Löydöstä muinaispuvuksi : arkeologisten tekstiilien ennallistaminen

From a find to an ancient costume - reconstruction of archaeological textiles Costume tells who we are. It warms and protects us, but also tells about our identity: gender, age, family, social group, work, religion and ethnicity. Textile fabrication, use and trade have been an important part of human civilization for more than 10 000 years. There are plenty of archaeological textile findings, but they are small, fragmentary and their interpretation requires special skills. Finnish textile findings from the younger Iron Age have already been studied for more than hundred years. They have also been used as a base for several reconstructions called muinaispuku , ancient costume. Thesis surveys the ancient costume reconstruction done in Finland and discusses the objectives of the reconstruction projects. The earlier reconstruction projects are seen as a part of the national project of constructing a glorious past for Finnish nationality, and the part women took in this project. Many earlier reconstructions are designed to be festive costumes for wealthy ladies. In the 1980s and 1990s many new ancient costume reconstructions were made, differing from their predecessors at the pattern of the skirt. They were also done following the principles of making a scientific reconstruction more closely. At the same time historical re-enactment and living history as a hobby have raised in popularity, and the use of ancient costumes is widening from festive occasions to re-enactment purposes. A hypothesis of the textile craft methods used in younger Iron Age Finland is introduced. Archaeological findings from Finland and neighboring countries, ethnological knowledge of textile crafts and experimental archaeology have been used as a basis for this proposition. The yarn was spinned with a spindle, the fabrics woven on a warp-weighted loom and dyed with natural colors. Bronze spiral applications and complicated tablet-woven bands have possibly been done by specialist craftswomen or -men. The knowledge of the techniques and results of experimenting and experimental archaeology gives a possibility to review the success of existing ancient costume reconstructions as scientific reconstructions. Only one costume reconstruction project, the Kaarina costume fabricated in Kurala Kylämäki museum, has been done using as authentic methods as possible. The use of ancient craft methods is time-consuming and expensive. This fact can be seen as one research result itself for it demonstrates how valuable the ancient textiles have been also in their time of use. In the costume reconstruction work, the skill of a craftswoman and her knowledge of ancient working methods is strongly underlined. Textile research is seen as a process, where examination of original textiles and reconstruction experiments discuss with each other. Reconstruction projects can give a lot both to the research of Finnish younger Iron Age and the popularization of archaeological knowledge. The reconstruction is never finished, and also the earlier reconstructions should be reviewed in the light of new findings.

Pukeutuminen kertoo, keitä me olemme. Se suojaa ja lämmittää, mutta kertoo myös identiteetistämme: sukupuolesta, iästä, perhesuhteista, sosiaalisesta asemasta, työstä, uskonnosta ja etnisiteetistä. Tekstiilien valmistus, käyttö ja kauppa ovat olleet merkittävä osa ihmisyhteisöjen toimintaa ainakin 10 000 vuotta. Arkeologisia tekstiililöytöjä on paljon, mutta ne ovat pieniä, fragmentaarisia ja niiden tulkitseminen vaatii erikoisosaamista. Suomalaisia nuoremmalle rautakaudelle sijoittuvia tekstiililöytöjä on kuitenkin tutkittu jo yli sadan vuoden ajan, ja niiden pohjalta on valmistettu useita ennallistuksia, muinaispukuja. Tutkielmassa läpikäydään, millaisia muinaispukuennallistuksia Suomessa on tehty, ja mitkä ovat olleet ennallistusprojektien päämäärät. Varhemmat pukurekonstruktiot näyttäytyvät osana kansallisen menneisyyden rakennusprojektia, ja naisten halua ottaa siihen osaa. Monet vanhemmista muinaispukurekonstruktioista onkin suunniteltu nimenomaan vauraiden naisten juhla-asuiksi. 1980- ja 1990-luvuilla on valmistettu uusia muinaispukurekonstruktioita, jotka poikkeavat aiemmista sekä mekon mallin että erityisesti tieteellisen rekonstruktion valmistamisen periaatteiden seuraamisen osalta. Samaan aikaan historianelävöittämisharrastus on kasvattanut suosiotaan, ja muinaispuvut ovat päässeet myös muuhun kuin juhlakäyttöön. Työssä selvitetään, millaisin menetelmin tekstiilejä on nuoremman rautakauden Suomessa todennäköisesti valmistettu. Arkeologisten löytöjen lisäksi lähteenä ovat lähialueiden löydöt, etnografinen tieto vanhoista käsityömenetelmistä ja kokeileva arkeologia. Lanka on kehrätty värttinällä ja kankaat kudottu loimipainoisissa pystykangaspuissa ja värjätty kasvivärein. Pronssispiraalikoristeet ja monimutkaiset lautanauhat puolestaan ovat mahdollisesti olleet erikoistuneiden käsityöläisten työtä. Tieto kokeellisen ja kokeilevan tekstiiliarkeologian menetelmistä ja tuloksista antaa mahdollisuuden tarkastella olemassaolevien pukuennallistusten onnistumista tieteellisinä rekonstruktioina. Vain yhdessä muinaispukuversiossa, Kuralan Kylämäessa valmistetussa Kaarinan puvussa, on pyritty rekonstruktion valmistamiseen mahdollisimman autenttisin menetelmin. Muinaisten menetelmien aikaavievyys ja kalleus ovat tulos sinänsä, ja kertovat, miten arvokkaita tekstiilit ovat nuoremmalla rautakaudella olleet. Ennallistusten valmistustyössä korostuu käsityöläisen ammattitaito ja nimenomaan muinaisiin menetelmiin perehtymisen välttämättömyys. Tekstiilitutkimus näyttäytyy prosessina, jossa alkuperäistekstiilien tutkimus ja rekonstruktiokokeilut käyvät vuoropuhelua. Rekonstruktioprojektien anti sekä nuoremman rautakauden tutkimukselle että tutkimustiedon popularisoinnille on suuri. Valmis rekonstruktio ei kuitenkaan koskaan ole valmis, vaan myös aiempia ennallistuksia tulisia voida tarkastella ja päivittää uuden tiedon valossa.