Anti-TNF treatment in juvenile idiopathic arthritis and associated uveitis : Clinical perspectives on growth, uveitis, and drug survival

Juvenile idiopathic arthritis (JIA) is a heterogeneous group of childhood chronic arthritides, associated with chronic uveitis in 20% of cases. For JIA patients responding inadequately to conventional disease-modifying anti-rheumatic drugs (DMARDs), biologic therapies, anti-tumor necrosis factor (anti-TNF) agents are available. In this retrospective multicenter study, 258 JIA-patients refractory to DMARDs and receiving biologic agents during 1999-2007 were included. Prior to initiation of anti-TNFs, growth velocity of 71 patients was delayed in 75% and normal in 25%. Those with delayed growth demonstrated a significant increase in growth velocity after initiation of anti-TNFs. Increase in growth rate was unrelated to pubertal growth spurt. No change was observed in skeletal maturation before and after anti-TNFs. The strongest predictor of change in growth velocity was growth rate prior to anti-TNFs. Change in inflammatory activity remained a significant predictor even after decrease in glucocorticoids was taken into account. In JIA-associated uveitis, impact of two first-line biologic agents, etanercept and infliximab, and second-line or third-line anti-TNF agent, adalimumab, was evaluated. In 108 refractory JIA patients receiving etanercept or infliximab, uveitis occurred in 45 (42%). Uveitis improved in 14 (31%), no change was observed in 14 (31%), and in 17 (38%) uveitis worsened. Uveitis improved more frequently (p=0.047) and frequency of annual uveitis flares was lower (p=0.015) in those on infliximab than in those on etanercept. In 20 patients taking adalimumab, 19 (95%) had previously failed etanercept and/or infliximab. In 7 patients (35%) uveitis improved, in one (5%) worsened, and in 12 (60%) no change occurred. Those with improved uveitis were younger and had shorter disease duration. Serious adverse events (AEs) or side-effects were not observed. Adalimumab was effective also in arthritis. Long-term drug survival (i.e. continuation rate on drug) with etanercept (n=105) vs. infliximab (n=104) was at 24 months 68% vs. 68%, and at 48 months 61% vs. 48% (p=0.194 in log-rank analysis). First-line anti-TNF agent was discontinued either due to inefficacy (etanercept 28% vs. infliximab 20%, p=0.445), AEs (7% vs. 22%, p=0.002), or inactive disease (10% vs. 16%, p=0.068). Females, patients with systemic JIA (sJIA), and those taking infliximab as the first therapy were at higher risk for treatment discontinuation. One-third switched to the second anti-TNF agent, which was discontinued less often than the first. In conclusion, in refractory JIA anti-TNFs induced enhanced growth velocity. Four-year treatment survival was comparable between etanercept and infliximab, and switching from first-line to second-line agent a reasonable therapeutic option. During anti-TNF treatment, one-third with JIA-associated anterior uveitis improved.

Individualized immunosuppression after renal transplantation in childhood

Pediatric renal transplantation (TX) has evolved greatly during the past few decades, and today TX is considered the standard care for children with end-stage renal disease. In Finland, 191 children had received renal transplants by October 2007, and 42% of them have already reached adulthood. Improvements in treatment of end-stage renal disease, surgical techniques, intensive care medicine, and in immunosuppressive therapy have paved the way to the current highly successful outcomes of pediatric transplantation. In children, the transplanted graft should last for decades, and normal growth and development should be guaranteed. These objectives set considerable requirements in optimizing and fine-tuning the post-operative therapy. Careful optimization of immunosuppressive therapy is crucial in protecting the graft against rejection, but also in protecting the patient against adverse effects of the medication. In the present study, the results of a retrospective investigation into individualized dosing of immunosuppresive medication, based on pharmacokinetic profiles, therapeutic drug monitoring, graft function and histology studies, and glucocorticoid biological activity determinations, are reported. Subgroups of a total of 178 patients, who received renal transplants in 1988 2006 were included in the study. The mean age at TX was 6.5 years, and approximately 26% of the patients were <2 years of age. The most common diagnosis leading to renal TX was congenital nephrosis of the Finnish type (NPHS1). Pediatric patients in Finland receive standard triple immunosuppression consisting of cyclosporine A (CsA), methylprednisolone (MP) and azathioprine (AZA) after renal TX. Optimal dosing of these agents is important to prevent rejections and preserve graft function in one hand, and to avoid the potentially serious adverse effects on the other hand. CsA has a narrow therapeutic window and individually variable pharmacokinetics. Therapeutic monitoring of CsA is, therefore, mandatory. Traditionally, CsA monitoring has been based on pre-dose trough levels (C0), but recent pharmacokinetic and clinical studies have revealed that the immunosuppressive effect may be related to diurnal CsA exposure and blood CsA concentration 0-4 hours after dosing. The two-hour post-dose concentration (C2) has proved a reliable surrogate marker of CsA exposure. Individual starting doses of CsA were analyzed in 65 patients. A recommended dose based on a pre-TX pharmacokinetic study was calculated for each patient by the pre-TX protocol. The predicted dose was clearly higher in the youngest children than in the older ones (22.9±10.4 and 10.5±5.1 mg/kg/d in patients <2 and >8 years of age, respectively). The actually administered oral doses of CsA were collected for three weeks after TX and compared to the pharmacokinetically predicted dose. After the TX, dosing of CsA was adjusted according to clinical parameters and blood CsA trough concentration. The pharmacokinetically predicted dose and patient age were the two significant parameters explaining post-TX doses of CsA. Accordingly, young children received significantly higher oral doses of CsA than the older ones. The correlation to the actually administered doses after TX was best in those patients, who had a predicted dose clearly higher or lower (> ±25%) than the average in their age-group. Due to the great individual variation in pharmacokinetics standardized dosing of CsA (based on body mass or surface area) may not be adequate. Pre-Tx profiles are helpful in determining suitable initial CsA doses. CsA monitoring based on trough and C2 concentrations was analyzed in 47 patients, who received renal transplants in 2001 2006. C0, C2 and experienced acute rejections were collected during the post-TX hospitalization, and also three months after TX when the first protocol core biopsy was obtained. The patients who remained rejection free had slightly higher C2 concentrations, especially very early after TX. However, after the first two weeks also the trough level was higher in the rejection-free patients than in those with acute rejections. Three months after TX the trough level was higher in patients with normal histology than in those with rejection changes in the routine biopsy. Monitoring of both the trough level and C2 may thus be warranted to guarantee sufficient peak concentration and baseline immunosuppression on one hand and to avoid over-exposure on the other hand. Controlling of rejection in the early months after transplantation is crucial as it may contribute to the development of long-term allograft nephropathy. Recently, it has become evident that immunoactivation fulfilling the histological criteria of acute rejection is possible in a well functioning graft with no clinical sings or laboratory perturbations. The influence of treatment of subclinical rejection, diagnosed in 3-month protocol biopsy, to graft function and histology 18 months after TX was analyzed in 22 patients and compared to 35 historical control patients. The incidence of subclinical rejection at three months was 43%, and the patients received a standard rejection treatment (a course of increased MP) and/or increased baseline immunosuppression, depending on the severity of rejection and graft function. Glomerular filtration rate (GFR) at 18 months was significantly better in the patients who were screened and treated for subclinical rejection in comparison to the historical patients (86.7±22.5 vs. 67.9±31.9 ml/min/1.73m2, respectively). The improvement was most remarkable in the youngest (<2 years) age group (94.1±11.0 vs. 67.9±26.8 ml/min/1.73m2). Histological findings of chronic allograft nephropathy were also more common in the historical patients in the 18-month protocol biopsy. All pediatric renal TX patients receive MP as a part of the baseline immunosuppression. Although the maintenance dose of MP is very low in the majority of the patients, the well-known steroid-related adverse affects are not uncommon. It has been shown in a previous study in Finnish pediatric TX patients that steroid exposure, measured as area under concentration-time curve (AUC), rather than the dose correlates with the adverse effects. In the present study, MP AUC was measured in sixteen stable maintenance patients, and a correlation with excess weight gain during 12 months after TX as well as with height deficit was found. A novel bioassay measuring the activation of glucocorticoid receptor dependent transcription cascade was also employed to assess the biological effect of MP. Glucocorticoid bioactivity was found to be related to the adverse effects, although the relationship was not as apparent as that with serum MP concentration. The findings in this study support individualized monitoring and adjustment of immunosuppression based on pharmacokinetics, graft function and histology. Pharmacokinetic profiles are helpful in estimating drug exposure and thus identifying the patients who might be at risk for excessive or insufficient immunosuppression. Individualized doses and monitoring of blood concentrations should definitely be employed with CsA, but possibly also with steroids. As an alternative to complete steroid withdrawal, individualized dosing based on drug exposure monitoring might help in avoiding the adverse effects. Early screening and treatment of subclinical immunoactivation is beneficial as it improves the prospects of good long-term graft function.

Ion channel gene variants predisposing to severe human ventricular arrhythmias

Congenital long QT syndrome (LQTS) with an estimated prevalence of 1:2000-1:10 000 manifests with prolonged QT interval on electrocardiogram and risk for ventricular arrhythmias and sudden death. Several ion channel genes and hundreds of mutations in these genes have been identified to underlie the disorder. In Finland, four LQTS founder mutations of potassium channel genes account for up to 40-70% of genetic spectrum of LQTS. Acquired LQTS has similar clinical manifestations, but often arises from usage of QT-prolonging medication or electrolyte disturbances. A prolonged QT interval is associated with increased morbidity and mortality not only in clinical LQTS but also in patients with ischemic heart disease and in the general population. The principal aim of this study was to estimate the actual prevalence of LQTS founder mutations in Finland and to calculate their effect on QT interval in the Finnish background population. Using a large population-based sample of over 6000 Finnish individuals from the Health 2000 Survey, we identified LQTS founder mutations KCNQ1 G589D (n=8), KCNQ1 IVS7-2A>G (n=1), KCNH2 L552S (n=2), and KCNH2 R176W (n=16) in 27 study participants. This resulted in a weighted prevalence estimate of 0.4% for LQTS in Finland. Using a linear regression model, the founder mutations resulted in a 22- to 50-ms prolongation of the age-, sex-, and heart rate-adjusted QT interval. Collectively, these data suggest that one of 250 individuals in Finland may be genetically predisposed to ventricular arrhythmias arising from the four LQTS founder mutations. A KCNE1 D85N minor allele with a frequency of 1.4% was associated with a 10-ms prolongation in adjusted QT interval and could thus identify individuals at increased risk of ventricular arrhythmias at the population level. In addition, the previously reported associations of KCNH2 K897T, KCNH2 rs3807375, and NOS1AP rs2880058 with QT interval duration were confirmed in the present study. In a separate study, LQTS founder mutations were identified in a subgroup of acquired LQTS, providing further evidence that congenital LQTS gene mutations may underlie acquired LQTS. Catecholaminergic polymorphic ventricular tachycardia (CPVT) is characterized by exercise-induced ventricular arrhythmias in a structurally normal heart and results from defects in the cardiac Ca2+ signaling proteins, mainly ryanodine receptor type 2 (RyR2). In a patient population of typical CPVT, RyR2 mutations were identifiable in 25% (4/16) of patients, implying that noncoding variants or other genes are involved in CPVT pathogenesis. A 1.1 kb RyR2 exon 3 deletion was identified in two patients independently, suggesting that this region may provide a new target for RyR2-related molecular genetic studies. Two novel RyR2 mutations showing a gain-of-function defect in vitro were identified in three victims of sudden cardiac death. Extended pedigree analyses revealed some surviving mutation carriers with mild structural abnormalities of the heart and resting ventricular arrhythmias suggesting that not all RyR2 mutations lead to a typical CPVT phenotype, underscoring the relevance of tailored risk stratification of a RyR2 mutation carrier.

Primary Fallopian tube carcinoma:occurrence, risk and prognostic factors

The aim of the study was to clarify the occurrence, and etiological and prognostic factors of primary fallopian tube carcinoma (PFTC). We studied the sociodemographic determinants of the incidence of PFTC in Finland and the role of chlamydial infections and human papillomavirus infections as risk factors for PFTC. Serum tumor markers were studied as prognostic factors for PFTC. We also evaluated selected reproductive factors (parity, sterilization and hysterectomy) as risk or protective factors of PFTC. The risks of second primary cancers after PFTC were also studied. The age-adjusted incidence of PFTC in Finland increased to 5.4 / 1,000,000 in 1993 97. The incidence rate was higher in the cities, but the relative rise was higher in rural areas. Women in the two highest social classes showed a 1.8 fold incidence compared with those in the lowest. Women in agriculture and those not working outside the home showed only half the PFTC incidence of those in higher socioeconomic occupations. Pretreatment serum concentrations of hCGβ, CA125 and TATI were evaluated as prognostic markers for PFTC. Elevated hCGβ values (above the 75th percentile, 3.5 pmol/L; OR 2.49, 95% CI 1.22 5.09), stage and histology were strong independent prognostic factors for PFTC. The effects of parity, sterilization and hysterectomy on the risk of PFTC were studied in a case control-study with 573 PFTC cases from the Finnish Cancer Registry. In multivariate analysis parity was the only significant protective factor as regards PFTC, with increasing protection associated with increasing number of deliveries. In univariate analysis sterilization gave borderline protection against PFTC and the protective effect increased with time since the operation. In multivariate analysis the protection did not reach statistical significance. Chlamydial and human papillomavirus (HPV) infections were studied in two separate seroepidemiological case-control studies with 78 PFTC patients. The incidence of women with positive HPV or chlamydial serology was the same in PFTC patients and in the control group and was not found to be a risk factor for PFTC. Finally, the possible risk of a second primary cancer after diagnosis and treatment of PFTC in a cohort of 2084 cases from 13 cancer registries followed for second primary cancers within the period 1943 2000 was studied. In PFTC patients, second primary cancers were 36% more common than expected (SIR 1.36, 95% CI 1.13 1.63). In conclusion, the incidence of PFTC has increased in Finland, especially in higher social classes and among those in certain occupations. Elevated serum hCGβ reflect a worsened prognosis. Parity is a clear protective factor, as is previous sterilization. After PFTC there is a risk of second primary cancers, especially colorectal, breast, lung and bladder cancers and non-lymphoid leukemia. The excess of colorectal and breast cancers after PFTC may indicate common effects of earlier treatments, or they could reflect common effects of lifestyle or genetic, immunological or environmental background.

Encouragement and discouragement : Essays on taxation and government expenditure

This thesis consists of an introduction to a topic of optimal use of taxes and government expenditure and three chapters analysing these themes more in depth. Chapter 2 analyses to what extent a given amount of subsidies affects the labour supply of parents. Municipal supplement to the Finnish home care allowance provides exogenous variation to labour supply decision of a parent. This kind of subsidy that is tied to staying at home instead of working is found to have fairly large effect on labour supply decisions of parents. Chapter 3 studies theoretically when it is optimal to provide publicly private goods. In the set up of the model government sets income taxes optimally and provides a private good, if it is beneficial to do so. The analysis results in an optimal provision rule according to which the good should be provided when it lowers the participation threshold into labour force. Chapter 4 investigates what happened to prices and demand when hairdressers value added tax was cut in Finland from 22 per cent to 8 per cent. The pass-through to prices was about half of the full pass-through and no clear indication of increased demand for the services or better employment situation in the sector is found.

Myyttisestä sankarirehtorista opistoäidiksi ja manageriksi : Sukupuolen näkökulma kansalais- ja työväenopiston johtajuuteen

Kansansivistystä legitimoiva ja ylläpitävä ajattelu oli kertomusta myyttisistä sankarirehtoreista, jota voisi kutsua myös suomalaisen kansansivistyksen suureksi kertomukseksi. Tutkimusongelmana oli, kuinka kansansivistyksen suuri kertomus rakentui sukupuolen näkökulmasta kansan, sivistyksen ja vapauden käsitteiden tulkinnoissa. Tavoitteena oli jäljittää kansansivistyksen kadonneita naisia. Aineisto koostui eri kirjoittajien 1800-luvun lopulla ja 1900-luvulla laatimista kulttuurihistoriallisista teksteistä, joita metodologisesti tulkittiin sukupuolisensitiivisesti tiheällä otteella. Kansalais- ja työväenopiston rehtorin työ vuonna 2005 muodostui osaksi kansansivistyksen suurta kertomusta. Empiirinen aineisto koostui valtakunnallisesta, sähköisesti toteutetusta rehtorikyselystä (N=79), jota analysoitiin diskursiivisella lähestymistavalla sukupuolisensitiivisesti. Tutkimusongelmat olivat: Miksi kansalais- ja työväenopiston rehtoriksi hakeudutaan? Kuinka sukupuoli tulee esiin rehtorin työssä? Millaista on rehtorin työn arki? Suomalainen kansansivistystraditio kategorisoi naisen yksityiseen ja miehen julkiseen. Kansalais- ja työväenopistoista muotoiltiin sukupuolittuneita kansansivistysinstituutioita, joiden maskuliinisen johtajuuden ympärille rakentui sankarirehtorimyytti. Naisten tulo opistojen johtajattariksi liittyi osaksi naisten yleistä ammatillista kehitystä. Sivistettävälle naiselle rakentui paikka 1900-luvun vaihteesta äitikansalaisten yleissivistettävänä kollektiivina, myöhemmin työläisnaisten kollektiivina ja 1960-luvulta lähtien ammatillisena työvoimaresurssina. 2000-luvulla kansan käsite korvautui vapailla yksilökansalaisilla ja sivistysideologinen vapaus kääntyi uusliberalismin yksilön vapaaksi mahdollisuudeksi kehittää itseään vapaa-ajalla. Sivistys käsitteenä loittoni ja sen korvasivat oppiminen ja viihtyminen. Rehtoriksi hakeutumisen taustalla vaikuttivat edelleen kansansivistysideologiset arvot, jotka naiselle merkitsivät yhteiskunnallisen äitiyden velvoitetta hoitaa reproduktiivista tehtäväänsä ahkerana ja uutterana opistoäitinä. Uusliberalistiset arvot muuttivat naisen rehtorina kansallista ja taloudellista arvoa tuottavaksi palkkatyöäidiksi ja manageriksi. Sekä naiseen että mieheen rehtorina liitettiin stereotyyppisiä sukupuolirooleihin sidottuja ominaisuuksia. Naisen ja miehen paikat työyhteisössä määrittyivät modernin yhteiskuntasopimuksen seksuaalisen sopimuksen mukaisesti. Rehtorit työskentelivät moniosaavina jokapaikanhöylinä keskellä valtakunnallista opistoreformia. Rehtorin ammatillinen kuva jäsentyi monimuotoisesti reformistiksi, konformistiksi ja konservatiiviksi. Asiasanat: vapaa sivistystyö, kansansivistys, rehtorit, sukupuolentutkimus, kansalaisopistot, työväenopistot, diskurssianalyysi

Maailmankuvan uskonnollisuus ja arvot moraaliarviointien selittäjinä

Moraalipsykologit ovat väitelleet vuosikymmeniä siitä, mitä moraali on ja minkälaisiin psykologisiin prosesseihin moraaliarvioinnit perustuvat. Yksi keskeinen kysymys on koskenut sitä vaikuttavatko ihmisten maailmankuvat ja niihin kietoutuvat tiedolliset uskomukset, arvot ja omat käsitykset moraalin luonteesta moraaliarviointeihin. Tämä tutkimus lähti selvittämään maailmankuvan uskonnollisuuden sekä arvojen yhteyttä moraaliarviointeihin tilastollisten analyysien valossa. Kyselytutkimusaineisto kerättiin helsinkiläisiltä yliopisto-opiskelijoilta (N = 161). Nykypäivän ihmisille tuttujen, mutta moraalisesti kiistanalaisten tekojen vääryyden arvioinneista muodostettiin pääkomponenttianalyysiin perustuen kolme tekotyyppiä, jotka nimettiin itseen kohdistuviksi teoiksi (ITSE-teot; abortti, avioero, eutanasia, seksin harrastaminen alaikäisenä ja itsemurha), muihin yksilöihin kohdistuviksi antisosiaalisiksi teoiksi (MYKS-teot; varastetun tavaran ostaminen tietoisesti, pysäköidylle autolle vahingossa aiheuttamansa vahingon ilmoittamatta jättäminen ja toiselle henkilölle kuuluvan auton luvaton käyttöönotto) sekä yhteiskuntaan kohdistuviksi antisosiaalisiksi teoiksi (YHT-teot; maksamatta jättäminen julkisessa liikenteessä ja verovilppi tilaisuuden salliessa). Maailmankuvaltaan perinteisesti uskonnolliset henkilöt arvioivat kaikki tekotyypit lähes yhtä vääriksi (sanallisesti ”väärin” oleviksi) sekä keskimäärin vääremmiksi kuin maailmankuvaltaan ei-perinteisesti uskonnolliset henkilöt. Sen sijaan ei-perinteisesti uskonnolliset henkilöt erottivat selkeästi kaikki kolme tekotyyppiä niin keskiarvojen kuin niiden sanallisten vastineidensakin mukaan (väärimmiksi arviointiin MYKS-teot ja vähiten vääriksi ITSE-teot). Hierarkkisissa regressioanalyyseissä maailmankuvan uskonnollisuuden perinteisyys ennusti merkittävästi ITSE-tekojen vääremmäksi arviointia, mutta kohtalaisesti myös YHT-tekojen vääremmäksi arviointia, kun ikä, sukupuoli ja arvoulottuvuudet oli vakioitu. Uskonnollisuuden perinteisyys ei kuitenkaan ennustanut MYKS-tekojen arviointia muut tekijät vakioituina ja sen ainoaksi tilastollisesti merkitseväksi selittäjäksi osoittautui säilyttämis−muutosvalmiusarvoulottuvuus, joskin melko vähäisellä selitysvoimalla. Kyseinen arvoulottuvuus ennusti myös ITSE- ja YHT-tekotyyppien arviointeja muut edellä mainitut tekijät vakioituina, mutta heikommin kuin maailmankuvan uskonnollisuuden perinteisyys. YHT-tekoja selitti lisäksi ikä, kun kaikki muut selittäjät oli vakioitu. Itsensäylittämis–itsensäkorostamisarvoulottuvuus ei ollut yhteydessä yhdenkään tekotyypin vääryyden arviointiin. Tulokset tukivat aiempia tutkimustuloksia siitä, että eri ihmiset hahmottavat ainakin omasta näkökulmastaan moraalin alaa eri tavoin eli arvioivat samat teot eri tavoin vääriksi tai vapaaehtoisiksi. Tulokset osoittivat myös, että ihmisten maailmankuvan uskonnollisuudella ja säilyttämisarvojen preferoinnilla on selkeä yhteys näihin eroihin arvioinneissa, mutta että muihin yksilöihin kohdistuvat vahingolliset ja epäoikeudenmukaiset antisosiaaliset teot tuomitaan hyvin yleisesti väärinä. Yhdessä nämä tekijät näyttäisivät viittaavan siihen, että ihmisten moraalikäsitykset todella vaihtelevat. Keskeisinä lähteinä toimivat Jonathan Haidtin, Lawrence Kohlbergin, Shalom Schwartzin, Richard Shwederin sekä Elliot Turielin tieteelliset julkaisut ja teokset.

"Innokas punikki". Hyvinkään punakaartilaisnaiset sisällissodan jälkiselvittelyissä 1918.

Hyvinkääläiset työläisnaiset ottivat vuoden 1918 sisällissotaan osaa punakaartin riveissä ruoanlaittajina, sairaanhoitajina sekä asetta kantaneina sotilaina. Valkokaartia tukemaan saapuneet saksalaissotilaat saavuttivat Hyvinkään huhtikuun 20. päivä, ja pitäjä valloitettiin. Osa hyvinkääläisnaisista oli tässä vaiheessa siirtynyt jo pohjoisemmille rintamille. Valkoiset etenivät kuitenkin voittoisasti kohti pohjoista, ja suurin osa hyvinkääläisnaisista oli antautunut 1. toukokuuta mennessä. Tämä tutkimus tarkastelee Hyvinkään punakaartilaisnaisiin kohdistuneita kuulustelututkimuksia ja toimenpiteitä sisällissodan jälkiselvittelyissä, jotka alkoivat huhtikuussa ja jatkuivat vuoden loppuun saakka. Samalla tuon esiin runsaasti uutta tietoa Hyvinkään punakaartilaisnaisten toimista sisällissodassa sekä heidän taustoistaan. Tärkeimpiä lähteitä tutkimuksessani ovat erilaiset Kansallisarkistossa säilytettävät oikeusasiakirjat: Hyvinkään pitäjän kenttäoikeuksien pöytäkirjat, viralliset esitutkintapöytäkirjat sekä valtiorikosoikeuksien ja valtiorikosylioikeuden aktit. Lisäksi olen etsinyt tietoa sodassa ja sen jälkiselvittelyissä surmansa saaneista punaisista hyvinkääläisnaisista. Tässä tärkeimpinä lähteinäni ovat olleet Suomen Sotasurmat 1914–1922 -projektin nimitiedosto sekä valkokaartin kirjanpidosta löytyneet vangitsemistiedot. Olen hyödyntänyt suuren tietomäärän käsittelyssä tilastollisia menetelmiä. Tarkastelen naisia kuitenkin paljon myös yksilötasolla, sillä juuri yksilötarinat rikastuttavat paikallishistoriallista tutkimusta. Tutkimukseni perusteella punaisiksi luokiteltuja hyvinkääläisnaisia menehtyi sisällissodan jälkiselvittelyissä 27 – heistä suurin osa Lahden ja Hämeenlinnan seudulla, missä viimeiset taistelut käytiin. Menehtyneistä naisista moni oli vasta 16–17-vuotias. Myös hyvinkääläisnaisia joutui suurille vankileireille – tässä yhteydessä tarkastelen kahden naisen vankileirimuistelmia. Kotipaikkakunnalla tutkittiin samanaikaisesti kenttäoikeuksissa 64 hyvinkääläisnaista. Kenttäoikeuksien tehtävänä oli kartoittaa punakaartilaisten toimintaa sekä heidän tietojansa paikkakunnalla ja lähiseuduilla tapahtuneista murhista sekä ryöstöistä. Kenttäoikeuksissa kuulustelluista naisista valtaosa vapautettiin lyhyen vankeuden jälkeen. Jälkiselvittelyjen virallisessa vaiheessa 116 hyvinkääläistä punakaartilaisnaista joutui kuulusteluihin. Heistä vajaa puolet oli toiminut sodan aikana erilaisissa huoltotehtävissä mm. punakaartin ruokalassa. 25 naista oli epäiltynä Hyvinkäällä huhtikuussa perustetussa aseellisessa naiskaartissa toimimisesta. Loput olivat toimineet punaisten hallinnossa tai sairaanhoitotehtävissä kotipaikkakunnalla ja rintamilla. Kuulustelujen perusteella 81 naista sai vuoden 1918 jälkipuoliskolla syytteen valtiorikosoikeudessa; heistä suurin osa avunannosta valtiopetokseen. Tutkimukseni kattaa näin kaikkiaan noin 150 hyvinkääläistä punakaartilaisnaista. Tutkimukseni valottaa heidän toimintaansa sodan aikana sekä arvioi rankaisutoimenpiteiden motiiveja. Tutkimukseni mukaan asetta kantaneisiin naisiin suhtauduttiin jälkiselvittelyissä keskimäärin hyvin ankarasti. Muiden punakaartilaisnaisten osalta rankaisutoimenpiteissä ei ollut yhtenäistä linjaa. Perunankuorinta punakaartin ruokalassa saattoi olla tuomittava rikos siinä missä kaartilaisten matkoilla liikkuminen ja ryöstetyn tavaran kätkeminen.

Nimbyn muunnelmia. Yhteinen hyvä ja oma etu etelä-haagalaisten mielipiteissä alueen kaavamuutoksesta.

Tässä pro gradu-tutkielmassa tutkitaan yhdestä Helsingissä tehdystä kaavamuutoksesta jätettyjä kirjallisia mielipiteitä. Työ jäsentyy (not in my backyard) käsitteen ympärille. Työssä tutkitaan, mihin yhteisiin hyviin vedoten haagalaiset vastustavat alueensa täydennysrakentamista ja kuinka legitiimiä suora omaan taloudelliseen tai muuhun etuun vetoaminen on jätetyissä mielipiteissä. Nimby-käsite on kotoisin Yhdysvalloista, liberaalin politiikka-käsityksen maasta ja on alkujaan ollut jokseenkin vähäosaisten muodostaman ympäristöliikkeen taisteluhuuto. Käsitteen siirtyminen suomalaista täydennysrakentamiskaavaa jäsentäväksi käsitteeksi ei ole sujunut ongelmitta. Työssä osoitetaan termin ongelmallisuuden johtuvan osittain tästä siirtymästä. Termiin liittyvät ristiriidat helpottavat, kun käsitettä käyttää kuvailevana käsitteenä ja pyrkii tietoisesti eroon sen leimaavasta puolesta. Nimby-tutkimuksen valtavirrasta poiketen tässä työssä lähestytään käsitettä ”nimbyjen” itsensä lähtökohdista. Tästä seuraten yksi tämän työn tuloksista on uudenlainen erilaisten nimby-tyypien luokittelu. Tutkittujen mielipiteiden perusteella on olemassa 1) Nimby tiukasti paikkaan sidonnaisena ilmiönä eli ”paikallinen nimby”, 2)Nimby markkina-argumentaationa eli ”markkinanimby”, 3) Nimby edustuksen ongelmana eli ”edustusnimby” ja 4) Nimby liberaalin demokratiakäsityksen määrittämänä vaikuttamisena eli ”liberaali nimby”. Työn keskeiset teoreettiset työkalut toimittavat ranskalaiset Luc Boltanski ja Laurent Thévenot oikeuttamisen maailmojen teoriallaan ja sen laajennuksella, Thévenot’n käsityksellä poliittisen elämän kieliopeista. Suurin osa haagalaisista oikeuttaa kaavamuutoksen vastustamisensa johonkin yhteisen hyvän määritelmään vedoten. Tällaisista mielipiteistä valtaosa hyödyntää kodin maailman keinoja: vetoaa alueen perinteiseen miljööseen, vehreyteen ja toivoo muuttumattomuutta. Myös markkinoiden maailmaan vetoava taloudellinen argumentaatio ja tehokkuutta painottava teollinen argumentaatio ovat yleisiä, kuten muissakin Suomea koskevissa tutkimuksissa on havaittu. Kodin maailman suurempi osuus ja paikallisuuden vahvempi merkitys on yksi tämän työn havainnoista. Työn tulosten puoli liittyy poliittiseen toimintaan ja poliittiseen kulttuuriin. Nimby-liikkeet mielletään Pierre Rosanvallonia seuraten vastademokraattisiksi toimijoiksi. Mielipiteistä suuri osa, yli 40 prosenttia operoi ensisijaisesti omaan etuun vetoavan liberaalin kieliopin piirissä. Tämä on kiinnostava mahdollinen muutos suomalaisessa poliittisessa kulttuurissa, joka vaatii selvästi lisää tutkimusta.

The link between foreign aid, public investment and economic growth

Länsimaat ovat rahoittaneet kehitysyhteistyöhankkeita jo lähes kuuden vuosikymmenen ajan, mutta kehitysavun tehokkuudesta ei olla edelleenkään päästy yksimielisyyteen. Yksi avunantajamaiden tapa vaikuttaa kehitysavun tehokkuuteen, eli avun vaikutukseen vastaanottajamaan taloudellisen kasvun kiihdyttäjänä, on sitoa ne julkisen sektorin infrastruktuurihankkeisiin. Joissain tapauksissa tämä vaikuttaa avun vastaanottajan käytökseen ja asenteisiin kehitysapua kohtaan. Tutkielmassa käsitellään kehitysavun tehokkuutta tilanteessa, jossa se on sidottu julkisen sektorin investointeihin kehitysmaassa. Tutkimus pohjaa Kalaitzidakisin ja Kalyvitisin (2008) malliin, jossa osa kehitysmaan julkisen talouden investoinneista rahoitetaan kehitysavulla. Seuraavaksi tarkastellaan ylijäämää tavoittelevan käyttäytymisen (rent- seeking) vaikutusta kehitysavun tehokkuuteen pohjaten Economidesin, Kalyvitisin ja Philippopoulosin (2008) malliin. Tutkielmassa referoidaan lisäksi tutkimuskysymystä sivuavia empiirisiä tutkimuksia, esitellään aluksi tavallisimmat kehitysyhteistyön muodot, sekä esitellään talousteoreettisia näkökulmia kehitysyhteistyön tehokkuuden määrittelylle. Tutkielma perustuu puhtaasti teoreettisiin malleihin ja niissä sovelletut menetelmät ovat matemaattisia. Tutkielmassa käsitellään ensin tapaus, jossa kehitysyhteistyöllä rahoitetaan julkisen sektorin investointihankkeita. Jossain tapauksissa kehitysavun kasvu lasku siirtää vastaanottajamaan kulutusta julkisista investoinneista kulutukseen, jolloin kehitysyhteistyövaroin osittain rahoitettujen hankkeiden koko pienenee, ja suhteellinen tehokkuus laskee. Seuraavaksi tarkastellaan tilannetta, jossa kehitysyhteistyövaroista vain osa päätyy hankkeen rahoittamiseen, ja todetaan, että kehitysavun tehokkuus ja vaikutus maan kansantulon kasvuun vähenee talouden toimijoiden ylijäämää tavoittelevan käyttäytymisen (mukaan lukien korruptio) myötä entisestään. Tämän tutkimuksen perusteella voidaan todeta, että kehitysapu vaikuttaa kehittyvän maan talouden kasvuun tapauksessa, jossa julkisia infrastruktuurihankkeita rahoitetaan osittain maan omin verovaroin ja osittain kehitysyhteistyövaroin. Ylijäämää tavoitteleva käyttäytyminen vaikuttaa kehitysavun tehokkuuteen negatiivistesti vähentäen kehitysavun positiivisia kasvuvaikutuksia.

Aktivistit vasta- ja valtajulkisuudessa - vastademokratian visuaaliset kehykset aktivistien Internet-sivustoilla ja Helsingin Sanomissa 2000-luvulla

Tarkastelen pro gradu -tutkielmassani sosiaalisten liikkeiden visuaalista vasta- ja valtajulkisuutta vertailemalla aktivistien omia Internet-sivustoja ja Helsingin Sanomia. Tutkimukseni tarkoituksena on tuoda uutta tietoa vastademokraattisen toiminnan ja toimijuuden muotoutumisesta vasta- ja valtajulkisuuksissa ja näiden julkisuuksien välisestä suhteesta paikallistasolla Suomessa. Tutkin, minkälaista vastademokraattista toimintaa sosiaaliset liikkeet tuovat esiin kuvissa omilla Internet-sivustoillaan. Näitä kuvia vertaan samoista tapahtumista julkaistuihin Helsingin Sanomien – valtajulkisuuden – kuviin. Analysoin, minkälaista toimintaa tuodaan esiin ja miten toiminnan esittäminen eroaa aineistojen välillä. Lopuksi tarkastelen vastademokraattisen toimijuuden visuaalisia representaatioita sukupuolen ja iän näkökulmista. Tutkielmani aineistona on kolme aktivistien ylläpitämää uutissivustoa, yksi kansalaisjärjestöjen kuvapankki ja vertailuaineistona Helsingin Sanomat. Aineistossani on kuvia yhteensä 443 ja ne on julkaistu vuosina 2000–2010. Kaikissa kuvissa tapahtumapaikkana on Helsinki. Tutkimusmenetelmänä käytän Eeva Luhtakallion soveltamaa Erving Goffmanin kehysanalyysiä, jossa pyritään etsimään aineistolähtöisesti kuvissa esitettyä toimintaa määrittäviä kehyksiä. Teoreettisen lähtökohdan tutkimukselleni muodostavat Pierre Rosanvallonin teoria vastademokratiasta ja Nancy Fraserin määritelmä useasta julkisuudesta. Kuvissa representoidun toiminnan kautta muodostuu kahdeksan eri määräävää kehystä: mielenosoitus, karnevaali, merkintä, valtaus, konflikti, kontrolli, sisäinen toiminta ja tiedotus. Määräävät kehykset kuvaavat aktivistien harjoittamaa vastademokraattista toimintaa ja muiden toimijoiden reaktioita siihen. Mielenosoitus, merkintä, valtaus ja karnevaali kuvaavat erilaisia kollektiivisen protestin muotoja, kontrolli ja konflikti taas tuovat esiin tämän toiminnan seurausta ja eri toimijoiden kohtaamista. Kuvissa näyttäytyy myös liikkeen sisäistä toimintaa ja liikkeestä tiedottamista sinällään ilman varsinaista protestia. Iän kannalta kuvien vastademokraattisesta toiminnasta muotoutui nuorten ja nuorten aikuisten toimintaa. Sukupuolen kannalta toiminta taas osoittautui yllättävän sukupuolittuneeksi: mikäli toimija oli erikseen nostettu valokuvassa esiin, oli tämä useimmiten mies. Miehet olivat toimijoina etenkin liikkeen johdossa ja konfliktin määräävässä kehyksessä. Naisia taas representoitiin vastajulkisuudessa yllättävästi äitiyden kautta. Aktivistiaineistossa ja lehtiaineistossa suhtauduttiin osittain eri tavalla aktivistien toimintaan vaikka kuvat visuaalisesti muistuttivat toisiaan. Tämä ilmeni kuvia ympäröivissä otsikoissa ja kuvateksteissä, jotka vaikuttivat kuvista syntyviin tulkintoihin. Kuvien virittämisessä tekstein liikuttiin hyväksynnästä neutraaliin uutisointiin, siitä taas kohti epäilyttävää toimintaa, josta siirryttiin lopulta toiminnan tuomitsemiseen. Kuvateksteissä välittyi kamppailua vastademokraattisen toiminnan oikeutuksesta: onko kyseessä demokratiaan kuuluvaa kansalaisaktivismia vai yhteiskuntajärjestyksen rikkomista rettelöimällä. Julkisuuksista muodostui visuaalisen kamppailun kenttä, jolla eri toimijat pyrkivät muovaamaan sosiaalisista liikkeistä syntyviä käsityksiä. Sosiaaliset liikkeet ja tiedotusvälineet eivät olekaan tutkielmani perusteella pelkästään toisiaan täydentäviä vastademokraattisia toimijoita, vaan eri julkisuuksien ja vastademokraattisten toimijoiden välillä on sekä legitimiteettikonflikti että määrittelykamppailu: kuka voi esittää kenet ja mistä näkökulmasta.

Perinatal mortality and maternal health in rural China

Background and context Since the economic reforms of 1978, China has been acclaimed as a remarkable economy, achieving 9% annual growth per head for more than 25 years. However, China's health sector has not fared well. The population health gains slowed down and health disparities increased. In the field of health and health care, significant progress in maternal care has been achieved. However, there still remain important disparities between the urban and rural areas and among the rural areas in terms of economic development. The excess female infant deaths and the rapidly increasing sex ratio at birth in the last decade aroused serious concerns among policy makers and scholars. Decentralization of the government administration and health sector reform impacts maternal care. Many studies using census data have been conducted to explore the determinants of a high sex ratio at birth, but no agreement has been so far reached on the possible contributing factors. No study using family planning system data has been conducted to explore perinatal mortality and sex ratio at birth and only few studies have examined the impact of the decentralization of government and health sector reforms on the provision and organization of maternal care in rural China. Objectives The general objective of this study was to investigate the state of perinatal health and maternal care and their determinants in rural China under the historic context of major socioeconomic reforms and the one child family planning policy. The specific objectives of the study included: 1) to study pregnancy outcomes and perinatal health and their correlates in a rural Chinese county; 2) to examine the issue of sex ratio at birth and its determinants in a rural Chinese county; 3) to explore the patterns of provision, utilization, and content of maternal care in a rural Chinese county; 4) to investigate the changes in the use of maternal care in China from 1991 to 2003. Materials and Methods This study is based on a project for evaluating the prenatal care programme in Dingyuan county in 1999-2003, Anhui province, China and a nationwide household health survey to describe the changes in maternal care utilization. The approaches used included a retrospective cohort study, cross sectional interview surveys, informant interviews, observations and the use of statistical data. The data sources included the following: 1) A cohort of pregnant women followed from pregnancy up to 7 days after birth in 20 townships in the study county, collecting information on pregnancy outcomes using family planning records; 2) A questionnaire interview survey given to women who gave birth between 2001 and 2003; 3) Various statistical and informant surveys data collected from the study county; 4) Three national household health interview survey data sets (1993-2003) were utilized, and reanalyzed to described the changes in maternity care utilization. Relative risks (RR) and their confidence intervals (CI) were calculated for comparison between parity, approval status, infant sex and township groups. The chi-square test was used to analyse the disparity of use of maternal care between and within urban and rural areas and its trend across the years in China. Logistic regression was used to analyse the factors associated with hospital delivery in rural areas. Results There were 3697 pregnancies in the study cohort, resulting in 3092 live births in a total population of 299463 in the 20 study townships during 1999-2000. The average age at pregnancy in the cohort was 25.9 years. Of the women, 61% were childless, 38% already had one child and 0.3% had two children before the current pregnancy. About 90% of approved pregnancies ended in a live birth while 73% of the unapproved ones were aborted. The perinatal mortality rate was 69 per thousand births. If the 30 induced abortions in which the gestational age was more than 28 weeks had been counted as perinatal deaths, the perinatal mortality rate would have been as high as 78 per thousand. The perinatal mortality rate was negatively associated with the wealth of the township. Approximately two thirds of the perinatal deaths occurred in the early neonatal period. Both the still birth rate and the early neonatal death rate increased with parity. The risk of a stillbirth in a second pregnancy was almost four times that for a first pregnancy, while the risk of early neonatal deaths doubled. The early neonatal mortality rate was twice as high for female as for male infants. The sex difference in the early neonatal mortality rate was mainly attributable to mortality in second births. The male early neonatal mortality rate was not affected by parity, while the female early neonatal mortality rate increased dramatically with parity: it was about six times higher for second births than for first births. About 82% early neonatal deaths happened within 24 hours after birth, and during that time, girls were almost three times more likely to die than boys. The death rate of females on the day of birth increased much more sharply with parity than that of males. The total sex ratio at birth of 3697 registered pregnancies was 152 males to 100 females, with 118 and 287 in first and second pregnancies, respectively. Among unapproved pregnancies, there were almost 5 live-born boys for each girl. Most prenatal and delivery care was to be taken care of in township hospitals. At the village level, there were small private clinics. There was no limitation period for the provision of prenatal and postnatal care by private practitioners. They were not permitted to provide delivery care by the county health bureau, but as some 12% of all births occurred either at home or at private clinics; some village health workers might have been involved. The county level hospitals served as the referral centers for the township hospitals in the county. However, there was no formal regulation or guideline on how the referral system should work. Whether or not a woman was referred to a higher level hospital depended on the individual midwife's professional judgment and on the clients' compliance. The county health bureau had little power over township hospitals, because township hospitals had in the decentralization process become directly accountable to the township government. In the township and county hospitals only 10-20% of the recurrent costs were funded by local government (the township hospital was funded by the township government and the county hospital was funded by the county government) and the hospitals collected user fees to balance their budgets. Also the staff salaries depended on fee incomes by the hospital. The hospitals could define the user charges themselves. Prenatal care consultations were however free in most township hospitals. None of the midwives made postnatal home visits, because of low profit of these services. The three national household health survey data showed that the proportion of women receiving their first prenatal visit within 12 weeks increased greatly from the early to middle 1990s in all areas except for large cities. The increase was much larger in the rural areas, reducing the urban-rural difference from more than 4 times to about 1.4 times. The proportion of women that received antenatal care visits meeting the Ministry of Health s standard (at least 5 times) in the rural areas increased sharply from 12% in 1991-1993 to 36% in 2001-2003. In rural areas, the proportion increase was much faster in less developed areas than in developed areas. The hospital delivery rate increased slightly from 90% to 94% in urban areas while the proportion increased from 27% to 69% in rural areas. The fastest change was found to be in type 4 rural areas, where the utilization even quadrupled. The overall difference between rural and urban areas was substantially narrowed over the period. Multiple logistic regression analysis shows that time periods, residency in rural or urban areas, income levels, age group, education levels, delivery history, occupation, health insurance and distance from the nearest health care facilities were significantly associated with hospital delivery rates. Conclusions 1. Perinatal mortality in this study was much higher than that for urban areas as well as any reported rate from specific studies in rural areas of China. Previous studies in which calculations of infant mortality were not based on epidemiological surveys have been shown to underestimate the rates by more than 50%. 2. Routine statistics collected by the Chinese family planning system proved to be a reliable data source for studying perinatal health, including still births, neonatal deaths, sex ratio at birth and among newborns. National Household Health Survey data proved to be a useful and reliable data source for studying population health and health services. Prior to this research there were few studies in these areas available to international audiences. 3.Though perinatal mortality rate was negatively associated with the level of township economic development, the excess female early neonatal mortality rate contributed much more to high perinatal mortality rate than economic factors. This was likely a result of the role of the family planning policy and the traditional preferences for sons, which leads to lethal neglect of female newborns and high perinatal mortality. 4. The selective abortions of female foetuses were likely to contribute most to the high sex ratio at birth. The underreporting of female births seemed to have played a secondary role. The higher early neonatal mortality rate in second-born as compared to first-born children, particularly in females, may indicate that neglect or poorer care of female newborn infants also contributes to the high sex ratio at birth or among newborns. Existing family planning policy proved not to effectively control the steadily increased birth sex ratio. 5. The rural-urban gap in service utilization was on average significantly narrowed in terms of maternal healthcare in China from 1991 to 2003. This demonstrates that significant achievements in reducing inequities can be made through a combination of socio-economic development and targeted investments in improving health services, including infrastructure, staff capacities, and subsidies to reduce the costs of service utilization for the poorest. However, the huge gap which persisted among cities of different size and within different types of rural areas indicated the need for further efforts to support the poorest areas. 6. Hospital delivery care in the study county was better accepted by women because most of women think delivery care was very important while prenatal and postnatal care were not. Hospital delivery care was more systematically provided and promoted than prenatal and postnatal care by township hospital in the study area. The reliance of hospital staff income on user fees gave the hospitals an incentive to put more emphasis on revenue generating activities such as delivery care instead of prenatal and postnatal care, since delivery care generated much profits than prenatal and postnatal care . Recommendations 1. It is essential for the central government to re-assess and modify existing family planning policies. In order to keep national sex balance, the existing practice of one couple one child in urban areas and at-least-one-son a couple in rural areas should be gradually changed to a two-children-a-couple policy throughout the country. The government should establish a favourable social security policy for couples, especially for rural couples who have only daughters, with particular emphasis on their pension and medical care insurance, combined with an educational campaign for equal rights for boys and girls in society. 2. There is currently no routine vital-statistics registration system in rural China. Using the findings of this study, the central government could set up a routine vital-statistics registration system using family planning routine work records, which could be used by policy makers and researchers. 3. It is possible for the central and provincial government to invest more in the less developed and poor rural areas to increase the access of pregnant women in these areas to maternal care services. Central government together with local government should gradually provide free maternal care including prenatal and postnatal as well as delivery care to the women in poor and less developed rural areas. 4. Future research could be done to explore if county and the township level health care sector and the family planning system could be merged to increase the effectiveness and efficiency of maternal and child care. 5. Future research could be done to explore the relative contribution of maternal care, economic development and family planning policy on perinatal and child health using prospective cohort studies and community based randomized trials. Key words: perinatal health, perinatal mortality, stillbirth, neonatal death, sex selective abortion, sex ratio at birth, family planning, son preference, maternal care, prenatal care, postnatal care, equity, China

Polymeereillä stabiloitu amorfinen formulaatio

Nowadays growing number of new active pharmaceutical ingredients (API) have large molecular weight and are hydrophobic. The energy of their crystal lattice is bigger and polarity has decreased. This leads to weakened solubility and dissolution rate of the drug. These properties can be enhanced for example by amorphization. Amorphous form has the best dissolution rate in the solid state. In the amorphous form drug molecules are randomly arranged, so the energy required to dissolve molecules is lower compared to the crystalline counterpart. The disadvantage of amorphous form is that it is unstable. Amorphous form tends to crystallize. Stability of amorphous form can be enhanced by adding an adjuvant to drug product. Adjuvant is usually a polymer. Polymers prevent crystallization both by forming bonds with API molecules and by steric hindrance. The key thing in stabilizing amorphous form is good miscibility between API and polymer. They have to be mixed in a molecular level so that the polymer is able to prevent crystallization. The aim of this work was to study miscibility of drug and polymer and stability of their dispersion with different analytical methods. Amorphous dispersions were made by rotary evaporator and freeze dryer. Amorphicity was confirmed with X-ray powder diffraction (XRPD) right after preparation. Itraconazole and theophylline were the chosen molecules to be stabilized. Itraconazole was expected to be easier and theophylline more difficult to stabilize. Itraconazole was stabilized with HPMC and theophylline was stabilized with PVP. Miscibility was studied with XRPD and differential scanning calorimetry (DSC). In addition it was studied with polarized light microscope if miscibility was possible to see visually. Dispersions were kept in stressed conditions and the crystallization was analyzed with XRPD. Stability was also examined with isothermal microcalorimetry (IMC). The dispersion of itraconazole and theophylline 40/60 (w/w) was completely miscible. It was proved by linear combination of XRPD results and single glass transition temperature in DSC. Homogenic well mixed film was observed with light microscope. Phase separation was observed with other compositions. Dispersions of theophylline and PVP mixed only partly. Stability of itraconazole dispersions were better than theophylline dispersions which were mixed poorer. So miscibility was important thing considering stability. The results from isothermal microcalorimetry were similar to results from conventional stability studies. Complementary analytical methods should be used when studying miscibility so that the results are more reliable. Light microscope is one method in addition to mostly used XRPD and DSC. Analyzing light microscope photos is quite subjective but it gives an idea of miscibility. Isothermal microcalorimetry can be one option for conventional stability studies. If right conditions can be made where the crystallization is not too fast, it may be possible to predict stability with isothermal microcalorimetry.

T-type calcium channel:from physiological function to therapeutical targeting – Exploring neuronal development

Tämän tutkimuksen tarkoitus oli tutkia T-tyypin kalsiumkanavan toimintaa ja sen mahdollista roolia neuronaalisten kantasolujen migraatiossa. T-tyypin kalsiumkanavan tehtävän kehittyneissä aivoissa tiedetään olevan elektroenkefalografisten oskillaatioiden tuottaminen. Nämä taas ovat eräiden fysiologisten ja patofysiologisten tapahtumien säätelyssä avainasemassa. Tällaisia tapahtumia ovat uni, muisti, oppiminen ja epileptiset poissaolokohtaukset. Näiden lisäksi T-tyypin kalsiumkanavalla on myös periferaalisia vaikutuksia, mutta tämä tutkielma keskittyy sen neuronaalisiin toimintoihin. Tämän matalan jännitteen säätelemän kanavan toiminta neurogeneesin aikana on vähemmän tutkittua ja tunnettua kuin sen vaikutukset kehittyneissä aivoissa. T-tyypin kalsiumkanavan tiedetään edistävän kantasolujen proliferaatiota ja erilaistumista neurogeneesiksen aikana, mutta vaikutukset niiden migraatioon ovat vähemmän tunnetut. Tämä tutkimus näyttää T-tyypin kalsiumkanavan todennäköisesti osallistuvan neuronaaliseen migraatioon hiiren alkion subventrikkeli alueelta eristetyillä kanta- tai progeniittorisoluilla tehdyissä kokeissa. Selektiiviset T-tyypin kalsiumkanavan antagonistit, etosuksimidi, nikkeli ja skorpionitoksiini, kurtoxin hidastivat migraatiota erilaistuvissa progeniittorisoluissa. Tämä tutkimus koostuu kirjallisuuskatsauksesta ja kokeellisesta osasta. Tämän tutkimuksen toinen tarkoitus oli esitellä vaihtoehtoinen lähestymistapa invasiiviselle kantasoluterapialle, joka vaatii kantasolujen viljelyä ja siirtämistä ihmiseen. Tämä toinen tapa on endogeenisten kantasolujen eiinvasiivinen stimulointi, jolla ne saadaan migratoitumaan kohdekudokseen, erilaistumaan siellä ja tehtävänsä suoritettuaan lopettamaan jakaantumisen. Non-invasiivinen kantasoluterapia on vasta tiensä alussa, ja tarvitsee farmakologista osaamista kehittyäkseen. Joitain onnistuneita ei-invasiivisia hoitoja on jo tehty selkärangan vaurioiden korjaamisessa. Vastaavanlaisia menetelmiä voitaisiin käyttää myös keskushermoston vaurioiden ja neurodegeneratiivisten sairauksien hoidossa. Näiden menetelmien kehittäminen vaatii endogeenisten kantasoluja inhiboivien ja indusoivien mekanismien tuntemista. Yksi tärkeä kantasolujen erilaistumista stimuloiva tekijä on kalsiumioni. Jänniteherkät kalsiumkanavat osallistuvat kaikkiin neurogeneesiksen eri vaiheisiin. T-tyypin kalsiumkanava, joka ekspressoituu suuressa määrin keskushermoston kehityksen alkuvaiheessa ja vähenee neuronaalisen kehityksen edetessä, saattaa olla oleellisessa asemassa progeniittorisolujen ohjaamisessa.