Human parvovirus infections during pregnancy : Special reference to the child-care employees

Human parvovirus B19 (B19V) is known to cause anemia, hydrops fetalis, and fetal death especially during the first half of pregnancy. Women who are in occupational contact with young children are at increased risk of B19V infection. The role of the recently discovered human parvovirus, human bocavirus (HBoV), in reproduction is unknown. The aim of this research project was to establish a scientific basis for assessing the work safety of pregnant women and for issuing special maternity leave regulations during B19V epidemics in Finland. The impact of HBoV infection on the pregnant woman and her fetus was also defined. B19V DNA was found in 0.8% of the miscarriages and in 2.4% of the intrauterine fetal death (IUFD; fetal death after completed 22 gestational weeks). All control fetuses (from induced abortions) were B19V-DNA negative. The findings on hydropic B19V DNA-positive IUFDs with evidence of acute or recent maternal B19V infection are in line with those of previous Swedish studies. However, the high prevalence of B19V-related nonhydropic IUFDs noted in the Swedish studies was mostly without evidence of maternal B19V infection and was not found during the third trimester. HBoV was not associated with miscarriages or IUFDs. Almost all of the studied pregnant women were HboV-IgG positive, and thus most probably immune to HBoV. All preterm births, perinatal deaths, smallness for gestational age (SGA) and congenital anomaly were recorded among the infants of child-care employees in a nationwide register-based cohort study over a period of 14 years. Little or no differences in the results were found between the infants of the child-care employees and those of the comparison group. The annual B19V seroconversion rate was over two-fold among the child-care employees, compared to the women in the comparison group. The seropositivity of the child-care employees increased with age, and years from qualification/joining the trade union. In general, the child-care employees are not at increased risk for adverse pregnancy outcome. However, at the population level, the risk of rare events, such as adverse pregnancy outcomes attributed to infections, could not be determined. According to previous studies, seronegative women had a 5 10% excess risk of losing the fetus during the first half of their pregnancy, but thereafter the risk was very low. Therefore, an over two-fold increased risk of B19V infection among child-care employees is considerable, and should be taken into account in the assessment of the occupational safety of pregnant women, especially during the first half of their pregnancy.

The Politics and Policies of Reproductive Agency

This study examines the politics and policies of reproductive agency through a redescription of three Finnish policy documents dealing with the declining birth rate: the Government report on the future 'Finland for people of all ages' (2004), Business and Policy Forum EVA report 'Condemned to Diminish?' (Tuomitut vähenemään?) (2003), and the Family Federation's 'Population Policy Program' (2004). The redescription is done with the help of the notion of reproductive agency, which draws on Drucilla Cornell's concepts of the imaginary domain and bodily integrity. The imaginary domain is the moral and psychic space people need in order to form their personality, which is created in constant identificatory processes. The aim of the processes is imaginary coherence. As the personality is embodied, forming one s imaginary coherence always includes attempts for bodily integrity, also entailing attempts to arrive at an understanding of one's procreative capacities. Besides Cornell, I draw on Judith Butler's thinking and comprehend gender performatively as doing, and in relation to that agency as part of the performative process of one's personality. Reproductive agency is understood in this study as the possibilities to live differently the hegemonic forms of procreative life. I deal with three redescriptive themes: the family, economics and gender. The family is a central element in that it is considered the main location of reproduction. With regard to reproductive agency, the documents include problematic conceptions of the family. It is defined as a heterosexual, monogamous, conjugal relationship, which affects reproductive agency in that these notions do not allow for different modes of family life. The second prominent aspect, economics, features on two levels: the macroeconomic level of GDP, employment and competitiveness, and the level of family policies and concern about family finances. Macroeconomic-level argumentation is problematic in the context of reproductive agency because it implies that procreation is a duty of citizens, and thus has effects on values attached to reproductive potential. On the other hand, family policies may advance reproductive agency in supporting families financially. However, such policies also define how the family is understood, thereby affecting reproductive agency. The third theme, gender, intersects with many issues in the policy documents. All three texts consider the roles of men and women differently: women are primarily responsible for the family, and both men's and women's reproductive agency is affected in that the roles in the procreative process are predefined. EVA and the Family Federation see women as the main target of population policies, and consider it legitimate to try to change women s reproductive decisions. Implicit in the notion of reproductive agency is the idea that it should be possible to overcome and live differently the sex difference, but the three documents do not open up opportunities for that. The notion of reproductive agency makes it also possible to question the legitimacy of population policies in general and offers new perspectives on the vocabularies used in the three policy texts, providing insights into the values and logics that support the concepts.

Metsämaan vesitaseen muutokset Suomessa ilmaston muuttuessa

Muuttuva ilmasto, erityisesti kohoava lämpötila ja hiilidioksidipitoisuus, ei voi olla vaikuttamatta metsien kasvuun Suomessa. Metsätalouden sopeutumistoimilla voidaan pyrkiä lisääntyvän tuotospotentiaalin hyödyntämiseen ja metsätuhoriskien pienentämiseen. Sopeutumistoimien suunnittelemiseksi tarvitaan kuitenkin ensin tietoa siitä, miten ilmasto muuttuu ja mitä vaikutuksia ilmastonmuutoksella on. Työni oli osa vuonna 2005 käynnistettyä Ilmastonmuutoksen sopeutumistutkimusohjelmaa (ISTO). ISTO, ja näin myös oma tutkimukseni, tuottaa siis tietoa, jonka avulla voidaan mukauttaa metsänhoitoa vastaamaan muuttuvia ilmastooloja. Työssä tarkasteltiin maan vesipitoisuutta menneessä, nykyisessä ja muuttuvassa ilmastossa. Tavoitteena oli ennustaa, miten kuivuuden esiintyminen muuttuu Suomessa. Lisäksi menneiden kuivien vuosien kasvuvaikutuksia tutkittiin lustomittausten avulla. Vesitasemuutoksia lähdettiin tutkimaan mallilaskelmilla. Laskelmat perustuivat yksinkertaiseen open bucket – tyyppiseen vesimalliin. Mallissa maaperä ajatellaan tilana, johon sadanta ja lumen sulaminen tuovat vettä. Haihdunta ja valunta päinvastaisesti vähentävät sitä. Mallia sovellettiin Metlan yhdeksällä provenienssikoealueella, joihin lukeutui sekä kuusikoita että männiköitä eri kasvupaikoilta. Mallin yksinkertaisuuden takia koealueilta tarvittiin ainaostaan päivittäiset tiedot lämpötilasta, sadannasta, säteilystä ja VPD:stä. Lisäksi tuli selvittää kasvupaikkojen savi- ja hiekkapitoisuudet maaperäparametrien laskemiseksi. Vesimallilla tehtiin kahdet laskelmat. Ensimmäisissä laskettiin päivittäistä vesitasetta vuosina 1961-2008 mitattua sääaineistoa käyttäen. Toisissa laskelmissa käytettiin mitatusta säädatasta modifioitua sääennustetta. Lämpötilaa ja sadantaa oli kasvatettu vastaamaan vuosisadan lopulle tehtyä ennustetta. Näiden kahden laskelman tuloksia vertailtiin keskenään kuivuuspäivien lukumäärän osalta. Malliin oli siis ohjelmoitu kuivuuspäiväindeksi. Indeksin perusteella kuivuutta katsottiin olleen päivänä, jolloin kasveille käyttökelpoisen veden määrä laski alle 4 prosentin ja haihdunta leikkaantui 90 prosentilla normaalitasoon nähden. Kuivuuspäivät lisääntyivät kaikilla provenienssikoealueilla. Suurin muutos olisi tulosten perusteella odotettavissa etelärannikolla ja männyn kasvupaikoilla, jotka jo entuudestaan olivat alueista kuivimpia. Vähäisin muutos olisi taas odotettavissa kuusen kasvupaikoilla, etenkin jos sijainti ei ole aivan eteläisimmässä Suomessa. Kasvuvaikutuksia koskevien tulosten perusteella maan vesipitoisuus ei ole ollut merkittävä lustojen kasvua rajoittava tekijä provenienssikoealueilla menneinä vuosikymmeninä. Kuivuuspäivien määriin ei tule suhtautua absoluuttisina totuuksina, sillä ne ovat määritelmänsä mukaisesti vain suuntaa antavia. Niiden avulla voidaan tehdä ainoastaan päätelmiä metsiköiden ja vuosien välisistä suhteellisista eroista ja kehityssuunnista. Suoria johtopäätöksiä puuston kasvusta tai elinvoimaisuudesta ei pystytä tekemään. Eikä myöskään pystytä arvioimaan, reagoivatko mänty ja kuusi ennustettuihin muutoksiin eri tavoin. Voidaan kuitenkin päätellä, että keskimääräisten vuotuisten kuivuuspäivien lukumäärän kasvu johtaa brutto- ja nettoprimäärituotoksen vähenemiseen. Tätä kautta kuivuuden lisääntyminen alentaa myös kasvua verrattuna tilanteeseen, jossa kuivuuspäivien määrä pysyisi muuttumattomana.

Innate Immune Recognition of RNA-virus infection in human macrophages

Innate immunity and host defence are rapidly evoked by structurally invariant molecular motifs common to microbial world, called pathogen associated molecular patterns (PAMPs). In addition to PAMPs, endogenous molecules released in response to inflammation and tissue damage, danger associated molecular patterns (DAMPs), are required for eliciting the response. The most important PAMPs of viruses are viral nucleic acids, their genome or its replication intermediates, whereas the identity and characteristics of virus infection-induced DAMPs are poorly defined. PAMPs and DAMPs engage a limited set of germ-line encoded pattern recognition receptors (PRRs) in immune and non-immune cells. Membrane-bound Toll-like receptors (TLRs), cytoplasmic retinoic acid inducible gene-I (RIG-I)-like receptors (RLRs) and nucleotide-binding oligomerization domain-like receptor (NLRs) are important PRRs involved in the recognition of the molecular signatures of viral infection, such as double-stranded ribonucleic acids (dsRNAs). Engagement of PRRs results in local and systemic innate immune responses which, when activated against viruses, evoke secretion of antiviral and pro-inflammatory cytokines, and programmed cell death i.e., apoptosis of the virus-infected cell. Macrophages are the central effector cells of innate immunity. They produce significant amounts of antiviral cytokines, called interferons (IFNs), and pro-inflammatory cytokines, such as interleukin (IL)-1β and IL-18. IL-1β and IL-18 are synthesized as inactive precursors, pro-IL-1β and pro-IL-18, that are processed by caspase-1 in a cytoplasmic multiprotein complex, called the inflammasome. After processing, these cytokines are biologically active and will be secreted. The signals and secretory routes that activate inflammasomes and the secretion of IL-1β and IL-18 during virus infections are poorly characterized. The main goal of this thesis was to characterize influenza A virus-induced innate immune responses and host-virus interactions in human primary macrophages during an infection. Methodologically, various techniques of cellular and molecular biology, as well as proteomic tools combined with bioinformatics, were utilized. Overall, the thesis provides interesting insights into inflammatory and antiviral innate immune responses, and has characterized host-virus interactions during influenza A virus-infection in human primary macrophages.

Fast- and drift-ice communities in the Bothnian Bay and the impact of UVA radiation on the Baltic Sea ice ecology

The aim of this thesis was to study ecology of Baltic Sea ice from two perspectives. In the first two studies, sea-ice ecology from riverine-influenced fast ice to drift ice in the Bothnian Bay was investigated, whereas the last two studies focus on the sensitivity of sea-ice bacteria and algae to UVA examined in situ. The seasonal sea ice cover is one of the main characteristics of the Baltic Sea, and despite the brackish parental water, the ice structure is similar to polar ice with saline brine inclusions, the sea ice habitat. The decreasing seawater salinity from the northern Baltic Sea to the Bothnian Bay translates to decreasing brine volumes along the gradient, governing the size and community structure of the food webs in ice. However, the drift and fast ice in the Bothnian Bay may differ greatly in this sense, as drift ice may have been formed at more southern locations. Rafting and the formation of snow ice are common processes in the ice field of the Bothnian Bay. As evidenced in this thesis, rafting altered the vertical distribution of organisms and snow-ice formation provided habitable space in the better-illuminated, nitrogen-rich surface layer. The divergence between fast and drift ice became apparent at the more advanced stages, and chlorophyte biomass decreased from fast to drift ice, while the opposite held true for protozoan and metazoan biomass. The brine volumes affected the communities somewhat, and a higher percentage of flagellate species was generally linked to lower brine volumes, whereas chain-forming diatoms were mostly concentrated in layers with larger brine volumes. These results add to knowledge of the ecological significance of the ice cover lasting up to 7 months per year in this area. Sea-ice food webs are generally light-limited, but while increasing light irradiances typically enhance the primary production and further, the secondary production in sea ice, any increase in solar radiation also includes an increase in harmful UVA radiation. The Baltic Sea ice microbial communities were clearly sensitive to UVA and the responses were strongly linked to the earlier light history, as well as to the solar irradiances they were exposed to. The increased biomass of chlorophytes and pennate diatoms, when UVA was excluded, indicates that their normally minor contribution to the biomass in the upper layers of sea ice might be partly dictated by UVA. The effects of UVA on bacterial production in Baltic Sea ice mostly followed the responses in algal growth, but occasionally the exposure to UVA even enhanced the bacterial production. The dominant bacterial class, Flavobacteria, seemed to be UVA-tolerant, whereas all the Alpha-, Beta- and Gammaproteobacteria present in the surface layer showed UVA sensitivity. These results indicate that changes in the light field of ice may alter the community structure and affect the functioning of ice food webs, and are of importance when the effects of thinning of the ice cover are assessed.

Koiran suurimpien nivelten artroskopia ja artroskopialla hoidettavat sairaudet - kirjallisuuskatsaus

Lemmikinomistajien hoitomyönteisyys ja eläinten hyvinvoinnista huolehtiminen, sekä potilasmäärien kasvu onmahdollistanut nivelsairauksien eri hoitomuotojen tutkimuksen ja kehityksen. Kirurgisia hoitoja on kehitetty entisestäänja artroskopia, eli nivelen tähystys, on yleistynyt nivelsairauksien diagnostiikassa ja hoidossa. Artroskopiallavoidaan hoitaa nykytekniikan avulla myös pieniä koiria ja pienempiä niveliä. Artroskopiaa voidaan käyttää epäiltäessä nivelsairautta kliinisten tai röntgenologisten löydösten perusteella. Nivelsairaudenkliinisiä oireita ovat ontuminen, kipu, nivelkapselin laajeneminen, nivelen turvotus, nivelen krepitaatioeli rahina, nivelen löysyys sekä nivelen paksuneminen. Röntgenologisia löydöksiä ovat lisääntynyt nivelneste,nivelkapselin paksuuntuminen, luupiikkien muodostuminen, niveltilan kapeneminen ja nivelen osittainen sijoiltaanmeno.Tähystyksellä diagnosoitavia ja hoidettavia sairauksia ovat osteokondroosi, nivelkierukoiden vauriot,rappeutumista aiheuttavat nivelsairaudet, synoviitti eli nivelkalvon tai nivelen tulehdus sekä kasvaimet. Lisäksitähystystä voidaan käyttää koepalan ottoon nivelkapselista tai bakteerien aiheuttamien niveltulehdusten huuhteluissa. Tähystyksen etuja ovat tähystimen suurentavasta vaikutuksesta aiheutuva parempi näkyvyys ja lisääntynyt diagnostinentarkkuus. Lisäksi tähystämällä on mahdollista tutkia niveltä varhaisessa vaiheessa, jolloin tarpeeton avausvoidaan välttää, mikäli nivelessä ei olekaan muutoksia. Tähystimen pieni koko mahdollistaa myös pienet viillotleikkausalueelle, jolloin vähemmän hermopäätteitä vahingoittuu ja kudosvauriot ovat vähäisempiä verrattunaavoimeen kirurgiaan. Tämä mahdollistaa operoidun raajan käytön aikaisemmin, mikä osaltaan edesauttaa toipumista.Tähystyksellä saadaan myös lyhennettyä operaatioaikaa, jonka seurauksena anestesia-aika ja sen myötä mm.infektioriski pienenevät. Tähystys onkin erinomainen valinta hoidettaessa useampia niveliä yhtä aikaa. Artroskopian haittapuoleksi voidaan laskea kalliit instrumentit. Tähystyslaitteet ovat myös hyvin herkkiä vahingoittumaan,joten niiden käsittely vaatii suurta huolellisuutta. Aloittelevalle kirurgille tähystysleikkaukset voivat ollahankalia, sillä tähystäminen vaatii hyvää koordinaatiokykyä. Kokemuksen lisääntyminen myös vähentää operaatioaikaahuomattavasti. Tässä kirjallisuuskatsauksessa keskitytään koiran viiden suurimman nivelen (kyynärnivel, olkanivel, lonkkanivel,polvinivel ja kinnernivel) anatomiaan, artroskopiaan ja yleisimpiin artroskopialla hoidettaviin nivelsairauksiin.Tutkielmassa kootaan yhteen tämänhetkinen keskeinen tutkimustieto koiran suurimpien nivelten artroskopiastasekä artroskopialla hoidettavista nivelsairauksista.

Kosteikkosedimentin fosforivarat ja niiden käyttökelpoisuus kasveille

Maatalouden ympäristötukiohjelmalla pyritään vähentämään maatalouden ravinnekuormitusta, sillä valtaosa fosforin hajakuormituksesta on peräisin maataloudesta. Maataloudesta peräisin olevan fosforin rehevöittävää vaikutusta vesistöissä voidaan pyrkiä vähentämään kosteikoilla, joiden päätarkoituksena on saada valumaveden mukana erodoitunut maa-aines sedimentoitumaan kosteikon pohjalle. Kosteikkojen toimivuudesta ja vesiensuojelun merkityksestä on kuitenkin Suomessa tehdyissä tutkimuksissa saatu ristiriitaisia tuloksia. Tämän työn tavoitteena on selvittää maa-analyysien avulla, mitä valuma-alueelta erodoitunut fosforille tapahtuu kosteikon sedimentissä ja kuinka hyvin sedimentoitunut aines soveltuu kasvualustaksi kasvintuotannossa. Valuma-alueen maanäytteitä ja kosteikon sedimenttinäytteitä vertailemalla havaittiin kosteikossa tapahtuvan erodoituneen maa-aineksen lajittumista. Kosteikosta otetussa sedimenttinäytteessä oli 48 % enemmän savesta kuin valumapellon muokkauskerroksen maanäytteissä. Lisäksi havaittiin, että savespitoisuuden lisääntyminen lisäsi sedimentin reaktiivista pinta-alaa, koska sedimentissä oli 45 % enemmän alumiini- ja rautahydroksideja kuin valuma-alueelta otetuissa maanäytteissä. Hydroksidien runsauden takia fosforin sorptiokapasiteetti oli sedimentissä 52 % suurepi kuin valuma-alueelta otetuissa näytteissä. Sedimenttinäytteiden fosforin sorptiokyllästysaste oli kuitenkin samansuuruinen verrattuna valuma-alueelta otettuihin näytteisiin, sillä hapettuneessa sedimentissä oli 50 % enemmän alumiini- ja rautahydroksidien sitomaa fosforia. Näytteenottohetkellä sedimentti oli pelkistyneessä tilassa, jolloin sen vesiuuttoisen fosforin määrä oli huomattavasti suurempi kuin hapettuneessa sedimentissä. Vastaavasti sedimentin hapettuessa fosforin sorptiokyky kasvoi huomattavasti, sillä pelkistyneestä sedimentistä desorboitui fosforia kosteikon veteen. Tämä havaittiin myös astiakokeessa, sillä sedimentissä kasvanut raiheinä kärsi voimakkaasta fosforin puutoksesta niillä lannoitustasoilla, joilla valuma-alueen maanäytteessä kasvaneella raiheinällä ei silmämääräisesti havaittu esiintyvän puutosoireita. Sedimentin toiselle sadolle annetulla kolminkertaisella fosforin lisälannoituksella saavutettiin samansuuruiset sadon kuiva-ainemäärät, fosforipitoisuudet ja fosforin otot kuin valuma-alueen maanäytteissä kasvaneella ensimmäisellä sadolla oli. Astiakokeen tulosten perusteella pelkistyneessä tilassa ollut sedimentti soveltuu heikosti kasvintuotannon kasvualustaksi suuren fosforisorptiokykynsä ansiosta. Parhaiten sedimentti soveltuisi runsaasti helppoliukoista fosforia sisältäville alueille, kuten karjan jalottelutarhan pohjamateriaaliksi, vähentämään ympäristöön kohdistuvaa fosforikuormitusta.

Aitosuklaa jäätelöpuikon kuorrutteena

Tutkimuksen kirjallisuuskatsauksessa keskityttiin jäätelöpuikkoihin, erilaisiin suklaakuorrutteisiin ja elintarvikkeiden kuorruttamiseen suklaalla. Lisäksi kirjallisuuskatsauksessa perehdyttiin suklaan koostumukseen, nestemäisen suklaan virtausominaisuuksiin ja koostumuksen ja virtausominaisuuksien välisiin vuorovaikutuksiin. Kokeellisessa osassa tavoitteena oli selvittää, miten maitosuklaakuorrutteen rasvapitoisuuden, emulgointiainepitoisuuden ja kuorrutteen lämpötilanvaihtelut vaikuttavat kuorrutteen viskositeettiin, myötöjännitykseen, jähmettymisaikaan ja jäätelöpuikon päälle jäävän kuorrutteen määrään. Erityisesti pyrittiin selvittämään, miten jäätelöpuikon päälle jäävän kuorrutteen määrää saadaan säädeltyä kuorrutteen rasvapitoisuutta, emulgointiainepitoisuutta ja lämpötilaa muuttamalla. Tutkimuksen koeasetelma tehtiin Box-Behnken-mallilla. Selittäviksi muuttujiksi tutkimukseen valittiin kuorrutteen rasvan määrä, emulgointiaineen määrä ja kuorrutteen lämpötila jäätelöpuikkoja kuorrutettaessa. Vastemuuttujina oli kuorrutteen jähmettymisaika, viskositeetti, myötöjännitys ja jäätelöpuikon päälle jäävän kuorrutteen määrä. Tulokset käsiteltiin regressioanalyysin avulla. Muuttujien välisiä vuorovaikutuksia tutkittiin vastepintamallilla. Vastemuuttujien välisiä korrelaatioita tutkittaessa käytettiin Pearsonin korrelaatiokerrointa. Kuorrutteen rasvan määrän lisääntyminen vähensi tilastollisesti merkitsevästi jäätelöpuikon päälle jäävän kuorrutteen määrää, kuorrutteen jähmettymisaikaa, viskositeettia ja myötöjännitystä. Emulgointiaineen määrän lisääminen kuorrutteessa pienensi kuorrutteen määrää jäätelöpuikon päällä, kuorrutteen jähmettymisaikaa ja kuorrutteen myötöjännitystä. Kuorrutteen lämpötilan lisääminen jäätelöpuikkoja kuorrutettaessa pienensi kuorrutteen määrää ja viskositeettia. Kuorrutteen jähmettymisaika sen sijaan piteni lämpötilaa lisättäessä. Tutkimuksen perusteella voidaan sanoa, että jäätelöpuikkoja kastettaessa suklaakuorrutteen lämpötila, rasvan määrä ja lesitiinin määrä vaikuttivat jäätelöpuikon päälle jäävän kuorrutteen määrään. Vastepintamallinnuksen käyttö soveltui hyvin suklaakuorrutteen määrän tutkimiseen. Sen avulla saatiin selvitettyä, miten jäätelöpuikon päälle jäävän kuorrutteen määrää saadaan säädeltyä muuttamalla kuorrutteen emulgointiainepitoisuutta, rasvapitoisuutta ja lämpötilaa.

Late Pleistocene and Holocene environmental evolution of the Murchisonfjorden area, Nordaustlandet, Svalbard

The purpose of this study was to establish the palaeoenvironmental conditions during the late Quaternary in Murchisonfjorden, Nordaustlandet, based on foraminiferal assemblage compositions, and to determine the onset and termination of the Weichselian glaciations. The foraminiferal assemblage compositions were studied in marine sediments from three different archives, from sections next to the present shoreline in the Bay of Isvika, from a core in the Bay of Isvika and from a core from Lake Einstaken. OSL and AMS 14C age determinations were performed on samples from the three archives, and the results show deposition of marine sediments during ice-free periods of the Early Weichselian, the Middle Weichselian and the Late Weichselian, as well as during the Holocene in the investigated area. Marine sediments from the Early and Middle Weichselian were sampled from isostatically uplifted sections along the present shoreline.Sediments from the transition from the Late Weichselian to early Holocene time intervals were found in the bottom of the core from Lake Einstaken. Holocene sediments were investigated in the sections and in the core from the Bay of Isvika. The marine sediments from the sections are comprised of five benthic foraminiferal assemblages. The Early Weichselian is represented by two foraminiferal assemblages, the Middle Weichselian, the early and the late Holocene each by one. All five foraminiferal assemblages were deposited in glacier-distal shallow-water environments, which had a connection to the open ocean. Changes in the composition of the assemblages can be ascribed to differences in the bottom-water currents and changes in the salinity. The Middle Weichselian assemblage is of special importance, because it is the first foraminiferal assemblage to be described from this time interval from Svalbard. Four benthic foraminiferal assemblages were deposited shortly before the marine to lacustrine transition at the boundary between the Late Weichselian and Holocene in Lake Einstaken. The foraminiferal assemblages show a change from a high-arctic, normal marine shallow-water environment to an even shallower environment with highly fluctuating salinity. The analyses of the core from 100 m water depth in the Bay of Isvika resulted in the determination of four foraminiferal assemblages. These indicated changes from a glacier-proximal environment during deglaciation, to a more glacier-distal environment during the Early Holocene. This was followed by a period with a marked change to a considerably cooler environment and finally to a closed fjord environment in the middle and late Holocene times. Additional sedimentological analyses of the marine and glacially derived sediments from the uplifted sections, as well as observations of multiple striae on the bedrock, observations of deeply weathered bedrock and findings of tills interlayered with marine sediments complete the investigations in the study area. They indicate weak glacial erosion in the study area. It can be concluded that marine deposition occurred in the investigated area during three time intervals in the Weichselian and during most of the Holocene. The foraminiferal assemblages in the Holocene are characterized by a transition from glacier-proximal to glacier-distal faunas. The palaeogeographical change from an open fjord to a closed fjord environment is a result of the isostatic uplift of the area after the LGM and is clearly reflected in the foraminiferal assemblages. Another influencing factor on the foraminiferal assemblage composition are changes in the inflow of warmer Atlantic waters to the study area.

Säilörehun sulavuuden sekä väkirehu- ja valkuaistäydennyksen vaikutukset maidontuotannossa

Tilakohtaiset tekijät voivat vaikuttaa niin, että säilörehu korjataan nykyisiä korjuuaikasuosituksia myöhemmin. Tämän maisterintutkielman tavoitteena oli tutkia, paljonko väkirehua tarvitaan kompensoimaan säilörehun erittäin heikkoa sulavuutta. Lisäksi selvitettiin voiko säilörehun huonoa sulavuutta kompensoida väkirehun raakavalkuaispitoisuutta lisäämällä, eli onko väkirehun valkuaispitoisuudella ja säilörehun D-arvolla (sulavan orgaanisen aineen pitoisuus kuiva-aineessa) yhdysvaikutusta. Yhtenä näkökulmana oli myös pohtia säilörehun sadonmuodostusta. Kokeessa oli 36 lehmää ja 6 ensikkoa. Väkirehuna oli teollista täysrehua 9 kg ja 12 kg päivässä. Väkirehujen raakavalkuaispitoisuudet olivat 142 (RV14), 183 (RV18) ja 210 (RV21) g/kg ka. Säilörehuina olivat ensimmäisen sadon nurmisäilörehut, joiden D-arvot olivat 692 (D69) ja 654 (D65) g/kg ka. D-arvo heikkeni korjuuaikojen välillä nyt tehdyssä kokeessa 2,6 g/kg ka päivässä. Säilörehun kuiva-ainesato ei juuri lisääntynyt korjuuaikaa myöhästytettäessä. Säilörehun D-arvon pienentyessä 10 g/kg ka säilörehun syönti väheni 0,42 kg ka. Väkirehun määrän lisääminen vähensi säilörehun syöntiä säilörehun sulavuudesta riippumatta 0,49 kg/kg väkirehun kuiva-ainetta. Väkirehun raakavalkuaispitoisuuden lisääntyminen lisäsi säilörehun syöntiä 0,12 kg ka per10 g/kg ka väkirehun raakavalkuaispitoisuudessa. Energiakorjattu maitotuotos (ekm) pieneni 0,59 kg säilörehun D-arvon pienentyessä 10 g/kg ka. Säilörehun sulavuuden heikentyessä maidon rasva- ja valkuaispitoisuudet eivät muuttuneet, mutta valkuais-, rasva- ja laktoosituotokset pienenivät. Energiakorjattu maitotuotos lisääntyi 0,76 kg per lisätty väkirehun kuiva-ainekilo. D65-säilörehun huonompi sulavuus D69-säilörehuun verrattuna kompensoitiin lisäämällä 3,7 kg ka väkirehua. D-arvo ei vaikuttanut väkirehun maitotuotosvasteeseen. Väkirehun valkuaispitoisuuden lisääntyessä 10 g/kg ka ekm-tuotos lisääntyi 0,26 kg, mutta säilörehun sulavuus ei vaikuttanut vasteeseen. Typen hyväksikäyttö parani väkirehun valkuaispitoisuutta ja väkirehun määrää vähennettäessä ja säilörehun sulavuuden heikentyessä. Muuntokelpoisen energian hyväksikäyttö sitä vastoin tehostui, kun väkirehun määrä väheni ja säilörehun sulavuus heikkeni. Tutkimuksen mukaan väkirehun määrän lisääminen kompensoi D-arvon pienenemistä, kun säilörehun sulavuus pieneni D69:sta D65:een karjan ekm:n vuosituotoksen ollessa noin 9000 kg. Säilörehun D-arvon pienenemistä ei tässä tapauksessa voitu korvata väkirehun valkuaispitoisuutta lisäämällä. Tämän kokeen erittäin myöhään korjatun ensimmäisen niiton sulavuus jäi huomattavan korkeaksi verrattuna nurmen kasvua ennustavaan malliin eikä sato kehittynyt lineaarisesti.

Bioremediation of diesel oil contaminated soil and water

Diesel spills contaminate aquatic and terrestrial environments. To prevent the environmental and health risks, the remediation needs to be advanced. Bioremediation, i.e., degradation by microbes, is one of the suitable methods for cleaning diesel contamination. In monitored natural attenuation technique are natural processes in situ combined, including bioremediation, volatilization, sorption, dilution and dispersion. Soil bacteria are capable of adapting to degrade environmental pollutants, but in addition, some soil types may have indigenous bacteria that are naturally suitable for degradation. The objectives for this work were (1) to find a feasible and economical technique to remediate oil spilled into Baltic Sea water and (2) to bioremediate soil contaminated by diesel oil. Moreover, the aim was (3) to study the potential for natural attenuation and the indigenous bacteria in soil, and possible adaptation to degrade diesel hydrocarbons. In the aquatic environment, the study concentrated on diesel oil sorption to cotton grass fiber, a natural by-product of peat harvesting. The impact of diesel pollution was followed in bacteria, phytoplankton and mussels. In a terrestrial environment, the focus was to compare the methods of enhanced biodegradation (biostimulation and bioaugmentation), and to study natural attenuation of oil hydrocarbons in different soil types and the effect that a history of previous contamination may have on the bioremediation potential. (1) In the aquatic environment, rapid removal of diesel oil was significant for survival of tested species and thereby diversity maintained. Cotton grass not only absorbed the diesel but also benefited the bacterial growth by providing a large colonizable surface area and hence oil-microbe contact area. Therefore use of this method would enhance bioremediation of diesel spills. (2) Biostimulation enhances bioremediation, and (3) indigenous diesel-degrading bacteria are present in boreal environments, so microbial inocula are not always needed. In the terrestrial environment experiments, the combination of aeration and addition of slowly released nitrogen advanced the oil hydrocarbon degradation. Previous contamination of soil gives the bacterial community the potential for rapid adaptation and efficient degradation of the same type of contaminant. When the freshly contaminated site needs addition of diesel degraders, previously contaminated and remediated soil could be used as a bacterial inoculum. Another choice of inoculum could be conifer forest soil, which provides a plentiful population of degraders, and based on the present results, could be considered as a safe non-polluted inoculum. According to the findings in this thesis, bioremediation (microbial degradation) and monitored natural attenuation (microbial, physical and chemical degradation) are both suitable techniques for remediation of diesel-contaminated sites in Finland.

Genomic alterations in Myeloproliferative Neoplasms and Myelodysplastic Syndromes

Myeloproliferative neoplasms (MPN) and myelodysplastic syndromes (MDS) are a heterogeneous group of clonal hematopoietic disorders whose etiology and molecular pathogenesis are poorly understood. During the past decade, enormous developments in microarray technology and bioinformatics methods have made it possible to mine novel molecular alterations in a large number of malignancies, including MPN and MDS, which has facilitated the detection of new prognostic, predictive and therapeutic biomarkers for disease stratification. By applying novel microarray techniques, we profiled copy number alterations and microRNA (miRNA) expression changes in bone marrow aspirate and blood samples. In addition, we set up and validated an miRNA expression test for bone marrow core biopsies in order to utilize the large archive material available in many laboratories. We also tested JAK2 mutation status and compare it with the in vitro growth pattern of hematologic progenitors cells. In the study focusing on 100 MPN cases, we detected a Janus kinase 2 (JAK2) mutation in 71 cases. We observed spontaneous erythroid colony growth in all mutation-positive cases in addition to nine mutation negative cases. Interestingly, seven JAK2V167F negative ET cases showed spontaneous megakaryocyte colony formation, one case of which also harbored a myeloproliferative leukemia virus oncogene (MPL) mutation. We studied copy number alterations in 35 MPN and 37 MDS cases by using oligonucleotide-based array comparative hybridization (array CGH). Only one essential thrombocythemia (ET) case presented copy number alterations in chromosomes 1q and 13q. In contrast, MDS cases were characterized by numerous novel cryptic chromosomal aberrations with the most common copy number losses at 5q21.3q33.1 and 7q22.1q33, while the most common copy number gain was trisomy 8. As for the study of the bone marrow core biopsy samples, we showed that even though these samples were embedded in paraffin and underwent decalcification, they were reliable sources of miRNA and suitable for array expression analysis. Further, when studying the miRNA expression profiles of the 19 MDS cases, we found that, compared to controls, two miRNAs (one human Epstein-Barr virus (miR-BART13) miRNA and one human (has-miR-671-5p) miRNA) were downregulated, whereas two other miRNAs (hsa-miR-720 and hsa-miR-21) were upregulated. However, we could find no correlation between copy number alterations and microRNA expression when integrating these two data. This thesis brings to light new information about genomic changes implicated in the development of MPN and MDS, and also underlines the power of applying genome-wide array screening techniques in neoplasias. Rapid advances in molecular techniques and the integration of different genomic data will enable the discovery of the biological contexts of many complex disorders, including myeloid neoplasias.

The Biocontrol Agent Phlebiopsis gigantea: Efficacy and Impacts on the Stump Bacterial Biota and Conifer tree Defences

Phlebiopsis gigantea has been for a long time known as a strong competitor against Heterobasidion annosum and intensively applied as a biological control agent on stump surfaces of Picea abies in Fennoscandia. However, the mechanism underlying its antagonistic activity is still unknown. A primary concern is the possible impact of P. gigantea treatment on resident non-target microbial biota of conifer stumps. Additional risk factor is the potential of P. gigantea to acquire a necrotrophic habit through adaptation to living wood tissues. This study focused on the differential screening of several P. gigantea isolates from diverse geographical sources as well as the use of breeding approach to enhance the biocontrol efficacy against H. annosum infection. The results showed a significant positive correlation between growth rate in wood and high biocontrol efficacy. Furthermore, with aid of breeding approach, several progeny strains were obtained that had better growth rate and control efficacy than parental isolates. To address the issue of the potential of P. gigantea to acquire necrotrophic capability, a combination of histochemical, molecular and transcript profiling (454 sequencing) were used to investigate the interactions between these two fungi and ten year old P. sylvestris seedlings. The results revealed that both P. gigantea and H. annosum provoked strong necrotic lesions, but after prolonged incubation, P. gigantea lesions shrank and ceased to expand further. Tree seedlings pre-treated with P. gigantea further restricted H. annosum-induced necrosis and had elevated transcript levels of genes important for lignification, cell death regulation and jasmonic acid signalling. These suggest that induced localized resistance is a contributory factor for the biocontrol efficacy of P.gigantea, and it has a comparatively limited necrotrophic capability than H. annosum. Finally, to investigate the potential impact of P. gigantea on the stump bacterial biota, 16S rDNA isolated from tissue samples from stumps of P. abies after 1-, 6- and 13-year post treatment was sequenced using bar-coded 454 Titanium pyrosequencing. Proteobacteria were found to be the most abundant at the initial stages of stump decay but were selectively replaced by Acidobacteria at advanced stages of the decay. Moreover, P. gigantea treatment significantly decreased the bacterial richness at initial decay stage in the stumps. Over time, the bacterial community in the stumps gradually recovered and the negative effects of P. gigantea was attenuated.

Oral health and kidney disease with emphasis on diabetic nephropathy

Chronic kidney disease (CKD) is a worldwide health problem, with adverse outcomes of cardiovascular disease and premature death. The ageing of populations along with the growing prevalence of chronic diseases such as diabetes and hypertension is leading to worldwide increase in the number of CKD patients. It has become evident that inflammation plays an important role in the pathogenesis of atherosclerosis complications. CKD patients also have an increased risk of atherosclerosis complications (including myocardial infarction, sudden death to cardiac arrhythmia, cerebrovascular accidents, and peripheral vascular disease). In line with this, oral and dental problems can be an important source of systemic inflammation. A decline in oral health may potentially act as an early marker of systemic disease progression. This series of studies examined oral health of CKD patients from predialysis, to dialysis and kidney transplantation in a 10-year follow-up study and in a cross-sectional study of predialysis CKD patients. Patients had clinical and radiographic oral and dental examination, resting and stimulated saliva flow rates were measured, whilst the biochemical and microbiological composition of saliva was analyzed. Lifestyle and oral symptoms were recorded using a questionnaire, and blood parameters were collected from the hospital records. The hypothesis was that the oral health status, symptoms, sensations, salivary flow rates and salivary composition vary in different renal failure stages and depend on the etiology of the kidney disease. No statistically significant difference were seen in the longitudinal study in the clinical parameters. However, some saliva parameters after renal transplantation were significantly improved compared to levels at the predialysis stage. The urea concentration of saliva was high in all stages. The salivary and plasma urea concentrations followed a similar trend, showing the lowest values in kidney transplant patients. Levels of immunoglobulin (Ig) A, G and M all decreased significantly after kidney transplantation. Increased concentrations of IgA, IgG and IgM may reflect disintegration of the oral epithelium and are usually markers of poor general oral condition. In the cross-sectional investigation of predialysis CKD patients we compared oral health findings of diabetic nephropathy patients to those with other kidney disease than diabetes. The results showed eg. more dental caries and lower stimulated salivary flow rates in the diabetic patients. HbA1C values of the diabetic patients were significantly higher than those in the other kidney disease group. A statistically significant difference was observed in the number of drugs used daily in the diabetic nephropathy group than in the other kidney disease group. In the logistic regression analyses, age was the principal explanatory factor for high salivary total protein concentration, and for low unstimulated salivary flow. Poor dental health, severity of periodontal disease seemed to be an explanatory factor for high salivary albumin concentrations. Salivary urea levels were significantly linked with diabetic nephropathy and with serum urea concentrations. Contrary to our expectation, however, diabetic nephropathy did not seem to affect periodontal health more severely than the other kidney diseases. Although diabetes is known to associate with xerostomia and other oral symptoms, it did not seem to increase the prevalence of oral discomfort. In summary, this series of studies has provided new information regarding the oral health of CKD patients. As expected, the commencement of renal disease reflects in oral symptoms and signs. Diabetic nephropathy, in particular, appears to impart a requirement for special attention in the oral health care of patients suffering from this disease.

Sähköinen hallinto muutosjohtamisen haasteena : valtion IT-organisaation vaikutus julkisen hallinnon sähköisen muutoksen johtamiseen

Tutkimuksessa tarkastellaan mitkä tekijät ovat sähköisen hallinnon kehittämisen ongelmakohtia muutosjohtamisen teorian valossa ja miten julkisen hallinnon konstruktiot vaikuttavat muutosjohtamiseen liittyviin valintoihin sähköisen hallinnon kehittämisessä. Tutkimuksen kohteena on julkisen hallinnon IT-organisaation rakenne ja sähköisen muutoksen johtaminen julkisessa hallinnossa. Tutkimuksessa tarkastellaan muutosjohtamista rakennenäkökulmasta. Gareth Morganin esittämien organisaatiometaforien kautta selvitetään julkisen hallinnon konstruktioiden ja toimintatapojen vaikutusta hallita muutosta, sekä sitä millaisia vaateita sähköinen muutos luo muutosjohtamiselle julkisessa hallinnossa. Tutkimuksessa pyritään vastaamaan kysymykseen: Miten julkisen hallinnon organisaatiorakenne vaikuttaa julkisen hallinnon sähköisen muutoksen johtamiseen? Tutkimus rakentuu kahden pääteeman ympärille, jotka ovat sähköinen hallinto ja muutosjohtaminen. Sähköisen hallinnon pääteema on jaettu kahteen alateemaan sähköiseen demokratiaan sekä sähköiseen identiteettiin, nämä ovat kansalaisille näkyviä sähköisen hallinnon osa-alueita. Sähköisen hallinnon kannalta oleelliset hallinnon sisäiset prosessit, tietojärjestelmät ja julkisyhteisöjen väliset tiedonsiirrot ovat perusta koko sähköisen hallinnon kehittämiselle, ja siksi tutkimuksessa esitellään myös tätä osa-aluetta sähköisestä hallinnosta. Tutkimuksen tieteenfilosofisena lähtökohtana toimii Peter L. Bergerin ja Thomas Luckmannin sosiaalinen konstruktivismi, jonka mukaan todellisuutemme on sosiaalisesti rakentunut. Teoreettisena viitekehyksenä toimii Gareth Morganin organisaatiometaforateoria, joista analyysin tueksi on nostettu konemetafora, poliittinen systeemi -metafora, organismimetafora ja epävakaisuus ja muuttuminen -metafora sekä Cameronin ja Greenin esittelemät muutosjohtamisen mallit, joista analyysin apuna toimii Lewinin kolmen askeleen mallin, Bridgesin johdetun siirtymisen mallin ja Carnallin muutoksen hallintamallin. Tutkimuksen lähestymistapana ja metodina toimii tapaustutkimus, jonka avulla luodaan tutkimuksen kohteesta mahdollisimman selkeä käsitys, ottaen huomioon tutkimuskohteen yhteiskunnallinen ympäristö. Tutkimuksen perusteella voidaan sanoa, että julkisen hallinnon organisaatio rakenteen konemetaforamaiset piirteet vaikuttavat edelleen sähköisen muutoksen johtamiseen julkisessa hallinnossa, ja sähköisen muutoksen johtaminen julkisessa hallinnossa perustuu vahvaan ylhäältä alas kulkevaan konserniohjaukseen. Sähköisen demokratian sekä sähköisen identiteetin ja sähköisten palveluiden kehittäminen vaatii julkiselta hallinnolta vahvaa keskitettyäkin ohjaamista, jotta palveluista voitaisiin kehittää yhdenmukaisia ja helposti käytettäviä. Toisaalta julkisen hallinnon tulee kuitenkin laajentaa näkökulmaansa, jotta sähköisestä hallinnosta saataisiin siihen liittyvä potentiaali kokonaisuudessaan käyttöön. Julkisen hallinnon toimintakentän dynamiikan lisääntyminen voidaan huomioida muutosjohtamisen osalta, ottamalla käyttöön sellaisia muutosjohtamisen malleja ja käytäntöjä, jotka soveltuvat paremmin sähköisen muutoksen johtamisen haasteisiin. Tällaisia ovat ne mallit, jotka ottavat huomioon julkisen hallinnon poliittisen systeemin dynamiikan nopeutumisen, sähköisen hallinnon kehittämisen vaativan kokonaisvaltaisen muutoksen julkisessa organisaatiossa sekä julkisen organisaation rajojen hämärtymisen sähköistä hallintoa kehitettäessä.