Kiehuva veri

Abstract: Boiling blood : anger at the start of the modern era in England

Psychologically-Based and Content-Oriented Experience in Entertainment Virtual Environments

In daily life, rich experiences evolve in every environmental and social interaction. Because experience has a strong impact on how people behave, scholars in different fields are interested in understanding what constitutes an experience. Yet even if interest in conscious experience is on the increase, there is no consensus on how such experience should be studied. Whatever approach is taken, the subjective and psychologically multidimensional nature of experience should be respected. This study endeavours to understand and evaluate conscious experiences. First I intro-duce a theoretical approach to psychologically-based and content-oriented experience. In the experiential cycle presented here, classical psychology and orienting-environmental content are connected. This generic approach is applicable to any human-environment interaction. Here I apply the approach to entertainment virtual environments (VEs) such as digital games and develop a framework with the potential for studying experiences in VEs. The development of the methodological framework included subjective and objective data from experiences in the Cave Automatic Virtual Environment (CAVE) and with numerous digital games (N=2,414). The final framework consisted of fifteen factor-analytically formed subcomponents of the sense of presence, involvement and flow. Together, these show the multidimensional experiential profile of VEs. The results present general experiential laws of VEs and show that the interface of a VE is related to (physical) presence, which psychologically means attention, perception and the cognitively evaluated realness and spatiality of the VE. The narrative of the VE elicits (social) presence and involvement and affects emotional outcomes. Psychologically, these outcomes are related to social cognition, motivation and emotion. The mechanics of a VE affect the cognitive evaluations and emotional outcomes related to flow. In addition, at the very least, user background, prior experience and use context affect the experiential variation. VEs are part of many peoples lives and many different outcomes are related to them, such as enjoyment, learning and addiction, depending on who is making the evalua-tion. This makes VEs societally important and psychologically fruitful to study. The approach and framework presented here contribute to our understanding of experiences in general and VEs in particular. The research can provide VE developers with a state-of-the art method (www.eveqgp.fi) that can be utilized whenever new product and service concepts are designed, prototyped and tested.

Hammasröntgentutkimusten termoluminesenssidosimetria

Tavanomaisten hammasröntgenlaitteiden säteilyannoksia valvotaan postitettavien testipakettien ja paikan päällä tehtävien tarkastusten avulla. Säteilyannoksen valvontaan käytetään termoluminesenssidosimetrejä (Thermoluminescence Dosimetry, TLD). Dosimetreissä on TL-materiaalista valmistettuja loistekiteitä, joihin absorboitunut säteilyenergia vapautuu valona materiaalia lämmitettäessä. Prosessissa vapautuvan valon intensiteetti on suoraan verrannollinen absorboituneeseen säteilyannokseen. TLD:llä mitataan rekisteröityjen intraoraalilaitteiden tuottamaa säteilyannosta potilaan posken kohdalla. Säteilyturvakeskus (STUK) ylläpitää rekisteriä ilmoitusvelvollisuuden alaisista hammasröntgenlaitteista. Nyt hammaslaiterekisteriä ollaan uudistamassa siten, että TLD-mittaustulosten käsittely ja annoslaskenta siirtyvät rekisteristä WinTLD-laskentaohjelmaan, jossa on kaikki tarvittavat parametrit annoksen laskemiseksi. Tässä työssä TLD-mittausjärjestelmän kalibrointituloksia analysoitiin vuosilta 1996-2011 ja määritettiin uudelleen laskennassa käytetty energiakorjauskerroin, joka on osa tulevaa WinTLD-konfigurointia. Mittauksissa tarvittavat standardisäteilylaadut (ISO H-laadut) pystytettiin osana työtä. Henkilödosimetrien suorituskykytestauksessa käytetään ISO N-säteilylaatuja. Mirion Technologies (RADOS) käyttää TLD-systeemiä henkilödosimetriassa, ja hammas-TLD on tämän järjestelmän sovellus potilasdosimetriaan. ISO H-laadut otettiin käyttöön, jotta dosimetrien vastetta voitiin ISO N-laatujen tapaan tutkia jatkuvana fotonienergian funktiona Cs-137 ja Co-60 gammasäteilylaatuihin asti ja koska niillä voitiin jäljitellä todellista kliinistä suodatusta. Energiakorjauskerroin kalibroinnissa käytettävän Co-gammasäteilyn ja intraoraalikuvauksissa käytettävän röntgensäteilyn välillä määritettiin uudelleen. Sen arvoksi (yksikkö mGy/mGy) saatiin ISO N-60-laadulla 0,671 ja ISO H-60-laadulla 0,677, jotka ovat numeerisesti hyvin lähellä aikaisemmin määritettyä kerrointa 0,679. Energiakorjauskertoimen epävarmuudeksi saatiin 3,5 % (2std) ja annosmittauksen epävarmuudeksi 7,8 %. Energiavasteiden perusteella dosimetreissä käytetty materiaali on kahdesta vaihtoehdosta MTS-N (LiF:Mg,Ti) eikä MCP-N (LiF:Mg,Cu,P). TLD-järjestelmää voidaan kehittää ja konfiguroida uusien tulosten perusteella, jolloin otetaan käyttöön muun muassa uudelleenmääritetty energiakorjauskerroin. ISO H-säteilylaadut otettiin 22.3.2011 virallisesti käyttöön STUKissa ja niitä käytetään dosimetritestauksessa tarvittaessa suuria annosnopeuksia ja annoksia.

Ihmisoikeusperusteista ulkopolitiikkaa : kansalaisjärjestöjen vaikutus Suomen suhtautumiseen Etelä-Afrikan järjestelmälliseen rotuerotteluun vuosina 1985-1987.

Apartheid eli rotuerottelupolitiikka sai virallisen statuksen Etelä-Afrikassa vuonna 1948. Merkittävimpänä Etelä-Afrikan sisäisenä apartheidpolitiikkaa vastustavana järjestönä profiloitui African National Congress. ANC:n ja kommunistien yhteydet pitivät johtavat länsivallat ja Etelä-Afrikan tärkeimmät kauppakumppanit Yhdysvallat ja Iso-Britannian puuttumatta maan sisäisiin asioihin. 1960-luvulla ANC:n toiminta meni maan alle ja kansainvälinen antiapartheidliikehdintä sai paljon nostetta.Suomessa Etelä-Afrikan apartheidpolitiikan vastustus tuli osaksi 60-luvun vasemmistopainotteisten opiskelijaliikkeiden retoriikkaa, mutta 1980-luvulle tultaessa antiapartheid-liikkeen suomalainen haara koostui sekä vasemmistolaisista että oikeistolaisista jäsenistä. Myös kirkon merkittävä rooli tässä ulkopoliittisessa kysymyksessä on merkittävä. Tutkin kansalaisjärjestöjen vaikutusmahdollisuuksia ulkopolitiikkaan ja yleensäkin Suomen ulkopolitiikassa tapahtunutta murrosta realismista ihmisoikeudelliseen lähestymistapaan. Olen tullut johtopäätökseen, että tarkastelemani ajanjakson maailmanpoliittinen tilanne ei vaikuttanut totutun lailla Suomen ulkopoliittiseen päätöksentekoon: käsitteenä suomettumattomuus kuvaa tilannetta hyvin. Apartheidkysymys ei ollut taloudellisesti merkittävä, sillä kauppa Suomen ja Etelä-Afrikan välillä oli todella pientä. Aikanaan sitä kuitenkin käytettiin perusteluna suhteiden jatkamiselle ja tutkijalle tulikin käsitys, että pelaajina tässä olivat lähinnä antiapartheid-liike, kirkko sekä ay-liike yhtenä rintamana elinkeinoelämää vastaan. Elinkeinoelämän edustajana tässä nähtiin reaalipolitiikkaan tukeutunut ulkoministeriö. Suomen ihmisoikeuspolitiikka oli näkymätöntä verrattuna muihin Pohjoismaihin ja se kulki lähes aina YK:n kautta universaalisuusperiaatteeseen ja puolueettomuuspolitiikkaan vedoten. Monenkeskisessä maailmassa poliittinen mahdollisuusrakenne muuttui ja kolmannen sektorin toimijat saivat ulkopoliittista painoarvoa. Suomi kielsi Etelä-Afrikan kaupan vuonna 1987 kansalaisyhteiskunnasta kaikuneiden vaatimusten takia. Suurimpina toimijoina olivat Auto- ja Kuljetusalan Työntekijäliitto AKT, Eristetään Etelä-Afrikka kampanja EELAK ja Suomen luterilainen kirkko. AKT:n tavarankuljetusboikotti 1985 oli merkittävin konkreettinen toimenpide, jolla hallitusta painostettiin lopettamaan Etelä-Afrikan kauppa. Kyseessä oli ensimmäinen kerta, kun kansalaisjärjestöillä oli merkittävää vaikutusta Suomen ulkopolitiikkaan ja ainoa kerta, kun Suomi on asettanut jonkun maan talousboikottiin ilman YK:n turvallisuusneuvoston yksimielistä päätöstä. Tutkimus koostuu kansalaisjärjestöaktiivien haastatteluista ja aikaisemman tutkimuskirjallisuuden sekä viranomaislähteiden analyysistä. Ihmisoikeuksien ja yleisen mielipiteen vaikutus ulkopolitiikan hoitoon kylmän sodan liennytysvaiheessa tulee ilmi myös kansainvälisten suhteiden turbulenssi-teoriaa soveltamalla. Suomalainen kehitys antiapartheidliikehdinnässä kulki Pohjoismaiden perässä.

Bridging East and West : The Establishment of the International Institute for Applied Systems Analysis (IIASA) in the United States Foreign Policy of Bridge Building, 1964-1972.

The dissertation examines the foreign policies of the United States through the prism of science and technology. In the focal point of scrutiny is the policy establishing the International Institute for Applied Systems Analysis (IIASA) and the development of the multilateral part of bridge building in American foreign policy during the 1960s and early 1970s. After a long and arduous negotiation process, the institute was finally established by twelve national member organizations from the following countries: Bulgaria, Canada, Czechoslovakia, Federal Republic of Germany (FRG), France, German Democratic Republic (GDR), Great Britain, Italy, Japan, Poland, Soviet Union and United States; a few years later Sweden, Finland and the Netherlands also joined. It is said that the goal of the institute was to bring together researchers from East and West to solve pertinent problems caused by the modernization process experienced in industrialized world. It originates from President Lyndon B. Johnson s bridge building policies that were launched in 1964, and was set in a well-contested and crowded domain of other international organizations of environmental and social planning. Since the distinct need for yet another organization was not evident, the process of negotiations in this multinational environment enlightens the foreign policy ambitions of the United States on the road to the Cold War détente. The study places this project within its political era, and juxtaposes it with other international organizations, especially that of the OECD, ECE and NATO. Conventionally, Lyndon Johnson s bridge building policies have been seen as a means to normalize its international relations bilaterally with different East European countries, and the multilateral dimension of the policy has been ignored. This is why IIASA s establishment process in this multilateral environment brings forth new information on US foreign policy goals, the means to achieve these goals, as well as its relations to other advanced industrialized societies before the time of détente, during the 1960s and early 1970s. Furthermore, the substance of the institute applied systems analysis illuminates the differences between European and American methodological thinking in social planning. Systems analysis is closely associated with (American) science and technology policies of the 1960s, especially in its military administrative applications, thus analysis within the foreign policy environment of the United States proved particularly fruitful. In the 1960s the institutional structures of European continent with faltering, and the growing tendencies of integration were in flux. One example of this was the long, drawn-out process of British membership in the EEC, another is de Gaulle s withdrawal from NATO s military-political cooperation. On the other hand, however, economic cooperation in Europe between East and West, and especially with the Soviet Union was expanding rapidly. This American initiative to form a new institutional actor has to be seen in that structural context, showing that bridge building was needed not only to the East, but also to the West. The narrative amounts to an analysis of how the United States managed both cooperation and conflict in its hegemonic aspirations in the emerging modern world, and how it used its special relationship with the United Kingdom to achieve its goals. The research is based on the archives of the United States, Great Britain, Sweden, Finland, and IIASA. The primary sources have been complemented with both contemporary and present day research literature, periodicals, and interviews.

Mesoporous silica- and silicon-based materials as carriers for poorly water soluble drugs

New chemical entities with unfavorable water solubility properties are continuously emerging in drug discovery. Without pharmaceutical manipulations inefficient concentrations of these drugs in the systemic circulation are probable. Typically, in order to be absorbed from the gastrointestinal tract, the drug has to be dissolved. Several methods have been developed to improve the dissolution of poorly soluble drugs. In this study, the applicability of different types of mesoporous (pore diameters between 2 and 50 nm) silicon- and silica-based materials as pharmaceutical carriers for poorly water soluble drugs was evaluated. Thermally oxidized and carbonized mesoporous silicon materials, ordered mesoporous silicas MCM-41 and SBA-15, and non-treated mesoporous silicon and silica gel were assessed in the experiments. The characteristic properties of these materials are the narrow pore diameters and the large surface areas up to over 900 m²/g. Loading of poorly water soluble drugs into these pores restricts their crystallization, and thus, improves drug dissolution from the materials as compared to the bulk drug molecules. In addition, the wide surface area provides possibilities for interactions between the loaded substance and the carrier particle, allowing the stabilization of the system. Ibuprofen, indomethacin and furosemide were selected as poorly soluble model drugs in this study. Their solubilities are strongly pH-dependent and the poorest (< 100 µg/ml) at low pH values. The pharmaceutical performance of the studied materials was evaluated by several methods. In this work, drug loading was performed successfully using rotavapor and fluid bed equipment in a larger scale and in a more efficient manner than with the commonly used immersion methods. It was shown that several carrier particle properties, in particular the pore diameter, affect the loading efficiency (typically ~25-40 w-%) and the release rate of the drug from the mesoporous carriers. A wide pore diameter provided easier loading and faster release of the drug. The ordering and length of the pores also affected the efficiency of the drug diffusion. However, these properties can also compensate the effects of each other. The surface treatment of porous silicon was important in stabilizing the system, as the non-treated mesoporous silicon was easily oxidized at room temperature. Different surface chemical treatments changed the hydrophilicity of the porous silicon materials and also the potential interactions between the loaded drug and the particle, which further affected the drug release properties. In all of the studies, it was demonstrated that loading into mesoporous silicon and silica materials improved the dissolution of the poorly soluble drugs as compared to the corresponding bulk compounds (e.g. after 30 min ~2-7 times more drug was dissolved depending on the materials). The release profile of the loaded substances remained similar also after 3 months of storage at 30°C/56% RH. The thermally carbonized mesoporous silicon did not compromise the Caco-2 monolayer integrity in the permeation studies and improved drug permeability was observed. The loaded mesoporous silica materials were also successfully compressed into tablets without compromising their characteristic structural and drug releasing properties. The results of this research indicated that mesoporous silicon/silica-based materials are promising materials to improve the dissolution of poorly water soluble drugs. Their feasibility in pharmaceutical laboratory scale processes was also confirmed in this thesis.

Korpien ennallistamisen lyhyen aikavälin vaikutukset puustorakenteeseen

Korpien puustorakenteen palautumisen nopeus ja ennallistettujen kohteiden kehitys on huonosti tunnettua. Monet tutkimukset ovat osoittaneet, että korvet ovat lajistollisen monimuotoisuuden keskittymiä boreaalisessa vyöhykkeessä. Korvet ovat usein merkittäviä lahopuukeskittymiä, joten niillä on iso vaikutus lahottajalajistolle. Valtaosa suojelualu- eiden korvista Etelä-Suomessa on ojitettu ja korpien puustorakenne on metsätalouden muovaamaa ja yksipuolistamaa. Korpien puustorakennetta tutkittiin kahdella erillisellä tutkimusalueella, jotka sijaitsevat Etelä-Suomessa. Työn tavoit- teena oli selvittää luonnontilaisten ja ennallistettujen korpien puuston rakenteellista monimuotoisuutta sekä ennallista- mistoimien vaikutuksia Evon suojelumetsässä ja Liesjärven kansallispuistossa. Molemmat alueet ovat olleet aikaisem- min metsänhoidon piirissä. Evolta valittiin tarkasteluun ennallistettuja ja luonnontilaisen kaltaisia korpia: 12 ennallis- tettua koealaa ja 16 luonnontilaisen kaltaista koealaa. Liesjärveltä valittiin tarkasteluun ennallistettu Soukonkorpi, jossa oli 15 koealaa. Koealat olivat pinta-alaltaan neljä aaria. Evon tutkimusalueella maastomittaukset on tehty kesällä 2002 ja 2010. Liesjärven tutkimusalueella maastomittaukset on tehty vuosina 1995–2010. Tarkastellut muuttujat olivat elävän puuston määrä ja puulajisuhteet, lahopuun määrä ja laatu (lahopuutyyppi, läpimittaluokka, lahoaste ja puulaji). Lahopuuston määrää ja laatua sekä lahopuuston ja elävän puuston suhdetta kuvaavien muuttujien välisiä eroja testattiin ei-parametrisellä Kolmogorov-Smirnov-testillä. Evon ja Liesjärven tutkimusalueiden ennallistamistoimien yhtenä tavoitteena oli lahopuumäärien lisääminen ja laho- puun monipuolistaminen. Lahopuun lisäämisessä on onnistuttu molemmilla tutkimusalueilla. Ennallistamisen jälkeen lahopuumäärä kasvoi Evolla kolminkertaiseksi 8 vuodessa. Lahopuuta oli ennallistamisen jälkeen keskimäärin 71 m³/ha. Sen sijaan Evon luonnontilaisen kaltaisissa korvissa lahopuumäärä pysyi keskimäärin samana (28 m³/ha) tar- kastelujakson aikana. Liesjärvellä lahopuumäärä kasvoi ennallistamisen jälkeen noin kuusinkertaiseksi 15 vuodessa. Lahopuuta oli ennallistamisen jälkeen keskimäärin 124 m³/ha. Suuriläpimittaisen (? 30 cm) lahopuun määrä kasvoi huomattavasti ennallistamisen jälkeen molemmilla tutkimusalueilla. Suuriläpimittaisen lahopuun määrä kasvoi Evolla noin 12-kertaiseksi ja Liesjärvellä noin 9-kertaiseksi. Lahopuun määrä ja laatu vaihtelivat suuresti ennallistettujen ja luonnontilaisen kaltaisten korpien välillä. Evolta löytyi lahopuustoltaan runsaita ja monipuolisia korpia, mutta myös korpia, joiden lahopuusto on luonnontilaisiin korpiin ver- rattuna määrältään vähäistä ja laadultaan yksipuolista. Liesjärvellä koealojen lahopuumäärät poikkesivat suuresti toisis- taan. Valtaosalla koealoista lahopuusto oli kuitenkin runsaampaa ja monimuotoisempaa kuin talousmetsissä yleensä. Molemmilla tutkimusalueilla ennallistetut korvet muistuttavat nyt puustorakenteeltaan lahopuun osalta enemmän luon- nontilaisia korpia kuin ennen ennallistamista. Ilman ennallistamistoimia lahopuumäärän kasvu olisi todennäköisesti ollut hidasta. Evolla ennallistettujen ja luonnontilaisen kaltaisten korpien välillä oli tilastollisesti merkitseviä eroja suuriläpimittaisen lahopuun ja tuoreimpien lahoasteiden (1 ja 2) määrässä. Valtaosalla korvista oli lahopuuta vähintään 20 m³/ha. Metsäaluetasolla keskimäärin 20–30 m³/ha järeää, vaihtelevanlaatuista lahopuuta näyttäisi aikaisempien tutkimusten mukaan täyttävän useimpien saproksyylilajien elinympäristövaatimukset Etelä-Suomessa.

Playing Games on Sets and Models

The most prominent objective of the thesis is the development of the generalized descriptive set theory, as we call it. There, we study the space of all functions from a fixed uncountable cardinal to itself, or to a finite set of size two. These correspond to generalized notions of the universal Baire space (functions from natural numbers to themselves with the product topology) and the Cantor space (functions from natural numbers to the {0,1}-set) respectively. We generalize the notion of Borel sets in three different ways and study the corresponding Borel structures with the aims of generalizing classical theorems of descriptive set theory or providing counter examples. In particular we are interested in equivalence relations on these spaces and their Borel reducibility to each other. The last chapter shows, using game-theoretic techniques, that the order of Borel equivalence relations under Borel reduciblity has very high complexity. The techniques in the above described set theoretical side of the thesis include forcing, general topological notions such as meager sets and combinatorial games of infinite length. By coding uncountable models to functions, we are able to apply the understanding of the generalized descriptive set theory to the model theory of uncountable models. The links between the theorems of model theory (including Shelah's classification theory) and the theorems in pure set theory are provided using game theoretic techniques from Ehrenfeucht-Fraïssé games in model theory to cub-games in set theory. The bottom line of the research declairs that the descriptive (set theoretic) complexity of an isomorphism relation of a first-order definable model class goes in synch with the stability theoretical complexity of the corresponding first-order theory. The first chapter of the thesis has slightly different focus and is purely concerned with a certain modification of the well known Ehrenfeucht-Fraïssé games. There we (me and my supervisor Tapani Hyttinen) answer some natural questions about that game mainly concerning determinacy and its relation to the standard EF-game

Kirjallisen teoksen omaperäisyys

Tutkielmassa tarkastellaan kirjallisten teosten tekijänoikeussuojan edellytyksiä EU:n jäseninä olevissa Pohjoismaissa sekä Iso-Britanniassa. Tarkastelun keskiössä on käsite omaperäisyys , joka on kansainvälisesti vakiintunut termi kuvaamaan tekijänoikeus-suojan edellytyksiä. Omaperäisyys ymmärretään sisällöllisesti varsin eri tavoin. Kansainvälisissä tekijänoikeussopimuksissa asete-taan vain vähimmäisedellytykset tekijänoikeussuojalle. Näin ollen Pohjoismaissa ja Iso-Britanniassa on voitu päätyä varsin erilaisiin käsityksiin vaatimuksen sisällöstä. EU:n tasolla on toisaalta 1980-luvulta lähtien ilmennyt pyrkimys luoda yhtenäinen sisältö omaperäisyyden käsitteelle ja näin harmo-nisoida teossuojan kansallisia edellytyksiä. Syynä tähän on ennen kaikkea ollut jäsenvaltioiden erilaisten tekijänoikeussuojan edelly-tysten vaikutus sisämarkkinoihin. Harmonisointi on tähän mennessä tapahtunut sekundäärilainsäädännön keinoin tietokoneohjelmien, tietokantojen ja valokuvien osalta. Sen sijaan jäsenvaltioiden tekijänoikeutta yhdenmukaistava ja kaikkia kirjallisia teoksia koskeva Infosoc-direktiivi ei sisällä suoraan ilmaistua vaatimusta omaperäisyydestä tekijänoikeussuojan edellytyksenä. Silloinen EY-tuomioistuin on kuitenkin 16.7.2009 julkistamassaan ns. Infopaq-ratkaisussa (C-5/08) esittänyt Infosoc-direktiiviin perusteella oman tulkintansa omaperäisyyden vaatimuksen sisällöstä ja edellytyksistä. Tutkielman tarkoituksena onkin selvittää, mitä kansallisia vaikutuksia tästä EU-oikeudellisesta omaperäisyyden käsitteestä aiheutuu unioniin kuuluvien Pohjoismaiden ja Iso-Britannian kansalliselle tekijänoikeussuojalle. Tutkielmassa selvitetään, onko EU-tuomioistuin asettanut Infopaq-ratkaisussa vain vähimmäisedellytykset kirjallisten teosten tekijänoikeussuojalle, joista jäsenvaltiot voivat vapaasti poiketa, vai onko kyse tosiasialli-sesti täysin uudesta jäsenvaltioita sitovasta vaatimuksesta. Tutkielmassa tarkastellaan ensin kansainvälisen tason sääntelykehystä. Tarkoituksena on paikallistaa ne instrumentit, joiden perus-teella kansallinen teoksen käsite Pohjoismaissa ja Iso-Britanniassa määräytyy ja joista omaperäisyyden vaatimus juontuu. Kansainvä-lisistä tekijänoikeussopimuksista on tällöin Bernin yleissopimus kaikkein merkityksellisin. Sopimus asettaa vähimmäisvaatimukset tekijänoikeussuojalle. Suojaa saadakseen teoksen on oltava omaperäinen eli henkisen luomistyön tuote. Tästä jäsenvaltiot voivat vapaasti asettaa tiukempia edellytyksiä. Lisäksi tässä yhteydessä tuodaan esiin myös EU:n pyrkimys tekijänoikeussuojan harmo-nisointiin. Tarkastelu kohdistuu tällöin sekundäärinormistoon, joka edellyttää tietokoneilta, tietokannoilta ja valokuvilta omaperäi-syyttä, mikä ilmenee tekijän henkisen luomistyön tuloksena. Kaikkia teoksia koskevassa Infosoc-direktiivissä ei puolestaan tällaista vaatimusta ole kirjoitettu näkyville. Tämän jälkeen tarkastellaan Pohjoismaiden ja Iso-Britannian kansallisia kirjallisten teosten teossuojan edellytyksiä. Tarkoituksena on tuoda esiin teossuojan edellytysten kansallisen tason keskeinen sisältö ja vertailla näitä edellytyksiä keskenään. Keskeistä on tällöin havaita, että Pohjoismaissa edellytetään tekijänoikeussuojan saamiseksi enemmän luovuutta kuin Iso-Britanniassa. Iso-Britanniassa saatetaan teossuojaa antaa myös puhtaan rutiininomaisen työn sekä tähän sisältyvän ajan ja vaivan perusteella. Näin ollen kansallisen tason eroavuudet ovat paikoin merkittävät. Kansallisen tason tarkastelun jälkeen otetaan analyysin kohteeksi EU-tuomioistuimen Infopaq-ratkaisu, jossa tuomioistuin katsoi, että suojaa saadakseen uutisartikkelista irrotetun osan on oltava omaperäinen siinä mielessä, että se on tekijänsä henkisen luomistyön tulos. Näin ollen kyse olisi samanlaisesta vaatimuksesta kuin sekundäärilainsäädännön tasolla on jo asetettu tietokoneohjelmille, tietokannoille ja valokuville. Esikysymyksenä tarkastellaan tällöin tämän EU-oikeudellisen omaperäisyyden käsitteen soveltuvuutta kirjallisiin teoksiin ylipäätään. Tämän jälkeen tuodaan esiin käsitteen tarkka sisältö. Näin kyetään analysoimaan mahdollisia kansalli-seen lainsäädäntöön kohdistuvia muutosvaikutuksia. Tässä yhteydessä korostetaan myös jäsenvaltioiden ja EU:n välisen yhteistyön merkitystä. Teossuojan edellytysten yhtenäistäminen edellyttää EU-oikeuden ja EU-tuomioistuimen ratkaisujen tarkoitusperien, tavoitteiden ja tulkintaperiaatteiden selkeää esiin tuontia. Samaten unionin on tunnistettava kansalliset erot, jottei harmonisoinnista koituisi kohtuuttomia tai mahdottomia vaatimuksia jäsenvaltioille. Vasta tällöin voidaan saavuttaa EU-oikeuden tehokas harmoni-sointi. Tutkielman lopuksi esitetään yhteenveto keskeisistä johtopäätöksistä. Tarkoituksena on korostaa vallitsevan tilanteen tulkinnallista epävarmuutta. Liian pitkälle meneviä johtopäätöksiä EU-oikeudellisen omaperäisyyden käsitteen kansallisista vaikutuksista ei voida tehdä. Jotta omaperäisyys kirjallisten teosten tekijänoikeussuojan edellytyksenä voitaisiin tehokkaasti yhtenäistää unionin tasolla, tulisi vaatimus kirjoittaa esiin joko nykyiseen Infosoc-direktiiviin tai uuteen EU-oikeudelliseen lainsäädäntöinstrumenttiin. Muutoin jäsenvaltioilla säilyy mahdollisuus soveltaa vakiintunutta kansallista omaperäisyyden käsitettä suojan edellytyksenä ottamatta huo-mioon laajempaa EU-oikeudellista tavoitetta tekijänoikeussuojan yhtenäistämisestä.

Päivikin sadusta Metsolan lapsiin : Aili Somersalon lastenkirjojen nimistö 1910-luvulta 1950-luvulle

Tutkielmassa selvitetään, millaiset piirteet ovat tyypillisiä Aili Somersalon kirjoittamien satuteosten nimistölle. Tarkasteltavana on 274 nimeä, jotka on poimittu kymmenestä Somersalon vuosina 1918 1951 julkaistusta lastenkirjasta. Nimiaineisto on jaettu kuuteen eri kategoriaan: ihmisten nimiin, eläinten nimiin, kuvitteellisiin nimiin, fantastisten satuolentojen nimiin, paikannimiin ja lainanimiin. Tutkielmassa keskitytään nimien rakenteellisten piirteiden ja funktioiden erittelyyn. Tämän lisäksi pohditaan, kuinka nimet ovat motivoituneet ja muuttuuko kirjailijan nimenanto vuosikymmenten aikana. Tutkielmassa sivutaan myös nimen ja nimityksen välistä rajaa sekä kyseenalaistetaan iso alkukirjain proprin tunnusmerkkinä kaunokirjallisessa kontekstissa. Aineiston nimille tyypillisiä rakenteellisia piirteitä ovat yksinimisyys, yhdysnimirakenne ja nimien kaksiosaisuus, appellatiivisuus ja adjektiivien esiintyminen nimenä tai nimenosana, johtimien käyttö sekä erilaiset äänteelliset piirteet. Nimen perustehtävän, identifioinnin, lisäksi aineiston nimet pyrkivät kuvailemaan, luokittelemaan ja lokalisoimaan tarkoitteitaan. Vuosikymmenten aikana teosten nimimäärä kasvaa maltillisesti. Teosten sisältämissä konventionaalisissa nimissä näkyy kulloisenkin vuosikymmenen nimimuoti. Merkillepantavaa on myös teoksissa esiintyvä hahmojen samanimisyys. Mielenkiintoisen lisän analyysiin tuovat aineiston lainanimet, jotka ovat peräisin paitsi universaalista satuperinteestä, myös suomalaisesta kansanmytologiasta ja Kalevalasta. Kansallisromanttisuus näkyy myös teoksiin valikoituneissa konventionaalisissa nimissä, joista suuri osa on omakielisiä. Kirjailija on lainannut teoksiinsa nimiä myös omasta elämänpiiristään. Somersalon nimenmuodostus nojaa vahvasti leksikkoon. Aineiston nimien ja nimitysten välinen raja ei ole yksiselitteinen, ja aineiston voikin luonnehtia koostuvan nimityksen kaltaisista nimistä ja nimen kaltaisista nimityksistä. Kaiken kaikkiaan aineiston nimet ovat hyvin informatiivisia, tarkoitteen fyysisiä tai mentaalisia ominaisuuksia kuvailevia, ja toimivat olennaisena osana tarinankerrontaa. Nimet kielivät kirjailijan kannattamasta ideologiasta, ja kytkeytyvät siten myös reaalimaailmaan. Vaikka kirjailijan nimenanto on osin huolimatonta, on se silti selvästi harkittua. Aili Somersalon luoma nimimaisema on omalakinen ja tunnistettava.

Naudanlihan jalostusketjun hiilijalanjälki Suomessa

Kirjallisuustutkimuksen tavoitteena oli perehtyä kasvihuoneilmiön taustoihin ja kartoittaa aiempia tutkimuksia naudan- ja muiden lihatuotteiden kasvihuonekaasupäästöistä. Lisäksi kirjallisuustutkimuksessa perehdyttiin aiemmissa tutkimuksissa elintarvikkeiden hiilijalanjäljen laskemisessa sovellettuun elinkaarianalyysiin ISO 14040-standardin mukaisesti. Kokeellisen osion tavoitteena oli määrittää naudanlihan hiilijalanjälki Suomessa maatilan portilta kuluttajan ruokapöytään. Tavoitteena oli myös ymmärtää jalostusketjun päästöjen merkitys verrattuna koko naudanlihan tuotantoketjuun ja määrittää jalostusketjun vaiheiden merkitys ketjussa. Työn toiminnallisena yksikkönä toimi kilo naudanlihaa. Työ toteutettiin perehtymällä yksityiskohtaisesti yhteen naudanlihan jalostusketjuun Suomessa. Päästöt laskettiin todellisten yhteistyöyritykseltä saatujen prosessitietojen perusteella. Tiedot kerättiin tiedonkeruulomakkeella vierailemalla yhteistyöyrityksen kahdessa tuotantolaitoksessa ja täydentämällä tietoja haastatteluilla. Naudanlihan jalostusketjun päästöt olivat 1240 g CO2-ekv/lihakilo. Eniten päästöjä tuottivat jalostusvaihe (310 g CO2-ekv/lihakilo), teurastus (280 g CO2-ekv/lihakilo) ja lihatuotteiden kuljetus kuluttajalle (210 g CO2-ekv/lihakilo). Koko naudanlihan tuotantoketjusta jalostusketjun päästöt muodostivat alle 4 %, sillä syntymästä maatilan portille syntyviksi päästöiksi laskettiin kirjallisuuden perusteella yli 30 000 g CO2-ekv/lihakilo. Jatkossa naudanlihan hiilijalanjälkeä voitaisiin pääasiassa pienentää kehittämällä prosessia maatilan portille asti. Tämän työn tulokset olivat hyvin samansuuruiset verrattuna aiempaan tutkimukseen broilerin jalostusketjun päästöistä Suomessa (Katajajuuri ym. 2008). Tämä vastasi ennakko-odotuksia, sillä jalostusketjujen vaiheissa ei ollut merkittäviä eroja. Aiempia tutkimuksia naudanlihan jalostusketjun päästöistä ei ollut saatavilla.