS paikannukseen perustuvalla kansallisella kilometriperusteisella tienkäyttömaksulla. Tieliikenteen käyttäjät maksaisivat ajettujen kilometrien mukaan ja kilometrille kohdistuvaa maksua voitaisiin vaihdella esimerkiksi paikan, ajan ja ajoneuvon ominaisuuksien mukaan. Taloustieteen mukaan Euroopan unionin tavoite tieliikenteen rajakustannushinnoittelusta on järkevä ja johtaisi tehokkaaseen resurssien allokaatioon. Euroopan unionin linjaukset noudattavat yleisempää kansainvälistä kehityssuuntaa. Suomi on Baltian maiden ohella ainoa Manner-Euroopan maa, jossa ei ole käytössä minkäänlaisia tienkäyttömaksuja. Vaikka Suomen tieliikenteen verotus on kansainvälisesti korkea, sen rakenne kaipaa uudistamista. Suomen verotuksen painopiste on omistamisen verottamisessa ja nykyisen verotuksen ohjaavuusvaikutukset ovat rajalliset. Etenkin polttoaineverotukselle lisähaasteita tuovat ajoneuvojen uudet energialähteet ja entistä matalampi polttoaineen kulutus. Vaikka teknologia kehittyy, autoilla tulee edelleen olemaan yhteisiä ominaisuuksia - ne tarvitsevat väylätilaa liikkumiseen ja parkkitilaa säilytykseen. Tutkin tässä työssä Suomen nykyisen tieliikenteen verotuksen korvaamista kansallisella kilometriperusteisella tienkäyttömaksulla. Uudistus parantaisi tieliikennemarkkinoiden tehokkuutta, mutta parantaisiko se myös oikeudenmukaisuutta? Yksi isoimmista huolenaiheista mitä tahansa uutta hinnoittelu- tai verouudistusta suunniteltaessa on hyväksyttävyys ja siten oikeudenmukaisuus. Työssäni havaitsen, että Suomen nykyinen tieliikenteen verotus ei ole tehokas eikä monelta osin oikeudenmukainen. Verouudistukset kohtaavat usein kiivasta vastustusta ja etenkin tienkäyttömaksuille hyväksyttävyys on ongelma. Uudistuksista keskusteltaessa on myös tärkeää tutkia mitä ollaan uudistamassa. Millaisia hyvinvointivaikutuksia vallitsevalla järjestelmällä on? Myös nykyinen järjestelmä on arvovalinta, jonka oikeudenmukaisuutta on aika-ajoin syytä tarkastella.
Resumo:
Pro gradu tutkielman aiheena on kielensisäinen koodinvaihto suomalaisessa Madventures-matkailuohjelmassa. Tutkielman tavoitteena on selvittää, mitä funktioita koodinvaihdolla on kyseisessä ohjelmassa ja millä tavoin koodinvaihto siinä ilmenee. Aineistona on ohjelman ensimmäinen tuotantokausi, joka on kuvattu vuonna 2002. Tuotantokausi koostuu kymmenestä 45 50 minuuttia pitkästä jaksosta. Tarkasteltavana on ohjelman kahden juontajan, Riku Rantalan ja Tuomas Tunna Milonoffin kieli. Tutkielmassa hyödynnettävät tutkimussuuntaukset ovat sosiolingvistinen variaationtutkimus ja keskustelunanalyysi. Analyysiluvut rakentuvat koodinvaihdon funktioiden mukaan. Luvussa 3 tarkastellaan koodinvaihtoja, jotka viestivät siirtymästä roolista toiseen. Koodinvaihdon funktiona voi tällöin olla aikaisemman, todella tapahtuneen tai sellaisena esitetyn puhetilanteen referointi, kuvitteellisen puhetilanteen esittäminen tai ohjelman juontajan rooliin orientoituminen. Luvussa 4 käsitellään koodinvaihtoa merkkinä siirtymästä näkökulmasta toiseen. Vaihtelevina näkökulmina voivat tällöin olla persoonallinen ja objektiivinen, nykyinen ja mennyt aika tai puhujan ja katsojan näkökulma. Luku 5 on sekaluku, johon on koottu muita aineistossani esiintyviä koodinvaihdon funktioita. Niitä ovat moodinvaihto, vuoron vastaanottajan vaihtuminen, siirtyminen toiminnasta toiseen, edeltävän käskyn vahvistaminen tai sen ilmaiseminen, ettei sanottu asia pidä paikkaansa. Useilla koodinvaihdoilla on samaan aikaan monia eri funktioita. Esimerkiksi kuvitteellisen puhetilanteen referointiin liittyy aina myös moodinvaihto vakavasta humoristiseen. Enemmistö koodinvaihdoista tapahtuu pääkaupunkiseudun puhekielen ja yleiskielen välillä. Jonkin verran koodinvaihtoa tapahtuu myös murteelliseen koodiin tai toiseen kielelliseen tyyliin. Tavallisesti puhujat osoittavat orientoituvansa toiseen koodiin paralingvistisillä piirteillä mutta myös muilla ei-kielellisillä keinoilla kuten ilmeillä ja eleillä. Paralingvististen piirteiden esiintyminen vaihtelee jossain määrin koodinvaihdon funktioiden mukaan. Silloin kun koodinvaihdon funktiona on referointi tai siirtyminen katsojan näkökulmaan, koodinvaihdon yhteydessä esiintyy usein äänenlaadun muutoksia sekä muusta puheesta poikkeavaa prosodiaa. Muissa funktiossa niitä esiintyy harvemmin. Koodinvaihto ilmenee toisinaan myös lauserakenteessa, erityisesti viestiessään näkökulman muutoksesta. Erikoinen piirre tämän tutkielman koodinvaihdoissa on se, ettei koodinvaihto aina koske sanastoa. Vaikka äänne- ja muotopiirteet ovatkin yleiskielisiä, voi koodinvaihtojakson sanasto siitä huolimatta olla slangipitoista. Runsas slangisanasto onkin Madventuresin kielelle kaikkein ominaisin piirre. Koodinvaihdossa on useimmiten olennaisempaa kontrasti kahden eri kielimuodon välillä kuin se, mihin kielimuotoon koodi vaihtuu. Tällöin koodinvaihdon funktio on sama riippumatta siitä, vaihtuuko koodi pääkaupunkiseudun puhekielestä yleiskieleen vai esimerkiksi murteeseen. Tietyissä funktioissa koodinvaihtojakson kielimuodolla on kuitenkin merkitystä funktion kannalta. Esimerkiksi ohjelman juontajan rooliin siirryttäessä koodi vaihtuu poikkeuksetta pääkaupunkiseudun puhekielestä yleiskieleen. Sen sijaan esimerkiksi referoitaessa kielimuodolla ei ole juuri merkitystä funktion kannalta, vaan referaateissa esiintyy useita eri kielimuotoja. Ohjelman juontajat eivät vaihda koodia samalla tavalla, vaan heidän koodinvaihtotavoissaan on eroja. Riku vaihtaa aineistossa koodia selvästi useammin kuin Tunna. Lisäksi hän käyttää koodinvaihtoa useammissa funktioissa ja hyödyntää koodinvaihdossa useita eri kielimuotoja. Sen sijaan Tunnan koodinvaihdot rajoittuvat lähes yksinomaan pääkaupunkiseudun puhekielen ja yleiskielen välille.
Resumo:
The purpose of this study is to define how Helsinki has been presented in the pictures of tourist brochures and how their illustration has changed over time. Attention is also paid to the values and meanings that the pictures mediate, as well as their historical and societal connections. The pictures are approached as representations selectively interpreting and illustrating the reality of Helsinki, while constructing mental images of it. An iconological framework structures the study. It proceeds from the description and classification of the physical features towards an analysis of time- and culture-specific meanings. The emergence of meanings and their historical and cultural underpinnings are examined from the perspectives of humanistic geography, semiotics and constructionism. In the analysis attention is paid to the discourses, myths and ideologies that underlie the representations. Information on the physical features of the pictures and their changes is collected with a content analysis. The classified data consists of 1377 photographs. These pictures are collected from 75 tourist brochures of Helsinki that have been published between 1895 and 2005. The deeper meanings of the pictures are studied qualitatively, by paying attention to the mental images that the content elements and visual effects evoke. Research studies, contemporary literature and the texts of the tourist brochures are utilised in the interpretation of the meanings. There has been a permanent core to objects of the pictures during the entire study period. It has consisted mainly of sights that are located close to the Senate and Market Squares. In addition, marine elements have been popular. The area of Helsinki represented in the brochures has extended from the Senate Square towards Töölö Bay. Pictures of monumental buildings and statues have been complemented with snapshots and portraits. In the beginning of the 20th century, brochures were mainly produced for the travelling, educated elite. The style of the pictures was declaratory and educative. They aimed at medating an objective image of the reality that prevailed in Helsinki. In practice, the pictures were connected to a patriotic ideology and the corresponding myth of Finnishness. In the second half of the 20th century the improvement of the standard of living led to a democratisation of consumers and an increase in the tourism demand. Local culture and the everyday life of "ordinary" people became popular themes in the pictures. A new welfare ideology manifested itself in the people of the local residential areas, for instance. The increase in the cultural diversity has led to the recognition of new target groups, expecially since the 1980s. The human figures in the pictures have started to function as objects of identification and a means of constructing mental images. A pronounced emphasis on experience and individuality in the illustration of the tourist brochures mirrors the post-modern change and a new ideology based on consumption. The construction and consumption of the pictures in the tourist brochures is governed by the conventions of representation and interpretaion that are typical of the genre of tourist brochures. The pictures emphasize the perceived positive characteristics of Helsinki and thus construct a skewed view of the reality. However, consumers can knowingly use the pictures as a means of dreaming and detaching themselves from their everyday reality.
"Se luulo on aina paljon vaikeempaa kuin se tieto”: kokemuksia perinnöllisen sydänsairauden riskistä
Resumo:
Tiivistelmä – Referat – Abstract Tausta: Perinnöllisyystutkimuksen kehittymisen on katsottu johtavan siihen, että tulevaisuudessa perimää koskevalla riski-informaatiolla saattaisi olla keskeinen rooli terveydenhuollossa. Perimää koskeva riski-informaatio perustuu todennäköisyyksiin ja sen avulla saattaa olla mahdollista ennustaa tulevaa terveydentilaa ympäristöön ja käyttäytymiseen liittyvät tekijät huomioiden. Riski-informaatio voi mahdollistaa yksilöllisten terveyskäyttäytymisen muutokseen tähtäävien interventioiden räätälöimisen. Tutkimuksen kontekstissa on keskusteltu siitä, tulisiko yllättävistä, perinnölliseen riskiin viittaavista löydöksistä kertoa tutkittaville. Kertominen saattaa parhaassa tapauksessa pelastaa ihmishenkiä, mutta myös aiheuttaa huolta yksilölle ja tämän lähipiirille. Metodit ja tutkimuskysymykset: Tässä tutkimuksessa tarkastellaan 2000-luvun alkupuolella Suomessa tehtyyn laajaan terveystutkimukseen osallistuneiden kokemuksia tutkimusprosessista, jonka yhteydessä heille kerrottiin terveystutkimuksen yhteydessä havaitusta, perinnölliseen rytmihäiriöalttiuteen (pitkä QT-aika -oireyhtymä) viittaavasta geenimuutoksesta. Metodologisena lähestymistapana käytetty tulkitseva fenomenologinen analyysi (IPA) on fenomenologiaan, hermeneutiikkaan ja idiografiaan pohjaava laadullinen lähestymistapa yksilön kokemusmaailman tutkimiseen. Tutkittavien kokemusmaailman kuvauksen ja tulkinnan kautta on etsitty vastausta seuraaviin kysymyksiin: 1) Miten haastateltavat kokivat tilanteen, jossa heille kerrottiin pitkä QT-aika -oireyhtymään viittaavasta löydöksestä? 2) Millaisia kokemuksia haastateltavilla on kertomista seuranneesta ajanjaksosta ja toimenpiteistä? 3) Millaisia näkemyksiä haastateltavilla on siitä, miten perinnöllisiin sairauksiin viittaavista löydöksistä kerrottaessa tulisi toimia? Tulokset ja johtopäätökset: Haastateltavien sisäistä ja välistä kokemusmaailmaa leimaa ristiriitaisuus kaikissa aineistosta esiin nousevassa neljässä kattoteemassa: 1) ristiriitaiset kokemukset pitkä QT-aika tutkimusprosessista, 2) perimästä kertominen kontekstuaalisena kysymyksenä, 3) perimää koskevan tiedonkäsittelyn kompleksisuus ja 4) autonomia. Ristiriitaiset kokemukset pitkä QT-aika -tutkimusprosessista kertovat siitä, että vaikka valtaosa tutkittavista on tyytyväisiä tutkimusprosessiin ja kiitollinen sen kautta saadusta riski-informaatiosta, tutkimusprosessin kulkuun liittyvät seikat synnyttävät ristiriitoja yksilöiden sisäisessä kokemusmaailmassa. Sisäistä ristiriitaa kokeneet toivovat mahdollisuutta jatkoseurantaan ja lisäinformaation saamiseen esimerkiksi asiantuntijakontaktien ja perinnöllisyysneuvonnan muodossa. Epävarmaan geenitestin tuloksen odotusaikaan verrattuna geenitestin tuloksen saaminen ja perimää koskevan informaation henkilökohtaisen merkityksen ymmärtäminen vähentää huolta, mahdollistaa minäkäsitykseen kohdistuvan uhan työstämisen ja hallinnan tunteen palauttamisen, ja sen koetaan tukevan elämäntapoihin ja elämänsuunnitteluun liittyvissä valinnoissa. Kaikki haastateltavat kannattavat perimästä kertomista kontekstuaalisena kysymyksenä, johon ei ole yksiselitteistä vastausta. Kysymys siitä, miten perimästä kerrotaan, näyttää tämän tutkimuksen pohjalta olevan keskeisempi, kuin kysymys siitä, pitäisikö perimästä kertoa. Perimää koskeva tiedonkäsittelyn kompleksisuus viittaa siihen, että todennäköisyyksiin perustuvan riski-informaation käsittely on haastavaa. Autonomia ja siihen liittyvä puhe hallinnasta nousevat esiin eri konteksteissa. Sairauden perinnöllisyyden vuoksi autonomia koetaan toisinaan rajallisena, ja omat vaikutusmahdollisuudet tulevaan terveydentilaan toisaalta tunnustetaan ja toisaalta kyseenalaistetaan. Avainsanat – Nyckelord – Keywords biopankkitutkimus, riski-informaatio, perimästä kertominen, tiedonkäsittely, autonomia
Resumo:
Vanhat ja ontot puut ovat tärkeä elinympäristö monelle lahopuusta riippuvaiselle eliölajille. Onttoihin puihin on erikoistunut suuri määrä myös vaarantuneita ja harvinaisia hyönteislajeja, jotka elävät puun onkalon seinämillä tai onkalon pohjalle kerääntyvässä orgaanisessa aineksessa, ns. mulmissa. Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää, mikä kolmesta pyydystyypistä (ikkuna-, vuoka- ja kuoppapyydys) soveltuu parhaiten onttojen puiden lahopuukovakuoriaisten pyyntiin. Lisäksi tavoitteena oli kartoittaa hyönteisnäytteiden ensimmäiseen laboratoriokäsittelyyn vaadittua aikaa. Tutkimuksessa oli mukana vanhoja rungostaan onttoutuneita lehmuksia, tammia ja vaahteroita pääkaupunkiseudun puisto- ja kartanoalueilta. Puiden onkaloiden sisään aseteltiin ikkuna-, vuoka- ja kuoppapyydyksiä, kaksi kutakin tyyppiä ja ne tyhjennettiin kolmen viikon välein touko-heinäkuussa 2006. Pyydyksiä oli siis yhteensä 90 per pyyntijakso. Kun näytteistä eroteltiin halutut hyönteislahkot (mukaanlukien kovakuoriaiset) niiden käsittelyyn käytetty aika kirjattiin ylös. Aineistosta tunnistettiin yhteensä 3825 kovakuoriaisyksilöä ja 212 lajia, joista lahopuusta riippuvaisia oli yhteensä 3398 yksilöä ja 121 lajia. Ikkunapyydyksissä esiintyi yhteensä 1639 yksilöä ja 140 lajia, vuokapyydyksissä 1506 yksilöä ja 134 lajia, kuoppapyydyksissä 680 yksilöä ja 111 lajia. Näytteiden käsittelyaikojen keskiarvot olivat 48,3 minuuttia ikkunapyydykselle, 65,5 minuuttia vuokapyydykselle ja 34,1 kuoppapyydykselle. Lajistokoostumuksen huomioiva ?-diversiteetti erosi huomattavasti pyydysten välillä, se oli 36,5 % ikkuna- ja vuokapyydysten välillä, 13,1 % ikkuna- ja kuoppapyydysten välillä ja 14,2 % vuoka- ja kuoppapyydysten välillä. Ikkuna- ja vuokapyydysten välillä ei havaittu tilastollisesti merkitsevää eroa saproksyylilajien (p<0,05), -yksilöiden (p<0,05) tai käsittelyaikojen (p<0,05) keskiarvoissa. Ikkuna- ja vuokapyydyksillä saatiin keskimäärin selvästi enemmän saproksyylilajeja ja –yksilöitä kuoppapyydykseen verrattuna. Kuoppapyydyksellä saatiin kokonaisyksilömäärään verrattuna suhteellisesti vähemmän saproksyylejä (59 %) kuin ikkuna- (69 %) ja vuokapyydyksillä (71 %). Ikkunapyydykset olivat tehokkain pyydystyyppi vertailtaessa pyydysten keräämää saproksyyliyksilömäärää suhteessa aineiston käsittelyn vaatimaan aikaan. Tehokkuus (yksilöä minuutissa) ikkunapyydykselle oli 0,74, vuokapyydykselle 0,43 ja kuoppapyydykselle 0,21. Ikkunapyydyksiä ei ole aikaisemmin käytetty puun onkalon sisällä hyönteisiä pyydettäessä vaan ne ovat aikaisemmissa tutkimuksissa roikkuneet onkalon ulkopuolella. Ikkunapyydykset kuitenkin toimivat erinomaisesti myös onkaloiden sisällä. Ikkuna- sekä vuokapyydys toimivatkin selkeästi paremmin lahopuukovakuoriaisten pyynnissä verrattuna kuoppapyydykseen, jonka poisjättäminen olisi kuitenkin tuottanut huomattavasti lajiköyhemmän aineiston. Mahdollisimman monimuotoisen onttojen puiden lahopuukovakuoriaislajiston keräämiseksi tulisi käyttää ikkuna- tai vuokapyydyksiä yhdessä kuoppapyydysten kanssa.
Resumo:
Taman tutkielman tarkoituksena oli selvittaa metsikon rakenteen seka hakkuiden vaikutuksia pintakasvillisuuden lajikoostumukseen ja biomassaan Etela-Suomen lehtomaisilla, tuoreilla ja kuivahkoilla kankailla. Aineistona tassa tyossa on 8. valtakunnan metsien inventoinnin yhteydessa vuosina 1985–86 metsaluonnon ja ympariston tilan seurantaa varten perustetuista noin 3 000 pysyvasta koealasta poimittu otos. Pintakasvillisuuden lajisto muuttuu metsikon kehitysvaiheen mukaan. Hakkuu on huomattava hairio, joka aiheuttaa nopeita ja suuria muutoksia pintakasvillisuudessa. Pintakasvillisuutta on tarkasteltu lahinna lajiryhmittain (heinat, ruohot, varvut, sammalet seka jakalat). Kunkin lajiryhman peittavyyden eroavaisuuksia testattiin varianssianalyysilla kun selittavana muuttujana ovat luokittain metsikon ika ja edellisesta hakkuusta kulunut aika. Lajikohtaisia tarkasteluja on sen sijaan tehty kasvillisuuden ordinaatioanalyyseilla. Tassa kaytetty ordinaatiomenetelma on epametrinen moniulotteinen skaalaus (Non-metric multidimensional scaling, NMDS), jonka avulla voidaan tehda paatelmia kasvillisuuden rakenteen ekologisesta vaihtelusta ymparistomuuttujien suhteen. Harvennus- ja avohakkuiden vaikutuksia pintakasvillisuuteen myos mallinnettiin lajiryhmittain kayttaen yleistettyja lineaarisia malleja (Generalized linear models). Lajiryhmien peittavyyksien kehitysta mallinnettiin puuston pohjapinta-alan funktiona. Metsikon ian kasvaessa heinien ja ruohojen osuus pienenee, kun taas varpujen ja sammalten osuus lisaantyy. Harvennushakkuiden vaikutukset ovat lievempia kuin avohakkuiden eivatka ne useimmiten aiheuttaneet tilastollisesti merkittavia muutoksia pintakasvillisuuden peittavyyksissa. Avohakkuu sen sijaan on voimakkaampi ja aiheuttaa merkittavia muutoksia. Heinia ja ruohoja esiintyy hakkuun jalkeen enemman ja vastaavasti sammalet ja varvut taantuvat. Kasvillisuuden kokonaispeittavyys ja biomassa ovat suurimmillaan hakkaamattomissa metsikoissa. Harvennushakkuun jalkeen peittavyys ja biomassa voi kuitenkin hetkellisesti olla suurimmillaan kun harvennuksesta on kulunut muutama vuosi. Yleistetyt lineaariset mallit kuvasivat pintakasvillisuuden kehitysta metsikon pohjapinta-alan funktiona luotettavasti. Malleja voidaan kayttaa myos ennustamaan miten pintakasvillisuus kehittyy avohakkuun jalkeen. Malleja voidaan soveltaa esimerkiksi laskettaessa pintakasvillisuuden sitoman hiilen maaraa eriikaisissa metsissa. Niiden avulla voidaan myos arvioida esimerkiksi avohakkuuta voimaperaisemman energiapuun korjuun vaikutuksia pintakasvillisuuden runsauteen.