Viitotut elämät : Kuurojen nuorten aikuisten kokemuksia viittomakielisestä elämästä Suomessa

The goal of the study is to build an image of deafness and of the lives of the deaf from their own per-spectives. The lives of deaf sign language users are analysed through the concept of identity. The start-ing point for the study is the idea that identities are moulded and structured in action and interaction and are, therefore, continuous processes. The terminology and ideas used in the present study are mostly based on Erving Goffman s (1971, 1986) work in which he sees identity as a representation of self. Via our language and our actions we build and present an image of ourselves to others and to ourselves alike. The research aims at answering the following questions concerning the lives of deaf sign language users: how do deaf people build an image of themselves as deaf people, what kind of meanings does deafness acquire in their lives, and what opportunities do they have to be perceived by others as they feel they are, i.e. to present their true self . In order to answer these questions, the narratives provided by eighteen deaf young adults, aged 25 35, in narrative interviews carried out in sign language, have been analysed. The methodology used is that of a data-based, qualitative analysis and narrative analy-sis. The study follows the lines of prior qualitative research carried out in the field of sociology of health and in the study of everyday life. The subjects are divided into three groups according to the linguistic environment dominant in the family: 1) a deaf child in a deaf family, 2) a deaf child in a hearing family using sign language, and 3) a deaf child in a hearing family where sign language was not used. The childhood family has great significance in the way a child constructs his or her identity as a deaf person. The process of construct-ing an identity in the first group can be defined as being automatic or inherited, in the second group the process can be described as being a collective/joint identity-building process, whereas in the third group the process is ambivalent and delayed. The opportunities the deaf have in building their identi-ties as deaf people have been examined through the concept of a collective story reservoir. Research shows that the deaf have, at least partly, a different collective story reservoir that they can rely on from the one the hearing have. Interaction with other deaf people and access to the collective story reservoir is important, because it enables the deaf to form an idea of their own deafness and the life of a deaf person. Three different ways of understanding deafness can be conceptualized from the narratives of the inter-viewed deaf people. In the outdated counter-narrative and the reductive narrative of deafness as an abnormality, the subjects are not capable of seeing themselves as forming part of the narratives or identifying themselves with the ways the deaf are depicted. Yet, the characterizations prevalent in them are the ones that the deaf constantly come across in their day-to-day lives. The narrative through which the subjects depict themselves and their lives can be defined as a pluralistic narrative. The plu-ralistic narrative consists of three elements: the coexistence of the world of the deaf and that of the hearing, the orientation to sign language, and the replacement of local networks with global networks. Although modern Finnish society and its varied social services and subsidy systems enable the realiza-tion of the kind of life described in the pluralistic narrative, the issues of power and inequality still frequently emerge in the narratives in which the deaf young adults described themselves and their lives. Two kinds of power mechanisms can be perceived in the descriptions: belittling and excluding power. These considerably diminish the opportunities of sign language users to create the kind of life that would reflect their personalities while limiting the chances for presenting the self to others.

Kansalaisuus ja yhteiskunnallinen yhteisö : T. H. Marshallin ja Talcott Parsonsin perintö nykyaikaiselle kansalaisuustutkimukselle

This work examines the concept of citizenship of TH Marshall and the societal community concept of Talcott Parsons. I am especially interested in whether Marshall s concept of citizenship or Parsons s concept of societal community enable to develop such an analytical framework that creates a basis for relevant examination of how the mechanisms that include or exclude citizenship into the society constitute. The focus is in societal heterogeneity, which will easily introduce multicultural issues in the form of diversity-based conflicts in values, norms and identities. The focus of the review is in the religious orientation and in the examination of the backgrounds of ethnic groups. The research method is the thorough examination of the texts and commenting of the literature of TH Marshall and Talcott Parson, based on which I build my own argumentation and interpretation. As research findings I propose that especially the late works of Talcott Parsons offer analytical tools to study societal pluralism in a way that gives fruitful basis also to the thinking of the 21st century researchers. Parsons s analytical frames of reference form relevant starting points in relation with the social analyses that are made based on inclusion and exclusion. Parsons describes the societal community as differentiated and segmented network, in which different customs and operation models are accepted. Cultural understanding differentiates how and in which context these will be applied. In the conditions of open systems culture can, however, not operate as a connector of the variations of actors neither as a common code that fades away conflicts. Parsons s thinking opens a view into the multicultural world, which is a world society and which consists of ethnic groups that are not internally monolithic but instead in a status of constant cultural redefinition. Individuals and groups are differentiated based on sex, age, different capacities, place of residence, belonging into different collectivities, etc. The late works of Talcott Parsons provide a realistic and an effective, theoretical framework for research of citizenship problems in multicultural conditions. Keywords: citizenship, societal community, society, community, religion, ethnic background, inclusion, exclusion, values and norms.

Retirement Transition and Well-being : A 16-year Longitudinal Study

The ageing of the labour force and falling employment rates have forced policy makers in industrialized countries to find means of increasing the well-being of older workers and of lengthening their work careers. The main objective of this thesis was to study longitudinally how health, functional capacity, subjective well-being, and lifestyle change as people grow older, and what effect retirement has on these factors and on their relationships. The present study is a follow-up questionnaire study of Finnish municipal workers, conducted in 1981 to 1997 at the Finnish Institute of Occupational Health. In 1981, a postal questionnaire was sent to 7344 municipal workers in different parts of Finland. The respondents were born between 1923 and 1937. A total of 6257 persons responded to the first questionnaire. In the end, a total of 3817 persons had responded to all four (1981, 1985, 1992, 1997) questionnaires. (The response rate was 69% of the living participants). Cross-tabulations, comparison of means, logistic regression analyses and general linear models with repeated measures were used to derive the results. The transition from work life to retirement, and the following years as a pensioner were associated with many changes. Involvement in various activities increased during the transition stage but later decreased to the previous level. Physical exercise was an exception: it became increasingly popular over the years. Perceived health improved markedly from the working stage to the retirement transition stage, even though morbidity increased steadily during the follow-up. On the other hand, functional capacity decreased over the follow-up, especially among those who were occupationally active until the retirement stage. Subjective well-being remained stable during the follow-up period. There were, however, great differences based on the type of work, favouring those whose work had been mental in nature. The impact of activity level on maintaining well-being became greater during the follow-up, whereas the effect of physical functioning diminished. Good physical functioning and an active life-style contributed to staying on at work until normal retirement age. Also work-related factors, i.e. possibilities for development and influence at work, responsibility for others, meaningful work, and satisfaction with working time arrangements were positively related to continuing working. The transition from work to retirement had a positive impact on a person s health and functional capacity. The study results support the view that it should be possible to ease one s work pace during the last years of a work career. This might lower the threshold between work and retirement and convince people that there will still be time to enjoy retirement also a few years later.

Julkisen tilan kontrollin ulottuvuuksia : tapaustutkimus Stop Töhryille -projektista.

Tämä tutkielma keskittyy julkisen kaupunkitilan kontrollin eri muotoihin. Ihmiset käyttävät kaupunkitilaa eri tavoin ja eri tarkoituksiin. Tilan sallitut ja kielletyt käyttömuodot ovat aina erilaisten toiveiden yhteensovittamista: yhteisen neuvottelun tulos. Tilaa myös kontrolloidaan vastaamaan erilaisia toiveita ja odotuksia. Tutkielmassa julkisen tilan kontrollin muodot on jaettu kolmeen: tilan fyysinen muokkaaminen, tilan valvonta ja asenteisiin vaikuttaminen esimerkiksi politiikkaohjelmilla. Tärkeimpänä kiinnostuksen kohteena on tilanne, jossa jokin toiminta kielletään kokonaisuudessaan. Tutkielmassa käytetään konkreettisena esimerkkinä yrityksestä kontrolloida tilaa Helsingin kaupungin Stop Töhryille -projektia: kyseessä on tapaustutkimus em. projektista. Projekti toteutettiin vuosina 1998–2008 Helsingin kaupungin rakennusviraston sekä yleisten töiden lautakunnan alaisuudessa. Projektin tavoitteena oli vähentää ja poistaa kaupunkitilassa näkyviä graffiteja. Keinoina tähän oli tekninen siivous, valvonta ja viestintä. Graffitit voidaan nähdä yhtenä keinona vallata tilaa itselle. Tutkimuksen ongelmanasettelun taustalla on pohdinta siitä, kohdistuuko julkisen tilan kontrolli jonkin tietyn toiminnon ei-toivottavuuteen vai kohdistuuko kontrolli tiettyjen toimijoiden ei-toivottavuuteen. Tavoitteena on selvittää, minkälainen tilan kontrolliin tähtäävä ohjelma Stop Töhryille -projekti oli. Tutkimuskysymykset liittyvät siihen, miksi projekti toteutettiin, mihin projektin toimenpiteet kohdistuivat ja miten nollatoleranssi määriteltiin projektissa. Tutkielman teoreettinen viitekehys pohjautuu Jock Youngin määritelmälle nollatoleranssista, nollatoleranssin kritiikille sekä Henri Lefebvren, Don Mitchellin, Andrea Sharkeyn ja Rob Shieldsin kirjoituksiin oikeudesta tilaan. Aineistona käytetään yleisten töiden lautakunnan kokousten esityslista- ja pöytäkirjamateriaalia sekä haastatteluja projektissa mukana olleille tai projektiin vaikuttaneille tahoille (N=4). Analyysin menetelmänä sovelletaan diskurssianalyysiä. Aineiston perusteella voidaan todeta, että projektissa hyödynnettiin laajasti erilaisia kontrollin keinoja. Projektin toimenpiteet keskittyivät alussa enemmän toimintoon (graffitien puhdistamiseen ja ehkäisyyn), mutta viimeisinä vuosina painopiste siirtyi enemmän toimijaan (graffitintekijään). Aineiston analyysissä yhtenä olennaisena toimijaryhmänä esille nousivat nuoret ja nuoriso, jotka mainittiin useaan otteeseen graffitintekijöinä. Tutkielmassa tätä ilmiötä pohditaan Mike Presdeen nuoruuden kriminalisointi -käsitteen sekä Zygmunt Baumanin ulossulkemisen paradigman kautta. Nollatoleranssiretoriikka on löydettävissä projektista kolmella tasolla: ideologisella, toiminnallisella sekä viestinnällisellä. Nollatoleranssia perusteltiin ideologisella tasolla rikottujen ikkunoiden teesillä: pieniä sosiaalisia häiriöitä poistamalla voidaan ehkäistä suuria rikoksia. Tämä perustelu vietiin toiminnalliselle tasolle, jossa häiriökäyttäytyjiä valvottiin ja heille vaadittiin kovia rangaistuksia. Viestinnällä pyrittiin madaltamaan kansalaisten sietokykyä graffiti-ilmiöön ja edesautettiin mahdollisimman laajan kansalais- ja asukasyhteistyön syntymistä. Lisäksi projektissa luotiin aktiivisesti tiedon ja kielen politiikkaa, joissa tuotetaan käsitystä siitä että graffitit lisäävät turvattomuutta ja konstruoidaan sellainen kieli, jossa graffitit nähdään ongelmana.

Pilkahduksia Pilkkeestä – tutkimus ikääntyvien päihteidenkäyttäjien päivätoimintaryhmistä

Tutkimuskohteenani ovat Helsingin Diakonissalaitoksen Pilke-projektin päivätoimintaryhmät ikääntyville päihteidenkäyttäjille. Helsingin Diakonissalaitoksen Pilke-projekti on osa Sininauhaliiton Liika on aina liikaa – ikääntyminen ja alkoholi -hanketta ja sitä rahoittaa Raha-automaattiyhdistys. Idea tutkimuksen tekoon nousi Liika on aina liikaa – ikääntyminen ja alkoholi -hankkeen tutkimustarpeiden myötä, tarpeesta saada kuuluviin yhden osahankkeen asiakkaiden ääni ja nostaa esiin heidän näkemyksensä ja kokemuksensa ryhmätoiminnasta, johon he osallistuvat, ja jota ei ole tutkittu vielä. Yhtenä perusteluna tutkimuksen tekemiselle on myös se, että aihe on uusi ja sitä ei ole juurikaan tutkittu. Tutkimusotteeni on etnografinen. Olen havainnoinut kolmea, Helsingin Diakonissalaitoksen eri tiloissa kokoontuvaa Pilke-ryhmää reilun puolen vuoden ajan. Tämän lisäksi olen haastatellut ryhmien jäseniä ryhmähaastattelun keinoin. Tutkimusnäkökulmaani olen laajentanut koskemaan myös ohjaajien työtä, koska pidän heidän työnsä näkyväksi tekemistä tärkeänä. Analyysissä yhdistän etnografisen aineiston temaattista luentaa ja diskurssianalyyttisempää otetta kiinnittäen huomiota puheella tuotettuihin ja puheen tuottamiin merkityksiin, vuorovaikutukseen keskustelijoiden välillä sekä identiteetin rakentumiseen puheessa. Tutkimuksessa pyrin kuvaamaan ja ymmärtämään ikääntyvien päihteidenkäyttäjien ryhmätoimintaa ja sen merkitystä ikääntyville sekä sitä, miten ryhmään löydytään. Ryhmähaastatteluissa kiinnostukseni kohdistuu etenkin siihen, miten ikääntyvät kokevat Pilke-ryhmätoiminnan ja millaisia määrittelyjä he itsestään ja suhteestaan ryhmätoimintaan tai alkoholiin antavat. Tuon esiin myös sitä, millaisiin haasteisiin tutkija voi törmätä tutkiessa ikääntyneitä päihteidenkäyttäjiä. Pohdin esimerkiksi afaattisesti puhuvien ihmisten haastattelemista ryhmähaastattelun keinoin sekä miksi havainnointi on mielestäni hyvä tapa tutkia ikääntyneitä päihteidenkäyttäjiä. Tulo Pilkkeeseen alkaa etsivästä työstä. Verkostojen yhteistyöllä ryhmiin päätyvät sellaiset ikääntyvät, joista suurin osa ei olisi kotonaan aktiivisten eläkeläisten harrastuspiireissä, koska niissä ei ole totuttu käymään ja sosiaalinen elämä on rajoittunut esimerkiksi lähiöravintolaan. Puhutaan haastavanakin pidetystä vähemmistöstä ikääntyneiden joukossa. Alkoholia on käytetty jo pitkään, tai sitä on ryhdytty käyttämään runsaasti vasta iäkkäänä. Pilkkeeseen löytyvistä ikääntyvistä varsin suuri osa kuitenkin kiinnittyy ryhmään. Tähän syynä ovat uusien ihmiskontaktien saamisen tärkeys, ohjaajien persoona, keskustelumahdollisuus ja mahdollisuus tehdä käsillä jotain, mitä kenties ei koskaan tulisi kotona tehtyä. Kynnys osallistumiseen on matala ja vaatimuksia elämäntapoja muuttamiselle ei ole. Pilkkeen merkitys siihen osallistuville on tulosteni mukaan suuri. Pilke katkaisee usein yksinäiseksikin koettua arkea ja muut ryhmässä käyvät koetaan tärkeiksi. Pilke tarjoaa mahdollisuuden jakaa ajatuksiaan ja omaa elämäntarinaansa. Huumori kantaa Pilke-tapaamisia. Myös käsillä tekeminen koetaan tärkeäksi ja sen huomaaminen, että tekemisen taito on tallella, voimaannuttaa. Pilke luo uudenlaista järjestystä elämään ja sen myötä myös alkoholinkäyttö osalla vähenee. Etenkin pitkäaikaisille jäsenille Pilkkeen voi sanoa muodostuvan kiinnipitäväksi ympäristöksi, joka on tutkimukseni keskeinen, alun perin D.W. Winnicottin käyttämä käsite.

Kuntien vaikuttavuustavoitteet lasten ja nuorten hyvinvointityössä

Tämä pro gradu –tutkielma tarkastelee kuntien itselleen asettamia vaikuttavuustavoitteita lasten ja nuorten hyvinvointityössä. Kirjallisuuskatsauksessa selvitetään, mitä tulos- ja tavoiteohjaus, tuloksellisuus ja vaikuttavuus tarkoittavat kuntien lasten ja nuorten hyvinvointityössä. Julkishallinnon New Public Management-reformin pohjalta syntynyt kuntalaki painottaa organisaatioiden tehokkuutta ja tuloksellisuutta. Tuloksellisuudella tarkoitetaan toimintojen taloudellisuutta ja vaikuttavuutta. Tällaiseen tulos- ja tavoiteohjaukseen siirtyminen on edellyttänyt arvioinnin kehittämistä. Keskeisiä käsitteitä tässä tutkimuksessa ovat: toiminta-ajatus, päämäärä, tavoite, vaikuttavuus, vaikuttavuustavoite, vaikutus ja arviointi. Teoreettista kirjallisuutta konkretisoidaan lasten ja nuorten hyvinvointityön arkipäivään liittyvin sovelluksin ja esimerkein. Tutkielman aineistona on 12 kuntien tuottamaa, vuoden 2008 alussa lakisääteiseksi tullutta lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelmaa, joiden tehtävänä on toimia lasten ja nuorten hyvinvoinnin edistämiseksi sekä lastensuojelun järjestämiseksi ja kehittämiseksi kunnissa. Aineiston kvalitatiivisen eli laadullisen analyysin menetelmänä käytetään teemoittelua. Tarkastelu paljastaa, että kunnat ovat asettaneet varsin vähän konkreettisia ja mitattavissa olevia vaikuttavuustavoitteita laatiessaan lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelmia. Kuntien asettamat tavoitteet voidaan jakaa seuraaviin teemoihin: määrälliset ja ”joko tai” –tavoitteet, ehdotusmuotoiset tavoitteet, ”kehitetään, edistetään, panostetaan, vahvistetaan” –tavoitteet, tavoitteet jatkuvana resurssitaisteluna sekä ”oikein vai väärin” –tyyppiset tavoitteet. Edellä esitetyt tavoitetyypit voidaan jakaa vielä karkeasti kahdenlaisiin kategorioihin: kunnallisen lasten ja nuorten palvelujärjestelmän kehittämiseen keskittyvät tavoitteet ja oikeaa ja väärää kuvaavat, moraalis-eettiset tavoitteet. Koko aineiston kattavana havaintona esitetään, että kunnat tuntuvat välttelevän täsmällisten, konkreettisten ja mitattavissa olevien tavoitteiden esittämistä lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelmissa ja ilmaisevan tavoitteiden sijaan mielellään palvelujärjestelmää kuvaavia ja kehittäviä päämääriä.

Vanhustenhuolto + living lab = mahdollinen yhtälö?

Työ on laajaan dokumenttiaineistoon, haastatteluihin ja havaintoihin perustuva living lab - tyyppisen tuotekehitysprosessin yksityiskohtainen kuvaus. Hankehistoriallisessa tapaustutkimuksessa on käytetty historiantutkimuksen menetelmiä. Vanhustenkeskuksessa toteutetun living lab -hankkeen lopputuloksena syntyi vanhusten liikkeitä monitoroiva hoitotyön apuväline: turvalattia. Living lab -tyyppisessä tuotekehittämisessä on keskeistä teknologian kehittäminen tuotteen todellisessa käyttöympäristössä siten, että käyttäjät osallistuvat aktiivisesti kehitystyön kaikkiin vaiheisiin. Tutkimuksessa hankkeen etenemistä ja turvalattiateknologian rakentumista tarkastellaan toimijaverkostoteorian ja yhteisöllisen oppimisen käsitteen tarjoamista näkökulmista. Tutkimuksessa kiinnitetään erityisesti huomiota siihen, minkälaisia intressejä teknologian kehittämiseen osallistuvilla ryhmillä on ja minkälaisia konflikteja näiden intressien pohjalta syntyy. Lisäksi tarkastelun keskiössä on käyttäjien ja tuotekehittäjien välinen oppiminen, jonka mahdollistaminen ja edistäminen on living lab -kehittämisen päämäärä. Tutkimuksen keskeinen johtopäätös on, että käyttäjiltä saatu palaute on välttämätöntä käyttökelpoisen sosiaali- ja terveydenhuollon alan teknologian aikaansaamiseksi, ja turvalattian tapauksessa käyttäjäpalaute myös uudelleensuuntasi teknologisen järjestelmän innovaatioprosessia. Käyttäjien ja tuotekehittäjien yhteistyön myötä turvalattiaan kehitettiin joukko uusia toiminnallisuuksia ja käsitys tuotteen ydinominaisuuksista sekä hyötylupauksesta muuttuivat. Turvalattian tapaus osoittaa lisäksi yhteisöllisen oppimisen merkityksen innovaatioprosessissa sekä living lab -tyyppisen tuotekehittämisen potentiaalin näiden oppimisprosessien mahdollistajana ja kiihdyttäjänä. Tapaus myös valottaa sitä, kuinka monimutkainen toimintakenttä vanhustenhuolto on teknologian kehittämisen ja sen käyttöönoton näkökulmasta. Näyttäisi kuitenkin siltä, että living lab -metodologian avulla voidaan ylittää joitakin geronteknologian kehittämiseen ja myös käyttöönottoon liittyviä haasteita.

Modern Societal Impulses and their Nordic Manifestations : On Emancipation and Constraint in Societal Development

The 1980s and the early 1990s have proved to be an important turning point in the history of the Nordic welfare states. After this breaking point, the Nordic social order has been built upon a new foundation. This study shows that the new order is mainly built upon new hierarchies and control mechanisms that have been developed consistently through economic and labour market policy measures. During the post-war period Nordic welfare states to an increasing extent created equality of opportunity and scope for agency among people. Public social services were available for all and the tax-benefit system maintained a level income distribution. During this golden era of Nordic welfare state, the scope for agency was, however, limited by social structures. Public institutions and law tended to categorize people according to their life circumstances ascribing them a predefined role. In the 1980s and 1990s this collectivist social order began to mature and it became subject to political renegotiation. Signs of a new social order in the Nordic countries have included the liberation of the financial markets, the privatizing of public functions and redefining the role of the public sector. It is now possible to reassess the ideological foundations of this new order. As a contrast to widely used political rhetoric, the foundation of the new order has not been the ideas of individual freedom or choice. Instead, the most important aim appears to have been to control and direct people to act in accordance with the rules of the market. The various levels of government and the social security system have been redirected to serve this goal. Instead of being a mechanism for redistributing income, the Nordic social security system has been geared towards creating new hierarchies on the Nordic labour markets. During the past decades, conditions for receiving income support and unemployment benefit have been tightened in all Nordic countries. As a consequence, people have been forced to accept deteriorating terms and conditions on the labour market. Country-specific variations exist, however: in sum Sweden has been most conservative, Denmark most innovative and Finland most radical in reforming labour market policy. The new hierarchies on the labour market have co-incided with slow or non-existent growth of real wages and with a strong growth of the share of capital income. Slow growth of real wages has kept inflation low and thus secured the value of capital. Societal development has thus progressed from equality of opportunity during the age of the welfare states towards a hierarchical social order where the majority of people face increasing constraints and where a fortunate minority enjoys prosperity and security.

Savua ilmassa - Tupakoinnin paikka ammattiin opiskelevien elämässä

Tutkielman tarkoituksena on selvittää tupakoinnin sosiaalista ja kulttuurista paikkaa nuorisoasteen ammattiin opiskelevien elämässä. Tutkielmassa tarkastellaan miten tupakointi näkyy ammattiin opiskelevien arjessa ja minkälainen on heitä ympäröivä tupakointikulttuuri. Tutkielmassa myös kartoitetaan niitä syitä, jotka saavat ammattiin opiskelevat ensin aloittamaan tupakoinnin ja myöhemmin pitävät heitä siinä kiinni. Tutkimuksen taustalla ovat sosioekonomiset terveyserot. Ammattiin opiskelevista tupakoi päivittäin 40 prosenttia, kun lukiolaisista päivittäin tupakoivia on 12 prosenttia. Ammattiin opiskelevien elämäntavat näyttävät myös muilta osin jokseenkin eriytyneen lukiolaisten elämäntavoista. Erot elämäntavoissa heijastelevat tulevaa terveyttä ja johtavat tulevaisuudessa mahdollisesti sosioekonomisten terveyserojen suurenemiseen. Etenkin ammatillisen koulutuksen suosion noustessa väestöryhmien välisten terveyserojen kaventaminen tulee entistä tärkeämmäksi. Tutkimuksen aineistona käytetään viittä noin tunnin pituista fokusryhmähaastattelua, jotka järjestettiin syksyn 2009 ja kevään 2010 aikana kolmella paikkakunnalla Länsi-, Itä- ja Etelä-Suomessa. Aineiston analyysimenetelmänä on mukailtu teema-analyysi, jossa noudatetaan fokusryhmähaastattelun analysoimisohjeita. Aineistosta nousevan tulkinnan perusteella tupakointi on tärkeässä roolissa monien ammattiin opiskelevien arjessa. Vaikka tupakointia rajoitetaan ammatillisissa oppilaitoksissa yhä enenevissä määrin, nykytilanne tuntuu vielä olevan se, että oppilaitosten tupakointikulttuuri on paikoitellen hyvinkin voimakas. Tupakointiin ei juuri puututa ja opettajat esimerkiksi tupakoivat oppilaiden nähden tai jopa heidän kanssaan. Aineiston perusteella tupakointi on monille ammattiin opiskeleville olennainen osa koulupäivää, vapaa-ajalla tupakoidaan vähemmän. Aineistossa tupakoinnin aloittamisen ja jatkamisen syinä korostuvat sosiaaliset käytännöt. Lopettaminen on vaikeaa, koska tupakoinnista on tullut keskeinen osa arkea ja yhteistä olemista kavereiden kanssa. Se mielletään tavaksi, joka saa positiivisia merkityksiä. Fyysinen riippuvuus tupakasta sen sijaan pääsääntöisesti halutaan kieltää.

Bättre folk, bättre smak? : Suomenruotsalaisten maku ja kulttuuripääoma

The aim of my thesis, which consists of five original articles and a summarizing chapter, is to study the identity, lifestyle and cultural taste of the Finnish Swedes, i.e. the Swedish-speaking language minority in Finland, from a qualitative point of view. The Finnish Swedes are a somewhat special minority, first of all because of their wide-ranging language rights guaranteed by the constitution, and secondly because of the common image that Finnish Swedes represent a more legitimate or better lifestyle and taste than the Finnish-Speaking Finns. This conception is corroborated by the fact that, in comparison to the language majority, the Swedish-speakers have better health, employment, income and so on according to a number of quantitative studies. My research data is composed of twenty-six focus group interviews conducted among a geographically and socio-economically wide range of Swedish-speaking Finns. Group sizes ranged from 3 to 11 people. In the interviews, culture was approached through a framework of seven topics: music, cinema, television, arts, reading, eating and clothing. In each focus group interview, two subfields of culture were discussed along with a short section about cultural events and participation and definitions on good and bad taste. After discussing culture and taste, there was a final discussion on the Finnish Swede identity. The main theoretical framework of my thesis comes from Pierre Bourdieu (1979) and his followers: I am asking whether the status of being a Swedish-speaker can be used as a means of distinction. The main research questions are the following: (1) How does the Swedish-speaking minority look studied in the light of extensive qualitative data and in a framework of lifestyle and taste? (2) What kind of differences in lifestyle, taste and linguistic identity are there between different Finnish Swedes and how do those connect with socio-economical position, place of residence or age? I also ask how belonging to the language minority might work as a tool for cultural distinction and how different Swedish-speaking groups take use of it. My main research question is (3) whether mother tongue is a remarkable factor of lifestyle or cultural taste in contemporary Finland.

Yhteisöllisyyttä verkossa?

Tutkimuksessa tarkastellaan virtuaaliyhteisöllisyyttä, jossa jäsenten välinen vuorovaikutus tapahtuu verkon välityksellä ilman kasvokkaista kohtaamista. Tutkimuksen tavoitteena on tarkastella, voiko virtuaaliyhteisöllisyys Internetin keskustelufoorumilla olla rinnastettavissa perinteiseen reaalimaailman yhteisöllisyyteen. Tutkimuksessa selvitetään, mikä tekee vuonna 2005 perustetusta keskustelufoorumi AustenForumista yhteisön, miten yhteisyyden tunne foorumilla syntyy ja miten käyttäjät itse kokevat AustenForumin yhteisönä. Tutkimuksen aineisto on kerätty 239 keskusteluketjusta, jotka aloitettiin AustenForumilla vuonna 2005, sekä seitsemän AustenForumin käyttäjän haastattelusta. Tutkimusmenetelmänä käytetään aineistolähtöistä, teorialähtöistä ja teoriaohjaavaa sisällönanalyysia. Pelkästään verkossa tapahtuvan vuorovaikutuksen pohjalta syntyneeseen yhteisöllisyyteen on suhtauduttu tutkimuskirjallisuudessa sekä myönteisesti että kielteisesti. Osa tutkijoista näkee virtuaaliyhteisöllisyyden mahdollisuutena luoda erilaista yhteisöllisyyttä, toiset taas uskovat virtuaaliyhteisöllisyyden tuhoavan aidon yhteisöllisyyden ja pitävät sitä keinotekoisena kopiona aidosta, kasvokkaisesta yhteisöllisyydestä. Virtuaaliyhteisöllisyyttä on pidetty symbolisena ja kuviteltuna yhteisöllisyytenä perinteisen, toiminnallisen yhteisöllisyyden sijaan. AustenForum täyttää yhteisölle annetut tunnusmerkit ja kestää virtuaaliyhteisöihin kohdistuneen tavallisimman kritiikin. Yhteisyys muodostuu AustenForumilla käyttäjien välillä syntyneen yhteisöllisen toiminnan, samanhenkisyyden, ystävyyden, vuorovaikutuksen sekä ryhmäidentiteetin ja muista erottautumisen kautta. Käyttäjät itse kokevat kuuluvansa tiiviiseen yhteisöön, ja AustenForumilla on käyttäjilleen myös kodin merkityksiä. Tutkimuksen perusteella voidaan sanoa, että verkossa voi syntyä reaalimaailmaan rinnastettavaa yhteisöllisyyttä. Virtuaaliyhteisöllisyyden erottaa perinteisestä yhteisöllisyydestä vain kasvokkaisen vuorovaikutuksen puuttuminen. Se ei kuitenkaan tee yhteisöllisyydestä epäaitoa. Käsitteellä virtuaaliyhteisö ei siis voida viitata yhteisöllisyyden laatuun, vaan yhteisön jäsenten vuorovaikutuskanavaan.

Mahdollisuus vai välttämätön paha? Suomalaisten puolueiden keskeiset näkemykset sosiaalisesta Euroopasta Suomen EU-jäsenyyden aikana

Suomi on ollut Euroopan unionin jäsen vuodesta 1995 lähtien. Tuona aikana maamme on osallistunut neljiin Euroopan parlamentin vaaleihin vuosina 1996, 1999, 2004 ja 2009. Kussakin vaalissa kahdeksan Suomen suurinta puoluetta on julkaissut eurovaaliohjelman, joihin on tiivistetty puolueiden tärkeimmät eurooppapoliittiset kannat. Tutkielma selvittää, kuinka EU-tasolla jatkuvasti suositummiksi teemoiksi nousevat, nykyään ”sosiaalisen Euroopan” (aiemmin sosiaalinen ulottuvuus tai malli) käsitteeseen kytkeytyvät näkemykset ovat olleet esillä suurimpien suomalaisten puolueiden eurovaaliohjelmissa ja mitä puolueet ovat käsitettä käyttäessään sillä tarkoittaneet. Tutkimuksen aineistona toimivat puolueiden eurovaaliohjelmat vuosilta 1996–2009 ja aineistoa täydentävät haastatteluin kerätyt asiantuntijalausunnot liittyen puolueiden suhtautumiseen sosiaalista Eurooppaa kohtaan. Tutkimusmenetelmänä on käytetty teoriaohjaavaa sisällönanalyysiä, jossa taustalla vaikuttaa niin koti- kuin ulkomainenkin teoreettinen tutkimus Euroopan unionin sosiaalipolitiikasta, mutta jossa aikaisemman tiedon merkitys ei ole teoriaa testaava, vaan ennen kaikkea uusia ajatuksia luova. Tutkimus hahmottaa suomalaisten puolueiden EU-tasoisen sosiaalipolitiikan ajattelua ja selventää sosiaalisen Euroopan käsitettä poliittisissa puheissa esiintyvänä iskusanana. Sosiaalisen Euroopan käsite on laaja ja väljä, sisältäen eri politiikkoja ihmisen elinkaaren lapsuudesta vanhuuteen asti. Vaaliohjelmien perusteella käsite rajautuu pääasiassa työelämään liittyvään puheeseen ja muut sosiaalisen Euroopan teemat, kuten koulutuspolitiikka tai tasaarvokysymykset esiintyvät ohjelmissa mainintojen tasolla. Tutkielmassa esitellyt puolueiden EU-tasoiset sosiaalipoliittiset näkemykset ovat muuttuneet ajallisesti Suomen EU-jäsenyyden aikana ratkaisevasti vasta vuoden 2009 eurovaaleissa, joissa sosiaalisen Euroopan teemat olivat läsnä edeltäneitä vaaleja vahvemmin. Puolueet eroavat toisistaan selvimmin siinä, kuinka halukkaita ne ovat olleet sosiaalista Eurooppaa edistämään ja toisaalta, mille ihmisryhmille kunkin puolueen sosiaalinen Eurooppa on ollut inklusoiva. Suomalaisten puolueiden vaaliohjelmista oli löydettävissä paljon sisäisiä samankaltaisuuksia ja pääasiassa puolueiden näkemys sosiaalisesta Euroopasta esittäytyi tasapainoiluna kahden pohdinnan välillä: kaikki puolueet kannattivat suomalaisen hyvinvointivaltion säilyttämistä ja tukemista, lisäksi puolueet olivat joko myöntyväisiä tai vastustivat lähtemistä mukaan eurooppalaisen sosiaalipolitiikan standardien harmonisointiin. Näin ollen EU:n toimivallan kasvattamista sosiaalipolitiikan alueella tietyissä rajoissa kannatettiin tai vieroksuttiin. Sosiaalinen Eurooppa voi tarkoittaa yhtäältä kaikkia niitä politiikan aloja ja käytännön toimia niihin liittyen, joita tässä tutkielmassa on esitetty, mutta toisaalta sen voidaan myös nähdä olevan suurempi ideologinen siirtymä kohti sosiaalisempaa Euroopan unionia, jossa talouden lainalaisuuksien ohella inhimillinen näkökulma kulkee vahvasti mukana kaikessa unionin politiikassa. Tällöin sosiaalisen Euroopan käsite on ennemmin puheen kuin käytännön tasoinen eurooppalaista yhtenäisyyttä rakentamaan pyrkivä käsite.

Kiirekulttuurin lapset - opiskelijoiden kokemuksia kiireestä

Aiemmat kiirettä käsittelevät tutkimukset ovat käsitelleen pääosin kiirettä työelämässä. Tämä tutkielma käsittelee opiskelijoiden kokemuksia kiireestä sekä niitä merkityksiä, joita he kiireelleen tai kiireettömyydelleen antavat. Lisäksi tutkielmassa käsitellään niitä selityksiä, joita opiskelijat antavat kiireelleen tai kiireettömyydelleen eli mitkä asiat aiheuttavat tuntemuksen kiireestä. Tutkimuksen tarkoituksena on antaa kuva korkeakouluopiskelijoiden kiirekokemuksista ja kiireestä ilmiönä. Tarkastelen kiireen kokemuksia sosiaalisen konstruktionismin ja kulttuurintutkimuksen metodologisesta viitekehyksestä lähtien. Näihin liittyy ajatus todellisuudesta sosiaalisesti rakennettuna kokonaisuutena ja todellisuuden näyttäytymisestä toimijoille merkitysten kautta. Aineistona on valtiotieteellisen tiedekunnan opiskelijoiden vastauksia kiirettä koskevaan kyselyyn. Tutkimus on toteutettu pääosin laadullisilla menetelmillä, mutta aineistoa on tarkasteltu lisäksi määrällisin menetelmin. Laadullisena menetelmänä on hyödynnetty temaattista sisällönanalyysiä. Analyysi on sekä aineisto- että teorialähtöistä. Teen analyysiäni aineiston ehdoilla, mutta tukeudun valmiisiin teoreettisiin käsitteisiin. Täysin teorialähtöinen on kappale, jossa aineistoa tarkastellaan Hartmund Rosan kiihtymisteoriasta käsin. Opiskelijoiden kiirekokemukset ovat moninaisia. Kiire näyttäytyy kuitenkin kulttuurin osana, ja etenkin pitkään jatkuessaan, kielteisenä, stressiä aiheuttavana asiana. Opiskelijat liittävät kiireen vastauksissaan länsimaiseen kulttuuriin sekä suomalaisuuteen. Kiirellä on opiskelijoiden mukaan monia negatiivisia fyysisiä vaikutuksia. Kiire ei kuitenkaan ole kaikkien vastaajien mielestä ainoastaan negatiivinen asia. Kiire voi lisätä sitoutumista ja paneutumista työhön sekä mahdollistaa flow-tilan, jossa tekeillä olevaan asiaan keskittyy täysin ja tekeminen tuntuu mielekkäältä. Aineistosta erottuu pitäisi-mieliala eli puhe jossa krooninen kiire ei aina ole varsinaista ajanpuutetta vaan tunne riittämättömyydestä. Pitäisi-mieliala aiheuttaa tarpeen saada koko ajan jotakin hyödyllistä aikaiseksi. Työssäkäynti on useimpien vastaajien mielestä kiireen aiheuttaja, sillä se vie aikaa esimerkiksi opiskelulta. Osa vastaajista ei kuitenkaan näe työn lisäävän kiireisyyttä heidän elämässään. Opiskelijoiden välillä on eroja suhtautumisessa ajatukseen kiireestä joko itseaiheutettuna tai itsestä riippumattomana asiana. Suurin osa näkee kiireen kuitenkin monitahoisena asiana, johon omien valintojen lisäksi vaikuttavat myös kulttuuri ja yhteiskunta jossa elämme.

Mitä on olla yksinäinen? Tutkimus ikääntyvien yksinäisyydestä.

Tutkimuksessani kysyn, mitä on olla yksinäinen. Tutkimuskohteenani ovat seitsemän- ja kahdeksankymppiset päi-jäthämäläiset, joille yksinäisyys on arkipäivää. Tutkimukseni kontekstina toimii arkielämä, johon tutkimuskysymykseni kietoutuvat. Selvitän, millaisia tekijöitä yksinäisyyden taustalla on, miten yksinäisyys sitä kokevan arjessa ilmenee ja millaisia suhtautumistapoja ja mahdollisia ratkaisukeinoja yksinäisyyttä kokevalla on. Tutkimuksessani hyödynnän sekä määrällistä että laadullista tutkimusotetta. Tutkimusaineistoina käytän kahta erilaista, mutta samoja ihmisiä koskevaa aineistoa: Ikihyvä Päijät-Häme -seurantatutkimuksen kyselyaineistoa sekä keräämääni haastatteluaineistoa. Kyselyaineisto ja sen analyysi johdattavat minut varsinaiseen tutkimusprosessiin. Sen avulla tarkastelen, missä määrin päijäthämäläiset ikääntyvät kokevat yksinäisyyttä ja kenellä sitä erityisesti esiintyy. Tutkimukseni pääosassa oleva haastatteluaineisto koostuu kymmenen seurantutkimukseen osallistuneen ikääntyvän haastattelusta. Lomakevastauksissaan he olivat kertoneet olevansa usein tai jatkuvasti yksinäisiä. Haastateltavien joukossa on sekä miehiä että naisia. He asuvat eri puolilla Päijät-Hämettä: kaupungin keskustassa, lähiöissä, taajamissa tai maaseutumaisemissa. Haastattelut toteutin pääosin haastateltavien kotonaan, mikä mahdollisti kurkistamisen heidän arkeensa. Tapaamisissamme tekemiäni havaintoja olen kirjannut tutkimuspäiväkirjaani, jota hyödynnän tutkimuksessani. Haastatteluaineiston analyysissä käytän temaattista lähestymistapaa. Sisällönanalyysin avulla etsin vastauksia tutkimuskysymyksiini ja hahmottelen kuvaa siitä, mitä on olla yksinäinen. Yksinäisyyden taustalta paikannan erilaisia elämänhistoriaan ja -tilanteeseen liittyviä tekijöitä, joita kutsun menetetyiksi ja toteutumattomiksi ihmissuhteiksi sekä toimijuuden ja osallisuuden kaventumiseksi. Valtaosa haastateltavista on kohdannut yksinäisyyden vasta vanhemmiten tai yksinäisyyskokemukset ovat syventyneet iän myötä. Osalle yksinäisyys on ollut elämänmittaista. Jokapäiväisessä elämässä yksinäisyys saa merkityksensä varsin konkreettisten tilanteiden kautta: esimerkiksi kotitöitä tehdessä tai nukkumaan mennessä. Yksinäisyys ilmenee erilaisina tunteina kuten suruna, ikävänä, ahdistuksena sekä kokemuksena juurettomuudesta. Sillä on myös fyysisiä seurauksia. Yksinäiset ajatukset saavat levottomaksi ja saamattomaksi, jolloin arjesta selviytyminen tuntuu vaikealta. Useimmille, ja useimmiten arki on konkreettista yksinoloa, mutta passiivista yksinäisenkään arki ei ole. Päivien kulkua rytmittävät rutiinit, joihin sisältyy muun muassa kotitöitä, ulkoilua ja harrastamista yksin tai porukassa. Yksinäisyyteen on sekä sopeuduttu että pyritty vaikuttamaan. Parhaiten sopeutuminen on onnistunut etsimällä yksinäisyydelle luonnolliselta tuntuva selitys, jollaisena ikääntyminen useimmille näyttäytyy. Tällöin yksinäisyyteen ei koeta voivan itse juuri vaikuttaa. Ratkaisukeinojakin on etsitty: uusia ihmissuhteita on pyritty luomaan menetettyjen tai puutteellisten tilalle. Yksinäisessä arjessa toisenlainen todellisuus on läsnä menneisyyden muistojen tai tulevaisuuden haaveiden kautta.

Julkisen tilan kontrollin ulottuvuuksia. Tapaustutkimus Stop Töhryille -projektista.

Tämä tutkielma keskittyy julkisen kaupunkitilan kontrollin eri muotoihin. Ihmiset käyttävät kaupunkitilaa eri tavoin ja eri tarkoituksiin. Tilan sallitut ja kielletyt käyttömuodot ovat aina erilaisten toiveiden yhteensovittamista: yhteisen neuvottelun tulos. Tilaa myös kontrolloidaan vastaamaan erilaisia toiveita ja odotuksia. Tutkielmassa julkisen tilan kontrollin muodot on jaettu kolmeen: tilan fyysinen muokkaaminen, tilan valvonta ja asenteisiin vaikuttaminen esimerkiksi politiikkaohjelmilla. Tärkeimpänä kiinnostuksen kohteena on tilanne, jossa jokin toiminta kielletään kokonaisuudessaan. Tutkielmassa käytetään konkreettisena esimerkkinä yrityksestä kontrolloida tilaa Helsingin kaupungin Stop Töhryille -projektia: kyseessä on tapaustutkimus em. projektista. Projekti toteutettiin vuosina 1998–2008 Helsingin kaupungin rakennusviraston sekä yleisten töiden lautakunnan alaisuudessa. Projektin tavoitteena oli vähentää ja poistaa kaupunkitilassa näkyviä graffiteja. Keinoina tähän oli tekninen siivous, valvonta ja viestintä. Graffitit voidaan nähdä yhtenä keinona vallata tilaa itselle. Tutkimuksen ongelmanasettelun taustalla on pohdinta siitä, kohdistuuko julkisen tilan kontrolli jonkin tietyn toiminnon ei-toivottavuuteen vai kohdistuuko kontrolli tiettyjen toimijoiden ei-toivottavuuteen. Tavoitteena on selvittää, minkälainen tilan kontrolliin tähtäävä ohjelma Stop Töhryille -projekti oli. Tutkimuskysymykset liittyvät siihen, miksi projekti toteutettiin, mihin projektin toimenpiteet kohdistuivat ja miten nollatoleranssi määriteltiin projektissa. Tutkielman teoreettinen viitekehys pohjautuu Jock Youngin määritelmälle nollatoleranssista, nollatoleranssin kritiikille sekä Henri Lefebvren, Don Mitchellin, Andrea Sharkeyn ja Rob Shieldsin kirjoituksiin oikeudesta tilaan. Aineistona käytetään yleisten töiden lautakunnan kokousten esityslista- ja pöytäkirjamateriaalia sekä haastatteluja projektissa mukana olleille tai projektiin vaikuttaneille tahoille (N=4). Analyysin menetelmänä sovelletaan diskurssianalyysiä. Aineiston perusteella voidaan todeta, että projektissa hyödynnettiin laajasti erilaisia kontrollin keinoja. Projektin toimenpiteet keskittyivät alussa enemmän toimintoon (graffitien puhdistamiseen ja ehkäisyyn), mutta viimeisinä vuosina painopiste siirtyi enemmän toimijaan (graffitintekijään). Aineiston analyysissä yhtenä olennaisena toimijaryhmänä esille nousivat nuoret ja nuoriso, jotka mainittiin useaan otteeseen graffitintekijöinä. Tutkielmassa tätä ilmiötä pohditaan Mike Presdeen nuoruuden kriminalisointi -käsitteen sekä Zygmunt Baumanin ulossulkemisen paradigman kautta. Nollatoleranssiretoriikka on löydettävissä projektista kolmella tasolla: ideologisella, toiminnallisella sekä viestinnällisellä. Nollatoleranssia perusteltiin ideologisella tasolla rikottujen ikkunoiden teesillä: pieniä sosiaalisia häiriöitä poistamalla voidaan ehkäistä suuria rikoksia. Tämä perustelu vietiin toiminnalliselle tasolle, jossa häiriökäyttäytyjiä valvottiin ja heille vaadittiin kovia rangaistuksia. Viestinnällä pyrittiin madaltamaan kansalaisten sietokykyä graffiti-ilmiöön ja edesautettiin mahdollisimman laajan kansalais- ja asukasyhteistyön syntymistä. Lisäksi projektissa luotiin aktiivisesti tiedon ja kielen politiikkaa, joissa tuotetaan käsitystä siitä että graffitit lisäävät turvattomuutta ja konstruoidaan sellainen kieli, jossa graffitit nähdään ongelmana.