Affektiivisuuden laskennallinen määritteleminen

One of the most tangled fields of research is the field of defining and modeling affective concepts, i. e. concepts regarding emotions and feelings. The subject can be approached from many disciplines. The main problem is lack of generally approved definitions. However, e.g. linguists have recently started to check the consistency of their theories with the help of computer simulations. Definitions of affective concepts are needed for performing similar simulations in behavioral sciences. In this thesis, preliminary computational definitions of affects for a simple utility-maximizing agent are given. The definitions have been produced by synthetizing ideas from theories from several fields of research. The class of affects is defined as a superclass of emotions and feelings. Affect is defined as a process, in which a change in an agent's expected utility causes a bodily change. If the process is currently under the attention of the agent (i.e. the agent is conscious of it), the process is a feeling. If it is not, but can in principle be taken into attention (i.e. it is preconscious), the process is an emotion. Thus, affects do not presuppose consciousness, but emotions and affects do. Affects directed at unexpected materialized (i.e. past) events are delight and fright. Delight is the consequence of an unexpected positive event and fright is the consequence of an unexpected negative event. Affects directed at expected materialized (i.e. past) events are happiness (expected positive event materialized), disappointment (expected positive event did not materialize), sadness (expected negative event materialized) and relief (expected negative event did not materialize). Affects directed at expected unrealized (i.e. future) events are fear and hope. Some other affects can be defined as directed towards originators of the events. The affect classification has also been implemented as a computer program, the purpose of which is to ensure the coherence of the definitions and also to illustrate the capabilities of the model. The exact content of bodily changes associated with specific affects is not considered relevant from the point of view of the logical structure of affective phenomena. The utility function need also not be defined, since the target of examination is only its dynamics.

Luottamuksenhallinta web-palveluympäristössä

Tutkielmassa käsitellään luottamuksenhallintaa web-palveluympäristössä. Dynaaminen toimintaympäristö asettaa vaatimuksia luottamuksenhallintajärjestelmälle, jota käytetään paitsi paikallisten pääsynhallintapäätösten tekemiseen, myös laajemman mittakaavan päätöksenteon tukena, useiden autonomisten toimijoiden muodostamien yhteisöjen hallinnassa. Tutkielma esittelee Trust Based on Evidence -projektissa kehitetyn luottamuksenhallintajärjestelmän tiedollisen ja toiminnallisen mallin, paikallisesta ja yhteisön näkökulmasta. Mallia selkeytetään web-palveluympäristöön sijoittuvan esimerkin avulla. Luottamuksen käsitteen rakentamiseksi esitellään myös eri osa-alueille sijoittuvia luottamuksen malleja ja luottamusta käyttäviä järjestelmiä. Avoimessa verkkoympäristössä palveluntarjoaja joutuu tasapainottelemaan kahden osin vastakkaisen tavoitteen välillä: toisaalta järjestelmän tulisi olla mahdollisimman avoin, jotta se houkuttelisi käyttäjiä, toisaalta liiallinen avoimuus kasvattaa tietomurron riskiä. Kompromissin löytäminen on hankaloitunut edelleen saavutettavien käyttäjien määrän kasvaessa ja tarjottavien palvelujen monimutkaistuessa. Tehtävä vaatii toisaalta erikoistapauksien käsittelyä, toisaalta yleistettävyyttä laajan käyttäjistön suhteen. Tietoturvan ylläpidon automatisointia ovat edistäneet muun muassa politiikkapäätösten erottaminen toteutuksesta ja mahdollisten tietomurron merkkien tarkkailun delegointi siihen erikoistuneille ohjelmille (IDS). Palvelujen käyttäjistön kasvaessa ja siirtyessä nimettömämmiksi kurinpito ja tarkkailu kuitenkin vaikeutuvat entisestään, eikä ylläpitäjiä riitä sidottavaksi jatkuvaan käyttäjien vahtimiseen. Monesti valvoja voikin vain poistaa käyttöoikeuden häiriköltä, jolloin esimerkiksi hieman lievemmälle sääntöjen ``venyttämiselle'' ei juuri voi tehdä mitään. Luottamuksenhallinta helpottaa rikkomuksiin ja toisaalta hyvään käytökseen reagoimista asteittain. Sen pohjalta käyttäjien valvontaan, pääsynhallintaan ja resurssien rajoitukseen liittyvä hienosäätö voidaan tuoda ymmärrettäväksi osaksi ylläpitoa ja pitkälti myös automatisoida. Avainsanat: luottamuksenhallinta, Web Services

Normalisoitu kompressioetäisyys : katsaus sovelluksiin

Normalisoitu kompressioetäisyys NCD on mitta kahden dataobjektin välisen keskinäisen etäisyyden laskemiseen. Etäisyysmitta kuvaa sitä, kuinka paljon kahdessa vertailtavassa dataobjektissa on samankaltaisuutta. NCD on normalisoidun informaatioetäisyyden NID:n approksimointi. NID perustuu dataobjektien Kolmogorov-kompleksisuuteen. Dataobjektit kuvataan bittijonoina ja niissä on sitä enemmän samankaltaisuutta, mitä enemmän ne sisältävät keskinäisinformaatiota. NID on universaali siinä mielessä, että se poikkeaa korkeintaan vakiotermin verran optimaalisesta menetelmästä. Vakiotermi ei puolestaan riipu lainkaan vertailtavista dataobjekteista. NCD approksimoi NID:tä reaalimaailman tiivistäjillä, minkä vuoksi se on vain näennäisuniversaali, mutta siitä huolimatta käyttökelpoinen. NCD:n nojalla muodostetaan datasta etäisyysmatriisi, jonka avulla alkiot voidaan ryvästää ja havainnollistaa erityisen kvartettimenetelmän avulla puurakenteeseen. Menetelmää on sovellettu lupaavasti monella alalla. Tutkielma käy läpi menetelmän taustalla olevan teorian ja esittelee sen sovelluskohteita sekä paneutuu erityisesti stemmatologiseen Heinrichi-aineistoon, jota testataan CompLearn-ilmaisohjelmalla, joka tuottaa etäisyysmatriisin sekä muodostaa puurakenteen kvartettimenetelmällä.

Semanttinen tiedonhaku

Perinteisillä tiedonhakumenetelmillä ei aina tavoiteta riittävän hyvin tekstien merkitystasoa. Tutkielman aiheena olevan semanttisen tiedonhaun tarkoituksena onkin päästä paremmin kä-siksi sanojen ilmaisemiin merkityksiin. Tämä tapahtuu käyttämällä hyväksi itse tekstiin tai sen esitys-/tallennusrakenteisiin tuotettua semanttista metatietoa. Tutkielmassa tarkastellaan lähemmin kahteen ryhmään kuuluvia semanttisia hakumenetelmiä. Toisen ryhmän muodostavat XML-tekstidokumenttien ominaisuuksia hyödyntävät, toisen taas semanttisen webin mahdollisuuksiin perustuvat järjestelmät. Lisäksi tutkielmassa luonnostellaan ideaalinen semanttinen tiedonhakujärjestelmä, johon tarkasteltuja järjestelmiä verrataan. Vertailussa todetaan, että lähes kaikki ideaalisen hakujärjestelmän piirteet tulevat jossain muodossa toteutetuiksi, joskaan eivät yhdessäkään järjestelmässä samalla kertaa. Semanttisilta hakuominaisuuksiltaan monipuolisimmaksi osoittautuu XML-perustainen SphereSearch-hakukone, joka esimerkiksi sallii käsitehaut ja kykenee muodostamaan vastauselementeistä dokumenttirajat ylittäviä kokonaisuuksia. Toisaalta kaikki tarkastellut järjestelmät noudattavat semanttisen tiedonhaun perusperiaatetta, jonka mukaan etsityn merkityssisällön tavoittamiseksi ei riitä pelkkä hakutermien paikallisten esiintymien löytäminen kohdeaineistosta. Tyypillisimmin periaate on toteutettu ottamalla tiedollisen yksikön (XML-elementin tai semanttisen webin ontologian mukaisen ilmentymäsolmun) relevanssia arvioitaessa huomioon myös siihen rakenteellisesti kytkeytyneiden yksiköiden sisältö ja näiden kytkösten laatu.

Julkisen avaimen menetelmä ja ETSI:n MSS-määritys

Julkisen avaimen menetelmä on ollut käytössä Suomessa jo jonkin aikaa esimerkiksi HST-korteilla, joissa on Väestörekisterikeskuksen myöntämä kansalaisvarmenne. Kansalaisvarmenteella voidaan tehdä mm. laillisesti sitovia digitaalisia allekirjoituksia ja salata sähköpostia. Viime aikoina myös eri matkapuhelinoperaattorit ovat alkaneet tarjota mobiilia kansalaisvarmennetta, jossa salainen avain on sijoitettu matkapuhelimen SIM-kortille. Tässä pro gradu -työssä kuvataan ensin julkisen avaimen menetelmä ja sen käyttöalueet. Lisäksi mainitaan muutamia julkisen avaimen algoritmeja ja julkisen avaimen menetelmiin liittyviä ongelmia. Tämän jälkeen kuvataan ETSI:n MSS-määritys. ETSI:n MSS-määritys kuvaa palvelun rajapinnan, jossa loppukäyttäjältä pyydetään digitaalinen allekirjoitus. Lopuksi kuvataan Valimo Wireless Oy:n toteutus ETSI:n MSS-määrityksestä.

Tietosuoja portaaleissa : Rekisterinpitäjän velvollisuudet ja toimeksiantajan vastuu

Tutkielmassa tarkastellaan tietosuojalainsäädännön perusteella portaaliympäristössä henkilörekistereitä pitävälle yritykselle muodostuvaa vastuuta. Siis millaisia olennaisia erityispiirteitä portaalia suunniteltaessa, toteutettaessa ja käytettäessä on huomioitava sekä miten toiminta on järjestettävä, jotta rekisterinpitäjän voidaan katsoa toimivan tietosuojan osalta lainmukaisesti. Tutkielmassa tarkastellaan myös rekisterinpitäjän velvollisuutta sopimuksin määrätä ja muutoin ohjeistaa rekisterinpitäjän lukuun toimivien yrityksien toimintaa. Lähestymistapa tutkielmassa on ongelmakeskeistä lainoppia, jossa tarkasteltava tutkimusongelma on juridis-liiketoiminnallis-tekninen. Lähestymistapa edustaa myös ennakoivaa oikeustiedettä ja sen lähtökohtana on että portaalien tietosuojan suunnittelulla, toteutuksella ja sopimuksin voidaan ennakoivasti välttää tietosuojaongelmia, laiminlyöntejä sekä niiden seurauksia. Tutkielma yksinkertaistaa ja havainnollistaa portaalista vastaavan rekisterinpitäjän vastuuta tietosuojasta. Tuotoksena esitetään portaalitoiminnassa sovellettavia yleisohjeita portaalien tietosuojan suunnitteluun, toteutukseen ja sopimusjärjestelyihin. Tutkielman tuotoksista on myös laadittu tiivistelmä, joka on julkaistu tietosuojavaltuutetun toimiston ohjeistuksena rekisterinpitäjille (liite 1).

Optimaalinen rangaistus talousrikoksesta : Tutkimus velallisen rikoksista

Optimal Punishment of Economic Crime: A Study on Bankruptcy Crime This thesis researches whether the punishment practise of bankruptcy crimes is optimal in light of Gary S. Becker’s theory of optimal punishment. According to Becker, a punishment is optimal if it eliminates the expected utility of the crime for the offender and - on the other hand - minimizes the cost of the crime to society. The decision process of the offender is observed through their expected utility of the crime. The expected utility is calculated based on the offender's probability of getting caught, the cost of getting caught and the profit from the crime. All objects including the punishment are measured in cash. The cost of crimes to the society is observed defining the disutility caused by the crime to the society. The disutility is calculated based on the cost of crime prevention, crime damages, punishment execution and the probability of getting caught. If the goal is to minimize the crime profits, the punishments of bankruptcy crimes are not optimal. If the debtors would decide whether or not to commit the crime solely based on economical consideration, the crime rate would be multiple times higher than the current rate is. The prospective offender relies heavily on non-economic aspects in their decision. Most probably social pressure and personal commitment to oblige the laws are major factors in the prospective criminal’s decision-making. The function developed by Becker measuring the cost to society was not useful in the measurement of the optimality of a punishment. The premise of the function that the costs of the society correlate to the costs for the offender from the punishment proves to be unrealistic in observation of the bankruptcy crimes. However, it was observed that majority of the cost of crime for the society are caused by the crime damages. This finding supports the preventive criminal politics.

Vahingonkorvaus kilpailunrajoituksen seuraamuksena kartellitapauksissa

Tutkielmassa on arvioitu kilpailuoikeudellista vahingonkorvausta kartellien aiheuttaman ylihintatilanteen seuraamuksena Suomen oikeusjärjestyksessä sekä tarvetta rangaistusluonteisin vahingonkorvauksiin. EU:n komissio haluaa lisätä vahingonkorvausten käyttöä kilpailunrajoitusten seuraamuksena ja on ehdottanut kaksinkertaisia vahingonkorvauksia kartellitapauksissa. Esikuvana on Yhdysvaltain kilpailuoikeudessa käytetty kolminkertainen vahingonkorvaus. Yhdysvalloissa vahingonkorvauksen reaaliarvo on kuitenkin epäedullisten korkosäännösten takia huomattavasti Suomea heikompi, ja kumpikin järjestelmä näyttää päätyvän jotakuinkin samanlaisiin lopputuloksiin. Tämä kyseenalaistaa tarpeen rangaistusluonteisten vahingonkorvausten käyttöönottoon Suomessa. Korvauksen määrää voidaan Suomessa ankaroittaa helpoimmin nykyisen viivästyskorkojärjestelmän puitteissa, sillä rangaistusluonteiset korvaukset olisivat periaatteellisesti erittäin suuri muutos Suomen oikeusjärjestykseen. Suomessa kilpailuoikeudellista vahingonkorvausta säännellään sopimusoikeudessa, vahingonkorvauslaissa ja kilpailunrajoituslaissa. Järjestelmä on jossain määrin hajanainen, mutta oikeudellisesti kattava. Yhdistettynä perusteettoman edun palautukseen ja ryhmäkanteeseen ei Suomen järjestelmään jää merkittäviä oikeudellisia aukkoja, mutta niiden soveltuvuus on toistaiseksi epäselvä. Järjestelmää voitaisiin kuitenkin parantaa tekemällä siitä yhtenäisempi, sillä tällä hetkellä se on varsin sirpaleinen. Suomen kilpailuoikeudellisen vahingonkorvausjärjestelmän suurin heikkous näyttää oikeussääntöjen puutteen sijasta olevan epävarmuus niiden tulkinnasta. Tämä näkyy selvästi niissä harvoissa oikeustapauksissa, jotka on käyty julkisesti, sillä ne ovat olleet erittäin riitaisia. Ankarampia seuraamuksia enemmän tarvitaankin oikeuskäytäntöä, varmuutta sääntöjen tulkinnasta ja laajempi tietoisuus mahdollisuudesta vahingonkorvauksiin kilpailunrajoituksista. Toinen merkittävä este vahingonkorvausten yleistymiselle ovat käytännön syyt, kuten vahingon vähäisyys suhteessa kanteen vaatimaan vaivaan ja kuluriskiin sekä vaikeudet näytön hankkimisessa. Niihin oikeussäännöillä on mahdollista vaikuttaa vain rajallisesti. Tässäkään rangaistusluonteisista vahingonkorvauksista ei ole juuri apua. Kilpailuoikeudellinen vahingonkorvaus voi parhaimmillaan olla merkittävä lisä julkisoikeudelliseen seuraamusjärjestelmään, ja tämän tutkielman perusteella Suomella on hyvät oikeudelliset edellytykset sen laajempaan käyttöön. Oikeuskäytäntöä tai lainsäädäntöä kuitenkin tarvitaan tulkinnanvaraisten kohtien selkiyttämiseksi, jotta vahingonkorvaus voi lunastaa siihen asetetut odotukset.

Ympäristöluvan ja kasvihuonekaasujen päästöluvan yhdentäminen : Lupajärjestelmien oikeudellisen integroinnin tarkastelu

Ympäristönsuojeluoikeudellisessa sääntelyssä on sekä kansainvälisesti että kansallisesti viime vuosikymmeninä tavoiteltu lupajärjestelmien yhdentämistä. OECD:ssä esitettiin jäsenmaille suositus pilaantumiskontrollin lainsäädännölliseksi yhtenäistämiseksi vuonna 1991. Samaan aikaan EU:ssa alettiin valmistella ohjausvälinettä yhdennettyyn pilaantumisen ehkäisemisen ja vähentämisen sääntelyyn, IPPC- eli YPEV-direktiiviä (96/61/EY). Suomessa direktiivi saatettiin voimaan ympäristönsuojelulainsäädännön uudistuksen yhteydessä ympäristönsuojelulailla (86/2000, YSL). Sittemmin maailmanyhteisön keskiöön yltänyttä, YK:n ilmastopuitesopimukseen ja edelleen Kioton pöytäkirjaan pohjaavaa kasvihuonekaasupäästöjen vähentämistä säännellään EU:ssa erillisellä päästökauppadirektiivillä (2003/87/EY). Direktiivi on Suomessa implementoitu päästökauppalailla (683/2004, PKL). Mainitut direktiivit sisältävät kumpikin lupajärjestelmän: YPEV-direktiivi ympäristölupajärjestelmän ja päästökauppadirektiivi kasvihuonekaasujen päästölupajärjestelmän. Näiden synergistä koordinointia tai sovittamista toisiinsa painotetaan toistuvasti päästökauppadirektiivin valmisteluasiakirjoissa. Päästökauppadirektiivin 8 artiklassa säädetään lupajärjestelmien koordinoinnin ja samalla tämän työn kysymyksenasettelun kannalta keskeisesti direktiiveihin pohjaavien lupien keskinäisestä sovittamisesta. Ympäristölupasäännöstö ja kasvihuonekaasujen päästölupasäännöstö (päästöoikeussäännöstö) ilmentävät kuitenkin kahta perustaltaan erilaista päästökontrollin ohjausvälinettä. Ympäristölupajärjestelmä on osa perinteistä hallinnollista sääntelyjärjestelmää, jossa yksittäisillä laitoskohtaisilla lupapäätöksillä ja niihin sisältyvillä lupamääräyksillä ohjataan toimintojen ympäristöllisiä vaikutuksia. Päästöoikeussäännöstö puolestaan rakentuu uudemman, markkinapohjaisiin mekanismeihin pohjaavan sääntelyn varaan. Päästöoikeuslupa nähdään valvonnallisena ja informatiivisena hallinnollis-teknisenä lupana, joka ei itsessään sisällä päästörajoituksia, vaan edulliset ympäristövaikutukset välittyvät päästökauppajärjestelmässä säännellyn päästöoikeuksien kokonaismäärän kautta. Ympäristölupa ja kasvihuonekaasujen päästölupa ovat siten oikeudelliselta luonteeltaan varsin eriäviä. Tässä työssä on selvitetty oikeudellisen integroinnin näkökulmasta, miten mainittujen kahden lupajärjestelmän yhdentäminen ilmenee tai miten sen mahdollisesti tulisi ilmetä yhtäältä säädössystematiikassa ja toisaalta hallintotyön organisoinnissa. Eräänlaisena hypoteettisena lähtökohtana työssä on ollut integroinnin edullisuus, joka taas heijastuu integroidun päästösääntelyn ympäristön ja sen elementtien kokonaisuuden painotuksessa. Tutkimuskysymystä on käsitelty lainopillisesti ja oikeusvertailevasti, lisäksi on haastateltu ympäristö- ja päästökauppaviranomaisen edustajaa sekä toiminnanharjoittajatahon edustajaa. Kummankin lupajärjestelmän kansainvälistä, yhteisöoikeudellista ja kansallista säädöspohjaa on tarkasteltu. YSL:n ja PKL:n keskeisiä käsitteitä on analysoitu säädösten soveltamisalojen leikkauskohtien selvittämiseksi. Oikeusvertailevassa osuudessa on tutkittu Ruotsin, Saksan ja Alankomaiden ympäristölupa- ja päästökauppalainsäädäntöä. Vertailtavat maat on valittu siten, että käytetyt implementointiratkaisut edustavat tutkimuskysymyksen kannalta erilaisia vaihtoehtoja. Työn tulosten perusteella voidaan todeta, että lupajärjestelmien menettelyllinen integrointi on mahdollista. Käsiteanalyysissä ei tullut esille seikkoja, jotka estäisivät säännöstöjen yhdentämistä merkittävien soveltamisalaeroavaisuuksien takia, joskin katvealueitakin esiintyy. Tarkastelluista käsitteistä esimerkiksi toiminnanharjoittajan käsite oli likipitäen identtinen kummassakin normistossa, päästön käsite puolestaan määrittää molempia säännöstöjä, mutta sisällöllisesti kuitenkin eroavasti. Toimialakohtaisia eroavaisuuksia sitä vastoin tuli esiin; näihin on tosin vireillä muutoksia sekä yhteisössä että Suomessa. YPEV-säännöstössä niin keskeinen pilaantumisen käsite puuttuu päästökauppanormistosta. Asiantuntijahaastatteluista kävi ilmi, että kaikki tahot pitivät nykyisiä lupajärjestelmiä toimivina; tilanne voi muuttua jos päästökauppajärjestelmä tulevaisuudessa kattaa muita kasvihuonekaasuja. Vertailevan aineiston perusteella havaittiin, että Saksassa lupajärjestelmät on yhdennetty, kun taas Ruotsin eriytetty päästökauppalainsäädäntö vastaa jokseenkin kotimaista. Alankomaiden ratkaisu poikkeaa edellisistä siinä, että kasvihuonekaasujen päästökauppajärjestelmä on yhdistetty jo ennestään säänneltyyn typen oksidien kauppaan. Hollannissa näyttäisi lisäksi olevan valmisteilla mittava lupajärjestelmien uudistaminen, yhdentävään suuntaan. Lupajärjestelmät ovat siis menettelyllisesti yhdennettävissä, mutta aineelliseen integrointiin sen sijaan tarvittaisiin kokonaan uusi lupainstrumentti.

Tuomarin rooli siviili- ja hallintoprosessissa

Tutkielmassa on vertailtu tuomarin roolia siviiliprosessin dispositiivisissa asioissa ja hallintoprosessissa. Vertailussa käytetään apuna kahta ratkaisumallia, jotka ovat peräisin Carol Gilliganin kehittelemästä sukupuolten moraalikehityspsykologiasta. Siten naisen moraalisissa ratkaisuissa käytetään arvoja, jotka ovat muotoutuneet samaistumisen kokemuksena hoivaajaan ja joissa ihmissuhteiden ja vastuun merkitys on korostunut. Naisen eettisenä ratkaisumallina on vastuun etiikka, jossa painottuvat tilannekohtaisen oikeudenmukaisuuden arvot, vastuu, kohtuus ja joustavuus. Vastuun oikeuden heikko kohta on se, että heikompi ei vaadi oikeuksiaan ja hänen asemansa voi heikentyä edelleen. Vastuun etiikka liitetään tutkielmassa hallintoprosessin tuomarin rooliin, koska hallintoprosessin tuomari toimii virallisperiaatteen alaisena ja on selvitysvastuussa joustavassa prosessissa. Miehen moraalikehitys kumpuaa erillisyyden tunteesta hoivaajaansa ja siinä korostuu yksilöllisyys ja oikeuksien painottuminen. Eettinen ratkaisumalli on oikeuden etiikka, jolle on tyypillistä reilun pelin säännöt, tasapuolisuus, ongelmien abstrahoituminen ja muodollisuus. Oikeuden etiikan heikko kohta on tilannekohtainen kohtuuttomuus oikeuksien korostamisen vuoksi. Tämä ratkaisumalli liitetään siviiliprosessin dispositiiviseen menettelyyn. Tutkielman näkökulmana on yksityisen asianosaisen asema ja kokemus prosessissa. Asianosainen on eri asemassa prosesseissa siinä suhteessa, että siviiliprosessiin osallistuminen edellyttää käytännössä asianajajan apuun turvautumista. Hallintoprosessissa on pyrkimys siihen, että yksityinen pärjää ilman avustajaa. Syynä on pidetty heikkoa kaksiasianosaissuhdetta ja sitä, että yksityisen asemaa on tasapainotettava suhteessa viranomaistahoon. Silti siviiliprosessissa asetelma saattaa yhtä hyvin olla epätasapainossa siten, että yksityinen on tiedollisesti ja taidollisesti heikommassa asemassa kuin vastapuolensa. Tuomarin roolia vertaillaan prosesseissa menettelyperiaatteiden ja vastuun jakautumisen sääntöjen avulla. Asianosaiset ovat siviiliprosessissa vastuussa asian oikeudellistamisesta. Myös totuuden käsite muodostuu erilaiseksi, koska selvitysvastuullinen hallintotuomari on lopulta vastuussa selvityksen riittävyydestä, kun taas siviiliprosessissa asianosaisen oikeussuojapyyntö rajaa totuuden. Siviiliprosessia on moitittu liiasta muodollisuudesta varsinkin sovittelukeskustelussa. Muodollisuus vaikeuttaa asianosaisen osallistumismahdollisuuksia ja etäännyttää häntä oikeusjutun käsittelystä. Muodollisuus edistää kuitenkin oikeusvarmuutta. Tuomioistuinsovittelussa on sanouduttu irti muodollisuudesta ja siinä sivussa myös aineellisesta oikeudesta. Sovittelussa on olemassa vaara siitä, että heikomman asema heikkenee entisestään. Joustava prosessi nähdään asianosaisen osallistumisen kannalta suotavampana menettelynä. Joustavuuden syynä on hallintoprosessissa käsiteltävien asioiden monimuotoisuus. Joustavuus ilmenee käytännössä virallisperiaatteen noudattamisena. Tuomarin toiminnan on oltava puolueetonta, mutta heikko asianosaissuhde ja yksityisen heikompi asema vaikuttavat siten, että tuomarin toiminta on tasapainottavaa paitsi yksityisen suuntaan, mutta myös yleisen edun suuntaan. Joustavuuden vuoksi asianosaisen luottamus saattaa vaarantua sen vuoksi, että prosessi ei ole ennakoitavaa ja prosessiasetelmaa on vaikea hahmottaa. Siten hallintoprosessissa onkin paineita oikeudellistamisen suuntaa. Joustavuuden rajana on puolueettomuuden vaatimus. Siviiliprosessissa puolueettomuus on kaksiasianosaissuhteen vuoksi korostuneempi kuin hallintoprosessissa. Puolueettomuuden vaatimus saattaa kuitenkin vaikuttaa siten, että tuomari ei voi auttaa heikompaa osapuolta riidan oikeudellistamisessa. Siten puolueettomuudella legitimoidaan vahvemman prosessiosapuolen asemaa. Olisiko virallisperiaatteesta apua siviiliprosessin muodollisuuden ongelmaan ja tasapainottamaan epätasapainoista suhdetta prosessiosapuolten välillä? Siviiliprosessi ja hallintoprosessi ovat lähentyneet toisiaan ja oikeuskirjallisuudessa on ennustettu tämän kehityksen jatkuvan. Myös oikeuden ja vastuun etiikka lähentyvät aikuisiässä toisiaan siten, että vastuun etiikka vahvistuu oikeuksien tärkeyden hahmottamisella ja oikeuden etiikassa kehittyy käsitys kohtuudesta. Prosessien kehityksessä olisi toivottavaa, että otettaisiin oppia toisen prosessilajin kehityksestä ja kokemuksista.

The Road to Hell Is Paved with Good Interventions : A Pragmatic Examination of Humanitarian Intervention with Special Reference to Kosovo

Kansainvälisen oikeuden alaan kuuluvassa tutkielmassa käsitellään humanitaarisen intervention oikeutusta ja laillisuutta. Tutkimuskysymyksenä on, missä määrin humanitaarisilla näkökohdilla perusteltuja sotilaallisia toimia tai niillä uhkaamista voi pitää kansainvälisoikeudellisesti hyväksyttävänä ja millainen painoarvo ennakkotapauksena olisi annettava NATO-maiden Kosovossa toteuttamalle väliintulolle. Tutkielmassa perehdytään ihmisoikeusajattelun tiettyjen taustaoletusten kritiikkiin. Tarkastelun kohteena ovat erityisesti kannanotot, joiden mukaan ihmisoikeuksia ei voi pitää luonteeltaan universaaleina, sekä kyseiseen kritiikkiin liittyvät väitteet siitä, että ns. hegemonisessa asemassa olevat valtiot hyödyntävät ihmisoikeusargumentteja oikeuttaakseen voimankäyttönsä. Universaalisuuskritiikkiä voidaan pitää pitkälti perusteltuna, mutta nykyinen kansainvälinen yhteisö tarvitsee kuitenkin tietynlaisia yleismaailmallisia normeja voidakseen toimia tehokkaasti. Kritiikin ei voikaan katsoa pätevän humanitaarisen intervention kannalta keskeisiin ihmisoikeusnormeihin kuten kansanmurhan kieltoon, sillä kyseiset velvoitteet suojaavat kansainvälisen yhteisön toimivuutta ja uskottavuutta. Humanitaarisiin argumentteihin liittyy kuitenkin muita ongelmia: niillä on esimerkiksi aika ajoin pyritty oikeuttamaan sotilaallisia toimia, joissa ihmisoikeusnäkökohdat eivät välttämättä ole olleet etusijalla. Ihmisoikeuksille ei ole syytä antaa kansainvälisessä oikeudessa asemaa universaaleina "superargumentteina", jotka eivät olisi kyseenalaistettavissa. YK:n peruskirjan ja kansainvälisen tapaoikeuden näkökulmasta humanitaarisen intervention kaltaiseen voimankäyttöön vaaditaan turvallisuusneuvoston hyväksyntä, jota ei Kosovo-operaatioon saatu. Interventiota voi tässä suhteessa pitää yksiselitteisesti laittomana, sillä sen tueksi esitetyt oikeudelliset argumentit eivät ole vakuuttavia. Tapaukseen liittyvät ihmisoikeusnäkökohdat ovat kuitenkin siinä määrin merkittäviä, että ongelmaan ei ole perusteltua suhtautua tiukan legalistisesti. Operaation hyväksyminen moraaliargumenttien nojalla voisi kuitenkin johtaa nykyisten voimankäyttörajoitusten marginalisoitumiseen, mikä olisi yllä käsitellyn kritiikin valossa ongelmallista. Tutkielmassa nostetaan suositeltavaksi ratkaisuksi lähestymistapa, jossa Kosovon tapaus ymmärretään yksittäisenä oikeudenvastaisena mutta samalla oikeudenulkoisena poikkeustapauksena. Tällöin peruskirjan mukainen voimankäytön sääntely säilyy entisellään ilman että humanitaariset näkökohdat jäisivät tyystin huomiotta. Ratkaisu ei sulje pois mahdollisuutta suhtautua positiivisesti Kosovo-operaation mahdollisesti luomaan "poliittiseen normiin": suuren mittakaavan ihmisoikeusloukkaukset eivät jää Euroopassa seurauksitta. Ilman turvallisuusneuvoston suostumusta toteutettaviin humanitaarisiin interventioihin liittyvien käytännöllisten ja kansainvälisoikeudellisten riskien vuoksi niihin on kuitenkin aihetta suhtautua suurella varauksella.

Tekijänoikeusjärjestöt, kilpailuoikeus ja tekijän suoja

Tapaukset, joissa tekijänoikeus on joutunut ristiriitaan kilpailuoikeuden tavoitteiden kanssa ovat yleistyneet niin Euroopan Unionin kuin sen jäsenvaltioiden oikeuskäytännössä. Tähän on syynä paitsi kilpailuoikeuden soveltamisalueen laajeneminen, myös viestinnän kehitys. Kilpailuoikeus on saanut roolin tiedon kulun vapauden puolustajana. Tekijöitä edustavien järjestöjen toiminta on 1990-luvulla ollut kilpailuviranomaisten erityisen kiinnostuksen kohteena. Työn keskeinen kysymys on, mitä kilpailuoikeuden soveltaminen järjestöjen toimintaan merkitsee tekijän suojan kannalta. Kilpailuoikeudellisessa tulkinnassa olennaista on, miten järjestön suhde yksittäiseen tekijään hahmotetaan, Horisontaalisessa suhteessa järjestöt voidaan rinnastaa tekijöiden ammattiliittoihin, joiden tarkoituksena on oikeuksien kollektiivinen suojaaminen suhteessa käyttäjiin. Kilpailuvirasto on tulkinnut järjestöjen toiminnan KRL 6§:n kieltämäksi hintayhteistyöksi. Kilpailuneuvosto on sen sijaan katsonut, että järjestöjen suhde yksittäiseen oikeudenhaltijaan on vertikaalinen. Tekijänoikeusjärjestöt ovat itsenäisiä elinkeinonharjoittajia, jotka ovat KRL 3§:n määräävässä markkinaasemassa. Samalla kilpailuneuvosto totesi, että tekijänoikeuslain tavoite ja tarkoitus on otettava huomioon järjestöjen toimintaa arvioitaessa. Tekijöitä edustavien ammattijärjestöjen ja viestintäyritysten välisiin työehtosopimuksiin on sisällytetty oikeuksien käyttöä koskevia määräyksiä. KRL 2. 1 § sulkee työmarkkinoita koskevat sopimukset lain soveltamisalueen ulkopuolelle. KHO on tuoreessa ratkaisussaan kuitenkin tulkinnut työehtosopimusmääräykset sellaiseksi vertikaaliseksi kilpailunrajoitukseksi, johon voidaan soveltaa KRL 9§:n yleissäännöstä. Ratkaisu merkinnee sitä, että KRL:n vaikutus ulottuu aiempaa selkeämmin myös työehtosopimusten tekijänoikeusmääräyksiin. Vertikaalinen näkökulma ohjaa arvioimaan järjestöjen toimintaa teosten leviämisen ja viestinnän kannalta. Yrityksen hallussa tekijänoikeus on kilpailukeino. Järjestöt ovat määräävässä markkina-asemassa suhteessa käyttäjiin ja tekijöihin. Kansallisen ja EY:n oikeuskäytännön valossa käydään läpi tapauksia, joissa järjestöjen on katsottu käyttäneen väärin asemaansa. Yhteisön oikeuskäytännön avulla pyritään hahmottamaan sellaisia tilanteita, joita Suomessa ei vielä ole ehtinyt esiintyä. Tietoverkkostrategiat ja pyrkimykset "informaation valtateiden" luomiseen korostavat osaltaan järjestöjen välittäjäroolia. Samalla digitaalitekniikan käyttöönotto horjuttaa vakiintunutta oikeuksien tasapainoa. Koska digitalisoituminen luo mahdollisuuksia nimenomaan yksittäisille tekijöille ja käyttäjille, on järjestöjen uudistettava lisensointi- ja sopimuskäytäntöjään. Myös julkisen vallan sääntelyä, joka koskee oikeuksien jakautumista tekijöiden, välittäjien ja loppukäyttäjien välillä on arvioitavauudesta näkökulmasta. Digitaalisessa ympäristössä järjestöjen toimintaa ja tekijän yksinoikeuden rajoituksia on entistä vaikeampi perustella markkinoiden toimintaan liittyvillä syillä. Avainsanat: Tekijänoikeusjärjestö, kilpailuoikeus, kollektiivinen sopiminen, digitalisoituminen

Tuomari virkamiehenä : Tuomarin asemaa koskevat valtiosääntöoikeudelliset periaatteet ja niiden virkamiesoikeudelliset takeet

Keskeisin tuomarin asemaa koskeva valtiosääntöoikeudellinen periaate on tuomiovallan riippumattomuuden periaate PL 3 §:n 3 momentissa. Tuomarin riippumattomuudella tavoitellaan erityisesti päätöksenteon riippumattomuutta nimenomaan yksilöiden ja yhteisöjen oikeusturvan takaamiseksi. Riippumattomuusvaatimuksen on todettu kattavan erityisesti yksittäisiin lainkäyttöasioihin puuttumisen ja normien tulkinnan. Tuomiovallan riippumattomuuden periaate valtiosääntöperiaatteena suojaa toisaalta tuomioistuinten ratkaisutoimintaa suhteessa toimeenpano- ja lainsäädäntövaltaan, mutta vastaavasti asettaa rajoituksia myös tuomiovallan puuttumiselle lainsäädäntö- ja hallintotehtäviin. Tuomiovallan riippumattomuus on periaatteena melko abstrakti; samoin kuin sitä koskeva perussäännös PL 3 §:n 3 momentissa, mutta periaatetta täsmentävät erityisesti PL 21 §:ssä säädetty perusoikeus sekä useat PL 9 luvun säännökset (PL 98–103 §). Tuomioistuinten riippumattomuus on liitettävissä erityisesti oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin vaatimuksiin kansainvälisissä ihmisoikeussopimuksissa ja niitä koskevaan tulkintakäytäntöön. Kysymys on tällöin erityisesti luottamuksesta tuomioistuinten puolueettomuuteen eikä merkitystä ole annettu esimerkiksi vallanjaon periaatteelle sinänsä. YK:n ihmisoikeuskomitea on myös todennut, että riippumattomuuden vaatimus on pakottava. Eduskunnan perustuslakivaliokunnan PL 3 §:n 3 momenttia koskevissa tulkintakannanotoissa on todettu, että riippumattomuuden kannalta ongelmallista oli mm. veroviranomaisen mahdollisuus korvata tuomioistuimen ratkaisu omalla päätöksellään ja siten välillisesti muuttaa tuomioistuimen ratkaisua. Toisaalta PL 3 §:n kanssa ristiriidassa oli sääntely, jossa viranomaisen toimivallassa oli päättää, onko ylemmän oikeusasteen myöhemmällä ratkaisulla prejudikaattiarvoa suhteessa alemman tuomioistuimen päätökseen. Tuomioistuinten riippumattomuuden kannalta ei ole asianmukaista myöskään määritellä tuomioistuimelle menettelyllisiä vaatimuksia tai rajoituksia, jotka puuttuisivat oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin edellytyksiin. Myös tuomarin asemaa turvaavat muut perustuslaintasoiset järjestelyt (tuomarin erityistä virassapysymisoikeutta koskeva säännös PL 103 §:ssä ja erityinen nimittämisjärjestelmä PL 58 §:ssä ja 102 §:ssä) johtuvat ennen muuta tuomiovallan riippumattomuuden periaatteesta. Tuomarin asema virkamiehenä on muita virkamiehiä turvatumpi PL 103 §:n säännöksen johdosta ja virkasuhteen pysyvyyden vaatimuksella voidaan perustella myös tuomareita koskevia virkamiesoikeudellisia erityisjärjestelyitä. Yksittäinen tuomari on tuomitsemistehtävässään riippumaton myös päällikkötuomarista. Häneen voidaan kuitenkin kohdistaa työnjohdollisia toimenpiteitä. Riippumattomuus ei myöskään suojaa tuomarin henkilökohtaisia näkemyksiä viranhoidon vaatimuksista esimerkiksi virkatehtävien toimittamisen tapaa, järjestystä ja niihin käytettävää aikaa koskevissa kysymyksissä. Valtion virkamieslakiin (750/1994) tulossa olevan muutoksen jälkeen (HE 33/2008 vp.) tuomarille voitaisiin antaa myös virkamieslain 24 §:n mukainen kirjallinen varoitus. Varoituksen antaminen ei kuitenkaan voi perustua näkemyseroihin laintulkinnasta vaan että sen perusteena tulee olla yksinomaan virkavelvollisuuksien laiminlyöminen tai muu niiden vastainen toiminta. Avainsanat – Nyckelord – Keywords Valtiosääntöoikeus, virkamiesoikeus, perustuslaki, valtion virkamieslaki, tuomioistuinlaitos, tuomioistuimet, tuomarit, riippumattomuus, virassapysymisoikeus Säilytyspaikka – Förvaringställe – Where deposited Muita tietoja – Övriga uppgifter – Additional information

Confronting Confucian Understandings of the Christian Doctrine of Salvation : A systematic theological analysis of the basic problems in the Confucian-Christian dialogue

The aim of the present study is to analyze Confucian understandings of the Christian doctrine of salvation in order to find the basic problems in the Confucian-Christian dialogue. I will approach the task via a systematic theological analysis of four issues in order to limit the thesis to an appropriate size. They are analyzed in three chapters as follows: 1. The Confucian concept concerning the existence of God. Here I discuss mainly the issue of assimilation of the Christian concept of God to the concepts of Sovereign on High (Shangdi) and Heaven (Tian) in Confucianism. 2. The Confucian understanding of the object of salvation and its status in Christianity. 3. The Confucian understanding of the means of salvation in Christianity. Before beginning this analysis it is necessary to clarify the vast variety of controversies, arguments, ideas, opinions and comments expressed in the name of Confucianism; thus, clear distinctions among different schools of Confucianism are given in chapter 2. In the last chapter I will discuss the results of my research in this study by pointing out the basic problems that will appear in the analysis. The results of the present study provide conclusions in three related areas: the tacit differences in the ways of thinking between Confucians and Christians, the basic problems of the Confucian-Christian dialogue, and the affirmative elements in the dialogue. In addition to a summary, a bibliography and an index, there are also eight appendices, where I have introduced important background information for readers to understand the present study.

The Mediated Immediacy : João Batista Libanio and the Question of Latin American Liberation Theology

This study is a systematic analysis of mediated immediacy in the production of the Brazilian professor of theology João Batista Libanio. He stresses both ethical mediation and the immediate character of the faith. Libanio has sought an answer to the problem of science and faith. He makes use of the neo-scholastic distinction between matter and form. According to St. Thomas Aquinas, God cannot be known as a scientific object, but it is possible to predicate a formal theological content of other subject matter with the help of revelation. This viewpoint was emphasized in neo-Thomism and supported by the liberation theologians. For them, the material starting point was social science. It becomes a theologizable or revealable (revelabile) reality. This social science has its roots in Latin American Marxism which was influenced by the school of Louis Althusser and considered Marxism a science of history . The synthesis of Thomism and Marxism is a challenge Libanio faced, especially in his Teologia da libertação from 1987. He emphasized the need for a genuinely spiritual and ethical discernment, and was particularly critical of the ethical implications of class struggle. Libanio s thinking has a strong hermeneutic flavor. It is more important to understand than to explain. He does not deny the need for social scientific data, but that they cannot be the exclusive starting point of theology. There are different readings of the world, both scientific and theological. A holistic understanding of the nature of religious experience is needed. Libanio follows the interpretation given by H. C. de Lima Vaz, according to whom the Hegelian dialectic is a rational circulation between the totality and its parts. He also recalls Oscar Cullmann s idea of God s Kingdom that is already and not yet . In other words, there is a continuous mediation of grace into the natural world. This dialectic is reflected in ethics. Faith must be verified in good works. Libanio uses the Thomist fides caritate formata principle and the modern orthopraxis thinking represented by Edward Schillebeeckx. One needs both the ortho of good faith and the praxis of the right action. The mediation of praxis is the mediation of human and divine love. Libanio s theology has strong roots in the Jesuit spirituality that places the emphasis on contemplation in action.