"Die Barbaren werden von Russen gespielt" : Etniset hahmot Wladimir Kaminerin kertomuskokoelmissa "Russendisko" ja "Mein deutsches Dschungelbuch"

Pro gradu -tutkielmassani tarkastelen hahmojen etnisyyttä Wladimir Kaminerin kahdessa kertomuskokoelmassa. Kaminerin, saksalaistuneen venäjänjuutalaisen, esikoisteos Russendisko kuvaa kertojan kotiutumista itäiseen Berliiniin sekä värikästä arkea monikulttuurisessa pääkaupungissa. Mein deutsches Dschungelbuchissa Kaminer matkustaa ympäri Saksaa esittämässä tekstejään ja kirjoittaa havainnoistaan kirjaa. Vitsikkään tyylin lisäksi kokoelmien kertomuksia yhdistävänä tekijänä toimii autobiografisia piirteitä omaava kertojahahmo, yleensä nimettyjä etnisyyksiä edustavien ja ohueksi jäävien sivuhenkilöiden tullessa ja mennessä. Näistä piirteistä nousevat tutkielmani kaksi näkökulmaa etnisyyteen: tutkin, miten etnisyys suhteutuu ensinnäkin kertojahahmoon ja toiseksi eri ihmisryhmien stereotyyppiseen esittämiseen. Tutkielmani lähtökohtana on käsitys etnisyydestä – kuulumisesta johonkin kansaan tai heimoon – luonnollisen sijasta kulttuurisesti konstruoituna ilmiönä. Kertojahahmon etnisyyden tutkimisessa hyödynnän hybridin käsitettä, jolla viitataan selvärajaisten etnisyyksien sijaan niiden sekoittumiseen. Kertojahahmon juutalaisuus paljastuu useiden diskurssien jännitteiseksi risteyspaikaksi: kertojahahmo vastustaa pyrkimyksiä kiinnittää itseään uskonnollisesti ja kulttuurisesti rajattuun etniseen kompleksiin, mutta yhdistyy kaupunkielämästä inspiraationsa löytävänä individualistisena intellektuellina urbaanin juutalaiskirjallisuuden traditioon. Kertojahahmon etnisyyden ulottuvuuksista korostuu teksteissä selkeimmin venäläisyys, joka osoittautuu tietoisen performatiiviseksi ja saksalaisille suunnatuksi. Kielellisesti assimiloituneen mutta venäläisenä esiintyvän kertojahahmon asema useampien etnisyyksien kartoittamattomassa välitilassa avaa mahdollisuuden pinttyneiden etnisten vastakkainasetteluiden kritiikille. Kertojahahmo sijoittaa itsensä intertekstuaaliseen tilaan tavalla, joka kyseenalaistaa korkeakulttuuristen kaanonien lisäksi ajatuksen puhtaista kansallisista kirjallisuuksista. Relevantiksi kehykseksi Kaminerin tekstien tulkinnassa osoittautuukin transeurooppalainen pikareski-genre, jonka veijarisankareita naiivin ulkopuolisuutensa satiirin palvelukseen valjastava kertojahahmo läheisesti muistuttaa. Kertojahahmon hybridi etnisyys on yhteydessä myös siihen, miten tekstien oletetaan esittävän ja edustavan erilaisia ihmisryhmiä: se mahdollistaa hankalienkin teemojen häpeilemättömän käsittelyn. Etnisiä stereotypioita – etnistä ryhmää koskevia pinttyneitä representaatioita, joihin ihmiset turvautuvat pyrkiessään selittämään tai hallitsemaan toisia – tarkastelen imagologian ja kriittisen kulttuurintutkimuksen välinein. Etniset stereotypiat ovatkin keskeisiä Kaminerin rakentaessa lukuisia sivuhenkilöitään, jotka pelkistyvät useimmiten litteiksi, jopa karikatyyrinomaisiksi etnisyyksiensä edustajiksi. Kaminerin tekstit kiertyvät kuitenkin myös samaisten etnisten stereotypioiden satiiriksi. Yhtäältä ironian kohteena on stereotyypittelyn prosessi, jossa toisen määrittely essentialistisin termein ja yleistyksien kautta johtaa absurdeihinkin virhetulkintoihin. Toisaalta kertojahahmon toteava kuvailutapa paljastaa etnisten stereotypioiden haitalliset yhteiskunnalliset vaikutukset. Kaminerin satiirin terä kohdistuu kantasaksalaisiin, jotka näkevät muut etnisyydet pitkälti omia tarpeitaan, pelkojaan ja fantasioitaan palvelevien stereotypioiden kautta. Tutkielmani kuitenkin osoittaa, että maahanmuuttajataustaiset henkilöhahmot kykenevät myös tuotteistamaan etnisiä stereotypioita – toki ahtaissa, yhteiskunnallisten valtarakenteiden määrittämissä rajoissa. Olennaista on etnisiin stereotypioihin sisältyvä kaksiteräisyys: sama ennakko-oletusten kimppu saatetaan yhteydestä riippuen esittää ja tulkita joko negatiiviseksi tai positiiviseksi. Kaminerin tekstit tarjoavat huumorin kautta luvallisen kanavan käsitellä ja purkaa etnisyyden akseleilla liikkuvia odotuksia, pelkoja ja aggressioita, jotka ovat pitkään olleet lähes tabuja saksalaisessa yhteiskunnassa. Samalla Kaminerin tekstit puhuvat sellaisen maailman puolesta, jossa etnisyys pikemminkin mahdollistaisi kuin sitoisi inhimillistä vuorovaikutusta.

Löydöstä muinaispuvuksi : arkeologisten tekstiilien ennallistaminen

From a find to an ancient costume - reconstruction of archaeological textiles Costume tells who we are. It warms and protects us, but also tells about our identity: gender, age, family, social group, work, religion and ethnicity. Textile fabrication, use and trade have been an important part of human civilization for more than 10 000 years. There are plenty of archaeological textile findings, but they are small, fragmentary and their interpretation requires special skills. Finnish textile findings from the younger Iron Age have already been studied for more than hundred years. They have also been used as a base for several reconstructions called muinaispuku , ancient costume. Thesis surveys the ancient costume reconstruction done in Finland and discusses the objectives of the reconstruction projects. The earlier reconstruction projects are seen as a part of the national project of constructing a glorious past for Finnish nationality, and the part women took in this project. Many earlier reconstructions are designed to be festive costumes for wealthy ladies. In the 1980s and 1990s many new ancient costume reconstructions were made, differing from their predecessors at the pattern of the skirt. They were also done following the principles of making a scientific reconstruction more closely. At the same time historical re-enactment and living history as a hobby have raised in popularity, and the use of ancient costumes is widening from festive occasions to re-enactment purposes. A hypothesis of the textile craft methods used in younger Iron Age Finland is introduced. Archaeological findings from Finland and neighboring countries, ethnological knowledge of textile crafts and experimental archaeology have been used as a basis for this proposition. The yarn was spinned with a spindle, the fabrics woven on a warp-weighted loom and dyed with natural colors. Bronze spiral applications and complicated tablet-woven bands have possibly been done by specialist craftswomen or -men. The knowledge of the techniques and results of experimenting and experimental archaeology gives a possibility to review the success of existing ancient costume reconstructions as scientific reconstructions. Only one costume reconstruction project, the Kaarina costume fabricated in Kurala Kylämäki museum, has been done using as authentic methods as possible. The use of ancient craft methods is time-consuming and expensive. This fact can be seen as one research result itself for it demonstrates how valuable the ancient textiles have been also in their time of use. In the costume reconstruction work, the skill of a craftswoman and her knowledge of ancient working methods is strongly underlined. Textile research is seen as a process, where examination of original textiles and reconstruction experiments discuss with each other. Reconstruction projects can give a lot both to the research of Finnish younger Iron Age and the popularization of archaeological knowledge. The reconstruction is never finished, and also the earlier reconstructions should be reviewed in the light of new findings.

Dokumentation och beskrivning som språkplanering : perspektiv från arbete med tre tecknade minoritetsspråk

Language Documentation and Description as Language Planning Working with Three Signed Minority Languages Sign languages are minority languages that typically have a low status in society. Language planning has traditionally been controlled from outside the sign-language community. Even though signed languages lack a written form, dictionaries have played an important role in language description and as tools in foreign language learning. The background to the present study on sign language documentation and description as language planning is empirical research in three dictionary projects in Finland-Swedish Sign Language, Albanian Sign Language, and Kosovar Sign Language. The study consists of an introductory article and five detailed studies which address language planning from different perspectives. The theoretical basis of the study is sociocultural linguistics. The research methods used were participant observation, interviews, focus group discussions, and document analysis. The primary research questions are the following: (1) What is the role of dictionary and lexicographic work in language planning, in research on undocumented signed language, and in relation to the language community as such? (2) What factors are particular challenges in the documentation of a sign language and should therefore be given special attention during lexicographic work? (3) Is a conventional dictionary a valid tool for describing an undocumented sign language? The results indicate that lexicographic work has a central part to play in language documentation, both as part of basic research on undocumented sign languages and for status planning. Existing dictionary work has contributed new knowledge about the languages and the language communities. The lexicographic work adds to the linguistic advocacy work done by the community itself with the aim of vitalizing the language, empowering the community, receiving governmental recognition for the language, and improving the linguistic (human) rights of the language users. The history of signed languages as low status languages has consequences for language planning and lexicography. One challenge that the study discusses is the relationship between the sign-language community and the hearing sign linguist. In order to make it possible for the community itself to take the lead in a language planning process, raising linguistic awareness within the community is crucial. The results give rise to questions of whether lexicographic work is of more importance for status planning than for corpus planning. A conventional dictionary as a tool for describing an undocumented sign language is criticised. The study discusses differences between signed and spoken/written languages that are challenging for lexicographic presentations. Alternative electronic lexicographic approaches including both lexicon and grammar are also discussed. Keywords: sign language, Finland-Swedish Sign Language, Albanian Sign Language, Kosovar Sign Language, language documentation and description, language planning, lexicography

Administrativa sanktioner – Utmaningar och möjligheter

I seminariet samlades nordiska experter inom fältet för att diskutera om de aktuella frågorna gällande administrativa sanktioner.

Divergencies of Perception : The Possibilities of Merleau-Pontian Phenomenology in Analyses of Contemporary Art

Maurice Merleau-Ponty (1908-1961) has been known as the philosopher of painting. His interest in the theory of perception intertwined with the questions concerning the artist s perception, the experience of an artwork and the possible interpretations of the artwork. For him, aesthetics was not a sub-field of philosophy, and art was not simply a subject matter for the aesthetic experience, but a form of thinking. This study proposes an opening for a dialogue between Merleau-Pontian phenomenology and contemporary art. The thesis examines his phenomenology through certain works of contemporary art and presents readings of these artworks through his phenomenology. The thesis both shows the potentiality of a method, but also engages in the critical task of finding the possible limitations of his approach. The first part lays out the methodological and conceptual points of departure of Merleau-Ponty s phenomenological approach to perception as well as the features that determined his discussion on encountering art. Merleau-Ponty referred to the experience of perceiving art using the notion of seeing with (voir selon). He stressed a correlative reciprocity described in Eye and Mind (1961) as the switching of the roles of the visible and the painter. The choice of artworks is motivated by certain restrictions in the phenomenological readings of visual arts. The examined works include paintings by Tiina Mielonen, a photographic work by Christian Mayer, a film by Douglas Gordon and Philippe Parreno, and an installation by Monika Sosnowska. These works resonate with, and challenge, his phenomenological approach. The chapters with case studies take up different themes that are central to Merleau-Ponty s phenomenology: space, movement, time, and touch. All of the themes are interlinked with the examined artworks. There are also topics that reappear in the thesis, such as the notion of écart and the question of encountering the other. As Merleau-Ponty argued, the sphere of art has a particular capability to address our being in the world. The thesis presents an interpretation that emphasises the notion of écart, which refers to an experience of divergence or dispossession. The sudden dissociation, surprise or rupture that is needed in order for a meeting between the spectator and the artwork, or between two persons, to be possible. Further, the thesis suggests that through artworks it is possible to take into consideration the écart, the divergence, that defines our subjectivity.

Pienet ketut Herran viinitarhassa : Katarismi Lauragaisin kylissä 1200-1245

Tutkimus käsittelee keskiajan suurinta harhaoppia katarismia Toulousin hiippakunnassa 1200-luvun ensimmäisellä puoliskolla. Tarkempi tutkimusalue on Lauragaisin maaseutu Toulousin ja Carcassonnen välissä. Alue oli Etelä-Ranskan katarismin sydänaluetta. Tutkimus käy läpi katarismin historian vuosina 1200 1245. Tuolloin se muuttui julkisesti siedetystä uskosta salassa harjoitettavaksi harhaopiksi. Erityisessä tarkkailussa ovat Lauragaisin kylät ja niiden asukkaiden suhde katarismiin. Tutkimus selvittää miten kiellettyihin kataarien tapaamisiin osallistuttiin Lauragaisissa ja kuinka suuri osa alueen väestöstä uskoi katarismiin. Tutkimus pohjautuu pitkälti Bernard de Caux n vuosien 1245 1246 inkvisition kuulustelujen rekisteriin, joka sisältää 5 471 lauragaisilaisen inkvisitiotunnustusen. Tarkempaan tarkasteluun on valittu seitsemän kylää ja niiden 1 069 inkvisitiotunnustusta. Niiden sisältämät tiedot on syötetty tutkimuksen apuna toimivaan relaatiotietokantaan. Kylien asukkaiden kuulusteluja on verrattu keskenään tietokannan avulla. Kuulustelujen perusteella on rekonstruoitu kataarien tapaamisia vuosina 1195 1245. Lisäksi tutkitaan tarkemmin katarismin toiminnan kannalta tärkeitä mekanismeja Saint-Martin-Lalanden kylässä. Tutkimuksen mukaan katarismi vetosi kaikkiin yhteiskuntaluokkiin kuuluneisiin ihmisiin. Sukusiteillä ja Lauragaisin kylien asukkaiden keskinäisellä solidaarisuudella oli suuri merkitys katarismin säilymisessä, kun harhaoppi yritettiin tukahduttaa. Inkvisitiot onnistuivat murtamaan kylien sisäisen solidaarisuuden 1240-luvulla. Tutkimuksen keskeisin tulos on arvion esittäminen katarismiin uskoneiden maallikoiden lukumäärästä. Noin kymmenesosa Lauragaisin aikuisväestöstä oli aktiivisia kataariuskovia. Jopa kaksi viidesosaa alueen asukkaista oli jossain elämänsä vaiheessa osallistunut kataarien kiellettyihin uskonnollisiin tilaisuuksiin. Katarismiin uskoneiden ja siihen kosketuksissa olleiden ihmisten määrä on keskeinen tieto, kun arvioidaan katolisen kirkon harhaopin vastaisia toimia. Katarismin tuhoamiseksi julistettiin 20 vuotta kestänyt ristiretki. Inkvisitiolta kului sen jälkeen vielä 90 vuotta katarismin tuhoamiseen. Katarismi oli merkittävä harhaoppi, koska se vetosi kiellettynäkin huomattavaan osaan Lauragaisin väestöstä.